Vauva jo kuukauden vanha – Mitä lapseni on opettanut minulle?

Tänään meidän ihana pieni palleroisemme on jo kuukauden vanha. Mihin tämä aika on mennyt? Paljon iloa, surua, turhautumista ja onnea on mahtunut tähän kuukauteen. Näiden lisäksi myös hurjasti oppimista; Ajattelinkin tämän kuukausisynttärin kunniaksi listata teille 8 asiaa, jotka lapseni on opettanut minulle.

Ihan ettei ois liian korrektia tekstiä: Meinasin kirjoittaa kuukautispäivän

Vauva

Mitä lapseni on opettanut minulle?

Priorisointia

Jos käytän lapsen uniajan selaamalla instagramia, saattaa se olla ainut asia, jonka saan päivän aikana tehtyä. Se on silloin pois jostain muusta: sähköposteihin vastaamisesta, kehonhuollosta, ajasta miehen kanssa, päiväunista tai pyykkäämisestä. Mitä siis haluan päivän aikana tehdä?

Miten vähään voikaan olla tyytyväinen

Pieni lapsi on hyvillä mielin, kun hän saa riittävästi ruokaa, unta ja läheisyyttä. Tarvitsemmeko me isommatkaan oikeasti hirveän paljon muuta? Varsinkin kun tämä ihana pikkuneiti vähän valvottaa eikä anna tilaisuutta syödä, oppii näitä perusasioita arvostamaan ihan uudella tavalla.

Kärsivällisyyttä

Kun toinen on äärimmäisen kärsimätön, täytyy itse olla kärsivällinen. En tiedä, oletteko koskaan koittaneet puhua järkeä kuukauden ikäiselle vauvalle? Noh voi sitä yrittää, mutta se ei toimi. Joskus täytyy vain odottaa, vaikka kuinka itse haluaisi käydä vessassa, vastailla maileihin tai kokata ruokaa. Kuten esimerkiksi tätä tekstiä kännykällä naputellessani, kun vauva käyttää minua  lepotuolina ja olen jumissa sohvalla. Tällaiselle kärsimättömyyden huipentumalle (puhun itsestäni) tämä on aika iso opetus!

Nopeaa reagointia

Jos tilanne etenee siihen, että vauva jo huutaa nälkäänsä, on kiire. Eipä siinä, kaikki muut hommat seis, tissi esille ja vauvalle ravintoa. Meidän muru on niin kova syömään, että välillä unohtaa hengittää ja sen seurauksena vetää kohta maitoa henkeen – silloin saa myös olla nopeasti taputtelemassa selkään!

Keskittymiskykyä

Vaikka välillä tuntuukin, että tässä univajeessa on ihan kultakalan aivot, täytyy sanoa keskittymiskykyni parantuneen. Kun johonkin hommaan ryhdyn, se tulee tehtyä tehokkaasti. Kaikenlainen ylimääräinen hösääminen on jäänyt tekemisestä pois – vähemmässä ajassa saa enemmän aikaan.

Kehon arvostusta

Vaikka tällä hetkellä kroppa onkin monesta kohtaa rikkikatkipoikki ja roikkuu, voin sanoa arvostavani itseäni enemmän. Mun kehoni sai aikaan jotain upeaa. Kehotyytyväisyydestä olen kirjoittamassa ihan erikseen postausta, sillä eihän tämän(kään) suhteen ole kaikki mennyt kuin ruotsalaisella saarella. Tästä siis lisää myöhemmin!

Oman ajan arvostusta

Oma aika on äärimmäisen tärkeää. Tähän voisi lyödä noin sata huutomerkkiä perään. Ihminen tarvitsee omaa aikaa, jolloin voi olla vain minä itse. Se hetki voi olla lyhytkin, kunhan se on olemassa. Kun saa olla myös yksin ja selkeyttää ajatuksiaan, nauttii myös enemmän hetkistä muiden kanssa.

Lempeyttä

Ei ole niin justiinsa, jos olen 10 minuuttia myöhässä tai jos kuljen ympäriinsä maitotahra paidan rinnuksilla. Kaiken ei tarvitse mennä aina niinkuin olin ajatellut ja silti tilanne voi olla ihan hyvä.

Vauva

Näiden lisäksi olen muun muassa masteroinut vaipanvaihdon, pyllynpesun, pyykinpesun, oven avaamisen varpailla sekä kokkaamisen yhdellä kädellä. Ahhh niin paljon uusia, elintärkeitä taitoja.

