Isi hoitaa – Raskaus, synnytys ja vauva-arki isin näkökulmasta

Olen täällä jakanut paljon ajatuksia raskaudesta ja synnytyksestä. Äidin näkökulmasta kirjoituksia on paljon, joten minua kiinnosti tuoda esille myös toisenlaista katsantokantaa. Tänään pääsemmekin vilkaisemaan vauvahässeliä isin näkökulmasta! Haastattelin aviomiestäni Niklasta raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-arjesta. Häneltä irtosi loppuun aika kullanarvoisia vinkkejä tuleville iseille (ja miksei äideillekin)!

Isi

Isi ja raskaus

Miltä positiivinen raskaustesti tuntui?

Mahtavalta. Kiitolliselta. En olisi enää halunnut nähdä sinua pettyneenä ja surullisena negatiivisten testien takia. Oli ihana nähdä sinut täynnä onnen kyyneliä ja tarpomassa maata innostuksesta. Oli ihanaa ajatella, että meille tulee lapsi. Muutaman viikon päästä se alkoi myös hieman jännittämään ja pelottamaan. Olinkin yrittänyt käsitellä tulevaa muutosta ja kaikkea siihen liittyvää jo ennen kuin aloimme yrittämään lasta, mutta silti tuntui, että en valmistautunut siihen tarpeeksi mentaalisesti. En tiedä voiko siihen olla tässä elämäntilanteessa koskaan valmis. Vasta puhjennut yrityksenalku piti ajan rajallisena sekä epävarmuuden korkeahkona. Koskapa kenelläkään meillä olisi niin paljon aikaa ja turvaa kun haluaisimme? Kaikki mitä tarvitsemme on loppujen lopuksi tässä jo nyt. Siksi onkin hyvä luottaa ja päästää irti huolista ja murheista.

Mikä yllätti eniten raskaudessa?

Se kuinka rankkaa se oli sinulle. En olisi uskonut, että sen kautta tulisi niin paljon pientä ja suurta vaivaa, kipua ja harmitusta.

Hassuin muistosi raskausajalta?

Kun tunsin ensimmäisen kerran vauvan liikkeen. Olit tuntenut ne sisäisesti jo pitkään ennen tätä. Olin odottanut sitä hetkeä jo niin kauan, etten enää melkein jaksanut kokeillakkaan jottei se johtaisi taas pettymykseen. Ensimmäinen muljahdus oli kuitenkin ikimuistoinen.

Miten raskaus muutti sinua?

Minusta tuli tunteellisempi sekä empaattisempi. Olen enemmän oma itseni enkä välitä niin paljon siitä mitä muut minusta ajattelevat. Toteutan myös sen vuoksi asioita nopeammin. Minulle kasvoi lisäksi suuri arvostus äitejä kohtaan, sillä he ovat kokeneet ja käyneet läpi paljon. Kunnioitus jatkuu myös isejä kohtaan: Raskauden vierestä seuraaminen sekä puolison tukeminen niin raskauden aikana kuin synnytyksessä ei ole helpoin asia.

Entä miten raskaus muutti minua?

Vähän vaikea vastata sinun puolestasi, mutta sanoisin, että olet armollisempi itsellesi. Esimerkiksi jos ei pysty tai huvita tehdä jotain, niin se on ok. Annat siis luvan itsellesi ottaa rennommin. Lempeä ja rakastava olet ollut ennenkin, mutta raskauden ja lapsen myötä se on kohonnut uusiin ulottuvuuksiin.

Isi

Isi ja synnytys

Miltä synnytys näytti isin näkökulmasta?

Erittäin raskaalta. Oli stressaavaa ja sydäntä särkevää seurata sitä kipua, epävarmuutta ja huolta sivusta. Muutuin itse myös hieman huonovointiseksi kun vain kuvittelinkin mitä käyt läpi.

Menikö synnytys niin kuin ajattelit? Miksi/Miksi ei?

Toisaalta meni, toisaalta ei. Siinä oli kipua ja draamaa sekä sektiovaara, joita olin odottanut käynnistetyn synnytyksen myötä. Toisaalta en odottanut, että se tekisi niin kipeää. Emme myöskään osanneet ajatella, että sinulle jouduttaisiin laittamaan epiduraalikatetri ja tekemään niin monta muuta toimenpidettä, kuten laktaattien mittauksia. Kaiken kaikkiaan vauva kuitenkin syntyi alateitse eli homma hoitui pääpiirteittäin suunnitellusti.

