Vauva 7kk – Kuulumiset, haasteet ja onnistumiset

Taidan joka kerta näitä kuulumispostauksia kirjoittaessani olla sitä mieltä, että aika vain rientää eteenpäin. Tuntuu ihan kuin pikkupalleroinen olisi syntynyt pari viikkoa sitten, vaikka ollaan tässä perhe-elämää porskuteltu eteen päin jo seitsemän kuukauden ajan. Seitsemän?!

Ruokailu ja paino – Ylä- ja alamäkiä

Pikkuinen on sanan mukaisesti pieni ja siro, nyt jo onnellisesti takaisin omalla käyrällään. Painonnousun kanssa oli kiinteiden aloituksen aikaan melkoisia haasteita, eikä kuukaudessa tullut välttämättä grammaakaan lisää painoa. Sitähän pitäisi siis tulla noin puoli kiloa kuussa minimissään. Nyt kuitenkin paino pyörii taas siellä -2 ja -4 käyrän välimaastossa, mikä pikkumurulle on näyttänyt olevan luontaista. Pituuttakin tulee hitaasti, mutta varmasti!

Ruokia olemme saaneet hänelle lisättyä jo hurjan monta, ainakin verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. Kesäkurpitsan lisäksi on löytynyt hirssi, rypsiöljy, mustikka, omena (ainakin itsetehtynä soseena), kalkkuna, broileri, riisi, maissi, vadelma, persimon, kurkku, palsternakka, avokado, banaani. Näistä saakin jo aika monipuolisesti koostettua ruokailuja. Pitkään meni ilman mitään reaktioita ruoasta, kunnes kokeilimme kananmunaa – Parin päivän sisällä nousi samanlaista ihottumaa, kuin ihan parin kuukauden ikäisenä oli. Lisäksi vauva alkoi kitistä enemmän, röyhtäillä isosti samalla vaikuttaen kipeältä sekä oksennella ruokailujen välillä. Jätetään siis ainakin hetkeksi munat syömättä!

Lisäksi olen itse saanut hiukan lisäiltyä omaan ruokavaliooni aiemmin poissuljettuja ruokia. Riisi on tuonut ison helpotuksen, sillä siitä saa varsin helposti ja nopeasti energiaa. Perunoita voi syödä ainakin silloin tällöin ilman ongelmia, samoin porkkanaa. Kauraa ehdin jo testailla tovin, mutta valitettavasti oma allergiani näyttäisi tämän välttämisjakson jälkeen taas aktivoituneen: Maha menee sekaisin ja nielua alkaa kutitella kauran syömisen jälkeen. Pitäydyn siis ainakin hetken vielä hirssi- ja riisipuurossa! Myös kvinoa on osoittautunut vatsakipua tuottavaksi, vaikka alkuun kieltäydyinkin sitä uskomasta.

Ja hei, mä oon juonut kahvia kohtuudella sekä syönyt vähän suklaata ja maapähkinävoita! Parhautta <3

vauva

Liikkuminen – Beibi ja äiti jumppaa

Kuukauden sisällä on tapahtunut ihan hirveästi. Pikkuneiti on oppinut sekä konttaamaan, nousemaan tukea vasten seisomaan sekä kävelemään tukea vasten. Hiukan ennen puolivuotispäivää hän oppi myös istumaan ilman tukea. Ihan tosi hurjaa! Meidän täytyy käyttää hänellä tuollaista hassua pehmokypärää, sillä vauva muksahtelee alas milloin mistäkin, eikä ihan jokaista kolhua ehdi millään estämään. Tunnen kyllä suurta ylpeyttä tuosta pikkuisesta, joka niin ahkerasti harjoittelee, epäonnistuu ja yrittää herkeämättä uudelleen. Hän haluaisi vain seistä, vaikka heti ekana aamulla! Onneksemme hän on nyt alkanut opetella seisomasta laskeutumista eli ehkä jatkossa on vähemmän kaatumisia tiedossa…

Minäkin olen päässyt varsin hyvin treenin makuun. Edelleen vasemman jalan ja selän kireydet hieman rajoittavat menoa, mutta eteenpäin liikutaan koko ajan! Erkauma on ottanut varsin hyvän hyppäyksen kiinni päin ja treenipainoissa on tapahtunut tasaista nousua. Välillä turhaudun isosti tähän prosessin hitauteen ja siihen, etten voi edelleenkään tehdä kaikkea mitä haluaisin. Silloin yritän muistuttaa itseäni siitä mistä lähdettiin; Järjettömästä hermosärystä, liikuntakyvyttömyydestä ja yli 5cm erkaumasta. Nykyisin arkiliikkuminen on täysin kivutonta, voin käydä viikottain salilla monta kertaa ja erkaumaakin on jäljellä alle 2cm navan kohdalla. Laittaa kyllä mielen kiitolliseksi ja asiat perspektiiviin. Sitä paitsi, liikkumisen suhteen pitää vain olla kärsivällinen: Eihän siitä ole kuin vasta 7kk, kun vauva putkahti mahastani ulos!

