Positiivisuuden paine – Entä jos ei huvita olla positiivinen?

Selkäongelmat, ahdistus, kohtutulehdus, liikkumattomuus, uusi arki ja vauvan itkuisuus. Tuntuu välillä ihan tunteettomalta ja turtuneelta. Miten tämän keskellä voi olla positiivinen?

Pitäisikö edes olla positiivinen?

”Pelkkien positiivisten asioiden näkeminen on kuitenkin yhtä kapeaa, kuin pelkän pahan alleviivaaminen. Tunteitaan ei voi turruttaa valikoivasti. Jos mielii hyvältä tuntuvaa elämää, on uskallettava taipua myös kärsimyksen ja kivun kohtaamiselle.” Maaret Kallio

Mediassa on nousevissa määrin esillä vaatimus positiivisuudesta, onnellisuudesta ja iloisuudesta. Saanko sanoa olevani huonolla mielellä? Pitäisikö jakaa vain #goodvibes? Tajusin tässä kokeneeni huonoa omaatuntoa epäpositiivisuudestani. En sanoisi tunnetilan olevan negatiivinen vaan ennemminkin neutraali. Ei ole tuntunut hyvältä suurimman osan aikaa, mutta ajoittain ihan tosi ikävältä. Päälleliimattu positiivisuus saattaa vain haudata ongelmat alleen ja potentiaalisesti lisätä huonoa fiilistä. Kun en osaa edes olla positiivinen.

Päädyin pisteeseen, jossa ahdistuin vain lisää siitä, kun en ollut positiivinen ja saanut arjestani iloa. Olisi siis ehkä osaltani ollut fiksumpaa hyväksyä se neutraalius ja ajoittainen mielipaha, kuin ottaa paineita positiivisuudesta ja ahdistua lisää. Onhan se aina mahdollista etsiä kaikesta niitä positiivisia puolia ja niin teenkin suurimman osan aikaa. Ihan joka hetki niin ei vain ehkä huvita tehdä.

Olisiko silloin parempi vain hyväksyä, ettei kokoajan olekaan kovin aurinkoinen olo? Antaa fiiliksen olla blaah, kunnes tilanne tasaantuu?

Koska kyllä se aina jossain vaiheessa tasaantuu. Tätä kirjoittaessani on tovi kulunut noista hankalimmista hetkistä. Kohtutulehdus oli ja meni, selkä on kuntoutumassa entistä ehommaksi ja vauvakin itkee paljon vähemmän. Positiivisuus tulee itsestään, eikä sitä tarvitse ”järkeillä”. Tiedätkö, siis kaivaa väkisin niitä positiivisia asioita esiin vaikkei yhtään tuntuisi siltä.

En nyt missään tapauksessa tarkoita, että positiivinen asenne olisi huono juttu. Päin vastoin, jos se sulta tulee luonnostaan tilanteessa kuin tilanteessa, go for it! Kuitenkin monelle meistä tekisi hyvää antaa itselleen ja tunteilleen vähän siimaa. Se ei tarkoita märehtimistä tai negatiivisuutta, vaan tunteiden vastaanottamista sellaisina kuin ne tulevat.

Tämä on taas yksi aihe, joka on ollut mielessäni todella pitkään! Päässäni kytee hirveästi ajatuksia, mutten oikein saa niitä jäsenneltyä järkeväksi tekstiksi. Ehkä sä voisit auttaa mua! Jos kerrot vähän omia ajatuksiasi aiheesta, niin saadaan hyvää keskustelua aikaan 🙂

Lissää positiivisuudesta:
Mitä on aito positiivisuus?
Perjantain positiiviset

Pysyvä elämäntapamuutos – Unohda ääripäät!

Jos pitäisi nimetä yksi eniten elämäntapamuutosta häiritsevä ajatusmalli, olisi se varmaankin tämä: Kaikki tai ei mitään. Joko ollaan dieetillä 110% tai heitetään koko homma pläskiksi. Ei ole normaalia välimuotoa, on vain ääripäitä.

Tällöin yksi pienikin ”lipsahdus” romuttaa koko projektin. Koska söin yhden palan suklaata, on sama syödä se koko levy. Koska unohdin aamulla kävellä portaat hissin sijaan niin sama se jatkaa tätä käytäntöä koko päivä. Koska eilen illalla menin myöhään nukkumaan, koska selasin puhelinta, on sitä ihan sama selata tänäänkin. Koska tänään skippasin treenin, on se sama skipata huomennakin. Usein tästä tulee aika paha mieli ja morkkis.

Mutta tiiätkö mitä? Se ei ole ihan sama. Sä voit aina muuttaa tilanteen kulkua. Sulla on vapaus valita mihin suuntaan etenet. Ei ole ihan sama syödä yhtä jätskipalloa tai litran pakettia. Yksi suklaapala tai vaikka kourallinen karkkia ei kaada mitään. Tämä tuntuu tässä loogiselta, mutta tilanteen ollessa päällä on vaikea nähdä selkeästi.

elämäntapamuutos

Elämäntapamuutos lähtee mielestä

Koetko aidosti sallivasi herkuttelun tai vapaamman syömisen itsellesi?
Näetkö poikkeavan syömisen tai liikunnan skippaamisen ”repsahduksena” tai epäonnistumisena?
Soimaatko itseäsi tavoitteidesi täyttymättömyydestä? Ovatko tavoitteesi realistiset?
Pyritkö täydellisyyteen?

Pohdi hetki yllä olevia kysymyksiä. Jos tunnistat itsessäsi kaikki tai ei mitään -ajatusmallin, voi olla hyvä miettiä omaa suhtautumistaan syömiseen, liikkumiseen ja elämään ylipäänsä. Elämässä ei oikeasti ole repsahduksia tai mitään täydellistä kaavaa, jonka mukaan pitäisi suorittaa. Moni sanoo, ettei heillä ole itsekuria elämäntapamuutokseen, mutta se kertoo lähinnä lähestymistavasta: Jos uusi elämä vaatii tolkuttomasti kuria, ei se ole kestävällä pohjalla. Liian tiukat dieetit ja elämäntapamuutokset ohjaavat skenarioon, jossa yksi karkki tai pulla on suuri epäonnistuminen. Tiiätkö mitä? Ei se ole. Elämäntapojen ja elämän opettelussa ei ole epäonnistumisia tai repsahduksia, on vain oppimisia.

elämäntapamuutos

Tämä aihe tuli itseasiassa mieleeni tehdessäni selän kuntoutusharjoituksia. Olin kiirepäivänä onnistunut skippaamaan jo kolme harjoituskertaa, mikä tuntui selässäni aika pahalta. Siinä heräsin miettimään, että yksikin kerta on ihan konkreettisesti kotiin päin. Oli se sitten treeni, portaiden nousu, kohtuuteen päätetty herkuttelukerta tai kuntoutusharjoitus.