Yllättävintä synnytyksessä?

Kaiken sen kivun määrä ja intensiteetti. Positiivisesti yllätti kuinka nopea ponnistusvaihe olikaan ja miten vauhdikkaasti vauvamme sitten tuli maailmaan. Ensihetkinä yllätti, ettei vauva itkenytkään heti synnyttyään ja oli muutenkin todella rauhallinen sekä ”helppo”. Tämä oli kuitenkin vain vauvan alkujärkytystä synnytyksestä, kyllä hän sen huutamisenkin myöhemmin oppi.

Kamalimmat hetket synnytyksessä?

Kun en voinutkaan tehdä oikein mitään oloasi helpottaakseni. Myös vauvan sykkeen lasku jokaisella supistuksella oli kamalaa. Mieleeni on myös piirtynyt elävästi, kuinka supistukset yltyivät niin kivuliaiksi, että oksensit. Samaan aikaan sinun piti antaa pois TENS-laite, joka oli ainut kivunlievitys siinä tilanteessa ja vielä kaiken lisäksi olla liikkumatta, jotta lääkäri voi laittaa sinulle epiduraalikatetrin (jota pelkäät). Vaikka pyysit, ettei lääkäri kertoisi mitä siellä tapahtuu, hän kieltäytyi ja kertoi kaikki toimenpidevaiheet, koska keskittymisen herpaantuminen olisi saattanut johtaa liikahtamiseen ja vielä pahempaan lopputulokseen. Huh mitä hetkiä!

Entäs hienoin hetki?

Kun vauvamme syntyi alateitse, näimme hänet ensimmäistä kertaa ja saimme varmuuden, että hän on kunnossa. Tätä ennakoivat myös hienot hetket:

– Kun kuulimme, että vauva onkin jo aika alhaalla ja pääsimme pikaisesti synnyttämään. Saimme kuulla sen menevän hyvin ja sinä ponnistit niin hienosti.

– Kun vauva ruokaili jo heti alusta alkaen hyvin.

– Kun vauva nukahti syliini tyytyväisenä.

– Kun vauva rauhallisesti kuunteli, kun hänelle lauloi.

– Kun itkuinen vauva rauhoittui samantien ääneni kuullessaan ”Rakas kaikki on hyvin, isi on tässä”. Kiitos, kun rohkaisit minua puhumaan vauvalle, kun hän oli vielä mahassa. Sen takia tänä päivänä hän tuntee olonsa turvalliseksi kun kuulee ääneni.

Isi
Isi

Isi ja vauva-arki

Paras hetki isinä?

Kun vauva rauhoittuu ja nukahtaa syliin hymyillen ja naurahdellen. Vaikka tässä vaiheessa hymy on yleensä automaattinen reaktio pierusta, saa se isän sydämen sulamaan: Silloin tiedän, että hänellä on nyt mukava ja turvallinen olo. Tähän lisäyksenä tietysti ne kerrat, kun hänet saa kannettua tästä vielä onnistuneesti sänkyyn ilman, että hän herää. Tottakai en voi olla mainitsematta vielä, että paras tälläinen hetki oli varmasti se, joka johti 4,5 tunnin (suhteellisen) yhtenäisiin yöuniin.

Ihan viimepäivinä on tullut myös uusia ihania hetkiä: Vauva katsoo silmiin ja vastaa hymyyn hymyllä.

Millaisia yllätyksiä vauva-arki on tuonut mukanaan?

Kuinka paljon tunteita se herättääkään, kun vauva itkee (toisin sanoen huutaa). En ole kokenut mitään vastaavaa ja niin sydäntä riipivää. Toisaalta hänen suloisuutensa hyvittää tästä aika paljon.

Onko koskaan tullut ajatusta, että tällaistako tämä arki nyt on?

On monesti. Erityisesti silloin, kun olen hytkyttämässä vauvaa, jotta hän rauhoittuisi tai nukahtaisi. Kuukauden aikana tähän on mennyt jo varmasti lähemmäs sata tuntia.

