Käytän liikaa puhelinta! Viikonloppu ilman kännykkää

Kerroin edellisen viikon perjantaina instagramissa, että ajattelin viettää viikonlopun ilman sosiaalista mediaa. Samalla päätin myös mielessäni, että käyttäisin puhelinta mahdollisimman vähän muutenkin. Mulla on nimittäin omituinen tapa kuljettaa puhelinta kädessäni, vaikken tarvitsisi sitä mihinkään. Olen joskus lukenut, että jo puhelimen näkeminen vaikuttaa keskittymiskykyyn ja kykyyn olla läsnä. Tästä puhelimen kanniskelusta haluan siis eroon ja äkkiä!

Älyttömät määrät ruutua

Normaalisti käytän puhelinta aivan älyttömän paljon. Toki mukana on paljon muutakin, kuin päämäärätöntä somen selailua, mutta silti! Pienen beibin äidille on kaikkein nopeinta räpsäistä kuvat puhelimella, kirjoittaa idea ylös käsillä olevaan kännykkään ja lapsen nukkuessa rinnalla naputtaa postausta blogisovelluksella. Tavallaan tällainen kaiken digitalisaatio on hienoa tekniikan kehitystä ja erittäin kätevää, mutta toisaalta kaipaan sitä läsnäoloa ja ”riippumattomuutta” puhelimesta. En normaalistikaan pidä puhelintani koskaan äänellisellä, en käytä muistutuksia lähes missään palvelussa ja kirjaudun aina ulos esimerkiksi instagramista kuvan postaamisen jälkeen. Silti parannettavaa puhelimella roikkumisen suhteen olisi vielä paljon.

Mihin kaikkeen normaalisti käytän puhelinta:

Instagram (feedi, storyt, kommentit)
Facebook (allergiaryhmä, huhtikuisten vauvaryhmä, blogin Facebook-sivut)
Snapseed (kuvien muokkaus)
Wordpress (blogin kirjoittaminen päikkäriaikana, kommentit)
Kamera
Muistio (ajatukset ja ideat ylös)
Viestit ja puhelut
Kello
Deezer (musiikin kuuntelu)
BookBeat (äänikirjan kuuntelu)
Daylio (päiväkirjamainen sovellus fiilisten seuraamiseen)
Kalenteri (Miehen kanssa jaettu Google-kalenteri)

Mihin nyt käytin puhelinta:

Whatsapp-ryhmä miehen yllärisynttäreistä
Musiikin kuuntelu
Äänikirjan kuuntelu
Muistio

Aika hurja vähennys tapahtui siis viikonlopun puhelinaktiivisuudessa! Voisiko osan tästä siirtää myös arkeen?

puhelin

Viikonlopun kulku

Perjantaina jätin puhelimen yöunille siinä seitsemän maissa. Yritän muutenkin olla selaamatta puhelinta kauheasti iltaisin (viime aikoina olen onnistunut siinä aika huonosti), joten tämä ei tuottanut suurta tuskaa. Tosin postasin juuri uuden kuvan ja tekstin ennen kuin oli aika sulkea luuri. Hiukan vaan teki mieli käydä kurkkimassa kommentteja ja viestejä!

Lauantaina aamu lähti ihan yllätävän hyvin käyntiin, enkä edes ajatellut puhelimen olemassaoloa. Kävelyllä tosin automaattisesti hapuilin puhelinta taskusta ottaakseni kuvan ihanasta maisemasta. Kuvan ottamisen sijaan pyrin sitten taltioimaan hetken mieleeni mahdollisimman hyvin. Kävelimme päivän aikana pari pidempää lenkkiä ja iltapäivällä Niklaksen työkaveri tuli katsomaan Ilonaa. Eipä siinä puhelimia tarvittu! Leikittelin hetken ajatuksella lankapuhelimesta ja filmikamerasta, mutta instagram ei toistaiseksi hyväksy paperikuvia.

Sunnuntaina puhelin alkoi jo oikeasti poltella. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun oli jotain tekemistä, mutta tylsyyden uhatessa teki mieli kaivaa puhelin kätköistä viihdyttämään. En osaa tylsistyä! Tekemistä onneksi piisasi miehen yllätyssynttäreiden ja sukulaisten tapaamisen merkeissä.

Automaatio vai addiktio?

Pohdin viikonlopun aikana paljon sitä, miksi kannan puhelinta koko ajan mukana ja piipahtelen somessa ihan vaan kurkkimassa. Olenko addiktoitunut someen? Varmaan jossain määrin kyllä. Toisaalta myös yksinkertaisesti pidän kauniista kuvista, ajatuksia herättävistä teksteistä ja jutteluista kommenttien välityksellä. Tiedostan nyt kuitenkin paremmin, että myös mun aivot tarvitsevat lepoa jatkuvasta stimulaatiosta. Vaikka tiedostan tämän, on välillä vaikea irrottaa katsetta ruudusta ja vain olla. Koska se stimulaatio on addiktoivaa.

Paljon on varmasti kyse myös automaatiosta. Olen tottunut käyttämään puhelinta tietyissä tilanteissa ja sen vuoksi klikkaan itseni ilman suurempia ajattelematta someen. Rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että vahingossa avasin Facebookin mennessäni liukuportaita alas ruokakauppaan. Heti kun näin kertyneet ilmoitukset, tajusin klikata itseni myös pois.

Vaikeinta olikin siis tottumuksen vastustaminen; kommentteihin vastaaminen kävellessä tai välipalaa lusikoidessa, kivan paikan tai hauskan tilanteen taltioiminen storyyn, kellon tsekkaaminen ruudulta, vapaahetken koittaessa Fb-ilmoitusten tsekkaus.

Fear of missing out. Sekin mua ehkä vähän vaivaa. Mitä jos somessa tapahtuu jotain ihan tosi tärkeää, johon mun pitäisi reagoida? Mitä jos jään ulkopuolelle? Noh, tässähän voisi sitten kysyä itseltään, että koskas viimeksi on tapahtunut jotain supertärkeää somemaaimassa? Eivät ne postaukset mihinkään sieltä katoa, ehtii niitä myöhemminkin lukea.

puhelin

Olotila ilman kännykkää

Sain nauttia ihan uskomattomasta seesteisyydestä ja kiireettömyyden tunteesta. Jotenkin tuntui hurjan vapauttavalta vaan rehellisesti antaa sen puhelimen olla, eikä tarvinnut yhtään miettiä pitäisikö postata, laittaa stooria, kommentoida… Tunnollisena luonteena otan ehkä hiukan liikaakin paineita päivittämisestä ja tämä tietysti luonnollisesti luo stressiä. Kun tuo paine poistuu, olokin kevenee!

Olin paremmin ja enemmän läsnä. Koen myös mielialani olleen parempi, kun ei jatkuvasti ollut sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Toisaalta hetkinä, jolloin se puhelin muistui mieleen, piti oikeasti pitää näppinsä ja uteliaisuutensa kurissa, ettei löytäisi itseään vähän vaan kurkkaamasta lemppari-instagrammaajien stooreja.

Kaiken kaikkiaan olotila oli tasaisen hyvä. Varsinkin lauantain jälkeen oli pitkästä aikaa edes hieman levännyt olo, vaikka unet olivatkin yhtä sirkusta. Sanoisin onnellisuuteni lisääntyneen viikonlopun aikana.