Lissää vauvasta:

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Sillä mitä päivittäin syötämme päähämme, on valtava vaikutus hyvinvointiimme. Teemme omien ajatusmalliemme pohjalta tulkinnan lukemastamme/näkemästämme tilanteesta. Ajatukset puolestaan synnyttävät tunteita ja tunteet toimintaa. Siten joku alitajuisena pitämäsi toiminta saattaa olla seurausta keskustelusta ruokatunneilla, puolison asenteista, työilmapiiristä tai esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

Hyvin usein seuraamme somessa henkilöitä, joilla on jotakin mitä itse haluaisimme: Rahaa, ulkonäköä, unelmakoti tai upean kuuloinen parisuhde. Eikä siinä mitään, jos se kannustaa sinua eteenpäin konkreettisesti tavoittelemaan haluamaasi!
Harmillisen usein näin ei kuitenkaan ole. Motivaation ja inspiraation sijaan syntyy katkeria ajatuksia, ärsytystä, kateutta, itseinhoa tai huonoa mieltä. Johtavatko nämä ajatukset ja tunteet todella sinua kohti sellaista toimintaa, jotka tukevat tavoitettasi? Niinpä niin. Pian sitä löytää itsensä käsi keksipurkissa, tiuskimassa puolisolleen, kommentoimassa ikäviä juttuja bloggaajan kommenttiboksiin tai syytämässä rahaa turhuuksiin nettikaupoissa.

Voidaan ihan toisella kertaa jutella siitä, miten toisiin vertaileminen vertaileminen ei ole yhtään järkevää puuhaa ja millaista on somekriittisyys. Somessa ei useimmiten näy se arki, työmäärä kaiken sen sisällön taustalla ja ”likainen todellisuus”. Kaikki tuskin menee niinkuin strömsössä niillä sometähdilläkään.

22851340_10215486018250406_1218954002_o

Tärkeintä on tiedostaa, että sinä pystyt vaikuttamaan toimintaasi. Se tapahtuu vaikuttamalla ajatuksiisi ja tunteisiisi. Hyvin usein havaitsemme ensin toiminnan: Itse ainakin tuhisen ja puhisen kiukkuisena sekä järjestelen ärsyyntyneesti pikkusälää paikoilleen.
Tässä tilanteessa voisi pysähtyä miettimään, mikä on tunne toiminnan taustalla. Miltä minusta tuntuu? Yleensä kiukkusiivous on omalla kohdallani seurausta turhautumisen ja harmituksen tunteista. Kaikki tunteet ovat ok ja monesti helpottaakin jo ihan vain sen hetkisen tunnetilan hyväksyminen.

Seuraavaksi miettimisen voi kohdistaa tunteita herättävään ajatukseen. Minun ehdottomasti turhautumisen syyni nro 1 on ajatus siitä, ettei minua kuunnella tai arvosteta. Siinä kohtaa ärsytyskynnys on varsin matala tai lähes olematon = harmittaa = puhina ja sukkien viikkaamista.

Kun bongaa alkuperäisen ajatuksen toiminnan taustalla, on helpompi vaikuttaa koko prosessiin. Nykyisin tiedostan tämän ajatuksen olemassaolon vahvasti ja osaan tarpeen tullen kommunikoida ajatukseni myös muille. Tämä purkaa tunnelatausta tilanteesta ja auttaa suhtautumaan ajatukseen neutraalimmin.
Omien toimien ymmärtämisessä ja muuttamisessa on siis pitkälti kyse ajatuksien ja tunteiden tiedostamisesta, hyväksymisestä ja käsittelystä.

22851614_10215486018330408_278759819_o

Miksi sitten alussa toin sosiaalisen median esille, kun lopulta prosessi on kiinni itsestä? Vaikka loppujen lopuksi vain sinä voit valita suhtautumisesi tilanteisiin ja ajatuksiin, onko pointtia altistaa itseään negatiivisille ajatus- ja tunnekokemuksille päivittäin jopa useita kertoja? Saa olla aikamoinen zenmunkki, jos meinaa antaa kaiken mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minä en ainakaan siihen pysty!

Teinkin hetki sitten tietoisen päätöksen että a) vietän vähemmän aikaa instagramissa ja facebookissa b) seuraan vain tyyppejä, joiden postauksista tulee hyvä olo. Tämä tarkoitti siis sitä, että klikkasin itseni pois monen sadan tyypin seuraajalistoilta. Seuraan vain ihmisiä, joista välittyy aitous, positiivinen elämänasenne sekä inhimillisyys. Se jos mikä on inspiroivaa!