Myös yhdessä pikkuisen kanssa tulee liikettä harjoiteltua: Teen taukojumpaksi kyykkyjä vauva sylissä (hän tykkää hurjasti), tanssitaan, käydään pitkillä kävelyillä sekä spurttaillaan mäkiä. Tästä neidistä taitaa tulla samanlainen ikiliikkuja kuin äidistään!

vauva

Nukkuminen – Toivon pilkahduksia

Noh. Nukkuminen ei edelleenkään ole meidän vahvuus. Pieniä toivonpilkahduksia on näkynyt päivisin, sillä vauva on alkanut nukahdella rattaisiin todella helposti. Välillä hän on saattanut vetäistä jopa parin-kolmen tunnin unoset! Hänet on myös toisinaan saanut siirrettyä omaan sänkyyn tai rattaisiin nukkumaan, vaikka olisikin nukahtanut syliin. Totta kai edelleen on myös niitä päiviä, kun hän herää 10 minuutin kuluttua kiukkuamaan, mutta vähemmän kuin aiemmin.

Yöt ovatkin sitten ihan eri juttu. Jos mahdollista, olemme nukkuneet vielä aiempaa huonommin. Liikkumaan oppiminen, flunssa ja hampaat ovat aika unentappava yhdistelmä, jos multa kysytään. Vauva on heräillyt syömään tai pyörimään 45min-90min välein varmaan viimeisen kuukauden. Meillä oli jo suht hyvä jakso, jolloin nukuimme 3-5h pätkän alkuyöstä, mutta nyt se on muisto vain. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, että kyllä tämä tästä pian korjautuu. Aloitimme jo vähentämään yösyöttöjä, sillä pikkumurulla ei oikein aamupäivisin uppoa mikään kiinteä, kun hän syö öisin niin paljon. Nyt maistui aamupala oikein mainiosti! Kun siis päiviin saa lisää energiaa, niin eivätköhän ne yöheräilytkin sieltä vähene.

vauva

Yleinen fiilis?

Jos tätä olisi kysytty 2 kuukautta sitten, olisin saattanut vastata p*ska. Nyt alkaa pikkuhiljaa kuitenkin tuntua, että hei kyllä me handlataan tämä homma. Että kyllä se elämä sieltä kliseisesti voittaa ja me aletaan nukkua sekä syödä kuin ihmiset. Eihän tämän olotilan saavuttamiseen mennytkään kuin seitsemän kuukautta…

Kärsin vielä reilu kuukausi takaperin väsymyksestä (ylläri), ihmeellisestä reisien hapotuksesta, hengästymisestä, sydämen tykyttelyistä ja mielialan madaltumisesta. En uskonut sekuntiakaan, että olotila voisi johtua pelkästä väsymyksestä, vaan kävin mittauttamassa ferritiinin. Vaikkei se ollutkaan alle viitearvon, oirekuvan perusteella aloitettiin rautakuuri. Nyt vajaan 4 viikkoa sitä syöneenä olo on aivan toinen. Levottomat jalat vaivaavat vielä öisin ja ylämäessä hengästyttää, mutta mielialaoireet sekä sydämen tykyttelyt ovat poissa. Tämäkin ehkä selittänee, että olotila on ollut parempi ja vähemmän väsynyt viimeisen kuukauden aikana, vaikka olemme nukkuneetkin vähemmän.

Nyt kun on päässyt alkuun tässä äitihommassa, niin se alkaa pikkuhiljaa luistaa ja syntyy rutiineja. Lisäksi pystyy nauttimaan ihan eri tavalla ja voinkin ihan oikeasti sanoa nauttineeni viimeisestä parista viikosta kunnolla. Onhan se hieman vaikea myöntää, etten tosiaan nauttinut täysin rinnoin ensimmäisistä kuukausista. Meillä oli tosi vaikeaa. Haasteita on toki edelleen, mutta auttaa ihan tosi paljon, että pikkupalleroinen on nykyisin niin iloinen, meneväinen ja hassu tapaus! Päivisin hän jo viihtyy itsekseen leikkien hetken aikaa, jokeltelee hauskasti mämmämmämämää, näyttää kieltä ja viilettää pitkin asuntoa. Pienen kehitystä on niin ihana katsoa!

vauva

Mitä just sulle kuuluu? 🙂 Valaise mun arkea sun kuulumisilla!

 

Sairaalareissua, työprojektia ja kyykkyjä – Elokuun kuulumiset

Elokuu näyttäisi kuluvan hurjaa vauhtia! Tuntuu toisaalta, että aika ylipäänsä lentää tällä hetkellä. Vaikkei tavallaan ole mitään ihmeellistä tehtävää. Vain sitä tavallista arkea ja se on oikeastaan aika ihanaa.

Okei, huijasin vähän. On mulla muutama projekti menossa taas vaihteeksi. Koska en näköjään edelleenkään osaa vain olla, täytän vauvan jättämät (erittäin lyhyet) vapaahetken töihin ja itseni kuntouttamiseen. Isoin osa päivästä menee kuitenkin tuon pienen rakkauspalleron kanssa!

Viimeiseen viikkoon on mahtunut myös ikäviäkin tapahtumia ja yllättäviä käänteitä. Kaiken tämän vuoksi täälläkin on ollut hieman hiljaisempaa. Sen takia ajattelin hieman valottaa viime viikkojen meininkejä tänne blogin puolelle – ihan vaan, jotta pääsette taas kartalle!

Lievästi kaoottista arkea

Ilonan muuttuvat vaiheet ovat ajaa meidät hieman hulluiksi ajoittain. Välillä näyttäisi muodostuneen jonkinlainen rutiinintynkä, joka pienen riemastuksen hetken jälkeen häviää taas kuin pieru saharaan.

