Mitä on aito positiivisuus?

Minkälaisen mielikuvan herättää termi ”positiivinen ihminen”? Auringon kanssa kilpaa hymyilevä ikuinen optimisti, joka kääntää rikkoutuneet astiat ja polveen asti ulottuvan loskankin voitoksi? Usein tuntuu, että positiivisuudella tarkoitetaan juuri ylläkuvatun kaltaista tilannetta. Tottakai joku voi olla luonnostaan erittäin optimistisuuteen taipuvainen, mikä on hienoa! Kuitenkin varsin moni voi samaistua ajatukseen, että se loska enemmänkin harmittaa, samoin lattialle läsähtänyt lautanen. Emmekö me muut sitten ole positiivisia ihmisiä?

Mielestäni positiivisuus on laajempi käsite kuin vain henkilön mieliala. Toinen voi kyllä olla useimmiten yhtä hymyä, mutta ei se välttämättä kerro hänen elämänasenteestaan juuta eikä jaata. Ihan jokaisella meistä on haastavia tilanteita, harmitusta ja suoraan sanottuna p*skoja päiviä. Positiivinen asenne ei tarkoita negatiivisten tuntemusten ja tapahtumien lakaisemista maton alle. Positiivinenkin ihminen voi harmistua, itkeä, kiukuta olkkarin lattialla tai potkia ärsytyksessään pikkukiviä kävelyllä.

Mikä sitten erottaakaan positiivarin ja peruspessimistin?

  • Positiivinen ihminen nousee negatiivisten tunteiden alhosta nopeammin. Hänellä on myös yleisesti toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen ja elämään kaikkine haasteineen.
  • Negatiivisten tunteiden käsittely ja ilmaisu on erilaista. Positiivari kyllä tiedostaa erilaiset tunnetilansa, hyväksyy ne ja pyrkii tekemään asialle jotain, jos mahdollista. Peruspessimisti puolestaan päätyy valittamaan, joko ääneen tai pään sisällä sekä vellomaan ikävässä olossa.
  • Positiivinen tyyppi näkee ennemmin mahdollisuuksia kuin haasteita ja ongelmia. Se ei tarkoita, että hän eläisi vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa tiedostamatta mahdollisia probleemia – Hän tietoisesti (joissain tapauksissa myös tiedostamatta) päättää keskittyä mahdollisuuksiin, varautuen samalla tuleviin haasteisiin.
  • Kökkeröiden päivien määrä vaihtelee radikaalisti. Negatiivisemmalla tyypillä niitä saattaa olla valtaosa viikonpäivistä, kun taas positiivari saattaa paahtaa monta viikkoa ilman erityisen huonoja päiviä.

Positiivisuus ei myöskään ole mustavalkoista. Ei ihminen ole joko täysin positiivinen tai täysin negatiivinen. On olemassa kaikenlaisia välimuotoja, monenlaisia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välissä. Positiivisuutta voisi siis ajatella janana: Opettelemalla voit tulla positiivisemmaksi pikkuhiljaa, askel askeleelta omaan tahtiin.

Positiivisuuden opettelu on teoriassa varsin helppoa, käytännössä vaikeaa. Hankalan ja ärsyttävän tilanteen tullen voi miettiä, että jospa reagoisin tähän toisin. Onko tilanne todella niin paha, kuin miltä se mielessäni juuri nyt vaikuttaa? Voit myös etsimällä etsiä hyviä puolia päällisin puolin ikävästä asiasta. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, että positiivisuudestakin on helppo tehdä päälle liimattua pintaa. Sisälle patoutuneet negatiiviset tunteet täytyy jossain välissä käsitellä, sillä ne aiheuttavat sinne jumahtaessaan hurjat määrät pahaa oloa. Oman juurtuneen ajattelumallin, tunteiden käsittelyn ja reagointityylin muutos vaatii aikaa, joten olethan itsellesi armollinen!

Voisikin siis hyvin sanoa, että positiivinen tyyppi on huippuhyvä käsittelemään negatiiviset tunteensa ja kääntämään ne toiveikkuudeksi sekä etsimään mahdollisuuksia haastavistakin tilanteista. Aika mainio ominaisuus, sanoisin.

