Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

Minulle ei tuota mitään omatunnon tuskia jättää vauva isänsä kanssa. Olin jo kaksi viikkoa synnytyksestä pois kolmisen tuntia, kun kävin osaavalla fyssarilla hieman kauempana.

Käytän päivittäin aikaa omiin harrastuksiini, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Välillä se on 10 minuuttia, toisinaan tunti tai kaksikin.

Toivon salaa, että vauva nukkuisi hieman pidempään, jotta voisin rauhassa puuhastella omia juttujani. Silti hän yleensä herää 5, 10 tai viimeistään 20 minuutin päästä.

Manaan joskus ääneen vauvan kiukkuilua, vaikka ymmärränkin siihen olevan varmasti joku syy (jota en vain ole keksinyt vielä).

Meillä myös isi syöttää vauvaa, valvoo yöllä ja hyssyttelee kun on paha mieli. Ihan myös siksi, että äiti saa nukkua, syödä itsekin ja käydä liikkumassa.

aiti

Olenko itsekäs äiti?

Välillä mietin päässäni, että onko minussa jotain vikaa: Miksi en halua olla vauvassa kiinni 24/7? Olenko huono äiti? Vaikka vauva on täysin toivottu ja maailman rakkain, en silti tahdo omistaa koko elämääni vain hänelle.

Jokaisella on tietyt perustarpeet. Vauvan tarpeiden turvaaminen on tottakai ensisijainen tehtävä, mutta se ei tarkoita vanhempien tarpeiden totaalista unohtamista. Jokainen tarvitsee ruokaa, liikettä, lepoa, läheisyyttä. Tämän lisäksi myös omaa aikaa ja kivaa tekemistä.

Minulla on siis tarpeita. Olen nainen, yrittäjä, vaimo. En pelkästään äiti.  Tarvitsen omaa aikaa ihan joka päivä, jotta osaan nauttia vauva-arjesta. Aivan varmasti joillekin voi se lapsen kanssa oleminen olla päivän kohokohta ja itsellenikin se on sitä toisinaan. Tällä hetkellä arki on osittain niin raskasta, että siitä on vaikea nauttia. Meidän pieni ei ole helpoimmasta päästä: Hän nukkuu erittäin vähän päivisin, huutaa hereillä ollessaan refluksiaan, väsymystään ja epämukavaa oloa, ei viihdy juurikaan selällään tai vatsallaan sekä vaatii jatkuvasti viihdykettä. Ymmärrän tottakai tämän, onhan hänellä vielä hirmuisesti opeteltavaa tässä maailmassa ja kehittyvät aistit voivat pelottaa pientä mieltä.

Tämä tilanne on onneksi väliaikainen ja tulee helpottamaan pikkuisen kasvaessa. Jotta jaksan tällä hetkellä jatkuvaa huutoa, kiukuttelua ja vauvan kantamista, tarvitsen vastapainoksi omaa aikaa. Useimmiten tämä on joko treeniä tai työtä. Tunnen herkästi, etten ole saanut mitään aikaan, jos olen ”vain” ollut lapsen kanssa kotona. Päivän jälkeen pää on helposti ihan muussia, johon se pienikin oma hetki tuo helpotusta. Toki mulla on myös tuo rikkinäinen selkä, joka vaatii päivittäin liikettä ja kuntoutusta; Ilman liikettä en selviä edes perustoimista vauvan kanssa.

Terve itsekkyys

Olemalla terveellä tavalla itsekäs (huolehtimalla myös omista tarpeistaan) on mielestäni paras mahdollinen roolimalli lapselleen. Tiedän olevani jaksavampi ja enemmän läsnä, kun saan tehdä myös niitä omia juttuja vauva-arjen lomassa. Kun tulen salilta hikisenä tai hivutan kuulokkeet pois korvilta kirjoitussession jäljiltä, oikein palan halusta helliä vauvaa. Kun on hetken poissa ja mieli virkistyy, tuntuu se arkikin paljon helpommalta. Ja silloin voin aidosti sanoa olevani 100% läsnä lapselleni ja olevani siinä, koska haluan.

Terve itsekkyys opettaa myös lapselle, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos äiti tai isi aina vaan uhrautuu ja luopuu omasta ajastaan, opettaa hän saman mallin myös lapselle; Kuin olisi ok jatkuvasti tinkiä omista tarpeistaan muiden kustannuksella. Kompromisseja on tottakai tehtävä eikä arki millään voi jatkua samaan malliin kuin ennen lasta, mutta pointtina on tehdä se mitä pystyy oman hyvän olonsa eteen. Joskus se on 10 minuutin venyttely lapsen nukkuessa ja samalla pyykkien viikkaamisen skippaaminen. Toisinaan se voi olla tunnin salitreeni isin vahtiessa vauvaa.

aiti

Ylpeästi itsekäs – Vai sittenkin itsestään huolehtiva?

Omaa hyvinvointia ja jaksamista ei tarvitse uhrata lapsiarjen alttarilla. Jos se oma arki ei just nyt miellytä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Sen sijaan, että vain valittaisi arjen olevan p*skaa (kokeiltu), on hedelmällisempää tunnistaa ensin solmukohdat ja pyrkiä etsimään ratkaisuja. Ei sen tarvii oikeasti olla p*skaa koko ajan. Kun ideoita sujuvampaan arkeen on löytynyt, ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan uutta järjestelyä.

Se ei ole aina helppoa ja kuten sanottua, vaatii kompromisseja.  Jos itsestään huolehtiminen on itsekästä vauva-arjessa, sitten olen ylpeästi itsekäs. En kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa, jos pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus turvata koko perheen hyvinvointi. Kumpi on parempi vaihtoehto: Henkisesti pahoinvoiva äiti, jolla on täysi fokus vauvaan vai hyvinvoiva äiti ja toimimaan sumplittu arki, jossa vauva saa tarvitsemaansa huomiota muiltakin kuin äidiltä?

Mitä mieltä sä olet? Missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?
Lue myös:

Sairaalareissua, työprojektia ja kyykkyjä – Elokuun kuulumiset

Elokuu näyttäisi kuluvan hurjaa vauhtia! Tuntuu toisaalta, että aika ylipäänsä lentää tällä hetkellä. Vaikkei tavallaan ole mitään ihmeellistä tehtävää. Vain sitä tavallista arkea ja se on oikeastaan aika ihanaa.

Okei, huijasin vähän. On mulla muutama projekti menossa taas vaihteeksi. Koska en näköjään edelleenkään osaa vain olla, täytän vauvan jättämät (erittäin lyhyet) vapaahetken töihin ja itseni kuntouttamiseen. Isoin osa päivästä menee kuitenkin tuon pienen rakkauspalleron kanssa!

Viimeiseen viikkoon on mahtunut myös ikäviäkin tapahtumia ja yllättäviä käänteitä. Kaiken tämän vuoksi täälläkin on ollut hieman hiljaisempaa. Sen takia ajattelin hieman valottaa viime viikkojen meininkejä tänne blogin puolelle – ihan vaan, jotta pääsette taas kartalle!

Lievästi kaoottista arkea

Ilonan muuttuvat vaiheet ovat ajaa meidät hieman hulluiksi ajoittain. Välillä näyttäisi muodostuneen jonkinlainen rutiinintynkä, joka pienen riemastuksen hetken jälkeen häviää taas kuin pieru saharaan.

Hetken aikaa Ilona jo nukkui ensimmäiset päiväunet kävelylenkillä vaunuissa. Nyt jo pelkkä vaunujen näkeminen aiheuttaa kiljuntaa. Ja nythän muuten kiljutaan kaikesta; Ilosta, surusta, kiukusta, pissavaipasta, äidin naamasta ja tutista.

Ilona on ollut ihan tosi levoton – ja ilmeisesti se on melko yleinen vaihe tässä neljän kuukauden iässä (miten mun vauva voi olla ihan pian jo 4kk?). Paras paikka olisi sylissä ja tissi suussa, muuten ei voi nukkua tai olla nätisti. Yhdistin tänään kuitenkin tämän käytöksen ja kuolaamisen muutamaan hassunhauskaan punoittavaan pampulaan vauvan suussa. Niinpä, hän tekee hampaita.

Reseptiprojekti – vegeruokaa ja visuaalista ilmettä

Olen viimeisen kuukauden viettänyt lähes kaiken ”ylimääräisen” aikani kokkaillen, kuvaillen ja kirjoittaen reseptiikkaa parin upean leidin verkkovalmennukseen: Annan ja Annetten ReBoot 2.0 starttailee syyskuussa! Tämä on ollut niin siisti projekti! On ollut supermielenkiintoista yhdistellä (vege)reseptien ideointia, valokuvausta ja visuaalisen reseptivihkosen luomista. Tällaista voisin hyvin tehdä jatkossakin työkseni. Reseptinhaluiset ihmiset, ottakkee yhteyttä!

Fysioterapiaa ja kyykkyjä

Ei ehkä yllätä, että käyn edelleen fysioterapiassa. Edelleen on hirveästi tekemistä kireyksien, erkauman ja virheasentojen kanssa, mutta homma etenee koko ajan. Olen tosi tyytyväinen jo tämän hetken tilanteeseen, sillä voin liikkua ilman kipua. Se on mahtava tunne! Treeniohjelmaan on pikkuhiljaa palauteltu kyykkyjä, mistä olen erityisen innoissani. Tällä hetkellä harjoittelen kyykkyä hieman pystymmässä asennossa kahvakuulavastuksella. Tuntuu, etteivät ne takakyykyt enää olekaan kilometrin päässä vaan pienen loikan tuolla puolen!