Haastan sutkin kokeilemaan samaa, varsinkin jos huomaat, että somehetkien jälkeen olo on kurjempi! Somen kohtuukäyttö on huomattavasti miellyttävämpää sekä niska-hartiaseudulle että mielenterveydelle 🙂

Hidastetaan tahtia

Nyt kun ollaan päästy näiden elämä-ei-aina-mene-niinkuin-suunnittelit-postausten maailmaan, niin jatketaanpa sitten samalla linjalla. Tällä kertaa ei ole kyse henkisestä hidastamisesta, vaan ihan puhtaasti fyysisestä tahdin kevennyksestä.
Mun oli juuri tarkoitus kesän kehonpainotreenikauden jälkeen siirtyä jälleen salin puolelle treenailemaan. Isoja perusliikkeitä, ughhhh!

Mutta se ei nyt tapahdu ihan hetkeen. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt epämääräistä jalkakipua, joka paheni erityisesti kävellessä, juostessa ja hyppiessä. Lopulta en sitten pystynyt ollenkaan kävelemään, sillä kipu kasvoi niin kovaksi. Iltaisin jalka vain särki ja tykytti!
Päätin sitten varata ajan lääkäriin. Olin edellisenä iltana muistanut, että heeei mähän pyöräytin sen nilkan reilu viikko sitten kun astuin ohi portaasta. No niinpä, on kyllä ihan hölmö syy loukkaantua!
Jalassa ei silloin tuntunut mitään, mutta pikku hiljaa noin viikon kuluessa jalkapöydän ulkosyrjä alkoi kipeytyä. Lääkäri sitten tutki ja pyöritteli jalkaa (au) ja kirjoitti lähetteen röntgenkuvaukseen. Vietin sitten edellisenä maanantaina 3,5 tuntia päivystyksessä odotellen. Lääkäri oli sen verran savolainen, että suattaapi olla että on tai suattaapi olla ettei ole. Murtuma siis.

Tässä sitten odoteltiin seuraavat pari-kolme viikkoa, että mihin suuntaan homma kehittyy. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kipu on helpottamaan päin ja pääsen jo ensi viikolla kävelyn makuun! Jalalle ei tosiaan ole saanut varata ollenkaan pariin viikkoon. Sain onneksi matkaani kyynärsauvat, ettei tarvitse ihan joka paikkaan hyppiä yhdellä jalalla. Liikkuminen on tosin melko hidasta ja vaivalloista noiden kyynärkeppienkin kanssa.
Tietysti se harmitti aluksi ihan sikana. Sitä en kiellä! Hetken masistelin typerää jalkaa ja elämän epäreiluutta, kunnes sitten kokosin itseni. Mitäpä tuolle nyt enää voi? Ensimmäinen askel asian hyväksymiseen oli yläkroppapainotteisen treeniohjelman suunnittelu: Vaikka olenkin tällä hetkellä puolikuntoinen, en ole halvaantunut. Voin siis ihan hyvin käydä treenaamassa leuanvetoja, sotilaspenkkipunnerrusta, hauiskääntöä ja corea. Myös vesijuoksu tuli testattua ja se vaikuttaisi sopivan! Hyötyliikunta jää tällä hetkellä aika vajaaksi, pystyn pyöräilemään kantapäätä apuna käyttäen sekä vähän könkkäämään noilla kepeillä.

Kun tähän yhdistää pitkittyneen flunssan, on pitänyt kyllä hiljentää ihan superpaljon. Kotona kököttämistä, leffoja, esseen kirjoitusta ja toimistohommia on tullut tehtyä enemmän kuin laki sallii! Siinä sivussa myös onneksi vähän kehonhuoltoa, meditointia, ystävien näkemistä ja teen juontia. Tällä viikolla pääsin jo itse treenailemaan ja ohjaamaan keppien kanssa! Se oli aikamoista menoa se 😀
Miten teidän syksy on lähtenyt käyntiin? Kerro ihmeessä ja avaudu jos tarpeen! 🙂

Yksilön kokemuksen todistusarvo: Tappaako maito?

Tiedän, melko dramaattinen otsikko. Dramatiikkaa sisältää kuitenkin myös tuleva postaus. Jos olet yhtään herkkä oirekuvailulle, suosittelen lämpimästi siirtymään suoraan loppupohdintaan.

