Suhteeni syömiseen – Intuitiivinen syöminen syömishäiriön jälkeen

Sain postaustoiveen kirjoittaa omasta suhteestani ruokaan ja syömiseen. Miten ruokasuhteeni on muuttunut syömishäiriön jälkeen ja sen myötä? Onko mulla ruokapelkoja tai ahdistaako syöminen? Onko edelleen olemassa kieltoja vai syönkö vapaasti? Olikin ihan mielenkiintoinen tehtävä siirtyä pois sieltä omalta katsantokannalta ja arvioida omaa ruokasuhdettaan objektiivisemmin ammattilaisen näkökulmasta.

Rajoittavan sijaan intuitiivinen ote

Sanoisin ruokasuhteeni olevan tällä hetkellä äärimmäisen normaali. En koe syömisen olevan mitenkään erityisen vaikeaa tai mikään iso juttu. Se ei määrittele minua enkä minä kontrolloi sitä liikaa. Voin syödä mitä vain, pois lukien itselleni tai vauvalle sopimattomat ruoka-aineet. Olen vahvasti sitä mieltä, että saan joka päivä syödä ihanaa, terveellistä ja maistuvaa ruokaa.

Toisin on ollut ennen. Syömishäiriön jälkeen ruokasuhteeni oli pitkään häiriintynyt, enkä osannut käyttää maalaisjärkeäni terveellisten valintojen skaalaamiseen. Olin millintarkka ja tiukkapipoinen ihan kaikesta. Ruokaan ei saanut laittaa teelusikallista sokeria makua pehmentämään, ei teehen hunajaa tai broilerin päälle kastiketta. Kaiken piti aina olla täysjyväistä ja nopeammin imeytyviä hiilareita sai syödä vain treenin jälkeen. Jos piti mitata desi puurohiutaleita, se oli desi eikä yhtään enempää. Mietin ruokaa usein tunteja ennen tulevaa ruoka-aikaa. Vahdin, kuinka paljon muut käyttivät paistamisessa öljyä, jotta pystyin sitten määrittelemään itselleni ”sopivan” annoskoon. Ja tämä oli siis varsinaisen syömishäiriökauden jälkeen…

Hauskaa sinänsä, etten tuolloinkaan kokenut rajoittavuutta vaikeaksi tai haasteeksi: Olin vain päättänyt kieltäytyä kaikesta, mikä sisältää mielestäni jotain liian ”epäterveellistä”. Tätähän osa ympäröivistä ihmisistä jopa ihannoi ja taivastelee sitä itsekurin määrää. Ei siinä oikeasti ollut mitään hienoa, ihannoitavaa tai haluamisen arvoista. Kyse on nipottamisesta ja pikkuriikkisten lillukan varsien korottamisesta ihan liian keskeisiksi syömistä määrittäviksi kriteereiksi. Kukaan ei oikeasti sairastu tai liho, jos syö joskus hiukan sokeria puurossa tai runsaammassa öljyssä käristettyä ruokaa. Häiriintynyt suhde ruokaan vaan kertoo, että olet epäonnistunut, huono ja pian myös lihava, jos syöt muuta kuin vihreitä kasviksia ja proteiinia.

intuitiivinen_syominen

Intuitiivinen suhde syömiseen

Nykyisin en koe, että minun tarvitsee rajoittaa itseltäni mitään. En laske ruokailuistani minkäänlaisia suureita. En punnitse tai mittaa. Syön sen verran, että mahassa tuntuu hyvältä: Otan lisää, jos jää nälkä ja jätän lautasen reunalle, jos alkaa tuntua tukalalta. Tämä voi olla toisena päivänä enemmän, toisena vähemmän. En ahdistu poikkeavista syömisistä tai pyri kompensoimaan runsaampia ruokamääriä. En syö kello kaulassa kolmen tunnin välein, vaan silloin kun on nälkä. En erityisemmin mieti makrojakaumia tai vitamiineja arjessani: Kun syö terveellisiä ruokia tarpeeksi, saa kyllä kaiken tarvitsemansa. En määritä ruoan määrää liikkumisen kautta ja kiellä itseltäni hiilareita, jos en ole treenannut. En mieti syömistä tai seuraavaa ruokaa jatkuvasti. Tää kaikki on ihan peruskauraa, eiks jeh?

