Mikä minusta tulee isona?

Yksinkertainen ja rehellinen vastaus: En tiedä vielä. Tiedän kyllä melko vahvasti, mitä en halua ja miksi en. Tiedän myös mihin suuntaan haluan kulkea. Kuitenkaan sellaista yksittäistä unelma-ammattia minulla ei enää ole.

Koska olen iso? Onko se valmistuessani ammattiin tai saavuttaessani tietyn iän? On ehkä hieman vanhanaikainen näkemys, että meillä olisi yksi ainoa työ, jota teemme eläkeikäämme asti. Tulevaisuudessa on hyvinkin mahdollista, että toimeentulomme koostuu useista pienistä puroista ja muuttuu kiinnostuksen kohteiden, työllisyystilanteen ja kouluttautumisen mukaan. On jopa hieman epärealistista asettaa koulutuspaikkoja valitsevat nuoret sellaiseen asemaan, että heidän tulisi tietää, mitä he tekevät koko työikänsä. Itsekään en tiedä ja olen sentään opiskellutkin jo vaikka mitä.

Itselleni on tärkeää, ettei oppiminen ei koskaan lopu. Sen vuoksi näkisin yrittäjyyden ja muuttuvan toimenkuvan olevan itselleni se unelma-ammatti. Aina voi nimittäin oppia lisää ja kehittyä eteenpäin. Oli se sitten yliopisto-opintoja tai erillisiä kursseja, haluan tulla työssäni paremmaksi ja paremmaksi.

Toinen tärkeä pointti: Minun täytyy saada toimia omien arvojeni mukaan. Mikään ei ole kuluttavampaa, kuin hakata päivittäin päätä seinään omien arvojen vastaisessa työssä. Teen niitä asioita, joista tulen onnelliseksi. Teen työtä auttaakseni muita. Haluan edistää ihmisten hyvinvointia, niin henkistä kuin fyysistäkin. Tähän ei ole vain yhtä mahdollista väylää, vaan useita erilaisia mahdollisuuksia ja niitä tulen hyödyntämään jatkossakin.

On oikeastaan aika siistiä, ettei tarkalleen tiedä missä on viiden vuoden kuluttua. Koska olipa tulevaisuutta suunnitellut tai ei, harvemmin tilanteet menevät oikeasti juuri niinkuin oli ajatellut. Voikin päätyä yksityisyrittäjäksi ja muuttamaan toiselle puolelle Suomea valmennustyön perässä. Tekemään mielenkiintoisia yhteistöitä ja mukaan kirjaprojektiin. Viimeistelemään opintoja, odottelemaan vauvaa ja valmistelemaan jotain omaa. Jos olisin tarkasti noudattanut lukion lopussa tekemääni suunnitelmaa, olisin nyt valmistunut laillistettu ravitsemusterapeutti vailla työkokemusta. Hyvähän sekin varmaan olisi, muttei minua varten.

Tarvitseeko siis olla tarkkaa tavoitetta tulevaisuudelle, jos kerran suunta on selvillä ja kompassi kalibroitu sinne?

Tiedätkö sinä, mikä susta tulee isona? Mielelläni kuulisin pohdintoja aiheesta. Varsinkin jos on muita samanlaisia, joilla on suunta, muttei selkeää päämäärää!

Kun arki muuttuu liian kiireiseksi leipomiselle

Kun aikoinaan innostuin terveellisemmästä syömisestä ja ravitsemuksesta, innostuin siinä sivussa myös leipomisesta. Tällaiselle luovuudesta syttyvälle tyypille terveellisten leipomusten keksiminen oli kuin terapiaa: Miten muokkaisin tätä reseptiä, että saisin lopputuloksesta terveellisemmän maun kärsimättä?

Keksin mitä villeimpiä herkkuja terveellisistä raaka-aineista. Useimmista luomuksista ei olisi ikinä uskonut niiden sisältävän kukkakaalia, papuja tai kesäkurpitsaa, niin makeilta ja herkullisilta ne maistuivat. Luovuuden puutteesta en siis ainakaan kärsinyt.

Kunnes elämässäni tuli hektisempi jakso. Tein entistä enemmän töitä opiskelujen ohella ja työni oli liikkuvaa. Ryhdyin yrittäjäksi ja pyöritin sataa rautaa samaan aikaan. Mitä enemmän kuormituin, sitä vähemmän jäi aikaa ja energiaa muuhun. Luovuus väheni pala palalta ja pelti pellilliseltä.

Leipominen ei tietenkään ole mikään elämästä selviytymisen edellytys. Kyse on enemmänkin siitä, etten enää kiirekuplassa elänyt omien arvojeni mukaisesti. Vaikka rakastin työtäni, en päässyt palautumaan siitä minkään muun tekemisen merkeissä, koska olin aina fyysisesti tai henkisesti töissä. Minulle ja hyvinvoinnilleni on tärkeää luoda ja tehdä asioita, joista oikeasti pidän. Epäilisin mielekkään tekemisen olevan tärkeää oikeastaan kenen tahansa hyvinvoinnille.

 

Arjestaan ei koskaan kannata tehdä niin kiireistä, ettei itsensä toteuttamiselle ja ajatuksille ole tilaa.

 

Älä siis skippaa niitä asioita, jotka oikeasti sytyttävät sinut. Elämä muuttuu silloin junnaavaksi, kuin paistaisit samaa pellillistä kivikovia sämpylöitä uudelleen ja uudelleen. Ei mitään mielenkiintoa. Toki joskus täytyy priorisoida työtä, opiskelua ja tärkeitä ihmissuhteita, mutta myös niille itselle mieluisille aktiviteeteille täytyy löytyä aikaa jossain kohtaa. Vaarana nimittäin on, että huomaatkin kuluttaneesi koko elämäsi laiminlyöden asioita, joista saat iloa. Voit toki elää kivan ja tyydyttävän elämän ilmankin, mutta onko se elämä niin onnellinen kuin se voisi olla?

Olen taas alkanut leipoa. Nyt kun on enemmän aikaa ja jaksamista, luovuus alkaa pirskahdella uudelleen. Tosin enää en havittele kukkakaalia sisältävien suklaamoussejen kehittelystä, sillä syön kukkakaalini mieluiten kukkakaalina. Kuitenkin alan saavuttaa sitä samaa luomisen ja luovuuden fiilistä leipoessani ihan vaan sämpylöitä tai banaanileipää.

Uskon vakaasti, että jokainen on omalla tavallaan luova ihminen. Sen kivan, luovan ja inspiroivan tekemisen ei tarvitse sulle olla leipomista eikä perinteistä maalaamista, piirtämistä, käsitöitä, askartelua, savikippojen muotoilua tai kirjoittamista. Toisille luovuus näyttäytyy taidokkaan instagram-feedin koostamisena, erikoisen upeina asukokonaisuuksina, huomiota herättävien kynsien tai meikin väkertämisenä, oman bullet journalin taiteiluna tai vaikka uusien parempien imurointitapojen ideoimisena. Jokaisen täytyy vain löytää se oma tapansa olla luova.

Millä tavalla sä ilmaiset luovuuttasi?