Haluaisin pukeutua ”kunnollisiin vaatteisiin”

Tiedän. Ei olisi ehkä ihan heti uskonut, että kyllästyisin jumppavaatteisiin. Näin on kuitenkin käynyt ja nyt toivoisin voivani käyttää välillä ihan fiksuja normaalien ihmisten vaatteita. Ongelmana vaan vähän on, ettei kaapissani ole juurikaan istuvia vaatteita: Olen sen verran eri muotoinen kuin ennen raskautta, etteivät olemassa olevat vaatteet näytä kovin hyvältä. Vaatekaappi on siis hyvin rajallinen, kun ottaa huomioon, ettei niitä istuvia vaatteira kauheasti ollut ennen raskauttakaan.

Nyt sitten mietin miten pulman ratkaisisin. Odotanko, miten kroppa muokkautuu? En haluaisi kuitenkaan ottaa asiasta paineita ja vain odottaa kehon muuttumista. Pitäisikö siis ostaa uusia vaatteita? En haluaisi kuluttaa kuitenkaan turhaan, kun minulla teoriassa on vaatteita. Pitäisikö siis ostaa kirpparilta käytettynä? Siihenkin menee kuitenkin aikaa, että löytää sopivia vaatteita vanhojen villapaitojen heinäsuovasta. Selkeästi täytyy pohtia tätä aihetta lisää! Saa nähdä kuljenko reikäisissä trikoissa vielä joulunakin.

Korvike ja sairaalareissu

Otsikossa se tulikin esitettyä lyhyesti ja ytimekkäästi: Jouduimme perjantaina ambulanssilla sairaalaan, sillä Ilona sai allergisen reaktion korvikkeesta. Kävin itse magneettikuvauksessa perjantaiaamuna, joten halusimme testata korviketta pidentämään väliä imetyksen ja varjoaineen välillä. Muutamassa minuutissa Ilonan iholle alkoi ilmestyä nokkosihottumaa, koko keho ja suunympärys muuttuivat punaisiksi, huulet ja korvat turposivat. Soitimme tietysti äkkiä ambulanssin ja lähdimme päivystykseen. Sairaalassa onneksi tilanne rauhoittui parin lääkekierroksen jälkeen, mutta kylläpä säikäytti! Oli ihan kamalaa katsoa, kun oman lapsen olo on niin kurja ja itkukin rohisee. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Rakkaus kirjoihin ja kerrontaan

Olen jälleen löytänyt vanhan rakkauteni kirjoihin. Lapsena olin kunnon lukutoukka ja selätin aina muutaman kirjan viikossa kera suklaalevyn. Luin kaikkea fantasiakirjoista tietosanakirjaan. Viime vuosina olen lukenut lähinnä pelkästään ammattikirjallisuutta – Kirjoja liittyen ravitsemukseen, psykologiaan tai valmentamiseen. Tykkään kuitenkin älyttömästi siitä fiiliksestä, mikä tulee fiktiivisistä kirjoista ja niiden kerronnasta. Yksityiskohdat ja tarinan kehittyminen ovat kiehtovia.

Kirjoista puheenollen, Anun uusi kirja ”Laihdutuskoodi” (jossa olin mukana asiantuntijakirjoittajana) ilmestyi juuri! En malta odottaa, että saan sen käsiini. Tuntuu todella hassulta, että nyt mun kirjoittamaa tekstiä löytyy painettuna kirjasta! Luen kirjan heti kannesta kanteen. Tosin sekin menee sitten taas ammattikirjallisuuden piikkiin. Onneksi rakastan myös informatiivisten kirjojen lukemista.

Nimijuhlat, vihdoinkin

Mahtui joukkoon muuten hieman juhlaakin, kun Ilonan nimijuhlat viimein pidettiin! Tarjoilut olivat priimaa ja söin monta palaa kakkua. Ja sain hyvän syyn pukea Ilonalle ihanat röyhelöpyllyhousut! Oli kerrassaan ihana päivä, vaikka vanhempia väsy painoikin. Onneksi oli mukana monta ihanaa syliä pikkurakkaalle <3

Tästä postauksesta tuli hiukan sillisoppaa, mutta sellaista se arki on ollut. Värikästä, hiukan sekavaa, mutta pääosin silti aika ihanaa! Mitä sun arkeen kuuluu? 🙂

Hyvinvointi + lapsiperhearki = mahdoton yhtälö?

Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että ennen lasta oman hyvinvoinnin ylläpitäminen oli helppoa isolla Hoolla. Ei tarvinnut ajatella kuin itseä, ehkä puolisoakin. Liikkua sai kun töiden aikataulut sallivat, unet olivat yhtenäisiä ja terveellisen ruoan kokkaaminen kiva harrastus. Omaa aikaa oli joka päivä. Mikä sitten muuttuu lapsen saamisen myötä? Kaikki.

Yhtäkkiä sinulla ei olekaan omaa aikaa juurikaan. Lapsi roikkuu tississä säännöllisin väliajoin, välillä haluaa olla jatkuvasti sylissä ja ei nuku. Imetät pää kenossa ja kannat vauvaa epäergonomissa asennoissa, jolloin niska ja selkä huutavat hoosiannaa. Heräät öisin parin tunnin välein ja potentiaalisesti et saa unta. Ruoka-aikaan on niin kauhea nälkä, että mikä tahansa einespulla kaapin pohjalta kelpaisi. Hyvällä tuurilla sieltä kaapista ei löydykään mitään ja syöt hätäratkaisuksi banaanin pukien samalla kenkiä jalkaan kauppareissua varten. Kun kauppareissu on hoidettu vaunuissa viihtymätöntä vauvaa kantaen, infernaalinen nälkä näkyy ostoskassin sisällössä ja kokkauskärsivällisyydessä. Suuhun päätyy tasan sitä, mikä valmistuu nopeasti ja täyttää tehokkaasti. Tämän rumban jälkeen onkin niin puhki, ettei liikkumista voi edes ajatella.

hyvinvointi

Aikaa itseen panostamiseen ei ole enää samalla tavalla ja se on tietysti ihan okei hetkellisesti. Jos omaa hyvinvointia kuitenkin suorastaan laiminlyö, näkyy se väistämättä jaksamisessa ja mielialassa. On ihan tosi tärkeää pitää huolta itsestään vanhempana, sillä se heijastuu myös lapsen hyvinvointiin. Väsähtänyt sekä henkisesti ja fyysisesti kireä vanhempi ei jaksa hektistä lapsiarkea. Siksi on hyvä olla muutama niksi ja suuntaviiva, miten omaa hyvinvointia voi ylläpitää myös lapsen kanssa. Se ei nimittäin ole mahdotonta, mutta vaatii hieman ajatustyötä.

Priorisoi

Jos ei ole tarkkana, kuluvat päivittäiset vapaat hetket hyvin nopeasti esimerkiksi telkkarin tai somen katseluun. Siinähän ei sinällään ole mitään väärää, mutta jos tiedostaa oman kehon kaipaavan liikettä, ovat nämä pikkukoloset siihen mainioita hetkiä siihen. Telkkarin edessä voi siis venytellä tai pyytää puolisoa hieromaan (vinkvink) ja osan kännykän selaamisesta voi vaihtaa vaikka pieneen taukojumppaan. Näitä pieniä vapaita hetkiä kyllä löytyy, jos ne tunnistaa ja on valppaana toimimaan heti.

Tunnista oma ykköshyvinvointitapasi

On hyvä tietää, mihin hyvinvointiasi edistävään tapaan sinun kannattaa keskittyä. Jos kaikki menee pieleen, kun olet nukkunut vähän, panosta päikkäreihin ja mene ajoissa nukkumaan. Jos liike  on sulle lääke, käytä päivittäin pieni hetki kehonhuoltoon, jumppaan tai ulkoiluun. Jos terveellinen ja riittävä ravinto pitää sut hyvinvoivana, panosta siihen, että kaapit notkuvat terveellistä nopeaa syötävää. Kun panostat tähän yhteen sulle merkityksellisimpään hyvinvointitapaan, saat suurimman hyödyn irti!

Noudata lapsesi rytmiä

Liiku lapsen kanssa ja nuku kun lapsi nukkuu. Vanhoja vinkkejä, mutta erittäin toimivia kun vaavi roikkuu kyljessä 24/7. Tosin tätä on hankala toteuttaa, jos vauva ei nuku kunnollisia päiväunia tai ei oikein viihdy vaunuissa. Lapsi sylissä voi toki tanssia ja kyykätä! Kantoliina tai -reppu ovat myös hyviä apuvälineitä sylivauvojen kanssa.

hyvinvointi

Oikaise

Joskus on oikeasti hyvä mennä sieltä, mistä aita on matalin. Käy hakemassa take-away salaattia. Kokkaa supernopeita reseptejä hyödyntämällä esimerkiksi pakasteesta wokkivihanneksia tai uunikasviksia. Osta vaikka valmiita salaattisekoituksia tai pilkottuja hedelmiä, jos tiedät niiden tulevan tällöin helpommin syödyksi. Satunnaiseen valmisruokaan ei myöskään kuole eikä hyvinvointi siihen kaadu; Se on paljon parempi vaihtoehto kuin syömättömyys. Kodin siisteysstandardeja voi hyvin madaltaa, sillä se sotkeutuu kuitenkin heti uudestaan. Vaatteita ei aina ( =koskaan) tarvitse silittää eikä haittaa jos kuljet pari päivää jumppavaatteissa tukka likaisena.

Pyydä apua

Jos oma hyvinvointi uhkaa jäädä lapsiperhearjen jalkoihin, pyydä rohkeasti apua. Olisiko tukiverkostossasi joku, joka voisi olla lapsesi kanssa sen aikaa kun nukut, käyt ulkona, asioilla tai vain tuulettamassa päätä? Jos tukiverkostoa ei juuri ole, saa tilanteen selostaessaan varmasti apua myös kaupungin perhetyöntekijöiltä. Voisiko joku käydä kotonasi siivoamassa tai kokkaamassa ruokia valmiiksi? Apu voi löytyä myös sieltä oman puolison taholta, kun vain uskaltaa pyytää.