Mitenkäs jatkossa?

Jatkossa ajattelin pistää puhelimen kiinni joka perjantai ja antaa sen uinua sunnuntaiaamuun asti. Hieman lyhennän viikottaista somepaastoa, sillä sunnuntai on yleensä itselleni ”työpäivä”, jolloin teen blogihommia enemmän. Sen verran hyvä olo kännykättömyydestä kuitenkin tuli, että haluan sen viikottaisiin rutiineihini!

Ootko sä kokeillut somepaastoa? Ja hei, kuka muu ei oikein osaa käyttää sanaa kännykkä? Mä puhun aina puhelimesta, oli siinä johto tai ei!

Lissää luettavaa:

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Vegaaninen pannukakku, joka haastaa perinteiset banaaniletut (G, M, V)

En olisi koskaan ajatellut alkavani kehitellä vegaanista pannukakkureseptiä. En kokenut sille olevan tarvetta, sillä kananmunilla syntyy täydellisen pehmeä, kasassa pysyvä ja viljaton masulle sopiva pannukakku. Kuitenkin Ilonan todennäköisen kananmuna-allergian ja refluksin vuoksi olen nyt joutunut jättämään kananmunat pois omistakin ruokailuistani, sillä yksikin kananmuna aiheuttaa parin yön huudot.

Olin ensin vähän hukassa vegaanisten pannukakkujen kanssa; Miten saan ne pysymään kasassa? Miten koostumuksesta tulisi kuohkea eikä turhan tanakka? Miten saisin mukaan myös jotain proteiinipitoista nälkää pitämään? Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyikin yksi yllättävän simppeli ratkaisu.

Tämä pannukakku pitää sisällään salaisuuden. Se on kikhernejauho (eikä vissiin enää salaisuus). Kikhernejauho nimittäin sakeuttaa taikinan ja pitää pannukakun koossa ihan yhtä hyvin kuin kananmuna. Lisäksi se toimittaa samalla myös jauhon virkaa sisältäen sekä proteiinia että hiilihydraattia. Lisäsin mukaan mauksi myös lusikallisen vaniljaista riisiproteiinia, mutta resepti onnistuu vallan hyvin myös ilman sitä.

Kun olen pari päivää syönyt tätä herkkua välipalaa, mietin miksi edes tarvitsin tähän aiemmin kananmunia. Molemmissa versioissa lienee puolensa ja tällä hetkellä oma vaakakuppini kallistuu extrakuidun sekä kasviproteiinin puolelle!

Vegaaninen superhyvä pannukakku yhdelle herkkusuulle

1 iso banaani
0,75dl kikhernejauhoa
1rkl vaniljariisiproteiinia (tai +1rkl kikhernejauhoa + vaniljaa + 1tl hunajaa)
0,75-1dl mantelimaitoa
1/4tl kardemummaa
Öljyä paistamiseen

Survo banaani soseeksi haarukalla. Sekoita joukkoon kikhernejauho, proteiinijauhe, mantelimaito ja kardemumma. Nyt vaikea vaihe: Älä missään nimessä maista taikinaa! Se maistuu ihan raa’alle herneelle. Hyh. Lupaan kuitenkin, että kuumennuksen jälkeen lopputulos on vain pelkkää herkullisuutta ja kaukana palkokasvien mausta!

Kuumenna pannulla öljyä. Kaada taikina kuumalle pannulle ja pienennä lämpötilaa. Anna kypsyä miedolla lämmöllä, kunnes pannukakun pinta on kokonaan hyytynyt. Tarjoile esimerkiksi marjojen kanssa!

Täytyy vielä kertoa hauska pieni tarina tämän pannukakun taustalla. Laittelin tuttuun tapaan pannukakkutaikinan pannulle, kun Ilona alkoi kiukutella. Hetken päästä lopputuloksena naapurin mummo kolkutteli ovelle ja oli varma, että täällä palaa. Yritin siinä sitten piipittää, että ”mä vähän täällä paistan pannukakkua”. Pannukakku oli siis palanut pohjaan ja ihan mustaksi toiselta puolelta. Ei kannata tehdä montaa asiaa samaan aikaan!

Onko kikhernejauho sulle tuttu raaka-aine? Aiotko olla ennakkoluuloton ja kokeilla? 🙂

Lissää pannukakkuja:
Kaneli-omenapannukakut
Kardemummalätyt
Suklaa-banaanipannarit
Banaanittomat omenapannukakut

Hävikkiviikko – Miten vähentää ruokahävikkiä?

Joka kymmenes leipäpala, hedelmä tai vihannes päätyy roskiin. Siis kymmenen prosenttia näistä ruoista päätyy mätänemään roskikseen tai biojäteastiaan. Kuinka iso keko kasviksia tästä muodostuukaan vuoden tai kymmenen vuoden aikana? En uskalla edes ajatella.

hävikkiviikko

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ruokahävikistä ja antaa vinkkejä sen minimointiin. Tämän vuoden teemana on yhteisöllisyys; Miten voidaan yhdessä vähentää hävikkiä pienin teoin. Pienistäkin teoista syntyy nimittäin iso keko syömäkelpoista ruokaa, mikä tarkoittaa myös isoa tukkua säästettyä rahaa. Samalla voidaan pienentää ympäristön kuormaa.

Lompakko kiittää hävikin vähentämisestä. Keskimäärin heitämme pois 20-25kg ruokaa vuodessa. Se on paljon rahaa.

hävikkiviikko

Miten vähentää ruokahävikkiä?

Silmät auki niin kaupassa kuin kotona: Onko jokin ruoka menossa pahaksi? Mitä siitä voisi tehdä ennen sitä? Mustuneista banaaneista banaanilettuja, -leipää tai -kakkua. Hieman ylikypsät hedelmät pakkaseen paloina smoothieta varten. Nuhjuiset juurekset uuniin, päälle öljyä ja mausteita. Samojen uunijuuresten jämät voi hyödyntää seuraavana päivänä salaatissa. Parhaat päivänsä nähneet kasvikset ovat myös loistava pohja sosekeitolle. Hieman rupsahtanut pinaatti uppoaa helposti smoothien tai munakkaan joukkoon, samoin lehtikaali. Pari päivää vanha riisi tai perunat jalostuvat herkullisiksi paistinpannulla mausteiden kanssa. Myös frittata, shaksuka ja pyttipannu ovat helppoja tapoja hyödyntää viimeisetkin jämät kaappien pohjilta!

Tsekkaa päiväykset, mutta älä rohmua. Jos tietää kokkaavansa kanan tänään, voi hyvin ottaa paketin, jonka päiväykset ovat huomenna tai ylihuomenna sen sijaan, että kaivaisi pisimmälle yltävillä päiväyksillä varustetut paketit takarivistä. Tämä ei tietenkään vähinnä omaa hävikkiä mitenkään, mutta ehkä kaupassa vanhaksi menevien tuotteiden määrään vaikuttaisi, jos kaikki tekisivät samoin.

