Viikon ruokapäiväkirja – Puuroja, venähtäneitä ruokailuvälejä ja suklaata

En lähtökohtaisesti suosi ruokapäiväkirjapostauksia omassa blogissani. Näen siinä riskin toisen ruokavalion kopiointiin, mikä on aina jo lähtökohtaisesti huono idea. Tämä (tai mikään muukaan) ruokapäiväkirja ei ole mallina täydellisestä ruokavaliosta. Kannattaa muistaa, että jokainen on yksilö eikä tämäkään ruokailutapa toimisi kaikille. Lisäksi viikko on vielä niin lyhyt aika, ettei siitä ihan täysin saa kokonaiskuvaa ruokavaliosta. Mulla nimittäin menee ruokailu erittäin vahvasti kausissa ja tuolloin oli menossa puurokausi to the max. Tällä hetkellä kaikki liikkumiseni on muuten vielä melkoisen kevyttä synnytyksen ja selkäepisodin jäljiltä. Energiankulutustani kuitenkin nostaa imetys: Meidän tyllerö on nimittäin ihan tosi kova syömään!

Kuitenkin tykkään itse lukea ja inspiroitua ruokapäiväkirjoista. Siinä on jotain hirveän mielenkiintoista, ainakin näin ravitsemusalan ihmisen mielestä! Sen vuoksi nyt päätin näyttää konkreettisesti, miltä oma syömiseni näytti viikon ajan. Viime viikolla kirjoittelin juuri syömiseen suhtautumisesta, joten mielestäni tämä jatkaa samaa teemaa aika kivasti! Syömiseni ei ollut täydellistä, mutta ihan riittävän hyvää kaikin puolin. Jonkin verran tuli liian pitkiä ruokailuvälejä, nälän paikkaamista puurolla, oman vatsan kipuilua sekä vauvalle masukipuja.

Huom! Kellonajat noin suurin piirtein aikoja: Kello on hyvin voinut olla 6.21 tai 6.39, jos tekstissä lukee 6.30. Kuten sanottua, en syö kellotaulun kuva silmissä kiiluen.

ruokapäiväkirja

Maanantai

6.00
Kaurapuuro (hiutaleet, vesi, loraus mantelimaitoa, riisiproteiinia) mustikoita, luumusosetta ja maapähkinävoita
Vihreää teetä (sitruuna-inkivääri-lakritsinjuuri)

Aamukehonhuolto ~30min

10.00
Kauraleipää, broilerin leikkelettä, kurkkua, paprikaa, tomaattia, puolikas avokado, valkuaismunakas, persiljaa, pala tummaa suklaata

12.45
Broilerin rintafilee (paistettu rypsiöljyssä), iso kasa uunikasviksia (perunaa, porkkanaa, ruusu- ja parsakaalia, sipulia (yritin noukkia pois), juuriselleriä), vähän salaattia

Pyöräily fyssarille ja takaisin ~45min+45min

16.00
Puuro (hirssihiutaleita, banaani, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia) + mangoa, punaherukkaa, mansikkaa, maapähkinävoita

19.30
Broilerin rintafilee, salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, persilja. Kauraleipää margariinilla.

Aika jees päivä! En tosin illalla jaksanut enää laittaa kunnollista ruokaa (harvemmin jaksan) ja siksi toista pääruokaa ei saisi jättää sinne illalle. Ruokailuvälit pysyivät kuitenkin suht hyvin hallussa ja monipuolisuuttakin löytyi ruoka-aineista. Miinuksena lounaan sipuli, joka kiusasi vatsaani vielä seuraavanakin päivänä. Buu.

ruokapäiväkirja

Tiistai

5.30 Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia), mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita
Vihreää teetä

9.30 Wokkikasvikset, broilerinjauhelihaa, avokadoa, persiljaa, pala tummaa suklaata

Kävelyä 30min

Yrttiteetä kahvilassa

Kävelyä 30min

12.15
Salaattiasemalla salaatti, jossa peruspohjan lisäksi paistettua kesäkurpitsaa, marinoitua tillikurkkua, kaaliporkkanasalaattia, hummusta, broileria ja manteleita

Kävelyä 15min

15.30 Banaanipannari (banaani, valkuaista, piparkakkumaustetta), luumusosetta, punaherukoita, maapähkinävoita

19.30 Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, punaherukoita, maidotonta margariinia