Yksi isoimmista muutoksista lienee syömisen helppous: Syömiseen liittyvistä asioista ei tarvitse tehdä mitään ongelmaa tai edes pikkiriikkistä haastetta. Syömistä ei tarvitse miettiä eikä vatvoa, vaan voi keskittyä muuhun elämään. Koen, että intuitiivinen syöminen on parasta, mitä itselleni olen ruokapuolen suhteen voinut tehdä. En edes tiennyt, että syöminen voi olla näin helppoa!

Herkuttelu. Koska tää aihe kaikkia aina kuitenkin kutkuttelee. Herkuttelua minä harrastan ja mielestäni ihan päivittäin. Pyrin laittamaan kaikesta ruoastani niin hyvää, että se on itsessään herkuttelua. Elämä on liian lyhyt tylsälle, mauttomalle ja monotoniselle ruoalle. Syön myös lähes päivittäin tummaa suklaata ja muitakin perinteisiä herkkuja silloin kun niitä mieli tekee. En pelkää sokeria, rasvaa tai mitään muutakaan epäterveelliseksi miellettyä, vaikkein niitä päivittäin lautaselleni valitsisikaan. Omatunto ei enää soimaa epäonnistujaksi yhden tai kahdenkaan nautitun mutakakkupalan kohdalla. Elämä on nimittäin liian lyhyt myös mutakakusta kieltäytymiseen.

intuitiivinen_syominen

On toki jotain juttuja, joita en oikeastaan koskaan syö. Tällaisia ovat muun muassa vehnä, maito, kala, irtokarkit, varsiselleri, hernekeitto, kermakakku, keksit ja suurin osa sienistä. Näitä en syö, koska olen joko allerginen tai en yksinkertaisesti pidä niistä. Miksi väkisin syödä jotain ruokaa tai ”herkkua”, jos siitä ei oikeasti tykkää? Ihan sama kuinka terveellistä varsiselleri olisi, ei vaan pysty. Hrrr.

En todellakaan syö täydellisesti. Syön joskus ihan ähkyyn (vihaan sitä tunnetta) ja toisinaan vahingossa liian vähän. Paikkaan energiavajetta suklaalla ja maapähkinävoilla, vaikka sen voisi tehdä fiksumminkin. Välillä testaan minulle sopimattomia ruokia vain huomatakseni, ettei edelleenkään toimi. En aina jaksa kokata ja silloin päädyn kuluttamaan leipää tai puuroa massiivisissa mittakaavoissa. ”Salaattini” on toisinaan puolikas kurkku ja pari porkkanaa lautasen reunalla. Varsinkin äidin ruokapatojen äärellä uppoaa santsikierros jos toinenkin. Ja kaikki tämä on ok osa sitä normaalia syömistä, kunhan se ei ole jatkuvaa.

intuitiivinen_syominen

Millaista ruokaa haluan syödä?

Haluan syödä ruokaa, joka pitää minut terveenä ja jaksavana. Jonka voimin jaksan hassutella, kantaa vauvaa, treenata, levätä, ajatella ja kirjoittaa. Ruokaa, joka tuo hyvän olon sekä mahaan että mieleen. Joka ravitsee kehon lisäksi myös makunystyrät. Ruokaa, joka ei ole tunteidensäätelyn väline. Joka ei saa liian suurta painoarvoa elämässä. Haluan syödä ruokaa, joka on niin hyvää, että kikatuttaa!

Olen elämässäni rajoittanut itseäni niin paljon ja hartaasti, että nykyisin keskityn siihen, mitä kaikkea ihanaa voinkaan ruokailuuni lisätä. Lisää kasviksia. Lisää väriä. Lisää energiaa. Lisää makua. Lisää erilaisia koostumuksia ja elämyksiä. Ei ottaa pois, vaan lisätä <3

Jos luettelemani peruskaurat tuntuivat etäisiltä ja jopa utopistisilta, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan postaukseni rajoittavasta ja sallivasta syömiskäyttäytymisestä ja miettimään omaa suhdetta ruokaan uudelleen. Onko tämä todella se asia, mihin haluat käyttää päivittäin paljon energiaasi ja voimavarojasi? Vai olisiko elämässä kuitenkin paljon muutakin mietittävää ja koettavaa?