Hetken aikaa Ilona jo nukkui ensimmäiset päiväunet kävelylenkillä vaunuissa. Nyt jo pelkkä vaunujen näkeminen aiheuttaa kiljuntaa. Ja nythän muuten kiljutaan kaikesta; Ilosta, surusta, kiukusta, pissavaipasta, äidin naamasta ja tutista.

Ilona on ollut ihan tosi levoton – ja ilmeisesti se on melko yleinen vaihe tässä neljän kuukauden iässä (miten mun vauva voi olla ihan pian jo 4kk?). Paras paikka olisi sylissä ja tissi suussa, muuten ei voi nukkua tai olla nätisti. Yhdistin tänään kuitenkin tämän käytöksen ja kuolaamisen muutamaan hassunhauskaan punoittavaan pampulaan vauvan suussa. Niinpä, hän tekee hampaita.

Reseptiprojekti – vegeruokaa ja visuaalista ilmettä

Olen viimeisen kuukauden viettänyt lähes kaiken ”ylimääräisen” aikani kokkaillen, kuvaillen ja kirjoittaen reseptiikkaa parin upean leidin verkkovalmennukseen: Annan ja Annetten ReBoot 2.0 starttailee syyskuussa! Tämä on ollut niin siisti projekti! On ollut supermielenkiintoista yhdistellä (vege)reseptien ideointia, valokuvausta ja visuaalisen reseptivihkosen luomista. Tällaista voisin hyvin tehdä jatkossakin työkseni. Reseptinhaluiset ihmiset, ottakkee yhteyttä!

Fysioterapiaa ja kyykkyjä

Ei ehkä yllätä, että käyn edelleen fysioterapiassa. Edelleen on hirveästi tekemistä kireyksien, erkauman ja virheasentojen kanssa, mutta homma etenee koko ajan. Olen tosi tyytyväinen jo tämän hetken tilanteeseen, sillä voin liikkua ilman kipua. Se on mahtava tunne! Treeniohjelmaan on pikkuhiljaa palauteltu kyykkyjä, mistä olen erityisen innoissani. Tällä hetkellä harjoittelen kyykkyä hieman pystymmässä asennossa kahvakuulavastuksella. Tuntuu, etteivät ne takakyykyt enää olekaan kilometrin päässä vaan pienen loikan tuolla puolen!

Haluaisin pukeutua ”kunnollisiin vaatteisiin”

Tiedän. Ei olisi ehkä ihan heti uskonut, että kyllästyisin jumppavaatteisiin. Näin on kuitenkin käynyt ja nyt toivoisin voivani käyttää välillä ihan fiksuja normaalien ihmisten vaatteita. Ongelmana vaan vähän on, ettei kaapissani ole juurikaan istuvia vaatteita: Olen sen verran eri muotoinen kuin ennen raskautta, etteivät olemassa olevat vaatteet näytä kovin hyvältä. Vaatekaappi on siis hyvin rajallinen, kun ottaa huomioon, ettei niitä istuvia vaatteira kauheasti ollut ennen raskauttakaan.

Nyt sitten mietin miten pulman ratkaisisin. Odotanko, miten kroppa muokkautuu? En haluaisi kuitenkaan ottaa asiasta paineita ja vain odottaa kehon muuttumista. Pitäisikö siis ostaa uusia vaatteita? En haluaisi kuluttaa kuitenkaan turhaan, kun minulla teoriassa on vaatteita. Pitäisikö siis ostaa kirpparilta käytettynä? Siihenkin menee kuitenkin aikaa, että löytää sopivia vaatteita vanhojen villapaitojen heinäsuovasta. Selkeästi täytyy pohtia tätä aihetta lisää! Saa nähdä kuljenko reikäisissä trikoissa vielä joulunakin.

Korvike ja sairaalareissu

Otsikossa se tulikin esitettyä lyhyesti ja ytimekkäästi: Jouduimme perjantaina ambulanssilla sairaalaan, sillä Ilona sai allergisen reaktion korvikkeesta. Kävin itse magneettikuvauksessa perjantaiaamuna, joten halusimme testata korviketta pidentämään väliä imetyksen ja varjoaineen välillä. Muutamassa minuutissa Ilonan iholle alkoi ilmestyä nokkosihottumaa, koko keho ja suunympärys muuttuivat punaisiksi, huulet ja korvat turposivat. Soitimme tietysti äkkiä ambulanssin ja lähdimme päivystykseen. Sairaalassa onneksi tilanne rauhoittui parin lääkekierroksen jälkeen, mutta kylläpä säikäytti! Oli ihan kamalaa katsoa, kun oman lapsen olo on niin kurja ja itkukin rohisee. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Rakkaus kirjoihin ja kerrontaan

Olen jälleen löytänyt vanhan rakkauteni kirjoihin. Lapsena olin kunnon lukutoukka ja selätin aina muutaman kirjan viikossa kera suklaalevyn. Luin kaikkea fantasiakirjoista tietosanakirjaan. Viime vuosina olen lukenut lähinnä pelkästään ammattikirjallisuutta – Kirjoja liittyen ravitsemukseen, psykologiaan tai valmentamiseen. Tykkään kuitenkin älyttömästi siitä fiiliksestä, mikä tulee fiktiivisistä kirjoista ja niiden kerronnasta. Yksityiskohdat ja tarinan kehittyminen ovat kiehtovia.