Mitä olet oppinut vauva-arjesta?

– Se on vuoristorataa kuten elämäkin. Tosin vauva-arki on hurjin laite, jossa olen ollut.

– Rakkaus on ihmeellinen asia.

– Uni, oma aika ja säännöllinen ruokailu ovat erittäin tärkeitä minulle. Muuten minun on hyvin haastavaa olla paras mahdollinen itseni ja siten paras isi lapsellemme.

– On hyvä tehdä sitä mistä tykkää, kun siihen on mahdollisuus ja olla sellainen kuin itse haluaa. Nauttia hetkestä, tanssia kotona ja julkisesti, jos tanssittaa. Tarttua rohkeasti asioihin ja viedä ne loppuun määrätietoisesti.

Vinkkisi tuleville isille? Miten valmistautua kumppanin raskauteen, synnytykseen ja yhteiseen vauva-arkeen?

– Löydä tapoja, joilla voit ladata akkujasi pahimmankin kiireen keskellä.

– Meditoi ja opettele rauhoittamaan tunteitasi keskittymällä hengittämiseen. Unenpuute sekä tunteellinen vauva voivat saada verenpaineen nousemaan, jolloin on hyvä osata rauhoittaa itsensä.

– Muista, että kaikki on ohimenevää. Aivan kun vuodenajatkin, mikään ei ole pysyvää, mutta se voi olla toistuvaa. Nauti hyvistä hetkistä ja ole ymmärtäväinen, silloin kun tuulee eikä valoa näy.

Pidä isämotivaatiostasi huolta. Alkuvaiheiden haasteiden keskellä voi olla vaikeaa muistaa, miksi sitä nyt halusikaan lapsen. Tämä on aivan normaalia, sillä olemme tottuneet saamaan tekemisistämme takaisin reaktion. Jos olemme jollekkin kilttejä tai rakastavia, saamme usein takaisin hymyn, halauksen, pusun tai mieltämme kohottavia sanoja. Haaste muodostuu siitä, ettei vauva osaa vielä alussa osoittaa näitä tunteita sinulle takaisin, jolloin et saa häneltä mitään selvää palkintoa teoista ja ponnisteluistakin. Kun väsymys ja turhautuminen kasvaa, on helppo unohtaa kuinka suuri merkitys rakastavilla teoillasi todellisuudessa onkaan. Vinkki: katso youtubesta videoita hakusanalla ”Happy father and daughter/son”. Näin saat katsauksen siitä, miten rakastavaksi ja palkitsevaksi teidän suhteenne tulee ”piakkoin” vielä rakentumaan. Tämä antaa voimia, uskoa ja toivoa siihen, että joka hetki vauvan kanssa on hänelle ja sinulle tärkeä. Olet hänen kaikkensa.

vauva

Sellaisia ajatuksia isin näkökulmasta! Tuliko yllätyksiä? Onko siellä linjoilla yhtään isiä, joka voisi jakaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan? 🙂

Lissää perhejuttuja!

Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Seuraava tarina sisältää jonkin verran tuskaa, verta, hikeä ja kyyneleitä pitkään tekstiin nidottuna. Jos siis olet näille asioille superherkkis tai sulla on kiire niin kannattaa ehkä jättää lukeminen väliin!

Tämä on tarina siitä, miten minusta ihan konkreettisesti tuli äiti: Miten lapsemme saapui maailmaan. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmiemme mukaisesti (koskapa menisi), mutta lopputulos oli mitä parhain. Olisi tosi hienoa kirjoittaa, miten synnytys alkoi spontaanisti, eteni nopeasti, kivunlievityksiä ei tarvittu ja vauvan voinnista ei ollut huolta. En valitettavasti voi mitään näistä omalla kohdallani sanoa todeksi. Aloitetaan siis ihan alusta, päivästä lasketun ajan jälkeen.