Mä olin pitkään se tyyppi, joka aina kielsi negatiiviset tunteensa – Olin aina iloinen, hyvällä tuulella, mikään ei haitannut tai harmittanut. Sanomattakin selvää, että ne elämän negatiiviset tunteet jäivät muhimaan sinne mieleen käsittelemättä melko huonoin seurauksin. Negatiivisten tunteiden salliminen oli yksi avain siihen, että minusta tuli aidosti positiivisempi ihminen!
Kallistutko tällä hetkellä enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle mielenmaisemaltasi?

Raskaus ja kehonkuva

Raskausaikana tapahtuu ihan mielettömän isoja muutoksia kehossa, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Siksi halusinkin kirjoittaa tästä tärkeästä aiheesta: Mitä tapahtuu kehonkuvalle raskausaikana?

Olisi oikeastaan erikoista, jos näin suuret kehon muutokset eivät aiheuttaisi minkäänlaista muutosta mieleen ja siihen miten näemme itsemme. Onhan raskauden aikana pinnalla myös ihana hormonimyrsky, joka aiheuttaa mielialojen ja tunnetilojen heilahtelua välillä erittäin lyhyelläkin aikavälillä. Välillä voi olla onnensa kukkuloilla pallomahansa kanssa, kun taas toisina päivinä peilikuva muistuttaa enemmän valasta, kuin raskauden onnea hehkuvaa naista.

On siis ihan normaalia, että tunteet vaihtelevat omaa kehoa kohtaan raskauden aikana. Maha kasvaa, iho venyy, paino nousee, kroppa kerää nestettä. Muhkuroita on siellä missä niitä aiemmin ei ole ollut. Muodot muuttuvat raskauden edetessä entistä pyöreämmiksi. Ryhti muuttuu painopisteen muuttuessa. Nivelet löystyvät ja saattavat aiheuttaa kipuja.

On olemassa kuitenkin muutamia tekijöitä, jotka hormonihärdellin ja fyysisten muutoksen ohella vaikuttavat kehonkuvan muokkautumiseen. Omaan kehonkuvaansa voi nimittäin myös vaikuttaa, eikä vain kellua eteenpäin hormonien armoilla.

kehonkuva1

Ajattelumallien vaikutus kehonkuvaan

Kehossa tapahtuvien muutosten ohella kehonkuvaan vaikuttaa erityisesti oma ajattelutapa. Onko ajattelutapa jämähtänyt tiettyyn asetelmaan (fixed mindset) vai onko henkilö kääntynyt enemmän kohti kasvumielentilaa (growth mindset)?
Jos ihmisellä on jämähtänyt ajattelutapa, hän ei usko oikein voivansa vaikuttaa esimerkiksi kehonsa muuttumiseen, palautumiseen tai omaan mieleensä. Hän myös pelkää epäonnistuvansa, eikä siksi ota edes yrittämisen riskiä. Voisi siis kuvitella tällaisen henkilön suusta pääsevän lauseita, kuten:

Kehoni on pilalla

En enää koskaan pääse hyvään kuntoon

En ole onnellinen, jos en ole  riittävän hyvässä kunnossa.

Kasvumielentilan omaava ihminen puolestaan ajattelee asioista hyvin eri tavalla: Hän näkee haasteet mahdollisuuksina kasvulle. Tällaisen mielentilan omaava ei siis näe epäonnistumisia todisteina huonommuudesta tai pysyvästä muutoksesta, vaan näkee ne uusina tilaisuuksina kehittyä. Kasvumielentilassa oleva ihminen voisi siis tokaista:

Käyn liikkumassa vähän päivittäin, jotta tunnen itseni hyvinvoivaksi. Se ei ehkä ole yhtä paljon kuin ennen, mutta enemmän kuin ei mitään.

Painoni näköjään nousee, mutta sitä se vaatii, että vauvalla on hyvä kasvaa

Miten voisin tukea palautumistani raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen? Tehdään suunnitelma!