Mitä jos kaikki luottaisimme yhden ihmisen tuntemuksiin? Näillä perusteilla meillä voisi olla melko erilainen kuva monestakin asiasta. Totta kai yksittäisen ihmisen kokemus on tärkeä, hänelle itselleen nimittäin. Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan: Kun haetaan muutosta omaan olotilaan, haetaan usein myös syy-seuraussuhteita omien toimien ja voinnin välillä. Jos tällöin koemme vaikka sen maidon turvottavan, aiheuttavan vatsakipua tai ihon kukkimista, tuntuu ihan loogiselta vähentää sen kulutusta. Ja myös antaa tämä vinkkinä eteen päin kaikille muille samoista oireista kärsiville.
Seuraavissa kappaleissa kerron pienen esimerkin omasta hyvin lyhyeksi jääneestä ihmiskokeestani.

Taustatietona voisin kertoa, että olen pienenä ollut allerginen maidolle. Tämä kuitenkin hiipui vuosien myötä, kuten lasten allergioille usein tapahtuu. Ala-asteen loppupuolella aloin saamaan oireita laktoosista ja siirryin laktoosittomiin tuotteisiin. Kuitenkin myöhemmin Crohnin taudin puhkeamisen ja suoliston huonon kunnon takia herkistyin uudelleen maitotuotteille. Yksi kerrallaan kaikki maitotuotteet tippuivat pois ruokailustani. Näin olen hyvin pärjännyt tähän päivään asti, jo noin kolme vuotta. Suoliston kunnon paranemisen myötä olen päässyt palauttamaan monia ruokia päivittäiseen ruokailuuni. Olen pystynyt syömään ruokia, joita en voinut aiemmin edes kuvitella maistavani, esimerkiksi nektariinia, papuja ja seesaminsiemeniä. Loogisena jatkumona ajattelin sitten, että no repäistäänpä oikein kunnolla. Päätin siis testata luonnonjogurttia.

Ekan kerran jälkeen ei mitään. Olin aika iloinen, tämähän vapauttaisi ruokailua ihan suunnattoman paljon! Ehdin jo suunnitella päässäni noin kaksikymmentä reseptiä luonnonjogurtista. Joten maistoin sitten seuraavanakin päivänä. Big mistake.
Allergisten reaktioiden kehittyminen voi viedä jopa sen 24 tuntia. Tämä oli jotenkin päässyt unohtumaan jogurttihöyryissäni. Kärsin kolme päivää aika järisyttävistä vatsakivuista. Uloste oli kokonaan sellaista verensekaista limaa ja pompin vessassa noin tunnin välein. Suolisto ärtyi todella pahasti ja syöminen vain lisäsi pahan olon tunnetta sekä vatsakipua. Oksetus ja kuvotus oli lähes jatkuvaa, pahentuen erityisesti liikkuessa. Lopulta sitten nousi matala kuume, ehkä enemmänkin sellaista lämpöilyä.

Jos siis luottaisin yhden hengen ihmiskokeisiin, mitä tämä kertoisi? Sen perusteella olisin varma, ettei maito sovellu ihmisravinnoksi, eihän se tehnyt minulle muuta kuin pahaa. Jos uskoisin, että maidon nauttiminen tekee saman kaikille muille, en tietenkään voisi suositella sitä.

Mutta eivät ruoka-aineet vaikuta meihin kaikkiin samalla tavalla. Maito ei sovellu juuri minulle – minulla on taustalla allergioita ja suolistosairaus.

Isälleni puolestaan punainen liha ei sovellu huonon sulavuuden vuoksi – hänellä on myös Crohn.

Äitini ei voi syödä kalaa tai pähkinöitä, sillä ne saavat nielun ja korvat kutisemaan – hänellä on allergia.

Ystäväni ei voi käyttää heraproteiinia, sillä se saa hänen verensokerinsa kohoamaan järjettömiin lukemiin – hänellä on diabetes.

Toiselle ystävälleni sipuli, kaalit ja palkokasvit saavat mahan sekaisin – hänellä on ärtyvän suolen oireyhtymä.

Jos luottaisimme yksilön kokemuksiin, voisimme päätellä kaikkien edellä lueteltujen ruoka-aineiden olevan jollain tavalla haitallisia. Totuushan on, että maailmasta kyllä löytyy erilaisia herkkyyksiä ja intoleransseja vaikka mille. Kuitenkaan kenenkään tomaattiallergia ei tee tomaatista vaarallista eikä kofeiiniherkkyys kahvista jonkin sortin myrkkyä.
Meissä on yksilöllisiä eroavaisuuksia. Kuitenkin tulisi muistaa, että valtaosalle suomalaisista sopii niin sanotusti kaikki. Vain melko pieni marginaali saa oireita yhdestä tai useammasta ruoasta. Usein tämä pieni marginaali kuitenkin puhuu asiasta enemmän. Vai kuinka usein kuulee ihmisten juttelevan, että miten tänäkin aamuna se ruisleipä sopii vatsalle ihan hyvin tai miten ei tule yhtään vatsa kipeäksi, kun syö jogurttia hedelmillä?

