Vauva jo kuukauden vanha – Mitä lapseni on opettanut minulle?

Tänään meidän ihana pieni palleroisemme on jo kuukauden vanha. Mihin tämä aika on mennyt? Paljon iloa, surua, turhautumista ja onnea on mahtunut tähän kuukauteen. Näiden lisäksi myös hurjasti oppimista; Ajattelinkin tämän kuukausisynttärin kunniaksi listata teille 8 asiaa, jotka lapseni on opettanut minulle.

Ihan ettei ois liian korrektia tekstiä: Meinasin kirjoittaa kuukautispäivän

Vauva

Mitä lapseni on opettanut minulle?

Priorisointia

Jos käytän lapsen uniajan selaamalla instagramia, saattaa se olla ainut asia, jonka saan päivän aikana tehtyä. Se on silloin pois jostain muusta: sähköposteihin vastaamisesta, kehonhuollosta, ajasta miehen kanssa, päiväunista tai pyykkäämisestä. Mitä siis haluan päivän aikana tehdä?

Miten vähään voikaan olla tyytyväinen

Pieni lapsi on hyvillä mielin, kun hän saa riittävästi ruokaa, unta ja läheisyyttä. Tarvitsemmeko me isommatkaan oikeasti hirveän paljon muuta? Varsinkin kun tämä ihana pikkuneiti vähän valvottaa eikä anna tilaisuutta syödä, oppii näitä perusasioita arvostamaan ihan uudella tavalla.

Kärsivällisyyttä

Kun toinen on äärimmäisen kärsimätön, täytyy itse olla kärsivällinen. En tiedä, oletteko koskaan koittaneet puhua järkeä kuukauden ikäiselle vauvalle? Noh voi sitä yrittää, mutta se ei toimi. Joskus täytyy vain odottaa, vaikka kuinka itse haluaisi käydä vessassa, vastailla maileihin tai kokata ruokaa. Kuten esimerkiksi tätä tekstiä kännykällä naputellessani, kun vauva käyttää minua  lepotuolina ja olen jumissa sohvalla. Tällaiselle kärsimättömyyden huipentumalle (puhun itsestäni) tämä on aika iso opetus!

Nopeaa reagointia

Jos tilanne etenee siihen, että vauva jo huutaa nälkäänsä, on kiire. Eipä siinä, kaikki muut hommat seis, tissi esille ja vauvalle ravintoa. Meidän muru on niin kova syömään, että välillä unohtaa hengittää ja sen seurauksena vetää kohta maitoa henkeen – silloin saa myös olla nopeasti taputtelemassa selkään!

Keskittymiskykyä

Vaikka välillä tuntuukin, että tässä univajeessa on ihan kultakalan aivot, täytyy sanoa keskittymiskykyni parantuneen. Kun johonkin hommaan ryhdyn, se tulee tehtyä tehokkaasti. Kaikenlainen ylimääräinen hösääminen on jäänyt tekemisestä pois – vähemmässä ajassa saa enemmän aikaan.

Kehon arvostusta

Vaikka tällä hetkellä kroppa onkin monesta kohtaa rikkikatkipoikki ja roikkuu, voin sanoa arvostavani itseäni enemmän. Mun kehoni sai aikaan jotain upeaa. Kehotyytyväisyydestä olen kirjoittamassa ihan erikseen postausta, sillä eihän tämän(kään) suhteen ole kaikki mennyt kuin ruotsalaisella saarella. Tästä siis lisää myöhemmin!

Oman ajan arvostusta

Oma aika on äärimmäisen tärkeää. Tähän voisi lyödä noin sata huutomerkkiä perään. Ihminen tarvitsee omaa aikaa, jolloin voi olla vain minä itse. Se hetki voi olla lyhytkin, kunhan se on olemassa. Kun saa olla myös yksin ja selkeyttää ajatuksiaan, nauttii myös enemmän hetkistä muiden kanssa.

Lempeyttä

Ei ole niin justiinsa, jos olen 10 minuuttia myöhässä tai jos kuljen ympäriinsä maitotahra paidan rinnuksilla. Kaiken ei tarvitse mennä aina niinkuin olin ajatellut ja silti tilanne voi olla ihan hyvä.

Vauva

Näiden lisäksi olen muun muassa masteroinut vaipanvaihdon, pyllynpesun, pyykinpesun, oven avaamisen varpailla sekä kokkaamisen yhdellä kädellä. Ahhh niin paljon uusia, elintärkeitä taitoja.

Lissää vauvasta:

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Viimein viime tiistaina pitkä odotuksemme palkittiin ja pikkuruinen palleroisemme syntyi. Tänään vauva on jo kuusi päivää vanha. Näihin päiviin on mahtunut jos jonkinmoista tuntemusta äärilaidoista toiseen; Onnea, helpotusta, hämmennystä, ahdistusta, huolta, pelkoa ja ylitsevuotavaa rakkautta. Vaikka olenkin tällainen herkkistyyppi, yllätyin itsekin tunteiden heilahtelusta ja voimakkuudesta.