Lissää aiheesta:
Syödäkö vai eikö syödä? Intuitiivisen syömisen taito
Saako leipää syödä? Terveellisen syömisen kulmakivet
Ruokahistoriani lapsuudesta tähän hetkeen

Positiivisuuden paine – Entä jos ei huvita olla positiivinen?

Selkäongelmat, ahdistus, kohtutulehdus, liikkumattomuus, uusi arki ja vauvan itkuisuus. Tuntuu välillä ihan tunteettomalta ja turtuneelta. Miten tämän keskellä voi olla positiivinen?

Pitäisikö edes olla positiivinen?

”Pelkkien positiivisten asioiden näkeminen on kuitenkin yhtä kapeaa, kuin pelkän pahan alleviivaaminen. Tunteitaan ei voi turruttaa valikoivasti. Jos mielii hyvältä tuntuvaa elämää, on uskallettava taipua myös kärsimyksen ja kivun kohtaamiselle.” Maaret Kallio

Mediassa on nousevissa määrin esillä vaatimus positiivisuudesta, onnellisuudesta ja iloisuudesta. Saanko sanoa olevani huonolla mielellä? Pitäisikö jakaa vain #goodvibes? Tajusin tässä kokeneeni huonoa omaatuntoa epäpositiivisuudestani. En sanoisi tunnetilan olevan negatiivinen vaan ennemminkin neutraali. Ei ole tuntunut hyvältä suurimman osan aikaa, mutta ajoittain ihan tosi ikävältä. Päälleliimattu positiivisuus saattaa vain haudata ongelmat alleen ja potentiaalisesti lisätä huonoa fiilistä. Kun en osaa edes olla positiivinen.

Päädyin pisteeseen, jossa ahdistuin vain lisää siitä, kun en ollut positiivinen ja saanut arjestani iloa. Olisi siis ehkä osaltani ollut fiksumpaa hyväksyä se neutraalius ja ajoittainen mielipaha, kuin ottaa paineita positiivisuudesta ja ahdistua lisää. Onhan se aina mahdollista etsiä kaikesta niitä positiivisia puolia ja niin teenkin suurimman osan aikaa. Ihan joka hetki niin ei vain ehkä huvita tehdä.

Olisiko silloin parempi vain hyväksyä, ettei kokoajan olekaan kovin aurinkoinen olo? Antaa fiiliksen olla blaah, kunnes tilanne tasaantuu?

Koska kyllä se aina jossain vaiheessa tasaantuu. Tätä kirjoittaessani on tovi kulunut noista hankalimmista hetkistä. Kohtutulehdus oli ja meni, selkä on kuntoutumassa entistä ehommaksi ja vauvakin itkee paljon vähemmän. Positiivisuus tulee itsestään, eikä sitä tarvitse ”järkeillä”. Tiedätkö, siis kaivaa väkisin niitä positiivisia asioita esiin vaikkei yhtään tuntuisi siltä.

En nyt missään tapauksessa tarkoita, että positiivinen asenne olisi huono juttu. Päin vastoin, jos se sulta tulee luonnostaan tilanteessa kuin tilanteessa, go for it! Kuitenkin monelle meistä tekisi hyvää antaa itselleen ja tunteilleen vähän siimaa. Se ei tarkoita märehtimistä tai negatiivisuutta, vaan tunteiden vastaanottamista sellaisina kuin ne tulevat.

Tämä on taas yksi aihe, joka on ollut mielessäni todella pitkään! Päässäni kytee hirveästi ajatuksia, mutten oikein saa niitä jäsenneltyä järkeväksi tekstiksi. Ehkä sä voisit auttaa mua! Jos kerrot vähän omia ajatuksiasi aiheesta, niin saadaan hyvää keskustelua aikaan 🙂

Lissää positiivisuudesta:
Mitä on aito positiivisuus?
Perjantain positiiviset

Aamuhetki – Hiljaisuuden luksusta

aamuhetki

Aamuhetki, joka tuntuu luksukselta. Se on jännä, miten alkaa arvostaa asioita uudella tavalla, kun ne eivät ole enää jokapäiväisiä rutiineja. Miten sitä kaipaa sellaista, jota ennen piti itsestäänselvyytenä. Ja miten siitä itsestäänselvyydestä tulee harvinaista herkkua, arjen luksusta, kun se ei enää joka jokaisen päivän ohjelmassa.