Muista myös mieli

Hyvinvointi ei lähde pelkästään syömisestä, liikkumisesta ja nukkumisesta. Mikä on sinulle tärkeää ja energisoivaa? Onko se kahvihetki lempparilehden ja -suklaapatukan kanssa? Virkkausta parvekkeella? Pieni joogatuokio aamulla muiden nukkuessa? Nätin meikin ja kampauksen taikominen? Ystävän kutsuminen iltateelle? Kunnon hikirääkkijumppa? Telkkarisarjan katselu kumppanin kainalossa? Pyri joka päivä tekemään jotain mistä todella nautit.

hyvinvointi

Tässäpä muutama juttu, joita tuli mieleen. Nämä toimivat lapsiperhearjen lisäksi myös kiireisten uraohjusten arjessa – Voit vaan korvata lapsi-sanan sanalla työ. Heheh. Lisää vinkkejä todellakin otetaan vastaan! Mikä on toiminut just sulla? 

Lissää hyvinvoinnista:

Hyvinvointipalikoiden jatkumo – millaisen talon rakennat?
Työhyvinvointia – Vai pahoinvointia?

 

Miten arki sujuu? Kuulumisia ja pohdintoja viime kuulta

Heippahei ja ihanaa uutta viikkoa! En ole pitkään aikaan kirjoitellut ihan rehellistä kuulumispostausta meidän arjestamme, joten tässä se tulee. Luvassa on lisätietoa selän tilanteesta, vauvan masukivuista, mun treeneistä, pohdinnoista ja syömishaasteita. Millaista se arki on tällaisella coctaililla?

Liikettä, ruokahaasteita ja vatsakipua

Jos seurailet minua instagramissa, varmaan tiedätkin, että olen päässyt kevyesti liikkeelle ja tekemään kotijumppaa fysioterapeutin ohjeistamana. Voi että mikä fiilis siitä liikunnasta tuleekaan, vaikka se onkin lähinnä kevyttä satujumppaa! Tällä hetkellä liikunnan rooli on arjessani nimenomaan sen hyvän olon ja energian tuojana: Jaksan huomattavasti paremmin (nimenomaan henkisesti) kun saan välillä vähän verta kiertämään! Liikkumiseni koostuu tällä hetkellä niistä kotijumpista, hyötyliikuntapyöräilystä ja vesijuoksusta.

Kun liikkuminen on ollut ihan huippua, syöminen taas ei. Ilonan vatsa on tuottanut hieman päänvaivaa, mistä kerronkin lisää tuossa hieman alempana. Olen vältellyt muutamia ruoka-aineita testimielessä ja yhdistettynä jo ennestään hieman kapeahkoon ruokavaliooni, on toisinaan tuntunut, etten voi syödä yhtään mitään hyvää. Ja kun en voi syödä mielestäni hyvää ruokaa ja juuri sitä mitä haluan, ei huvittaisi syödä ollenkaan. Mies on siis saanut kuulla riittämiin sellaista en tiiä mitä mä syöööön, meillä ei oo mitään ruokaaaa -valitusta.

Onnistuin myös saamaan oman masuni kipeäksi juhannuksen aikana. Todennäköisesti jostain olen saanut pienen määrän vehnää pariin otteeseen ja se sitten näkyy järjettömänä vatsan kipuiluna sekä nivelsärkynä. Raskauden jälkeen olen ollut entistä herkempi ja allergisempi muun muassa viljoille, mikä ei puolestaan yhtään auta tähän syömishaasteisuuteen.

arki

Vauvan naurua, refluksia ja pulloruokintaa

Tässä kuluneen kuukauden aikana on ollut monenlaista vaihetta niin meillä vanhemmilla kuin vauvallakin. Pienen olo ei ole aina ollut mikään parhain ja varsinkin tämän kuun alkupuolella arki oli lähinnä huutoa. Lääkärikäynnillä epäilyni vahvistui: Pikkumurulla on refluksia. Mahan sisältö jää pyörimään jonnekin mahalaukun ja suun välille aiheuttaen epämiellyttävän olon. Tätä vauva taas pyrkii helpottamaan jatkuvalla syömisellä, mikä taas pahentaa oireita. Tilannetta on onneksi saatu kohennettua pidentämällä syöntivälejä, käyttämällä maidonsakeuttajaa sekä hoitamalla osa ruokailuista pullolla. Lisäksi jotkin ruoka-aineet selkeästi pahentavat masukipuja, mutta näiden selvittely on vielä vähän vaiheessa. Ainakin kahvi, kookos, tuoreet mansikat ja kananmunan keltuaiset ovat pahiksia! Epäilyksen alla ovat myös soija, palkokasvit, chili, sipuli, valkosipuli sekä voimakkaat mausteet.

Nyt kun olemme saaneet hieman helpotettua pikkuisen oloa, on hän alkanut ilmeillä ja elehtiä ihan eri tavalla. On ollut ihana huomata hänen olevan varsin iloinen vauva! Ekat hymyt ja jopa kunnon naurut on tullut koettua. On vaan hirmuisen suloista, kun tuo pieni koittaa ”puhua” sekä sekoittaa naurua ja itkua hassuksi kiljahteluhihittelyksi. Ihanaa seurata hänen kehitystään ja kasvuaan!

Hyvä fiilis, huono fiilis

Kuten otsikkokin sen jo kertoo, mieliala on edelleen ollut melkoisen ailahteleva ja arki aaltoilevaa. Toisinaan tuntuu, että hei tää arkihan rullaa jo kivasti, we can do this! ja toisinaan tekisi mieli kaivautua peiton alle sohvan nurkkaan vähintään seuraavaksi vuodeksi. On hämmentävää, miten nopeasti fiilis voi vaihtua. Onneksi olen saanut tuon liikkeen jo osaksi arkeani, sillä se aina vakiinnuttaa tuota fiilistä positiivisen puolelle!

Kyllä mulla välillä menee hermot, ihan rehellisesti sanottuna. Tuntuu hölmöltä suuttua vauvalle, kun eihän se nyt voi mitään omalle vatsakivulleen tai sille ettei nukuta. Kuitenkin siinä kohtaa, kun on valvonut vauvan kanssa jo X tuntia eikä vieläkään unesta ole tietoakaan, alkaa itseäkin kiukuttaa. Unenpuute näyttäisikin olevan itselläni yksi suurimmista syistä kärttypyllyisyyteen ja asennevammaisuuteen. Onneksi nämä olot menevät kyllä ohi, kunhan hetken hengittelee syvään ja päästää vähän höyryjä pihalle.

arki

Case selkä ja hermosärky

Muutama teistä onkin kysellyt selkäni tilannetta. Tiivistetysti se menisi näin: Parempi, muttei edelleenkään hyvä. Leposärkyä ei juurikaan enää ole, ellen sitten ole oikealla kyljellä tai riehunut liikaa. Toisaalta liike tuntuu auttavan, sillä osa kivuista syntyy jo ihan liikkumattomuuden tuomista syväjumeista. Pystyn jo kävelemään lyhyitä matkoja keskittyen huolellisesti askeltamiseen. Kuitenkin 15-20 minuuttia on ihan maksimiaika ja tätä pidemmät matkat pitää hoitaa pyöräillen. Hoitona on vatsamakuulla oloa sekä taaksetaivutuksia ja kokonaisvaltaista kehonhuoltoa. Käyn edelleen fysioterapeutilla kerran viikossa tai kahdessa.

Tämä selkäkipu on opettanut mulle ihan hurjasti omasta mielestä, kehosta ja suhteestani liikkumiseen. Arki on varsin erilaista verrattuna vaikka vuoden takaiseen. Uskon sen myös tulleen parhaaseen mahdolliseen aikaan: En tiedä, olisinko malttanut palautua raskaudesta ja aloittaa liikuntaa maltillisesti ilman selän pettämistä. Kaikesta pystyy löytämään hyvää, kun hetken on ottanut etäisyyttä tilanteeseen.

Matkustamista, arkea ja juhlaa

Kuluneisiin viikkoihin mahtuu myös Ilonan ensimmäinen junamatka sekä ensimmäiset vierailut mummoloihin. Tulipa käytyä yksissä häissäkin. Vietimme juhannuksen tienoilla melkein viikon vanhempieni luona maaseudulla. Saimme paitsi paljon hyvää ruokaa valmiiksi kokattuna, myös omaa aikaa ja hetkiä miehen kanssa. Teki kyllä äärimmäisen hyvää! Vaikka aina on kiva matkustaa ja käydä juhlissa, on kotiin tuleminen ehkä se paras hetki. Huomasimme kyllä selkeästi vauvasta, että hänkin väsyy matkustamisesta, uusista ihmisistä ja ärsykkeistä. Taitaa olla äitiinsä tullut tässä asiassa!

Meillä ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia tälle kesälle. Yritämme saada arkea pikkuhiljaa rullaamaan siten, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Tämä tarkoittaa siis rutiinien opettelua, aikaisin nukkumaan menoa, liikkumista jaksamisen rajoissa sekä nopeita arkiruokareseptejä. Varmaan tehdään muutamia extemporereissuja kotisuomessa, mutta jää nähtäväksi minne ja milloin mennään. Ihanaa perustavallista elämää tämä meidän arki siis!

arki

Tunnelukkoja ja oman itsen etsimistä

Mun on tosi vaikea tällä hetkellä sanoa, kuka olen. Mulla on paha tapa sitoa identiteettini johonkin sen hetken rooliin: Olen valmentaja. Olen tanssija. Olen ravitsemustieteilijä. Uusimpana määreenä on äitiys. En oikein pääse yli tunteesta, että olen ”vain” äiti. Tottakai olen myös paljon kaikkea muuta, mutta tämä ajatus jotenkin vaivaa suorituskeskeistä osaa minusta. Tässä on työstämistä.

