Kiitollisuus – Me olemme etuoikeutettuja

Tiesitkö, että kiitollisuus on suuri osatekijä yksilön onnellisuudessa? Toisin sanoen se, miten suhtaudut elämääsi, haasteisiisi, omaisuuteesi ja läheisiisi määrittelee onnellisuuttasi. Jos saamaansa ei arvosta, havittelee usein aina vain lisää ja onnellisuus siirtyy taas sitten kun. Onnellisuutta lisää merkittävästi kiitollisuus – huomion kiinnittäminen siihen mitä jo on, sen sijaan että miettisi mitä vielä haluaisi ja mikä voisi olla paremmin.

Tärkeää on nimenomaan kiitollisuuden tunne. Pelkkä lista asioista, joista on järjellä ajateltuna kiitollinen ei millään riitä – onnelliset ihmiset tuntevat kiitollisuutta, eivät vain ajattele sitä.

Jos ajatus kiitollisuudesta tuntuu kaukaiselta, niin hei, et ole yksin. Me täällä länsimaissa elämme etuoikeutettua elämää. On helppo unohtaa kiitollisuus läheisistä, materiasta tai terveydestä, sillä ne ovat meille niin itsestäänselviä. Korvattavissa. Jos parisuhde hajoaa, tinderistä saa uuden. Jos sukat menevät rikki, mennään kauppaan ostamaan parit uudet halvemmissa tuplapakkauksissa. Jos terveys reistailee, lääkäriin pääsee helposti ja homma hoidetaan kuntoon.

Näin ei todellakaan ole kaikkialla ja mielestäni on kamalaa, ettemme arvosta kaikkea sitä mikä meillä on jo niin hyvin. Kukaan ei kaappaa perheenjäseniämme, emme joudu elämään jatkuvassa pelossa tai nälänhädässä. Suomessa on kaikki todella hyvin, mutta välillä se näyttäisi unohtuvan ja muuttuvan itsestäänselvyydeksi. Itsekään en ole mikään täydellinen kiitollisuuden sipuli, mutta yritän arvostaa näitä kortteja, jotka minulle on jaettu; Ei ehkä mikään täysi rivi ässiä, mutta kuitenkin hyvä käsi.

Eihän oma kiitollisuutemme mitenkään poista ihmisten kärsimystä ja huonoja elinoloja, mutta ehkä se antaisi meille perspektiiviä? Jos olisimme onnellisempia, tarvitsisimmeko niin paljon tavaraa ja kulutusta? Monesti nimittäin haemme juuri onnellisuuden tunnetta tavarasta, joka ei sitä kuitenkaan lopullisesti voi tuoda. Voisimmeko onnellisempina ehkä antaa helpommin omastamme, jotta toisetkin voisivat kokea kiitollisuutta saamastaan mahdollisuudesta?

Monesti myös kuulee sanottavan, että ne keillä ei ole paljoa omaisuutta ovat niitä onnellisimpia. En voi puhua omasta puolestani (en ole kauheasti matkustellut), mutta ystävieni kertomusten mukaan iloisimmat, kiitollisimmat ja tyytyväisimmät ihmiset ovat tulleet vastaan Afrikassa. He elävät vaatimattomasti, mutta suhtautuvat kiitollisuudella kaikkea saamaansa kohtaan. Tämäkin on varmasti radikaali yleistys, mutta laittaa ajattelemaan.

kiitollisuus

Kiitollisuusharjoituksista lisää onnellisuutta?

Jos haluat kiitollisuuden osaksi arkeasi, ihan ykkösvinkki on harjoitella asiaa. Ajattelumallimme ovat pitkälti opittuja, joten aina voit opetella uuden tavan suhtautua elämääsi. Aloita jostain ja harjoittele. Yksi yksinkertainen tapa lisätä omaa kiitollisuutta on toteuttaa säännöllisesti kiitollisuusharjoituksia. Harjoitukseen ei ole yhtä ja ainoaa tapaa, mutta alla on muutamia esimerkkejä.