Hyödynnä kasvikset kauttaaltaan. Parsakaalin varret, kukkakaalin lehdet. Omenat voi syödä kuorineen, samoin päärynät. Perkaa säästeliäästi. Olen seurustellut kokin kanssa ja järkytyin kyllä valtavasti siitä hävikin määrästä, mikä tulee ihan vain kasviksia pilkkoessa…

Käytä aistejasi. En nyt missään tapauksessa suosittele syömään pilaantunutta ruokaa, vaan käyttämään maalaisjärkeä. Päiväysmerkinnät ovat keskiarvoja ja suosituksia, eikä ruoka mene automaattisesti pahaksi sillä sekunnilla, kun parasta ennen -päiväys kilahtaa mittariin. Tarkista ruoan aistinvarainen laatu: Katso, onko tuotteen koostumus tai väri muuttunut. Haista, onko tuotteeseen ilmaantunut omituista odööriä. Jos nämä vaikuttaisivat olevan ok, maista onko maku muuttunut. Pilaantuneen tuotteen tunnistaa usein hieman happamasta, kirpeästä, elttaantuneesta tai suojakaasumaisesta hajusta.

Pakasta. Pakasta. Pakasta. Melkein mitä vaan voi lyödä pakkaseen, jos pilaantuminen alkaa näyttää todennäköiseltä. Kasvikset kannattaa höyryttää tai kypsentää uunissa ja lihat paistaa ennen pakastamista, jotta rakenne ja maku säilyisi miellyttävänä.

Hyödynnä satokausikalenteria. Satokauden kasvikset ja hedelmät ovat parhaimmillaan. Ne tuntuvat säilyvänkin paremmin, eivätkä päädy kypsymisen odottelun jälkeen suoraan sinne biojätteeseen (hello puolimädät avokadot).

Säilytä ruoat oikein. Tässä ois muuten itsellä petraamista! Tiedätkö miten säilytät perunat tai tomaatit parhaiten? Tästä oli tosi hyvä juliste Hävikkiviikon sivuilla! Samoilta nettisivuilta löytyy myös tosi hyviä vinkkejä hävikin vähentämiseen.

hävikkiviikko

Miten hävikin minimointi näkyy meillä kotona?

Meillä on pitkään ollut suht hyvä tilanne hävikkiruoan suhteen: Se syödään, mitä ostetaan. Raskausaikana valitettavasti hävikki meinasi hiipiä kotiimme. En jaksanut kokata ja ruoka mitä kaapissa oli alkoi yht äkkiä ällöttää. Sitten alkoikin löytyä kaapin perältä homeisia parsakaaleja. Vauvan myötä tilanne hieman parani, mutta edelleen häpeäkseni pakko myöntää, että toisinaan meillä menee ruokaa vanhaksi. Tämä yleensä liittyy siihen, että olen suunnitellut kokkaavani jotain tiettyä ruokaa, mutta sitten iskee laiskuus ja univaje enkä vaan jaksakaan. Ja sitten booooom on kanapaketista mennyt päiväykset tai home luikerrellut paprikoiden sisään. Silloin aina harmittaa, mutta yritän olla ruoskimatta itseäni liiaksi.

Seuraavia askeleita ruokahävikin minimoimisessa voisivat itselläni siis olla ruoan oikean säilytystavan varmistaminen sekä ennakointi ruokien pilaantumisen suhteen. Mitä sä voisit muuttaa? Onko sulla lisää vinkkejä? 🙂

Makoisaa kasvisruokaa – Munakoiso-linssivuoka

Kokkailuprojektin myötä meidän keittiössämme on syöty enemmän ja enemmän kasvisruokaa. Tuntuu ihan hölmöltä edes enää nykypäivänä mainostaa, miten hyvää kasvisruoasta saa; Eiköhän sen ole kuullut jokainen? Väittäisin melkeinpä, että kasvisruoka on jopa parempaa, sillä raaka-aineissa itsessään on jo hurjasti makua!

Toisaalta monesti ennakkoluulot ja hassut olettamukset estävät maistamasta kasvisruokaa. Kasvisruoka ei täytä. Kyllä täyttää, jos se on hyvin koostettu eli mukana on riittävästi kuituja, proteiinipitoisia raaka-aineita sekä rasvaa. Ja tietty niitä kasviksia! Kasvisruoka ei maistu miltään. Maistuu se, kunhan oppii kokkaamaan sen maistuvasti ja lisäämään riittävästi mausteita: Yrttejä, pippureita, suolaa tai soijakastiketta, currytahnoja, tamarindia, kookosmaitoa tai kaurakermaa. Tosin tuoreiden kasvisten kanssa riittää usein ihan vaan öljy, suola ja pippuri. Kasvisruoka on tytöille. Phhhhh, please. Tämä uskomus on pikkuhiljaa todistettu vanhaksi, sillä niin urheilijat kuin varusmiehetkin jaksavat vegejen voimalla. Kasvisruoka on kallista. Ehkä, jos syö vain nyhtökauraa ja avokadoja. Pavut, linssit, täysjyvävilja, öljyt ja satokauden kasvikset taas eivät paljon kukkaroa kevennä

Munakoisolinssivuoka

Munakoisolinssivuoka

Se kasvisruokapropagandasta. Olen täysin realisti sen suhteen, ettei jokainen voi olla vegaani. En itsekään ole. Mutta lihansyönnin vähentämisestä hyötyvät ihan kaikki niin terveyden kuin ympäristönkin suhteen. Aina voi kokeilla ja aloittaa pienestä. Oheinen munakoisovuoka linsseillä on varsin matalan kynnyksen kasvisruokaa: Se on ihan superhelppo valmistaa, on edullista ja terveellistä sekä maistuu tietysti hyvältä!

Munakoiso-linssivuoka

2 munakoisoa
250g punaisia linssejä (raakapaino)
2prk tomaattimurskaa yrteillä
2-3dl vettä
1tl juustokuminaa
1tl yrttisekoitusta
½tl mustapippuria
(vegaanista) parmesania

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Lisää kattilaan huuhdellut linssit, tomaattimurska, vesi ja mausteet. Keittele kunnes linssit ovat lähes kypsiä (5-7min). Sillä välin voit pilkkoa munakoison noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado munakoisoviipaleita uuninkestävän vuoan pohjalle yhdeksi kerrokseksi. Lisää päälle kolmasosa linssikastikkeesta. Toista vielä kaksi kertaa. Raasta vuoan päälle makusi mukaan (vege)parmesaania ja törkkää vuoka uuniin 45-60 minuutiksi. Ruoka on valmis, kun munakoisot ovat täysin pehmeitä!

Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin ja vigerette-kastikkeen kanssa.

Munakoisolinssivuoka

Munakoisolinssivuoka

Ota ihmeessä resepti kokeiluun, tämä taisi jäädä meillä ihan vakkariksi! Maistuuko kasvisruoka sinulle? Onko sinulla lempireseptiä, jonka haluaisit laittaa jakoon? 🙂

Ps. Annalla oli ihan tosi hyvä artikkeli kasvissyönnin fiksusta toteuttamisesta sekä ohje kesäkurpitsalasagneen. Käy kurkkaamassa, jos on aikaa!

Raskaudesta palautuminen – Pilasiko raskaus vartaloni? Entäs raskauskilot?

Sehän kaikkia kiinnostaa: Miten nopeasti raskaudesta palautuu tai palautuuko ollenkaan? Jääkö keho epämääräisesti vialliseksi? Pilaako raskaus vartalon?