Olen nyt kuunnellut Book Beatistä äänikirjoja muun muassa vauvaa nukuttaessa tai ulkoillessa. Viimeisimpänä lukulistalla on ollut Tunne lukkosi -niminen teos, jossa käsitellään lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyneitä tunnelukkoja. Tähän mennessä kirja on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja olen tunnistanut itseni monesta eri kohdasta. Kirjaan liittyy myös ilmainen tunnelukkotesti, joka antaa arvion omista tunnelukoista. Näiden pohdiskelussa menee varmasti hetki jos toinenkin, vaikka tyypilliseen tapaani haluaisin kaiken olevan täydellistä heti. Nyt kun treenaaminen on puoliteholla tehtävää jumppailua, on todella hyvä hetki treenata mieltä!

Olisi iiiiihanaa kuulla mitä teille kuuluu! Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Lomailetteko vai oletteko töissä? Tell me!

Tämän olisin halunnut tietää synnytyksestä ja vauva-arjesta etukäteen

Vaikka sitä niin kuvitteli valmistautuneensa synnytykseen tai tietävänsä mitä vauva-arki tuo tullessaan, niin voinpa nyt todeta itselleni että höpölöpön mistään tiesit. Ajattelin, että olisi hauska listailla muutamia asioita, jotka olisin halunnut tietää synnytyksestä ja vauva-arjesta etukäteen!

vauva-arki

Synnytys

…käynnistys ja ballongi. Synnytys vain harvoilla käynnistyy lapsiveden lörähtämisellä lattialle leffamaiseen tyyliin laskettuna aikana. Todellisuudessa suurimmalla osalla ensisynnyttäjistä laskettu aika ohitetaan heittämällä ja jos vauva ei ulostaudu itse, pitää synnytys käynnistää. Tässä monella astuu kuvaan ballongi, tuo hassu letku, jossa on keittosuolalla täytettävä osio. Ballongin on tarkoitus mekaanisesti venyttää kohdunkaulaa auki, jotta synnytys käynnistyisi. Yhdellä sanalla kuvailtuna: Au.

…istukan synnyttäminen. En ollut jotenkin ollenkaan hahmottanut, että tämä yksi ylimääräinen elin täytyy myös synnyttää ulos vatsasta kuljeksimasta. Tosin se kyllä pullahti ulos kuin itsestään vauvan ponnistamisen jälkeen.

…jälkivuoto. Sinänsä ihan loogista, että istukan jättämä avohaava ei ole entisellään ihan heti. Jälkivuodon määrä ja kesto kuitenkin tulivat yllätyksenä: Vuoto voi kestää 6-8 viikkoa ja jäätävät vaippasiteet ja sairaalan mummokalsarit tulevat tutuiksi. Ei tuu ikävä.

…kohtutulehdus. Kuinka usein tästä synnytyksen jälkeisestä komplikaatiosta puhutaan? Se on kuitenkin varsin yleinen rintatulehduksen ohella. En ollut koskaan kuullutkaan ja tietysti se omalle kohdalle napsahti.

…tissit kuin Ö-luokan silarit. Maidonnousulla on hupaisia sivuvaikutuksia: Kun maitorauhaset alkavat tehtailla maitoa pikkuiselle, saattavat ne hieman yliarvioida maidontarpeen. Maito tällöin pakkautuu koviksi pahkuroiksi ja lopputulos muistuttaa epäonnistunutta kirurgista toimenpidettä. Tämä myös sattuu. Toisaalta hyvin yleistä myös on, että maitoa tulee vähäisesti, jolloin tissejä joudutaan vähän suostuttelemaan yhteistyöhön maidon tuottamiseksi.

…kakka pöydällä. Tämä on ehkä vähän tabu aihe, mutta olkoon. Toisaalta tämän jo tiesin, sillä yläasteen terveystiedon opettajan sanat olivat syöpyneet mieleeni. Ensin tulee kakka, sitten vasta vauva.

…laskeuma. Miksi tästä ei puhuta?! Ehdin jo panikoida, että nyt minulla on ikuisesti joku kohdunlaskeuma ja jonain päivänä se vain tipahtaa ulos. Jälkitarkastuksessa lääkäri kuitenkin selitti, että kaikilla on laskeumaa synnytyksen jälkeen ja se korjautuu kyllä suurimmalla osalla. Olisihan se outoa, jos ei synnytyskanavalle mitään tapahtuisi, kun yksi pää työntyy sieltä ulos.

…kuinka pitkään kestääkään toipua. Keho tuntuu omituiselta ja keskivartalo ontolta. Tuntuu, ettei ole mitään hallintaa koko kehossa, varsinkaan lantionpohjassa ja keskivartalossa. Tasapaino on hukassa, raajat liikkuvat hallitsemattomasti ja pissakin saattaa lirahtaa housuun aivastaessa. Erkauma ja sen myötä pullataikinan tuntuinen vatsa tuntuvat hassulta.

…synnyttäminen maksaa. Toki kun järjellä ajattelee, niin tottakai se maksaa, sillä täytyyhän niiden ammattilaisten saada palkkaa ympärivuorokautisesta työstä. Itse en vain jotenkin ollut tajunnut, että synnytyksestä saattaa pompsahtaa useiden satasten suuruinen lasku.

vauva-arki

Vauva-arki

…miten vaativa vauva voikaan olla! Vaikka jutut ovat pieniä, mutta niihin saa helposti kulutettua vaikka koko päivän. Laitat tutin suuhun, mutta se täytyy tehdä minuutin välein noin 20-50 kertaa. Nukutat vauvaa hytkyttäen pari tuntia ihan vaan huomataksesi, että hän herää joka kerta kun lasket hänet sänkyyn.

…vauvoissa ei ole mitään tolkkua. Vauva voi ensin syvästi loukkaantua siitä, että hänellä on tutti suussa. Kahden minuutin päästä hän taas huutaa sitä, että hänellä ei ole tuttia. Herättää itsensä kitisemään sitä, että väsyttää ja kitisee lisää kun yrität saada hänet nukkumaan. Who does that?

…pyykkivuoret. Ihan uskomatonta miten paljon pieni ihminen voi saada pyykkiä aikaan. Kakkaa, pissa ja puklua päätyy päivän aikana niin vauvan kuin äidinkin vaatteille, lakanoille, lattialle ja hoitopöydälle. Harsot ovat mun uusi lemppariasia ja niitä on meillä varmaan sata kappaletta.

…univaje tekee tyhmäksi. En osaa laskea, en ymmärrä kelloa ja välillä pitää päässä raksuttaa pitkäänkin, että ymmärrän. Unohtelen myös sanoja ja kutsun tavaroita mitä kummallisimmilla nimillä. Viimeksi kutsuin harsoa sanalla läämi. LÄÄMI?!

…maitoa voi tulla liikaa. Maitoa on kaikkialla. Kaikki haisee maidolle. Olen tähän mennessä ampunut maitoa tietokoneelle, matolle, sohvalle, Niklaksen ja jonkun ohikulkijan päälle sekä itseäni ja vauvaa silmään. Tälle on oma terminsäkin: Suihkutissit.

…hormonimyrskyt. Ensin itket onnesta ja kahden sekunnin kuluttua tihrustat itkua, etkä edes tiedä mikä surettaa. Raskauden jälkeinen hormonicocktail hiipuu parin kuukauden sisällä synnytyksestä. Tämän jälkeen jäljellä ovat kuitenkin vielä imetyshormonit eli tästä hormonihirmuisuudesta pääsee eroon vasta imetyksen loputtua.

…erilaiset äidinmallit, normit ja säännöt. On niin monenlaisia tapoja toimia ja olla hyvä äiti, mutta mielipiteitä on suuntaan ja toiseen. Erityisesti äitiryhmissä näitä ilmaistaan varsin voimakkaastikin. Yhdelle korvike on ainoa toimiva ratkaisu, kun taas toinen haluaa imettää lastaan kaksivuotiaaksi. On todella helppoa syyllistyä ja kokea huonoa omaatuntoa siitä, ettei noudatakaan tiettyä normia tai suositusta. Varsinkin, kun sinua saatetaan syyllistää neuvolantätien tai kanssaäitien toimesta.

…kodin siisteysstandardit muuttuvat. Meillä on SOTKUISTA isolla ässällä. Yleensä kuitenkin tulee priorisoitua uni, liikkuminen ja isomman murun kainalossa hengailu pikkumurun nukkuessa. Siivota ehtii myöhemminkin. Sitä paitsi vauvan kanssa touhutessa sitä sotkua tulee taas lisää – siivoaminen on siis hukkaan heitettyä aikaa.

…miten hyvältä tyytyväinen vauva tuntuukaan. Haasteet häviävät nopeasti mielestä, kun ensimmäiset hymyt välähtävät verkkokalvoille. Parasta <3

vauva-arki

…ja varmasti paljon paljon muuta! Tuliko yllätyksiä? Onko jotain, mitä haluaisit lisätä listaan?

Lissää synnytyksestä, vauvoista ja raskaudesta!

Isi hoitaa – Raskaus, synnytys ja vauva-arki isin näkökulmasta
Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?
Asiat, joita olen kaivannut raskausaikana

Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen

Jihuu, ikuisuudelta tuntuneen raskauden ja synnytyksen jälkeen vauva on vihdoin saatu maailmaan ja tukalaakin tukalampi olo alkaa helpottaa. Kroppa tuntuu vähän omituiselta vielä, mutta eiköhän se treenillä korjaannu. Kohtahan voisi jo palailla vanhojen liikuntarutiinien pariin? Tekis vähän mieli jo juoksemaan ja salille.

Stop! Kehon täytyy ensin antaa palautua raskauden aikaisista muutoksista ennen kovempaa harjoittelua. Raskauden aikana tapahtuu monia muutoksia kehon tukirakenteissa ja toiminnassa, mikä altistaa vammoille. Jos lähtee liian ajoissa liikkumaan kovasti, se on kuin lähtisi mopolla moottoritielle – Voi siis päättyä huonosti. Tässä tekstissä käydään läpi paitsi yleisiä suosituksia raskauden ja synnytyksen jälkeisestä liikunnasta, myös omia kokemuksiani palautumisesta ja liikunnan aloittamisesta.