Hiljaisuus ja hipsutus teen keittoon villasukissa. Hiutaleet tottuneesti veden kanssa mikroon, koska ei sitä voi tietää, josko tämä rauhallisuus päättyy hetken päästä. Kaksi ja puoli minuuttia, sekoitus, vielä minuutti. Pling. Puuron joukkoon pari isoa lusikallista riisiproteiinia, päälle puoli pakastimen mittaa marjoja. Vadelmaa ja mustikkaa. Banaanien siivuttamisen kohdalla hoksaaminen, että edelleen on hiljaista. Siitä innostuneena banaaniviipaleiden asettelu ja huoleton ropsaus cashewpähkinöitä perään. Pala tummaa suklaata kruunaamaan koko kokonaisuus.

aamuhetki

aamuhetki

Siinä se lautanen ja teemuki nyt nököttävät ihan siinä edessä. Kauniisti kohmeiset marjat, suklaapalat sulaneena puurossa. Niin täydellisinä, aivan kuin tämä hetkikin. Uskaltaako tässä alkaa syömään vai rikkoutuuko tämä luksusaamu? Edelleen on hiljaista, uusi päivä valkenee ja aurinko nousee. Hiljaisuudessa vain lusikoinnin äänet ja teen hörppäisyt.

Pian kulhon pohja jo häämöttää. Viimeisessä lusikallisessa jäljellä reilusti suklaata ja vadelmaa. Nam. Tämä on sitä arjen luksusta parhaimmillaan. Viimeiset kulaukset jo hieman hiljaisuudesta ja verkkaisuudesta viilenneestä teestä. Samalla makuuhuoneesta alkaa kuulua vaimeita, pian jo voimistuvia heräämisen ääniä. Kiitos, että sain aamuhetkeni.

aamuhetki

Millainen olisi sun täydellinen luksusaamu? 🙂

Lissää aamuhetkiä:

Aamuhetki – Viimeinen rauhallinen aamu?
Aamuhetki – Kuningattaren tuorepuuro
Aamuhetki päältä kaunihimpi

Paino hyvinvoinnin mittarina: Annatko vaa’an määrittää päivän fiiliksen?

On ihan tavallinen päivä. Olo on kiva ja tuntuu hyvältä omassa kropassa. Päätät hypätä vaa’alle. Mitä?! Plus 2kg? Olit niin varma, että paino olisi pudonnut tai edes samoissa lukemissa. Harmittaa. Hyvä fiilis on tiessään ja tilalle astuu morkkis sekä olisi pitänyt kieltäytyä siitä mummon leipomasta pullasta -ajatusketju. Pitäiskö alkaa taas laihduttaa?

Mitä ihmettä juuri tapahtui? Annoit painon, ulkoisen tekijän, määrittää mielialasi. Kaikki oli vallan hyvin, ennen kuin painolukema rävähti silmillesi vaa’an näytöltä. Mikään ei kuitenkaan konkreettisesti muuttunut noiden muutamien sekuntien aikana. Ainoastaan jokin mielessäsi muuttui. Paino on sinänsä kelju hyvinvoinnin mittari, että se saattaa ihan normaalilla vaihtelullaankin saada sinut voimaan huonommin – erityisesti henkisesti.

Paino ahdistaa todella monia naisia. Sen nousuihin ja laskuihin reagoidaan kuin kyse olisi vähintäänkin sijoitusrahaston kurssien romahtamisesta tai räjähdysmäisestä kasvusta – tietenkin kääntäen verrannollisesti. Sen alhaisemman painolukeman vuoksi ollaan usein valmiita laihduttamaan mitä kyseenalaisimmilla keinoilla ja rääkkäämään sekä kehoa että mieltä. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa naisista ajattelee ja järkeilee myös olevansa ihan sopivan kokoisia ja kelpaavansa sellaisena kuin ovat. Painosta ja kehonkuvasta ovat kirjoittaneet muun muassa ihanat Iida, Annika ja Eve.

Itsellenikin paino on menneisyydessä ollut jotenkin hurjan merkityksellinen juttu. Syömishäiriön myötä painon tarkkailu eteni ihan obsessiivisiin mittoihin ja muistan itkeneeni puolen kilon painonnousua. Raskausaikana seurasin jännityksellä omia fiiliksiäni painonnousun suhteen. Huijasin pahasti, jos väittäisin, ettei painonnousu hetkauttanut minua mihinkään tällä kertaa: Tuntuihan se pahalta, mutta osasin järkeillä tilanteen sitä vaativan. On kuitenkin hämmentävää, miten jopa raskaana oleville luodaan paineita mahdollisimman pienistä raskauskiloista ja niiden pudottamisesta pikavauhtiin. Nyt synnytyksen jälkeen on ihan vapauttavaa, etten edes tiedä tämän hetken painoani. Ja ensimmäistä kertaa ei oikeastaan edes kiinnosta.