Mulla ei ole mitään tiettyjä kellonaikoja, jolloin kuuluisi syödä lounasta tai päivällistä. Tänä päivänä söin ne peräkkäin, koska se oli kaikkein kätevintä. Saimme lapsenvahtimisapua Niklaksen siskolta ja pääsimme kahdestaan kävelylle, teelle ja lounaalle. Oli ihanaa!

ruokapäiväkirja

Keskiviikko

6.30 Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mangoa, punaherukoita, maapähkinävoita, pala tummaa suklaata

Teetä kävelylenkillä (45min)

10.30
Kauraleipä avokadolla, kurkkua, paprikaa, tomaattia, persiljaa, paistettu muna (virhe) + valkuainen, mangomaitoa (mangoa + mantelimaitoa)

14.00
Mansikoita, banaania, manteleita, härkäpapurouhetta, mantelimaitoa. Pala kirsikkaista tummaa suklaata

Treeni: 25min jalkajumppa

16.00
Jämäsafka: kvinoaa, belugalinssejä, kasviskastiketta, vihreitä papuja, pari palaa quornia, avokadoa, cashewpähkinöitä

20.00
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

Jos sattuu olemaan nälkä ennen treeniä, otan pienen välipalan, jotta varmasti jaksan! Lapsen kanssa se treeni täytyy tehdä sopivan tilaisuuden tullen, eikä se aina ole syömisten suhteen ihan optimaalista. Jämäruoka oli superhyvää! Miinuksena syöty kananmunan keltuainen, joka sitten aiheutti pikkuiselle masukivun ja kivan huutokonsertin.

ruokapäiväkirja

Torstai

6.30
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

10.45
Kasvisbowl: salaattipohja (salaattia, kurkkua, tomaattia, lehtikaalia, porkkanaa), pestokikherneitä, herneproteiinipyöryköitä, savupaprika-cashewmajoneesia, paistettua kesäkurpitsaa, kanelimyskikurpitsaa. Pala tummaa suklaata

14.00
Kaksi kauraleipää, avokadoa, kurkkua, valkuaismunakas. Mansikkamaitoa (mansikkaa + kauramaitoa)

Treeni: vesijuoksua 50min

17.30
Sama setti kuin lounaalla

20.15
Raparperi-hirssipuuro, riisiproteiinia, mantelimaitoa, mansikoita ja maapähkinävoita

Tähän päivään mahtui hurjan paljon ihanaa ruokaa! Voisin syödä tuota vegebowlia vaikka joka päivä. Lisäksi kokkailin jääkaapin perukoilla majailevista raparpereista hirssipuuroa, jota nautiskelin mansikoiden kanssa. Yritän syödä välillä kaurapuuron sijaan hirssiä, etten lataisi kroppaani pelkkää kauraa päivästä toiseen – Liika taitaa olla mun kohdalla liikaa ihan missä tahansa ruoassa.

ruokapäiväkirja

Perjantai

6.15
Raparperi-hirssipuuro, riisiproteiinia, mantelimaitoa, mansikoita ja maapähkinävoita

10.45
Eilisen salaattia, myskikurpitsaa, savupaprika-cashewmajoneesia, broilerin rintafilee. Pala tummaa suklaata.

14.30
Tuorepuuroa (kaurahiutale, mantelimaito, riisiproteiini, mangopalat)
Manteleita
Teetä ja raakasuklaapala Silvopleessä Iidan kanssa

17.00
Salaatin jämät, kaksi kauraleipää, maidotonta margariinia, kurkkua, paprikaa, broilerin rintafilee.

20.00
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa) mustikoita, luumusosetta, maidotonta margariinia. Valkuaismunakas ja kurkkua.