Synnytyksestä on nyt hiukan alle 4,5kk. Lyhyessä ajassa keho on käynyt älyttömän myllyn läpi, eikä voi sanoa, etteikö mielikin olisi ottanut hiukan osumaa. Katsokaa nyt, miten keho on muotoutunut tuon vajaan 5 kuukauden aikana. Hurjaa, eikö?

raskaus_palautuminen
Kuvat järjestyksessä vasemmalta oikealle. Päivä ennen synnytystä. 1 viikko synnytyksen jälkeen. 1kk synnytyksen jälkeen. 2,5kk synnytyksen jälkeen. 4,5kk synnytyksen jälkeen.

Kehon palautuminen ja raskauskilot

Minulla on edelleen erkaumaa jäljellä 2-3,5cm. Tämän taustalla lienevät suuri vatsa, todella löysä ja yliliikkuva kudostyyppi sekä selkäkipujen aiheuttama syväjumi. Kireä selkä nimittäin toimii tässä kuin köydenveto; Se vetää vatsalihasparkoja erilleen toisistaan, vaikka kuinka tekisi kuntoutusharjoituksia.

Onnekseni kuitenkin jännesauma on napakka ja hallitsen keskivartaloni jo hyvin. Kävin myös lantionpohjaan erikoistuneella fysioterapeutilla tsekkauttamassa tilanteen. Voimaa kuulemma on, erityisesti poikittaisessa vatsalihaksessa, mutta myös lantionpohjan lihaksissa. Hieman lisää hallintaa ja rentouttamista ei kuitenkaan olisi haitaksi. Vahvan coren ja lantionpohjan tuen vuoksi saan siis joka tapauksessa treenata salilla painojen kanssa. Edelleen mennään hippiäissarjassa, mutta sentään alkaa tuntua tekemiseltä! Salilla saan jo pikkuhiljaa tehdä kaikenlaista, kunhan keskivartaloon ei nouse harjannetta eikä selkään tule tuntemuksia. On aika siistiä tehdä kyykkyjä ja taljaliikkeitä kunnolla, vaikka jalat ja kädet tutisevatkin jo paljon pienemmillä kiloilla kuin aiemmin.

Varsinaisia raskauskiloja mulle ei oikein jäänyt. Laihduin imetyksen alussa vähän liikaakin, kun suuren kulutuksen yhdisti voimakkaisiin kipulääkkeisiin. Enemmänkin työtä siis lienee lihasmassan, -voiman ja -tuen palauttamisessa. Erityisesti sitä lihastukea olen nyt pyrkinyt rakentamaan paitsi coreen, myös keskimmäisiin pakaralihaksiin ja polvea tukeviin etureiden lihaksiin.  Nivelet ovat nimittäin ihan löperöt ja huomaan tarvitsevani paljon keskittymistä liikkeiden oikeaoppiseen tekniikkaan. Siinä missä aiemmin tekniikat tulivat takaraivosta kuin vettä vaan, nyt niitä täytyy haeskella ja opettaa kehoa oikeaan liikkeeseen.

Kyllä minua rehellisesti sanottuna aina hiukan jännittää käydä salilla. Mitä jos pilaan koko homman? Mitä jos huomaamattani teen liikkeitä, jotka suurentavat erkaumaa tai jotenkin mystisesti räjäyttävät lantionpohjan? Onneksi tätä palautumistani seuraamassa on kaksi ihanaa järjenääntä aka fysioterapeuttia. Kerta kerralta olen saanut enemmän vakuutteluita siitä, että kuntoutuminen etenee hyvin ja voin turvallisesti tehdä liikkeitä, joita olemme käyneet läpi.

raskaus_palautuminen

Yllättävä käänne palautumisessani – Mitä kehoni kaipaa eniten?

Raskaus teki tehtävänsä ryhdilleni ja kuljen ylävartalo kyyryssä. Selkääni on runtattu auki nyt toukokuusta asti ja edelleen se on kireä kuin ensikertalainen lääkiksen pääsykokeissa. Kuin viulun kieli. Syykin paljastui, kun fysioterapeutti tarkkaili minua hieman salilla: Minä jännitän ihan koko vartaloa ja ihan kaikissa liikkeissä. Ajattelisi jotenkin, ettei tarvitse jännittää leukoja, kun tekee polvenojennusta, mutta niin se minulla vain menee. Enkä edes itse huomaa! Lantionpohjafyssarikin kysyi minulta heti, olenko suorittajaihminen. Olenhan minä. Jännittyineisyys ja kyvyttömyys rentoutua kunnolla näkyvät paitsi psyykeessäni, nyt myös kehossani.

En siis oikein pääse eteenpäin ennen kuin osaan rentouttaa itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jumi on niin paha, etten pysty edes hengittämään kunnolla: Kylkikaaret eivät liiku, jolloin hengitys ohjautuu keuhkojen yläosaan. Kyllä, hengitys jää erittäin pinnalliseksi ja tästä seuraa niskajumia, hampaiden narskuttelua ja päänsärkyä. Jos ei hengitä kunnolla, keho on jatkuvassa stressitilassa.

Nyt olen siis opettelun edessä. Minun on pakko alkaa opetella uusia liikemalleja, joissa jännitys pysyy vain tarvittavissa paikoissa. Välillä salitreenit ovatkin kaikkein raskaimpia mielelle, kun on keskityttävä niin kovasti. Lisäksi harjoittelen hengittämistä ja rentoutumista. Uskokaa tai älkää, se on älyttömän vaikeaa, kun jatkuvasti olisi jotain tekemistä! Olen kuitenkin määrätietoinen asian suhteen ja aion opetella hallitun laiskottelun salat. Kuulostaapa haastavalta tehtävältä, heheh. No oikeasti se on minulle supervaikeaa.

raskaus_palautuminen

Fyysinen ja henkinen palautuminen

En aio valehdella, olihan se palautuva keho ja hormonihuuruinen mieli hieman shokki. Kaiken sen henkisen ja fyysisen kipuilun keskellä tunsin olevani hieman rikki. Selkäni oli rikki, lantio tuntui ontolta ja oudolta, oli tikkejä, pissaaminen sattui, vatsa pullotti eikä coressa ollut mitään hallintaa.

En silti ikinä haluaisi sanoa, että raskaus pilasi vartaloni. Olen monesti kertonut olevani itseni pahin kriitikko, mutta voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että olen jopa tyytyväisempi itseeni kuin ennen raskautta. Toki on enemmän pehmeää siellä täällä ja vatsanahka rutistuu hassun ryppyiseksi kumartuessa, mutta se ei haittaa.

Olen jotenkin löytänyt vihdoin sellaisen sisäisen rauhan asian kanssa. Tärkeintä on ihan aidosti se, että kehoni toimii ja pystyn liikkumaan. Tällä hetkellä päässäni vallitsee jännä itsensä hyväksymisen ja kehittymisen tarpeen tasapaino. Haluan kuntoutua, kohentaa kehon ryhtiä, avata jumeja, opetella kyykkyjä ja aktivoida selkää. En siksi, että olisi pakko näyttää samalta kuin ennen, vaan siksi, että olisi parempi olla. On ihan tosi ihanaa, että keho alkaa olla toiminnallisempi eikä liikkuminen tuo enää kipua. Samalla mieli on karaistunut, eikä yksi viikon flunssa liikuntataukoineen tunnu missään!