Tänään Syömishäiriöliitto SYLI:n Älä laihduta – päivänä ajattelin sanoa muutaman sanasen painosta ja sen suhteesta hyvinvointiin.

paino

Paino hyvinvoinnin mittarina

Miksi ihmeessä painoa sitten käytetään hyvinvoinnin mittarina? Tottakai sillä on jotakin merkitystä terveyden kannalta: On aika aukottomasti osoitettu, että sairauksien riski kasvaa ylipainon kasvaessa. Kuitenkin tulee huomioida, että kyseessä on riskin kasvu. Ei siis suora yhteys, jonka mukaan yksioikoisesti ylipaino = sairaus. Ylipainoinen voi olla terveempi kuin normaalipainoinen tai hoikka, mikäli hänellä on terveemmät elämäntavat.

Vastatakseni kysymykseeni: Painoa käytetään mittarina terveys-sairaus-riskiakselilla, koska se on helppo, edullinen ja nopea tapa arvioida tilannetta. Tästä kuitenkin voi syntyä vaikka minkälaisia virhetulkintoja. Olemme varmaan kaikki kuulleet esimerkin, jossa urheilullista nuorta naista tai miestä kehotetaan laihduttamaan, koska BMI on yli 25? Lihasmassa on rasvamassaa tiheämpää, jolloin runsaasti lihasta omaavan henkilön paino on korkeampi kuin vähemmän lihaksikkaan henkilön. Tai mitä väliä edes mistä se viimeinen kilo koostuu: Eikö tuntuisikin jotenkin nurinkuriselta ajatella, että heti kun paino nousee tietyn pisteen yli, muuttuisimme jotenkin sairaiksi tai epäterveiksi?

Kuten olen kirjoitellut aiemmin, painoon vaikuttaa todella moni tekijä eikä se ole stabiili suure. Se heittelee jatkuvasti elämäntapojen puitteissa suuntaan tai toiseen. Painon äkillisen nousun syistä voit lukea täältä. Kun ymmärtää painon heittelyn syitä paremmin, on se myös helpompi hyväksyä: Jos kyseessä on kerran muuttuva tekijä, miksi annan sen vaikuttaa niinkin voimakkaasti hyvinvointiini?

paino

Miten sinä voit?

Seuraavaksi aion jatkaa kliseellä, mutta se nyt vain sattuu olemaan totta. Paino on vain numero.  Oma kokemuksesi hyvinvoinnista on paljon tärkeämpää kuin yksikään luku. Hyvinvointia voi kokea ihan missä tahansa painossa, muodossa tai koossa. Huomaisitko ilman vaakaa painosi muuttuneen hieman? Hyvin todennäköisesti et.

Jos kerran paino ei ole hyvä hyvinvoinnin ja terveyden mittari, mikä olisi? Hyvinvointia on käsitteenä hankala arvioida, sillä se on niin voimakkaasti sidottu yksilön kokemukseen. Vain sinä voit määrittää milloin juuri sinulla on hyvä olla. On paljon muitakin keinoja arvioida hyvinvointia kuin paino. Itse näkisin ennemmin mielekkääksi arvioida hyvinvointia lisäävien tapojen toteutumista arjessa kuin yhtä yksittäistä lukuarvoa. Lisäksi havainnointia voi kohdistaa omaan mieleen ja ajatuksiin: Mitä ajatuksesi kertovat hyvinvoinnistasi?

Hyvinvoinnin tsekkauslista

• Syötkö päivittäin värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään 500g?
• Juotko 2l vettä päivässä?
• Nukutko 7-9h yössä?
• Liikutko jollakin tavalla (treeni, hyötyliikunta) vähintään 60min/10 000 askelta päivässä?
• Koetko päivittäin tai lähes päivittäin arkesi ja työsi/opiskelusi mielekkääksi?
• Onko mielialasi pääsääntöisesti positiivisen puoleinen?
• Puhutko itsellesi kannustavasti ja rohkaisevasti?
• Oletko arjessa pääsääntöisesti energinen ja jaksat hyvin?