Kirjoita päivittäin vihkoon kolme asiaa, joista olet kiitollinen

Juttelkaa illalla puolison tai ystävän kanssa sen päivän kiitollisuuden aiheistanne

Kirjoita ylös paperille tai puhelimen muistiin kaikki kiitollisuuden aiheet, isot tai pienet, jotka mieleesi juolahtavat

Teemme mieheni kanssa usein kävelyllä jonkinlaisen kiitollisuusharjoituksen keskittyen kyseisen päivän kiitollisuuden aiheisiin. Lähes aina vaikeankin päivän jälkeen löytyy todella monia asioita, jotka tuovat kiitollisen olon. Tänään kirjoitin pidemmän listan kiitollisuuden aiheita.

Kiitollisuus – Mielessäni juuri tänään

Saan olla kotona lapsen kanssa ja nähdä hänen kehittyvän.

Minulla on ihana aviomies sekä läheisiä ja ystäviä

Olemme kaikki terveitä. Terveys on iso voimavara.

Meillä on ruokaa, vettä, lämpöä, koti, vaatteita, huonekaluja.

Olen saanut etuoikeuden kouluttautua ja tehdä töitä yrittäjänä alalla, jota rakastan

Voimme tehdä töitä ainakin osittain kotoa käsin ja säästää siten aikaa perheen kanssa käytettäväksi

Voin liikkua päivittäin ja elää ilman jatkuvaa kipua

Voin vain kävellä ovesta ulos Suomen upeaan ja puhtaaseen luontoon, joka rentouttaa kehon ja pään

Suomen toimiva ja edullinen terveydenhuoltojärjestelmä on tällaiselle katastrofi-ihmiselle suuri kiitollisuuden aihe

Minulla on mahdollisuus tehdä asioita joista nautin, kuten blogin kirjoittaminen, treenaaminen, neulominen, käveleminen, kokkailu ja reseptien luominen, kavereiden kanssa kahvittelu, lapsen puuhien seurailu ja somen päivittäminen

Tunnen itseni onnelliseksi myös niinä vaikeimpina hetkinä. Se perusonnellisuus on aina siellä, vaikka ympärillä myllertäisi.

Ennen kaikkea minulla on vapaus valita. Minä saan päättää, mitä elämälläni teen. Kouluttaudunko vai en. Minkälaisessa paikassa teen töitä, teenkö niitä paljon vai vähän. Syönkö terveellisesti vai päätänkö nautiskella mutakakkua. Liikunko tänään kovaa, rauhassa vai möllötänkö sohvalla. Minä saan päättää elämäni suunnan.

Haluan kunnioittaa tätä vapautta, sillä kaikilla ei sitä ole.

kiitollisuus

Olisi ihan tosi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne tähän aiheeseen. Teksti ei ole mikään täysin syväluotaava, joten varmastikin jokin näkökulma on jäänyt huomioimatta. Enkä nyt missään tapauksessa tarkoita, että kiitollisuusharjoituksilla koko homma korjaantuu, mutta näen ne hyvänä työkaluna oman henkisen hyvinvoinnin kehittämisessä. Yksilön vointi taas heijastuu monesti ulospäin!

Ois myös huippua, jos jaksaisit kertoa sun kiitollisuuden aiheista juuri tänään! Niistä tulee aina hyvä mieli 🙂

Lissää luettavaa:

Et ehkä tarvitse uusia kenkiä, vaan enemmän itsearvostusta
Ekologinen arki – 15 pientä ekotekoa

 

Käytän liikaa puhelinta! Viikonloppu ilman kännykkää

Kerroin edellisen viikon perjantaina instagramissa, että ajattelin viettää viikonlopun ilman sosiaalista mediaa. Samalla päätin myös mielessäni, että käyttäisin puhelinta mahdollisimman vähän muutenkin. Mulla on nimittäin omituinen tapa kuljettaa puhelinta kädessäni, vaikken tarvitsisi sitä mihinkään. Olen joskus lukenut, että jo puhelimen näkeminen vaikuttaa keskittymiskykyyn ja kykyyn olla läsnä. Tästä puhelimen kanniskelusta haluan siis eroon ja äkkiä!