Onhan tämä aikamoinen ja opettavainen matka! Herättikö teksti ajatuksia? Miten sä olet palautunut, jos olet raskauden kokenut? 

Lue lissää:
Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen
Liikunta raskausaikana
Raskaus ja kehonkuva

Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

Minulle ei tuota mitään omatunnon tuskia jättää vauva isänsä kanssa. Olin jo kaksi viikkoa synnytyksestä pois kolmisen tuntia, kun kävin osaavalla fyssarilla hieman kauempana.

Käytän päivittäin aikaa omiin harrastuksiini, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Välillä se on 10 minuuttia, toisinaan tunti tai kaksikin.

Toivon salaa, että vauva nukkuisi hieman pidempään, jotta voisin rauhassa puuhastella omia juttujani. Silti hän yleensä herää 5, 10 tai viimeistään 20 minuutin päästä.

Manaan joskus ääneen vauvan kiukkuilua, vaikka ymmärränkin siihen olevan varmasti joku syy (jota en vain ole keksinyt vielä).

Meillä myös isi syöttää vauvaa, valvoo yöllä ja hyssyttelee kun on paha mieli. Ihan myös siksi, että äiti saa nukkua, syödä itsekin ja käydä liikkumassa.

aiti

Olenko itsekäs äiti?

Välillä mietin päässäni, että onko minussa jotain vikaa: Miksi en halua olla vauvassa kiinni 24/7? Olenko huono äiti? Vaikka vauva on täysin toivottu ja maailman rakkain, en silti tahdo omistaa koko elämääni vain hänelle.

Jokaisella on tietyt perustarpeet. Vauvan tarpeiden turvaaminen on tottakai ensisijainen tehtävä, mutta se ei tarkoita vanhempien tarpeiden totaalista unohtamista. Jokainen tarvitsee ruokaa, liikettä, lepoa, läheisyyttä. Tämän lisäksi myös omaa aikaa ja kivaa tekemistä.

Minulla on siis tarpeita. Olen nainen, yrittäjä, vaimo. En pelkästään äiti.  Tarvitsen omaa aikaa ihan joka päivä, jotta osaan nauttia vauva-arjesta. Aivan varmasti joillekin voi se lapsen kanssa oleminen olla päivän kohokohta ja itsellenikin se on sitä toisinaan. Tällä hetkellä arki on osittain niin raskasta, että siitä on vaikea nauttia. Meidän pieni ei ole helpoimmasta päästä: Hän nukkuu erittäin vähän päivisin, huutaa hereillä ollessaan refluksiaan, väsymystään ja epämukavaa oloa, ei viihdy juurikaan selällään tai vatsallaan sekä vaatii jatkuvasti viihdykettä. Ymmärrän tottakai tämän, onhan hänellä vielä hirmuisesti opeteltavaa tässä maailmassa ja kehittyvät aistit voivat pelottaa pientä mieltä.

Tämä tilanne on onneksi väliaikainen ja tulee helpottamaan pikkuisen kasvaessa. Jotta jaksan tällä hetkellä jatkuvaa huutoa, kiukuttelua ja vauvan kantamista, tarvitsen vastapainoksi omaa aikaa. Useimmiten tämä on joko treeniä tai työtä. Tunnen herkästi, etten ole saanut mitään aikaan, jos olen ”vain” ollut lapsen kanssa kotona. Päivän jälkeen pää on helposti ihan muussia, johon se pienikin oma hetki tuo helpotusta. Toki mulla on myös tuo rikkinäinen selkä, joka vaatii päivittäin liikettä ja kuntoutusta; Ilman liikettä en selviä edes perustoimista vauvan kanssa.

Terve itsekkyys

Olemalla terveellä tavalla itsekäs (huolehtimalla myös omista tarpeistaan) on mielestäni paras mahdollinen roolimalli lapselleen. Tiedän olevani jaksavampi ja enemmän läsnä, kun saan tehdä myös niitä omia juttuja vauva-arjen lomassa. Kun tulen salilta hikisenä tai hivutan kuulokkeet pois korvilta kirjoitussession jäljiltä, oikein palan halusta helliä vauvaa. Kun on hetken poissa ja mieli virkistyy, tuntuu se arkikin paljon helpommalta. Ja silloin voin aidosti sanoa olevani 100% läsnä lapselleni ja olevani siinä, koska haluan.

Terve itsekkyys opettaa myös lapselle, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos äiti tai isi aina vaan uhrautuu ja luopuu omasta ajastaan, opettaa hän saman mallin myös lapselle; Kuin olisi ok jatkuvasti tinkiä omista tarpeistaan muiden kustannuksella. Kompromisseja on tottakai tehtävä eikä arki millään voi jatkua samaan malliin kuin ennen lasta, mutta pointtina on tehdä se mitä pystyy oman hyvän olonsa eteen. Joskus se on 10 minuutin venyttely lapsen nukkuessa ja samalla pyykkien viikkaamisen skippaaminen. Toisinaan se voi olla tunnin salitreeni isin vahtiessa vauvaa.

aiti

Ylpeästi itsekäs – Vai sittenkin itsestään huolehtiva?

Omaa hyvinvointia ja jaksamista ei tarvitse uhrata lapsiarjen alttarilla. Jos se oma arki ei just nyt miellytä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Sen sijaan, että vain valittaisi arjen olevan p*skaa (kokeiltu), on hedelmällisempää tunnistaa ensin solmukohdat ja pyrkiä etsimään ratkaisuja. Ei sen tarvii oikeasti olla p*skaa koko ajan. Kun ideoita sujuvampaan arkeen on löytynyt, ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan uutta järjestelyä.

Se ei ole aina helppoa ja kuten sanottua, vaatii kompromisseja.  Jos itsestään huolehtiminen on itsekästä vauva-arjessa, sitten olen ylpeästi itsekäs. En kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa, jos pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus turvata koko perheen hyvinvointi. Kumpi on parempi vaihtoehto: Henkisesti pahoinvoiva äiti, jolla on täysi fokus vauvaan vai hyvinvoiva äiti ja toimimaan sumplittu arki, jossa vauva saa tarvitsemaansa huomiota muiltakin kuin äidiltä?

Mitä mieltä sä olet? Missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?
Lue myös:

Sairaalareissua, työprojektia ja kyykkyjä – Elokuun kuulumiset

Elokuu näyttäisi kuluvan hurjaa vauhtia! Tuntuu toisaalta, että aika ylipäänsä lentää tällä hetkellä. Vaikkei tavallaan ole mitään ihmeellistä tehtävää. Vain sitä tavallista arkea ja se on oikeastaan aika ihanaa.

Okei, huijasin vähän. On mulla muutama projekti menossa taas vaihteeksi. Koska en näköjään edelleenkään osaa vain olla, täytän vauvan jättämät (erittäin lyhyet) vapaahetken töihin ja itseni kuntouttamiseen. Isoin osa päivästä menee kuitenkin tuon pienen rakkauspalleron kanssa!

