Perhepiknikillä – Yksi kirsikkapuu ja kesän eka jätski

piknik

Kävimme eilen Hanamin kunniaksi Roihuvuoren kirsikkapuistossa tavoitteenamme lähinnä nähdä vaaleanpunaisena kukkivat puut. Valitettavasti kukat olivat ehtineet jo tipahtaa puista eikä vaaleanpunaisesta kukkamerestä ollut tietoakaan. Olisin niin halunnut ottaa kuvia Geisha-suklaamainoksen hengessä! Yhden pienen valkoisen ja kukkivan kirsikkapuun tosin löysimme kuvaa varten.

Vaikkei vaaleanpunaisuutta ympäröivästä maisemasta löytynytkään, oli tunnelma välillämme melko hattarainen. Vietimme yhdessä ensimmäistä perhepiknikkiämme: Makoilimme vierekkäin auringossa (vauva tottakai varjossa), söimme salaattia ja hurjan hyvää hieman sulanutta jäätelöä sekä kävelimme rauhassa katsellen paikkoja. Aurinko lämmitti ihanasti farkkutakin selkämystä ja paljaita sääriä. Ei edes ehtinyt kauheasti harmittaa meidän huono ajoituksemme, sillä kaunista japanilaistyylisessä puistossa oli jokatapauksessa, vaikkemme kukinta-aikaan osuneetkaan paikalle.

Ihana kiireettömyys

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta tuntui, että nyt ei ole mihinkään kiire. Vaikkei vauvan kanssa aikatauluja juuri ole muutenkaan, on helposti läsnä sellainen jatkuva kiireen tunne: Jos en nyt äkkiä tee tätä hommaa, se jää tekemättä. Havahduin evässalaattia popsiessani siihen miten hirmuisella tahdilla yritin vetää ruokaa kitusiini. Pureskelu, nielaisu, pureskelu, nielaisu. Välillä taisin nielaista jotain puremattakin. Samalla tavalla taisi toimia mieskin, sillä hyvä kun ehti yhden suullisen jätskiä syödä, oli toinen jo lähestymässä ammollaan olevaa kitaa.  Kun hoksasimme tämän ja pohdimme hieman toimintamme syytä, rauhoittui fiiliskin paljon. Ei ole kiire, ihanaa!

Olen todennut, että on ihan supertärkeää mennä ja tehdä asioita myös vauvan kanssa. Ainakin itselleni. Jos ei vauvaa ota mukaan, voi sitten rauhassa elellä yksinään neljän seinän sisällä ekat kuukaudet. Mun päälle on tehnyt niin hyvää käydä välillä kahvittelemassa, kaupoilla ja nyt tuolla piknikillä. Vauva ei ole mikään este, tosin suunnittelua se vaunujen kanssa liikuskelu hieman vaatii. Meidän muru ei aina oikein viihdy yksinään vaunuissa vaan hänellä on tarve olla sylissä ja katsella maailmaa. Tämän kun yhdistää siihen, että beibi on nälkäinen vähän joka toinen hetki, on tiedossa hieman kanssamatkustajien hermoja raastavaa huutoa sekä suunnittelemattomia imetystaukoja milloin missäkin. Kiitos kärsivällisyydestänne ja anteeksi.

piknik

Kuitenkin kokonaisuudessaan reissu meni hyvin – ja sen jälkeen oli taas entistä mukavampi palata kotiin! Alan ehkä löytää jonkinlaista touchia tähän kotiäititouhuun. Mitähän kivaa keksisin ensi viikolle?

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä onkaan? Saa vinkata tännekin päin! Ja hei kokeilkaa tuota piparminttu-suklaajädeä. Se on taivaallista!

Arjen pikaruokaa – mausteinen Quornwokki (G, M)

Näin lapsiperhearjen keskellä ruoanlaitto muuttaa hieman muotoaan. Kokkailulle ei ole samalla tavalla enää aikaa, eikä oikeastaan energiaakaan. Ruokailuvälit venyvät helposti, jos käsillä ei ole jotakin nopeasti valmistuvaa. Kiusaus välipalatyyppiseen syömiseen ja valmisruokiin kasvaa varsin suureksi. Vaihtoehtona on siis olla nälkäinen ja kiukkuinen tai syödä vähän mitä sattuu eteen ilmestymään. Ei hyvä, jos aikoo säilyä pidemmän päälle terveenä ja hyvinvoivana!

Olen varma, etten ole tämän haasteen edessä yksin. On kiireen aiheuttaja sitten vaativa työ, perhearki, hektinen opiskelijaelämä tai näiden kolmen kombo, on tarve nopeille ja terveellisille resepteille. Sen vuoksi ajattelin aloittaa uuden blogisarjan nimeltä Arjen pikaruokaa.

Arkiruoka

Arjen pikaruokaa -reseptit sisältävät reilusti makuja ja annoskoot eivät ole luokkaa kaksi parsaa ristissä. Ruokaa tulee ainakin parin aterian edestä kahdelle henkilölle. Resepteissä ei laiminlyödä proteiinia, hiilihydraattia eikä rasvaa ja ne sisältävät riittävästi energiaa vauhdikkaankin arjen ylläpitämiseksi.

Arjen pikaruokaa -reseptisarjassa mennään sieltä missä aita on nopein ylittää, kuitenkaan liikaa terveellisyydestä tinkimättä.

Ensimmäisenä reseptinä jaan teille eilen kokkailemani herkullisen Quornwokin ohjeen. Makua haetaan chilin lisäksi valkosipulista, inkivääristä ja soijakastikkeesta. Kasvisten suhteen hiukan oikaistaan ja napataan pakkasesta valmis wokkivihannessekoitus. Riisinuudelitkin kypsyvät minuuteissa. Resepti on nopeudessaan vailla vertaa – Tämä pikaruoka valmistuu vartissa pannulta pöytään!

Arkiruoka

Quornwokki riisinuudeleilla

(4-5 annosta)
2pss Quorn-paloja (pakaste)
2 chiliä
1 valkosipulin kynsi
Rypsiöljyä
Iso kourallinen cashewpähkinöitä
Iso purkillinen ananasta (+500g)
2 isoa lorausta soijakastiketta 
1tl inkivääriä jauhettuna

Riisinuudeleita
Wok-vihanneksia (pakaste)

Kuumenna pannulla suht reilusti öljyä. Lisää pilkottu chili ja valkosipuli. Kuullota hetki, jotta maut pääsevät valloilleen!  Lisää chilin ja valkosipulin joukkoon Quorn-kuutiot. Jos haluat nopeuttaa kypsymistä, voi kuutiot ottaa sulamaan pöydälle ennen valmistusta. Kun Quorn on sulanut, lisää pannulle murskatut pähkinät, ananas ja soijakastike. Ripottele päälle inkivääri ja hämmennä sekaisin. Samalla voit heittää wokkikasvikset erilliselle pannulle kypsymään ja keittää veden riisinuudeleita varten. Lisää riisinuudelit kuumuuden kestävään astiaan ja kaada kuuma vesi päälle.
Kasaa lautaselle riisinuudelit, kasvikset ja mausteiset Quornit. Syö hyvällä ruokahalulla ja huolellisesti pureskellen mahdollisesta kiireestä huolimatta!

Arkiruoka

Minkälaisille arjen pikaruokaresepteille sinulla olisi kysyntää? Ainakin muutama vegepainotteinen resepti on tuloillaan niiden basickanojen lisäksi! 🙂

Lissää arkiruokaa:
VEGAANINEN AVOKADOPASTA – terveellinen ja nopea arkiruoka
Arkiruokaa: Itämaisia makuelämyksiä
Nopeaa kasvisruokaa – Härkispallerot & bataattimuussi

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Varmaan jokainen meistä on joskus yrittänyt muuttaa jotakin negatiiviseksi kokemaansa tapaa, mutta päätynyt lopulta takaisin aloituspisteeseen. Itse ainakin yritin noin 1001 kertaa vähentää kahvinjuontia vain huomatakseni, että hupsis taas meni pannullinen. Onneksi raskaus hoiti tämän vieroituksen puolestani, sillä muuten olisin edelleen tämän(kin) tapani orja.

Jokaisella nämä muutosta kaipaavat tavat ja niiden haitallisuuden kokemus ovat omanlaisiaan. Joku voi kokea iltaisin telkkarin katselun tai puhelimen selaamisen huonona tapanaan, koska se vaikuttaa negatiivisesti hänen yöuniinsa. Toinen taas kokee kyseiset aktiviteetit äärimmäisen rentouttavana toimintana ja nukahtaa sänkyyn kuin uppotukki.

Ihan ekana täytyy tietysti tunnistaa se oma huono tapa, jonka haluaisi muuttaa. Se harvemmin on kovin vaikeaa, sillä jokaisella on useimmiten ”se yksi pahe”. Voisi hyvin myös pohtia, onko tätä tapaa tarpeen muuttaa? Kai ihmisellä pahe jos toinenkin saa olla; Jos irtokarkit ovat se sun lempparijuttu maailmassa ja niitä menee sitten kerralla paljon, niin so be it. Tapa vaatii muutosta siinä kohtaa kun a) itse koet sen ongelmaksi b) siitä on sinulle merkittävää terveydellistä haittaa. En edes aloita tuosta mun entisestä kahvinkulutuksestani…

tapa

Tapa – miksi sen muuttaminen on niin vaikeaa?

Usein tapojen muuttamisen tiellä on muutama kompastuskivi, joihin koko muutos saattaa kosahtaa ennen kuin alkoikaan. Kun nämä seikat ottaa huomioon jo alussa, on tavan muuttaminen todennäköisesti huomattavasti helpompaa!

-Tunnista uskomukset tapojen taustalla – Ihmisillä on todella monia itselleenkin tunnistamattomia uskomuksia, jotka huomaamattamme ohjaavat ajatuksiamme ja toimintaamme. Tavan muuttamiseen kietoutunut uskomus voi koskea esimerkiksi tupakointia: Tupakoinnin lopettaminen on todella vaikeaa, tulee kamalat vieroitusoireet. En sitä paitsi koskaan ole tavannut ketään tupakoinnin onnistuneesti lopettanutta. Jos lähtötilanteessa ajatusmalli on tämä, ei siitä kovin pitkälle usein ponnisteta. Minkälaisia uskomuksia löydät itseltäsi, jotka voisivat haastaa tavanmuutosprosessiasi?

-Keskity lisäämään positiivista negatiivisen vähentämisen sijaan. Virheellisesti usein keskitytään karsimaan negatiivista, jolloin mielesi kuulee lähinnä ”en saa tehdä sitä” tai ”en saa syödä tätä”. Haluaisitko sinä tällaisesta jatkuvan tilanteen, pysyvän tavan? Ei se mitään, en minäkään. Kyse on siis tavoitteen asettelusta: Sen sijaan, että päätät en syö herkkuja voit muotoilla tavoitteen muotoon keskityn säännölliseen ateriarytmiin. Silloin saat lisää positiivista arkeesi, etkä vain vie jotain pois.

-Varaudu etukäteen. Muutokset ja sattumukset elämässä otettava huomioon jo tapamuutosta suunnitellessa. Jos tapahtuu X niin teen Y. Jos unohdan sen välipalan kotiin, käyn lounastauolla pikaisesti kaupassa. Jos yöunet jäävät vähiin, paikkaan tilannetta päikkäreillä. Jos liikunnalle ei näytä olevan aikaa, jään bussista aiemmalla pysäkillä ja kävelen portaat. Kun huomioit mahdolliset skenarioit jo etukäteen, kantaa tapojen muutos todennäköisemmin sen prässin läpi, jota elämäksikin kutsutaan. Siten olet varautunut tulevaan, eikä sormi mene suuhun yllättävässäkään tilanteessa.

-Anna tavan muuttamiselle aikaa. Tässä yksi täysin hypoteettinen (krhhmm) esimerkikki arjesta. Kun pieni (ihana!) vauva tulee taloon, voivat vanhempien tavat kauniisti sanottuna hieman levahtaa käsiin. Vaikka on jo vuosia harjannut hampaat aamuin illoin, meinaa tämäkin hyvä tapa unohtua elämänmullistuksen keskellä. Mietihän nyt tilannetta; Olet vuosia jankannut päähäsi hampaiden harjausta, mutta uuden tilanteen tullen se unohtuu.  Kuinka kauan oletkaan harjoittanut terveellisempiä elämäntapoja? Menee aikaa ennen kuin valinnat tulevat selkärangasta. Kun elämään tuodaan iso kasa uutta opeteltavaa, on suuri riski, että vanhatkin tavat alkavat rakoilla. Ota siis ihan rauhassa aikaa uuden tavan opetteluun, jotta ne olemassa olevat tavat pysyvät perässä!

tapa

Onko sinulla ”huonoa” tapaa, jonka haluaisit muuttaa? Mitä konkreettista voisit tehdä sen eteen jo tänään? 🙂

Lissää lukemista tavoista!

Perusta kuntoon – Mikä on sinun hyvinvointitapasi nro 1?
Tavoista ja tottumuksesta
Hyvinvointia huhtikuuhun – Uuden tavan opettelun ABC ja helppo keino tavoitteen seurantaan!

Herkuttelua arkeen – Porkkanakakkupuuro (G, M)

Juuri kun pääsin sanomasta, etten enää raasta kesäkurpitsaa puuroon, raastin sinne porkkanaa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään niukistelupuuro vaan aikamoinen herkku! Tämä puuro nimittäin maistuu porkkanakakulta tai vähintäänkin porkkanakakkutaikinalta.

Puuron salaisuus piilee porkkanan lisäksi makua tuovissa mausteissa – inkiväärissä, kanelissa, kardemummassa ja ripauksessa suolaa. Niissä ihan samaisissa kuin kippaisit mukaan herkulliseen porkkanakakkuun.

Avain pehmeääkin pehmeämpään koostumukseen löytyy mukaan vatkatuista kananmunista. Voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta maistuu taivaalliselta. Kananmuna kypsyy sekoitellessa ja tuo mukanaan taikinamaisen rakenteen. Munattomat ihmiset (tää kuulosti niin paljon paremmalta mun päässä) voivat korvata kananmunat esimerkiksi hyvänmakuisella proteiinijauheella ja ripauksella psylliumia!

Kuten mun reseptit yleensäkin, on resepti luontaisesti vähemmän makea. That’s the way I like it! Makeanhimotukseen voi kuitenkin mainiosti lisäillä mukaan esimerkiksi hunajaa, superkypsää banskua tai taateleita.

Valmiina syömään? Vain muutama minuutti, niin tämä lautasellinen voi olla sun edessä!

Porkkanakakkupuuro

Porkkanakakkupuuro

1,5dl kaurahiutaleita
2 pientä porkkanaa
2dl kauramaitoa
2-3dl vettä
½tl kanelia, kardemummaa ja inkivääriä
ripaus suolaa
2 kananmunaa

Tarjoiluun maapähkinävoita ja marjoja

Mittaa kattilaan vesi ja kauramaito. Heitä sekaan kaurahiutaleet, raastettu porkkana ja mausteet. Keittele puuro jähmeäksi. Lisää tämän jälkeen joukkoon kananmunat reilusti vatkaten, kunnes kananmuna näyttää kypsyneeltä ja puuron koostumus taikinaiselta. Nauti esimerkiksi maapähkinävoin ja marjojen kanssa!

Ootko sä kokeillut kakkupuuroa ennen? Jos sulla on joku lemppari herkkupuuroresepti tai spesiaalit puuron päälliset, niin heitähän ihmeessä jakoon! 🙂

Lissee puuroa!

Tuorepuuron palikkamalli – Miten valmistaa taatusti herkullista tuorepuuroa?
Arkiaamuista luksusta: Mustikkapiirakkapuuro
Palauttava punttipuuro

Elämäni pahin kipu – Millaisia ajatuksia kipu herättää?

Kuvittele pahin mahdollinen kipu, jonka voisit koskaan kuvitella kohtaavasi. Kuvittele seuraavaksi kivun jatkuvan lähes taukoamatta useita päiviä, viikkoja, jopa kuukausia. Joka päivä herätessäsi uuteen päivään huomaat, että se kipu on edelleen läsnä. Minkälaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Ajattelin nyt oman kokemukseni kautta jakaa hieman kokemuksia kovasta kivusta ja hermosärystä. Tämän ei ole tarkoitus olla yhyy byhyy sattuu -tyylinen valitusvirsi (vaikka varmasti on se vähän sitäkin), vaan nimenomaan väylä itselleni käsitellä aihetta ja nostattaa ajatuksia ilmoille.

Millaista on hermosärky?

Hermosärkyä, kuten mitä tahansa muutakin kovaa kipua, on todella vaikea kuvailla. Se on vähän kuin kuvailisi jonkin sellaisen raaka-aineen makua, mitä toinen ei ole koskaan maistanut. On äärettömän vaikea sanoittaa kiputuntemus muille ymmärrettävään muotoon.

Oletko koskaan iskenyt kyynärpäätäsi kunnolla johonkin terävään kulmaan ja tuntenut voimakasta vihlovaa kipua kyynärpään lisäksi kyynärvarressa, sormissa ja jopa olkapäässä? Kyynärhermo otti osumaa ja hetken kipuilee, mutta sekin on jo erittäin epämiellyttävää! Tämä on hermosta johtuvaa kipua.

Jos halutaan päästä siihen olotilaan, mikä itselläni on tällä hetkellä, voit kuvitella seuraavaa: Kerro vihlova kyynärpääkipu 100 kertaiseksi. Kipu on kyynärpään sijaan alaselässä, hieman vasemmalla puolella. Se säteilee pakaran ja takareiden kautta aina pohkeeseen ja jalkapohjaan asti. Ohi vilahtavan hetken sijaan kipu on läsnä koko ajan.

Kipu myös aaltoilee; Hyvinä hetkinä kukaan ei välttämättä aavista, että sinuun sattuu taukoamatta. Huonompana hetkenä se ei varmasti jää epäselväksi, kun toinen lakoaa maahan nelinkontin, huutaa ja itkee. Tuntuu kuin jalkaa pitkin valuisi jotain kuumaa ja kirvelevää nestettä. Samalla silmissä mustenee, paniikki meinaa iskeä ja oksettaa.

Mitä hermokivulle voi tehdä?

Ihan ensimmäisenä tottakai täytyy selvittää, mistä kipu johtuu ja miksi hermoärsytys on syntynyt. Se ei aina ole näin rajua, vaan voi oireilla myös pelkkänä puutumisena ja pienenä vihlontana. Omalla kohdallani kyse lienee vanhan välilevynpullistuman ärtymisestä raskauden myötä tapahtuvan painopisteen muutoksen ja aktiivisuuden vähenemisen seurauksena. Hermokivun syyn selvittelyvaiheessa suosittelen ehdottomasti kääntymään asiansa osaavan lääkärin ja/tai fysioterapeutin puoleen, jotta lähtökohtaisesti aletaan hoitaa oikeaa asiaa.

Keinot ovat varsinkin näin raskaana ollessa hieman vähissä, erityisesti jos haluaisi hoitaa vaivaa muuten kuin lääkkeillä. Kipu on itselläni pahinta aamuisin sekä istumisen tai muun paikallaan olemisen jälkeen. Liike on lääkettä siis tässäkin asiassa. Harmi vain, että se liikkeelle lähteminen on tuskaista noin 40-60 minuuttia, jonka jälkeen enää vain joka toinen askel tekee kipeää. Liikkeen lisäksi itselläni ovat auttaneet kylmägeeli ja kylmäpussi sekä hakeutuminen mahdollisimman vähän selkää kuormittavaan asentoon: Raskaana ollessa tämä on joko kylkimakuu tai nelinkontinasento, ilman pallomahaa vatsallaan makaaminen. Ihan pahimman kipuaallon aikana mies on painanut etusormen ja peukalon välistä akupainantapistettä, mikä ainakin hieman siirtää huomiota muualle.

Tottakai on olemassa vaikka mitä lääkkeitä, joiden pitäisi ainakin lieventää olotilaa. Panadolit ja buranat ovat ihan leluja tässä tilanteessa. Raskaana ollessa on varsin minimaalisesti vaihtoehtoja, joten lääkityksenä käytetään sitä turvallisinta: Panacodia. Kyseessä on yhdistelmälääke, joka sisältää parasetamolin lisäksi pienen annoksen kodeiinia, joka metaboloituu elimistössä morfiiniksi. Opioideissa on se kiva juttu, että yhtään herkemmällä tyypillä menee pää sekaisin, oksettaa, väsyttää… Mulla myös silmien takana tuntuu tosi hassulta!

Mikään näistä edellä mainituista keinoista ei poista kipua. Ne vain korkeintaan leikkaavat kivulta sen pahimman terän, jolloin saan syötyä ja nukuttuakin. Hyvänä päivänä saan istuttua pallolla ja kirjoitettua ajatuksiani ylös: Se tapahtuu selkään kaulahuivilla köytetyn kylmäpussin voimin.

Huom! Nämä ovat vain subjektiivisia kokemuksia, eivät siis virallisia hoito-ohjeita. Jos epäilet itselläsi hermo-oireita, suuntaa kipin kapin lääkäriin!

Millaisia ajatuksia kipu herättää?

Aivan järjetön avuttomuuden tunne. Inhoan sitä yli kaiken, sillä rakastan itsenäisyyttäni ja vapautta päättää itse. Mies joutuu tällä hetkellä pukemaan minulle sukat, housut ja kengät. Hän joutuu välillä hoitamaan kotona kaiken aamupalan tekemistä myöten, sillä minä makaan sängyssä tai lattialla. En pysty auttamaan kotitöissä tai edes lähtemään ulos ilman apua.

Heräsin kipukohtauksen jälkeen miettimään myös hetkessä olemista; Kun sattuu niin älyttömästi, ei pysty ajattelemaan yhtään mitään muuta. Siinä tilanteessa on pakko olla läsnä, halusi tai ei. Tuntuu kuin päässä ei liikkuisi mitään. Sitä vain keskittyy selviämään juuri tästä hetkestä, eikä millään muulla ole väliä. Ehkä tämän tuntemuksen takia jotkut ihmiset satuttavat itseään tarkoituksella?

Olen tosi paljon myös miettinyt tulevaa, ehkä pelokkainkin ajatuksin. Jatkuuko tämä kipu ikuisesti? Mitä jos tämä ei menekään ohi vaan jää pysyväksi? Miten ihmeessä sitten pärjään vauvan kanssa, jos en pärjää edes yksin?

Tämä kuulostaa jo ehkä vähän pahalta, mutta joinakin päivinä en oikeasti jaksaisi nousta aamulla sängystä. Tuntuu erittäin masentavalta herätä uuteen päivään, kun vastassa on väistämättä se järjetön (vai järjen vievä?) kipu. Hetken aikaa sitä jaksaa ajatella toiveikkaasti, että ehkä tänään onkin se päivä kun helpottaa. Kuitenkin kuluvien päivien ja viikkojen myötä se toivokin alkaa lässähtää.

Olenko jo nyt huono äiti, kun käytän lääkkeitä enkä selviä ilman? Tämä on ollut kantavana teemana tosin koko raskauden, eikä liity vain kipulääkkeisiin. Koen hieman huonoa omatuntoa siitä, etten pysty tällä hetkellä lääkkettömään elämään. Pelkään aiheuttavani haittaa pikkuiselle.

Seuraava ajatus on hieman absurdi, mutta vilahtaa päässäni säännöllisesti: Voisiko jalan vain leikata irti? Voin kuvitella miten mielipuolena lääkäri pitäisi, kun esittäisin toiveen tästä hoitomuodosta… En tietenkään ole tosissani. Tässä on vain yksi hyvä esimerkki siitä, minkälaisia hassuuksia omissa ajatuksissa se jatkuva kipu voi aiheuttaa.

Olen paljon miettinyt myös kivun kokemista. Olenko vain heikko, kun en kestä ja jaksa tätä? Olisiko tällainen kipu jollekin siedettävää ja minä valitan turhasta? Kipuhan on aina subjektiivista, yksilön kokemus.

Minusta tuntuu myös, että olen ihan hyödytön. Olen aiemminkin kamppaillut paljon asian kanssa. Jos en saa mitään aikaan, koen itseni huonoksi ja turhaksi. Yllättävän tiukassa istuu ajatus, että oma arvokkuus tulisi jotenkin ansaita saavuttamalla asioita. Ihmisarvon ei pitäisi olla sidonnainen saavutuksiin.

Kiitollisuus. Tämä on tunteista ja ajatuksista päällimmäisenä aina, kun vähänkään avaan kivusta suuni tai edes ajattelen hieman syvällisemmin. Kaikki ne tsempit ja jaksamisen toivotukset auttavat todella, kun itsestä tuntuisi ettei enää jaksa. Ympärilläni on upeita ihmisiä, jotka jaksavat kysyä kuulumisia, tukevat ja kannustavat. Eniten kiitollisuutta koen tietysti tuosta rakkaasta miehestä, joka on vierellä jokaisena päivänä. En edes voi ymmärtää, miten hänellä riittää kärsivällisyys, ymmärrys ja empatia päivästä toiseen! Sanokaa mitä sanotte, rakkaus parantaa <3

Haluaisin ensisijaisesti blogillani levittää positiivisuutta ja inspiraatiota, mutta tällä hetkellä arkeni ei ole sitä. Ensisijainen arvo itselleni kuitenkin on aitous: Tätä tämä mun elämäni on tällä hetkellä. Tämä kirjoitus ehkä vähän selittää, miksi somessani on näkynyt vähän vähemmän treenipainotteista settiä tai ihanan seesteisiä aamiaiskuvia. Aamut ovat nimittäin muuttuneet päivän parhaista hetkistä painajaismaisiksi: Ne ovat vain pakollinen paha ja symboloivat sitä älytöntä päivittäistä kipua. En oikeasti osaa kuvitella tämän pahempaa kipua, enkä millään usko edes tulevan synnytyksen peittoavan tätä kokemusta. Jos ei muuta, niin olen ainakin nostattanut kipukynnystäni valmiiksi synnytystä varten…

Oletko koskaan kärsinyt hermosärystä?

Lue myös aiemmasta välilevynpullistumastani:
Kuulumisia vai sittenkin sairauskertomus?

Arjen tasapaino – Voiko sen saavuttaa?

Nykyaikana tasapainosta on tullut suuri ja tavoittelemisen arvoinen asia. Voisi melkeinpä puhua tasapainotrendistä, mikä on toisaalta aika huippua! Onhan se toisaalta erittäin miellyttävää olla tasapainoinen ja balanssissa oleva ihminen. Itsekin siihen pyrin, vaihtelevalla menestyksellä.
 

Mitä sillä tasapainolla oikein meinataan?

Tasapaino tuntuu tarkoittavan ihmisille erilaisia asioita. Tarkoitan ehkä tässä tapauksessa enemmän sellaista arjen tasapainoa, kuin epärealistisen täydellistä fyysisen, psyykkisen ja henkisen tasapainon tilaa. Mä itse jaottelisin tasapainon pariin eri kategoriaan: On eri asioiden sisäistä ja eri asioiden välistä tasapainoa.
 
Asioiden sisäinen tasapaino otetaan monesti ensimmäisenä syyniin, kun lähdetään hakemaan balanssia. Tasapainotetaan ruokavaliossa kasvikset ja suklaa sopiviin suhteisiin, säädetään levon määrä vastaamaan treenikuormaa. Vietetään perheen arjessa tasaisesti aikaa eri aktiviteettien ja sohvan välillä. Ja niin edelleen.
 
Kuitenkin asioiden välinen tasapaino voi toisinaan jäädä vähemmälle huomiolle. Suurin osa ihmisistä haluaisi elämäänsä mahtuvan asioita varsin monesta eri kategoriasta. Useimmiten ne näyttävät jotakuinkin tältä:
 
– Tyydyttävä työelämä / opiskelu
– Perheen yhteinen aika
– Elämäntilanteeseen sopiva liikunta
– Hyvinvointia tukeva ravitsemus
– Riittävä ja palauttava uni
– Itselle merkitykselliset asiat, kuten harrastukset ja sosiaaliset suhteet
 
Kun näin monta asiaa yritetään niputtaa yhteen, lienee selvää, että liiallinen panostus yhteen osa-alueeseen näkyy väistämättä myös muilla elämän osa-alueilla. Jos panostaa ihan täysillä työhön, voi siinä muutama kaverien tapaaminen tai treenikerta jäädä välistä. Jos nukkuu jokaisesta päivästä 12 tuntia, voi olla vaikea mahduttaa kaikki muu sisältö jäljelle jäävään hereilläoloaikaan. Jos taas miettii ruokaa 24/7, voivat perhe-elämä ja työkin kärsiä siinä sivussa. Kaikki opinnäytetyötä joskus tehneet myös varmasti tietävät sen urakan vaikutukset syömiseen, liikkumiseen ja sosiaaliseen elämään…

Tämä epäsuhta on ihan täysin ok, jos tilanne on väliaikainen. Pahimmassa sumassa onkin paras joustaa jostain, eikä yrittää pää hiestä märkänä suorittaa kaikkea. Pidemmällä aikavälillä täysi panostus yhteen osaan syö tilaa muilta ja ajaudutaan yhä kauemmas tasapainosta. Varsinkin jos aletaan ottaa aikaa unesta, liikkeestä, riittävästä ruokailusta ja itselle merkityksellisistä asioista, eli hyvinvoinnin peruspilareista, ollaan pian vaarallisilla vesillä.

Voiko arjen tasapainoa saavuttaa?

Elämän eri osa-alueiden välisen tasapainon edistämisessä avaimena lienee ennakointi ja suunnittelu: Jos tiedostat ravintoasioden helposti jäävän altavastaajan asemaan, voi seuraavalla viikolla keskittyä juuri sen riittävän välipalan muistamiseen. Jos tiedostat liikunnan jäävän vähäiseksi työpäivän jälkeen, liiku ennen sitä tai hyödynnä työmatkat. Keinoja tasapainon ylläpitoon löytyy kyllä, täytyy vain löytää ne omaan elämään sopivat!

Olen myös sitä mieltä, ettei ihan täydellinen ja jatkuva tasapainontila ole edes mahdollista: Elämässä tulee kausia, jolloin johonkin osa-alueeseen tulee panostettua enemmän. Kuitenkin myös näitä muita kategorioita olisi hyvä kuljettaa siinä mukana jatkuvasti ja välttää ylilyöntejä. Tasapaino ei siis ole staattinen muuttumaton elementti, vaan se aaltoilee ja muuttuu ajan myötä. Samalla tavalla kuin muutama ylimääräinen suklaamuna näin pääsiäisenä ei kaada venettä, ei se muutaman viikon treeni- tai työkeskeisyys pysyvää vahinkoa tee.

Ihanaa ja sopivan tasapainoista pääsiäistä! Mun arki on tällä hetkellä hieman tasapainotonta, sillä olen vähän jumahtanut kodin ja kirjoittamisen maailmaan. Tilanne tosin heilahtanee piakkoin toiseen suuntaan vauvelin saapuessa… 

Lue lisää hyvinvoinnista:

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Yksi ameeban älykkyysosamäärän omaava täällä hei! Pikkuhiljaa alkaa raskauden eteneminen tuntua niin päässä kuin kropassakin. Ajattelin tulla kertomaan hieman kuulumisia menneiltä viikoilta, odotustunnelmia sekä ajatuksia tulevasta. Tästä lähtien vastuu on muuten lukijalla, nukuin nimittäin 5 tuntia viime yönä ja aivot tuntuvat kutistuneen herneeksi.

Miten menee?

Pääsääntöisesti on mennyt erittäin hyvin ja olenkin sanonut lähes koko raskauden ajan, että tämä raskaana oleminen on aika kivaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jo selkeästi raskaammat (heheh) ja väsymys alkaa painaa. Kroppa valmistautuu tulevaan, nivelet löystyvät, selkää kolottaa päivä päivältä enemmän ja kaiken maailman kipuja ilmaantuu milloin mistäkin. Liian kovasta tohinasta, kuten vaikka hippusenkin liian pitkästä kävelylenkistä, keho muistuttelee paitsi selän juilintana myös lisääntyvinä harjoitussupistuksina. Nyt on selkästi jo aika hiljentää tahtia entisestään!

Olen kyllä erittäin kiitollinen, että olen saanut liikkua suhteellisen vapaasti ja nukkua pitkiä yöunia tähän asti. Salitreenit ovat vaihtuneet kotijumppaan ja pyöräilyt leppoisaan kävelyyn. Välillä se vähän syö naista, kun ei pääse kunnolla hikoilemaan ja haastamaan itseään. Silloin on hyvä muistuttaa itselleen raskauden olevan väliaikaista eikä tarkoituksena olekaan juuri nyt kehittyä huimasti. Kunhan vaan pääsee liikkeelle ja saa vähän ylläpidettyä kuntotasoa.

Yöunet ovatkin sitten olleet viimeisen viikon ihan puhdasta kökköä. Tämä toisaalta ei enää näillä viikoilla ole mitenkään tavatonta: Maha painaa, hyvää asentoa ei löydy, kuuma, kylmä, jano. Ja kun hyvä tyynyillä tuettu ja tarkkaan haettu asento löytyy, baby muljaa menemään karkottaen nukkumatin taas matkoihinsa. Toinen vaihtoehto on pissahätä, koska raskaus ja pissahätä ovat erottamaton pari. Tuleepahan harjoiteltua sitä pätkissä nukkumista ja valvomista sitten tulevaa varten!

rv35_2

Millaisin tunnelmin odotus etenee?

Tällä hetkellä fiilis on erittäin jees, lukuunottamatta univajetta ja hassun sumuista oloa. Jos mietitään fiilistä suhteessa tulevaan, on kysymys hieman monimutkaisempi. Tietysti sitä odottaa jo ihan valtavasti, että pikkuinen päättää tuolta masusta kuoriutua. Ei enää montaa viikkoa, niin hänen pitäisi olla jo tässä. Juuri tätä kirjoittaessa tulee ninjapotkusarjaa vatsasta läpi – taitaa tietää, että hänestä puhutaan!

Kyllä täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että jännittäähän tämä nyt ihan älyttömästi!  Olen myös melko kova murehtimaan, joten jatkuvasti huolehdin, että jos se nyt syntyykin etuajassa tai jos meneekin pitkäksi tai jos hänellä onkin joku vakava sairaus tai jos synnytys menee ketuiksi tai jos en osaakaan olla äiti. Olisi toisaalta kummallista, ettei tällainen yhtään jännittäisi: Kuitenkin olemme kohta tilanteessa, joka on meille täysin uusi ja opittavaa riittää enemmän kuin yliopisto-opinnoissa konsanaan. Paitsi että opinnoistakin mulla oli sentään jotain taustatietoa, vauvajutuista osasin nimetä ehkä tutin ja sen itse vauvan.

Luulin osaavani nimetä myös vaunut, mutta oh boy miten väärässä sitä voikaan olla. Siinähän on vaikka mitä vaunukoppaa, ratasosaa, runko-osaa, turvakaukaloa ja telakkaa, hyttysverkkoa, sadehuppua ja lämpöpussukkaa. Tai epäilisin näiden liittyvän samaan asiaan, ihan satavarma en tosiaan ole. Vaunuissa on äitien (ja isien?) kesken älytön kilpavarustelu ja vaunuja vertaillaan kuin autoja. Samaan tapaan vaunujen hinta myös romahtaa liikkeestä ulos kuskattaessa, ihan kuin autojenkin.

Ylläolevasta kappaleesta voi ehkä päätellä, että varsinaiset materiapuolen valmistelut ovat hyvässä käynnissä. Vaunut ovat matkalla kaikkine kummallisine lisäosineen, hoitoalusta, pikkuvaipat, amme, harsot ja muut tilpehöörit on hankittuna. Olen myös paljon tehnyt itse; Vaippakorin, pikkutöppöset ja pipon, nyt on menossa vaunulelu. Vaatteita olemme saaneet lahjaksi ja lainaan ihan kiitettävän kasan, mikä helpottaa budjetin näkökulmasta huomattavasti!

rv35_1

Millaisilla mietteillä tulevasta?

Viimeiset viikot kuluvatkin todennäkösesti enemmän henkiseen valmistautumiseen. Olen tässä jo huomannut kääntyväni hieman enemmän sisään päin ja päässäni pyörii paljon vauva-aiheisia teemoja. Millainen haluan olla äitinä? Millainen sitten todennäköisesti olen? Mitä jos en osaakaan huolehtia pienestä? Saanko ollenkaan omaa latautumisaikaa? Miten se arki lähtee rullaamaan, kun se todennäköisesti on niin erilaista mihin on totuttu? Ollaan toki paljon mietitty näitä aiheita yhdessä, samoin kuin parisuhteeseen tulevia muutoksia. Puhuminen ja kirjoittaminen useimmiten auttaa jäsentelemään ajatuksia selkeämmiksi kokonaisuuksiksi siellä omassa päässäkin.

Noh, näiden lisäksi se itse synnytys tässä tottakai mietityttää. Mulla on käytössä lääke, joka voi teoriassa ennenaikaistaa synnytystä hieman. Moni voi tässä kohtaa miettiä, että mitäs sitten käytät sellaista. Kuitenkin suurempi riski sekä itselleni, että vauvalle olis tulehduksen puhkeaminen suolistoon. Lääke siis on ja pysyy. Stressasin tästäkin asiasta jossakin kohtaa melko paljon, mutta näköjään turhaan, sillä vielä ei ole babyä näkynyt! Toki vielä muutaman viikon saisi masussa asustaa, että kaikki on varmasti valmista.
Pahin pelkoni synnytyksen osalta ei liity kipuun, vaan ennemminkin neuloihin ja sektioon. Pelkään ihan hulluna kaikenlaisia neuloja, joten ajatuskin piikistä selkäytimessäni yököttää. En siis mielelläni ota epiduraalia tai muita piikkimuotoisia kivunlievityksiä, ellei kipu sitten ole sietämättömissä rajoissa ja estä minua toimimasta.
Sektio puolestaan olisi se pelko nro uno. Ihan sen vuoksi, että se sisältää piikkejä, vatsalihasten ja lihaskalvojen katkaisun, pitkän toipumisajan sekä erossa olemisen juuri syntyneestä pikkuisesta. Jos siis voin tilanteen mitenkään välttää, niin kyllä kiitos.

Tavoitteena meillä on hoitaa vauvelia mahdollisimman tasapuolisesti ja siten, että molemmille jää myös sitä omaa tilaa edes vähän päivittäin. Kirjan lukemista, yksin tehty kävelylenkki, meditaatio tai treenituokio. Ollaan nimittäin molemmat sellaisia persoonia, että ilman omaa aikaa uuvahdus on aika nopeasti ovella. Yhteinen aika ois tietysti myös aika kova sana, mutta sen määrä riippuu todennäköisesti aika paljon tulokkaan luonteesta. Onko hän sellainen tasainen viilipytty vai yöt läpeensä huutava koliikkivauva? Sitä ei tosiaan ennakkoon voi tietää.

Meillä on myös vakaa päätös jatkaa kaikkien hyvinvointiin panostamista myös vauvan syntymän jälkeen. Vanhempien hyvinvointi kun muodostaa ison osan myös vauvan hyvinvoinnista. Oman ajan lisäksi tähän kuuluu tilanteeseen sopiva liikunta, todennäköisesti päiväunet, terveellisten ruokien suosiminen jaksamisen rajoissa, säännöllinen ja riittävä syöminen sekä runsas haliminen ja toisen kehuminen arjen keskellä. Vauva-arki osaa varmasti yllättää, mutta onneksi hyvinvointia tukevat valinnat tulevat osaksi jo selkärangasta! Hyvinvoinnin tavoittelu tulee siis olemaan osana arkeamme jatkossakin, se voi vaan hieman muuttaa muotoaan tilanteen mukaan. Tiedostan, että muutosta todennäköisesti tapahtuu myös tällä osa-alueella ja armollisuutta sekä itseä että kumppania kohtaan on hyvä hakea jo näin etukäteen.

rv35_4

En tiedä oliko tässä tekstissä edes mitään punaista lankaa. Jos oli, se hukkui jo aika monta riviä sitten. Mä taidan ruveta harjoittelemaan niiden päikkärien ottamista tässä sohvalla än-yy-tee-nyt!
Onko siellä ruudun takana muita raskausaivoja? Kommenttia ja ajatuksia saa toki heittää muutenkin, tulen niistä aina niin hyvälle tuulelle 🙂 On entistä ihanampaa kirjoitella, kun saa jotakin vastakaikua ja oppii tuntemaan tyyppejä siellä ruudun toisella puolen!

Lue myös:
Raskausajan painonnousu
Päivä raskaana kanssani
Hyvinvointi raskausaikana

 

Aktiivisempi arki

Tiesitkö, että jo kahden minuutin seisominen lisää reisilihasten aktiivisuutta 100%? Tällä on vaikutuksia muun muassa lihasten insuliiniherkkyyteen ja siten myös yleiseen terveydentilaan. Olisi suositeltavaa nousta ylös vähintään kerran tunnissa. Minäkin voisin siis nostaa pyllyni penkistä ja käydä keittiössä hakemassa vettä!

Olen tästä kirjoittanut aiemminkin ja tulen varmasti vielä monesti kirjoittamaan. Niin tärkeästä aiheesta on kyse! Uskon nimittäin, että suurin osa ihmisistä olisi pirteämpiä, energisempiä ja terveempiä, jos heidän arkensa olisi hieman aktiivisempaa.

En tarkoita tällä jokapäiväistä aktiivitreenaamista. Toki hikitreeni on erittäin hyvä osa aktiivista elämää. Nostaisin kuitenkin enemmän esille istumisen tauottamisen sekä hyötyliikunnan! Ai miksi? Jos istuu päivässä 8-10 tuntia perseellään, ei se tunnin treeni riitä kumoamaan istumisen haittavaikutuksia.

Työmatka1

Liikettä ja taukoja työpäivään

Työpäivän aikana olisi hyvä pitää useita lyhyitä taukoja sekä vähintään yksi pidempi. Jos pelkäät, että tämä vaikuttaa työtehoosi niin ällös huoli! Pienet tauot ja aaltoileva työnteko voivat jopa lisätä tehokkuuttasi. Ihmistä ei ole luotu keskittymään montaa tuntia putkeen. On ihan luonnollista, että aivot alkavat jossain kohtaa piiputtaa ja pään sisällä pyörii Simpsoneista tuttu symbaaleja yhteen hakkaava apina. Tällöin päädyt todennäköisesti selaamaan Facebookia tai pläräämään instafiidiä. Strategiset tauot puolestaan lataavat niin fyysisiä kuin henkisiäkin akkujasi ja voit jatkaa työskentelyäsi pirteämpänä!

  • Pienet tauot voit hyödyntää esimerkiksi taukojumppaliikkeiden tekemiseen. Dynaamiset venyttelyt ja keppijumppa ovat hyviä vaihtoehtoja. Voit joko keksiä omat liikkeet tai käydä hakemassa inspiraatiota Facebook-sivultani. Joka keskiviikko ilmestyy uusi kehonhuoltovinkki, joista osa toimii taukojumppaan kuin nenä päähän!
  • Myös kävely toimii hyvänä taukoliikuntana. Askelia voi kerätä pienissä pätkissä pitkin päivää. Esimerkiksi puheluita voi hyvin puhua seisten ja kävellen. Mieheni on tästä aika hyvä esimerkki: Hän käy puhelinpalaverin aikana kävelemässä portaita ylös ja alas. Runsaassa vedenjuonnissa on pari askeleita kerryttävää plussaa. Vettä nimittäin pääsee hakemaan monta kertaa työpöydän ääreen ja vessassa on rampattava tiuhaa tahtia. Riippuen ruokatauon pituudesta, voi silloinkin olla aikaa viiden minuutin kävelyhetkelle.
  • Vaihtele työskentelyasentoa. Jos sinulla on käytössä seisomatyöpiste, niin mahtavaa! Senkin kanssa on hyvä kuitenkin huomioida asennon staattisuus. Sekä istuminen että seisominen tuovat omankaltaisiaan haasteita, jos samassa asennossa vietetään pitkiä aikoja. Optimaalista olisikin siis vaihdella istumisen ja seisomisen välillä, oikaista välillä ryhtiä ja nostaa katsetta näytöstä sekä pitää ihan rehellisiä jaloittelutaukoja.

hyötyliikunta1

Hyvinvoivaksi hyötyliikunnalla

Myös hyötyliikunta on aktiivisuuden muoto, jonka puolesta liputan vahvasti: Mikäs sen parempaa, kuin saada hommat hoidettua ja samalla liikuttaa kroppaa! Hyötyliikunnan määrä ja laatu riippuu tietysti jonkin verran elämäntilanteesta. Varsinkin jos hyötyliikunnan tuomiin mahdollisuuksiin ei kiinnitä huomiota, jää päivittäinen askelmäärä usein himpun verran alakanttiin. Hyvänä tavoitteena voisi pitää perinteistä 10 000 askelta päivässä! Jos mahdollista, hyviä keinoja hyötyliikunnan lisäämiseen ovat esimerkiksi:

  • Kauppareissujen hoitaminen kävellen tai pyörällä. Bonuksena ostosten paino takaisin päin kulkiessa!
  • Työmatkaliikunta. Kun edes osan työmatkasta kulkee kävellen tai pyörällä, saa päivään yllättävän paljon lisäaskelia! Vaikka kulkisi työmatkansa julkisilla, voi jäädä bussista yhden pysäkin aiemmin pois, kiertää hieman pidempää reittiä työpaikan pihaan tai nousta metron liukuportaat kävellen ylös.
  • Luuttaaminen, imurointi, mattojen tamppaus, kaikki muukin siivoaminen. Do I need to say more?
  • Syksyisin marjastaminen ja sienestäminen on oivaa hyötyliikuntaa. Talvisin puolestaan lumityöt nostavat äkkiä aktiivisuutta jos sitä lunta sattuu joskus satamaan. Keväällä ja kesällä puutarhan hoito ja mansikoiden poimiminen kuuluvat hyötyliikunnan aateliin jos sattuu omistamaan puutarhan.
  • Jos liikettä ei meinaa muuten tulla, niin aina voi pitää pienen iltadiskon: Mieleistä musaa soimaan ja kaikki hullunkurisimmat tanssimoovit kehiin! Hieman normaalimpi tapa kerätä askeleensa kasaan on heittää pikkuinen rauhoittava iltakävely vielä päivän päätteeksi. Myös venytellessäsi olet aktiivisempi kuin pelkästään sohvalla maaten!

kävely1

Jo muutamalla tauolla työpäivän aikana ja hyötyliikunnan maltillisella lisäyksellä voit boostata vireystilaasi ja hyvinvointiasi uudelle tasolle! Kokeile viikon ajan lisätä muutama aktiivisuushetki päivääsi – Huomaatko eron?

Jos et muuta kokeile, niin kokeile ainakin iltadiskoa: Se on meidän perheen hitti!