Älyttömät määrät ruutua

Normaalisti käytän puhelinta aivan älyttömän paljon. Toki mukana on paljon muutakin, kuin päämäärätöntä somen selailua, mutta silti! Pienen beibin äidille on kaikkein nopeinta räpsäistä kuvat puhelimella, kirjoittaa idea ylös käsillä olevaan kännykkään ja lapsen nukkuessa rinnalla naputtaa postausta blogisovelluksella. Tavallaan tällainen kaiken digitalisaatio on hienoa tekniikan kehitystä ja erittäin kätevää, mutta toisaalta kaipaan sitä läsnäoloa ja ”riippumattomuutta” puhelimesta. En normaalistikaan pidä puhelintani koskaan äänellisellä, en käytä muistutuksia lähes missään palvelussa ja kirjaudun aina ulos esimerkiksi instagramista kuvan postaamisen jälkeen. Silti parannettavaa puhelimella roikkumisen suhteen olisi vielä paljon.

Mihin kaikkeen normaalisti käytän puhelinta:

Instagram (feedi, storyt, kommentit)
Facebook (allergiaryhmä, huhtikuisten vauvaryhmä, blogin Facebook-sivut)
Snapseed (kuvien muokkaus)
Wordpress (blogin kirjoittaminen päikkäriaikana, kommentit)
Kamera
Muistio (ajatukset ja ideat ylös)
Viestit ja puhelut
Kello
Deezer (musiikin kuuntelu)
BookBeat (äänikirjan kuuntelu)
Daylio (päiväkirjamainen sovellus fiilisten seuraamiseen)
Kalenteri (Miehen kanssa jaettu Google-kalenteri)

Mihin nyt käytin puhelinta:

Whatsapp-ryhmä miehen yllärisynttäreistä
Musiikin kuuntelu
Äänikirjan kuuntelu
Muistio

Aika hurja vähennys tapahtui siis viikonlopun puhelinaktiivisuudessa! Voisiko osan tästä siirtää myös arkeen?

puhelin

Viikonlopun kulku

Perjantaina jätin puhelimen yöunille siinä seitsemän maissa. Yritän muutenkin olla selaamatta puhelinta kauheasti iltaisin (viime aikoina olen onnistunut siinä aika huonosti), joten tämä ei tuottanut suurta tuskaa. Tosin postasin juuri uuden kuvan ja tekstin ennen kuin oli aika sulkea luuri. Hiukan vaan teki mieli käydä kurkkimassa kommentteja ja viestejä!

Lauantaina aamu lähti ihan yllätävän hyvin käyntiin, enkä edes ajatellut puhelimen olemassaoloa. Kävelyllä tosin automaattisesti hapuilin puhelinta taskusta ottaakseni kuvan ihanasta maisemasta. Kuvan ottamisen sijaan pyrin sitten taltioimaan hetken mieleeni mahdollisimman hyvin. Kävelimme päivän aikana pari pidempää lenkkiä ja iltapäivällä Niklaksen työkaveri tuli katsomaan Ilonaa. Eipä siinä puhelimia tarvittu! Leikittelin hetken ajatuksella lankapuhelimesta ja filmikamerasta, mutta instagram ei toistaiseksi hyväksy paperikuvia.

Sunnuntaina puhelin alkoi jo oikeasti poltella. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun oli jotain tekemistä, mutta tylsyyden uhatessa teki mieli kaivaa puhelin kätköistä viihdyttämään. En osaa tylsistyä! Tekemistä onneksi piisasi miehen yllätyssynttäreiden ja sukulaisten tapaamisen merkeissä.

Automaatio vai addiktio?

Pohdin viikonlopun aikana paljon sitä, miksi kannan puhelinta koko ajan mukana ja piipahtelen somessa ihan vaan kurkkimassa. Olenko addiktoitunut someen? Varmaan jossain määrin kyllä. Toisaalta myös yksinkertaisesti pidän kauniista kuvista, ajatuksia herättävistä teksteistä ja jutteluista kommenttien välityksellä. Tiedostan nyt kuitenkin paremmin, että myös mun aivot tarvitsevat lepoa jatkuvasta stimulaatiosta. Vaikka tiedostan tämän, on välillä vaikea irrottaa katsetta ruudusta ja vain olla. Koska se stimulaatio on addiktoivaa.