Keho ei tiedä missä kohtaa vuorokausi vaihtuu uuteen päivään, josta voi taas yrittää tehdä oppikirjasuoritteen. Elämä on lopulta kuitenkin yhtä jatkumoa, jossa sinun valinnoillasi on merkitystä. Mitä jos ajattelisit huomenna sitten sijaan mitä voisin tehdä jo tänään?

elämäntapamuutos

Mä olen itse ollut joskus todella todella ääripäiden ihminen. Sittemmin olen onneksi löytänyt sen kultaisen keskitien. Onko tämä kaikki tai ei mitään -ajattelumalli sulle tuttu?

Lissää elämäntapamuutoksesta:

Uskomusten työstämisellä kohti onnistunutta elämäntapamuutosta
Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Miksi en ole vegaani?

Olen työstänyt tätä postausta nyt maaliskuun lopulta lähtien. Aihe on ollut itsellekin vaikea ja olen pyöritellyt sitä monesta näkökulmasta. Toisina päivinä kyseenalaistan itsekin, että niiiiin miksi en? ja toisina taas tiedosta syyt varsin hyvin. Toisaalta tiedän, ettei mulla periaatteessa ole mitään velvollisuutta selittää valintojani kenellekään. Toisaalta taas olen saanut kyselyitä aiheesta ja koen tarvetta tuoda minun ajatukseni aiheesta esille.

Ihan ensin pakko sanoa, ettei minulla ole yhtään yhtikäs mitään vegaaniutta vastaan. Minusta on superhienoa ja ihailen tyyppejä, jotka voivat elää täysin kasviperäisesti. Näen itsekin kasvisruokailulle todella monia syitä niin eettisesti kuin ekologisestikin. Miksi en siis ole vegaani?

vegaani

Miksi en ole vegaani?

Yksinkertaisimmillaan voisi sanoa oman terveyteni rajoittavan kasvisruokailun tietylle tasolle. Olen jo vuosia sairastanut Crohnin tautia, tulehduksellista suolistosairautta, joka tuo oireettomuudestaan huolimatta omat rajoitteensa ruokavalion suhteen. Mukana on itselläni nimittäin myös IBS-oireilua eli samanlaisia haasteita kuin ärtyvän suolen oireyhtymässä. Toiminnalliset vatsavaivat kuten IBS pahenevat tiettyjen ruoka-aineiden kuluttamisen myötä; Näihin FODMAP-hiilihydraatteihin lukeutuvat muun muassa vegaaniruokavaliossa keskeisessä roolissa olevat palkokasvit. Minulla on myös allergioita lukuisia erilaisia ruokia kohtaan. Tällaisia ovat muun muassa kaikki kotimaiset viljat sekä osa pähkinöistä ja siemenistä.

Jos siis karsisin ruokavaliossani jäljellä olevat eläinperäiset tuotteet, mitä jäisi jäljelle? Tottakai suurta osaa kasviksista pystyn syömään, samoin kauraa, riisiä, banaania, marjoja ja osaa kasviproteiinijauheista. Voin tällä hetkellä syödä kohtuullisesti kasvisruokaa, mutta liika on liikaa: Kaksi peräkkäistä ateriaa palkokasveilla höystettynä saa vatsan sekaisin, turvonneeksi ja olon tukalaksi. Tofua aina kokeilen syödä tasaisin väliajoin vain huomatakseni, ettei se toimi ollenkaan. Soijajogurtti ja soijarahka tuntuvat sopivan, mistä olen todella iloinen. En kuitenkaan voi aktiivisesti elävänä ja liikunnallisena tyyppinä elää pelkästään kaurapuurolla, protskujauheella ja soijajogurtilla. Tai no teoriassa voi, mutten pidä sitä järkevänä henkisesti tai fyysisesti.

vegaani

Näkisin kuitenkin henkisen puolen vielä suuremmaksi esteeksi vegaaniudelle. En usko mustavalkoisuuteen oikein missään asiassa, kaikkein vähiten ruokailussa. Syömishäiriön kokeneena en halua enää koskaan rajata ehdottomasti pois mitään ruoka-aineita. En koe rajoittamisen (vaikkei se edes tuntuisi rajoittavalta) olevan hyväksi psyykeelleni, oli kyse sitten eettisestä, ekologisesta tai terveydellisestä näkökulmasta. En halua lokeroida itseäni kuuluvaksi tiettyyn ihmisryhmään ja luoda itselleni sääntöjä noudatettavaksi. Mieluummin teen valintoja sallivuuden näkökulmasta, enkä kiellä itseltäni mitään. Jos haluaa tälle etsiä jonkin sopivan määritteen, voitaisiin puhua fleksaamisesta eli joustavasta kasvissyönnistä.

Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, etten välittäisi ympäristöstä tai eläimistä. Koen välillä asiasta suurtakin maailmantuskaa ja silloin kokkaan padallisen vegeruokaa. Tämä on kuitenkin parasta mihin tällä hetkellä pystyn. Pyrin noudattamaan kestävää elämäntapaa: Suosin suomalaisia tuotteita ja ruokaa, kierrätän, harkitsen ostoksiani tarkkaan, ostan ekobrändeiltä ja kirpputoreilta, valitsen kasvisruoan silloin kun pystyn. Vaikken pystyisi millään osa-alueella täydellisyyteen, eikö se ole silti parempi kuin täysi välinpitämättömyys?

vegaani

Tuntuupa hyvältä saada pullautettua nämä ajatukset ulos! Tilanne kun meni ihan siihen pisteeseen, että minua ahdisti kamalasti laittaa kuvia, reseptejä tai videoita ruoista, jotka sisälsivät jotain eläinperäistä. Ehkä tämä vapauttaa hiukan mieltä ja poistaa stressiä aiheen ympäriltä? Ja hei mä ymmärrän täysin eroavat mielipiteet. Sä saat olla sitä mieltä, että pystyisin vegaaniuteen. Minä itse taas tiedän, etten jaksa liikkua, hoitaa vauvaa ja imettää syömällä pelkkää parsaa.

Peace, love and understanding! Minkälaisia ajatuksia teksti sinussa herättää?