Ihan alkuun on pakko todeta, että jokainen on palautumisen suhteen yksilö. Tietyt ohjeistukset pätevät kyllä jokaiselle, mutta varsinaisen treenaamisen makuun kaikki pääsevät (halutessaan) eri aikaan. Tähän vaikuttavat muun muassa äidin kunto ja harjoitustausta, kudostyyppi ja geenit sekä synnytyksen kulku. Yhteistä kuitenkin on, että ihan jokaisen keho vaatii aikaa toipuakseen niinkin mullistavista kokemuksista kuin raskaus ja synnytys.

raskaus-liikunta-synnytys

Liikunta raskauden ja synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeen keskeisin elementti on lepo. On tärkeää antaa keholle aikaa toipua synnytyksen rasituksesta. Samalla alkaa myös vauva-arki univajeineen pikkutyypin ollessa keskiössä. Kaikki tämä tuo huomattavan rasituksen toipuvalle keholle, jolloin lepo on todella paikallaan. Kannattaa siis panostaa uneen ja lepäilyyn se ylimääräinen aika, mitä ensimmäisinä viikkoina sattuu löytymään.

Ensimmäisenä voi aloittaa lantionpohjan kevyet aktivoinnit – Ne saa aloittaa ihan heti synnärillä, mikäli vain pystyy! Tarkoituksena lähinnä etsiä kontaktia lihaksiin, ei niinkään varsinaisesti jumpata lantionpohjaa. Toisista sairaaloista saa mukaansa ohjeistuksen lantionpohjan ja poikittaisen vatsalihaksen treenaamiseen, mutta hyviä ohjeita löytyy myös sairaaloiden nettisivuilta ja  lantionpohjan harjoittelun Käypä hoito -suosituksesta.

Kannattaa muuten huomioida, että muistaa hengittää harjoitusten aikana ja ettei tee lihastyötä pinnallisilla lihaksilla. Helposti nimittäin tuntuu, että saa kontaktin lantionpohjaan, kun jännittää hirmuisesti pakaroita ja alavatsaa. Aluksi voi vaikka pitää kättä pakaran päällä, jotta huomaa sen salamyhkäisen aktivoitumisen. Mikäli pakarat tai alavatsa aktivoituvat, kevennä harjoitusta entisestään ja pyri kohdistamaan se pelkästään lantionpohjaan.

Poikittaisen vatsalihaksen aktivoinnin ja kevyet harjoitteet voi myös aloittaa ensimmäisten viikkojen aikana. Tästä linkistä löydät muutamia raskauden jälkeiseen aikaan sopivia harjoituksia ryhdin parantamiseen ja poikittaisen vatsalihaksen aktivointiin. Ainoastaan keskivartalon painetta lisäävää liikettä ei näistä kannata tehdä, ettei tahtomattaan kasvata erkaumaa. Lisäksi esimerkiksi lantionnostot saattavat sopia harjoittamaan lantion alueen kontrollia, tosin itselleni ne olivat vielä liian raskaita harjoituksia heti synnytyksen jälkeen keskivartalon tuenpuutteen vuoksi.

Täysin liikkumattomaksi ja sohvapotuksi ei kuitenkaan kannata ruveta. Kevyt liike ja arkiaktiivisuus auttaa palautumisessa! Esimerkiksi leppoinen vaunukävely on mahdollista aloittaa kun vointi sen sallii, tietysti vauvan lähtökohtia kunnioittaen. Kannattaa lähteä liikkeelle pienestä: Jo 10-15min happihyppely tekee mielelle hyvää ja laittaa hieman kropan nesteitä kiertämään! Vauvan kanssa tulee touhuttua myös yllättävän paljon lukuisen vaipanvaihtojen, pesujen ja pyykkivuorten merkeissä.

raskaus-liikunta-synnytys

Kehonhuollolla kivempaa arkea

Kehonhuolto on myös hyvä ottaa mukaan kiputilojen ehkäisemiseksi ja jumien avaamiseksi. Erityisesti niska-hartiaseutu on kovilla imettäessä, joten huoltotoimenpiteitä kannattaa painottaa sille alueelle. Niskaa, yläselkää ja rintaa voi huoltaa esimerkiksi hierontapallolla, kallonpohjaa rullailemalla foam rollerilla. Myös lonkankoukistajaa ja rintalihasta kannattaa venyttää vaikka päivittäin, sillä nämä lihakset kiristyvät paitsi imettäessä, myös raskausaikana. Jumit ovat saattaneet siis muodostua jo tuon edeltävän 9 kuukauden aikana. Ei ole myöskään mitenkään tavatonta, että synnytys saa erityisesti lantion alueen totaaliseen jumiin: Synnytys on (kirjaimellisesti) niin mieletön ponnistus, että pitkät selkälihakset, lonkankoukistajat, pakarat, takareidet ja etureidet saattavat olla pitkäänkin tiukan tuntuiset. Näitä voi huoltaa omatoimisesti venyttelemällä, pallolla, rullailemalla tai vaikka hieronnassa käymällä. Hieronta ainakin on ihana lepohetki äidille!

Suosittelen myös tsekkaamaan imetysergonomian kuntoon heti alusta lähtien. Jos puoli vuotta tai vuoden imettää huonoissa asennoissa, juminen niska on taattu. Pyri siis pitämään pää rangan jatkona. Vaihtele myös imetysasentoa päivän mittaan. Istumisen ergonomiasta ja niska-hartiaseudusta huolehtimalla voit tehdä imetystaipaleesta huomattavasti mukavampaa.

Koska siis voi lähteä kovemmin treenaamaan?

Kannattaa edetä hyvin maltillisesti jälkitarkastukseen asti eli noin 6-8 viikkoa synnytyksestä. Vaikka kaikki olisi siellä ok, on fiksua liikkua senkin jälkeen kevyemmin mieluiten pari kuukautta. Kannattaa ottaa treenilukkariin lempeitä lajeja, kuten pilatesta tai joogaa synnyttäneelle, vesijuoksua tai uintia, kävelylenkkejä asteittain nousevalla kestolla ja tempolla sekä lihaskuntoharjoitteita aluksi kehonpainolla tai kuminauhoilla.

On olemassa muutamia hälytysmerkkejä, jotka kertovat, ettei keho ole vielä valmis kovempaan treeniin. Tällöin on hyvä hiljentää tahtia ja kokeilla merkit aiheuttaneita harjoituksia myöhemmin uudelleen. Tällaisia hälytysmerkkejä ovat muun muassa:

  • Erkaumasta kertova pitkittäinen harju vatsalla
  • Pissa lirahtaa housuun liikkuessa
  • Alapäässä tuntuu painetta tai kipua

Entäs erkauma?

Erkauma kuntoutuu useimmiten spontaanisti parissa kuukaudessa. Kaikilla näin ei kuitenkaan käy ja tuon ajanjakson jälkeen tarvitaan avustusta kuntoutusliikkein. Suosittelen lämpimästi käymään asiaan perehtyneellä äitiysfysioterapeutilla tarkistamassa erkauman tilanteen joka tapauksessa. Jälkitarkastus kun voi välillä olla mitä sattuu. Jos keskivartalo tuntuu omituiselta, siinä ei ole kontrollia tai huomaat erkauman vielä olevan vatsalihasten välissä, on fyssari oikea osoite.

Jos mietitään jo kunnon treeniä, on jälleen muutamia liikkeitä, joita tulisi välttää erkauman kuntoutumiseksi. Ne ovat yllättäen aika samanlaisia kuin raskauden aikana vältettävät liikkeet. Tällaisia liikkeitä ovat muun muassa vatsarutistukset, lankut ja raskaat nostot, kuten kyykyt ja maastavedot painoilla. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että lisää liikkeitä siinä järjestyksessä, missä niitä jäi pois raskausaikana: Jos viimeisinä kuukausina teit kuminauhajumppaa, aloita sillä. Viimeisenä lisätään ne liikkeet, jotka jäivät ensimmäisenä pois.

raskaus-liikunta-synnytys

Oma kokemukseni raskauden ja synnytyksen jälkeisestä liikunnasta

Selän vuoksi liikkumiseni on ollut varsin olematonta viimeiset kolme kuukautta. Kun edes kävely ei onnistu kunnolla, on turha elätellä toivoa sen kummemmasta treenistä. Olen siis kävellyt kivun sallimissa rajoissa (välillä liikaa ja se on kostautunut), pyöräillyt kevyesti tärinää välttäen, tehnyt selälle sopivia kuntoutusharjoitteita sekä kevyesti aktivoinut lantionpohjaa sekä syviä vatsalihaksia. Myös kehonhuolto on läsnä jokaisessa päivässä. Seuraavaksi kokeiluun lähtee vesijuoksu, ehkä jo viikon päästä mikäli saan lääkäristä vihreää valoa!

Mulle on viimein tässä kuuden viikon kohdalla iskostunut päähän, ettei oikeasti ole kiire. Liikaa hötkyilemällä voi saada aikaan lähinnä hallaa: keholla on mennyt 9kk mukautuessa kasvavaan vatsaan, joten sille pitää antaa aikaa myös palautua tästä. Ei se aina helppoa ole, kun mieli kovasti haluaisi jo treenata kunnolla. Tiedostan kuitenkin, ettei kroppani ole siinä pätkän vertaa valmis vielä hetkeen. Mä taidan kuulua siihen porukkaan, jonka palautuminen vie todennäköisesti vähän enemmän aikaa. Erkaumaa on vielä reilusti jäljellä, lantionpohjassa on tekemistä ja ryhti on ihan kuraa. Tämän ajan voin hyödyntää fysioterapiassa korjaten kehoni virheasentoja, parantaen ryhtiä, aktivoimalla syvää tukilihaksistoa ja lepuuttamalla niin kroppaa kuin pääkoppaakin.