Oheisia kysymyksiä pohtimalla voit arvioida hyvinvointisi tilaa. Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole luoda paineita tai olettaa näiden tekijöiden olevan kaikilla samanlaisia. On vain todennäköisempää olla hyvinvoiva, jos vastaa näihin kysymyksiin kyllä. On kuitenkin myös ihan mahdollista kokea huonoa oloa näistä huolimatta ja silloin kannattaakin jutella asiasta joko ystävälle tai ammattilaiselle.

paino

Oletko sinä huomannut painon vaikuttavan mielialaasi positiivisesti tai negatiivisesti?

”Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivomme, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on. – Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Älä laihduta -päivänä keskustellaan hyvinvoinnista ja terveydestä, joiden lähtökohtana ja päämääränä ei ole laihtuminen. Älä laihduta -päivä viestii, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Älä laihduta -päivänä julistetaan painorauha.” Syömishäiriöliitto SYLI.

Epätäydellinen

Arjessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on hyvin helppo hairahtua uskomaan, että muiden elämä olisi jotenkin täydellistä. Ettei heillä ole samalla tavalla vastoinkäymisiä tai haasteita. On upean valkoista hymyä, vaivatonta peiliselfietä, huolellisesti aseteltuja smoothiekulhoja ja aina hyvin sujuneita treenejä.

Näillä ihmisillä on kuitenkin myös se oma elämä siellä ruudun toisella puolen. On sairauksia, onnettomuuksia, arjen kömmähdyksiä, sydänsuruja, vaikeita tunteita ja motivaatiopulaa. Työttömyyttä, persaukisuutta, ympäripyöreitä työpäiviä, rakoilevia parisuhteita. Sotkuinen koti, likaisia astioita ja pyykkivuori. Epäkohteliasta käytöstä, rumia sanoja, häpeää ja hymyn katoamista. On epätäydellisyyttä, jota et ehkä voi nähdä tai jota et vain ole huomannut.

Katsomme aina itseämme liian läheltä – kohtaamamme haasteet vaikuttavat suurilta, epäkohdat ulkonäössämme valtavilta ja omat persoonalliset vajavaisuutemme anteeksiantamattomilta. Kuitenkin jos tiedostaisimme myös muiden kamppailevan näiden ihan samojen haasteiden kanssa, olisimmeko itseämme kohtaan niin julmia?

aurinko3

Minä en ole mikään superihminen. Näen itsessäni paljon kehitettävää ja suurin osa näistä on ihan todellisia epätäydellisyyksiä. Se on kuitenkin ok olla epätäydellinen ja vähän rikkinäinenkin. Tärkeintä itselleni on aitous ja sen vuoksi haluaisinkin jakaa kanssanne 10 asiaa, jotka tekevät minusta epätäydellisen (ja samalla juuri minut).

Kärsimättömyys & huono epäonnistumisen sietokyky

Olen luonteeltani hyvin kärsimätön. Tämä näkyy erityisesti, kun koen olevani jossakin huono. Ensimmäisenä tulee mieleen golfin opettelu. Taannuin ihan lapsen tasolle ja heittelin mailaa pitkin viheriötä – koska en vain osannut.

Vinot alahampaat & purentakisko

Olen saanut eniten kehuja hymystäni ja hampaistani. Ne ovat todellisuudessa hieman vinot ja alaetuhampaat menevät päällekkäin. Lisäksi puren hampaita voimakkaasti yhteen öisin, mistä aiheutuu voimakas niskajännitys ja päänsärky. Käytän siis purentakiskoa, näytän mursulta ja puhun sössöttäen pitkin iltaa.

Somen selaaminen

Vaikka olen tästä puhunut paljon aiemmin, olen välillä ihan sysihuono irtautumaan puhelimesta. Olen kyllä onnistunut sitä vähentämään, mutta toisinaan tulee pidettyä somenselausmaratoneja – aina niskakramppiin asti. Not good.

Laiskuus

Joissakin asioissa olen oikeasti laiska. Olen tähän mennessä syyttänyt kiireistä arkea ja priorisointia, mutta siinä kohtaa kun siivous ei kiinnostele edes äitiyslomalla, voidaan vaan puhua laiskuudesta. Meillä ei siis siivota mitenkään erityisen säännöllisesti, vaan silloin kun tilanne näyttää hälyyttävältä. Saatan toisinaan ruokakuvia varten siivota jonkin tietyn alueen pöydästä… En myöskään silitä vaatteitani.