Postauksen kuvien (vegaani) reseptit:
Kuningattaren tuorepuuro
Kvinoasalaatti
Banaanisuklaagranola

 

Vaikeistakin asioista tulee ajan myötä helppoja – Rapea banaani-suklaagranola (G, M, ei lisättyä sokeria)

Ootko koskaan ajatellut olevasi jossain asiassa huono ja jättänyt sen vuoksi asian siihen? Ei ehkä kannattaisi, sillä elämässä ne hienoimmat asiat harvemmin tulevat helpolla. Paitsi banaani-suklaagranola. Se on liiankin helppoa ollakseen totta.

Olin ala-asteella tosi huono matikassa. Minun jotenkin tosi vaikea ymmärtää, miten laskemalla 1 + 6 voi tulla 7. Siitähän tulee ihan erimuotoinen luku! Oman logiikkani mukaan ilmiselvä lopputulos olisi ollut 16. Olin tosi visuaalinen lapsi, enkä oikein ymmärtänyt matikan konseptia.

Päädyin siis tukiopetukseen laskuvaikeuksieni ja itseasiassa myös lukemishaasteiden vuoksi. Tein hurjasti töitä oppiakseni laskemaan ja lukemaan sujuvasti. Ala-asteen loppuun mennessä sekä äidinkielessä että matikassa komeili todistuksessa suora rivi kymppejä.

granola

Pointti tässä matikkatarinassa ei ole se, että voisin nyt tulevasta reseptistä vääntää jonkin hienon yhtälön. Tosin sitäkin harkitsin jo hetken aikaa, sillä nykyisenä nörttinä rakastan kaikkea mukafiksua numeroidenpyörittelyä. Keskeisin pointti on tässä: Jos olet jossain huono tai jokin asia tuntuu vaikealta, ei se tarkoita että se on sitä aina. Asiat voivat muuttua, jos a) niin haluat ja b) olet valmis tekemään niiden eteen töitä.

Sama pätee myös terveellisempien elämäntapojen opetteluun. Vaikka terveellinen elämä tuntuisi tällä hetkellä maailman vaikeimmalta asialta, se ei tule olemaan sitä aina. Kerroin tässä postauksessa olleeni joskus myös aikamoinen sokerihiiri. Vuosien myötä olen kuitenkin oppinut siitä pois: Nykyisin makuaistini lämpenee ennemmin miedosti makeammille herkuille ja terveellinen ruoka maistuu aidosti hyvältä. En voi sanoa, että näin on aina ollut, vaan se totuttelu vie aikaa.

En välttämättä olisi pikku-Heidinä innostunut tästä banaani-suklaagranolasta, ainakaan muuten kuin nimen perusteella. Granola on vain kevyesti makeaa sekä aikuiseen makuun sopivan tummasuklaista. En silti sanoisi tämän maistuvan mitenkään liian terveelliseltä: Mukana on granolalle ominainen paahteinen maku, ihanan rouskuva koostumus sekä lisätwistiä pullamaisista mausteista. Omaa mieltäni (ja vatsaani) hellii myös tieto reseptin hyvää tekevistä ainesosista, kuten verensokeria tasoittavasta kauran kuidusta, pehmeistä rasvoista ja hitaista hiilihydraateista.

granola

Rapea banaani-suklaagranola

1 ruskeapilkkuinen banaani
2rkl öljyä
2-3tl kaakaojauhetta
1tl kanelia
0,5tl kardemummaa
2,5dl kaurahiutaleita
Halutessasi rouhittuja pähkinöitä tai siemeniä

Muussaa banaani haarukalla kulhossa. Lisää joukkoon öljy, kaakaojauhe, kaneli ja kardemumma. Sekoita tasaiseksi. Lisää sen jälkeen kaurahiutaleet ja rouhitut pähkinät tai siemenet. Määrää voi säätää banaanin koon mukaan: Kaurahiutaleiden tulee imeä lähes kaikki neste taikinasta. Jos seos näyttää siis lölleröltä, kasvata hiukan hiutaleiden määrää. Sekoittele huolellisesti tasaiseksi.

Levitä seos pellille kökkäreiksi. Osa saa jäädä vähän suuremmiksi, kun taas osan olisi hyvä olla hiukan pienempiä. Tasaisuus on tylsää. Huomioithan, että liian isot kökkäreet jäävät helposti pehmeiksi! Paista 150-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia välillä käännellen. Lopussa voit vielä laittaa kiertoilman päälle extrarapean lopputuloksen takaamiseksi!

Anna granolan jäähtyä kokonaan ennen syömistä. Vaikea vaihe, sillä tuoksu on aika huumaava! Granola ei kuitenkaan saavuta täyttä rapeuttaan ennen jäähtymistä, joten käännä katseesi kohti tulevaa makunautintoa. Nautiskele granolaa aamu- tai välipalalla esimerkiksi soija- tai kaurajogurtin, hedelmien, marjojen ja maapähkinävoin kanssa.

Tsekkaa myös nopea pannumysli, jos granolan paistelulle ei ole aikaa!

granola

Mikä on sellainen asia, jossa olet kenties luovuttanut ennen kuin ehdit onnistua? Entä minkä eteen teit kovasti töitä ja onnistuit? Jos et ole pohdiskelevalla tuulella, voit toki kertoa myös mitä tykkäsit granolasta, koska se oli vähän niinkuin tämän postauksen aihe. Kai? Ihanaa alkanutta huhtikuuta sinulle!

Jos jokin ketuttaa, muuta se heti

Toisinaan me ihmisolennot olemme vähän kummallisia. Meille tulee kielteisiä tuntemuksia, jotka jokin tekijä ympäristössämme tai itsessämme laukaisee. Valaistuneet yksilöt osaavat ehkä havainnoida näitä tuntemuksia ja antaa niiden mennä. Toiset taas jäävät siihen ärsytykseen, kiukkuun ja harmitukseen. Taidan itse kuulua näihin jälkimmäisiin henkilöihin. Jos sua ei koskaan ärsytä mikään, olet ehkä tämän tekstin yläpuolella!

Tämä tuli mieleeni taas kerran ihan tavallisessa arjen tilanteessa. Pesin pyykkiä. Pesuaine on meillä ollut vessan kaapin alahyllyllä. Se lienee saanut hieman kosteutta, koska sitä pulveria on hieman vaikea saada ulos purkista. Sen lisäksi, että selkään sattuu joka kerta kun kurottaa kohti pesuainepurkkia, on pyykkipulveria pitkin poikin lattiaa. Lattia täytyy siis aina pestä puhtaaksi pesuaineesta. Ärsyttävää.

Sen sijaan, että aina laittaisin pesuainepurkin samalle paikalle odottamaan katastrofia, voisin siirtää sen korkeammalle ja ehkä uuteen astiaan? Näin välttyisin ärsytykseltä jokaikisellä pyykinpesukerralla.