En olisi uskonut sanovani näin, mutta ehtii sitä myöhemminkin. Toisaalta haluaisin jo kovasti liikkeelle, en malta odottaa! Minkälainen on sinun kokemuksesi raskaudesta ja synnytyksestä palautumisesta? 

Lissää luettavaa:

Isi hoitaa – Raskaus, synnytys ja vauva-arki isin näkökulmasta
Asiat, joita olen kaivannut raskausaikana
Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Isi hoitaa – Raskaus, synnytys ja vauva-arki isin näkökulmasta

Olen täällä jakanut paljon ajatuksia raskaudesta ja synnytyksestä. Äidin näkökulmasta kirjoituksia on paljon, joten minua kiinnosti tuoda esille myös toisenlaista katsantokantaa. Tänään pääsemmekin vilkaisemaan vauvahässeliä isin näkökulmasta! Haastattelin aviomiestäni Niklasta raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-arjesta. Häneltä irtosi loppuun aika kullanarvoisia vinkkejä tuleville iseille (ja miksei äideillekin)!

Isi

Isi ja raskaus

Miltä positiivinen raskaustesti tuntui?

Mahtavalta. Kiitolliselta. En olisi enää halunnut nähdä sinua pettyneenä ja surullisena negatiivisten testien takia. Oli ihana nähdä sinut täynnä onnen kyyneliä ja tarpomassa maata innostuksesta. Oli ihanaa ajatella, että meille tulee lapsi. Muutaman viikon päästä se alkoi myös hieman jännittämään ja pelottamaan. Olinkin yrittänyt käsitellä tulevaa muutosta ja kaikkea siihen liittyvää jo ennen kuin aloimme yrittämään lasta, mutta silti tuntui, että en valmistautunut siihen tarpeeksi mentaalisesti. En tiedä voiko siihen olla tässä elämäntilanteessa koskaan valmis. Vasta puhjennut yrityksenalku piti ajan rajallisena sekä epävarmuuden korkeahkona. Koskapa kenelläkään meillä olisi niin paljon aikaa ja turvaa kun haluaisimme? Kaikki mitä tarvitsemme on loppujen lopuksi tässä jo nyt. Siksi onkin hyvä luottaa ja päästää irti huolista ja murheista.

Mikä yllätti eniten raskaudessa?

Se kuinka rankkaa se oli sinulle. En olisi uskonut, että sen kautta tulisi niin paljon pientä ja suurta vaivaa, kipua ja harmitusta.

Hassuin muistosi raskausajalta?

Kun tunsin ensimmäisen kerran vauvan liikkeen. Olit tuntenut ne sisäisesti jo pitkään ennen tätä. Olin odottanut sitä hetkeä jo niin kauan, etten enää melkein jaksanut kokeillakkaan jottei se johtaisi taas pettymykseen. Ensimmäinen muljahdus oli kuitenkin ikimuistoinen.

Miten raskaus muutti sinua?

Minusta tuli tunteellisempi sekä empaattisempi. Olen enemmän oma itseni enkä välitä niin paljon siitä mitä muut minusta ajattelevat. Toteutan myös sen vuoksi asioita nopeammin. Minulle kasvoi lisäksi suuri arvostus äitejä kohtaan, sillä he ovat kokeneet ja käyneet läpi paljon. Kunnioitus jatkuu myös isejä kohtaan: Raskauden vierestä seuraaminen sekä puolison tukeminen niin raskauden aikana kuin synnytyksessä ei ole helpoin asia.

Entä miten raskaus muutti minua?

Vähän vaikea vastata sinun puolestasi, mutta sanoisin, että olet armollisempi itsellesi. Esimerkiksi jos ei pysty tai huvita tehdä jotain, niin se on ok. Annat siis luvan itsellesi ottaa rennommin. Lempeä ja rakastava olet ollut ennenkin, mutta raskauden ja lapsen myötä se on kohonnut uusiin ulottuvuuksiin.

Isi

Isi ja synnytys

Miltä synnytys näytti isin näkökulmasta?

Erittäin raskaalta. Oli stressaavaa ja sydäntä särkevää seurata sitä kipua, epävarmuutta ja huolta sivusta. Muutuin itse myös hieman huonovointiseksi kun vain kuvittelinkin mitä käyt läpi.

Menikö synnytys niin kuin ajattelit? Miksi/Miksi ei?

Toisaalta meni, toisaalta ei. Siinä oli kipua ja draamaa sekä sektiovaara, joita olin odottanut käynnistetyn synnytyksen myötä. Toisaalta en odottanut, että se tekisi niin kipeää. Emme myöskään osanneet ajatella, että sinulle jouduttaisiin laittamaan epiduraalikatetri ja tekemään niin monta muuta toimenpidettä, kuten laktaattien mittauksia. Kaiken kaikkiaan vauva kuitenkin syntyi alateitse eli homma hoitui pääpiirteittäin suunnitellusti.

Yllättävintä synnytyksessä?

Kaiken sen kivun määrä ja intensiteetti. Positiivisesti yllätti kuinka nopea ponnistusvaihe olikaan ja miten vauhdikkaasti vauvamme sitten tuli maailmaan. Ensihetkinä yllätti, ettei vauva itkenytkään heti synnyttyään ja oli muutenkin todella rauhallinen sekä ”helppo”. Tämä oli kuitenkin vain vauvan alkujärkytystä synnytyksestä, kyllä hän sen huutamisenkin myöhemmin oppi.

Kamalimmat hetket synnytyksessä?

Kun en voinutkaan tehdä oikein mitään oloasi helpottaakseni. Myös vauvan sykkeen lasku jokaisella supistuksella oli kamalaa. Mieleeni on myös piirtynyt elävästi, kuinka supistukset yltyivät niin kivuliaiksi, että oksensit. Samaan aikaan sinun piti antaa pois TENS-laite, joka oli ainut kivunlievitys siinä tilanteessa ja vielä kaiken lisäksi olla liikkumatta, jotta lääkäri voi laittaa sinulle epiduraalikatetrin (jota pelkäät). Vaikka pyysit, ettei lääkäri kertoisi mitä siellä tapahtuu, hän kieltäytyi ja kertoi kaikki toimenpidevaiheet, koska keskittymisen herpaantuminen olisi saattanut johtaa liikahtamiseen ja vielä pahempaan lopputulokseen. Huh mitä hetkiä!

Entäs hienoin hetki?

Kun vauvamme syntyi alateitse, näimme hänet ensimmäistä kertaa ja saimme varmuuden, että hän on kunnossa. Tätä ennakoivat myös hienot hetket:

– Kun kuulimme, että vauva onkin jo aika alhaalla ja pääsimme pikaisesti synnyttämään. Saimme kuulla sen menevän hyvin ja sinä ponnistit niin hienosti.

– Kun vauva ruokaili jo heti alusta alkaen hyvin.

– Kun vauva nukahti syliini tyytyväisenä.

– Kun vauva rauhallisesti kuunteli, kun hänelle lauloi.

– Kun itkuinen vauva rauhoittui samantien ääneni kuullessaan ”Rakas kaikki on hyvin, isi on tässä”. Kiitos, kun rohkaisit minua puhumaan vauvalle, kun hän oli vielä mahassa. Sen takia tänä päivänä hän tuntee olonsa turvalliseksi kun kuulee ääneni.

Isi
Isi

Isi ja vauva-arki

Paras hetki isinä?

Kun vauva rauhoittuu ja nukahtaa syliin hymyillen ja naurahdellen. Vaikka tässä vaiheessa hymy on yleensä automaattinen reaktio pierusta, saa se isän sydämen sulamaan: Silloin tiedän, että hänellä on nyt mukava ja turvallinen olo. Tähän lisäyksenä tietysti ne kerrat, kun hänet saa kannettua tästä vielä onnistuneesti sänkyyn ilman, että hän herää. Tottakai en voi olla mainitsematta vielä, että paras tälläinen hetki oli varmasti se, joka johti 4,5 tunnin (suhteellisen) yhtenäisiin yöuniin.

Ihan viimepäivinä on tullut myös uusia ihania hetkiä: Vauva katsoo silmiin ja vastaa hymyyn hymyllä.

Millaisia yllätyksiä vauva-arki on tuonut mukanaan?

Kuinka paljon tunteita se herättääkään, kun vauva itkee (toisin sanoen huutaa). En ole kokenut mitään vastaavaa ja niin sydäntä riipivää. Toisaalta hänen suloisuutensa hyvittää tästä aika paljon.

Onko koskaan tullut ajatusta, että tällaistako tämä arki nyt on?

On monesti. Erityisesti silloin, kun olen hytkyttämässä vauvaa, jotta hän rauhoittuisi tai nukahtaisi. Kuukauden aikana tähän on mennyt jo varmasti lähemmäs sata tuntia.

Mitä olet oppinut vauva-arjesta?

– Se on vuoristorataa kuten elämäkin. Tosin vauva-arki on hurjin laite, jossa olen ollut.

– Rakkaus on ihmeellinen asia.

– Uni, oma aika ja säännöllinen ruokailu ovat erittäin tärkeitä minulle. Muuten minun on hyvin haastavaa olla paras mahdollinen itseni ja siten paras isi lapsellemme.

– On hyvä tehdä sitä mistä tykkää, kun siihen on mahdollisuus ja olla sellainen kuin itse haluaa. Nauttia hetkestä, tanssia kotona ja julkisesti, jos tanssittaa. Tarttua rohkeasti asioihin ja viedä ne loppuun määrätietoisesti.

Vinkkisi tuleville isille? Miten valmistautua kumppanin raskauteen, synnytykseen ja yhteiseen vauva-arkeen?

– Löydä tapoja, joilla voit ladata akkujasi pahimmankin kiireen keskellä.

– Meditoi ja opettele rauhoittamaan tunteitasi keskittymällä hengittämiseen. Unenpuute sekä tunteellinen vauva voivat saada verenpaineen nousemaan, jolloin on hyvä osata rauhoittaa itsensä.