Epätasainen iho

Mulla on selluliittia, arpia, laikkuja ja kuivaa ihoa. Olen ollut aika meneväinen lapsi ja kaikennäköisiä vekkejä löytyy. Lisäksi mulla on atooppinen iho kaikkine hienouksineen. Nämä ovat olleet mulle pitkään jotenkin vaikeita sietää itsessäni, mutta vuosien mittaan sekin on hieman helpottunut.

Minulla on monia sairauksia

Sen lisäksi että olen moniallerginen ja atoopikko, mulla on parantumaton suolistosairaus. Crohnin tauti -diagnoosin olen saanut jo vuosia sitten ja olen sen kanssa oppinut elämään. Lisäksi omistan lukuisia epämääräisiä roskakoppadiagnooseja ja epäilyjä, kuten ”Crohnin tautiin eli regionaaliseen enteriittiin liittyvä määrittelemätön nivelsairausepäily” sekä epäily TOS-oireyhtymästä.

Motivoituminen asioihin, joista en pidä

Oh boy. Siinäpä vasta asia, jossa en erityisemmin loista. Tämä näkyy tuossa siivoamisessa erittäin hyvin, mutta myös roskisten viemisessä, aerobisessa treenissä, ihan minkä tahansa asian alkeiden opettelussa, kynsilakan poistamisessa, hedelmien kuorimisessa, käsitöiden lankojen päättelyssä…

Syön toisinaan liikaa, myös herkkuja

Onko edes olemassa joku, joka ei koskaan syö liikaa? Yleensä skenaario ilmenee, kun ruoka on hyvää, sitä on paljon ja keskityn samalla johonkin muuhun. Ja tietty silloin kun on jo syömisen aloittaessa liian nälkä.

Olen taipuvainen ahdistukseen

Ahdistun hyvin helposti. Liiallisesta kiireestä, suurista ihmismääristä, stressistä ja suurista tunteista. Toisinaan jo yksi riittävän tunnelatautunut ajatus voi laukaista ahdistuskierteen. Pari viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, koska päädyin ajattelemaan, että mitä jos joutuisin elämään ilman Niklasta. Itkin holtittomasti, pelkäsin kuolevani ja hyperventiloin niin pitkään, että taju lähti.  Jep.

Ryhti

Tämä on aina ennen ollut vahvuuksiani ja nyt raskausaikana ryhtini on suoraan sanottuna ihan pyllystä! Raskausajan muutokset kääntävät ryhdin herkästi etukumaraan ja tähän kun yhdistää koneella kököttämisen… Lopputulos ei ole hyvä. Onneksi tämä on mahdollista saada kuosiin myöhemmin!

aurinko2

Pointti ei ole se, että yritettäisiin tehdä itsestämme virheettömiä ja täydellisiä. Häivyttää epäkohdat pois. Ei! Pointtina on saada eniten irti siitä juuri sulle valikoituneesta cocktailista ja valjastaa epätäydellisyydet eduiksi. Sun uniikeiksi piirteiksi. Tärkeää olisi siis tunnistaa, mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka voit halutessasi muuttaa ja mitkä puolestaan olisi kannattavampaa hyväksyä osaksi itseä.

Näitähän keksisi vaikka kuinka, kun rupesi ajan kanssa miettimään! Tarkoituksenani ei ole nyt mollata itseäni ja kerätä mitään säälipisteitä. Suurimman osan listan asioista olen jo hyväksynyt ja osaa työstän vielä. Halusin nostaa esille sen, että ruudun takana on ihminen. Niin itseni, kuin muidenkin kohdalla.
Tuleeko mieleen mitään, mitä haluaisit itsestäsi jakaa?