Synnytys – käynnistys, kipua ja huolta vauvasta

Kuten ehkä muistatkin, kärsin loppuraskaudessa hirvittävistä hermosäryistä. Tämän vuoksi minulle oli sovittu lasketun ajan jälkeiselle päivälle käynnistyskonsultaatio, josta oli määrä ensin soitella hoitajalle sairaalaan. Aamulla tilanne näytti siltä, ettei sovittua konsultaatiota voitaisikaan pitää, sillä sairaalassa oli liian täyttä. Romahdin, sillä en sietänyt ajatusta enää yhdestäkään päivästä sen kivun kanssa. Kuultuaan epätoivoni hoitaja lupasi soittaa uudelleen ja kertoa mikäli heiltä löytyisi tilaa myöhemmin.

Odotin soittoa kuin kuuta nousevaa – säpsähdin puhelimen soidessa ja sydän löi kurkussa. Voit lähteä tulemaan tänne. Ne olivat parhaat sanat vähään aikaan.

Olimme sairaalassa varttia vaille kahdelta. Lääkärin konsultoinnin jälkeen synnytys päädyttiin käynnistämään ballongilla selän tilanteen vuoksi. Normaalisti ballongin kanssa lähdetään vielä odottelemaan tilanteen edistymistä (= kohdunkaulan avautumista) kotiin, mutta lääkäri katsoi tapauksessani parhaaksi jäädä sairaalaan seurantaan. Hän nimittäin jo mietti selän leikkaamista asap.

Jo noin tunnin kuluttua ballongin laittamisesta supistukset alkoivat olla todella napakoita ja liikkuminen teki kipeää. Tässä vaiheessa pärjäsin vielä hienosti ilman kivunlievityksiä. Hengittelin syvään ja Niklas puristi akupainantapistettä peukalon ja etusormen välissä. Kätilö tuli tavalliseen tapaan laittamaan vauvan sydänäänten seurantaa varten piuhoja ja käyriä vatsalleni. Sykkeissä ei vikaa ja supistuksia tulee, mainiota!

Supistukset voimistuivat entisestään, mutta tilanne eteni avautumisen suhteen todella hitaasti. Ennen ballongin irtoamista ei kuitenkaan voitu tehdä kalvojen puhkaisua tai muitakaan toimenpiteitä, joten se oli pelkkää odotuspeliä siis. Illalla yhdeksän aikoihin kipu oli jo sitä luokkaa, että koin tarvitsevani kivunlievitystä. Sain käyttöön TENS-laitteen, joka antaa pieniä sähköshokkeja alaselkään. Laite oli todella hyvä ja sain hieman rentouduttua – ainakin hetkeksi.

Tässä välillä oli nimittäin huolestuttu vauvan sykkeistä. Ensin ne olivat jatkuvasti korkealla. Pian sykkeet putosivatkin liian matalalle jokaisella supistuksella, onneksi sitten nousten aina takaisin normaalitasolle supistuksen jälkeen. Lääkäri kuitenkin kielsi varmuuden vuoksi syömisen ja ohjeisti varautumaan sektion mahdollisuuteen. Sain juotavaksi jotain hirmuisen makeaa rypäle-marja-omenamehua, jotta olisi edes hieman energiaa koneessa koitosta varten. Synnytys vastaa rankkuudeltaan maratonia ja siltä se todella tuntuikin.

Synnytys eteni edelleen todella hitaasti. Kahdelta yöllä ballongi oli edelleen paikoillaan ja kipu niin kovaa, että jännitin jokaista lihasta tauotta. Tärisin kivusta ihan holtittomasti ja tilanteesta oli lepo kaukana. Keskustelimme hoitajan kanssa kivunlievityksestä ja päädyimme oksikodoni+rauhoittava komboon unen saamiseksi. Jos olet joskus saanut oksikodonia, tiedät varmasti miten hassunhauska olo siitä tulee. Minäkin olin hieman hihitellyt itsekseni ja kertonut miten haluan ennemmin katsella asioita kuin nukkua. Niklas kävi siinä sitten silittelemässä päätä ja suostuttelemassa minut unille. Nukuin lähes pari tuntia tässä välissä, kunnes ennen neljää huoneeseen hyökkäsi lauma ihmisiä. Vauvan sydänäänet olivat jälleen laskeneet ja vatsalla oleva käyrä ei oikein meinannut saada signaalia. Lääkäri päätyi asentamaan vauvan päähän sykemittarin ja mittaamaan laktaattiarvot. Samassa rytäkässä ballongikin irrotettiin, kalvot puhkaistiin ja lapsivedet menivät.

