Mitä on aito positiivisuus?

Minkälaisen mielikuvan herättää termi ”positiivinen ihminen”? Auringon kanssa kilpaa hymyilevä ikuinen optimisti, joka kääntää rikkoutuneet astiat ja polveen asti ulottuvan loskankin voitoksi? Usein tuntuu, että positiivisuudella tarkoitetaan juuri ylläkuvatun kaltaista tilannetta. Tottakai joku voi olla luonnostaan erittäin optimistisuuteen taipuvainen, mikä on hienoa! Kuitenkin varsin moni voi samaistua ajatukseen, että se loska enemmänkin harmittaa, samoin lattialle läsähtänyt lautanen. Emmekö me muut sitten ole positiivisia ihmisiä?

Mielestäni positiivisuus on laajempi käsite kuin vain henkilön mieliala. Toinen voi kyllä olla useimmiten yhtä hymyä, mutta ei se välttämättä kerro hänen elämänasenteestaan juuta eikä jaata. Ihan jokaisella meistä on haastavia tilanteita, harmitusta ja suoraan sanottuna p*skoja päiviä. Positiivinen asenne ei tarkoita negatiivisten tuntemusten ja tapahtumien lakaisemista maton alle. Positiivinenkin ihminen voi harmistua, itkeä, kiukuta olkkarin lattialla tai potkia ärsytyksessään pikkukiviä kävelyllä.

Mikä sitten erottaakaan positiivarin ja peruspessimistin?

  • Positiivinen ihminen nousee negatiivisten tunteiden alhosta nopeammin. Hänellä on myös yleisesti toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen ja elämään kaikkine haasteineen.
  • Negatiivisten tunteiden käsittely ja ilmaisu on erilaista. Positiivari kyllä tiedostaa erilaiset tunnetilansa, hyväksyy ne ja pyrkii tekemään asialle jotain, jos mahdollista. Peruspessimisti puolestaan päätyy valittamaan, joko ääneen tai pään sisällä sekä vellomaan ikävässä olossa.
  • Positiivinen tyyppi näkee ennemmin mahdollisuuksia kuin haasteita ja ongelmia. Se ei tarkoita, että hän eläisi vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa tiedostamatta mahdollisia probleemia – Hän tietoisesti (joissain tapauksissa myös tiedostamatta) päättää keskittyä mahdollisuuksiin, varautuen samalla tuleviin haasteisiin.
  • Kökkeröiden päivien määrä vaihtelee radikaalisti. Negatiivisemmalla tyypillä niitä saattaa olla valtaosa viikonpäivistä, kun taas positiivari saattaa paahtaa monta viikkoa ilman erityisen huonoja päiviä.

Positiivisuus ei myöskään ole mustavalkoista. Ei ihminen ole joko täysin positiivinen tai täysin negatiivinen. On olemassa kaikenlaisia välimuotoja, monenlaisia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välissä. Positiivisuutta voisi siis ajatella janana: Opettelemalla voit tulla positiivisemmaksi pikkuhiljaa, askel askeleelta omaan tahtiin.

Positiivisuuden opettelu on teoriassa varsin helppoa, käytännössä vaikeaa. Hankalan ja ärsyttävän tilanteen tullen voi miettiä, että jospa reagoisin tähän toisin. Onko tilanne todella niin paha, kuin miltä se mielessäni juuri nyt vaikuttaa? Voit myös etsimällä etsiä hyviä puolia päällisin puolin ikävästä asiasta. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, että positiivisuudestakin on helppo tehdä päälle liimattua pintaa. Sisälle patoutuneet negatiiviset tunteet täytyy jossain välissä käsitellä, sillä ne aiheuttavat sinne jumahtaessaan hurjat määrät pahaa oloa. Oman juurtuneen ajattelumallin, tunteiden käsittelyn ja reagointityylin muutos vaatii aikaa, joten olethan itsellesi armollinen!

Voisikin siis hyvin sanoa, että positiivinen tyyppi on huippuhyvä käsittelemään negatiiviset tunteensa ja kääntämään ne toiveikkuudeksi sekä etsimään mahdollisuuksia haastavistakin tilanteista. Aika mainio ominaisuus, sanoisin.

Mä olin pitkään se tyyppi, joka aina kielsi negatiiviset tunteensa – Olin aina iloinen, hyvällä tuulella, mikään ei haitannut tai harmittanut. Sanomattakin selvää, että ne elämän negatiiviset tunteet jäivät muhimaan sinne mieleen käsittelemättä melko huonoin seurauksin. Negatiivisten tunteiden salliminen oli yksi avain siihen, että minusta tuli aidosti positiivisempi ihminen!
Kallistutko tällä hetkellä enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle mielenmaisemaltasi?