Ratkaisu on oikeastaan älyttömän helppo – miksi sitä pitää lykätä?

Näin tapahtuu  kuitenkin helposti ja homma pitkittyy. Vaikein kohta lienee sen ärsyttävän toistuvan asian huomioiminen siinä hetkessä. Toki sen varmasti muistaa, että sssaaaaakeli taas tätä pulveria on taas kaikkialla, mutta huomioitko todella tapahtuman vaikutuksen itseesi? Varsinkin jos näitä pieniä ärsytyksen aiheita ilmenee useita, voi niillä olla huomattava vaikutus mielialaan!

Yksi keino havainnoida tilannetta on miettiä omaa ajankäyttöä: Mihin kaikkeen viikon aikana käytät aikaa ja energiaa? Silloin voi ehkä muistaa, että hitsiläinen siivosin sen vessan lattian kolme kertaa tällä viikolla ja joka kerta harmitti.

Jos jokin ketuttaa, muuta se heti

Helpoin hetki tehdä muutos on nyt. Jos aina vaan laittaa sen pulveripurkin samalle paikalle, ei sitä kyllä muista siirtää ennen seuraavaa pyykinpesukertaa. Se ei myöskään siirry itsestään. Ei enää vitkastella, vaan siirrytään tuumasta toimeen!

Ärsyttävä henkilö somessa? – Lopeta seuraaminen
Ärsyttävä kommentoija FB-ryhmässä tai seinälläsi – Estä henkilö
Nojatuolin jalka aina törmäyskurssilla varpaasi kanssa? – Siirrä nojatuolia
Sähköhammasharjasta akku loppu? – Ota tavaksi laittaa hammasharja laturiin iltaisin
Salilla soitetaan ärsyttävää musiikkia? – Omat kuulokkeet ja musat korville
Ärsyttää suunnitella omia treenejä? – Palkkaa valmentaja
Klikkiotsikot herättävät harmitusta? – Älä lue klikkiuutisia
Kiukuttaa, kun aina unohdat ostaa jotain kauppareissulta? – Tee kauppalappu
Ärsyttää kun imuri ei korjaa kaikkia roskia? – Vaihda pölypussi
Pöydille jäävä pikkusälä häiritsee? – Laita tavarat heti käytön jälkeen paikoilleen
Vastaantulijoiden naama ärsyttää? – Laita laput silmille tai pistä simmut kiinni

Viimeinen saattoi ehkä olla vitsi… Alkoi tuntua hassulta keksiä niin paljon asioita, jotka teoriassa voisivat ärsyttää! Edellä mainituissa esimerkeissä kyseessä on loppupeleissä paljon positiivisista pienistä tavoista: Aina ärsyttävän pikkuasian ilmetessä, pyrin muuttamaan sen. Ärsytyksen kohteita voi myös ennakoida ja ennalta ehkäistä opettelemalla kauppalappujen kirjoittamista, tavaroiden laittamista paikoilleen ja hammasharjan lataamista päivittäin. Tämä kuitenkin vaatii tilanteiden tiedostamista!

ärsytys2

Toki on olemassa tilanteita, joihin emme voi vaikuttaa ollenkaan tai emme voi vaikuttaa juuri sillä hetkellä. Esimerkiksi muiden ihmisten mielipiteisiin tai käytökseen ei meidän teoillamme aina ole suurta vaikutusta – parempi siis purra huulta. Näihin asioihin on oiva harjoitella sitä zen-munkkimaista hyväksyvää lähestymistapaa. Tämän tekstin tarkoituksena on ennemminkin kannustaa ajattelemaan niitä pieniä asioita, jotka ehkä huomaamattakin tekevät arjesta ärsyttävämpää ja ovat muutettavissa.

Ärsyttävätkö pikkuasiat toisinaan sinuakin? Vai olenko yksin tämän raskauden eskaloiman ärsytykseni kanssa? 😀

Uskomusten työstämisellä kohti onnistunutta elämäntapamuutosta

Oletko koskaan miettinyt, miten omat uskomuksesi vaikuttavat tulkintaasi elämästä ja itsestäsi? Et ehkä ole niin tehnyt, koska uskomuksia ei useimmiten ole tapana kyseenalaistaa. Niillä on kuitenkin merkittävä vaikutus sinuun, tiedostit ne tai et.

Uskomuksella tarkoitetaan mielipidettä, jota ei enää kyseenalaisteta, koska olemme alkaneet pitää sitä totena. Uskomuksia ovat esimerkiksi…

…en ole kaunis
…en koskaan saa laihdutettua
…minulla ei ole itsekuria
…olen laiska ja saamaton
…olen ikuinen herkkuperse
…terveellinen ruoka on pahaa (klik!)
…kaikki liikunta on epämiellyttävää

Nämä ovat esimerkkejä kielteisistä uskomuksista. On olemassa myös positiivisia uskomuksia, kuten ”Voin oppia terveelliset elämäntavat”. Tällaiset uskomukset voimauttavat, kielteiset puolestaan herkästi lamaannuttavat ja estävät toimimasta. Ne ovat vähän kuin lasit, joiden läpi näemme maailman: Uskomukset määrittelevät miten suhtaudumme haasteisiin ja mitkä asiat ylipäänsä miellämme haasteiksi.

Emme useimmiten tunnista uskomuksia muissa emmekä itsessämme. Ne voivat olla niin syvälle juurtuneita, että ajattelemme niiden olevan osa persoonaamme. Voimme myös kutsua uskomuksiamme aivan toisilla nimillä: Ne voivat olla faktoja, pelkoja, ennakkoluuloja, kriisejä. Omien uskomusten kohtaaminen voi myös vaatia paljon uskallusta käydä läpi hankaliakin tunteita, viedä siten aikaa ja vaatia paljon tukea.

Elämäntapamuutos2

Uskoit sitten onnistuvasi tai epäonnistuvasi, olet oikeassa

Elämäntapamuutoksissa taustalla olevat uskomukset voivat helposti muodostua pullonkaulaksi etenemiselle. Yllä mainitut kielteiset uskomukset vaikuttavat hurjasti mahdollisuuteemme onnistua. Jos uskomme jo etukäteen, että kaikki liikunta on ikävää eikä itsekuria löydy, vaikuttaa se väistämättä liikunnan kokemiseen ja kykyyn sietää eteen tulevia haasteita. Itsekurin tarpeesta elämäntapamuutoksessa voidaankin jutella joku toinen kerta, sillä sekään ei ole mitenkään yksiselitteistä!