Jämähtäneen ajatusmallin omaavalla henkilöllä on siis huomattavasti pessimistisempi suhtautuminen kehon muutoksiin, jolloin koko tilannetta tarkkailee harmaiden linssien läpi. Ymmärrettävästi oma keho voi alkaa ahdistaa, jos ajattelee muutoksen olevan pysyvää, eikä sille itse voi mitään. Kasvumielentilassa olevan suhtautuminen on optimistisempaa ja toiveikkaampaa: Tämän hetken tilanne on väliaikainen ja voin itse vaikuttaa lopputulokseen ainakin jossain määrin. Silloin osaa ehkä arvostaa enemmän kehon muuttumista ja sen ainutlaatuisia vaiheita.

kehonkuva2

Lähtötilanteen vaikutus kehonkuvaan ja itsetuntoon

Ajatusmallien lisäksi paljon vaikuttaa lähtötilanne kehonkuvan ja itsetunnon suhteen: Vääristynyt kehonkuva ja vaurioitunut itsetunto eivät useimmiten maagisesti korjaannu raskausaikana, vaan niiden kohentaminen vaatii työtä. Jos suhde omaan kehoon on jo lähtötilanteessa ongelmallinen, voi kehon jatkuva muuttuminen lisätä peilikuvaan kohdistuvaa ahdistuneisuutta ja vääristyneisyyttä.

Tosin tässäkin on olemassa poikkeustapauksia, sillä osa naisista kokee raskausaikana ensimmäistä kertaa olevansa sinut kroppansa kanssa ja kertovat myöhemmin raskauden lisänneen armollisuutta itseään kohtaan.

Ongelmaksi tilanne nousee, jos on sitonut oman arvonsa kehon ulkomuotoon. Silloin tilanne saattaa mennä vaikka näin: Kun näkee peilissä sen valtamerialuksen hehkeän ladyn sijaan, on huono päivä ja kokee olevansa huono sekä epäonnistunut. Peilikuva tuskin on muuttunut edellisestä päivästä dramaattisesti, kyse on vain siitä miten näemme itsemme. Miksi antaisimme niin suuren vallan peilikuvalle, että se voi muutamassa minuutissa määritellä päivän fiiliksen?

Jos tunnistat itsessäsi tällaisia piirteitä tai huomaat surkuttelevasi peilin edessä, kokeilepa esittää itsellesi kysymys: Miksi olen ihana ja arvokas? Aivot alkavat raksuttaa vastauksia ja kohta alitajunnastasi putkahtaa perusteluja ihanuudellesi. Eihän tämä yksinään vääristyneisyyttä kehonkuvassa korjaa, mutta voi toimia mielen piristäjänä ja boostata hieman itsetuntoasi. Mikään ei nimittäin heikennä fiilistä niin paljon kuin negatiivinen itsepuhe.

kehonkuva4

Omia ajatuksiani kehon muutoksista ja kehonkuvasta

Mistäs ihmeestä sitä aloittaisi. Jos olet blogiani lukenut, olet varmaan tietoinen syömishäiriötarinastani ja haasteista kehonkuvan kanssa. Hieman jännittyinein mielin olen siis seurannut kehon muutosten vaikutuksia omaan kehonkuvaani ja mielialaani.

Huijaisin teitä kyllä aika pahasti, jos sanoisin että koko ajan on ollut tasaista ihanaa auvoa. Onhan se muutos aina haastavaa, varsinkin jos ei ole mieleltään kovin joustava ihminen. Olen ollut ahdistunut milloin painon laskusta, painon noususta, selluliitista ja rintojen kasvusta. Minun on ollut hieman vaikea hyväksyä sitä, että ihan kaikki narut eivät nyt ole omissa käsissäni.

Kuitenkin olen nähnyt myös todella paljon positiivisia muutoksia omassa suhtautumisessani kehoon. Olen oppinut etsimään kauneutta vikojen sijaan. Ajatus, että kehoni on kasvattamassa jotain ihmeellistä on tuonut minulle lisää avarakatseisuutta itseäni kohtaan. Tiedostan myös, ettei tämä ole pysyvä tila, vaan siitä kannattaa nauttia nyt. Osaan myös kyseenalaistaa kehon muodon tärkeyden omalle mielialalleni: En ehkä voi täysin kontrolloida sitä, millaiseksi kehoni tämän prosessin myötä päätyy, mutta onko sillä loppujen lopuksi niin väliä?

Tämä aihehan pätee myös yleisesti, ei pelkästään raskaana ollessa. Kehonkuvan vääristymät voivat aiheuttaa hyvin paljon pahaa mieltä ja ahdistusta, joka purkautuu usein haasteisiin syömisessä, liikkumisessa ja yleisessä hyvinvoinnissa.
Minkälaisia ajatuksia sinulle heräsi? Oliko tuttuja ajatuksia tai tunteita?