– Muista, että kaikki on ohimenevää. Aivan kun vuodenajatkin, mikään ei ole pysyvää, mutta se voi olla toistuvaa. Nauti hyvistä hetkistä ja ole ymmärtäväinen, silloin kun tuulee eikä valoa näy.

Pidä isämotivaatiostasi huolta. Alkuvaiheiden haasteiden keskellä voi olla vaikeaa muistaa, miksi sitä nyt halusikaan lapsen. Tämä on aivan normaalia, sillä olemme tottuneet saamaan tekemisistämme takaisin reaktion. Jos olemme jollekkin kilttejä tai rakastavia, saamme usein takaisin hymyn, halauksen, pusun tai mieltämme kohottavia sanoja. Haaste muodostuu siitä, ettei vauva osaa vielä alussa osoittaa näitä tunteita sinulle takaisin, jolloin et saa häneltä mitään selvää palkintoa teoista ja ponnisteluistakin. Kun väsymys ja turhautuminen kasvaa, on helppo unohtaa kuinka suuri merkitys rakastavilla teoillasi todellisuudessa onkaan. Vinkki: katso youtubesta videoita hakusanalla ”Happy father and daughter/son”. Näin saat katsauksen siitä, miten rakastavaksi ja palkitsevaksi teidän suhteenne tulee ”piakkoin” vielä rakentumaan. Tämä antaa voimia, uskoa ja toivoa siihen, että joka hetki vauvan kanssa on hänelle ja sinulle tärkeä. Olet hänen kaikkensa.

vauva

Sellaisia ajatuksia isin näkökulmasta! Tuliko yllätyksiä? Onko siellä linjoilla yhtään isiä, joka voisi jakaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan? 🙂

Lissää perhejuttuja!

Vauva jo kuukauden vanha – Mitä lapseni on opettanut minulle?

Tänään meidän ihana pieni palleroisemme on jo kuukauden vanha. Mihin tämä aika on mennyt? Paljon iloa, surua, turhautumista ja onnea on mahtunut tähän kuukauteen. Näiden lisäksi myös hurjasti oppimista; Ajattelinkin tämän kuukausisynttärin kunniaksi listata teille 8 asiaa, jotka lapseni on opettanut minulle.

Ihan ettei ois liian korrektia tekstiä: Meinasin kirjoittaa kuukautispäivän

Vauva

Mitä lapseni on opettanut minulle?

Priorisointia

Jos käytän lapsen uniajan selaamalla instagramia, saattaa se olla ainut asia, jonka saan päivän aikana tehtyä. Se on silloin pois jostain muusta: sähköposteihin vastaamisesta, kehonhuollosta, ajasta miehen kanssa, päiväunista tai pyykkäämisestä. Mitä siis haluan päivän aikana tehdä?

Miten vähään voikaan olla tyytyväinen

Pieni lapsi on hyvillä mielin, kun hän saa riittävästi ruokaa, unta ja läheisyyttä. Tarvitsemmeko me isommatkaan oikeasti hirveän paljon muuta? Varsinkin kun tämä ihana pikkuneiti vähän valvottaa eikä anna tilaisuutta syödä, oppii näitä perusasioita arvostamaan ihan uudella tavalla.

Kärsivällisyyttä

Kun toinen on äärimmäisen kärsimätön, täytyy itse olla kärsivällinen. En tiedä, oletteko koskaan koittaneet puhua järkeä kuukauden ikäiselle vauvalle? Noh voi sitä yrittää, mutta se ei toimi. Joskus täytyy vain odottaa, vaikka kuinka itse haluaisi käydä vessassa, vastailla maileihin tai kokata ruokaa. Kuten esimerkiksi tätä tekstiä kännykällä naputellessani, kun vauva käyttää minua  lepotuolina ja olen jumissa sohvalla. Tällaiselle kärsimättömyyden huipentumalle (puhun itsestäni) tämä on aika iso opetus!

Nopeaa reagointia

Jos tilanne etenee siihen, että vauva jo huutaa nälkäänsä, on kiire. Eipä siinä, kaikki muut hommat seis, tissi esille ja vauvalle ravintoa. Meidän muru on niin kova syömään, että välillä unohtaa hengittää ja sen seurauksena vetää kohta maitoa henkeen – silloin saa myös olla nopeasti taputtelemassa selkään!

Keskittymiskykyä

Vaikka välillä tuntuukin, että tässä univajeessa on ihan kultakalan aivot, täytyy sanoa keskittymiskykyni parantuneen. Kun johonkin hommaan ryhdyn, se tulee tehtyä tehokkaasti. Kaikenlainen ylimääräinen hösääminen on jäänyt tekemisestä pois – vähemmässä ajassa saa enemmän aikaan.

Kehon arvostusta

Vaikka tällä hetkellä kroppa onkin monesta kohtaa rikkikatkipoikki ja roikkuu, voin sanoa arvostavani itseäni enemmän. Mun kehoni sai aikaan jotain upeaa. Kehotyytyväisyydestä olen kirjoittamassa ihan erikseen postausta, sillä eihän tämän(kään) suhteen ole kaikki mennyt kuin ruotsalaisella saarella. Tästä siis lisää myöhemmin!

Oman ajan arvostusta

Oma aika on äärimmäisen tärkeää. Tähän voisi lyödä noin sata huutomerkkiä perään. Ihminen tarvitsee omaa aikaa, jolloin voi olla vain minä itse. Se hetki voi olla lyhytkin, kunhan se on olemassa. Kun saa olla myös yksin ja selkeyttää ajatuksiaan, nauttii myös enemmän hetkistä muiden kanssa.

Lempeyttä

Ei ole niin justiinsa, jos olen 10 minuuttia myöhässä tai jos kuljen ympäriinsä maitotahra paidan rinnuksilla. Kaiken ei tarvitse mennä aina niinkuin olin ajatellut ja silti tilanne voi olla ihan hyvä.

Vauva

Näiden lisäksi olen muun muassa masteroinut vaipanvaihdon, pyllynpesun, pyykinpesun, oven avaamisen varpailla sekä kokkaamisen yhdellä kädellä. Ahhh niin paljon uusia, elintärkeitä taitoja.

Lissää vauvasta:

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Seuraava tarina sisältää jonkin verran tuskaa, verta, hikeä ja kyyneleitä pitkään tekstiin nidottuna. Jos siis olet näille asioille superherkkis tai sulla on kiire niin kannattaa ehkä jättää lukeminen väliin!

Tämä on tarina siitä, miten minusta ihan konkreettisesti tuli äiti: Miten lapsemme saapui maailmaan. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmiemme mukaisesti (koskapa menisi), mutta lopputulos oli mitä parhain. Olisi tosi hienoa kirjoittaa, miten synnytys alkoi spontaanisti, eteni nopeasti, kivunlievityksiä ei tarvittu ja vauvan voinnista ei ollut huolta. En valitettavasti voi mitään näistä omalla kohdallani sanoa todeksi. Aloitetaan siis ihan alusta, päivästä lasketun ajan jälkeen.

Synnytys – käynnistys, kipua ja huolta vauvasta

Kuten ehkä muistatkin, kärsin loppuraskaudessa hirvittävistä hermosäryistä. Tämän vuoksi minulle oli sovittu lasketun ajan jälkeiselle päivälle käynnistyskonsultaatio, josta oli määrä ensin soitella hoitajalle sairaalaan. Aamulla tilanne näytti siltä, ettei sovittua konsultaatiota voitaisikaan pitää, sillä sairaalassa oli liian täyttä. Romahdin, sillä en sietänyt ajatusta enää yhdestäkään päivästä sen kivun kanssa. Kuultuaan epätoivoni hoitaja lupasi soittaa uudelleen ja kertoa mikäli heiltä löytyisi tilaa myöhemmin.

Odotin soittoa kuin kuuta nousevaa – säpsähdin puhelimen soidessa ja sydän löi kurkussa. Voit lähteä tulemaan tänne. Ne olivat parhaat sanat vähään aikaan.

Olimme sairaalassa varttia vaille kahdelta. Lääkärin konsultoinnin jälkeen synnytys päädyttiin käynnistämään ballongilla selän tilanteen vuoksi. Normaalisti ballongin kanssa lähdetään vielä odottelemaan tilanteen edistymistä (= kohdunkaulan avautumista) kotiin, mutta lääkäri katsoi tapauksessani parhaaksi jäädä sairaalaan seurantaan. Hän nimittäin jo mietti selän leikkaamista asap.

Jo noin tunnin kuluttua ballongin laittamisesta supistukset alkoivat olla todella napakoita ja liikkuminen teki kipeää. Tässä vaiheessa pärjäsin vielä hienosti ilman kivunlievityksiä. Hengittelin syvään ja Niklas puristi akupainantapistettä peukalon ja etusormen välissä. Kätilö tuli tavalliseen tapaan laittamaan vauvan sydänäänten seurantaa varten piuhoja ja käyriä vatsalleni. Sykkeissä ei vikaa ja supistuksia tulee, mainiota!

Supistukset voimistuivat entisestään, mutta tilanne eteni avautumisen suhteen todella hitaasti. Ennen ballongin irtoamista ei kuitenkaan voitu tehdä kalvojen puhkaisua tai muitakaan toimenpiteitä, joten se oli pelkkää odotuspeliä siis. Illalla yhdeksän aikoihin kipu oli jo sitä luokkaa, että koin tarvitsevani kivunlievitystä. Sain käyttöön TENS-laitteen, joka antaa pieniä sähköshokkeja alaselkään. Laite oli todella hyvä ja sain hieman rentouduttua – ainakin hetkeksi.