On myös tärkeää miettiä, mistä lähtökohdista elämäntapamuutos lähtee liikkeelle: Miksi haluamme muuttua? Halu muutokseen nimittäin perustuu usein uskomukseen, että jokin olisi paremmin muututtuamme. Epämääräinen ”kaikki olisi paremmin 5kg kevyempänä” ei ole vastaus. Mikä konkreettisesti olisi paremmin elämäntapojen kohenemisen myötä?

Usein todetaan, että muuttuminen on vaikeaa. Tätä korostetaan valmentajien, terveydenhuoltoalan ammattilaisten ja oman elämänsä sometrainerien toimesta. Entä jos sekin on vain uskomus? Ei tietenkään voi olettaa elämäntapamuutoksen olevan pelkkää iloa ja vaaleanpunaista hattaraa – eteen tulee varmasti myös haasteita ja niihin on hyvä varautua etukäteen. Onko kuitenkin tarpeen vahvistaa näitä uskomuksia, joiden mukaan muuttuminen on tosi vaikeaa? Voisiko se olla helppoa, jos mielen saa oikeille raiteille? Siinäpä vasta ajatuspähkinä, johon ei välttämättä ole yhtä yksiselitteistä vastausta.

Elämäntapamuutos3

Vaa’an kaksi kuppia

Oletetaan, että olemme bonganneet elämäntapamuutosta häiritsevän uskomuksen omasta ajattelustamme. Haluaisimme tietysti tämän muuttaa, jotta elämäntapojemme muokkaaminen sujuisi sutjakkaammin. Onko se tosiaan mahdollista?

Voidaan ajatella vanhanaikaisen kaksi kuppia sisältävän vaa’an symboloivan uskomusten muutosta. Vasemmalla puolella on vanha kulunut uskomus ja oikealla tuore uskomus, jonks haluaisit istuttaa päähäsi. Esimerkiksi ”Olen ikuinen herkkuperse” vs ”Opin kyllä syömään herkkuja kohtuudella”.

Vaakakupissa aina painavampi uskomus ohjaa päätöksiä. Teemme tuhansia pieniä valintoja, tiedostettuja ja tiedostamattomia, päivittäin ja ajan mittaan näillä on suuri merkitys.  Suurin osa päätöksistämme on siis hyvä olla sellaisia, jotka ohjaavat toimintaamme haluttuun suuntaan. Uskomukset ovat aina siellä taustalla ja saattavat vaikuttaa toimintaamme, huomaamme sitä tai emme.

Elämän aikana kerätyt havainnot tukevat uskomuksiamme, lisäävät painoa vasemman puoleiseen kuppiin, ja sen vuoksi niiden muuttamisessa voi toisinaan olla haasteita. Maailma nähdään uskomuksen kautta, joilloin huomio kiinnittyy uskomustamme tukeviin yksityiskohtiin. Mieli on täynnä tätä omaa uskomusta puolustavaa materiaalia ja se vaikuttaa silloin erittäin loogiselta. Uskomus vahvistuu siis entisestään. Jätämme helposti myös huomiotta uskomustemme kanssa ristiriitaiset huomiot, usein tiedostamatta. Näkemyksemme ei siis saa kilpailijaa eikä uskomuksemme tunnu olevan ristiriidassa ympäristön kanssa.

Uskomusten muuttaminen tarkoittaisi siis painopisteen siirtämistä vasemmalta oikealle: Vanhasta uskomuksesta kohti uutta. Tämän voi toteuttaa joko keventämällä vasenta vaakakuppia, lisäämällä oikeaan vaakakuppiin tai tekemällä molempia samaan aikaan. Tämä voi olla pitkä tai lyhyt prosessi. Joskus uskomusten muuttaminen vie vuosia, toisinaan taas yksi hetki tai oikea lause voi riittää.

Teksti sai inspiraationsa Saku Tuomisen ja Annamari Heikkilän teoksesta Uskon(ko), joka kertoo erilasista uskomuksista, niiden tunnistamisesta ja muuttamisesta.
Uskomuksia on kaikkialla ja aihe on huomattavasti elämäntapamuutosta laajempi: On uskomuksia omasta itsestä, äitiydestä, perheestä, omasta ammatillisestä pätevyydestä, puolisosta, valtiosta… Aihe synnyttää hyvää pohdintaa, kun lähtee miettimään omia uskomuksia hieman syvemmin!
Tunnistatko itsessäsi uskomuksia terveyteen tai hyvinvointiin liittyen?

Raskausajan painonnousu

Mietin ensin, etten edes ota kantaa koko asiaan. Kuitenkin huomatessani niin monen painivan painonnousuun liittyvien ajatusten kanssa, oli minun pakko nostaa aihetta esille.

Olemme kaikki erilaisia

Raskauskilot jakavat mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, ettei painoa tarvitse kerryttää ihan minimiä enempää. Toiset taas uskovat kahden edestä syömiseen ja sen myötä kertyviin kiloihin. Näitä kahta äärimielipidettä yhdistää kuitenkin eräs tekijä: Suurinta osaa odottajista painonnousu ahdistaa.

Vertaistukiryhmät ovat täynnä vertailua eri tahtiin nousevista elopainoista. Vertailussa unohtuu kuitenkin se fakta, että jokainen raskaus on yksilöllinen ja painonnousu tapahtuu eri tahtia. Toisille painoa kertyy alusta asti, toisille puolestaan humpsahtaa kiloja viimeisillä viikoilla. Raskauden kulku itsessään vaikuttaa suuresti kilojen kertymiseen. Vuodelevossa vietetty raskausaika ei ole verrannollinen aktiivisuustasonsa säilyttäneen tyypin raskauteen. Voimakas pahoinvointi voi saada inhoamaan terveellisiä ruokia ja energiavajeinen kroppa pyrkii paikkaamaan tilannetta roskaruoalla. Jos ei yksinkertaisesti mene alas muu kuin ranskalaiset ja sokerijogurtti, kai se on pakko niillä sitten elää?

Monesti raskausaikana murehdituttaa sen oman väliaikaisen ulkomuodon lisäksi raskauden jälkeinen palautuminen. Usein pelottaa jo valmiiksi, miten niihin omiin mittoihin sitten pääseekään. Tämä on ihan inhimillistä, enkä voi sanoa etteikö itseäkin vähän jännittäisi näin esikoisen odottajana. Mielestäni äitiä ei voi syyllistää tällaisista mietteistä: Oma keho on käynyt läpi valtavan muutoksen ja mieli haikailee entiseen. Ei se ole pinnallista tai turhaa. Oman kehon kokeminen vaikuttaa hyvinvointiin aina jossain määrin, halusimme tai emme.