Kirjoista puheenollen, Anun uusi kirja ”Laihdutuskoodi” (jossa olin mukana asiantuntijakirjoittajana) ilmestyi juuri! En malta odottaa, että saan sen käsiini. Tuntuu todella hassulta, että nyt mun kirjoittamaa tekstiä löytyy painettuna kirjasta! Luen kirjan heti kannesta kanteen. Tosin sekin menee sitten taas ammattikirjallisuuden piikkiin. Onneksi rakastan myös informatiivisten kirjojen lukemista.

Nimijuhlat, vihdoinkin

Mahtui joukkoon muuten hieman juhlaakin, kun Ilonan nimijuhlat viimein pidettiin! Tarjoilut olivat priimaa ja söin monta palaa kakkua. Ja sain hyvän syyn pukea Ilonalle ihanat röyhelöpyllyhousut! Oli kerrassaan ihana päivä, vaikka vanhempia väsy painoikin. Onneksi oli mukana monta ihanaa syliä pikkurakkaalle <3

Tästä postauksesta tuli hiukan sillisoppaa, mutta sellaista se arki on ollut. Värikästä, hiukan sekavaa, mutta pääosin silti aika ihanaa! Mitä sun arkeen kuuluu? 🙂

Miten arki sujuu? Kuulumisia ja pohdintoja viime kuulta

Heippahei ja ihanaa uutta viikkoa! En ole pitkään aikaan kirjoitellut ihan rehellistä kuulumispostausta meidän arjestamme, joten tässä se tulee. Luvassa on lisätietoa selän tilanteesta, vauvan masukivuista, mun treeneistä, pohdinnoista ja syömishaasteita. Millaista se arki on tällaisella coctaililla?

Liikettä, ruokahaasteita ja vatsakipua

Jos seurailet minua instagramissa, varmaan tiedätkin, että olen päässyt kevyesti liikkeelle ja tekemään kotijumppaa fysioterapeutin ohjeistamana. Voi että mikä fiilis siitä liikunnasta tuleekaan, vaikka se onkin lähinnä kevyttä satujumppaa! Tällä hetkellä liikunnan rooli on arjessani nimenomaan sen hyvän olon ja energian tuojana: Jaksan huomattavasti paremmin (nimenomaan henkisesti) kun saan välillä vähän verta kiertämään! Liikkumiseni koostuu tällä hetkellä niistä kotijumpista, hyötyliikuntapyöräilystä ja vesijuoksusta.

Kun liikkuminen on ollut ihan huippua, syöminen taas ei. Ilonan vatsa on tuottanut hieman päänvaivaa, mistä kerronkin lisää tuossa hieman alempana. Olen vältellyt muutamia ruoka-aineita testimielessä ja yhdistettynä jo ennestään hieman kapeahkoon ruokavaliooni, on toisinaan tuntunut, etten voi syödä yhtään mitään hyvää. Ja kun en voi syödä mielestäni hyvää ruokaa ja juuri sitä mitä haluan, ei huvittaisi syödä ollenkaan. Mies on siis saanut kuulla riittämiin sellaista en tiiä mitä mä syöööön, meillä ei oo mitään ruokaaaa -valitusta.

Onnistuin myös saamaan oman masuni kipeäksi juhannuksen aikana. Todennäköisesti jostain olen saanut pienen määrän vehnää pariin otteeseen ja se sitten näkyy järjettömänä vatsan kipuiluna sekä nivelsärkynä. Raskauden jälkeen olen ollut entistä herkempi ja allergisempi muun muassa viljoille, mikä ei puolestaan yhtään auta tähän syömishaasteisuuteen.

arki

Vauvan naurua, refluksia ja pulloruokintaa

Tässä kuluneen kuukauden aikana on ollut monenlaista vaihetta niin meillä vanhemmilla kuin vauvallakin. Pienen olo ei ole aina ollut mikään parhain ja varsinkin tämän kuun alkupuolella arki oli lähinnä huutoa. Lääkärikäynnillä epäilyni vahvistui: Pikkumurulla on refluksia. Mahan sisältö jää pyörimään jonnekin mahalaukun ja suun välille aiheuttaen epämiellyttävän olon. Tätä vauva taas pyrkii helpottamaan jatkuvalla syömisellä, mikä taas pahentaa oireita. Tilannetta on onneksi saatu kohennettua pidentämällä syöntivälejä, käyttämällä maidonsakeuttajaa sekä hoitamalla osa ruokailuista pullolla. Lisäksi jotkin ruoka-aineet selkeästi pahentavat masukipuja, mutta näiden selvittely on vielä vähän vaiheessa. Ainakin kahvi, kookos, tuoreet mansikat ja kananmunan keltuaiset ovat pahiksia! Epäilyksen alla ovat myös soija, palkokasvit, chili, sipuli, valkosipuli sekä voimakkaat mausteet.

Nyt kun olemme saaneet hieman helpotettua pikkuisen oloa, on hän alkanut ilmeillä ja elehtiä ihan eri tavalla. On ollut ihana huomata hänen olevan varsin iloinen vauva! Ekat hymyt ja jopa kunnon naurut on tullut koettua. On vaan hirmuisen suloista, kun tuo pieni koittaa ”puhua” sekä sekoittaa naurua ja itkua hassuksi kiljahteluhihittelyksi. Ihanaa seurata hänen kehitystään ja kasvuaan!