Mitä tapahtuu, kun työholisti jääkin kotiin?

Sitähän voisi olettaa tapahtuvan monenlaista. Itseni tuntien kuitenkin tiesin muutaman skenarion olevan ihan nurkan takana. Alkuvuodesta minulla nimittäin ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa: Työt kuntokeskuksessa tulivat päätökseensä joulukuussa, samoin kurssit yliopistolla. Tammikuussa odotti siis tyhjyys.

Työlleen elävänä ihmisenä tämä oli yllättävän hankala pala purtavaksi. Toki jonkin verran töitä on tiedossa ravintovalmennuksen sekä harjoitusohjelmien päivitysten parissa, mutta hyvin vähän verrattuna aiempaan. Mitä ihmettä teen kaikilla näillä tunneilla?

Lähipiirin neuvot painottuivat lähinnä rentoudu ennen huhtikuuta -linjalle, mutta ajatus kolmen kuukauden laiskottelusta ei juuri innostanut. Tämä on siis se mihin ajatukseni kotona olemisesta kiteytyy, laiskotteluun. Toteen kävivät siis molemmat ennustamani tilanteet. Ensimmäinen reaktioni oli ahdistus tulevasta, siitä ettei minulla ole mitään merkityksellistä tekemistä. Toinen reaktio oli aivan yhtä ennalta arvattava: Aloin haalia itselleni lisää tekemistä. Meneillään on veljeni valmennusprojekti, kirjaprojekti sekä verkkokurssiprojekti. Pianonsoiton opettelu -projekti sekä neulomisprojekti. Projektia projektin perään!

työholisti2

Ajattelen toisaalta myös kirjoittamisen erilaisiin sosiaalisiin medioihin osana hyvinvointialan yrittäjän työtä. Siinä mielessä teen siis edelleen töitä, paljonkin, mutta siitä ei vain makseta minulle palkkaa. Nyt on kuitenkin juuri hyvä hetki panostaa tähän osa-alueeseen, kun muu tekeminen on vähemmällä melko pitkään. Kiireen helpottaessa myös luovuus ja innostus kirjoittamisesta ovat nostaneet jälleen päätään: Kirjoittaminen tuntuu tosi hyvältä just nyt.

Olen joskus ennenkin sanonut, että olen todella rutiineja rakastava ihminen. Kun arjesta katoaa se viimeinenkin säännöllisyys, täytyy uudet rutiinit luoda itse. Olen  nyt reilun viikon ajan aloittanut jokaisen aamuni salilla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että treenaisin joka päivä: Olen käynyt salilla myös pelkästään venyttelemässä, hierontatuolissa tai palauttelevalla pyöräilyllä. Tekee erittäin hyvää päästä pois kotoa, eikä vaan jäädä homehtumaan sinne sohvanpohjalle. Kiusaus sohvannurkkaköllöttelyyn on nimittäin suuri, jos aamulla jää liian pitkäksi aikaa sinne juomaan teetä ja nauttimaan kauratyynyn lämmöstä.

Olen siis aikatauluttanut päivääni, vaikkei tarvetta aikatauluille välttämättä olisikaan. Itselleni tietynlainen kaavamaisuus ja toisto päivien välillä tekee hyvää. Edelleen tuntuu toisinaan kyllä siltä, etten tee tarpeeksi tai riittävän merkityksellisiä asioita. Minusta on toisaalta tuntunut siltä myös silloin, kun tein ympäripyöreitä työpäiviä. Ehkä tässä on siis oiva oppimisen ja oman mielen työstämisen paikka? Harvemmin asiat muuttuvat ja kehittyvät, jos aina tekee samaa ja viettää aikaa mukavuusalueella. Voi siis olla, että tämä tekemisen vähentäminen ja oman ”turhuuden” hyväksyminen on juuri se haaste mitä kaipaan tälle keväälle. Koska se jos mikä on kaukana minun mukavuusalueestani.

työholisti3

Voisin siis lopettaa uusien projektien haalimisen, keskittyä tähän hetkeen ja työstää ajatusmaailmaani. Ja jos ollaan rehellisiä, menee noidenkin projektien loppuun saattamisessa vielä hetki jos toinenkin!
Onko sulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai ajatusmallista? Haalitko säkin projektia projektin perään? Kerro mulle!