Olemme varmasti törmänneet sanontaan hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva vauva. Henkinen hyvinvointi on varsin merkittävä osa kokonaisvaltaista hyvää oloa: Jos äiti tuntee olonsa huonoksi nahoissaan, heijastuu se jossain määrin myös vauvaan. Sen vuoksi omaa suhdetta kehoon ja sen muutoksiin on hyvä työstää jo raskausaikana. Olen kirjoittanut raskaudesta ja kehonkuvasta erikseen tässä postauksessa.

Suositeltava painonnousu

Monesti myös tilannetta voivotellessa unohtuu, että sen painon tosiaan kuuluu nousta raskauden aikana. Suositeltava painonnousu riippuu muun muassa lähtöpainosta ja on yllättäen yksilöllistä. Kuitenkin nyrkkisääntönä voisi pitää, että normaalipainoiselle naiselle olisi suositeltavaa 12,2-16,2 kilon painonnousu koko raskauden aikana. Paino ei suinkaan koostu pelkästään lisääntyvästä rasvakudoksesta ja vauvasta, vaan myös lisääntynyt verimäärä, kertynyt neste ja kohtulihas painavat vaa’alla yhtälailla. Ohessa Liikkuvan äidin hyvinvointi -kirjasta poimimiani keskimääräisiä painonnousun osatekijöitä.

Sikiö 3500g
Lapsivesi 900g
Istukka 500g
Kohtu 1000g
Rintakudos 1000g
Veriplasman määrä 1500g
Solujen ulkoinen neste 1800g
Äidin rasvakudos 2000-6000g
= 12,2-16,2 kg

Tavallaan 15-20 kiloa voi tuntua suurelta määrältä, mutta kun näkee palasteltuna mihin kaikki tuo paino menee, on se ehkä hieman helpompi sulattaa. Varsinkin treeneistä innostuneille äideille muistutuksena, että vaikka rasvakudoksen määrälle onkin annettu vaihteluväli, täytyisi sitä rasvaa edes jonkin verran tulla. Se on äidin energiavarasto imettämiseen ja vauva-arjesta selviytymiseen.

Kroppa on sitä paitsi varsin fiksu. Raskauden aikana erittyvä hormonicocktail nimittäin priorisoi rasvan kertymistä. Jos et siis syö tarpeeksi ruokaa, syöt todennäköisemmin lihasmassaasi pikkuhiljaa. Samoin käy helposti myös imettäessä, mikäli varastorasvaa ei ole ja energiansaanti jää syystä tai toisesta niukaksi. Tämä huolestuttaa hieman itseäni, sillä surkean ruokahalun vuoksi kilojen kertyminen on ollut varsin maltillista tähän hetkeen asti.

Ylenmääräiselle rasvan kerryttämiselle ei kuitenkaan ole tarvetta. Valitettava fakta lienee, että suurin osa naisten ylipainosta on lähtöisin raskaudesta ja siitä jääneistä kiloista. Tässä taustalla on toki useita tekijöitä, kuten valtava elämänmuutos, oman ajan väheneminen, katkonaiset yöt sekä puhtaasti prioriteettien siirtyminen itsestä muualle. Toki edelleen raskauksia on erilaisia ja jos sattuu haastavampi odotusaika, voi kiloja kertyä enemmän. Tämä saattaa odottavaa äitiä totta kai harmittaa, mutta tilanne on silloin vain parempi hyväksyä kuin keskittyä murehtimaan. Asiaa vastaan kamppaileminen usein vain lisää pahaa oloa. Riittää kun teet parhaasi.

raskausmaha3

Oma painonnousuni raskaana

Toisinaan pahoinvointi ja väsymys saa kilot tippumaan. Näin kävi omalla kohdallani. Alun voimakas paha olo ja oksentelu veivät 3 kiloa mennessään. Noiden menetettyjen kilojen takaisin saamiseen meni pitkään ja aloin olla lähtöpainossa vasta viikon 24 tienoilla. Silloin murehdin, että saahan vauva varmasti tarpeeksi energiaa kasvuun. Paino pompsahti sitten joulun aikaan 2,5kg kiloa kerralla ja sen jälkeen on noussut tasaisemmin vielä 2-3 kiloa.

Kokonaisuudessaan painoa on siis tullut 5-6 kiloa lähtöpainoon viikolle 34 mennessä. Ruokahaluni on ollut suoraan sanottuna aika pyllystä, eikä kasvava maha ja ahtaalle joutunut suolisto kauheasti auta asiaa… Aiempaa vähäisempi ruokahalu yhdistettynä vauvan voimakkaaseen kasvuun alkoi viedä voimia varsin tehokkaasti, mikä näkyi erityisesti treeneissä ja halussa liikkua. Tiedostan menettäneeni lihasmassaa jonkin verran eli todellinen painonnousu lienee tuota ylempää arviota suurempaa.

Olen varsin ristiriitaisissa tunnelmissa mitä tulee omaan fiilikseen painonnousua kohtaan. Toisina päivinä olo on kuin jollakin megaluokan manaatilla. On hämmentävää, kun joka paikka levenee, pyöristyy, kipuilee tai muuten vain tuntuu omituiselta. Esimerkiksi eilen oli surkea muutaman itkun päivä. Myös tuleva arki ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen mietityttää. Kuitenkin on paljon myös erittäin hyviä päiviä, jolloin en ajattele painoa, ulkomuotoa ja palautumista tai ajattelen niistä jopa positiivisesti!

Miten hyväksyä raskauden aikainen painonnousu?

Tähän ei liene olemassa yhtä mallivastausta. Kertoisin kyllä teille, jos jonkin äärettömän hyvän ratkaisun keksisin. Kuitenkin on olemassa ainakin muutamia keinoja ja harjoituksia, joita voi kokeilla!