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Sillä mitä päivittäin syötämme päähämme, on valtava vaikutus hyvinvointiimme. Teemme omien ajatusmalliemme pohjalta tulkinnan lukemastamme/näkemästämme tilanteesta. Ajatukset puolestaan synnyttävät tunteita ja tunteet toimintaa. Siten joku alitajuisena pitämäsi toiminta saattaa olla seurausta keskustelusta ruokatunneilla, puolison asenteista, työilmapiiristä tai esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

Hyvin usein seuraamme somessa henkilöitä, joilla on jotakin mitä itse haluaisimme: Rahaa, ulkonäköä, unelmakoti tai upean kuuloinen parisuhde. Eikä siinä mitään, jos se kannustaa sinua eteenpäin konkreettisesti tavoittelemaan haluamaasi!
Harmillisen usein näin ei kuitenkaan ole. Motivaation ja inspiraation sijaan syntyy katkeria ajatuksia, ärsytystä, kateutta, itseinhoa tai huonoa mieltä. Johtavatko nämä ajatukset ja tunteet todella sinua kohti sellaista toimintaa, jotka tukevat tavoitettasi? Niinpä niin. Pian sitä löytää itsensä käsi keksipurkissa, tiuskimassa puolisolleen, kommentoimassa ikäviä juttuja bloggaajan kommenttiboksiin tai syytämässä rahaa turhuuksiin nettikaupoissa.

Voidaan ihan toisella kertaa jutella siitä, miten toisiin vertaileminen vertaileminen ei ole yhtään järkevää puuhaa ja millaista on somekriittisyys. Somessa ei useimmiten näy se arki, työmäärä kaiken sen sisällön taustalla ja ”likainen todellisuus”. Kaikki tuskin menee niinkuin strömsössä niillä sometähdilläkään.

22851340_10215486018250406_1218954002_o

Tärkeintä on tiedostaa, että sinä pystyt vaikuttamaan toimintaasi. Se tapahtuu vaikuttamalla ajatuksiisi ja tunteisiisi. Hyvin usein havaitsemme ensin toiminnan: Itse ainakin tuhisen ja puhisen kiukkuisena sekä järjestelen ärsyyntyneesti pikkusälää paikoilleen.
Tässä tilanteessa voisi pysähtyä miettimään, mikä on tunne toiminnan taustalla. Miltä minusta tuntuu? Yleensä kiukkusiivous on omalla kohdallani seurausta turhautumisen ja harmituksen tunteista. Kaikki tunteet ovat ok ja monesti helpottaakin jo ihan vain sen hetkisen tunnetilan hyväksyminen.

Seuraavaksi miettimisen voi kohdistaa tunteita herättävään ajatukseen. Minun ehdottomasti turhautumisen syyni nro 1 on ajatus siitä, ettei minua kuunnella tai arvosteta. Siinä kohtaa ärsytyskynnys on varsin matala tai lähes olematon = harmittaa = puhina ja sukkien viikkaamista.

Kun bongaa alkuperäisen ajatuksen toiminnan taustalla, on helpompi vaikuttaa koko prosessiin. Nykyisin tiedostan tämän ajatuksen olemassaolon vahvasti ja osaan tarpeen tullen kommunikoida ajatukseni myös muille. Tämä purkaa tunnelatausta tilanteesta ja auttaa suhtautumaan ajatukseen neutraalimmin.
Omien toimien ymmärtämisessä ja muuttamisessa on siis pitkälti kyse ajatuksien ja tunteiden tiedostamisesta, hyväksymisestä ja käsittelystä.

22851614_10215486018330408_278759819_o

Miksi sitten alussa toin sosiaalisen median esille, kun lopulta prosessi on kiinni itsestä? Vaikka loppujen lopuksi vain sinä voit valita suhtautumisesi tilanteisiin ja ajatuksiin, onko pointtia altistaa itseään negatiivisille ajatus- ja tunnekokemuksille päivittäin jopa useita kertoja? Saa olla aikamoinen zenmunkki, jos meinaa antaa kaiken mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minä en ainakaan siihen pysty!

Teinkin hetki sitten tietoisen päätöksen että a) vietän vähemmän aikaa instagramissa ja facebookissa b) seuraan vain tyyppejä, joiden postauksista tulee hyvä olo. Tämä tarkoitti siis sitä, että klikkasin itseni pois monen sadan tyypin seuraajalistoilta. Seuraan vain ihmisiä, joista välittyy aitous, positiivinen elämänasenne sekä inhimillisyys. Se jos mikä on inspiroivaa!

Haastan sutkin kokeilemaan samaa, varsinkin jos huomaat, että somehetkien jälkeen olo on kurjempi! Somen kohtuukäyttö on huomattavasti miellyttävämpää sekä niska-hartiaseudulle että mielenterveydelle 🙂