Paljon on varmasti kyse myös automaatiosta. Olen tottunut käyttämään puhelinta tietyissä tilanteissa ja sen vuoksi klikkaan itseni ilman suurempia ajattelematta someen. Rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että vahingossa avasin Facebookin mennessäni liukuportaita alas ruokakauppaan. Heti kun näin kertyneet ilmoitukset, tajusin klikata itseni myös pois.

Vaikeinta olikin siis tottumuksen vastustaminen; kommentteihin vastaaminen kävellessä tai välipalaa lusikoidessa, kivan paikan tai hauskan tilanteen taltioiminen storyyn, kellon tsekkaaminen ruudulta, vapaahetken koittaessa Fb-ilmoitusten tsekkaus.

Fear of missing out. Sekin mua ehkä vähän vaivaa. Mitä jos somessa tapahtuu jotain ihan tosi tärkeää, johon mun pitäisi reagoida? Mitä jos jään ulkopuolelle? Noh, tässähän voisi sitten kysyä itseltään, että koskas viimeksi on tapahtunut jotain supertärkeää somemaaimassa? Eivät ne postaukset mihinkään sieltä katoa, ehtii niitä myöhemminkin lukea.

puhelin

Olotila ilman kännykkää

Sain nauttia ihan uskomattomasta seesteisyydestä ja kiireettömyyden tunteesta. Jotenkin tuntui hurjan vapauttavalta vaan rehellisesti antaa sen puhelimen olla, eikä tarvinnut yhtään miettiä pitäisikö postata, laittaa stooria, kommentoida… Tunnollisena luonteena otan ehkä hiukan liikaakin paineita päivittämisestä ja tämä tietysti luonnollisesti luo stressiä. Kun tuo paine poistuu, olokin kevenee!

Olin paremmin ja enemmän läsnä. Koen myös mielialani olleen parempi, kun ei jatkuvasti ollut sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Toisaalta hetkinä, jolloin se puhelin muistui mieleen, piti oikeasti pitää näppinsä ja uteliaisuutensa kurissa, ettei löytäisi itseään vähän vaan kurkkaamasta lemppari-instagrammaajien stooreja.

Kaiken kaikkiaan olotila oli tasaisen hyvä. Varsinkin lauantain jälkeen oli pitkästä aikaa edes hieman levännyt olo, vaikka unet olivatkin yhtä sirkusta. Sanoisin onnellisuuteni lisääntyneen viikonlopun aikana.

Mitenkäs jatkossa?

Jatkossa ajattelin pistää puhelimen kiinni joka perjantai ja antaa sen uinua sunnuntaiaamuun asti. Hieman lyhennän viikottaista somepaastoa, sillä sunnuntai on yleensä itselleni ”työpäivä”, jolloin teen blogihommia enemmän. Sen verran hyvä olo kännykättömyydestä kuitenkin tuli, että haluan sen viikottaisiin rutiineihini!

Ootko sä kokeillut somepaastoa? Ja hei, kuka muu ei oikein osaa käyttää sanaa kännykkä? Mä puhun aina puhelimesta, oli siinä johto tai ei!

Lissää luettavaa:

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Miksi en enää lue naistenlehtiä?

En nyt ole kertomassa sinulle, että sinun ei koskaan kannata lukea naistenlehtiä. Tässä on kyse siitä, miksi minä en niitä lue ja miksi lehtien sanomaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Olen itse ollut naistenlehtien suurkuluttaja ja vasta myöhemmin ymmärsin niiden haitallisuuden omalle psyykeelleni.