Välillä on hyvä päästää irti

Paineista. Puristavasta tunteesta ja vanteesta pään ympärillä. Sitä voikin huomata, että elämä rullaa kyllä ympärillä, vaikkei siitä niin kovin paineilisikaan. Elämä voi alkaa jopa maistua astetta paremmalta.

DSC_1821

Ajatuksista ja tunteista. Sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi ja tunteesi. Ne eivät määrittele sinua, vaan voit vapaasti päättää niiden kohtalosta.

Muiden odotuksista ja tarpeesta olla jotakin jollekin. Sinun ei tarvitse olla mitään tiettyä tai täyttää kenenkään odotuksia ja toivomuksia, mikäli ne ovat ristiriidassa sinun syvemmän kutsumuksesi kanssa.

Tavoitteista. Tiettyyn pisteeseen saakka tavoitteet ovat ihan jees juttu, mutta jos ne muuttuvat orjuuttaviksi ja omanarvon tunnetta heikentäviksi, on niistä aika luopua. Ainakin on hyvä tsekata tavoitteen realistisuus ja saavutettavuus.

Tavoista ja tottumuksista, jotka eivät enää palvele sinua. On turha toistaa itsellesi vahingollisia kaavoja. Kun niistä päästää irti, on tilaa uusille sinua huoltaville tavoille.

DSC_1825

Pakosta ja ”pitämisestä”. Sinun ei teoriassa ole pakko tehdä yhtään mitään. Mikään ei ole pakko. On tiettyjä asioita, joita on yleisesti ihan hyvä tehdä, kuten vaikka hampaiden pesu ja laskujen maksaminen, mutta pakollista on vain elämä ja kuolema. Ikuinen pitäisi-ajattelu ohjaa vain negatiiviseen ajatuskierteeseen, josta on vaikea päästä irti.

Peloista. Mitä hyvää pelot ja huolehtiminen ovat tuoneet elämääsi?
Itse pelkäsin kovasti, etten enää löydäkään motivaatiota liikkua. Että jäisin sohvaperunaksi. Linnoittautuisin kotiin ja eläisin Netflixille.
Pelko oli kuitenkin turhaa. Kun päästin ”pakosta” liikkua, aloin taas haluta liikkeelle. Vähän tanssimista siellä, reipasta kävelyä täällä, hyppelyä, venytyksiä, käsilläseisontaa. Sellaista liikettä, mitä ylirasittuneena ei jaksa. Silloin vain tule liikuttua spontaanisti.

DSC_1831

Leimoista ja menneisyyden mokista. Ne ovat ehkä osa sitä millainen sinä olet tänä päivänä, mutta ne eivät määrittele sinua. Kun päästää irti vanhoista töppäilyistä, on paljon helpompi hengittää.

Ennakkoluuloista ja -oletuksista. Kuinka paljon on järkeä tehdä päätelmiä tietämättä asiasta sen kummemmin? Mistä kaikesta voimmekaan jäädä paitsi ennakkoluulojemme takia? Elämästä tulee paljon jännempää ja vivahteikkaampaa kun hylkää turhat ennakkoluulot romukoppaan.

DSC_1836

Mistä sun voisi olla hyvä päästää irti tänään?

 

Suorittajanainen – RELAA!

Suorittajanainen on sitä ihmistyyppiä, josta kaikki ajattelevat että silläpä menee hyvin. Koulussa aina ysiä-kymppiä, suoraan yliopistoon, töissä tykätään ja uraputki etenee. Harrastuksissa käydään päivittäin, liikuntaa mahtuu viikkoon ainakin sen 5kertaa. Suorittajanaisen koti näyttää sisustuslehdeltä, lapset ovat täydellisiä ja aviomieskin ihana. Suorittajanainen on se joka aina hymyilee ja aina jaksaa.

Paitsi että pinnan alla kytee väsymys, pelko ja ahdistus.

Suorittaja1.jpg

Suorittajanainen auttaa mielellään muita, osallistuu vapaaehtoistyöhön, kuuntelee ystävää hädässä, käy mummon luona kylässä, ottaa vastuulleen toistenkin työt. Hän kuitenkin ottaa tästä valtavasti paineita, koska kokee että hänen tulisi tehdä nämä asiat vieläkin paremmin.