Viimeiseen viikkoon on mahtunut myös ikäviäkin tapahtumia ja yllättäviä käänteitä. Kaiken tämän vuoksi täälläkin on ollut hieman hiljaisempaa. Sen takia ajattelin hieman valottaa viime viikkojen meininkejä tänne blogin puolelle – ihan vaan, jotta pääsette taas kartalle!

Lievästi kaoottista arkea

Ilonan muuttuvat vaiheet ovat ajaa meidät hieman hulluiksi ajoittain. Välillä näyttäisi muodostuneen jonkinlainen rutiinintynkä, joka pienen riemastuksen hetken jälkeen häviää taas kuin pieru saharaan.

Hetken aikaa Ilona jo nukkui ensimmäiset päiväunet kävelylenkillä vaunuissa. Nyt jo pelkkä vaunujen näkeminen aiheuttaa kiljuntaa. Ja nythän muuten kiljutaan kaikesta; Ilosta, surusta, kiukusta, pissavaipasta, äidin naamasta ja tutista.

Ilona on ollut ihan tosi levoton – ja ilmeisesti se on melko yleinen vaihe tässä neljän kuukauden iässä (miten mun vauva voi olla ihan pian jo 4kk?). Paras paikka olisi sylissä ja tissi suussa, muuten ei voi nukkua tai olla nätisti. Yhdistin tänään kuitenkin tämän käytöksen ja kuolaamisen muutamaan hassunhauskaan punoittavaan pampulaan vauvan suussa. Niinpä, hän tekee hampaita.

Reseptiprojekti – vegeruokaa ja visuaalista ilmettä

Olen viimeisen kuukauden viettänyt lähes kaiken ”ylimääräisen” aikani kokkaillen, kuvaillen ja kirjoittaen reseptiikkaa parin upean leidin verkkovalmennukseen: Annan ja Annetten ReBoot 2.0 starttailee syyskuussa! Tämä on ollut niin siisti projekti! On ollut supermielenkiintoista yhdistellä (vege)reseptien ideointia, valokuvausta ja visuaalisen reseptivihkosen luomista. Tällaista voisin hyvin tehdä jatkossakin työkseni. Reseptinhaluiset ihmiset, ottakkee yhteyttä!

Fysioterapiaa ja kyykkyjä

Ei ehkä yllätä, että käyn edelleen fysioterapiassa. Edelleen on hirveästi tekemistä kireyksien, erkauman ja virheasentojen kanssa, mutta homma etenee koko ajan. Olen tosi tyytyväinen jo tämän hetken tilanteeseen, sillä voin liikkua ilman kipua. Se on mahtava tunne! Treeniohjelmaan on pikkuhiljaa palauteltu kyykkyjä, mistä olen erityisen innoissani. Tällä hetkellä harjoittelen kyykkyä hieman pystymmässä asennossa kahvakuulavastuksella. Tuntuu, etteivät ne takakyykyt enää olekaan kilometrin päässä vaan pienen loikan tuolla puolen!

Haluaisin pukeutua ”kunnollisiin vaatteisiin”

Tiedän. Ei olisi ehkä ihan heti uskonut, että kyllästyisin jumppavaatteisiin. Näin on kuitenkin käynyt ja nyt toivoisin voivani käyttää välillä ihan fiksuja normaalien ihmisten vaatteita. Ongelmana vaan vähän on, ettei kaapissani ole juurikaan istuvia vaatteita: Olen sen verran eri muotoinen kuin ennen raskautta, etteivät olemassa olevat vaatteet näytä kovin hyvältä. Vaatekaappi on siis hyvin rajallinen, kun ottaa huomioon, ettei niitä istuvia vaatteira kauheasti ollut ennen raskauttakaan.

Nyt sitten mietin miten pulman ratkaisisin. Odotanko, miten kroppa muokkautuu? En haluaisi kuitenkaan ottaa asiasta paineita ja vain odottaa kehon muuttumista. Pitäisikö siis ostaa uusia vaatteita? En haluaisi kuluttaa kuitenkaan turhaan, kun minulla teoriassa on vaatteita. Pitäisikö siis ostaa kirpparilta käytettynä? Siihenkin menee kuitenkin aikaa, että löytää sopivia vaatteita vanhojen villapaitojen heinäsuovasta. Selkeästi täytyy pohtia tätä aihetta lisää! Saa nähdä kuljenko reikäisissä trikoissa vielä joulunakin.

Korvike ja sairaalareissu

Otsikossa se tulikin esitettyä lyhyesti ja ytimekkäästi: Jouduimme perjantaina ambulanssilla sairaalaan, sillä Ilona sai allergisen reaktion korvikkeesta. Kävin itse magneettikuvauksessa perjantaiaamuna, joten halusimme testata korviketta pidentämään väliä imetyksen ja varjoaineen välillä. Muutamassa minuutissa Ilonan iholle alkoi ilmestyä nokkosihottumaa, koko keho ja suunympärys muuttuivat punaisiksi, huulet ja korvat turposivat. Soitimme tietysti äkkiä ambulanssin ja lähdimme päivystykseen. Sairaalassa onneksi tilanne rauhoittui parin lääkekierroksen jälkeen, mutta kylläpä säikäytti! Oli ihan kamalaa katsoa, kun oman lapsen olo on niin kurja ja itkukin rohisee. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Rakkaus kirjoihin ja kerrontaan

Olen jälleen löytänyt vanhan rakkauteni kirjoihin. Lapsena olin kunnon lukutoukka ja selätin aina muutaman kirjan viikossa kera suklaalevyn. Luin kaikkea fantasiakirjoista tietosanakirjaan. Viime vuosina olen lukenut lähinnä pelkästään ammattikirjallisuutta – Kirjoja liittyen ravitsemukseen, psykologiaan tai valmentamiseen. Tykkään kuitenkin älyttömästi siitä fiiliksestä, mikä tulee fiktiivisistä kirjoista ja niiden kerronnasta. Yksityiskohdat ja tarinan kehittyminen ovat kiehtovia.

Kirjoista puheenollen, Anun uusi kirja ”Laihdutuskoodi” (jossa olin mukana asiantuntijakirjoittajana) ilmestyi juuri! En malta odottaa, että saan sen käsiini. Tuntuu todella hassulta, että nyt mun kirjoittamaa tekstiä löytyy painettuna kirjasta! Luen kirjan heti kannesta kanteen. Tosin sekin menee sitten taas ammattikirjallisuuden piikkiin. Onneksi rakastan myös informatiivisten kirjojen lukemista.

Nimijuhlat, vihdoinkin

Mahtui joukkoon muuten hieman juhlaakin, kun Ilonan nimijuhlat viimein pidettiin! Tarjoilut olivat priimaa ja söin monta palaa kakkua. Ja sain hyvän syyn pukea Ilonalle ihanat röyhelöpyllyhousut! Oli kerrassaan ihana päivä, vaikka vanhempia väsy painoikin. Onneksi oli mukana monta ihanaa syliä pikkurakkaalle <3

Tästä postauksesta tuli hiukan sillisoppaa, mutta sellaista se arki on ollut. Värikästä, hiukan sekavaa, mutta pääosin silti aika ihanaa! Mitä sun arkeen kuuluu? 🙂

Miksi en enää lue naistenlehtiä?