Välipalasta ei tullut otettua kuvaa, mutta voin vakuuttaa sen syöneeni! Pakkasin kotona lasipurkkiin tuorepuuron, josta tuli aika hyvää, vaikka sen kokkailinkin vasemmalla kädellä ihan kirjaimellisesti. Ilona viihtyi vain sylissä, joten kokkaaminen ja syöminen tapahtui isolta osin yhdellä kädellä ja seisaaltaan.

ruokapäiväkirja

Lauantai

7.00
Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mustikoita, mangoa ja maapähkinävoita

11.00
Matchalattea kauramaitoon, pala tummaa suklaata

14.00
Kauraleipää avokadolla, valkuaismunakas, kurkkua, paprikaa, tomaattia

Kävelylenkki 45min

17.00
Gluteeniton tortilla broilerin jauhelihalla, salsakastikkeella, salaatilla (salaattia, kurkkua, paprikaa, porkkanaa, lehtikaalia). Pala tummaa suklaata

19.30
Vegaaniset proteiinipannukakut maapähkinävoilla ja vadelmilla

Plääh, tuonne tuli yksi ihan tosi pitkä ruokailuväli ja sen kyllä tunsi. En laske siis matchalattea ruokailuksi, joten aamupalan ja lounaan välissä hurahti sellainen 7 tuntia. Olo oli sen mukainen: Nälkä yltyi niin kovaksi, ettei sitten enää ollutkaan nälkä vaan ennemminkin paha olo. Niklas onneksi kävi kaupassa ja saatiin mun suuhun ruokaa. Venähtänyt ruokailuväli näkyi kyllä siinä, etten sitten jaksanut liikkua, vaikka se suunnitelmissa olikin.
Iltapalan proteiiniletut olivat menestys! Pelastivat kyllä päivän <3

ruokapäiväkirja

Sunnuntai

7.00 Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

10.30
Linssicurryä, salaattia (salaatti, kurkku, paprika, lehtikaali, porkkana), cashewpähkinöitä, avokadoa

Teetä kävelylenkillä (20min, Ilona ei viihtynyt vaunuissa)

Koko kropan treeni kuminauhoilla 40min + kävelyä 20min

15.00
Kaurapuuroa (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, valkuaista), mustikkaa, avokadoa

18.30
Uunikasviksia (parsakaali, peruna, porkkana), broilerin rintafilee, salaattia (salaatti, kurkku, tomaatti, porkkana, lehtikaali)

21.00
Banaani, manteleita, mansikoita

Kokonaisuudessaan ihan kiva päivä! Niklaksen siskon tekemä linssicurry oli ihan superhyvää ja olisin voinut syödä sitä ämpärillisen. Vatsan vuoksi täytyy kuitenkin pitää joku kohtuus. Nyyh. Oli ihanaa, kun olikin energiaa treenata ja aurinko paistoi. Päivällisen uunikasvikset olivat ihan tosi herkkuja, erityisesti parsakaalit! Iltapalasta unohtui ottaa kuva, mutta osaatte varmasti visualisoida sen banaanin mielessänne tarpeen tullen.
Sellainen viikko! Aika simppeliä perusterveellistä ruokaa. Ehkä hiukan liikaa puuroa, mutta sellaista se joskus kiireessä on. Huomaisin muuten, että söin joka päivä suklaata, heheh. Minkälaisia ajatuksia tämä ruokapäiväkirja sinussa herätti? 🙂

My day 18.2

Nytpä pääsette kurkkaamaan mun torstaihin! Aika peruspäivältä näyttää, torstait menevät yleensä juuri tuota samaa kaavaa: Aamulla tankotreenit ja illan tuntien suunnittelua, päivällä työhommia ja kandintyötä, illalla kolmen ohjauksen putki. Tekemistä riittää mutta tykkään!

7.19 Herätys
Ohhoh, nukuinpa pitkään! No eipä se mitään, kiva vain jos uni maistui. Olen taas viime päivinä nukkunut vähän kehnosti, joten reilut yhdeksän tunnin unoset tekivät erittäin hyvää.

Tuttuun tapaan heti heräämisen jälkeen siirryin keittiöön puuroämpärinlautasen ääreen. Mikähän siinä onkin, että jo silmiä raottaessa on huutava nälkä ja kurniva masu? Toisaalta aamupala maistuu huomattavasti paremmalta kun on oikeasti nälkä. Onnellisena siis lusikoin joka-aamuista puuroannostani, jonka kuorrutin marjoilla ja huuhdoin alas kahvilla.

Keittiön ikkunan takana oli vastassa kaunis auringonnousu. Onpa ihanaa, että päivät alkavat jo pidentyä ja valoistua! Vaikka ei aurinko varsinaisesti paistaisikaan, tuo pidentyvä päivä lisää energiaa!