synnytys

Synnytyksen pelottavimmat hetket

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistusten tuottama kipu nousi ihan uudelle tasolle. En oikeastaan muista tapahtumien kulusta paljoakaan ja hukkasin ajantajuni. Muistan huudon, itkun ja oksentamisen.  En edes muista missä kohtaa alettiin keskustella kipupiikeistä ja puudutteista tai kuka niitä ehdotti. Muistan kuitenkin, että itkin isoon ääneen, kun TENS-laite, ainoa kivunlievitykseni, piti ottaa pois epiduraalikatetrin laittoa varten. Minua pelotti valtavasti se selkärankaani menevä neula, piikkikammoinen kun olen. Pelkäsin, etten pysty olemaan paikallani, sillä tärisin kivusta. Asiaa ei yhtään helpottanut hieman nuiva anestesialääkäri, joka isoon ääneen selosti jokaisen neulan liikkeen. Hyh. Tämä oli ehdottomasti kamalin ja traumaattisin osa synnytystä.

Sain ensin spinaalin ja sen jälkeen katetri jätettiin paikalleen epiduraalitilaan. Synnytystä oli taustalla noin 16-17 tuntia tässä kohtaa. Kipu helpotti minuuteissa ja kropan valtasi pistelevä tunnottomuus. Join vettä ja mehua odotellen jatkoa. Spinaali vie kivun ihanasti pois, mutta kestää vain noin tunnin. Kipu alkoikin siis hiipiä takaisin entistä repivämpänä. En edelleenkään oikein tiedä ajankulusta tuossa vaiheessa, mutta sain jossain kohtaa annoksen epiduraalia. Vauvan laktaattiarvoja mitattiin edelleen ja ne näyttivät kohoavan pikkuhiljaa. Myös hänen päässään olevassa sykeanturissa oli jotakin häikkää eikä se saanut enää sykekäyrää piirrettyä näkyviin.

Huoli vauvan voinnista oli ihan hurjan suuri. Jossain kohtaa tuntui, että haluan vain luovuttaa: Että sama se kai on mennä sektioon kuitenkin, kun vauvan laktaattiarvot kohoavat – Ne kun kertovat hapenpuutteesta. Tiesin lääkäreiden kuitenkin tarkkailevan tilannetta kokoajan, joten sektiopäätös tulisi sieltä jos olisi tullakseen.

En muista missä kohtaa tämä tapahtui, mutta huone oli ihan täynnä ihmisiä. Ainakin seitsemän hoitajaa/lääkäriä/kätilöä ja minulla ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu. Lääkäri yritti repiä vauvan päässä kiinni olevia sykeantureita irti samalla kuin hoitajat virittelivät minulle tippaan jotain, säätivät vatsalla olevia antureita ja juttelivat keskenään. Vauvan laktaatit alkoivat olla hälyyttävän ylhäällä ja sykkeet alhaalla. Pian alkaisi tulla kiire syntyä tähän maailmaan.

Yllättävä käänne synnytyksen kulussa

Epiduraalin teho alkoi vedellä viimeisiään ja kipu yltyi yltymistään. Kätilö oli ensin sitä mieltä, ettei uutta annosta anneta vielä vaan odotellaan hetki. Edellisen kerran kun hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen, oli se avautunut noin 5-6cm. Kuitenkin kun hän näki sen kivun määrän, päätti hän antaa uuden epiduraalin. Onneksi antoi, sillä hetken päästä olisi saattanut olla jo liian myöhäistä.

Tilanteessa tapahtui nimittäin odottamaton käänne: Ensin niin hitaasti edennyt synnytys alkoi edetä ja vauhdilla. Noin 15-20 minuutissa kohdunkaula avautui täysin ja vauva lähti laskeutumaan alaspäin. Tunsin, kuinka vauva oikein hulahti alas ja painoi lantionpohjaa. Seuraavan kerran kätilön tilannetta tarkastaessa hän vain totesi näkevänsä jo hiukset ja että täähän syntyy pian. Noissa samaisissa hiuksissa oli se sykeanturi (tai oikeastaan kaksi) kiinni juuttuneena.