On myös ihan normaalia, ettei vatsa ole illalla ihan yhtä litteä kuin aamulla. Keskivertoihminen syö päivässä aikamoisen lastillisen ruokaa, totta kai se näkyy vatsan ulkomuodossa iltaan mennessä! Pieni turvotus on osa normaalia suoliston toimintaa, samoin näiden normaalista toiminnasta syntyvien kaasujen ulos päästäminen – toisin sanoen pierut.

Jätin ihan tarkoituksella kommentoimatta erään nimeltä mainitsemattoman julkkisvalmentajan ihmiskoetta. En nimittäin koe että yhdellä ihmisellä toteutettu koe olisi millään tavalla todistusvoimainen. Yhden ihmisen kokemus on aina vain yhden ihmisen kokemus. Sitä ei voi yleistää koskemaan kaikkia muitakin. Varsinkin jos huomioidaan ihmiskoetta edeltävä ruokavalio, jossa ei ollut maitoa tai viljaa nimeksikään – mitäköhän tapahtuu kun niistä yhtäkkiä tehdään ruokavalion pohja?
Äkilliset dramaattiset muutokset ruokavaliossa yleensä laittavat kehon ja mahan aluksi vähän sekaisin. Mutta keho sopeutuu muutokseen, mikäli taustalla ei ole sairauksia tai yliherkkyyksiä. En usko, että the julkkisvalmentaja tarkoittaa mitään pahaa tempauksillaan. Hänellä lienee vain huono henkilökohtainen kokemus ja sopeutuminen kyseisiin ruoka-aineisiin sekä halu auttaa muita on kova.
Ai vastaus otsikon kysymykseen? Eihän se maito tapa, edes minua. Huonoksi se kyllä voi olon tehdä. Kokeilemalla se selviää myös sun kohdalla: Jos mitään oireita ei näy, niin anna palaa vaan!

Minkälaisia ajatuksia heräsi? Oletteko harrastaneet tälläisiä ihmiskokeita itsellänne? Onko seuraajissa moniruokavammaisia? 🙂

U-käännös

Joskus on hyvä tehdä kunnon uukkari. Tiedättekö, muuttaa suuntaa ihan ennalta arvaamatta. Mennäkin toiseen suuntaan kuin sinun oletetaan tekevän.

En tiedä onko tämä ilmiö teille tuttu, mutta kerronpa silti! Mulla tulee välillä epämääräistä ahdistusta, josta en yhtään tiedä mistä se johtuu. Saatan viikon tai kaksikin olla ihan omissa maailmoissani, pohdiskellen. En jotenkin saa ajatusten vilinästä kiinni. Saan kiinni vain sen, että jokin ei nyt ole kohdallaan.

Pari viikkoa sitten se naksahti. Olin aivan väsähtänyt päivän jäljiltä, en jaksanut oikeastaan edes puhua. Annoin sen pahan olon vaan purkautua. Itkin ja itkin, enkä tiennyt miksi. Siinä tunnin märehtimisen kohdalla koin jonkinlaisen valaistuksen.

”Mä en tiedä mihin olen menossa, mitkä on mun tavoitteet tai mitä mä haluan”. Tämänkaltainen lause purkautui suustani itkunsekaisin fiiliksin. Ehdin jo miettiä, että eikö ravitsemus sittenkään ole minun juttuni. Mutta ei se ollut niinkään. Koin nimittäin erittäin suuren ristiriidan juuri alkaneen maisterivaiheen ja tulevaisuuden visioni välillä. Korjaisin siis lausahdustani. Tiedän kyllä mitä haluan tulevaisuudeltani, mutta millä keinoin pääsen siihen? Tekoni ja tavoitteeni eivät kohdaneet nykyhetkessä. Tällä hetkellä minulla ei olisi resursseja toteuttaa unelmiani, sillä opintojen, yrittäjyyden ja parisuhteen yhdistelmä kävisi varmasti liian rankaksi joululomaan mennessä.

Minulle kirkastui, etteivät terapialinjan maisteriopinnot ole tällä hetkellä se kanava, joka vie minua eteen päin unelma-ammattiini. Kuuntelin ekoina koulupäivinä luokkakaverieni innostusta tulevista terapiakursseista, miten motivoituneita he olivatkaan. Minun tuntemukseni puolestaan olivat lähinnä ahdistusta tulevasta kaksivuotisesta, sairaalassa tehtävistä harjoittelusta ja tiukasti nidotusta aikataulusta.

Tiedossa siis jonkinasteinen U-käännös opintojen suhteen. Olin jo miettinyt, että jätän leikin kokonaan kesken, kunnes kävin juttelemassa opinto-ohjaajamme kanssa. Lähdin hänen luotaan innosta kiljahdellen ja tanssien! Meille on kuin ihmeen kaupalla tulossa opintosuunnitelman uudistus ensi syksylle, pääsen ikään kuin hyppäämään suoraan siihen. Kuluva syksy ja ensi kevät täyttyvät siis urheiluravitsemuksen opinnoista, kauppatieteiden perusteista, itsenäisestä opiskelusta ja liikunta-alan koulutuksista. Täydellinen paketti liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjälle!

Nyt tosiaan on sellainen ihana innostuspulputus ollut menossa! Kuten mulle monesti käy, innostuksissani teen liikaa juttuja. Työpäivät ovat siis olleet pitkiä, nautinnollisia tosin. Tämä vauhti kuitenkin kostautuu: Pienen hengähdyshetken sattuessa BOOOM flunssaa pukkaa. Tähän tosin liittyy tällä kertaa myös vatsaoireilua, mutta siitä ajattelin jutella toisessa postauksessa.
Mitä teille päin kuuluu? 🙂

Kolme asiaa x16

Bongasin ihanan Vilman blogista tällaisen postauksen, jossa lueteltiin erilaisista kategorioista kolme asiaa. Ajattelin sen olevan oikein hyvä startti pienen pariviikkoisen blogitauon jälkeen! Näitä oli sitäpaitsi ihan hirmuisen kiva (ja vaikea) miettiä.

3 asiaa, joista pidän…
Tummapaahtoinen kahvi kauramaidolla
Itsensä toteuttaminen ja kehittäminen
Aurinkoinen syyskeli

3 asiaa, joista en pidä…
Ulkonäön perusteella arvostelu
Tiskaaminen ja ruoantähteet
Varsiselleri (vaikka olisi kuinka terveellistä)

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…
Treenasin parvekkeella
Heräsin yöllä syömään banaania
Kokkasin ja söin hummusta (paljon)

3 asiaa, jotka osaan…
Kirjoittaminen ja luominen
Ympärillä olevan kauneuden näkeminen
Ihmisten kanssa työskentely ja valmentaminen

3 asiaa, joita en osaa…
Valokuvissa (luontevasti) oleminen
Pakkaaminen pitkille reissuille. So damn hard.
Sormien napsuttaminen

3 asiaa, jotka haluaisin osata…
Huolitellulta näyttäminen. Oisko teillä vinkkejä huithapelille?
Mentaalivalmentaminen ja motivointi
Asioiden loppuun saattaminen

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…
Meditointi ja rauhoittuminen
Paperien järjestely ja työpöydän siivoaminen
Uusille kursseille ilmoittautuminen, jaiks!

3 asiaa, joista stressaan…
Kiire ja keskeneräiset tehtävät
Epävarmuus ja epätietoisuus
Riittämättömyyden tunteet liittyen omaan osaamiseen

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…
Pitkä ja kiireetön suihku
Keskustelut rakkaan kanssa
Klassinen musiikki

3 asiaa, joista puhun usein…
Ruoka, ravitsemus sekä niihin liittyvät sudenkuopat ja psykologiset kiemurat
Liikkuminen, liikunta ja treenaaminen
Positiivisuus ja mielen hyvinvointi

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…
Kauluspaita, farkut ja rannekello
Treenitrikoot
Villasukat

3 asiaa, joita en pue päälleni…
Leveälahkeiset housut
Kapeakärkiset kengät
Turkikset ja muut karva-asiat

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…
Kaunis kattolamppu keittiöön
Syksyisen sävyinen kynsilakka
Kaulahuivi, villatakki, polvisukat = pehmeät syksyyn sopivat villa-asiat



3 asiaa, joista unelmoin…
Mahdollisimman monen ihmisen auttaminen työni kautta
Onnellisuuden ylläpitäminen, kasvattaminen ja ilmentäminen
Sekä oma että läheisten terveys ja hyvinvointi läpi elämän

3 asiaa, joita pelkään…
Tärkeiden ihmisten menettäminen
Liian ahtaat tilat ja suuret ihmisjoukot
Neulat, verikokeet, ukkonen, ampiaiset…

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…
Valmistuminen ja oman yritystoiminnan kasvu
Matka jonnekin lämpimään tutkailemaan paikallista kulttuuria
Työn ja vapaa-ajan välisen tasapainon löytyminen

Kuvituksena otoksia viime viikonlopun ihanasta hääjuhlasta! <3
Haastan sut pohdiskelemaan omat vastaukset näihin kysymyksiin, ihan vaikka vaan paperille kirjoitettuna! Saat toki jakaa ajatuksiasi myös kommenttiboksin puolella, siellä on aina sana vapaa 🙂

Tapojen voima

Minulta on monesti kysytty, että miten minulla voi olla niin paljon tahdonvoimaa, että kieltäydyn karkeista, sipseistä ja limppareista. Tänään ajattelin kertoa sulle salaisuuden. Ei mulla ole sitä tahdonvoimaa yhtään enempää kuin sullakaan. 

Herkuista kieltäytymistä helpottaa huomattavasti se fakta, ettei minun tee niitä yhtään mieli. En siis joudu kuluttamaan tahdonvoimaani näiden houkusten vastustamiseen, sillä ne eivät houkuttele minua. Minulle on siis muodostunut tavaksi, etten ota, sen suurempia ajattelematta. Aivot menevät ikään kuin autopilotille, jonka ohjaajana toimivat sisään ajetut tavat. Tavoilla pystyy siis säästämään omaa tahdonvoimaansa muihin tehtäviin, kuten uuden opettelemiseen. Minun tahdonvoimattomuuteni näkyy erityisesti tiskaamisen skippaamisessa, selkärangattomuutena kahvikupillisten kanssa sekä meditoinnin lykkäämisessä (eli lopulta unohtamisessa).

Hyviä tapoja halutaan tietysti juurruttaa lisää. Tällaisia ovat esimerkiksi aamupalan nauttiminen, veden juonti, ulkoilu, tv:n sulkeminen illalla, hampaiden pesu… Kannattaa ottaa kohteeksi yksi tai maksimissaan kaksi omaksuttavaa tapaa kerralla. Tapojen muodostuminen ei tapahdu hetkessä, vaan vie aikaa. Kun yksi tapa on siirtynyt autopilotille, kun se tapahtuu automaattisesti, voi aloittaa seuraavan positiivisen tavan opettelun.
Yksi helppo konkreettinen tapa on ujuttaa jokaiseen päivään minitapoja halutusta oppimisen kohteesta. Eli minimijuttu, jonka teet ihan jokaikinen päivä. Otetaan esimerkiksi oma kehityskohteeni meditaatio. Minitapa voisi olla yhden minuutin meditoiminen joka päivä. Ihan joka ikinen.Yksi minuutti päivässä. Valitaan siis tavoite, joka on niin naurettavan helppo saavuttaa, ettei siinä oikeastaan voi epäonnistua. Minuutin jälkeen on helppo meditoida kaksi. Sen jälkeen viisi tai kymmenen. You get the point.

Tapojen kasvattaminen vaatii tuota säännöllisyyttä. Jos siis jonakin päivänä missaat tuon minuutin meditaation, pidä huoli että se tapahtuu seuraavana päivänä! Hyvistä tavoista on niin helppo luopua. Tiedättekö sen tunteen, kun joku hyvä juttu vain lipsahtaa käsistä? Mäkin olin jo hyvässä meditointiputkessa, kunnes missasin päivän. Päivän jälkeen oli helppo skipata toinenkin, sillä mitä väliä yhdellä lisäpäivällä. Kolmantena syy tavan hylkäämiseen löytyy yllättävän helposti.

Jos positiiviset tavat on yllättävän helppo hävittää, haitallisista tavoista luopuminen voi olla yllättävän vaikeaa. Kyse on kuitenkin yhtä lailla oppimisesta, nyt vain opitaan pois haitallisista toimintamalleista. Itselleni kehittämiskohteena toimii negatiivinen itsepuhelu. Se on todella huono tapa, joka toistuu nykyisin vain väsyneenä, nälkäisenä tai stressaantuneena. En hyödy tästä tavasta mitenkään, haittaa se sen sijaan tekee omalle psyykeelleni. Seuraavan kerran kuin negatiivinen tapa ilmaantuu elämääsi, tarkastele sitä objektiivisesti. Kyseenalaista, tuoko se sinulle mitään hyvää ja voisitko toimia toisin. Voisitko kenties korvata negatiivisen tavan positiivisemmalla? Vaihtaminen on helpompaa kuin lopettaminen!

Olen siis vain käyttänyt tahdonvoimani viisaasti positiivisten tapojen muodostamiseen. Nykyisin tahdonvoimaa siis säästyy autopilotin ottaessa vallan. Säästyneen tahdonvoiman voin käyttää vaikka niiden uusien juttujen opetteluun. Tai siihen meditaation masterointiin.
Millaisia hyviä/huonoja tapoja sulla on? 🙂

Pitääkö liikunta-alalla olla FIT?

Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni jo tovin. Välillä kokenut hirveää painetta ja alemmuutta, välillä taas saanut jopa pientä lisäbuustia omaan tekemiseen. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen olen muodostanut oman mielipiteeni. Pitääkö liikunta-alan ammattilaisen olla FIT?

Omasta mielestäni kyllä ja ei.

Aluksi voisi olla hyvä määritellä mitä fit sitten tarkoittaa. Sana tuo mieleen monenlaisia mielleyhtymiä. Itse liittäisin sen enemmänkin terveyteen ja hyvinvointiin: Ihminen joka on fit suosii terveellisiä elämäntapoja. Liikkuu reippaasti ja on perushyvässä kunnossa, syö pääsääntöisesti terveellisesti, nukkuu yönsä hyvin, pyrkii hallitsemaan stressitasojaan ja tekemään elämässä itselleen mielekkäitä juttuja. Tällainen laaja-alaisempi hyvinvointi näkyy usein myös ulospäin hyväkuntoisena ulkokuorena.

Asiantuntemuksen lisäksi liikunta-alan ammatilaisen kunto on kuitenkin jonkinlainen valintakriteeri. Asiantuntijan tulisi mielestäni olla motivaation ja inspiraation lähde asiakkaalle. Kuka oikeasti ottaa ohjeita vastaan, jos personal trainer ei itse näytä elinvoimaiselta? Tai valmentajalta joka ei itse jaksa nostaa edes levytankoa? Nyt puhutaan kuitenkin tietyn tason hyväkuntoisuudesta ja siitä että elää kuten opettaa. Terve, energinen ja hymyilevä habitus kumpuaa omista päivittäisistä valinnoista, mikä varmasti välittyy asiakkaallekin. Ollakseen fit ei tarvitse olla kireä kuin viulunkieli, ei henkisesti eikä fyysisesti.

Ulkokuori ei kuitenkaan määritä osaamista. Tulisi ottaa huomioon minkälaisia tuloksia valmentaja on saanut asiakkailleen. Tietotaitoa saattaa olla vaikka kuinka, mutta se ei vaan pääse käytäntöön omalla kohdalla. Myös liikunta-alan ammattilaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin: Heidänkin elämässään tulee eteen mutkia ja kiemuroita, jotka vaikeuttavat terveellisten elämäntapojen noudattamista. Tosin entistäkin esimerkillisemmän ammattilaisen tunnistaa siitä, että kiireen ja arjen pyörityksen keskelläkin oman hyvinvoinnin edistäminen ei painu unholaan. Vaikka oma ulkomuoto pääsisikin vähän repsahtamaan, ei se silti vie pois kaikkea sitä osaamista, mikä valmentajan pääkoppaan on tallentuneena.

Jos sinulla on jokin tietty ulkonäköön liittyvä tavoite, voi sopivan ammattilaisen löytämisessä käyttää avuksi myös ulkonäkökriteerejä. Mikäli tavoitteenasi on saada kilometrin kokoinen hauis, kannattaa etsiä valmentajaa, joka on onnistunut tekemään itselleen ja asiakkailleen haluamiasi tuloksia. Jos sen sijaan haluat parantaa kyykyn, maastavedon ja penkkipunnerruksen yhteistulosta uusiin sfääreihin, ei valmentajan ulkonäöllä ole merkitystä. Tällöin valmentajan ja tämän asiakkaiden voimatasojen kehitys on paljon huomionarvoisempi seikka.

Joten kyllä, liikunta-alan ihmisen tulee tietyssä määrin olla fit. Itse ainakin haluan toimia terveenä roolimallina muille sekä omalla esimerkilläni kannustaa ihmisiä terveellisempiin elämäntapoihin. Mikäli fittiyden mieltää vain alhaiseksi rasvaprosentiksi ja suuriksi muskeleiksi, niin siinä tapauksessa ei tarvitse! Olkavarren ympärysmitta ei välttämättä, muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta kerro valmentajan tietotaidosta yhtään sen enempää kuin kengän numero.

Mitä sinä olet mieltä? Olisiko timmi valmentaja uskottavampi? Vai onko ulkokuorella merkitystä? Kerro minulle mielipiteesi! 🙂