Aamuhetki päältä kaunihimpi

Aamupala01

Jos nyt katselisi pelkästään kuvia, voisi tämän ajatella olevan ihanan idyllinen alku aamulle. Todellisuudessa herkullisesta ulkomuodostaan huolimatta smoothiessa oli *krhmmm* vähän kehiteltävää ja se jäi muutamaa lusikallista lukuun ottamatta syömättä. Se pääsi kuitenkin miehen smoothien ainesosaksi myöhemmin eli ruokaa ei lentänyt roskiin!

Olen myös kehittänyt addiktion omenoihin. Tämä on sinänsä hankalampi homma, koska saan niistä tällä hetkellä allergista ihottumaa ja vatsakipuja. Silti ne tuntuvat olevan välillä ainoa ruoka, jota haluaisin syödä. Julma maailma. Ainakin tämä osa aamupalasta oli oikein maistuva, jos haluaa keskittyä positiiviseen!

Lisäksi noin makeasta aamupalasta tulee nykyisin paha olo. Piti oikein ripotella suolaa suuhun, että sain sen ällötyksen tunteen loppumaan. Tarvitsen siis aamuihini tasapainoisen kattauksen erilaisia makuja, mieluiten sinne suolaiseen päin painottuen.

 

Aamupala02

Onneksi jokaisen illan jälkeen seuraa uusi aamu ja mahdollisuus paremmille aamupalakokeiluille! Mitä löytyi tänään sun aamupalalautaselta?

Mitä on aito positiivisuus?

Minkälaisen mielikuvan herättää termi ”positiivinen ihminen”? Auringon kanssa kilpaa hymyilevä ikuinen optimisti, joka kääntää rikkoutuneet astiat ja polveen asti ulottuvan loskankin voitoksi? Usein tuntuu, että positiivisuudella tarkoitetaan juuri ylläkuvatun kaltaista tilannetta. Tottakai joku voi olla luonnostaan erittäin optimistisuuteen taipuvainen, mikä on hienoa! Kuitenkin varsin moni voi samaistua ajatukseen, että se loska enemmänkin harmittaa, samoin lattialle läsähtänyt lautanen. Emmekö me muut sitten ole positiivisia ihmisiä?

Mielestäni positiivisuus on laajempi käsite kuin vain henkilön mieliala. Toinen voi kyllä olla useimmiten yhtä hymyä, mutta ei se välttämättä kerro hänen elämänasenteestaan juuta eikä jaata. Ihan jokaisella meistä on haastavia tilanteita, harmitusta ja suoraan sanottuna p*skoja päiviä. Positiivinen asenne ei tarkoita negatiivisten tuntemusten ja tapahtumien lakaisemista maton alle. Positiivinenkin ihminen voi harmistua, itkeä, kiukuta olkkarin lattialla tai potkia ärsytyksessään pikkukiviä kävelyllä.

Mikä sitten erottaakaan positiivarin ja peruspessimistin?

  • Positiivinen ihminen nousee negatiivisten tunteiden alhosta nopeammin. Hänellä on myös yleisesti toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen ja elämään kaikkine haasteineen.
  • Negatiivisten tunteiden käsittely ja ilmaisu on erilaista. Positiivari kyllä tiedostaa erilaiset tunnetilansa, hyväksyy ne ja pyrkii tekemään asialle jotain, jos mahdollista. Peruspessimisti puolestaan päätyy valittamaan, joko ääneen tai pään sisällä sekä vellomaan ikävässä olossa.
  • Positiivinen tyyppi näkee ennemmin mahdollisuuksia kuin haasteita ja ongelmia. Se ei tarkoita, että hän eläisi vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa tiedostamatta mahdollisia probleemia – Hän tietoisesti (joissain tapauksissa myös tiedostamatta) päättää keskittyä mahdollisuuksiin, varautuen samalla tuleviin haasteisiin.
  • Kökkeröiden päivien määrä vaihtelee radikaalisti. Negatiivisemmalla tyypillä niitä saattaa olla valtaosa viikonpäivistä, kun taas positiivari saattaa paahtaa monta viikkoa ilman erityisen huonoja päiviä.

Positiivisuus ei myöskään ole mustavalkoista. Ei ihminen ole joko täysin positiivinen tai täysin negatiivinen. On olemassa kaikenlaisia välimuotoja, monenlaisia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välissä. Positiivisuutta voisi siis ajatella janana: Opettelemalla voit tulla positiivisemmaksi pikkuhiljaa, askel askeleelta omaan tahtiin.

Positiivisuuden opettelu on teoriassa varsin helppoa, käytännössä vaikeaa. Hankalan ja ärsyttävän tilanteen tullen voi miettiä, että jospa reagoisin tähän toisin. Onko tilanne todella niin paha, kuin miltä se mielessäni juuri nyt vaikuttaa? Voit myös etsimällä etsiä hyviä puolia päällisin puolin ikävästä asiasta. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, että positiivisuudestakin on helppo tehdä päälle liimattua pintaa. Sisälle patoutuneet negatiiviset tunteet täytyy jossain välissä käsitellä, sillä ne aiheuttavat sinne jumahtaessaan hurjat määrät pahaa oloa. Oman juurtuneen ajattelumallin, tunteiden käsittelyn ja reagointityylin muutos vaatii aikaa, joten olethan itsellesi armollinen!

Voisikin siis hyvin sanoa, että positiivinen tyyppi on huippuhyvä käsittelemään negatiiviset tunteensa ja kääntämään ne toiveikkuudeksi sekä etsimään mahdollisuuksia haastavistakin tilanteista. Aika mainio ominaisuus, sanoisin.

Mä olin pitkään se tyyppi, joka aina kielsi negatiiviset tunteensa – Olin aina iloinen, hyvällä tuulella, mikään ei haitannut tai harmittanut. Sanomattakin selvää, että ne elämän negatiiviset tunteet jäivät muhimaan sinne mieleen käsittelemättä melko huonoin seurauksin. Negatiivisten tunteiden salliminen oli yksi avain siihen, että minusta tuli aidosti positiivisempi ihminen!
Kallistutko tällä hetkellä enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle mielenmaisemaltasi?