Synnytyksestä ajattelin kirjoitella vielä ihan erikseen myöhemmin, sillä olihan se kaikessa rankkuudessaan ja pelottavuudessaan upea tapahtuma. Kaikki ei omalla kohdallani mennyt ihan nappiin, joskin lopputulos oli se toivottu eli onnistunut alatiesynnytys ja ihana terve tyttövauva. Ei sitä turhaan verrata maratonin juoksemiseen! Vaikka synnytys ei itsessään olisikaan ihanaa, on syntymä aina suuri ja ihana ihme <3

Vauva

On erittäin vaikea edes yrittää kuvailla kaikkea tapahtunutta sanoilla ja kuvilla. Yleensä osaan aika hyvin jäsennellä ajatukseni ruotuun ja syöttää ne tekstin muotoon – Nyt kuitenkin pääni on täynnä mitä erilaisimpia ajatuksia ja tunteita iloisessa sekamelskassa. Samaan aikaan olen niin täynnä rakkautta pikkutyyppiä kohtaan, mutta samalla myös huolehdin jokaisesta hengenvedosta ja naarmusta.

Törmäsin sattumalta runoon, joka kuvaili meidän perheemme fiiliksiä erittäin osuvasti. Koska en itse tällä hetkellä osaa sanoittaa tuntemuksiani, annan runon tehdä sen puolestani!

Runo vauvalle

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Katsomme salaisuutta,
vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin,
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmille auenneille,
taivaita avautuu.
Unista kertova meille,
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta,
kuka voi aavistaa?

Runo täältä!

Vauva

Sama koti, ihan toisenlainen arki

Arki on täynnä uuden opettelua ja oivalluksia. Tämä on tietysti erittäin palkitsevaa, mutta myös melkoisen uuvuttavaa. Vauva ei osaa puhua ja hyvin vähän ilmaisee itseään muutenkaan. Hän on kuitenkin täysin riippuvainen minusta. Mistä tiedän mitä hän tarvitsee? Osaanko minä? Tällaista se varmaan on olla tuore äiti.

Tällä hetkellä päiviemme kulun määrittelee vauva. Hän sanelee vuorokausirytmin, öiset heräämiset, ruokailuajat sekä vaipanvaihtohetket. Se tuntuu tällä hetkellä erittäin ihanalta! Vauvan nukkuessa olemme lähinnä levänneet, laittaneet ruokaa sekä suunnitelleet tulevan arjen kiemuroita. Itse yritän myös sovittaa mukaan selkä- ja lantionpohjajumppaa, jotta pääsisin joskus pois kotinurkistakin!

Olen muuten tällä hetkellä lähinnä kävelevä maitokone. Totesinkin miehelle hieman itseironisesti, että hän voisi sanoa Rakas sinusta on tullut lehmä. Vauva ainakin vaikuttaa tyytyväiseltä tällaiseen buffetruokailuun ja onpa tästä ollut itsellenikin positiivisia vaikutuksia. Ruokahaluni on nimittäin palannut ja palautuminen lähtenyt sen myötä todella hyvin käyntiin! On se naisen keho ihmeellinen kapistus, kun ensin venyy äärimmilleen ja sitten palautuu pikkuhiljaa takaisin.

Olen tosiaan kirjoittamassa postaukset raskaudesta ja synnytyksestä isin näkökulmasta, raskaudesta palautumisesta ja omasta synnytyskokemuksesta. Olisiko jotain muuta aiheita vauva- ja perheteeman ympärillä, jotka kiinnostaisivat? 🙂 Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole muuttua vauvablogiksi, vaan postaukset aiheista tipahtelevat blogiin tasaisin väliajoin.

Vauva

Postaustahti saattaa varsinkin aluksi näin pikkuruisen tuhisijan kanssa hieman vaimentua, mutta en aio teitä unohtaa! Jos päähäsi putkahtaa ihan mikä tahansa postaus-, resepti- tai videotoive, olen täällä korvat pystyssä 🙂 Ihanaa ja rentoa tulevaa viikkoa!

Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Niin se vaan aika kuluu ja kohta kolkutellaan jo puoliväliä. Voisin vannoa, että just äsken vasta hengailin lähes koko päivän nukkuen sohvalla appelsiinien kanssa ja seuraavassa hetkessä sukelsin pään pönttöön. Siitä on todellisuudessa jo monta kuukautta!

Nyt tosiaan alkaa tuntua jo suhteellisen normaalilta: Energiaa löytyy, ei tarvitse enää nukkua kolmen tunnin päikkäreitä ja ruoka menee alas ilman, että se yrittää tulla heti ylös. Toki olin tietoinen, että väsymys saattaa olla ihan hullua luokkaa ja raskaudessa usein ilmenee pahoinvointia.