9.15-11.15 Aamutreeni
Suunnittelin koulutusryhmäni koreografiaa kevätnäytöstä varten. Eli käytännössä hypin ja pompin menemään pähkäillen aina välissä että mihinkäs suuntaan sitä tästä voisi mennä, eieiei ei toi näyttänyt kivalta, voooi vitsi kun unohdin mitä piti tehdä, jesss tää on hyvä, vitsi tästä tuleee kivaaa! Puolivälissä treeniä jouduin haukkaamaan lisäenergiaa banskusta, ettei vaan lopu virta kesken!
Lisäksi nimittäin treenailin ja kehittelin omaa esitystäni, jonka pitäisi alustavasti olla valmis kuukauden päästä. Kokeilin myös muutamaa tankoliikeyhdistelmää illan tunneille sekä kertailin tuntisuunnitelmat läpi. Loppuun käytin noin puolisen tuntia venyttelyyn, rullailuun ja kuntoutusharjoitteisiin.

11.45 Ruokaa!
Lounaan virkaa toimittivat mausteinen riisi-porkkana-parsakaalisörsseli, jauheliha ja kasvikset. Tykkään arkena tehdä tuommoisia nopeita ja helppoja ruokia, ei tarvitse sitten nälkäisenä odotella kovin pitkään. Musta tulee nimittäin aika hirveä nälkäisenä. #hangry

12-13 Kahvia
En rehellisesti sanottuna ole ihan varma, mihin kulutin tuon tunnin! Luultavasti istuskelin keittiön rahilla iso kahvimuki kourassa tuijotellen ikkunasta ulos. Jään helposti pohdiskelemaan jotain pieniä asioita, jotka lähtevät ketjureaktion lailla kiidättämään ajatuksia eteenpäin. Välillä saatan havahtua, että olen päässyt pohdinnoissani jalkapalloista delfiineihin. Näitä on sitten mielenkiintoista kelata taaksepäin!

13-14 Töitä koneella

14-14.30 Kauppareissu ja välipalaa
Alkoi hirveästi tehdä mieli mangoa, joten kauppaanhan sitä oli lähdettävä! Mangon lisäksi ostoskoriin tosin tarttui paljon kaikkea muutakin: Kananmunia, kasviksia, leikkelettä ja marjoja. Perussettiä! Kotona kokosinkin heti pienen välipalan alkavaan nälkään. Riisikakkuja, leikkelettä, kasviksia, mangoa. Jälkiruoaksi lusikallinen maapähkinävoita <3

14.30-16.30 Kouluhommia koneella
Välttelin liiallista kahvin lipittämistä ryystämällä valtavat määrät vihreää teetä. Mitäpäs muuta sitä voi sanoa. Olen addikti. Vältin kuitenkin päivän kolmannen mukillisen, success!

16.45 Päivällinen
Kanasalaattia pähkinöillä ja appelsiinilla, nam!

17.15-21.30 Ohjaukset
Vuorossa olivat vahvistava ilmajooga, koulutusryhmän 75min treeni ja tankotanssi jatko1. En tiedä kuvittelinko vain, mutta mielestäni tunnit olivat rankempia kuin yleensä! Ilmajoogatunti keskittyi jalkojen ja keskivartalon voimaan, mikä kyllä tuntui illan viimeisen tunnin aikana: Tuntui että takareidet kramppaavat hetkenä minä hyvänsä… Uuvahtamista estin tankkaamalla jälleen banaania – koskakohan muutun apinaksi?
Kotiinlähdön hetki koitti puoli kymmeneltä. Työrupeaman aikana maahan oli satanut aikamoinen kerros lunta! Mietin siitä kotiin tallustaessani, että kuinkakohan pitkään tämä on-off talvi jatkuu…

 21.45 Iltapuuro
Huhhuh, päivä pulkassa ja kotona iltapalan ääressä. Illalla mulla ei oikeastaan ole koskaan kunnollinen nälkä, joten syön sitä mikä parhaiten uppoaa. Päivän toinen puurolautasellinen siis masun pohjalle lämmittämään, ihan parasta! Erona aamiaiseen oli vain päälle ripoteltellut marjat.