  1. Ajattele tilanteen väliaikaisuutta. Yhdeksän kuukautta + palautumiseen menevät kuukaudet ovat ihan todella lyhyt aika elämän mittakaavassa. Yksi pieni kärpäsen kakka.
  2. Ajattele mitä hyvää saatkaan aikaan. Sinä rakennat pientä ihmettä. Kaikki mitä teet ja ajattelet vaikuttaa myös häneen.
  3. Ajattele mistä painonnousu koostuu. Vaikka saattaisit tuntea itsesi valtavaksi ja kömpelöksi, suurin osa painosta on tosiaan kaikkea muuta kuin kertynyttä rasvaa.
  4. Keksi itsestäsi kolme eri kehua joka päivä viikon ajan. Kehut voivat liittyä ulkonäköön, luonteenpiirteisiin, päivän tapahtumiin, ihan mihin vain! Kirjoita ylös joko puhelimeen tai kännykkään.
  5. Tee parhaasi. Syö mahdollisuuksien mukaan järkevästi ja terveellisesti nälkää kuunnellen. Liiku jollakin mieleisellä tavalla, jos keho sen sallii. Panosta uneen ja lepoon.
  6. Ajattele, että tilanteet muuttuvat. Muutos on väistämätöntä ja sitä tapahtuu jatkuvasti. Et ole enää tänään sama kuin olit eilen. Kuulostaa varmasti hurjalta, mutta kun tiedostat muutoksen olevan välttämätöntä, on se helpompi hyväksyä ja sitä vastaan ei tule kamppailtua niin kovasti.

raskausmaha4

Aiheesta voisin näköjään kirjoittaa vaikka ikuisesti, koska päästään jälleen lähelle lemppariaihettani eli kehonkuvaa ja itsetuntoa. Vähän täytyy kuitenkin rajata, ettei postauksesta tule kilometrimittaista. Yllä olevasta listasta kohdat 4 ja 5 käyvät muuten ihan kelle vaan osaksi henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tukemista! Kokeile <3

Seuraathan blogia jo Facebookissa, Instagramissa tai Bloglovinissa?

Epätäydellinen

Arjessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on hyvin helppo hairahtua uskomaan, että muiden elämä olisi jotenkin täydellistä. Ettei heillä ole samalla tavalla vastoinkäymisiä tai haasteita. On upean valkoista hymyä, vaivatonta peiliselfietä, huolellisesti aseteltuja smoothiekulhoja ja aina hyvin sujuneita treenejä.

Näillä ihmisillä on kuitenkin myös se oma elämä siellä ruudun toisella puolen. On sairauksia, onnettomuuksia, arjen kömmähdyksiä, sydänsuruja, vaikeita tunteita ja motivaatiopulaa. Työttömyyttä, persaukisuutta, ympäripyöreitä työpäiviä, rakoilevia parisuhteita. Sotkuinen koti, likaisia astioita ja pyykkivuori. Epäkohteliasta käytöstä, rumia sanoja, häpeää ja hymyn katoamista. On epätäydellisyyttä, jota et ehkä voi nähdä tai jota et vain ole huomannut.

Katsomme aina itseämme liian läheltä – kohtaamamme haasteet vaikuttavat suurilta, epäkohdat ulkonäössämme valtavilta ja omat persoonalliset vajavaisuutemme anteeksiantamattomilta. Kuitenkin jos tiedostaisimme myös muiden kamppailevan näiden ihan samojen haasteiden kanssa, olisimmeko itseämme kohtaan niin julmia?

aurinko3

Minä en ole mikään superihminen. Näen itsessäni paljon kehitettävää ja suurin osa näistä on ihan todellisia epätäydellisyyksiä. Se on kuitenkin ok olla epätäydellinen ja vähän rikkinäinenkin. Tärkeintä itselleni on aitous ja sen vuoksi haluaisinkin jakaa kanssanne 10 asiaa, jotka tekevät minusta epätäydellisen (ja samalla juuri minut).

Kärsimättömyys & huono epäonnistumisen sietokyky

Olen luonteeltani hyvin kärsimätön. Tämä näkyy erityisesti, kun koen olevani jossakin huono. Ensimmäisenä tulee mieleen golfin opettelu. Taannuin ihan lapsen tasolle ja heittelin mailaa pitkin viheriötä – koska en vain osannut.

Vinot alahampaat & purentakisko

Olen saanut eniten kehuja hymystäni ja hampaistani. Ne ovat todellisuudessa hieman vinot ja alaetuhampaat menevät päällekkäin. Lisäksi puren hampaita voimakkaasti yhteen öisin, mistä aiheutuu voimakas niskajännitys ja päänsärky. Käytän siis purentakiskoa, näytän mursulta ja puhun sössöttäen pitkin iltaa.

Somen selaaminen

Vaikka olen tästä puhunut paljon aiemmin, olen välillä ihan sysihuono irtautumaan puhelimesta. Olen kyllä onnistunut sitä vähentämään, mutta toisinaan tulee pidettyä somenselausmaratoneja – aina niskakramppiin asti. Not good.

Laiskuus

Joissakin asioissa olen oikeasti laiska. Olen tähän mennessä syyttänyt kiireistä arkea ja priorisointia, mutta siinä kohtaa kun siivous ei kiinnostele edes äitiyslomalla, voidaan vaan puhua laiskuudesta. Meillä ei siis siivota mitenkään erityisen säännöllisesti, vaan silloin kun tilanne näyttää hälyyttävältä. Saatan toisinaan ruokakuvia varten siivota jonkin tietyn alueen pöydästä… En myöskään silitä vaatteitani.

Epätasainen iho

Mulla on selluliittia, arpia, laikkuja ja kuivaa ihoa. Olen ollut aika meneväinen lapsi ja kaikennäköisiä vekkejä löytyy. Lisäksi mulla on atooppinen iho kaikkine hienouksineen. Nämä ovat olleet mulle pitkään jotenkin vaikeita sietää itsessäni, mutta vuosien mittaan sekin on hieman helpottunut.

Minulla on monia sairauksia

Sen lisäksi että olen moniallerginen ja atoopikko, mulla on parantumaton suolistosairaus. Crohnin tauti -diagnoosin olen saanut jo vuosia sitten ja olen sen kanssa oppinut elämään. Lisäksi omistan lukuisia epämääräisiä roskakoppadiagnooseja ja epäilyjä, kuten ”Crohnin tautiin eli regionaaliseen enteriittiin liittyvä määrittelemätön nivelsairausepäily” sekä epäily TOS-oireyhtymästä.

Motivoituminen asioihin, joista en pidä

Oh boy. Siinäpä vasta asia, jossa en erityisemmin loista. Tämä näkyy tuossa siivoamisessa erittäin hyvin, mutta myös roskisten viemisessä, aerobisessa treenissä, ihan minkä tahansa asian alkeiden opettelussa, kynsilakan poistamisessa, hedelmien kuorimisessa, käsitöiden lankojen päättelyssä…

Syön toisinaan liikaa, myös herkkuja

Onko edes olemassa joku, joka ei koskaan syö liikaa? Yleensä skenaario ilmenee, kun ruoka on hyvää, sitä on paljon ja keskityn samalla johonkin muuhun. Ja tietty silloin kun on jo syömisen aloittaessa liian nälkä.