Hyvä fiilis, huono fiilis

Kuten otsikkokin sen jo kertoo, mieliala on edelleen ollut melkoisen ailahteleva ja arki aaltoilevaa. Toisinaan tuntuu, että hei tää arkihan rullaa jo kivasti, we can do this! ja toisinaan tekisi mieli kaivautua peiton alle sohvan nurkkaan vähintään seuraavaksi vuodeksi. On hämmentävää, miten nopeasti fiilis voi vaihtua. Onneksi olen saanut tuon liikkeen jo osaksi arkeani, sillä se aina vakiinnuttaa tuota fiilistä positiivisen puolelle!

Kyllä mulla välillä menee hermot, ihan rehellisesti sanottuna. Tuntuu hölmöltä suuttua vauvalle, kun eihän se nyt voi mitään omalle vatsakivulleen tai sille ettei nukuta. Kuitenkin siinä kohtaa, kun on valvonut vauvan kanssa jo X tuntia eikä vieläkään unesta ole tietoakaan, alkaa itseäkin kiukuttaa. Unenpuute näyttäisikin olevan itselläni yksi suurimmista syistä kärttypyllyisyyteen ja asennevammaisuuteen. Onneksi nämä olot menevät kyllä ohi, kunhan hetken hengittelee syvään ja päästää vähän höyryjä pihalle.

arki

Case selkä ja hermosärky

Muutama teistä onkin kysellyt selkäni tilannetta. Tiivistetysti se menisi näin: Parempi, muttei edelleenkään hyvä. Leposärkyä ei juurikaan enää ole, ellen sitten ole oikealla kyljellä tai riehunut liikaa. Toisaalta liike tuntuu auttavan, sillä osa kivuista syntyy jo ihan liikkumattomuuden tuomista syväjumeista. Pystyn jo kävelemään lyhyitä matkoja keskittyen huolellisesti askeltamiseen. Kuitenkin 15-20 minuuttia on ihan maksimiaika ja tätä pidemmät matkat pitää hoitaa pyöräillen. Hoitona on vatsamakuulla oloa sekä taaksetaivutuksia ja kokonaisvaltaista kehonhuoltoa. Käyn edelleen fysioterapeutilla kerran viikossa tai kahdessa.

Tämä selkäkipu on opettanut mulle ihan hurjasti omasta mielestä, kehosta ja suhteestani liikkumiseen. Arki on varsin erilaista verrattuna vaikka vuoden takaiseen. Uskon sen myös tulleen parhaaseen mahdolliseen aikaan: En tiedä, olisinko malttanut palautua raskaudesta ja aloittaa liikuntaa maltillisesti ilman selän pettämistä. Kaikesta pystyy löytämään hyvää, kun hetken on ottanut etäisyyttä tilanteeseen.

Matkustamista, arkea ja juhlaa

Kuluneisiin viikkoihin mahtuu myös Ilonan ensimmäinen junamatka sekä ensimmäiset vierailut mummoloihin. Tulipa käytyä yksissä häissäkin. Vietimme juhannuksen tienoilla melkein viikon vanhempieni luona maaseudulla. Saimme paitsi paljon hyvää ruokaa valmiiksi kokattuna, myös omaa aikaa ja hetkiä miehen kanssa. Teki kyllä äärimmäisen hyvää! Vaikka aina on kiva matkustaa ja käydä juhlissa, on kotiin tuleminen ehkä se paras hetki. Huomasimme kyllä selkeästi vauvasta, että hänkin väsyy matkustamisesta, uusista ihmisistä ja ärsykkeistä. Taitaa olla äitiinsä tullut tässä asiassa!

Meillä ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia tälle kesälle. Yritämme saada arkea pikkuhiljaa rullaamaan siten, että meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Tämä tarkoittaa siis rutiinien opettelua, aikaisin nukkumaan menoa, liikkumista jaksamisen rajoissa sekä nopeita arkiruokareseptejä. Varmaan tehdään muutamia extemporereissuja kotisuomessa, mutta jää nähtäväksi minne ja milloin mennään. Ihanaa perustavallista elämää tämä meidän arki siis!

arki

Tunnelukkoja ja oman itsen etsimistä

Mun on tosi vaikea tällä hetkellä sanoa, kuka olen. Mulla on paha tapa sitoa identiteettini johonkin sen hetken rooliin: Olen valmentaja. Olen tanssija. Olen ravitsemustieteilijä. Uusimpana määreenä on äitiys. En oikein pääse yli tunteesta, että olen ”vain” äiti. Tottakai olen myös paljon kaikkea muuta, mutta tämä ajatus jotenkin vaivaa suorituskeskeistä osaa minusta. Tässä on työstämistä.

Olen nyt kuunnellut Book Beatistä äänikirjoja muun muassa vauvaa nukuttaessa tai ulkoillessa. Viimeisimpänä lukulistalla on ollut Tunne lukkosi -niminen teos, jossa käsitellään lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyneitä tunnelukkoja. Tähän mennessä kirja on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja olen tunnistanut itseni monesta eri kohdasta. Kirjaan liittyy myös ilmainen tunnelukkotesti, joka antaa arvion omista tunnelukoista. Näiden pohdiskelussa menee varmasti hetki jos toinenkin, vaikka tyypilliseen tapaani haluaisin kaiken olevan täydellistä heti. Nyt kun treenaaminen on puoliteholla tehtävää jumppailua, on todella hyvä hetki treenata mieltä!

