Perhepiknikillä – Yksi kirsikkapuu ja kesän eka jätski

piknik

Kävimme eilen Hanamin kunniaksi Roihuvuoren kirsikkapuistossa tavoitteenamme lähinnä nähdä vaaleanpunaisena kukkivat puut. Valitettavasti kukat olivat ehtineet jo tipahtaa puista eikä vaaleanpunaisesta kukkamerestä ollut tietoakaan. Olisin niin halunnut ottaa kuvia Geisha-suklaamainoksen hengessä! Yhden pienen valkoisen ja kukkivan kirsikkapuun tosin löysimme kuvaa varten.

Vaikkei vaaleanpunaisuutta ympäröivästä maisemasta löytynytkään, oli tunnelma välillämme melko hattarainen. Vietimme yhdessä ensimmäistä perhepiknikkiämme: Makoilimme vierekkäin auringossa (vauva tottakai varjossa), söimme salaattia ja hurjan hyvää hieman sulanutta jäätelöä sekä kävelimme rauhassa katsellen paikkoja. Aurinko lämmitti ihanasti farkkutakin selkämystä ja paljaita sääriä. Ei edes ehtinyt kauheasti harmittaa meidän huono ajoituksemme, sillä kaunista japanilaistyylisessä puistossa oli jokatapauksessa, vaikkemme kukinta-aikaan osuneetkaan paikalle.

Ihana kiireettömyys

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta tuntui, että nyt ei ole mihinkään kiire. Vaikkei vauvan kanssa aikatauluja juuri ole muutenkaan, on helposti läsnä sellainen jatkuva kiireen tunne: Jos en nyt äkkiä tee tätä hommaa, se jää tekemättä. Havahduin evässalaattia popsiessani siihen miten hirmuisella tahdilla yritin vetää ruokaa kitusiini. Pureskelu, nielaisu, pureskelu, nielaisu. Välillä taisin nielaista jotain puremattakin. Samalla tavalla taisi toimia mieskin, sillä hyvä kun ehti yhden suullisen jätskiä syödä, oli toinen jo lähestymässä ammollaan olevaa kitaa.  Kun hoksasimme tämän ja pohdimme hieman toimintamme syytä, rauhoittui fiiliskin paljon. Ei ole kiire, ihanaa!

Olen todennut, että on ihan supertärkeää mennä ja tehdä asioita myös vauvan kanssa. Ainakin itselleni. Jos ei vauvaa ota mukaan, voi sitten rauhassa elellä yksinään neljän seinän sisällä ekat kuukaudet. Mun päälle on tehnyt niin hyvää käydä välillä kahvittelemassa, kaupoilla ja nyt tuolla piknikillä. Vauva ei ole mikään este, tosin suunnittelua se vaunujen kanssa liikuskelu hieman vaatii. Meidän muru ei aina oikein viihdy yksinään vaunuissa vaan hänellä on tarve olla sylissä ja katsella maailmaa. Tämän kun yhdistää siihen, että beibi on nälkäinen vähän joka toinen hetki, on tiedossa hieman kanssamatkustajien hermoja raastavaa huutoa sekä suunnittelemattomia imetystaukoja milloin missäkin. Kiitos kärsivällisyydestänne ja anteeksi.

piknik

Kuitenkin kokonaisuudessaan reissu meni hyvin – ja sen jälkeen oli taas entistä mukavampi palata kotiin! Alan ehkä löytää jonkinlaista touchia tähän kotiäititouhuun. Mitähän kivaa keksisin ensi viikolle?

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä onkaan? Saa vinkata tännekin päin! Ja hei kokeilkaa tuota piparminttu-suklaajädeä. Se on taivaallista!

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Viimein viime tiistaina pitkä odotuksemme palkittiin ja pikkuruinen palleroisemme syntyi. Tänään vauva on jo kuusi päivää vanha. Näihin päiviin on mahtunut jos jonkinmoista tuntemusta äärilaidoista toiseen; Onnea, helpotusta, hämmennystä, ahdistusta, huolta, pelkoa ja ylitsevuotavaa rakkautta. Vaikka olenkin tällainen herkkistyyppi, yllätyin itsekin tunteiden heilahtelusta ja voimakkuudesta.