Olen taipuvainen ahdistukseen

Ahdistun hyvin helposti. Liiallisesta kiireestä, suurista ihmismääristä, stressistä ja suurista tunteista. Toisinaan jo yksi riittävän tunnelatautunut ajatus voi laukaista ahdistuskierteen. Pari viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, koska päädyin ajattelemaan, että mitä jos joutuisin elämään ilman Niklasta. Itkin holtittomasti, pelkäsin kuolevani ja hyperventiloin niin pitkään, että taju lähti.  Jep.

Ryhti

Tämä on aina ennen ollut vahvuuksiani ja nyt raskausaikana ryhtini on suoraan sanottuna ihan pyllystä! Raskausajan muutokset kääntävät ryhdin herkästi etukumaraan ja tähän kun yhdistää koneella kököttämisen… Lopputulos ei ole hyvä. Onneksi tämä on mahdollista saada kuosiin myöhemmin!

aurinko2

Pointti ei ole se, että yritettäisiin tehdä itsestämme virheettömiä ja täydellisiä. Häivyttää epäkohdat pois. Ei! Pointtina on saada eniten irti siitä juuri sulle valikoituneesta cocktailista ja valjastaa epätäydellisyydet eduiksi. Sun uniikeiksi piirteiksi. Tärkeää olisi siis tunnistaa, mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka voit halutessasi muuttaa ja mitkä puolestaan olisi kannattavampaa hyväksyä osaksi itseä.

Näitähän keksisi vaikka kuinka, kun rupesi ajan kanssa miettimään! Tarkoituksenani ei ole nyt mollata itseäni ja kerätä mitään säälipisteitä. Suurimman osan listan asioista olen jo hyväksynyt ja osaa työstän vielä. Halusin nostaa esille sen, että ruudun takana on ihminen. Niin itseni, kuin muidenkin kohdalla.
Tuleeko mieleen mitään, mitä haluaisit itsestäsi jakaa?

Mitä on aito positiivisuus?

Minkälaisen mielikuvan herättää termi ”positiivinen ihminen”? Auringon kanssa kilpaa hymyilevä ikuinen optimisti, joka kääntää rikkoutuneet astiat ja polveen asti ulottuvan loskankin voitoksi? Usein tuntuu, että positiivisuudella tarkoitetaan juuri ylläkuvatun kaltaista tilannetta. Tottakai joku voi olla luonnostaan erittäin optimistisuuteen taipuvainen, mikä on hienoa! Kuitenkin varsin moni voi samaistua ajatukseen, että se loska enemmänkin harmittaa, samoin lattialle läsähtänyt lautanen. Emmekö me muut sitten ole positiivisia ihmisiä?

Mielestäni positiivisuus on laajempi käsite kuin vain henkilön mieliala. Toinen voi kyllä olla useimmiten yhtä hymyä, mutta ei se välttämättä kerro hänen elämänasenteestaan juuta eikä jaata. Ihan jokaisella meistä on haastavia tilanteita, harmitusta ja suoraan sanottuna p*skoja päiviä. Positiivinen asenne ei tarkoita negatiivisten tuntemusten ja tapahtumien lakaisemista maton alle. Positiivinenkin ihminen voi harmistua, itkeä, kiukuta olkkarin lattialla tai potkia ärsytyksessään pikkukiviä kävelyllä.

Mikä sitten erottaakaan positiivarin ja peruspessimistin?

  • Positiivinen ihminen nousee negatiivisten tunteiden alhosta nopeammin. Hänellä on myös yleisesti toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen ja elämään kaikkine haasteineen.
  • Negatiivisten tunteiden käsittely ja ilmaisu on erilaista. Positiivari kyllä tiedostaa erilaiset tunnetilansa, hyväksyy ne ja pyrkii tekemään asialle jotain, jos mahdollista. Peruspessimisti puolestaan päätyy valittamaan, joko ääneen tai pään sisällä sekä vellomaan ikävässä olossa.
  • Positiivinen tyyppi näkee ennemmin mahdollisuuksia kuin haasteita ja ongelmia. Se ei tarkoita, että hän eläisi vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa tiedostamatta mahdollisia probleemia – Hän tietoisesti (joissain tapauksissa myös tiedostamatta) päättää keskittyä mahdollisuuksiin, varautuen samalla tuleviin haasteisiin.
  • Kökkeröiden päivien määrä vaihtelee radikaalisti. Negatiivisemmalla tyypillä niitä saattaa olla valtaosa viikonpäivistä, kun taas positiivari saattaa paahtaa monta viikkoa ilman erityisen huonoja päiviä.

Positiivisuus ei myöskään ole mustavalkoista. Ei ihminen ole joko täysin positiivinen tai täysin negatiivinen. On olemassa kaikenlaisia välimuotoja, monenlaisia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välissä. Positiivisuutta voisi siis ajatella janana: Opettelemalla voit tulla positiivisemmaksi pikkuhiljaa, askel askeleelta omaan tahtiin.

Positiivisuuden opettelu on teoriassa varsin helppoa, käytännössä vaikeaa. Hankalan ja ärsyttävän tilanteen tullen voi miettiä, että jospa reagoisin tähän toisin. Onko tilanne todella niin paha, kuin miltä se mielessäni juuri nyt vaikuttaa? Voit myös etsimällä etsiä hyviä puolia päällisin puolin ikävästä asiasta. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, että positiivisuudestakin on helppo tehdä päälle liimattua pintaa. Sisälle patoutuneet negatiiviset tunteet täytyy jossain välissä käsitellä, sillä ne aiheuttavat sinne jumahtaessaan hurjat määrät pahaa oloa. Oman juurtuneen ajattelumallin, tunteiden käsittelyn ja reagointityylin muutos vaatii aikaa, joten olethan itsellesi armollinen!

Voisikin siis hyvin sanoa, että positiivinen tyyppi on huippuhyvä käsittelemään negatiiviset tunteensa ja kääntämään ne toiveikkuudeksi sekä etsimään mahdollisuuksia haastavistakin tilanteista. Aika mainio ominaisuus, sanoisin.

Mä olin pitkään se tyyppi, joka aina kielsi negatiiviset tunteensa – Olin aina iloinen, hyvällä tuulella, mikään ei haitannut tai harmittanut. Sanomattakin selvää, että ne elämän negatiiviset tunteet jäivät muhimaan sinne mieleen käsittelemättä melko huonoin seurauksin. Negatiivisten tunteiden salliminen oli yksi avain siihen, että minusta tuli aidosti positiivisempi ihminen!
Kallistutko tällä hetkellä enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle mielenmaisemaltasi?