Olisi iiiiihanaa kuulla mitä teille kuuluu! Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Lomailetteko vai oletteko töissä? Tell me!

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Yksi ameeban älykkyysosamäärän omaava täällä hei! Pikkuhiljaa alkaa raskauden eteneminen tuntua niin päässä kuin kropassakin. Ajattelin tulla kertomaan hieman kuulumisia menneiltä viikoilta, odotustunnelmia sekä ajatuksia tulevasta. Tästä lähtien vastuu on muuten lukijalla, nukuin nimittäin 5 tuntia viime yönä ja aivot tuntuvat kutistuneen herneeksi.

Miten menee?

Pääsääntöisesti on mennyt erittäin hyvin ja olenkin sanonut lähes koko raskauden ajan, että tämä raskaana oleminen on aika kivaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jo selkeästi raskaammat (heheh) ja väsymys alkaa painaa. Kroppa valmistautuu tulevaan, nivelet löystyvät, selkää kolottaa päivä päivältä enemmän ja kaiken maailman kipuja ilmaantuu milloin mistäkin. Liian kovasta tohinasta, kuten vaikka hippusenkin liian pitkästä kävelylenkistä, keho muistuttelee paitsi selän juilintana myös lisääntyvinä harjoitussupistuksina. Nyt on selkästi jo aika hiljentää tahtia entisestään!

Olen kyllä erittäin kiitollinen, että olen saanut liikkua suhteellisen vapaasti ja nukkua pitkiä yöunia tähän asti. Salitreenit ovat vaihtuneet kotijumppaan ja pyöräilyt leppoisaan kävelyyn. Välillä se vähän syö naista, kun ei pääse kunnolla hikoilemaan ja haastamaan itseään. Silloin on hyvä muistuttaa itselleen raskauden olevan väliaikaista eikä tarkoituksena olekaan juuri nyt kehittyä huimasti. Kunhan vaan pääsee liikkeelle ja saa vähän ylläpidettyä kuntotasoa.

Yöunet ovatkin sitten olleet viimeisen viikon ihan puhdasta kökköä. Tämä toisaalta ei enää näillä viikoilla ole mitenkään tavatonta: Maha painaa, hyvää asentoa ei löydy, kuuma, kylmä, jano. Ja kun hyvä tyynyillä tuettu ja tarkkaan haettu asento löytyy, baby muljaa menemään karkottaen nukkumatin taas matkoihinsa. Toinen vaihtoehto on pissahätä, koska raskaus ja pissahätä ovat erottamaton pari. Tuleepahan harjoiteltua sitä pätkissä nukkumista ja valvomista sitten tulevaa varten!

rv35_2

Millaisin tunnelmin odotus etenee?

Tällä hetkellä fiilis on erittäin jees, lukuunottamatta univajetta ja hassun sumuista oloa. Jos mietitään fiilistä suhteessa tulevaan, on kysymys hieman monimutkaisempi. Tietysti sitä odottaa jo ihan valtavasti, että pikkuinen päättää tuolta masusta kuoriutua. Ei enää montaa viikkoa, niin hänen pitäisi olla jo tässä. Juuri tätä kirjoittaessa tulee ninjapotkusarjaa vatsasta läpi – taitaa tietää, että hänestä puhutaan!

Kyllä täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että jännittäähän tämä nyt ihan älyttömästi!  Olen myös melko kova murehtimaan, joten jatkuvasti huolehdin, että jos se nyt syntyykin etuajassa tai jos meneekin pitkäksi tai jos hänellä onkin joku vakava sairaus tai jos synnytys menee ketuiksi tai jos en osaakaan olla äiti. Olisi toisaalta kummallista, ettei tällainen yhtään jännittäisi: Kuitenkin olemme kohta tilanteessa, joka on meille täysin uusi ja opittavaa riittää enemmän kuin yliopisto-opinnoissa konsanaan. Paitsi että opinnoistakin mulla oli sentään jotain taustatietoa, vauvajutuista osasin nimetä ehkä tutin ja sen itse vauvan.

Luulin osaavani nimetä myös vaunut, mutta oh boy miten väärässä sitä voikaan olla. Siinähän on vaikka mitä vaunukoppaa, ratasosaa, runko-osaa, turvakaukaloa ja telakkaa, hyttysverkkoa, sadehuppua ja lämpöpussukkaa. Tai epäilisin näiden liittyvän samaan asiaan, ihan satavarma en tosiaan ole. Vaunuissa on äitien (ja isien?) kesken älytön kilpavarustelu ja vaunuja vertaillaan kuin autoja. Samaan tapaan vaunujen hinta myös romahtaa liikkeestä ulos kuskattaessa, ihan kuin autojenkin.

Ylläolevasta kappaleesta voi ehkä päätellä, että varsinaiset materiapuolen valmistelut ovat hyvässä käynnissä. Vaunut ovat matkalla kaikkine kummallisine lisäosineen, hoitoalusta, pikkuvaipat, amme, harsot ja muut tilpehöörit on hankittuna. Olen myös paljon tehnyt itse; Vaippakorin, pikkutöppöset ja pipon, nyt on menossa vaunulelu. Vaatteita olemme saaneet lahjaksi ja lainaan ihan kiitettävän kasan, mikä helpottaa budjetin näkökulmasta huomattavasti!

rv35_1

Millaisilla mietteillä tulevasta?

Viimeiset viikot kuluvatkin todennäkösesti enemmän henkiseen valmistautumiseen. Olen tässä jo huomannut kääntyväni hieman enemmän sisään päin ja päässäni pyörii paljon vauva-aiheisia teemoja. Millainen haluan olla äitinä? Millainen sitten todennäköisesti olen? Mitä jos en osaakaan huolehtia pienestä? Saanko ollenkaan omaa latautumisaikaa? Miten se arki lähtee rullaamaan, kun se todennäköisesti on niin erilaista mihin on totuttu? Ollaan toki paljon mietitty näitä aiheita yhdessä, samoin kuin parisuhteeseen tulevia muutoksia. Puhuminen ja kirjoittaminen useimmiten auttaa jäsentelemään ajatuksia selkeämmiksi kokonaisuuksiksi siellä omassa päässäkin.

Noh, näiden lisäksi se itse synnytys tässä tottakai mietityttää. Mulla on käytössä lääke, joka voi teoriassa ennenaikaistaa synnytystä hieman. Moni voi tässä kohtaa miettiä, että mitäs sitten käytät sellaista. Kuitenkin suurempi riski sekä itselleni, että vauvalle olis tulehduksen puhkeaminen suolistoon. Lääke siis on ja pysyy. Stressasin tästäkin asiasta jossakin kohtaa melko paljon, mutta näköjään turhaan, sillä vielä ei ole babyä näkynyt! Toki vielä muutaman viikon saisi masussa asustaa, että kaikki on varmasti valmista.
Pahin pelkoni synnytyksen osalta ei liity kipuun, vaan ennemminkin neuloihin ja sektioon. Pelkään ihan hulluna kaikenlaisia neuloja, joten ajatuskin piikistä selkäytimessäni yököttää. En siis mielelläni ota epiduraalia tai muita piikkimuotoisia kivunlievityksiä, ellei kipu sitten ole sietämättömissä rajoissa ja estä minua toimimasta.
Sektio puolestaan olisi se pelko nro uno. Ihan sen vuoksi, että se sisältää piikkejä, vatsalihasten ja lihaskalvojen katkaisun, pitkän toipumisajan sekä erossa olemisen juuri syntyneestä pikkuisesta. Jos siis voin tilanteen mitenkään välttää, niin kyllä kiitos.

Tavoitteena meillä on hoitaa vauvelia mahdollisimman tasapuolisesti ja siten, että molemmille jää myös sitä omaa tilaa edes vähän päivittäin. Kirjan lukemista, yksin tehty kävelylenkki, meditaatio tai treenituokio. Ollaan nimittäin molemmat sellaisia persoonia, että ilman omaa aikaa uuvahdus on aika nopeasti ovella. Yhteinen aika ois tietysti myös aika kova sana, mutta sen määrä riippuu todennäköisesti aika paljon tulokkaan luonteesta. Onko hän sellainen tasainen viilipytty vai yöt läpeensä huutava koliikkivauva? Sitä ei tosiaan ennakkoon voi tietää.

Meillä on myös vakaa päätös jatkaa kaikkien hyvinvointiin panostamista myös vauvan syntymän jälkeen. Vanhempien hyvinvointi kun muodostaa ison osan myös vauvan hyvinvoinnista. Oman ajan lisäksi tähän kuuluu tilanteeseen sopiva liikunta, todennäköisesti päiväunet, terveellisten ruokien suosiminen jaksamisen rajoissa, säännöllinen ja riittävä syöminen sekä runsas haliminen ja toisen kehuminen arjen keskellä. Vauva-arki osaa varmasti yllättää, mutta onneksi hyvinvointia tukevat valinnat tulevat osaksi jo selkärangasta! Hyvinvoinnin tavoittelu tulee siis olemaan osana arkeamme jatkossakin, se voi vaan hieman muuttaa muotoaan tilanteen mukaan. Tiedostan, että muutosta todennäköisesti tapahtuu myös tällä osa-alueella ja armollisuutta sekä itseä että kumppania kohtaan on hyvä hakea jo näin etukäteen.

rv35_4

En tiedä oliko tässä tekstissä edes mitään punaista lankaa. Jos oli, se hukkui jo aika monta riviä sitten. Mä taidan ruveta harjoittelemaan niiden päikkärien ottamista tässä sohvalla än-yy-tee-nyt!
Onko siellä ruudun takana muita raskausaivoja? Kommenttia ja ajatuksia saa toki heittää muutenkin, tulen niistä aina niin hyvälle tuulelle 🙂 On entistä ihanampaa kirjoitella, kun saa jotakin vastakaikua ja oppii tuntemaan tyyppejä siellä ruudun toisella puolen!

Lue myös:
Raskausajan painonnousu
Päivä raskaana kanssani
Hyvinvointi raskausaikana

 

Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Niin se vaan aika kuluu ja kohta kolkutellaan jo puoliväliä. Voisin vannoa, että just äsken vasta hengailin lähes koko päivän nukkuen sohvalla appelsiinien kanssa ja seuraavassa hetkessä sukelsin pään pönttöön. Siitä on todellisuudessa jo monta kuukautta!

Nyt tosiaan alkaa tuntua jo suhteellisen normaalilta: Energiaa löytyy, ei tarvitse enää nukkua kolmen tunnin päikkäreitä ja ruoka menee alas ilman, että se yrittää tulla heti ylös. Toki olin tietoinen, että väsymys saattaa olla ihan hullua luokkaa ja raskaudessa usein ilmenee pahoinvointia.

DSC_2847

Muutama asia kuitenkin yllätti itseni totaalisesti:

  • Kahvi ei maistu! En ole alun jälkeen pystynyt haistamaan, saati juomaan yhtään kahvikupillista. Pelkkä miehen kahvikupista leijuva lemu saa yökkäämään. Välillä mietin, että miten olen edes voinut juoda tuota aiemmin!
  • Lisääntynyt herkkyys. Minä kun olen valmiiksi jo tällainen superherkkis, niin tähän soppaan kun on yhdistänyt raskaushormonit, on miehellä ollut kestämistä tässä itkupillissä. Olen itkeä tihrustanut milloin pahaa oloa, milloin ikävää, milloin tiskivuorta tai jotain pölypalleroa huoneen nurkassa.
  • Vieraat ihmiset haluaisivat koskea mahaa. Siis anteeksi mitä? Mun masua? Miksi?
  • Miten nopeasti tuo pieni baby (ja sen mukana maha) oikeasti kasvaakaan: Alussa sen koko on kaksi silmällä havaitsematonta solua. Nyt papunen on päästä varpaisiin parikymmentäsenttinen. Keväällä koon pitäisi olla jo lähempänä 50 senttiä. Useinhan tulee ihmeteltyä, miten nopeasti vauvat kasvavatkaan – Se nopein kasvu kuitenkin tapahtuu jo ennen syntymään. Aika hurjaa! Nyt en enää ihmettele miksi raskaus kestää 9kk.
  • Ruokahimot! Ihan uskomatonta miten voi alkaa yhtäkkiä tehdä mieli jotain tiettyä ruokaa ihan sietämättömän paljon. Tämähän on yleinen raskausoire ja sen olemassaolon toki tiedostin. En vain tiennyt niiden olevan niin voimakkaita, että päätyisin syömään jokaisella aterialla jalapenoja…
    Muita omituisia ja vähemmän omituisia himotuksia ovat olleet appelsiinit,  mandariinit, persimonit, perunat kaikissa muodoissaan, suolapähkinät, munakkaat, jauheliha ja riisi, salsakastike, kaupan purkkihedelmäsalaatti, mangopiltti, kauraleipä (mielellään kuivana ilman päällisiä), kookosriisipuuro, minttusuklaa ja viininlehtikääryleet. Ja kaikenlaiset burgerit!
  • Miten armollisuus ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Ei ollut nimittäin yhtään selvää, että omalla taustallani voisin edes saada koskaan lapsia. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä pikku papusesta, että oman kehon muutoksetkin tuntuvat (pääosin) ihanilta. Olen välillä itsekin vähän hämmentynyt ja yllättynyt miten vähän kehon muuttuminen on käynyt pääkoppaan. Mielestäni pyöristyvä maha on erittäin söpö ja sitä ihailenkin aina ohimennen peilistä!

DSC_2848

 

Raskaus on ollut yllättävän rankkaa aikaa. Ajattelin (ehkä jotenkin naivisti), että voin elellä vielä vähintään sen puoli vuotta varsin normaalisti.
Ei se nyt ihan niin mennyt kuitenkaan. Varsinkin alussa ajatukset pyörivät paljon siinä miten pienellä menee, sillä voimakkaita vatsakipuja esiintyi paljon. Ensimmäiset kolme kuukautta on myös usein rankkaa aikaa senkin takia, että raskautta on tapana salata, jos vaikka sattuukin jotain ikävää tapahtuu.

En myöskään päässyt liikkumaan normaaliin tapaan tai pystynyt syömään itselleni normaaleja ruokia. Tai ylipäänsä välttämättä pystynyt liikkumaan tai syömään. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea fyysiseen hyvinvointiini todella merkittävästi; Selkä alkaa kipuilla, niska vetää jumiin, maha nipistelee ja turpoilee.

Kaikenlaisia kipuja ja kolotuksiakin on ilmaantunut, myös vanha välilevynpullistuma muistuttelee olemassaolostaan istumisen jälkeen. Verenpaine on niin matalalla, että ylös täytyy nousta varovasti tai löytää itsensä lattialta heräilemästä. Monet liikkeet salilla eivät enää tunnu hyviltä vaan niitä on joutunut muokkaamaan, keventämään tai jättämään kokonaan pois. Kävely sentään tuntuu edelleen hyvältä ja sitä voi tehdä niin paljon kuin jaksaa!

DSC_2842

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä positiivisin ja odottavaisin mielin. Kuvailin myös lyhyen videon Youtubeen, ihan vain ilmoittaakseni, ettei sekään kanava ole vielä kuollut ja kuopattu! Videolla vähän yleisiä kuulumisia liittyen lähinnä töihin, opiskeluihin ja tuleviin suunnitelmiin somen parissa.

Mitä sulle kuuluu? 🙂 Oisko toivepostauksia alkuvuodelle, joko videolle tai blogiin?