22-23 Iltatoimet ja rentoutumista
En saa yleensä unta heti iltatöiden jälkeen. Jotenkin sitä vaan jää semmoiseen aktiiviseen mielentilaan, jota täytyy ihan tarkoituksella pyrkiä rauhoittamaan. Laitoin puhelimen laturiin huoneen toiselle puolelle, jotten enää kurkkisi saapuvia viestejä tai sähköposteja. Venyttelin kevyesti jalat ja yläkropan läpi, jonka jälkeen kömmin peiton alle lueskelemaan vielä hetkeksi. Aktiivisen päivän jälkeen nukkumatti saapui äkkiä!

Sellainen oli mun päivä! Miltä sun tyypilliset päivät tällä hetkellä näyttää? 🙂
Tästähän tuli muuten vahingossa myös (banaani- ja puuropitoinen) ruokapäiväkirja!

Ruokapäiväkirja (G,M)

En oikein tiedä mitä ajattelisin ruokapäiväkirjoista. Tai tavallaan tiedän! Mielestäni niitä on tosi mielenkiintoista lukea toisten blogeista ja inspiroitua kokeilemaan jotain uutta. Mutta kun kyseeseen tulee oma ruokapäiväkirjani, ovat fiilikset ristiriitaiset.
Lähinnä ajattelin jakaa tämän oman ruokahahmotelmani, koska itse saan toisten ruokapäiväkirjoista hyvää fiilistä ja inspiraatiota. En väitä tämän olevan mikään malliesimerkki hyvästä syömisestä. Hyvin voi syödä niin molella tavalla ja tämä on vain yksi niistä.
Kuvista ja tekstistä on myös vaikea hahmottaa ruoan todellista määrää. Minä syön ihan oikeasti todella paljon. Kuka tahansa minun seurassani liikkunut tietää, että parin tunnin välein on ruoka-aika. Saan usein myös kuulla megakokoisista annoksistani tyyliin ”mihin mahaan oikein syöt tuon kaiken”. Viime aikoina olen yrittänyt syödä vähän pienempiä annoksia mutta useammin. Tämä tuntuisi sopivan masulle ehkä hieman paremmin. Haluaisin edes yrittää havainnollistaa, kuinka hiton paljon liikkujan tulisi oikein syödä!
Lisäksi ruokavalioni on melko rajattu masuongelmien vuoksi, hyviä ja terveellisiäkin ruoka-aineita on karsiutunut siinä matkassa. En siis haluaisi että kukaan turhaan lähtee karsimaan ruokavaliotaan esimerkkini vuoksi. Tämä sopii minulle tällä hetkellä, ei ehkä kaikille. Määriä en kirjannut juuri siitä syystä! Me ollaan kumminkin yksilöitä ja jokaisella meistä on erilainen energiantarve riippuen fyysisestä aktiivisuudesta, sukupuolesta, iästä, sairauksista ja vaikka mistä. Joten ihmiset rakkaat, älkää poteko huonoa omatuntoa jos syötte leipää tai juotte maitoa. Älkää kopioiko suoraan vaan hakekaa inspistä. Maininta on kyllä varmaan turha, koska te lukijat ootte niin fiksuja! Kuitenkin turhat paineet ruokailuista ovat viimeinen asia jota toiselle ihmiselle haluan aiheuttaa.

Lyhyellä (…) alustuksella itse asiaan! Kirjasin ylös kolmen erilaisen päivän syömiset. Päiviin mahtuu vaihtelevasti töitä, lepoa ja erilaisia treenejä. Hyötyliikuntaa en kirjoittanut listaan, mutta sitä tuli jonkin verran joka päivä pyöräilyn ja kävelyn merkeissä.

Torstai 27.8
Aamupala: Puuro (kaurahiutaleet, riisiproteiini, kauramaito, pellavansiemenet, piparkakkumauste, suola) + banaani + marjoja. Lisäksi manteleita, pari palaa tummaa suklaata ja kahvi kauramaidolla.

Jatko1- ohjaus 60min

Välipala: Riisikakkuja, leikkelettä, kurkkua


Tanssia 60min

Lounas: Riisinuudeleita, kanaa, porkkanaa, kesäkurpitsaa, tomaattipyrettä. Jälkkäriksi appelsiini, luumu ja kauramaitolatte. Santsikuppi kahvia noin tunti myöhemmin.