Synnytyksestä ajattelin kirjoitella vielä ihan erikseen myöhemmin, sillä olihan se kaikessa rankkuudessaan ja pelottavuudessaan upea tapahtuma. Kaikki ei omalla kohdallani mennyt ihan nappiin, joskin lopputulos oli se toivottu eli onnistunut alatiesynnytys ja ihana terve tyttövauva. Ei sitä turhaan verrata maratonin juoksemiseen! Vaikka synnytys ei itsessään olisikaan ihanaa, on syntymä aina suuri ja ihana ihme <3

Vauva

On erittäin vaikea edes yrittää kuvailla kaikkea tapahtunutta sanoilla ja kuvilla. Yleensä osaan aika hyvin jäsennellä ajatukseni ruotuun ja syöttää ne tekstin muotoon – Nyt kuitenkin pääni on täynnä mitä erilaisimpia ajatuksia ja tunteita iloisessa sekamelskassa. Samaan aikaan olen niin täynnä rakkautta pikkutyyppiä kohtaan, mutta samalla myös huolehdin jokaisesta hengenvedosta ja naarmusta.

Törmäsin sattumalta runoon, joka kuvaili meidän perheemme fiiliksiä erittäin osuvasti. Koska en itse tällä hetkellä osaa sanoittaa tuntemuksiani, annan runon tehdä sen puolestani!

Runo vauvalle

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Katsomme salaisuutta,
vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin,
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmille auenneille,
taivaita avautuu.
Unista kertova meille,
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta,
kuka voi aavistaa?

Runo täältä!

Vauva

Sama koti, ihan toisenlainen arki

Arki on täynnä uuden opettelua ja oivalluksia. Tämä on tietysti erittäin palkitsevaa, mutta myös melkoisen uuvuttavaa. Vauva ei osaa puhua ja hyvin vähän ilmaisee itseään muutenkaan. Hän on kuitenkin täysin riippuvainen minusta. Mistä tiedän mitä hän tarvitsee? Osaanko minä? Tällaista se varmaan on olla tuore äiti.

Tällä hetkellä päiviemme kulun määrittelee vauva. Hän sanelee vuorokausirytmin, öiset heräämiset, ruokailuajat sekä vaipanvaihtohetket. Se tuntuu tällä hetkellä erittäin ihanalta! Vauvan nukkuessa olemme lähinnä levänneet, laittaneet ruokaa sekä suunnitelleet tulevan arjen kiemuroita. Itse yritän myös sovittaa mukaan selkä- ja lantionpohjajumppaa, jotta pääsisin joskus pois kotinurkistakin!

Olen muuten tällä hetkellä lähinnä kävelevä maitokone. Totesinkin miehelle hieman itseironisesti, että hän voisi sanoa Rakas sinusta on tullut lehmä. Vauva ainakin vaikuttaa tyytyväiseltä tällaiseen buffetruokailuun ja onpa tästä ollut itsellenikin positiivisia vaikutuksia. Ruokahaluni on nimittäin palannut ja palautuminen lähtenyt sen myötä todella hyvin käyntiin! On se naisen keho ihmeellinen kapistus, kun ensin venyy äärimmilleen ja sitten palautuu pikkuhiljaa takaisin.

Olen tosiaan kirjoittamassa postaukset raskaudesta ja synnytyksestä isin näkökulmasta, raskaudesta palautumisesta ja omasta synnytyskokemuksesta. Olisiko jotain muuta aiheita vauva- ja perheteeman ympärillä, jotka kiinnostaisivat? 🙂 Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole muuttua vauvablogiksi, vaan postaukset aiheista tipahtelevat blogiin tasaisin väliajoin.

Vauva

Postaustahti saattaa varsinkin aluksi näin pikkuruisen tuhisijan kanssa hieman vaimentua, mutta en aio teitä unohtaa! Jos päähäsi putkahtaa ihan mikä tahansa postaus-, resepti- tai videotoive, olen täällä korvat pystyssä 🙂 Ihanaa ja rentoa tulevaa viikkoa!