Ennemmin frekvenssi kuin intensiteetti

Onko fiksumpaa tehdä kerralla paljon ja harvemmin vai kerralla vähän ja useammin? Lähdetään purkamaan tätä arkielämän esimerkkien kautta!

Jos mietitään esimerkiksi hampaiden harjaamista näin alkuun. Suositus on kaksi minuuttia kaksi kertaa päivässä. Neljä minuuttia. Aikahan on oikeastaan naurettavan lyhyt! Kuitenkin se hampaiden harjaamisen voima tulee juuri siitä toistuvuudesta: Hampaat harjataan säntillisesti joka päivä, huvitti tai ei. Joskus voi pahimmassa väsyssä jäädä kerta väliin, mutta se ei todennäköisesti kaada päivittäin toistuvaa rutiinia.
Jos taas useampi kerta unohtuu, voimmekin pidemmällä aika välillä olla ongelmissa hammaskiven, reikien ja ientulehdusten kanssa. Sitä ei silti paikkaa tunnin tai edes seitsemän tunnin hampaidenpesumaraton: Jos emme tee säännöllistä pohjatyötä, satunnainen suurella intensiteetillä suoritettu teko ei saa aikaan erityisen suurta vaikutusta.

pexels-photo-65055

Sama pätee hampaidenpesun lisäksi myös siivoamiseen: Kuinka paljon helpompaa olisi viettää minuutti siellä ja minuutti täällä järjestellen paikkoja? Kun säännöllisesti eli tiheällä frekvenssillä toteuttaa hyviksi havaittuja tapoja, niistä pienistä (siivousvesi)puroista kertyy ajan mittaan suuri joki. Jos jonkin asian hoitaminen vie sinulta alle kaksi minuuttia, tee se heti! Siten sinun ei tarvitsekaan vääntää jostain yhtäkkiä puolta päivää aikaa koko talon suursiivoukselle.

fake-daylight-gobo-praca-notes-73988

Kuten blogin teemasta arvata saattaa, tämä koko postaus kulminoituu liikuntaan ja liikkeeseen. Samaa ideologiaa kun voi soveltaa myös treeniin. Ennemmin frekvenssi kuin intensiteetti. Ennemmin useammin kuin kovemmin. Tiesitkö, että voit hyvin liikkua vaikka ihan joka ikinen päivä, kunhan teet sen riittävän kevyesti? Meidän kehomme kaipaa liikettä joka päivä.
Jos mietitään tyypillistä työpäivää aktiivisella liikkujalla, joka on ihan peruspertti ja tekee perustoimistotyötä. Hän saattaa aamulla tai työpäivän jälkeen vetää 1-1,5h treenin. Loput päivästä kuluvat kuitenkin istuen persuksillaan työtuolilla, autossa, bussissa tai sohvalla. On huippujuttu, että peruspertti käy treenaamassa ja on sitä kautta aktiivinen. Kehon kannalta olisi kuitenkin vielä huipumpaa tauottaa hieman työpäivää kevyen liikkeen avulla. Muutama jumppaliike siellä, lonkankoukistajavenytys täällä, ehkä hieman töitä seisten? Minuutti liikettä siellä, toinen täällä.

Varsinaisessa treenaamisessa pätevät samat säännöt: Treeniä kannattaa ottaa mukaan hallittuina täsmäiskuina säännöllisesti. Siinäkin säännöllisyys ja kohtuullisuus tuottaa hedelmää. Jos pidät pitkiä taukoja treenien tai tuhoat joka treenissä lihaksen tuusan nuuskaksi, et todennäköisesti palaudu ja kehity kovin optimaalisesti. Toisin sanoen sinne hampaankoloon alkaa pikkuhiljaa muodostua sitä hammaskiveä.
Tiesitkö, että esimerkiksi lihaskasvun kannalta olisi optimaalista treenata samaa lihasryhmää (vähintään) kahdesti viikossa? Tällöin kertaärsykkeen määrä on pienempi, mutta viikkotasolla kuormitus saattaa olla jopa suurempaa. Frekvenssi eli treenaamisen tiheys on siis suurempi, mutta intensiteetti eli treenaamisen kuormittavuus on pienempi. Tällaisella harjoittelutyylillä vaikuttaisi olevan lihasmassan kasvatuksen lisäksi positiivisia vaikutuksia muun muassa voiman karttumiseen ja palautumiseen. Ennemmin frekvenssi kuin intensiteetti.

pexels-photo-373984
Kuvituskuvat: pexels.com

Tuleeko sulle mieleen muita asioita, joissa vähän, mutta useammin on parempi kuin paljon, mutta harvemmin? Mulle tuli ainakin mieleen opiskelu yhtenä hyvänä esimerkkinä. Sellainen kahdeksan tunnin pänttäysputki jättää päähän todennäköisesti enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia! Toki näissä jutuissa on monia tapoja, eikä ole oikeaa tai väärää olemassakaan.