Arjen pikaruokaa – Kvinoasalaatti broilerilla ja pestojogurttikastikkeella

Salaatti ei täytä riittävästi, mutta ei tekisi oikein mieli perus kanariisiparsakaalisettiä? Miltä kuulostaisi makeansuolainen ja pehmeän pähkinäinen kvinoasalaatti höystettynä broilerilla ja yrttisellä jogurttikastikkeella? Voi kuulostaa vaikealta, mutta on vähintäänkin yhtä helppo valmistaa kuin edellä mainittu klassikko. Herkullinen maku ja helppous mahtuvat hyvin samaan lauseeseen!

kvinoasalaatti

Kvinoasalaatti broilerilla ja pestojogurttikastikkeella

2dl kvinoaa (raakana)
Pussillinen lehtikaalia 
2 porkkanaa
Puolikas kurkku
2 kourallista kuivattuja karpaloita
Iso kourallinen manteleita
Puolikkaan sitruunan mehu
Kanelia, paprikajauhetta, mustapippuria, suolaa

Kastike
2tl pestoa (käytin maidotonta)
2rkl sokeritonta soijajogurttia 

Lisäksi
Paketillinen (~400g) broilerin rintafilettä
Mausteeksi suolaa ja oreganoa

Huuhtele ja valmista kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Kvinoan kypsyessä kokkaa broileri ja valmistele salaatti. Kuumenna pannulla öljy ja lisää broileri. Paista molemmilta puolilta ensin pinnat kiinni = ruskeiksi. Pienennä sitten lämpöä ja anna kypsyä loppuun. Mausta suolalla ja oreganolla. Leikkaa lehtikaali saksilla silpuksi ja törkkää minuutiksi mikroon kypsymään. Pilko kurkku pieniksi kuutioiksi ja suikaloi porkkanasta kuorimella ohuita suikaleita. Lisää joukkoon kvinoa, mausteet, sitruunamehu, mantelit ja karpalot. Hämmennä sekaisin. Sekoittele lopuksi pesto ja soijajogurtti kastikkeeksi.

Kokoa annos: Alle reilu kasa kvinoasalaattia, seuraavaksi broilerin rintafilee ja kastike koko komeuden kruunuksi. Nauti! <3

kvinoasalaatti4

kvinoasalaatti

Arjen pikaruokaa -reseptisarjassa mennään sieltä missä aita on nopein ylittää, kuitenkaan liikaa terveellisyydestä tinkimättä.

Tämä on muuten tosi kätevää eväsruokaa! Voi laittaa vaikka illalla rasiaan ja napata aamulla mukaan – maistuu hyvältä ilman mitään lisätoimenpiteitä, kuten lämmittämistä 🙂  Ja hei resepti muuttuu kasvisruokailijaystävälliseksi vaihtamalla broileri esimerkiksi paistettuun tofuun tai nyhtikseen! Aiotko kokeilla?

Tsekkaa myös:

Arjen pikaruokaa – Bataattifrittata (G, M)
Vegeilijän pikaruokaa: Herne-kvinotto

Aamuhetki ja väsymyskrapula

Aamuhetki3_1

aamuhetki3_2

Tiedättekö sen tunteen, kun herää niin umpiväsyneenä, että tuntuu kuin olisi darrassa? Itsekin olisin epäillyt olleeni, jos en olisi ihan 100% varma tämän hetken absolutismista. Olenkin miettinyt, että onkohan juomisen tuomista ikävistä lieveilmiöistä suurin osa liittyväisiä niinkin ihmeelliseen ja yksinkertaiseen asiaan kuin unenpuute.

Juhlimisten jälkeenhän tekee monesti mieli kaikkea mättöä. Väsymyskrapula ei ainakaan itselläni ole poikkeus; Heräsin aamulla himoiten pitsaa. Koska edellisen illan seikkailut rajoittuvat lähinnä sohvan, virkkaamisen ja venyttelyn piiriin, ei jääkaapista aamulla löytynyt pitsaa mutustettavaksi. Enkä toisaalta olisi sitä välttämättä oikeasti halunnut, kunhan mieleni havitteli sen sorttista makumaailmaa.

Tähän loistavana (ja nopeampana) ratkaisuna toimi pitsamunakas: Munakas tomaatilla, punasipulilla, vegejuustolla ja pitsamausteella. Ajoi asiansa oikein mainiosti, varsinkin kun kylkeen kyhäsi vielä raikkaan hedelmäsalaatin. Aamu lähti väsymyksestä huolimatta hyvin ja tasapainoisesti käyntiin!

aamuhetki3_6

Itse pärjään lähtökohtaisesti ihan ok myös hieman huonommilla unilla, mutta tietyn pisteen jälkeen se väsymys saavuttaa krapulamittasuhteet. Mites väsymys sulla vaikuttaa? Muita väsymyskrapulaisia?