Suorittajanainen on oppinut pienestä lähtien yrittämään parhaansa. Hän vain valitettavasti uskoo, ettei se riitä. Aina voisi tehdä paremmin, menestyä paremmin, olla parempi. Suorittajanainen on sitonut arvonsa aikaansaannoksiinsa: Jos tekisi vielä paremmin, olisiko hyväksyttävämpi, arvokkaampi, rakastetumpi?

Suorittajanainen auttaa muita, mutta unohtaa samalla auttaa itseään. Hyvinvointi on suoritus muiden joukossa. Salilla ja lenkillä käydään, koska niin kuuluu tehdä ja treenipäiväkirja sanoo niin. Kehonhuollot tehdään säntillisesti, koska senhän sanotaan lisäävän hyvinvointia. Ruokavalio on viilattu pilkulleen, että lihas kasvaisi ja rasva palaisi, koska se kuulemma nyt on tavoiteltavaa. Syödään sitä salaattia, koska se on terveellistä ja kevyttä.

Suorittajanainen ei uskalla pysähtyä, koska voisi huomata olevansa väsynyt. Hän rentoutuu vasta kun joutuu vuoteen omaksi ja vetää koko viikonlopun lihasrelaksanttia. Hän ei välttämättä edes uskalla muuttaa toimintatapojaan. Hän ei suo itselleen lepoa. Koska voisi tapahtua jotain kamalaa. Jos hän ei suorittaisi, hän voisi joutua kohtaamaan itsensä ja pelkonsa. Huomata sisimmässään, ettei hän hyväksy vieläkään itseään.
Suorittajanainen on hyvä suorittamisessa. Hän on harjoitellut sitä lapsesta asti. Mitä jää jäljelle, jos suorittamisen karsii pois?
Suorittajanainen tekee asioita koko ajan ja valtavasti, vain kelvatakseen itselleen. Huomatakseen kuitenkin, että hän on vaillinainen. Hän piiskaa itseään epäonnistumista, muistaa ne lapsuudessa tapahtuneet nolot hetket vieläkin kuin eilisen. Vaikka epäonnistumiset ovat elämässä välttämättömiä, suorittajanainen yrittää kaikin voimin olla poikkeus.

DSC_1399

 

Tässä mylläkässä elämästä tulee pelkkä suoritus. Arvosana 7½. Keskiverto.

Ai mistä tiedän? Minä olen suorittajanainen isolla S:llä. Olen ainakin ollut. Opettelen jatkuvasti lisää armollisuutta itseäni kohtaan, eikä se tie ole ollut helppo. Haluaisin kuitenkin kertoa sinulle muutaman jutun.

Rakas suorittajanainen. Sinä olet hyvä. Sinä olet riittävä. Sinun arvosi ei ole kiinni siitä mitä saat aikaan. Sinun arvosi ei määräydy ulkonäkösi perusteella. Sinä olet arvokas jo nyt.

Rakas suorittajanainen. Älä ota paineita muiden odotuksista. Muut ymmärtävät kyllä, jos et aina ole hyvällä tuulella, sinulla on huolia tai et jaksa. Ainoa, joka täällä ajattelee sinun olevan yli-ihminen, on sinä itse.

Rakas suorittajanainen. Älä pelkää epäonnistumista. Se kasvattaa sinua, antaa tilaisuuden oppia ja kehittää sinua entistä paremmaksi. Jatkuva onnistuminen on mahdottomuus ja sen odottaminen estää sinua yrittämästä.

Rakas suorittajanainen. RELAA! Rentoudu ennen kuin on liian myöhäistä. Tee asioita, joista oikeasti nautit. Ei siksi, että niin kuuluu tehdä vaan siksi että se on kivaa. Tee myös asioita, joissa ei ole mitään järkeä: Valvo pitkään jos siltä tuntuu, juo vähän liikaa kahvia, pue tennarit vaikka olisi vähän viileää, seiso päälläsi taukojumppana töissä, lähde klubille selvin päin ihan vaan tanssimaan tai herää aikaisin ihan vaan kuuntelemaan hiljaisuutta. Pysähdy. Hengitä. Rakasta. Tee asioita jotka herättävät sydämesi eloon.

Suorittaja2

Koska niistä hetkistä se 10+ elämä sitten rakentuu.