Sillisalaattitreeniä ja ristiriitaisia ohjeita

Lehdissä on vallalla valtava ristiriitaisuus. Yhdessä numerossa ylistetään karppausta ja triatlonia, seuraavassa kehutaan hiit-treeniä ja hiilareita. Maito on pahaksi, samoin vilja. Seuraavalla sivulla kuitenkin voi olla kermainen pastaresepti. Monet lehdet myös korostavat vanhoja stereotypioita, kuten ”naiset rakastavat suklaata” ja ovat ”hiilarihiiriä”. Kun jotain asiaa toistetaan riittävän pitkään, tulee siitä lukijalle totta. Lehdet ovat siis mukana muokkaamassa suhdettamme syömiseen. Samaan aikaan ruoka-aineita siis demonisoidaan, mutta nostetaan jalustalle. Helposti seurauksena on sellainen tuuliviiri-ilmiö, jossa ruokaympyrä vaihtuu kuukauden välein, kun lehdessä sanottiin perunan ja koisokasvisten olevan sittenkin pahasta niiden 1001 muun ruoan ohessa.

Samassa lehdessä voi olla ohjeet rasvanpolttojumppaan, kirjoitus siitä miten kuuluisi treenata maratonille sekä lihasmassankasvatuksen abc. Tottakai halutaan tarjota kaikille kaikkea ja jokaiselle jotakin, mutta usein lukijalle jää kuva, että näitä kaikkia pitäisi toteuttaa juuri nyt. Tällöin treenistä tulee sillisoppaa, päädytään tekemään liikaa ja liian pitkään eikä kehitystä tapahdu oikein millään osa-alueella.

Lehtiä lukiessa lähdekritiikin tulisi olla myös kohdillaan: Kirjoittajat eivät usein ole artikkelissa käsiteltävän aiheen asiantuntijoita. Heidän työnsä on kirjoittaa myyvää tekstiä. Vaikka mukana olisikin haastateltavana jonkin alan asiantuntija, ei sekään aina takaa artikkelin olevan laadukas; Asiantuntija voi olla itseoppinut ja toimittaja vahingossa tai tahallaan hieman värittää sanomaa. Ohjeet mitä lehdestä saa voivat olla ihan puutaheinää.

On varmasti olemassa hyviä artikkeleita, hyviä kirjoittajia ja hyviä lehtiä. Näiden bongaaminen vaatii usein kuitenkin valikoivuutta ja sadan huonomman artikkelin suodattamista p*skasiivilän läpi. Itse en ole enää valmis ottamaan päähäni tätä huonoa ja potentiaalisesti haitallista informaatiota, vaan valitsen tarkkaan mitä luen. Seuraan jonkin verran blogeja ja näissä huonon sisällön karsiminen omista silmistään on helppoa: Lopettaa vain kyseisen blogistin seuraamisen tai jättää artikkelin lukemisen kesken. Voihan sen artikkelin kesken jättää myös lehteä lukiessa, mutta kuinka iso osa maksullisesta lehdestä jäisi lukematta?

Naistenlehti

Osta, osta, osta!

Kulutuskeskeisyys. Tökkii. Isosti. Kun selailee uudenkarheita kiiltäväpintaisia sivuja ja niille painettuja kuvia vaatteista, treenikamoista, kauneudenhoitotuotteista, asusteista ja vempeleistä, tulee valtava tarve ostaa. Kauniit kuvat ovat myyviä jo itsessään, mutta hyvin perustellaan myös, miksi juuri sinä tarvitset juuri tämän tuotteen juuri nyt. Vaikka sinulla olisi vastaava tavara jo kaapinpohjalla lojumassa.

Kyllä, lehtien on tarkoitus myydä. Myyvät tekstit ja tavaroiden sijoittelu ovat osa bisnestä, jolla markkinoidaan tuotteita ja lehti saa rahukkelia. Puhumattakaan ihan perinteisistä mainoksista. Tämä on ihan normaalia ja hyväksyttävää, sillä jollain tavalla täytyy työntekijöille maksaa palkkaa myyntitulojen lisäksi. Kuitenkaan itse en omaa mitään ostohalujen välttämisen supervoimaa, joten kestävämpään kuluttamiseen tähtäävänä olen usein nähnyt parhaaksi jättää lehdet kauppaan.

Ulkonäkökeskeisyys ja kauneusihanteet

Useissa lehdissä on myös omaan makuuni liian suuri fokus painonpudottamiseen ja ulkonäköön. Mitähän se tekee mielelle, jos jatkuvasti lukee tuoreimmista lehdistä kesäkiloista, painonpudotusnikseistä sekä kehon muokkaamisesta? Tiedostan tottakai olevani ehkä keskivertoa alttiimpi kaikenlaiselle painopuheelle, mutta en usko liiallisen painoon ja kiloihin keskittymisen tekevän hyvää kenellekään. Naisten tyytymättömyys itseensä myy enemmän lehtiä kuin mikään muu. Pahimpia ovat ”kehotrendien” esille tuominen: Toisinaan kauniina nähdään iso pylly, toisinaan pyöreät olkapäät, seuraavaksi taas korostuu hoikkuus. Tuntuu ihan nurinkuriselta, että keho voisi olla vääränlainen, koska jokin sen osa on liian pieni tai suuri.

Edelleenkin, myös tänä kehopositiivisuuden aikakautena, lehdissä näkyy usein vain tietyntyylisiä vartaloita ja kauneusihanteita. Ottamatta kantaa sen enempää kehopositiivisuustrendiin, olisi mielestäni mahtavaa, jos lehtien sivuilla näkyisi vartaloiden koko kirjo. Me ihmiset olemme vertailuun taipuvaisia, joten hyvin helpolla tulee asetettua itsensä ja lehden kuvaamat tyypit vierekkäin verrattavaksi. Jos ihanne on yksi ja ainoa lehden sivuilla esiintyvä muoto, joutuu aina vain pettymään itseensä.

Naistenlehti

Oma kokemukseni ja lehtien vastuu

Alttiille henkilölle erityisesti kuntoiluun keskittyvien lehtien ohjeet voivat olla jopa vaarallisia. Itselleni kehittyi syömishäiriön ympärille pahemman luokan treenilehtiaddiktio. Otin kirjaimellisesti ihan jokaisen ohjeen, joka oli lehden sivuille painettu. Luin lehtiä joka aamu tarkistaakseni, että osaan varmasti elää tulevan päivän täydellisesti. Olin varma, että myös laihduttajille suunnatut ohjeet koskivat minua. Jos noudattaisin niitä, en ainakaan lihoisi. Yhdessä lehdessä oli esitetty ateriasuunnitelma, jossa lounaaksi oli pari viipaletta leipää ja jotakin päällisiä. Kuitenkin edellisessä numerossa oli käsitelty paleota ja leipä oli nounou. Loogisesti siis olin varma, että kyllähän ne päälliset pelkästään riittävät. Surullista, mutta tämä tarina on tosi.

Lehtien lukemisen vaikutus määräytyy paljon myös sen perusteella, millainen lukija on persoonana. Parhaassa tapauksessa lehdistä voi saada hurjasti motivaatiota, innostusta ja inspiraatiota. Jos osaa pitää itsensä erossa vertailusta ja suodattaa itselle sopimattoman materiaalin pois, niin mahtavaa: Onhan sitä tuoretta lehteä kiva selailla kahvikupposen kanssa! Metsään mennään, kun tekstit otetaan liian kirjaimellisesti ja luotetaan joka sanaan kuin absoluuttiseen totuuteen. Lehtien tulisi tunnistaa oma vastuunsa niin ihmisten terveyden kuin kuluttamisenkin näkökulmasta: Sanoilla voi olla valtavan paljon painoarvoa.

Oletko huomannut naistenlehtien vaikuttavan ajatusmaailmaasi? Miten? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää 🙂

Unelmien joulu

Minkälainen olisi sinun unelmiesi joulu? Mitä tekisit ja miltä sinusta tuntuisi? Mielestäni näin joulunpyhien alla on hyvä miettiä omia odotuksiaan ja toiveitaan tulevan joulun suhteen.

Minun unelmieni joulun keskeisin osa on tunnelma. Lämmin, rento ja rauhallinen. Aito välittäminen ja kiireettömyys. Aamusta asti taustalla soivat joululaulut tunnelmointia siivittämässä, kynttilöiden loistaessa.Perinteisesti joulua vietetään läheisten kanssa kotosalla yhteisen joululounaan merkeissä. Kenelläkään ei ole mihinkään kiire, ehtii rauhassa jutella ja vain olla. Telkkaristakin katsotaan lähinnä joulurauhanjulistus tai joku joululeffa, muuten saa telkku pysyä kiinni.

Jossain kohtaa päivää tuntuu hyvältä lähteä raikkaaseen (pakkas)keliin ulkoilemaan. Parasta on, jos lumi narskuu kengänpohjissa ja posket saavat napakan punan. Kävelyn jälkeen masuun mahtuukin aina hieman lisää äidin itse tekemää bataattilaatikkoa. Masu täynnä on jälleen keskittyä joululauluihin, tällä kertaa itse pianoa soittaen. Musiikkia soitetaan nurkassa kyhjöttävällä pianolla, joka on jälleen vuoden ympäri joutunut odottamaan seuraavaa soittokertaa. Pieni epävireisyys ei tosin liene haitaksi ruostuneen soittotaidon rinnalla.

Joulukuusen koristelu kuuluu meillä vahvasti jouluaaton puuhailuihin. Punaisia lasipalloja ja hopeista nauhaa, joulutähti kruunaamaan kokonaisuuden. Kynttilävalot tuovat lisää loistetta jo pimenevään iltaan. Seuraavaksi voikin siirtyä pipareiden koristelun pariin; Monenmoista koukeroa piirtyy sydämien, kuusipuiden ja possujen pinnalle. Ohessa voi myös napata suuhun muutaman lopputuotteen, joulutortun, suklaakonvehdin tai palan taatelikakkua glögin seurana.

Ja kun kello koittaa kuusi, on aika avata lahjat. Paketit jaetaan ensin jokaiselle, jonka jälkeen avataan lahja kerrallaan yksitellen. Katsellaan ja ihastellaan, keskustellaan saaduista paketeista. Tunnetaan suurta kiitollisuutta. Loppuilta kuluu usein lautapelejä pelaillen ja tunnelmoiden.

Unelmieni joulu on siis sellainen, kuin se on monena vuonna jo ollut. Rauhallinen, ihana ja täynnä tunnelmaa! Millaisista palikoista sinun unelmiesi joulu koostuu?

Maailman ihanin päivä – Meidän hääjuhla

Vieläkään ei oikein meinaa löytyä sanoja kuvailemaan viime viikon ja viikonlopun tapahtumia. Jos yritän oikein kovasti, saan ehkä tiristettyä murto-osan juhlapäivän tunnelmasta ja onnesta sanojen muotoon. Päällimmäisenä on tunne, rakkaus! Varoituksen sana: Saatan käyttää tekstissä noin tuhat kertaa sanaa ihana.

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä sekä nopealla 15min aamutreenillä. Vähän verta kiertämään ja keuhkoille töitä, niin on loppupäivän entistä parempi fiilis! Meille oli katettu yllätykseksi mansikoita ja Fresitaa aamiaiselle ihanan kortin sekä sydäntarjottimen kera. Herkkumansikoita olikin ihana nautiskella ennen pulahtamista viileään järveen. Tehokas, mutta kuitenkin rauhallinen startti tulevalle ihanalle päivälle.

Hääkukat

Juhlat pidettiin Niklaksen isän luona Hyvinkään ja Nurmijärven rajamailla. Ympäristö oli mielettömän kaunis jo itsessään, eikä erityisen suuria koristeluja kaivattu. Kaunis piha moninaisine kukkasineen, upea järvimaisema sekä hellivä aurinko olivat kyllä ihan napakymppi yhdistelmä!

Tähän kun vielä lisättiin iso kourallinen hymyileviä sukulaisia ja ystäviä, oli lopputulos aika mykistävä.

Hääparin siunaamisen jälkeen nautimme mansikkaskumpalla onnittelumaljat  kevyessä kesätuulessa liehuvan lipun alla. Kilistelyä, hymyjä, ilonkyyneleitä.