DSC_2847

Muutama asia kuitenkin yllätti itseni totaalisesti:

  • Kahvi ei maistu! En ole alun jälkeen pystynyt haistamaan, saati juomaan yhtään kahvikupillista. Pelkkä miehen kahvikupista leijuva lemu saa yökkäämään. Välillä mietin, että miten olen edes voinut juoda tuota aiemmin!
  • Lisääntynyt herkkyys. Minä kun olen valmiiksi jo tällainen superherkkis, niin tähän soppaan kun on yhdistänyt raskaushormonit, on miehellä ollut kestämistä tässä itkupillissä. Olen itkeä tihrustanut milloin pahaa oloa, milloin ikävää, milloin tiskivuorta tai jotain pölypalleroa huoneen nurkassa.
  • Vieraat ihmiset haluaisivat koskea mahaa. Siis anteeksi mitä? Mun masua? Miksi?
  • Miten nopeasti tuo pieni baby (ja sen mukana maha) oikeasti kasvaakaan: Alussa sen koko on kaksi silmällä havaitsematonta solua. Nyt papunen on päästä varpaisiin parikymmentäsenttinen. Keväällä koon pitäisi olla jo lähempänä 50 senttiä. Useinhan tulee ihmeteltyä, miten nopeasti vauvat kasvavatkaan – Se nopein kasvu kuitenkin tapahtuu jo ennen syntymään. Aika hurjaa! Nyt en enää ihmettele miksi raskaus kestää 9kk.
  • Ruokahimot! Ihan uskomatonta miten voi alkaa yhtäkkiä tehdä mieli jotain tiettyä ruokaa ihan sietämättömän paljon. Tämähän on yleinen raskausoire ja sen olemassaolon toki tiedostin. En vain tiennyt niiden olevan niin voimakkaita, että päätyisin syömään jokaisella aterialla jalapenoja…
    Muita omituisia ja vähemmän omituisia himotuksia ovat olleet appelsiinit,  mandariinit, persimonit, perunat kaikissa muodoissaan, suolapähkinät, munakkaat, jauheliha ja riisi, salsakastike, kaupan purkkihedelmäsalaatti, mangopiltti, kauraleipä (mielellään kuivana ilman päällisiä), kookosriisipuuro, minttusuklaa ja viininlehtikääryleet. Ja kaikenlaiset burgerit!
  • Miten armollisuus ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Ei ollut nimittäin yhtään selvää, että omalla taustallani voisin edes saada koskaan lapsia. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä pikku papusesta, että oman kehon muutoksetkin tuntuvat (pääosin) ihanilta. Olen välillä itsekin vähän hämmentynyt ja yllättynyt miten vähän kehon muuttuminen on käynyt pääkoppaan. Mielestäni pyöristyvä maha on erittäin söpö ja sitä ihailenkin aina ohimennen peilistä!

DSC_2848

 

Raskaus on ollut yllättävän rankkaa aikaa. Ajattelin (ehkä jotenkin naivisti), että voin elellä vielä vähintään sen puoli vuotta varsin normaalisti.
Ei se nyt ihan niin mennyt kuitenkaan. Varsinkin alussa ajatukset pyörivät paljon siinä miten pienellä menee, sillä voimakkaita vatsakipuja esiintyi paljon. Ensimmäiset kolme kuukautta on myös usein rankkaa aikaa senkin takia, että raskautta on tapana salata, jos vaikka sattuukin jotain ikävää tapahtuu.

En myöskään päässyt liikkumaan normaaliin tapaan tai pystynyt syömään itselleni normaaleja ruokia. Tai ylipäänsä välttämättä pystynyt liikkumaan tai syömään. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea fyysiseen hyvinvointiini todella merkittävästi; Selkä alkaa kipuilla, niska vetää jumiin, maha nipistelee ja turpoilee.

Kaikenlaisia kipuja ja kolotuksiakin on ilmaantunut, myös vanha välilevynpullistuma muistuttelee olemassaolostaan istumisen jälkeen. Verenpaine on niin matalalla, että ylös täytyy nousta varovasti tai löytää itsensä lattialta heräilemästä. Monet liikkeet salilla eivät enää tunnu hyviltä vaan niitä on joutunut muokkaamaan, keventämään tai jättämään kokonaan pois. Kävely sentään tuntuu edelleen hyvältä ja sitä voi tehdä niin paljon kuin jaksaa!

DSC_2842

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä positiivisin ja odottavaisin mielin. Kuvailin myös lyhyen videon Youtubeen, ihan vain ilmoittaakseni, ettei sekään kanava ole vielä kuollut ja kuopattu! Videolla vähän yleisiä kuulumisia liittyen lähinnä töihin, opiskeluihin ja tuleviin suunnitelmiin somen parissa.

Mitä sulle kuuluu? 🙂 Oisko toivepostauksia alkuvuodelle, joko videolle tai blogiin?