Tässä välillä oli nimittäin huolestuttu vauvan sykkeistä. Ensin ne olivat jatkuvasti korkealla. Pian sykkeet putosivatkin liian matalalle jokaisella supistuksella, onneksi sitten nousten aina takaisin normaalitasolle supistuksen jälkeen. Lääkäri kuitenkin kielsi varmuuden vuoksi syömisen ja ohjeisti varautumaan sektion mahdollisuuteen. Sain juotavaksi jotain hirmuisen makeaa rypäle-marja-omenamehua, jotta olisi edes hieman energiaa koneessa koitosta varten. Synnytys vastaa rankkuudeltaan maratonia ja siltä se todella tuntuikin.

Synnytys eteni edelleen todella hitaasti. Kahdelta yöllä ballongi oli edelleen paikoillaan ja kipu niin kovaa, että jännitin jokaista lihasta tauotta. Tärisin kivusta ihan holtittomasti ja tilanteesta oli lepo kaukana. Keskustelimme hoitajan kanssa kivunlievityksestä ja päädyimme oksikodoni+rauhoittava komboon unen saamiseksi. Jos olet joskus saanut oksikodonia, tiedät varmasti miten hassunhauska olo siitä tulee. Minäkin olin hieman hihitellyt itsekseni ja kertonut miten haluan ennemmin katsella asioita kuin nukkua. Niklas kävi siinä sitten silittelemässä päätä ja suostuttelemassa minut unille. Nukuin lähes pari tuntia tässä välissä, kunnes ennen neljää huoneeseen hyökkäsi lauma ihmisiä. Vauvan sydänäänet olivat jälleen laskeneet ja vatsalla oleva käyrä ei oikein meinannut saada signaalia. Lääkäri päätyi asentamaan vauvan päähän sykemittarin ja mittaamaan laktaattiarvot. Samassa rytäkässä ballongikin irrotettiin, kalvot puhkaistiin ja lapsivedet menivät.

synnytys

Synnytyksen pelottavimmat hetket

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistusten tuottama kipu nousi ihan uudelle tasolle. En oikeastaan muista tapahtumien kulusta paljoakaan ja hukkasin ajantajuni. Muistan huudon, itkun ja oksentamisen.  En edes muista missä kohtaa alettiin keskustella kipupiikeistä ja puudutteista tai kuka niitä ehdotti. Muistan kuitenkin, että itkin isoon ääneen, kun TENS-laite, ainoa kivunlievitykseni, piti ottaa pois epiduraalikatetrin laittoa varten. Minua pelotti valtavasti se selkärankaani menevä neula, piikkikammoinen kun olen. Pelkäsin, etten pysty olemaan paikallani, sillä tärisin kivusta. Asiaa ei yhtään helpottanut hieman nuiva anestesialääkäri, joka isoon ääneen selosti jokaisen neulan liikkeen. Hyh. Tämä oli ehdottomasti kamalin ja traumaattisin osa synnytystä.

Sain ensin spinaalin ja sen jälkeen katetri jätettiin paikalleen epiduraalitilaan. Synnytystä oli taustalla noin 16-17 tuntia tässä kohtaa. Kipu helpotti minuuteissa ja kropan valtasi pistelevä tunnottomuus. Join vettä ja mehua odotellen jatkoa. Spinaali vie kivun ihanasti pois, mutta kestää vain noin tunnin. Kipu alkoikin siis hiipiä takaisin entistä repivämpänä. En edelleenkään oikein tiedä ajankulusta tuossa vaiheessa, mutta sain jossain kohtaa annoksen epiduraalia. Vauvan laktaattiarvoja mitattiin edelleen ja ne näyttivät kohoavan pikkuhiljaa. Myös hänen päässään olevassa sykeanturissa oli jotakin häikkää eikä se saanut enää sykekäyrää piirrettyä näkyviin.

Huoli vauvan voinnista oli ihan hurjan suuri. Jossain kohtaa tuntui, että haluan vain luovuttaa: Että sama se kai on mennä sektioon kuitenkin, kun vauvan laktaattiarvot kohoavat – Ne kun kertovat hapenpuutteesta. Tiesin lääkäreiden kuitenkin tarkkailevan tilannetta kokoajan, joten sektiopäätös tulisi sieltä jos olisi tullakseen.

En muista missä kohtaa tämä tapahtui, mutta huone oli ihan täynnä ihmisiä. Ainakin seitsemän hoitajaa/lääkäriä/kätilöä ja minulla ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu. Lääkäri yritti repiä vauvan päässä kiinni olevia sykeantureita irti samalla kuin hoitajat virittelivät minulle tippaan jotain, säätivät vatsalla olevia antureita ja juttelivat keskenään. Vauvan laktaatit alkoivat olla hälyyttävän ylhäällä ja sykkeet alhaalla. Pian alkaisi tulla kiire syntyä tähän maailmaan.

Yllättävä käänne synnytyksen kulussa

Epiduraalin teho alkoi vedellä viimeisiään ja kipu yltyi yltymistään. Kätilö oli ensin sitä mieltä, ettei uutta annosta anneta vielä vaan odotellaan hetki. Edellisen kerran kun hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen, oli se avautunut noin 5-6cm. Kuitenkin kun hän näki sen kivun määrän, päätti hän antaa uuden epiduraalin. Onneksi antoi, sillä hetken päästä olisi saattanut olla jo liian myöhäistä.

Tilanteessa tapahtui nimittäin odottamaton käänne: Ensin niin hitaasti edennyt synnytys alkoi edetä ja vauhdilla. Noin 15-20 minuutissa kohdunkaula avautui täysin ja vauva lähti laskeutumaan alaspäin. Tunsin, kuinka vauva oikein hulahti alas ja painoi lantionpohjaa. Seuraavan kerran kätilön tilannetta tarkastaessa hän vain totesi näkevänsä jo hiukset ja että täähän syntyy pian. Noissa samaisissa hiuksissa oli se sykeanturi (tai oikeastaan kaksi) kiinni juuttuneena.

Yhtäkkiä oli aika ponnistaa. Olin tässä kohtaa jo äärettömän väsynyt, mutta toisaalta myös todella helpottunut. En hetkeäkään enää epäillyt, etteikö lapsi syntyisi alateitse. Kätilö ohjeisti jämptisti ottamaan kylkimakuulla polvitaipeen takaa kiinni, keskittämään voimansa ja pinnistämään kunnolla. En juuri tuntenut supistuksia hyvin ajoitetun epiduraalin takia, mutta pystyin katsomaan näytöltä milloin supistaa ja milloin pitää ponnistaa. Jossain se kaikki treeni kai näkyy, sillä meidän pieni palleroinen syntyi lopulta 12 minuutin ponnistamisen tuloksena klo 13.01. Tämä lyhyt ponnistusvaihe oli helpoin ja kivuttomin osa koko 22 tunnin synnytysrupeamassa.

Meidän vauvamme ei huutanut syntyessään. Hän vain tarkkaili ympäristöään silmät suurina. Onneksi pienen herättelyn jälkeen hän päästi ensimmäisen parkaisunsa – kaikki hyvin! Hapenpuute näkyi pienenä velttoutena, mutta tämä korjautui onneksi varsin nopeasti. Myöhemmin sain kuulla, että vauvan laktaattiarvot olivat lopussa nousseet reilusti. Jos synnytys ei siis olisikaan edennyt lopussa noin nopeasti, olisi hätäsektio ollut ainoa vaihtoehto.

synnytys

Ajatuksiani synnytyksestä jälkikäteen – kohtasivatko odotukset ja todellisuus?

Synnytys ei ollut sellainen kuin olin ajatellut. Oikeastaan ainoat asiat, jotka menivät kaavailemani mukaan olivat a) vauva syntyi alateitse ja b) käytin TENS-laitetta kivunlievitykseen niin kauan kuin pystyin. Haaveilin siitä, että voisin mahdollisimman pitkään mennä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja voisin liikkeen avulla lievittää kipua. Käynnistyksen tuottamat kivut olivat kuitenkin sitä luokkaa, etten siihen pystynyt – eikä olisi tarvinnutkaan. Lääkkeiden tuoman rentoutumisen ja hetken kivuttomuuden ansiosta synnytys todennäköisesti eteni niinkuin eteni: Avautuminen ja vauvan laskeutuminen on vaikeampaa, jos jännittää kivuissaan jokaista mahdollista lihasta.

Edelleenkin synnytys herättää minussa varsin voimakkaita ja ristiriitaisiakin tuntemuksia. Toisaalta avautumisvaihe oli ihan yhtä tuskaa alusta loppuun, mutta nopea ponnistusvaihe pelasti paljon. En usko, että mieleeni jäänyt kuva synnytyksestä olisi näinkään positiivinen ilman ponnistusvaiheen helppoutta. Selvisin urakasta vain muutamalla tikillä, mikä osittain selittyy varmasti paitsi ponnistuksen nopeudella, myös vauvamme pienellä koolla.

Vaikkei kokemus ollut millään tavalla miellyttävä, tekisin silti kaiken uudelleen tuon pienen palleroisen vuoksi. Ennemmin synnyttäisin vaikka kolme päivää putkeen, kuin ottaisin nuo synnytystä edeltäneet hermokivut takaisin! Synnytyskipu oli voimakkaampaa ja kovin erilaista, kuin olin ajatellut. Sitä oli kuitenkin helpompi kestää, sillä se loppuu jossain vaiheessa ja vauva syntyy. Kuten kätilö taisikin todeta, ei sinne kukaan ole vielä sisään jäänyt!

synnytys

Ihan mahtavaa, jos jaksoit lukea koko stoorin! Siitä tuli hieman pitkä, vaikka paljon jäi vielä sanomatta. Kuvat ovat hieman kakkaa laatua, koska hirveästi ei tullut kuvattua ja nekin vähäiset puhelimella. Omakohtaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheesta saa ehdottomasti jakaa, kuulisin mielelläni!

Aiheesta on tulossa vielä lisää postauksia muun muassa isin näkökulmasta tarkasteltuna sekä synnytyksestä palautumisen kannalta. Niitä odotellessa voi käydä lukaisemassa ajatuksiani synnytyksestä raskauden loppuvaiheilta!

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta