Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Yksi ameeban älykkyysosamäärän omaava täällä hei! Pikkuhiljaa alkaa raskauden eteneminen tuntua niin päässä kuin kropassakin. Ajattelin tulla kertomaan hieman kuulumisia menneiltä viikoilta, odotustunnelmia sekä ajatuksia tulevasta. Tästä lähtien vastuu on muuten lukijalla, nukuin nimittäin 5 tuntia viime yönä ja aivot tuntuvat kutistuneen herneeksi.

Miten menee?

Pääsääntöisesti on mennyt erittäin hyvin ja olenkin sanonut lähes koko raskauden ajan, että tämä raskaana oleminen on aika kivaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jo selkeästi raskaammat (heheh) ja väsymys alkaa painaa. Kroppa valmistautuu tulevaan, nivelet löystyvät, selkää kolottaa päivä päivältä enemmän ja kaiken maailman kipuja ilmaantuu milloin mistäkin. Liian kovasta tohinasta, kuten vaikka hippusenkin liian pitkästä kävelylenkistä, keho muistuttelee paitsi selän juilintana myös lisääntyvinä harjoitussupistuksina. Nyt on selkästi jo aika hiljentää tahtia entisestään!

Olen kyllä erittäin kiitollinen, että olen saanut liikkua suhteellisen vapaasti ja nukkua pitkiä yöunia tähän asti. Salitreenit ovat vaihtuneet kotijumppaan ja pyöräilyt leppoisaan kävelyyn. Välillä se vähän syö naista, kun ei pääse kunnolla hikoilemaan ja haastamaan itseään. Silloin on hyvä muistuttaa itselleen raskauden olevan väliaikaista eikä tarkoituksena olekaan juuri nyt kehittyä huimasti. Kunhan vaan pääsee liikkeelle ja saa vähän ylläpidettyä kuntotasoa.

Yöunet ovatkin sitten olleet viimeisen viikon ihan puhdasta kökköä. Tämä toisaalta ei enää näillä viikoilla ole mitenkään tavatonta: Maha painaa, hyvää asentoa ei löydy, kuuma, kylmä, jano. Ja kun hyvä tyynyillä tuettu ja tarkkaan haettu asento löytyy, baby muljaa menemään karkottaen nukkumatin taas matkoihinsa. Toinen vaihtoehto on pissahätä, koska raskaus ja pissahätä ovat erottamaton pari. Tuleepahan harjoiteltua sitä pätkissä nukkumista ja valvomista sitten tulevaa varten!

rv35_2

Millaisin tunnelmin odotus etenee?

Tällä hetkellä fiilis on erittäin jees, lukuunottamatta univajetta ja hassun sumuista oloa. Jos mietitään fiilistä suhteessa tulevaan, on kysymys hieman monimutkaisempi. Tietysti sitä odottaa jo ihan valtavasti, että pikkuinen päättää tuolta masusta kuoriutua. Ei enää montaa viikkoa, niin hänen pitäisi olla jo tässä. Juuri tätä kirjoittaessa tulee ninjapotkusarjaa vatsasta läpi – taitaa tietää, että hänestä puhutaan!

Kyllä täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että jännittäähän tämä nyt ihan älyttömästi!  Olen myös melko kova murehtimaan, joten jatkuvasti huolehdin, että jos se nyt syntyykin etuajassa tai jos meneekin pitkäksi tai jos hänellä onkin joku vakava sairaus tai jos synnytys menee ketuiksi tai jos en osaakaan olla äiti. Olisi toisaalta kummallista, ettei tällainen yhtään jännittäisi: Kuitenkin olemme kohta tilanteessa, joka on meille täysin uusi ja opittavaa riittää enemmän kuin yliopisto-opinnoissa konsanaan. Paitsi että opinnoistakin mulla oli sentään jotain taustatietoa, vauvajutuista osasin nimetä ehkä tutin ja sen itse vauvan.

Luulin osaavani nimetä myös vaunut, mutta oh boy miten väärässä sitä voikaan olla. Siinähän on vaikka mitä vaunukoppaa, ratasosaa, runko-osaa, turvakaukaloa ja telakkaa, hyttysverkkoa, sadehuppua ja lämpöpussukkaa. Tai epäilisin näiden liittyvän samaan asiaan, ihan satavarma en tosiaan ole. Vaunuissa on äitien (ja isien?) kesken älytön kilpavarustelu ja vaunuja vertaillaan kuin autoja. Samaan tapaan vaunujen hinta myös romahtaa liikkeestä ulos kuskattaessa, ihan kuin autojenkin.

Ylläolevasta kappaleesta voi ehkä päätellä, että varsinaiset materiapuolen valmistelut ovat hyvässä käynnissä. Vaunut ovat matkalla kaikkine kummallisine lisäosineen, hoitoalusta, pikkuvaipat, amme, harsot ja muut tilpehöörit on hankittuna. Olen myös paljon tehnyt itse; Vaippakorin, pikkutöppöset ja pipon, nyt on menossa vaunulelu. Vaatteita olemme saaneet lahjaksi ja lainaan ihan kiitettävän kasan, mikä helpottaa budjetin näkökulmasta huomattavasti!

rv35_1

Millaisilla mietteillä tulevasta?

Viimeiset viikot kuluvatkin todennäkösesti enemmän henkiseen valmistautumiseen. Olen tässä jo huomannut kääntyväni hieman enemmän sisään päin ja päässäni pyörii paljon vauva-aiheisia teemoja. Millainen haluan olla äitinä? Millainen sitten todennäköisesti olen? Mitä jos en osaakaan huolehtia pienestä? Saanko ollenkaan omaa latautumisaikaa? Miten se arki lähtee rullaamaan, kun se todennäköisesti on niin erilaista mihin on totuttu? Ollaan toki paljon mietitty näitä aiheita yhdessä, samoin kuin parisuhteeseen tulevia muutoksia. Puhuminen ja kirjoittaminen useimmiten auttaa jäsentelemään ajatuksia selkeämmiksi kokonaisuuksiksi siellä omassa päässäkin.

Noh, näiden lisäksi se itse synnytys tässä tottakai mietityttää. Mulla on käytössä lääke, joka voi teoriassa ennenaikaistaa synnytystä hieman. Moni voi tässä kohtaa miettiä, että mitäs sitten käytät sellaista. Kuitenkin suurempi riski sekä itselleni, että vauvalle olis tulehduksen puhkeaminen suolistoon. Lääke siis on ja pysyy. Stressasin tästäkin asiasta jossakin kohtaa melko paljon, mutta näköjään turhaan, sillä vielä ei ole babyä näkynyt! Toki vielä muutaman viikon saisi masussa asustaa, että kaikki on varmasti valmista.
Pahin pelkoni synnytyksen osalta ei liity kipuun, vaan ennemminkin neuloihin ja sektioon. Pelkään ihan hulluna kaikenlaisia neuloja, joten ajatuskin piikistä selkäytimessäni yököttää. En siis mielelläni ota epiduraalia tai muita piikkimuotoisia kivunlievityksiä, ellei kipu sitten ole sietämättömissä rajoissa ja estä minua toimimasta.
Sektio puolestaan olisi se pelko nro uno. Ihan sen vuoksi, että se sisältää piikkejä, vatsalihasten ja lihaskalvojen katkaisun, pitkän toipumisajan sekä erossa olemisen juuri syntyneestä pikkuisesta. Jos siis voin tilanteen mitenkään välttää, niin kyllä kiitos.

Tavoitteena meillä on hoitaa vauvelia mahdollisimman tasapuolisesti ja siten, että molemmille jää myös sitä omaa tilaa edes vähän päivittäin. Kirjan lukemista, yksin tehty kävelylenkki, meditaatio tai treenituokio. Ollaan nimittäin molemmat sellaisia persoonia, että ilman omaa aikaa uuvahdus on aika nopeasti ovella. Yhteinen aika ois tietysti myös aika kova sana, mutta sen määrä riippuu todennäköisesti aika paljon tulokkaan luonteesta. Onko hän sellainen tasainen viilipytty vai yöt läpeensä huutava koliikkivauva? Sitä ei tosiaan ennakkoon voi tietää.

Meillä on myös vakaa päätös jatkaa kaikkien hyvinvointiin panostamista myös vauvan syntymän jälkeen. Vanhempien hyvinvointi kun muodostaa ison osan myös vauvan hyvinvoinnista. Oman ajan lisäksi tähän kuuluu tilanteeseen sopiva liikunta, todennäköisesti päiväunet, terveellisten ruokien suosiminen jaksamisen rajoissa, säännöllinen ja riittävä syöminen sekä runsas haliminen ja toisen kehuminen arjen keskellä. Vauva-arki osaa varmasti yllättää, mutta onneksi hyvinvointia tukevat valinnat tulevat osaksi jo selkärangasta! Hyvinvoinnin tavoittelu tulee siis olemaan osana arkeamme jatkossakin, se voi vaan hieman muuttaa muotoaan tilanteen mukaan. Tiedostan, että muutosta todennäköisesti tapahtuu myös tällä osa-alueella ja armollisuutta sekä itseä että kumppania kohtaan on hyvä hakea jo näin etukäteen.

rv35_4

En tiedä oliko tässä tekstissä edes mitään punaista lankaa. Jos oli, se hukkui jo aika monta riviä sitten. Mä taidan ruveta harjoittelemaan niiden päikkärien ottamista tässä sohvalla än-yy-tee-nyt!
Onko siellä ruudun takana muita raskausaivoja? Kommenttia ja ajatuksia saa toki heittää muutenkin, tulen niistä aina niin hyvälle tuulelle 🙂 On entistä ihanampaa kirjoitella, kun saa jotakin vastakaikua ja oppii tuntemaan tyyppejä siellä ruudun toisella puolen!

Lue myös:
Raskausajan painonnousu
Päivä raskaana kanssani
Hyvinvointi raskausaikana

 

Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Niin se vaan aika kuluu ja kohta kolkutellaan jo puoliväliä. Voisin vannoa, että just äsken vasta hengailin lähes koko päivän nukkuen sohvalla appelsiinien kanssa ja seuraavassa hetkessä sukelsin pään pönttöön. Siitä on todellisuudessa jo monta kuukautta!

Nyt tosiaan alkaa tuntua jo suhteellisen normaalilta: Energiaa löytyy, ei tarvitse enää nukkua kolmen tunnin päikkäreitä ja ruoka menee alas ilman, että se yrittää tulla heti ylös. Toki olin tietoinen, että väsymys saattaa olla ihan hullua luokkaa ja raskaudessa usein ilmenee pahoinvointia.

DSC_2847

Muutama asia kuitenkin yllätti itseni totaalisesti:

  • Kahvi ei maistu! En ole alun jälkeen pystynyt haistamaan, saati juomaan yhtään kahvikupillista. Pelkkä miehen kahvikupista leijuva lemu saa yökkäämään. Välillä mietin, että miten olen edes voinut juoda tuota aiemmin!
  • Lisääntynyt herkkyys. Minä kun olen valmiiksi jo tällainen superherkkis, niin tähän soppaan kun on yhdistänyt raskaushormonit, on miehellä ollut kestämistä tässä itkupillissä. Olen itkeä tihrustanut milloin pahaa oloa, milloin ikävää, milloin tiskivuorta tai jotain pölypalleroa huoneen nurkassa.
  • Vieraat ihmiset haluaisivat koskea mahaa. Siis anteeksi mitä? Mun masua? Miksi?
  • Miten nopeasti tuo pieni baby (ja sen mukana maha) oikeasti kasvaakaan: Alussa sen koko on kaksi silmällä havaitsematonta solua. Nyt papunen on päästä varpaisiin parikymmentäsenttinen. Keväällä koon pitäisi olla jo lähempänä 50 senttiä. Useinhan tulee ihmeteltyä, miten nopeasti vauvat kasvavatkaan – Se nopein kasvu kuitenkin tapahtuu jo ennen syntymään. Aika hurjaa! Nyt en enää ihmettele miksi raskaus kestää 9kk.
  • Ruokahimot! Ihan uskomatonta miten voi alkaa yhtäkkiä tehdä mieli jotain tiettyä ruokaa ihan sietämättömän paljon. Tämähän on yleinen raskausoire ja sen olemassaolon toki tiedostin. En vain tiennyt niiden olevan niin voimakkaita, että päätyisin syömään jokaisella aterialla jalapenoja…
    Muita omituisia ja vähemmän omituisia himotuksia ovat olleet appelsiinit,  mandariinit, persimonit, perunat kaikissa muodoissaan, suolapähkinät, munakkaat, jauheliha ja riisi, salsakastike, kaupan purkkihedelmäsalaatti, mangopiltti, kauraleipä (mielellään kuivana ilman päällisiä), kookosriisipuuro, minttusuklaa ja viininlehtikääryleet. Ja kaikenlaiset burgerit!
  • Miten armollisuus ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Ei ollut nimittäin yhtään selvää, että omalla taustallani voisin edes saada koskaan lapsia. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä pikku papusesta, että oman kehon muutoksetkin tuntuvat (pääosin) ihanilta. Olen välillä itsekin vähän hämmentynyt ja yllättynyt miten vähän kehon muuttuminen on käynyt pääkoppaan. Mielestäni pyöristyvä maha on erittäin söpö ja sitä ihailenkin aina ohimennen peilistä!

DSC_2848

 

Raskaus on ollut yllättävän rankkaa aikaa. Ajattelin (ehkä jotenkin naivisti), että voin elellä vielä vähintään sen puoli vuotta varsin normaalisti.
Ei se nyt ihan niin mennyt kuitenkaan. Varsinkin alussa ajatukset pyörivät paljon siinä miten pienellä menee, sillä voimakkaita vatsakipuja esiintyi paljon. Ensimmäiset kolme kuukautta on myös usein rankkaa aikaa senkin takia, että raskautta on tapana salata, jos vaikka sattuukin jotain ikävää tapahtuu.

En myöskään päässyt liikkumaan normaaliin tapaan tai pystynyt syömään itselleni normaaleja ruokia. Tai ylipäänsä välttämättä pystynyt liikkumaan tai syömään. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea fyysiseen hyvinvointiini todella merkittävästi; Selkä alkaa kipuilla, niska vetää jumiin, maha nipistelee ja turpoilee.

Kaikenlaisia kipuja ja kolotuksiakin on ilmaantunut, myös vanha välilevynpullistuma muistuttelee olemassaolostaan istumisen jälkeen. Verenpaine on niin matalalla, että ylös täytyy nousta varovasti tai löytää itsensä lattialta heräilemästä. Monet liikkeet salilla eivät enää tunnu hyviltä vaan niitä on joutunut muokkaamaan, keventämään tai jättämään kokonaan pois. Kävely sentään tuntuu edelleen hyvältä ja sitä voi tehdä niin paljon kuin jaksaa!

DSC_2842

Kaiken kaikkiaan olen tällä hetkellä positiivisin ja odottavaisin mielin. Kuvailin myös lyhyen videon Youtubeen, ihan vain ilmoittaakseni, ettei sekään kanava ole vielä kuollut ja kuopattu! Videolla vähän yleisiä kuulumisia liittyen lähinnä töihin, opiskeluihin ja tuleviin suunnitelmiin somen parissa.

Mitä sulle kuuluu? 🙂 Oisko toivepostauksia alkuvuodelle, joko videolle tai blogiin?