En nyt ole kertomassa sinulle, että sinun ei koskaan kannata lukea naistenlehtiä. Tässä on kyse siitä, miksi minä en niitä lue ja miksi lehtien sanomaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Olen itse ollut naistenlehtien suurkuluttaja ja vasta myöhemmin ymmärsin niiden haitallisuuden omalle psyykeelleni.

Sillisalaattitreeniä ja ristiriitaisia ohjeita

Lehdissä on vallalla valtava ristiriitaisuus. Yhdessä numerossa ylistetään karppausta ja triatlonia, seuraavassa kehutaan hiit-treeniä ja hiilareita. Maito on pahaksi, samoin vilja. Seuraavalla sivulla kuitenkin voi olla kermainen pastaresepti. Monet lehdet myös korostavat vanhoja stereotypioita, kuten ”naiset rakastavat suklaata” ja ovat ”hiilarihiiriä”. Kun jotain asiaa toistetaan riittävän pitkään, tulee siitä lukijalle totta. Lehdet ovat siis mukana muokkaamassa suhdettamme syömiseen. Samaan aikaan ruoka-aineita siis demonisoidaan, mutta nostetaan jalustalle. Helposti seurauksena on sellainen tuuliviiri-ilmiö, jossa ruokaympyrä vaihtuu kuukauden välein, kun lehdessä sanottiin perunan ja koisokasvisten olevan sittenkin pahasta niiden 1001 muun ruoan ohessa.

Samassa lehdessä voi olla ohjeet rasvanpolttojumppaan, kirjoitus siitä miten kuuluisi treenata maratonille sekä lihasmassankasvatuksen abc. Tottakai halutaan tarjota kaikille kaikkea ja jokaiselle jotakin, mutta usein lukijalle jää kuva, että näitä kaikkia pitäisi toteuttaa juuri nyt. Tällöin treenistä tulee sillisoppaa, päädytään tekemään liikaa ja liian pitkään eikä kehitystä tapahdu oikein millään osa-alueella.

Lehtiä lukiessa lähdekritiikin tulisi olla myös kohdillaan: Kirjoittajat eivät usein ole artikkelissa käsiteltävän aiheen asiantuntijoita. Heidän työnsä on kirjoittaa myyvää tekstiä. Vaikka mukana olisikin haastateltavana jonkin alan asiantuntija, ei sekään aina takaa artikkelin olevan laadukas; Asiantuntija voi olla itseoppinut ja toimittaja vahingossa tai tahallaan hieman värittää sanomaa. Ohjeet mitä lehdestä saa voivat olla ihan puutaheinää.

On varmasti olemassa hyviä artikkeleita, hyviä kirjoittajia ja hyviä lehtiä. Näiden bongaaminen vaatii usein kuitenkin valikoivuutta ja sadan huonomman artikkelin suodattamista p*skasiivilän läpi. Itse en ole enää valmis ottamaan päähäni tätä huonoa ja potentiaalisesti haitallista informaatiota, vaan valitsen tarkkaan mitä luen. Seuraan jonkin verran blogeja ja näissä huonon sisällön karsiminen omista silmistään on helppoa: Lopettaa vain kyseisen blogistin seuraamisen tai jättää artikkelin lukemisen kesken. Voihan sen artikkelin kesken jättää myös lehteä lukiessa, mutta kuinka iso osa maksullisesta lehdestä jäisi lukematta?

Naistenlehti

Osta, osta, osta!

Kulutuskeskeisyys. Tökkii. Isosti. Kun selailee uudenkarheita kiiltäväpintaisia sivuja ja niille painettuja kuvia vaatteista, treenikamoista, kauneudenhoitotuotteista, asusteista ja vempeleistä, tulee valtava tarve ostaa. Kauniit kuvat ovat myyviä jo itsessään, mutta hyvin perustellaan myös, miksi juuri sinä tarvitset juuri tämän tuotteen juuri nyt. Vaikka sinulla olisi vastaava tavara jo kaapinpohjalla lojumassa.

Kyllä, lehtien on tarkoitus myydä. Myyvät tekstit ja tavaroiden sijoittelu ovat osa bisnestä, jolla markkinoidaan tuotteita ja lehti saa rahukkelia. Puhumattakaan ihan perinteisistä mainoksista. Tämä on ihan normaalia ja hyväksyttävää, sillä jollain tavalla täytyy työntekijöille maksaa palkkaa myyntitulojen lisäksi. Kuitenkaan itse en omaa mitään ostohalujen välttämisen supervoimaa, joten kestävämpään kuluttamiseen tähtäävänä olen usein nähnyt parhaaksi jättää lehdet kauppaan.

Ulkonäkökeskeisyys ja kauneusihanteet

Useissa lehdissä on myös omaan makuuni liian suuri fokus painonpudottamiseen ja ulkonäköön. Mitähän se tekee mielelle, jos jatkuvasti lukee tuoreimmista lehdistä kesäkiloista, painonpudotusnikseistä sekä kehon muokkaamisesta? Tiedostan tottakai olevani ehkä keskivertoa alttiimpi kaikenlaiselle painopuheelle, mutta en usko liiallisen painoon ja kiloihin keskittymisen tekevän hyvää kenellekään. Naisten tyytymättömyys itseensä myy enemmän lehtiä kuin mikään muu. Pahimpia ovat ”kehotrendien” esille tuominen: Toisinaan kauniina nähdään iso pylly, toisinaan pyöreät olkapäät, seuraavaksi taas korostuu hoikkuus. Tuntuu ihan nurinkuriselta, että keho voisi olla vääränlainen, koska jokin sen osa on liian pieni tai suuri.

Edelleenkin, myös tänä kehopositiivisuuden aikakautena, lehdissä näkyy usein vain tietyntyylisiä vartaloita ja kauneusihanteita. Ottamatta kantaa sen enempää kehopositiivisuustrendiin, olisi mielestäni mahtavaa, jos lehtien sivuilla näkyisi vartaloiden koko kirjo. Me ihmiset olemme vertailuun taipuvaisia, joten hyvin helpolla tulee asetettua itsensä ja lehden kuvaamat tyypit vierekkäin verrattavaksi. Jos ihanne on yksi ja ainoa lehden sivuilla esiintyvä muoto, joutuu aina vain pettymään itseensä.

Naistenlehti

Oma kokemukseni ja lehtien vastuu

Alttiille henkilölle erityisesti kuntoiluun keskittyvien lehtien ohjeet voivat olla jopa vaarallisia. Itselleni kehittyi syömishäiriön ympärille pahemman luokan treenilehtiaddiktio. Otin kirjaimellisesti ihan jokaisen ohjeen, joka oli lehden sivuille painettu. Luin lehtiä joka aamu tarkistaakseni, että osaan varmasti elää tulevan päivän täydellisesti. Olin varma, että myös laihduttajille suunnatut ohjeet koskivat minua. Jos noudattaisin niitä, en ainakaan lihoisi. Yhdessä lehdessä oli esitetty ateriasuunnitelma, jossa lounaaksi oli pari viipaletta leipää ja jotakin päällisiä. Kuitenkin edellisessä numerossa oli käsitelty paleota ja leipä oli nounou. Loogisesti siis olin varma, että kyllähän ne päälliset pelkästään riittävät. Surullista, mutta tämä tarina on tosi.