Hääruoka1

Ruoka oli aivan mieletön elämys. Niin paljon toisiinsa täydellisesti sopivia makuja, koostumuksia ja ainesosia. Lemppareikseni valikoituivat romescokastike, salvialla maustetut kasvikset ja nyhtökaura, sekä maukkaat tryffeliöljyllä sivellyt juurekset ja dijon-aioli.

Jälkkäri. Herkullinen monikerroksinen raakakakku-unelma. Pohja oli mantelinen ja makea, espressolla kostutettu ja mureneva. Päällä tuhti ja täyteläinen tumma suklaa. Seuraavana oli vuorossa tiramisukerros: Pehmeää kahvinmakuista ja pähkinäistä, suussa sulavaa ihanuutta. Päällimmäisenä oli koko herkun raikastava vadelmainen kerros. Yksi kakkupala näytti viattomalta ja suht pieneltä, mutta sen jälkeen olikin täysi olo iltaan asti. Täyttä tavaraa siis.

DSC_1751

Häätanssin tanssimme terassilla lasten puhaltaessa saippuakuplia. Taustalla soi tunteellinen Mestaripiirros Egotripin tulkitsemana. Unohdin täysin muiden ihmisten läsnäolon, sillä lumouduin niin rakkaani läsnäolosta. Tuntui, kuin olisi ollut vain me ja musiikki. Silmät kyyneleissä tanssimme tuon pariminuuttisen, onnellisina ja täysin elossa.

Häät_saippukuplat

Saimme kuulla upeita puheita, elämänohjeita ja onnentoivotuksia. Niklaksen serkut sekä toisen serkun poikaystävä myös vetivät muutamat biisit puheiden lomassa. Erityisesti mieltä lämmitti itse tehty remix biisi, jossa oli sekoiteltu monia erilaisia rakkaudesta kertovia kappaleita, tietysti hieman omin sanoin tuunailtuna. Ohessa ihanan humoristinen säe Hän- kappaleen muokatusta versiosta.

Hän, sai mut uskomaan
Hän, sai mut bodaamaan,
Hän, saimme life-coach elämän.

Hän, taas kasvisruuan laittaa,
Hän, sen instagramiin päivitän,
ja luonani on, Hän.

Meidän uusi teemabiisi, hahah! Meillä oli yhdellä pöydällä vieraskirja juhlijoiden terveisiä ja elämänohjeita varten. Samalta pöydältä sai myös napata mukaansa kiitoskortin sekä hääsuklaan pienessä söpössä rasiassa. Saimme ihanaa iltalukemista korteista, onnentoivotuksia ja ilonaiheita. Fiilistelimme hyvää oloa saunan ja uinnin jälkeen.

Häätanssi1

Olo oli koko päivän ihanan rauhallinen, kaikesta menneiden päivien kiireestä huolimatta. Ei ollut stressiä, ei huolta. Päivä oli niin täydellinen kuin vain voi olla. Tunnelma oli rento ja huoleton, juuri sellainen kuin olimme toivoneetkin.

Olimme niin kiitollisia ja yllättyneitä, miten paljon ihmiset meitä muistivatkaan upeilla lahjoilla ja korteilla. Läsnäololla, naurulla ja hyvillä muistoilla. Päivä oli ikimuistoinen ja onnellisuus ihan ylitsepursuavaa. Olisin ollut tyytyväinen ihan vaikka piknikvilttiin ja näihin ihmisiin, mutta yhdessä saimme juhlasta vielä jotain paljon upeampaa. Kiitos jokaiselle juhlaan osallistuneelle ja valmisteluissa auttaneille. Te teitte meidän päivän <3

Me alamme valmistautua honeymoonille, mikä tarkoittaa 10 päivää Kroatian auringon alla, turkoosien vesien äärellä. Se tarkoittaa myös paria ympäripyöreää työpäivää, lääkärikäyntejä ja kahta rokotetta. Voisinkin siis kantaa kaikki häälahjarahat suoraan apteekkiin, eiku….

Rakkauden täyteistä viikkoa sinulle!