Välipala: Smoothiebowl (mustaherukoita, avokadoa, kesäkurpitsaa, kaurajogurttia, kaakaojauhetta, kananmuna) koristeltuna chiasiemenillä, taateleilla ja maapähkinävoilla.

Päivällinen: Uunissa paahdettua parsakaalia & porkkanaa, oliiviöljyä, kanaa, oliiveja ja cashewpähkinöitä.

Rauhallinen kävelylenkki ystävän kanssa

Iltapala: Jättiannos mango-mustikkajäätelöä vadelmilla <3

Perjantai 28.8
Aamupala: Puuro (kaurahiutaleet, riisiproteiini, kaakaojauhe, kauramaito, psyllium, suola) + mustaherukat + mustikat + maapähkinävoi. Lisäksi appelsiini ja kahvi kauramaidolla.

Lounas: Munakas pinaatilla ja leikkeleellä. Uuniparsakaalia ja avokadoa. Lisäksi pari palaa tummaa suklaata ja kahvi kauramaidolla.

Välipala: Mandariini, cashewpähkinöitä, manteleita ja kahvi kauramaidolla. Toinen kahvi mustana parin tunnin päästä.

Päivällinen: Uunissa paistettua parsakaalia ja porkkanaa, kanaa, kurkkua ja keitettyä bataattia.

Jatko1 -ohjaus 60min
 
Välipala: Banaani, cashewpähkinöitä ja manteleita.

Alkeis1 -ohjaus 60min

Iltapala: Puuro (Kaurahiutaleet, hamppuproteiini, kauramaito, chia- ja pellavansiemenet, piparkakkumauste, suola) + banaania + mansikoita + mustaherukoita.

Lauantai 29.8

Aamupala: Puuro (kaurahiutaleet, vesi,  kananmuna) + banaania + mustikoita + mansikoita + maapähkinävoita. Lisäksi kahvi piparkakkumausteella ja lirauksella kauramaitoa (Loppui kesken, buuu!)


Salitreeni  75min

Lounas: Kanaa, jasminriisiä, uuniparsakaalia ja -porkkanaa, tuoretta paprikaa. Jälkkäriksi ylikypsä banaani. Kauppareissun jälkeen vielä kahvia kauramaidolla <3

Välipala: Pinaatti-mukimunakas, riisikakkuja leikkeleellä, kurkulla ja paprikalla. Appelsiini, manteleita ja tummaa suklaata. Ja vähän lisää kahvia…

Päivällinen: Uunijuureksia (lanttu, porkkana, punajuuri), lihapullia, salaattia ja avokadoa.

Iltapala: Tattaripuuroa vadelmilla ja margariinisilmällä. Lisäksi smoothie banaanista, mustikoista, riisiproteiinista, kauramaidosta ja psylliumkuidusta.

Jospa mietitään vähän plussia ja miinuksia. Plussaa voisin antaa itselleni runsaasta kasvisten, hedelmien ja marjojen käytöstä. Ja tietty siitä että nuo kaikki ruoat olivat tosi hyviä! En luopuisi mun pävittäisistä puurohetkistä ihan helpolla 🙂 Samoin tuo päivittäinen pari palaa suklaata on mun mielestä vaan sopivaa rentoilua, en lähtisi niistä nipottamaan.
Sen sijaan kehittämisen varaa olisi hyvin tuossa kahvin määrässä, voi kääk. On ehkä pikkuisen lähtenyt lapasesta! Eipä siinä jos noi olisi jotain minikupillisia mutta nyt puhutaan oikeesti isoista mukillisista. Pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni… Heti maanantaina 😉
Lisäksi voisin kiinnittää huomiota raaka-aineiden monipuolistamiseen. Aika paljon nimittäin vetelen samoja ruokia. Tässä on tietysti osasyynä tuo kiukkuileva masu ja isojen annosten kokkaaminen kerralla. Seuraavaksi kaupassa voisikin tarttua johonkin tuntemattomampaan kasvikseen!

Miltäs vaikutti? Mitä mieltä ootte ruokapäiväkirjoista? Saatteko niistä jotain irti vai ovatko ne ennemminkin ahdistavia? Voin näitä tehdä jatkossakin jos kiinnostusta löytyy 🙂