Lehtien lukemisen vaikutus määräytyy paljon myös sen perusteella, millainen lukija on persoonana. Parhaassa tapauksessa lehdistä voi saada hurjasti motivaatiota, innostusta ja inspiraatiota. Jos osaa pitää itsensä erossa vertailusta ja suodattaa itselle sopimattoman materiaalin pois, niin mahtavaa: Onhan sitä tuoretta lehteä kiva selailla kahvikupposen kanssa! Metsään mennään, kun tekstit otetaan liian kirjaimellisesti ja luotetaan joka sanaan kuin absoluuttiseen totuuteen. Lehtien tulisi tunnistaa oma vastuunsa niin ihmisten terveyden kuin kuluttamisenkin näkökulmasta: Sanoilla voi olla valtavan paljon painoarvoa.

Oletko huomannut naistenlehtien vaikuttavan ajatusmaailmaasi? Miten? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää 🙂

10 x hyvää oloa arkeen

Hyvä olo muodostuu pienistä teoista, jotka sujahtavat muiden arkipuuhastelujen joukkoon. Hyvinvointia edistävät tavat on siis hyvä saada osaksi rutiinia. Yllättävän pienetkin asiat vaikuttavat, kun niitä toistaa päivästä toiseen. Vähän kuin hampaiden harjaaminen: Kerta viikossa ei vaan riitä! Kokosin alle muutamia pieniä tapoja, joita toteuttamalla arkeen saa hieman lisää hyvää oloa!

10 x hyvää oloa arkeen

Roiku päivittäin

Ehkä vähän yllättävä vinkki heti tähän alkuun? Roikkuminen tekee ihan superhyvää selälle, olkapäille ja hengitykselle. Roikkuessa pallea pääsee liikkumaan paremmin ja hengitys avaa samalla kireyksiä. Samalla saa lisää puristusvoimaa sekä kevyttä aktivointia lapavälin lihaksille. Sopii erityisen hyvin esimerkiksi taukojumpaksi toimistohommiin tai aktiiviseksi sarjapalautukseksi salille. Itse käyn roikkumassa tikkaissa silloin, kun en käy salilla!

Aloita aamu vesilasillisella

Voi kuulostaa vähän vanhalta vinkiltä, mutta yllättävän monen tyypin akilleen kantapääksi muodostuu liian vähäinen juominen. Ihmiskehosta iso osa on nestettä ja puhdasta vettä tulisi nauttia ihan joka päivä. Kun nappaa ison lasillisen heti aamulla kouraan ja kitusiin, tulee päivittäinen vesisaldo nopeammin täyteen! Tällöin myös välttyy ehkä siltä iltapäivän päänsäryltä, joka tulee kun kittaa pelkkää kahvia ja unohtaa veden!

hyvinvointi

Käy ulkona joka päivä

Ulkoilu ja erityisesti metsässä oleminen on erittäin hyvä tapa lisätä hyvää oloa. Kevyt liike ja raitis hapekas ilma tuulettavat pään sekä auttavat purkamaan esimerkiksi työpäivän stressiä. Aktiivisesti liikkuvalle ulkoilu toimii hyvin palauttelevana liikkeenä, aloittelijalle kävelylenkki voi olla treeni. Ulkoilma piristää ja se on helppo yhdistää esimerkiksi työmatkoihin tai hyötyliikuntaan!

Omista 10 minuuttia kehon- ja mielenhuollolle

Avaa ne kehon tai mielen kohdat, jotka tuntuvat kireimmiltä. Kireässä kehossa on tukala olla, sillä liike ei ole vapautunutta, vaan jokin kinnaa aina vastaan. Sama pätee mieleen: Ajatukset tökkivät, eivätkä solju vapaana. Kun nämä kehon ja mielen jumit avaa, on paljon helpompi olla. Tällöin saat myös maksimaalisen hyödyn huoltoon käytetystä ajasta.  Keinoja huoltamiseen on lukemattomia: Venyttely, jooga, foamroller, hengitysharjoitus, meditaatio, asioiden kirjoittaminen paperille… Valitse itsellesi parhaiten toimivat ja ryhdy hommiin!

Lisää aterioillesi marjoja

Marjat ovat yksi eniten terveellisiä ravinteita sisältävistä ruoista. Lisäämällä näitä antioksidanttipommeja lautasellesi saat arkeen paljon lisää hyvää: Vitamiineja, kivennäisaineita, flavonoideja sekä muita kasviyhdisteitä, kuitua, hitaasti imeytyvää hiilihydraattia. Marjat tuovat makua ruokaan ja toimivat makeanhimonlievittäjinä. Kerää monenväristä marjaa puuron tai jogurtin päälle, jolloin olet jo pitkällä kartuttamassa päivän ravinnemittaria!

hyvinvointi

Tee jotain kivaa joka päivä

Lähtökohtaisesti olisi tietysti kiva, että päivisin puuhailisi pääsääntöisesti juttuja, joista pitää. Paljon on tietysti myös asenteesta kiinni. Jos sattuu olemaan sellaisessa tilanteessa, että pakon sanelemana iso osa päivästä kuluu ei niin mieluisissa merkeissä, sijoita mieluusti päiväsi alkuun jotain itsellesi todella mielekästä tekemistä. Näin koko päivä tuntuu paljon mukavammalta ja kakkahommista selviää paremmalla mielellä!

Harjoita kiitollisuutta

Kirjoita 3 asiaa paperille iltaisin. Yleensä käy niin, että kolme tuntuu tosi vähältä ja kiitollisuuden aiheita löytyy paljon enemmän. Kiitollisuuden on todettu olevan yksi olennainen osa onnellisuutta. Se saa löytämään hyviä asioita huonoimmistakin päivistä.

Mene sänkyyn aiemmin

Saat todennäköisesti parannettua unenlaatuasi ja lisättyä unta vain menemällä sänkyyn hieman aiempaa aikaisemmin. Parasta olisi mennä sänkyyn jo ennen kuin uniaikaa on jäljellä se 7 tuntia. Parempi uni = parempi aamu, päivä ja elämä. Sängyssä voi hyvin lueskella tai tehdä kiitollisuusharjoituksen. Heti kun väsyttää, valot pois, simmut kiinni ja kroohpyyh.

hyvinvointi

Siivoa some

Tiesitkö, että vertailu muihin ja varsinkin sosiaalisen median kiiltokuviin voi merkittävästi alentaa hyvää oloasi? Jos huomaat jatkuvasti tiettyjen instatilien tuovan inspiraation sijaan pahaa mieltä, klikkaa älä seuraa -nappia. Et menetä mitään!

Puhu itsellesi nätisti

Tarkkaile millaisella äänensävyllä ja mitä puhut itsellesi tai itsestäsi. Sanoisitko näin parhaalle ystävällesi? Ajatukset ja uskomukset muuttuvat sanoiksi ja teoiksi; vaikka ihan vitsillä puhuisit itsestäsi sotanorsuna, alkaa mielesi uskoa väittämän riittävän toiston myötä. Sama pätee myös käänteisesti. Kun puhut itsellesi kauniisti ja arvostavasti, huomaat pian itsearvostuksesi kasvavan.

Onko näistä jokin itsellesi ihan uusi juttu? Onko sulla jotain pieniä tapoja, joilla pyrit lisäämään hyvää oloa arkeen? 🙂