Yhtäkkiä oli aika ponnistaa. Olin tässä kohtaa jo äärettömän väsynyt, mutta toisaalta myös todella helpottunut. En hetkeäkään enää epäillyt, etteikö lapsi syntyisi alateitse. Kätilö ohjeisti jämptisti ottamaan kylkimakuulla polvitaipeen takaa kiinni, keskittämään voimansa ja pinnistämään kunnolla. En juuri tuntenut supistuksia hyvin ajoitetun epiduraalin takia, mutta pystyin katsomaan näytöltä milloin supistaa ja milloin pitää ponnistaa. Jossain se kaikki treeni kai näkyy, sillä meidän pieni palleroinen syntyi lopulta 12 minuutin ponnistamisen tuloksena klo 13.01. Tämä lyhyt ponnistusvaihe oli helpoin ja kivuttomin osa koko 22 tunnin synnytysrupeamassa.

Meidän vauvamme ei huutanut syntyessään. Hän vain tarkkaili ympäristöään silmät suurina. Onneksi pienen herättelyn jälkeen hän päästi ensimmäisen parkaisunsa – kaikki hyvin! Hapenpuute näkyi pienenä velttoutena, mutta tämä korjautui onneksi varsin nopeasti. Myöhemmin sain kuulla, että vauvan laktaattiarvot olivat lopussa nousseet reilusti. Jos synnytys ei siis olisikaan edennyt lopussa noin nopeasti, olisi hätäsektio ollut ainoa vaihtoehto.

synnytys

Ajatuksiani synnytyksestä jälkikäteen – kohtasivatko odotukset ja todellisuus?

Synnytys ei ollut sellainen kuin olin ajatellut. Oikeastaan ainoat asiat, jotka menivät kaavailemani mukaan olivat a) vauva syntyi alateitse ja b) käytin TENS-laitetta kivunlievitykseen niin kauan kuin pystyin. Haaveilin siitä, että voisin mahdollisimman pitkään mennä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja voisin liikkeen avulla lievittää kipua. Käynnistyksen tuottamat kivut olivat kuitenkin sitä luokkaa, etten siihen pystynyt – eikä olisi tarvinnutkaan. Lääkkeiden tuoman rentoutumisen ja hetken kivuttomuuden ansiosta synnytys todennäköisesti eteni niinkuin eteni: Avautuminen ja vauvan laskeutuminen on vaikeampaa, jos jännittää kivuissaan jokaista mahdollista lihasta.

Edelleenkin synnytys herättää minussa varsin voimakkaita ja ristiriitaisiakin tuntemuksia. Toisaalta avautumisvaihe oli ihan yhtä tuskaa alusta loppuun, mutta nopea ponnistusvaihe pelasti paljon. En usko, että mieleeni jäänyt kuva synnytyksestä olisi näinkään positiivinen ilman ponnistusvaiheen helppoutta. Selvisin urakasta vain muutamalla tikillä, mikä osittain selittyy varmasti paitsi ponnistuksen nopeudella, myös vauvamme pienellä koolla.

Vaikkei kokemus ollut millään tavalla miellyttävä, tekisin silti kaiken uudelleen tuon pienen palleroisen vuoksi. Ennemmin synnyttäisin vaikka kolme päivää putkeen, kuin ottaisin nuo synnytystä edeltäneet hermokivut takaisin! Synnytyskipu oli voimakkaampaa ja kovin erilaista, kuin olin ajatellut. Sitä oli kuitenkin helpompi kestää, sillä se loppuu jossain vaiheessa ja vauva syntyy. Kuten kätilö taisikin todeta, ei sinne kukaan ole vielä sisään jäänyt!

synnytys

Ihan mahtavaa, jos jaksoit lukea koko stoorin! Siitä tuli hieman pitkä, vaikka paljon jäi vielä sanomatta. Kuvat ovat hieman kakkaa laatua, koska hirveästi ei tullut kuvattua ja nekin vähäiset puhelimella. Omakohtaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheesta saa ehdottomasti jakaa, kuulisin mielelläni!

Aiheesta on tulossa vielä lisää postauksia muun muassa isin näkökulmasta tarkasteltuna sekä synnytyksestä palautumisen kannalta. Niitä odotellessa voi käydä lukaisemassa ajatuksiani synnytyksestä raskauden loppuvaiheilta!

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta