Hiilarikammo – Mihin tarvitsemme hiilihydraatteja?

Hiilarikammo. Se tuntuu olevan yksi aikamme ruokatrendeistä. Olen itsekin kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota somen esimerkin seurauksena. Onko tälle hiilihydraattien, tuttavallisemmin hiilarien, välttelylle kuitenkaan mitään perustetta?

Mihin tarvitsemme hiilihydraatteja?

Hiilihydraatit ovat elimistömme pääasiallinen polttoaine eli energiaa tuotetaan ensisijaisesti niistä. Esimerkiksi punasolut eivät voi käyttää energiakseen muuta, kuin glukoosia. Myös aivot käyttävät ensisijaisesti glukoosia, samoin lihakset kovatehoisen harjoittelun yhteydessä. Glukoosia saamme ravinnon tärkkelysten pilkkoutuessa ruoansulatuksessamme tai nauttiessamme sokeripitoisia ruokia. Myös rasvoja käytetään energianlähteenä: Käytössämme ovat sekä elimistön rasvavarastot, että ravinnosta saatu rasva. Proteiini ei ole ensisijaisesti energianlähde, mutta myös sitä voidaan polttaa energiaksi tarvittaessa. Tämä on vain elimistöllemme työläämpää.

Ne hiilihydraatit, jotka eivät mene suoraan energiantuottoon, varastoituvat kehoon glykogeeniksi. Glykogeenin varastopaikat ovat maksa ja tättädäää, lihakset. Jos siis haluat nostaa tehokkaasti punttia ja juosta kovaa, tarvitset tätä siivittämään hiilihydraatteja. Tuntuisi aika hassulta, että elimistössä olisi hiilihydraattivarasto, jos hiilihydraatit olisivat meille vahingollisia tai jotenkin pahaksi? Ylenmääräisellä proteiinilla tai rasvalla ei muuten ole muuta varastopaikkaa kuin rasvakudos. On siis turha kammota hiilareita ainakin lihomisen pelossa, sillä ylimääräinen menee herkästi glykogeenivarastoihin, ainakin jos liikutaan suht aktiivisesti. Tämä yleensä boostaa suorituskykyä erittäin kivasti, jolloin jaksaa taas liikkuakin tehokkaammin!

Kovatehoinen liikkuminen vaatii hiilihydraatteja. Piste. Tämä käy ihan selväksi, jos tuntee edes vähän ihmisen kehon toimintaa. Voi tosin tuntua vaikkapa ketoosissa siltä, että kyllähän tää treeni kulkee! Kyse on kuitenkin subjektiivisesta näkemyksestä, silä objektiivisesti tarkasteltuna henkilö voisi saada paljon parempiakin tuloksia. Kun siis lisätään sopivasti hiilihydraatteja mukaan, kulkee harjoittelu usein vielä paremmin. Harjoittelun sakkaamista ei aina välttämättä huomaa ennen kuin on päässyt tilanteesta pois.

hiilari

Energiatasapaino ja laatu tärkeimpiä

Lopulta lihomisessa ja laihtumisessa on aina kyse energiatasapainosta, ei yksittäisistä makroravinteista. Karppauksen (paljon rasvaa, vähän hiilihydraatteja) teho perustuu monella rasvan kylläisyyttä lisäävään vaikutukseen, jonka vuoksi energiansaanti lopulta pienenee, vaikka syötäisiin energiapitoisia ruoka-aineita. Nopeat hiilihydraatit puolestaan eivät juuri pidä nälkää, vaan vatsa voi kurnia tunnin sisällä syömisestä. Tällöin voi tulla syöneeksi energiankulutustaan enemmän. Kuitenkin jos painottaa ruokailuissaan laadukkaita hiilihydraatteja, ei erityisen hiilihydraattipitoinenkaan ruokavalio ole sen lihottavampi.

Laadukkaita hiilihydraatteja ovat esimerkiksi kasvikset, hedelmät, marjat, bataatti, peruna, riisi, kvinoa sekä täysjyväviljaiset puurot, leivät ja pastat. Ihan ekana on hyvä tsekata omista ruokailuista, saako täyteen 500g, mieluiten 800g kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä. Tämä muodostaa pohjan niin terveelliselle syömiselle, kuin laadukkaiden hiilihydraattien saannille. Näiden lisäksi sitten oman kulutuksen mukaan täysjyväviljavalmisteita sekä tärkkelyspitoisia juureksia. Suosittelisin siis hiilihydraattien rajoittamisen sijaan hiilihydraattitietoisuutta.

Nopeita(kaan) hiilihydraatteja ei kannata kuitenkaan kokonaan tuomita, sillä myös niille on paikkansa erityisesti aktiivisesti liikkuvan ruokavaliossa. Nopeat hiilihydraatit täyttävät glykogeenivarastoja nopeammin, kuin kuitupitoiset kaverinsa. Kovan harjoituksen jälkeen nautittu annos nopeammin imeytyvää hiilaria auttaa siis palautumaan tehokkaammin. Nopeisiin hiilihydraatteihin lukeutuvat esimerkiksi valkoinen pasta ja riisi, banaani, palkkarien maltodekstriini tai dekstroosi, sokeroidut tuotteet, kuivatut hedelmät ja vaalea leipä. Teoriassa siis paras aika sokeriselle herkuttelulle on kovan treenin jälkeen (kannattaa kuitenkin varoa ajatusta, että herkut pitäisi jotenkin ”ansaita”)! Pääpainon tulisi kuitenkin olla enemmän kallellaan kuitupitoisempiin hiilihydraatinlähteisiin.

Monesti sanotaan hiilihydraattien sietokyvyn olevan yksilöllistä. Tämäkin on varmasti jossain määrin totta, mutta nostaisin tarkasteluun myös tottumisen. Jos on vuosikausia totuttanut elimistöään käyttämään energianlähteenään rasvaa, ei se silloin käytä hiilihydraatteja niin tehokkaasti energiaksi. Silloin ne hiilihydraatit päätyvät todennäköisemmin kylkiin, kun niitä nautitaan. Ihmisen keho on hieno koneisto, joka sopeutuu sille määriteltyihin olosuhteisiin. Jos tällainen rasvadieettiin sopeutunut ihminen alkaisi käyttää systemaattisesti enemmän ja enemmän hiilihydraatteja, hän todennäköisesti sopeutuisi myös tähän.

hiilari

Oma kokemukseni hiilarikammosta

Olen joskus vuosia sitten syönyt melkoisen vähähiilihydraattisesti, yhdistettynä kovatehoiseen liikuntaan tottakai. En sitä silloin oikein ymmärtänyt, mutta treenitehoni olivat todella huonot. Vähän kuin olisi ajanut autoa jarru pohjassa. Kun sitten jossain kohtaa ymmärsin lisätä hiilihydraatteja, oli energiaa aivan hurjasti enemmän – kuin olisi ottanut sen käsijarrun pois pohjasta. Oman kokemukseni mukaan myös mielialani oli tuolloin paljon huonompi, kärsin enemmän makeanhimosta ja väsyin helposti sekä henkisestä että fyysisestä kuormituksesta. Palautuminen oli myös aika surkeaa!

Imetys toi itselleni vielä lisää varmuutta, ettei hiilihydraateissa ole mitään kammottavaa. Imettäminen kuluttaa ihan älyttömästi energiaa ja sitä onkin tankattava maidon riittävyyden turvaamiseksi. Olenkin huomannut tässä mielenkiintoisen ilmiön: Mitä enemmän syön hiilihydraatteja, sitä enemmän minulla lähtee paino laskuun. Olen siis joutunut oikein lisäämällä lisäämään mukaan esimerkiksi kuivahedelmiä, öljyjä, pähkinöitä ja avokadoa, jotta paino ei menisi syöksykierteen lailla alaspäin. Syön vähintään 2 isoa puuroa, useita banaaneja, monta kourallista kuivahedelmiä, reilusti juureksia, keitettyä hirssiä ja itsetehtyä leipää päivittäin. Lisättyäni hiilihydraattien määrää entisestään alkoi myös saliharjoittelu kulkea aivan superisti paremmin. Lihavaa tämä ”hiilarien mussuttaminen” ei ole minusta vieläkään tehnyt, joten ainakin omassa päässäni tämä myytti on täysin kumottu!

Hiilari

Oletko itse kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota? Kerro ihmeessä kokemuksia ja ajatuksia aiheeseen liittyen!

Lissää hiilareista:

Ihmiskoe: Miten hiilihydraattien lisääminen vaikuttaa kehoon ja mieleen?

Käytän liikaa puhelinta! Viikonloppu ilman kännykkää

Kerroin edellisen viikon perjantaina instagramissa, että ajattelin viettää viikonlopun ilman sosiaalista mediaa. Samalla päätin myös mielessäni, että käyttäisin puhelinta mahdollisimman vähän muutenkin. Mulla on nimittäin omituinen tapa kuljettaa puhelinta kädessäni, vaikken tarvitsisi sitä mihinkään. Olen joskus lukenut, että jo puhelimen näkeminen vaikuttaa keskittymiskykyyn ja kykyyn olla läsnä. Tästä puhelimen kanniskelusta haluan siis eroon ja äkkiä!

Älyttömät määrät ruutua

Normaalisti käytän puhelinta aivan älyttömän paljon. Toki mukana on paljon muutakin, kuin päämäärätöntä somen selailua, mutta silti! Pienen beibin äidille on kaikkein nopeinta räpsäistä kuvat puhelimella, kirjoittaa idea ylös käsillä olevaan kännykkään ja lapsen nukkuessa rinnalla naputtaa postausta blogisovelluksella. Tavallaan tällainen kaiken digitalisaatio on hienoa tekniikan kehitystä ja erittäin kätevää, mutta toisaalta kaipaan sitä läsnäoloa ja ”riippumattomuutta” puhelimesta. En normaalistikaan pidä puhelintani koskaan äänellisellä, en käytä muistutuksia lähes missään palvelussa ja kirjaudun aina ulos esimerkiksi instagramista kuvan postaamisen jälkeen. Silti parannettavaa puhelimella roikkumisen suhteen olisi vielä paljon.

Mihin kaikkeen normaalisti käytän puhelinta:

Instagram (feedi, storyt, kommentit)
Facebook (allergiaryhmä, huhtikuisten vauvaryhmä, blogin Facebook-sivut)
Snapseed (kuvien muokkaus)
Wordpress (blogin kirjoittaminen päikkäriaikana, kommentit)
Kamera
Muistio (ajatukset ja ideat ylös)
Viestit ja puhelut
Kello
Deezer (musiikin kuuntelu)
BookBeat (äänikirjan kuuntelu)
Daylio (päiväkirjamainen sovellus fiilisten seuraamiseen)
Kalenteri (Miehen kanssa jaettu Google-kalenteri)

Mihin nyt käytin puhelinta:

Whatsapp-ryhmä miehen yllärisynttäreistä
Musiikin kuuntelu
Äänikirjan kuuntelu
Muistio

Aika hurja vähennys tapahtui siis viikonlopun puhelinaktiivisuudessa! Voisiko osan tästä siirtää myös arkeen?

puhelin

Viikonlopun kulku

Perjantaina jätin puhelimen yöunille siinä seitsemän maissa. Yritän muutenkin olla selaamatta puhelinta kauheasti iltaisin (viime aikoina olen onnistunut siinä aika huonosti), joten tämä ei tuottanut suurta tuskaa. Tosin postasin juuri uuden kuvan ja tekstin ennen kuin oli aika sulkea luuri. Hiukan vaan teki mieli käydä kurkkimassa kommentteja ja viestejä!

Lauantaina aamu lähti ihan yllätävän hyvin käyntiin, enkä edes ajatellut puhelimen olemassaoloa. Kävelyllä tosin automaattisesti hapuilin puhelinta taskusta ottaakseni kuvan ihanasta maisemasta. Kuvan ottamisen sijaan pyrin sitten taltioimaan hetken mieleeni mahdollisimman hyvin. Kävelimme päivän aikana pari pidempää lenkkiä ja iltapäivällä Niklaksen työkaveri tuli katsomaan Ilonaa. Eipä siinä puhelimia tarvittu! Leikittelin hetken ajatuksella lankapuhelimesta ja filmikamerasta, mutta instagram ei toistaiseksi hyväksy paperikuvia.

Sunnuntaina puhelin alkoi jo oikeasti poltella. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun oli jotain tekemistä, mutta tylsyyden uhatessa teki mieli kaivaa puhelin kätköistä viihdyttämään. En osaa tylsistyä! Tekemistä onneksi piisasi miehen yllätyssynttäreiden ja sukulaisten tapaamisen merkeissä.

Automaatio vai addiktio?

Pohdin viikonlopun aikana paljon sitä, miksi kannan puhelinta koko ajan mukana ja piipahtelen somessa ihan vaan kurkkimassa. Olenko addiktoitunut someen? Varmaan jossain määrin kyllä. Toisaalta myös yksinkertaisesti pidän kauniista kuvista, ajatuksia herättävistä teksteistä ja jutteluista kommenttien välityksellä. Tiedostan nyt kuitenkin paremmin, että myös mun aivot tarvitsevat lepoa jatkuvasta stimulaatiosta. Vaikka tiedostan tämän, on välillä vaikea irrottaa katsetta ruudusta ja vain olla. Koska se stimulaatio on addiktoivaa.

Paljon on varmasti kyse myös automaatiosta. Olen tottunut käyttämään puhelinta tietyissä tilanteissa ja sen vuoksi klikkaan itseni ilman suurempia ajattelematta someen. Rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että vahingossa avasin Facebookin mennessäni liukuportaita alas ruokakauppaan. Heti kun näin kertyneet ilmoitukset, tajusin klikata itseni myös pois.

Vaikeinta olikin siis tottumuksen vastustaminen; kommentteihin vastaaminen kävellessä tai välipalaa lusikoidessa, kivan paikan tai hauskan tilanteen taltioiminen storyyn, kellon tsekkaaminen ruudulta, vapaahetken koittaessa Fb-ilmoitusten tsekkaus.

Fear of missing out. Sekin mua ehkä vähän vaivaa. Mitä jos somessa tapahtuu jotain ihan tosi tärkeää, johon mun pitäisi reagoida? Mitä jos jään ulkopuolelle? Noh, tässähän voisi sitten kysyä itseltään, että koskas viimeksi on tapahtunut jotain supertärkeää somemaaimassa? Eivät ne postaukset mihinkään sieltä katoa, ehtii niitä myöhemminkin lukea.

puhelin

Olotila ilman kännykkää

Sain nauttia ihan uskomattomasta seesteisyydestä ja kiireettömyyden tunteesta. Jotenkin tuntui hurjan vapauttavalta vaan rehellisesti antaa sen puhelimen olla, eikä tarvinnut yhtään miettiä pitäisikö postata, laittaa stooria, kommentoida… Tunnollisena luonteena otan ehkä hiukan liikaakin paineita päivittämisestä ja tämä tietysti luonnollisesti luo stressiä. Kun tuo paine poistuu, olokin kevenee!

Olin paremmin ja enemmän läsnä. Koen myös mielialani olleen parempi, kun ei jatkuvasti ollut sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Toisaalta hetkinä, jolloin se puhelin muistui mieleen, piti oikeasti pitää näppinsä ja uteliaisuutensa kurissa, ettei löytäisi itseään vähän vaan kurkkaamasta lemppari-instagrammaajien stooreja.

Kaiken kaikkiaan olotila oli tasaisen hyvä. Varsinkin lauantain jälkeen oli pitkästä aikaa edes hieman levännyt olo, vaikka unet olivatkin yhtä sirkusta. Sanoisin onnellisuuteni lisääntyneen viikonlopun aikana.

Mitenkäs jatkossa?

Jatkossa ajattelin pistää puhelimen kiinni joka perjantai ja antaa sen uinua sunnuntaiaamuun asti. Hieman lyhennän viikottaista somepaastoa, sillä sunnuntai on yleensä itselleni ”työpäivä”, jolloin teen blogihommia enemmän. Sen verran hyvä olo kännykättömyydestä kuitenkin tuli, että haluan sen viikottaisiin rutiineihini!

Ootko sä kokeillut somepaastoa? Ja hei, kuka muu ei oikein osaa käyttää sanaa kännykkä? Mä puhun aina puhelimesta, oli siinä johto tai ei!

Lissää luettavaa:

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Raskaudesta palautuminen – Pilasiko raskaus vartaloni? Entäs raskauskilot?

Sehän kaikkia kiinnostaa: Miten nopeasti raskaudesta palautuu tai palautuuko ollenkaan? Jääkö keho epämääräisesti vialliseksi? Pilaako raskaus vartalon?

Synnytyksestä on nyt hiukan alle 4,5kk. Lyhyessä ajassa keho on käynyt älyttömän myllyn läpi, eikä voi sanoa, etteikö mielikin olisi ottanut hiukan osumaa. Katsokaa nyt, miten keho on muotoutunut tuon vajaan 5 kuukauden aikana. Hurjaa, eikö?

raskaus_palautuminen
Kuvat järjestyksessä vasemmalta oikealle. Päivä ennen synnytystä. 1 viikko synnytyksen jälkeen. 1kk synnytyksen jälkeen. 2,5kk synnytyksen jälkeen. 4,5kk synnytyksen jälkeen.

Kehon palautuminen ja raskauskilot

Minulla on edelleen erkaumaa jäljellä 2-3,5cm. Tämän taustalla lienevät suuri vatsa, todella löysä ja yliliikkuva kudostyyppi sekä selkäkipujen aiheuttama syväjumi. Kireä selkä nimittäin toimii tässä kuin köydenveto; Se vetää vatsalihasparkoja erilleen toisistaan, vaikka kuinka tekisi kuntoutusharjoituksia.

Onnekseni kuitenkin jännesauma on napakka ja hallitsen keskivartaloni jo hyvin. Kävin myös lantionpohjaan erikoistuneella fysioterapeutilla tsekkauttamassa tilanteen. Voimaa kuulemma on, erityisesti poikittaisessa vatsalihaksessa, mutta myös lantionpohjan lihaksissa. Hieman lisää hallintaa ja rentouttamista ei kuitenkaan olisi haitaksi. Vahvan coren ja lantionpohjan tuen vuoksi saan siis joka tapauksessa treenata salilla painojen kanssa. Edelleen mennään hippiäissarjassa, mutta sentään alkaa tuntua tekemiseltä! Salilla saan jo pikkuhiljaa tehdä kaikenlaista, kunhan keskivartaloon ei nouse harjannetta eikä selkään tule tuntemuksia. On aika siistiä tehdä kyykkyjä ja taljaliikkeitä kunnolla, vaikka jalat ja kädet tutisevatkin jo paljon pienemmillä kiloilla kuin aiemmin.

Varsinaisia raskauskiloja mulle ei oikein jäänyt. Laihduin imetyksen alussa vähän liikaakin, kun suuren kulutuksen yhdisti voimakkaisiin kipulääkkeisiin. Enemmänkin työtä siis lienee lihasmassan, -voiman ja -tuen palauttamisessa. Erityisesti sitä lihastukea olen nyt pyrkinyt rakentamaan paitsi coreen, myös keskimmäisiin pakaralihaksiin ja polvea tukeviin etureiden lihaksiin.  Nivelet ovat nimittäin ihan löperöt ja huomaan tarvitsevani paljon keskittymistä liikkeiden oikeaoppiseen tekniikkaan. Siinä missä aiemmin tekniikat tulivat takaraivosta kuin vettä vaan, nyt niitä täytyy haeskella ja opettaa kehoa oikeaan liikkeeseen.

Kyllä minua rehellisesti sanottuna aina hiukan jännittää käydä salilla. Mitä jos pilaan koko homman? Mitä jos huomaamattani teen liikkeitä, jotka suurentavat erkaumaa tai jotenkin mystisesti räjäyttävät lantionpohjan? Onneksi tätä palautumistani seuraamassa on kaksi ihanaa järjenääntä aka fysioterapeuttia. Kerta kerralta olen saanut enemmän vakuutteluita siitä, että kuntoutuminen etenee hyvin ja voin turvallisesti tehdä liikkeitä, joita olemme käyneet läpi.

raskaus_palautuminen

Yllättävä käänne palautumisessani – Mitä kehoni kaipaa eniten?

Raskaus teki tehtävänsä ryhdilleni ja kuljen ylävartalo kyyryssä. Selkääni on runtattu auki nyt toukokuusta asti ja edelleen se on kireä kuin ensikertalainen lääkiksen pääsykokeissa. Kuin viulun kieli. Syykin paljastui, kun fysioterapeutti tarkkaili minua hieman salilla: Minä jännitän ihan koko vartaloa ja ihan kaikissa liikkeissä. Ajattelisi jotenkin, ettei tarvitse jännittää leukoja, kun tekee polvenojennusta, mutta niin se minulla vain menee. Enkä edes itse huomaa! Lantionpohjafyssarikin kysyi minulta heti, olenko suorittajaihminen. Olenhan minä. Jännittyineisyys ja kyvyttömyys rentoutua kunnolla näkyvät paitsi psyykeessäni, nyt myös kehossani.

En siis oikein pääse eteenpäin ennen kuin osaan rentouttaa itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jumi on niin paha, etten pysty edes hengittämään kunnolla: Kylkikaaret eivät liiku, jolloin hengitys ohjautuu keuhkojen yläosaan. Kyllä, hengitys jää erittäin pinnalliseksi ja tästä seuraa niskajumia, hampaiden narskuttelua ja päänsärkyä. Jos ei hengitä kunnolla, keho on jatkuvassa stressitilassa.

Nyt olen siis opettelun edessä. Minun on pakko alkaa opetella uusia liikemalleja, joissa jännitys pysyy vain tarvittavissa paikoissa. Välillä salitreenit ovatkin kaikkein raskaimpia mielelle, kun on keskityttävä niin kovasti. Lisäksi harjoittelen hengittämistä ja rentoutumista. Uskokaa tai älkää, se on älyttömän vaikeaa, kun jatkuvasti olisi jotain tekemistä! Olen kuitenkin määrätietoinen asian suhteen ja aion opetella hallitun laiskottelun salat. Kuulostaapa haastavalta tehtävältä, heheh. No oikeasti se on minulle supervaikeaa.

raskaus_palautuminen

Fyysinen ja henkinen palautuminen

En aio valehdella, olihan se palautuva keho ja hormonihuuruinen mieli hieman shokki. Kaiken sen henkisen ja fyysisen kipuilun keskellä tunsin olevani hieman rikki. Selkäni oli rikki, lantio tuntui ontolta ja oudolta, oli tikkejä, pissaaminen sattui, vatsa pullotti eikä coressa ollut mitään hallintaa.

En silti ikinä haluaisi sanoa, että raskaus pilasi vartaloni. Olen monesti kertonut olevani itseni pahin kriitikko, mutta voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että olen jopa tyytyväisempi itseeni kuin ennen raskautta. Toki on enemmän pehmeää siellä täällä ja vatsanahka rutistuu hassun ryppyiseksi kumartuessa, mutta se ei haittaa.

Olen jotenkin löytänyt vihdoin sellaisen sisäisen rauhan asian kanssa. Tärkeintä on ihan aidosti se, että kehoni toimii ja pystyn liikkumaan. Tällä hetkellä päässäni vallitsee jännä itsensä hyväksymisen ja kehittymisen tarpeen tasapaino. Haluan kuntoutua, kohentaa kehon ryhtiä, avata jumeja, opetella kyykkyjä ja aktivoida selkää. En siksi, että olisi pakko näyttää samalta kuin ennen, vaan siksi, että olisi parempi olla. On ihan tosi ihanaa, että keho alkaa olla toiminnallisempi eikä liikkuminen tuo enää kipua. Samalla mieli on karaistunut, eikä yksi viikon flunssa liikuntataukoineen tunnu missään!

Onhan tämä aikamoinen ja opettavainen matka! Herättikö teksti ajatuksia? Miten sä olet palautunut, jos olet raskauden kokenut? 

Lue lissää:
Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen
Liikunta raskausaikana
Raskaus ja kehonkuva

Kukoista hyväksymällä itsesi – Hyvästi vertailu ja itsekriittisyys

Itsensä hyväksyvä ihminen säteilee ulospäin. En sano, etteikö epävarma ihminen olisi upea myös, mutta vasta kun on sinut itsensä kanssa pääsee puhkeamaan kunnolla kukkaan. Sain toiveen kirjoittaa omia ajatuksiani muihin vertailusta sekä itsensä kritisoinnista. Tästä postauksesta löydät siis omaa pohdintaani itsensä hyväksymisestä, itsekriittisyydestä sekä vertailusta erityisesti sosiaalisessa mediassa. En uskalla väittää näiden niksien toimivan kaikilla, mutta itse olen saanut oheisista ajatuksista apua.

Vertailu, naisten helmasynti

Jossain määrin uskon vertailun olevan normi: Kautta aikojen on verrattu keskenään uusia lypsyhameita, pellolta saatua satoa ja lehmien tuottamaa maitomäärää. Vertailu muuttuu haasteeksi, jos sitoo ihmisarvonsa vertailun lopputulokseen ja kokee huonommuutta. Vertailu on loputon suo. Aina löytää jostain maailman kolkasta jonkun, joka tekee asiat paremmin, jolla on kiiltävämmät hiukset, paremmat jutut ja suurempi kyykkytulos. Sosiaalinen media mahdollistaa tämän vertailun paremmin kuin koskaan ennen.

En ole tämän suhteen mikään edelläkävijä, vaan itselläkin tulee vertailtua välillä itseä toisiin. Kenelläpä ei? Ongelmaksi se siis muodostunee, kun vertailu tuottaa enemmänkin henkistä pahoinvointia kuin motivaatiota. Olen itse kokenut somen siivoamisen ja naistenlehtien välttämisen hyväksi tavaksi vähentää vertailua. Jos joku tyyppi somessa tuo minulle pahaa oloa, klikkaan itseni pois hänen seuraajalistoiltaan. Jos naistenlehtien joka lehdessä vaihtelevat kehoihanteet, ravinto-ohjeet, treenivinkit ja henkilöhaastattelut saavat minut murehtimaan omaa kehoa ja toimintatapoja, voi ne jättää lukematta. Kaikkea infotulvaa ei tietenkään voi sulkea pois, mutta voi valikoida minkä osan ottaa ajatuksiinsa.

Faktahan on se, että lehdissä ja sosiaalisessa mediassa kuten instagramissa kuvat ovat usein vahvasti käsiteltyjä. Harva haluaa tulla taltioiduksi kuviin silmäpusseissa, tukka hapsottaen ja selluliitit pyllyssä loistaen. Se ei silti tarkoita, etteikö näitä ”virheitä” koskaan olisi kyseisillä tyypeillä havaittavissa. Me ollaan ihmisiä kaikki ja inhimillinen ominaisuus on myös yrittää tuoda itsestään parhaat puolet esiin: Silotellaan pintaa meikillä, valitaan edustavat vaatteet, käännetään parempi poski kameraan, valkataan kuvista paras julkaistavaksi ja hiukan vielä kohennetaan ilmettä kuvankäsittelyllä. Tämä on ihan perusjuttuja varsinkin jos somella tienaa elantonsa. Tästä taustalla olevasta prosessista harvemmin kerrotaan kuvien yhteydessä, joten ei mikään ihme, että meillä tavallisilla tyypeillä välillä meinaa realismi unohtua kiiltokuvat silmissä kiiluen.

Itsekritiikki. Tässä minäkin kompastelen ajoittain, erityisesti omaa kehoani koskevissa asioissa. Olen joskus ollut sitä mieltä, ettei minusta löydy mitään hyvää, ei edes korvannipukan vertaa. Tämä kuulostaa jälkikäteen ajateltuna niin kamalalta, että ihan itkettää. On silti välillä tosi vaikea uskoa siihen, että olisi riittävän hyvä (koska perfektionistina voi aina parantaa). Yleensä sen mun liiallisen kritisoinnin huomaa ensimmäisenä oma mies, sitten vasta minä. Sisäinen puhe saattaa jatkua sisälläni pitkään, ennen kuin se on niin voimakasta, että näkyy jopa ulos asti. Olen toisinaan ihan todella julma ja armoton itselleni, enkä koskaan toista ihmistä tuomitsisi tai arvostelisi kuten itseäni. Olen itseni pahin arvostelija enkä usko olevani ainoa.

Itsekriittisyys

Vertailusta ja kritiikistä itsearvostukseen

Ei varmasti ole olemassa one size fits all -ratkaisua.  Mä itse koitan kehittyä ihan ekana näiden kriittisten ajatusten tunnistamisessa: Ei oikein voi vaikuttaa sisäiseen puheeseen, jota ei tunnista. Kun tunnistaa itsekriittiset ajatusmallit, voi ne kyseenalaistaa: Onko todella näin vai onko se taas itsekriittisyys joka puhuu? Sanoisinko näin puolisolleni tai parhaalle ystävälleni? Lopulta vaaditaan kuitenkin toimintaa, sillä pelkkä ajatuksissa pyöriminen ei riitä. Miten voisin kannustaa ja rohkaista itseäni kritiikin sijaan?

Itseä auttaa hirveästi ajatus, että kukaan muu ei ole minä. Tällöin kenenkään muun tavoitteet tai tavat toimia eivät istu täydellisesti minun arkeeni. Minä olen minä, sinä olet sinä ja se on meidän vahvuutemme: Olemme erilaisia. Toki inspiroitua voi toisten tavoista ja toimista, mutta suoraan toisen elämää ei kannata yrittää jäljitellä.

Erilaisuudessa piilee vahvuus. Jokaisella on ne omat uniikit parhaat puolensa ja yksi askel itselläni vertailun selättämisessä on ollut niiden omien hyvien puolien tunnistaminen ja tunnustaminen. Mulla on mennyt ihan tosi monta vuotta, että olen uskaltanut sanoa olevani hyvä jossain. Eiväthän muut ajattele, että olen itsekäs ja omahyväinen? On toisaalta ollut aika terapeuttista keksiä itsestään positiivisia asioita. Aluksi voi tuntua, ettei niitä vaan millään löydy. Silloin voi hyvin pyytää itselle läheisiltä ja turvallisilta ihmisiltä apua; Heillä on varmasti pitkä lista asioita, joissa sinä loistat ja olet hyvä! Siinä kohtaa täytyy olla myös valmis hyväksymään ne kehut tai ainakin antaa mahdollisuus. Mitä jos tuo toinen onkin oikeassa ja nuo todella ovat ominaisuuksiani? Onko mahdollista, että oma näkemykseni onkin vääristynyt?

Voiko some jopa auttaa?

Puhun tietysti vain omasta kokemuksestani, mutta osittain sosiaalinen media on myös auttanut minua olemaan vähemmän itsekriittinen ja oma itseni. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta antakaahan kun selitän: Mitä enemmän olen ollut oma itseni ja antanut persoonastani someen, sitä enemmän olen saanut vastakaikua ja vertaistukea.

En olisi koskaan uskonut puhuvani videolle Youtubeen tai avautuvani instastoryyn. En meinannut aluksi uskaltaa edes laittaa itsestäni kuvia blogiin tai muuallekaan someen. Mun yksi isoimmista haasteista on ollut yritys olla joku täydellinen superihminen – eikä sellaisia ihan oikeasti ole olemassa. Kun olen uhmannut tätä tarvettani olla täydellinen ja tehnyt itsestäni haavoittuvamman, on minut palkittu uusilla ihanilla samanhenkisillä tyypeillä sekä hyvillä ja merkityksellisillä keskusteluilla. Tämä on entisestään kannustanut jakamaan omia haasteitani ja toisaalta positiivisen palautteen myötä vahvistanut ajatusta, että itsessäni on myös hyvää.

On siis osittain somen ansiota, että uskallan nykyisin hassutella sekä olla oma epätäydellinen itseni myös muussa elämässä. Sosiaalisen median pohjalle ei tietenkään voi rakentaa itsearvostustaan (se työ täytyy tehdä ihan itse omassa päässä), mutta olen itse äärimmäisen kiitollinen niistä tyypeistä siellä ruudun takana, jotka ovat osaltaan auttaneet minua eteenpäin.

Itsekriittisyys

Haastan sinut – Kehu itseäsi!

Kiitos upeasta postausideasta, teki itsellekin äärimmäisen hyvää pohtia tätä! Nyt haluaisinkin ottaa loppuu pienen itsekehuketjun: Jaa muutama asia, joissa olet hyvä tai mistä tykkäät itsessäsi! Mä aloitan ja te toivottavasti jatkatte, etten vaikuta ihan tyhmältä…

Mielestäni osaan hyvin kirjoittaa ja välittää tunnetiloja sekä ajatuksia tekstin välityksellä. Tykkään mun vallattomista kiharoista sekä vihreistä silmistä. Olen hyvä kuuntelija ja varsin empaattinen tyyppi. Nyt kun uskallan enemmän ilmaista itseäni, olen aika hauska enkä ota itseäni niin vakavasti.

Oma tyyli paras tyyli. Olet kaikkein puoleensa vetävin, luontevin ja mielenkiintoisin versio itsestäsi, kun olet juuri oma itsesi <3 Nyt on sun vuoro, laita omakehu haisemaan!

Viikon ruokapäiväkirja – Puuroja, venähtäneitä ruokailuvälejä ja suklaata

En lähtökohtaisesti suosi ruokapäiväkirjapostauksia omassa blogissani. Näen siinä riskin toisen ruokavalion kopiointiin, mikä on aina jo lähtökohtaisesti huono idea. Tämä (tai mikään muukaan) ruokapäiväkirja ei ole mallina täydellisestä ruokavaliosta. Kannattaa muistaa, että jokainen on yksilö eikä tämäkään ruokailutapa toimisi kaikille. Lisäksi viikko on vielä niin lyhyt aika, ettei siitä ihan täysin saa kokonaiskuvaa ruokavaliosta. Mulla nimittäin menee ruokailu erittäin vahvasti kausissa ja tuolloin oli menossa puurokausi to the max. Tällä hetkellä kaikki liikkumiseni on muuten vielä melkoisen kevyttä synnytyksen ja selkäepisodin jäljiltä. Energiankulutustani kuitenkin nostaa imetys: Meidän tyllerö on nimittäin ihan tosi kova syömään!

Kuitenkin tykkään itse lukea ja inspiroitua ruokapäiväkirjoista. Siinä on jotain hirveän mielenkiintoista, ainakin näin ravitsemusalan ihmisen mielestä! Sen vuoksi nyt päätin näyttää konkreettisesti, miltä oma syömiseni näytti viikon ajan. Viime viikolla kirjoittelin juuri syömiseen suhtautumisesta, joten mielestäni tämä jatkaa samaa teemaa aika kivasti! Syömiseni ei ollut täydellistä, mutta ihan riittävän hyvää kaikin puolin. Jonkin verran tuli liian pitkiä ruokailuvälejä, nälän paikkaamista puurolla, oman vatsan kipuilua sekä vauvalle masukipuja.

Huom! Kellonajat noin suurin piirtein aikoja: Kello on hyvin voinut olla 6.21 tai 6.39, jos tekstissä lukee 6.30. Kuten sanottua, en syö kellotaulun kuva silmissä kiiluen.

ruokapäiväkirja

Maanantai

6.00
Kaurapuuro (hiutaleet, vesi, loraus mantelimaitoa, riisiproteiinia) mustikoita, luumusosetta ja maapähkinävoita
Vihreää teetä (sitruuna-inkivääri-lakritsinjuuri)

Aamukehonhuolto ~30min

10.00
Kauraleipää, broilerin leikkelettä, kurkkua, paprikaa, tomaattia, puolikas avokado, valkuaismunakas, persiljaa, pala tummaa suklaata

12.45
Broilerin rintafilee (paistettu rypsiöljyssä), iso kasa uunikasviksia (perunaa, porkkanaa, ruusu- ja parsakaalia, sipulia (yritin noukkia pois), juuriselleriä), vähän salaattia

Pyöräily fyssarille ja takaisin ~45min+45min

16.00
Puuro (hirssihiutaleita, banaani, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia) + mangoa, punaherukkaa, mansikkaa, maapähkinävoita

19.30
Broilerin rintafilee, salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, persilja. Kauraleipää margariinilla.

Aika jees päivä! En tosin illalla jaksanut enää laittaa kunnollista ruokaa (harvemmin jaksan) ja siksi toista pääruokaa ei saisi jättää sinne illalle. Ruokailuvälit pysyivät kuitenkin suht hyvin hallussa ja monipuolisuuttakin löytyi ruoka-aineista. Miinuksena lounaan sipuli, joka kiusasi vatsaani vielä seuraavanakin päivänä. Buu.

ruokapäiväkirja

Tiistai

5.30 Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia), mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita
Vihreää teetä

9.30 Wokkikasvikset, broilerinjauhelihaa, avokadoa, persiljaa, pala tummaa suklaata

Kävelyä 30min

Yrttiteetä kahvilassa

Kävelyä 30min

12.15
Salaattiasemalla salaatti, jossa peruspohjan lisäksi paistettua kesäkurpitsaa, marinoitua tillikurkkua, kaaliporkkanasalaattia, hummusta, broileria ja manteleita

Kävelyä 15min

15.30 Banaanipannari (banaani, valkuaista, piparkakkumaustetta), luumusosetta, punaherukoita, maapähkinävoita

19.30 Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, punaherukoita, maidotonta margariinia

Mulla ei ole mitään tiettyjä kellonaikoja, jolloin kuuluisi syödä lounasta tai päivällistä. Tänä päivänä söin ne peräkkäin, koska se oli kaikkein kätevintä. Saimme lapsenvahtimisapua Niklaksen siskolta ja pääsimme kahdestaan kävelylle, teelle ja lounaalle. Oli ihanaa!

ruokapäiväkirja

Keskiviikko

6.30 Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mangoa, punaherukoita, maapähkinävoita, pala tummaa suklaata

Teetä kävelylenkillä (45min)

10.30
Kauraleipä avokadolla, kurkkua, paprikaa, tomaattia, persiljaa, paistettu muna (virhe) + valkuainen, mangomaitoa (mangoa + mantelimaitoa)

14.00
Mansikoita, banaania, manteleita, härkäpapurouhetta, mantelimaitoa. Pala kirsikkaista tummaa suklaata

Treeni: 25min jalkajumppa

16.00
Jämäsafka: kvinoaa, belugalinssejä, kasviskastiketta, vihreitä papuja, pari palaa quornia, avokadoa, cashewpähkinöitä

20.00
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

Jos sattuu olemaan nälkä ennen treeniä, otan pienen välipalan, jotta varmasti jaksan! Lapsen kanssa se treeni täytyy tehdä sopivan tilaisuuden tullen, eikä se aina ole syömisten suhteen ihan optimaalista. Jämäruoka oli superhyvää! Miinuksena syöty kananmunan keltuainen, joka sitten aiheutti pikkuiselle masukivun ja kivan huutokonsertin.

ruokapäiväkirja

Torstai

6.30
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa, riisiproteiinia) mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

10.45
Kasvisbowl: salaattipohja (salaattia, kurkkua, tomaattia, lehtikaalia, porkkanaa), pestokikherneitä, herneproteiinipyöryköitä, savupaprika-cashewmajoneesia, paistettua kesäkurpitsaa, kanelimyskikurpitsaa. Pala tummaa suklaata

14.00
Kaksi kauraleipää, avokadoa, kurkkua, valkuaismunakas. Mansikkamaitoa (mansikkaa + kauramaitoa)

Treeni: vesijuoksua 50min

17.30
Sama setti kuin lounaalla

20.15
Raparperi-hirssipuuro, riisiproteiinia, mantelimaitoa, mansikoita ja maapähkinävoita

Tähän päivään mahtui hurjan paljon ihanaa ruokaa! Voisin syödä tuota vegebowlia vaikka joka päivä. Lisäksi kokkailin jääkaapin perukoilla majailevista raparpereista hirssipuuroa, jota nautiskelin mansikoiden kanssa. Yritän syödä välillä kaurapuuron sijaan hirssiä, etten lataisi kroppaani pelkkää kauraa päivästä toiseen – Liika taitaa olla mun kohdalla liikaa ihan missä tahansa ruoassa.

ruokapäiväkirja

Perjantai

6.15
Raparperi-hirssipuuro, riisiproteiinia, mantelimaitoa, mansikoita ja maapähkinävoita

10.45
Eilisen salaattia, myskikurpitsaa, savupaprika-cashewmajoneesia, broilerin rintafilee. Pala tummaa suklaata.

14.30
Tuorepuuroa (kaurahiutale, mantelimaito, riisiproteiini, mangopalat)
Manteleita
Teetä ja raakasuklaapala Silvopleessä Iidan kanssa

17.00
Salaatin jämät, kaksi kauraleipää, maidotonta margariinia, kurkkua, paprikaa, broilerin rintafilee.

20.00
Kaurapuuro (hiutaleita, vettä, kauramaitoa) mustikoita, luumusosetta, maidotonta margariinia. Valkuaismunakas ja kurkkua.

Välipalasta ei tullut otettua kuvaa, mutta voin vakuuttaa sen syöneeni! Pakkasin kotona lasipurkkiin tuorepuuron, josta tuli aika hyvää, vaikka sen kokkailinkin vasemmalla kädellä ihan kirjaimellisesti. Ilona viihtyi vain sylissä, joten kokkaaminen ja syöminen tapahtui isolta osin yhdellä kädellä ja seisaaltaan.

ruokapäiväkirja

Lauantai

7.00
Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mustikoita, mangoa ja maapähkinävoita

11.00
Matchalattea kauramaitoon, pala tummaa suklaata

14.00
Kauraleipää avokadolla, valkuaismunakas, kurkkua, paprikaa, tomaattia

Kävelylenkki 45min

17.00
Gluteeniton tortilla broilerin jauhelihalla, salsakastikkeella, salaatilla (salaattia, kurkkua, paprikaa, porkkanaa, lehtikaalia). Pala tummaa suklaata

19.30
Vegaaniset proteiinipannukakut maapähkinävoilla ja vadelmilla

Plääh, tuonne tuli yksi ihan tosi pitkä ruokailuväli ja sen kyllä tunsi. En laske siis matchalattea ruokailuksi, joten aamupalan ja lounaan välissä hurahti sellainen 7 tuntia. Olo oli sen mukainen: Nälkä yltyi niin kovaksi, ettei sitten enää ollutkaan nälkä vaan ennemminkin paha olo. Niklas onneksi kävi kaupassa ja saatiin mun suuhun ruokaa. Venähtänyt ruokailuväli näkyi kyllä siinä, etten sitten jaksanut liikkua, vaikka se suunnitelmissa olikin.
Iltapalan proteiiniletut olivat menestys! Pelastivat kyllä päivän <3

ruokapäiväkirja

Sunnuntai

7.00 Hirssipuuro (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, riisiproteiinia), mansikoita, mustikoita, maapähkinävoita

10.30
Linssicurryä, salaattia (salaatti, kurkku, paprika, lehtikaali, porkkana), cashewpähkinöitä, avokadoa

Teetä kävelylenkillä (20min, Ilona ei viihtynyt vaunuissa)

Koko kropan treeni kuminauhoilla 40min + kävelyä 20min

15.00
Kaurapuuroa (hiutaleita, vettä, mantelimaitoa, valkuaista), mustikkaa, avokadoa

18.30
Uunikasviksia (parsakaali, peruna, porkkana), broilerin rintafilee, salaattia (salaatti, kurkku, tomaatti, porkkana, lehtikaali)

21.00
Banaani, manteleita, mansikoita

Kokonaisuudessaan ihan kiva päivä! Niklaksen siskon tekemä linssicurry oli ihan superhyvää ja olisin voinut syödä sitä ämpärillisen. Vatsan vuoksi täytyy kuitenkin pitää joku kohtuus. Nyyh. Oli ihanaa, kun olikin energiaa treenata ja aurinko paistoi. Päivällisen uunikasvikset olivat ihan tosi herkkuja, erityisesti parsakaalit! Iltapalasta unohtui ottaa kuva, mutta osaatte varmasti visualisoida sen banaanin mielessänne tarpeen tullen.
Sellainen viikko! Aika simppeliä perusterveellistä ruokaa. Ehkä hiukan liikaa puuroa, mutta sellaista se joskus kiireessä on. Huomaisin muuten, että söin joka päivä suklaata, heheh. Minkälaisia ajatuksia tämä ruokapäiväkirja sinussa herätti? 🙂

Arjen pikaruokaa – Vegaaninen pyttipannu

Pyttipannu oli yksi mun lapsuuden lemppariruokia. Se liittyy muistoissani niihin päiviin, kun äiti oli poissa kotoa ja isi kokkasi. Pannulle päätyi perunoiden lisäksi nakkeja, paljon voita ja sipulia. Koko komeus kruunattiin isolla turauksella ketsuppia.

Nykyisin eivät nakit ja voi ihan kauheasti houkuta. Jostain se pyttipannu kuitenkin ilmestyi päähäni kummittelemaan: Voisiko lapsuuden nostalgiaruoasta tehdä terveellisemmän version? Päätin kokeilla! Perunoiden lisäksi pyttipannu täydentyi ravinteikkailla juureksilla ja lehtikaalilla. Voi päivittyi pehmeää rasvaa sisältävällä rypsiöljyllä. Ketsuppi vaihtui olosuhteiden (tyhjän jääkaapin) ja laiskuuden pakosta paseerattuun tomaattiin. Tavallinenkin ketsuppi olisi käynyt, sillä niin pienellä sokerimäärällä ei käytännössä ole mitään merkitystä terveyden kannalta. Nakit korvautuivat tofulla, jolloin reseptin suola- ja rasvapitoisuus väheni reippaasti. Maku ei kuitenkaan vähentynyt yhtään, päinvastoin!

Resepti on superhelppo ja nopea toteuttaa. Vegaaninenkin se on, vaikken itse vegaani olekaan. Ainekset löytyvät usein kaapista jo valmiiksi tai ainakin ovat löydettävissä peruskaupoista. Mukaan on kätevä upottaa myös pienet jämäruoat kaapin perukoilta. Kokeile ihmeessä!

Pyttipannu

Vegaaninen pyttipannu

5 isoa keitettyä perunaa
Kypsä bataatti
Kypsä palsternakka
2pkt tofua
6 lehtikaalin lehteä
Öljyä
Ruohosipulia
Paprikajauhetta
Suolaa

Tarjoiluun paseerattua tomaattia ”ketsupiksi”

Juurekset ja perunat voi kypsentää muiden kokkailuiden ohessa aiemmin, jolloin ne ovat valmiina odottamassa pyttipannun tekoa. Eipä siinä loputtoman kauaa mene, vaikka ne keittäisi ruoanvalmistushetkelläkin! Silloin kannattaa kypsentää juurekset paloina, jolloin ne valmistuvat hieman nopeammin.

Lorauta pannulle öljyä. Lisää kuutioitu tofu ja ruskista pintaa hieman. Heitä sekaan paloitellut juurekset, perunat ja pilkottu lehtikaali. Paista kunnes kasvikset ovat saaneet kivan ruskean pinnan! Mausta paprikajauheella, ruohosipulilla ja suolalla. Tarjoile paseeratun tomaatin kera, koska mitä olisikaan pyttipannu ilman ketsuppia!

Ps. Pyttipannu toimii ihan tosi hyvin myös kylmänä ja jämät voi hyödyntää esimerkiksi salaatin täydentäjänä!

Pyttipannu

Arjen pikaruokaa -reseptisarjassa mennään sieltä missä aita on nopein ylittää, kuitenkaan liikaa terveellisyydestä tinkimättä.

Lissää arjen pikaruokaa:

Arjen pikaruokaa – Kvinoasalaatti broilerilla ja pestojogurttikastikkeella
Arjen pikaruokaa – Bataattifrittata (G, M)

Pysyvä elämäntapamuutos – Unohda ääripäät!

Jos pitäisi nimetä yksi eniten elämäntapamuutosta häiritsevä ajatusmalli, olisi se varmaankin tämä: Kaikki tai ei mitään. Joko ollaan dieetillä 110% tai heitetään koko homma pläskiksi. Ei ole normaalia välimuotoa, on vain ääripäitä.

Tällöin yksi pienikin ”lipsahdus” romuttaa koko projektin. Koska söin yhden palan suklaata, on sama syödä se koko levy. Koska unohdin aamulla kävellä portaat hissin sijaan niin sama se jatkaa tätä käytäntöä koko päivä. Koska eilen illalla menin myöhään nukkumaan, koska selasin puhelinta, on sitä ihan sama selata tänäänkin. Koska tänään skippasin treenin, on se sama skipata huomennakin. Usein tästä tulee aika paha mieli ja morkkis.

Mutta tiiätkö mitä? Se ei ole ihan sama. Sä voit aina muuttaa tilanteen kulkua. Sulla on vapaus valita mihin suuntaan etenet. Ei ole ihan sama syödä yhtä jätskipalloa tai litran pakettia. Yksi suklaapala tai vaikka kourallinen karkkia ei kaada mitään. Tämä tuntuu tässä loogiselta, mutta tilanteen ollessa päällä on vaikea nähdä selkeästi.

elämäntapamuutos

Elämäntapamuutos lähtee mielestä

Koetko aidosti sallivasi herkuttelun tai vapaamman syömisen itsellesi?
Näetkö poikkeavan syömisen tai liikunnan skippaamisen ”repsahduksena” tai epäonnistumisena?
Soimaatko itseäsi tavoitteidesi täyttymättömyydestä? Ovatko tavoitteesi realistiset?
Pyritkö täydellisyyteen?

Pohdi hetki yllä olevia kysymyksiä. Jos tunnistat itsessäsi kaikki tai ei mitään -ajatusmallin, voi olla hyvä miettiä omaa suhtautumistaan syömiseen, liikkumiseen ja elämään ylipäänsä. Elämässä ei oikeasti ole repsahduksia tai mitään täydellistä kaavaa, jonka mukaan pitäisi suorittaa. Moni sanoo, ettei heillä ole itsekuria elämäntapamuutokseen, mutta se kertoo lähinnä lähestymistavasta: Jos uusi elämä vaatii tolkuttomasti kuria, ei se ole kestävällä pohjalla. Liian tiukat dieetit ja elämäntapamuutokset ohjaavat skenarioon, jossa yksi karkki tai pulla on suuri epäonnistuminen. Tiiätkö mitä? Ei se ole. Elämäntapojen ja elämän opettelussa ei ole epäonnistumisia tai repsahduksia, on vain oppimisia.

elämäntapamuutos

Tämä aihe tuli itseasiassa mieleeni tehdessäni selän kuntoutusharjoituksia. Olin kiirepäivänä onnistunut skippaamaan jo kolme harjoituskertaa, mikä tuntui selässäni aika pahalta. Siinä heräsin miettimään, että yksikin kerta on ihan konkreettisesti kotiin päin. Oli se sitten treeni, portaiden nousu, kohtuuteen päätetty herkuttelukerta tai kuntoutusharjoitus.

Keho ei tiedä missä kohtaa vuorokausi vaihtuu uuteen päivään, josta voi taas yrittää tehdä oppikirjasuoritteen. Elämä on lopulta kuitenkin yhtä jatkumoa, jossa sinun valinnoillasi on merkitystä. Mitä jos ajattelisit huomenna sitten sijaan mitä voisin tehdä jo tänään?

elämäntapamuutos

Mä olen itse ollut joskus todella todella ääripäiden ihminen. Sittemmin olen onneksi löytänyt sen kultaisen keskitien. Onko tämä kaikki tai ei mitään -ajattelumalli sulle tuttu?

Lissää elämäntapamuutoksesta:

Uskomusten työstämisellä kohti onnistunutta elämäntapamuutosta
Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen

Jihuu, ikuisuudelta tuntuneen raskauden ja synnytyksen jälkeen vauva on vihdoin saatu maailmaan ja tukalaakin tukalampi olo alkaa helpottaa. Kroppa tuntuu vähän omituiselta vielä, mutta eiköhän se treenillä korjaannu. Kohtahan voisi jo palailla vanhojen liikuntarutiinien pariin? Tekis vähän mieli jo juoksemaan ja salille.

Stop! Kehon täytyy ensin antaa palautua raskauden aikaisista muutoksista ennen kovempaa harjoittelua. Raskauden aikana tapahtuu monia muutoksia kehon tukirakenteissa ja toiminnassa, mikä altistaa vammoille. Jos lähtee liian ajoissa liikkumaan kovasti, se on kuin lähtisi mopolla moottoritielle – Voi siis päättyä huonosti. Tässä tekstissä käydään läpi paitsi yleisiä suosituksia raskauden ja synnytyksen jälkeisestä liikunnasta, myös omia kokemuksiani palautumisesta ja liikunnan aloittamisesta.

Ihan alkuun on pakko todeta, että jokainen on palautumisen suhteen yksilö. Tietyt ohjeistukset pätevät kyllä jokaiselle, mutta varsinaisen treenaamisen makuun kaikki pääsevät (halutessaan) eri aikaan. Tähän vaikuttavat muun muassa äidin kunto ja harjoitustausta, kudostyyppi ja geenit sekä synnytyksen kulku. Yhteistä kuitenkin on, että ihan jokaisen keho vaatii aikaa toipuakseen niinkin mullistavista kokemuksista kuin raskaus ja synnytys.

raskaus-liikunta-synnytys

Liikunta raskauden ja synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeen keskeisin elementti on lepo. On tärkeää antaa keholle aikaa toipua synnytyksen rasituksesta. Samalla alkaa myös vauva-arki univajeineen pikkutyypin ollessa keskiössä. Kaikki tämä tuo huomattavan rasituksen toipuvalle keholle, jolloin lepo on todella paikallaan. Kannattaa siis panostaa uneen ja lepäilyyn se ylimääräinen aika, mitä ensimmäisinä viikkoina sattuu löytymään.

Ensimmäisenä voi aloittaa lantionpohjan kevyet aktivoinnit – Ne saa aloittaa ihan heti synnärillä, mikäli vain pystyy! Tarkoituksena lähinnä etsiä kontaktia lihaksiin, ei niinkään varsinaisesti jumpata lantionpohjaa. Toisista sairaaloista saa mukaansa ohjeistuksen lantionpohjan ja poikittaisen vatsalihaksen treenaamiseen, mutta hyviä ohjeita löytyy myös sairaaloiden nettisivuilta ja  lantionpohjan harjoittelun Käypä hoito -suosituksesta.

Kannattaa muuten huomioida, että muistaa hengittää harjoitusten aikana ja ettei tee lihastyötä pinnallisilla lihaksilla. Helposti nimittäin tuntuu, että saa kontaktin lantionpohjaan, kun jännittää hirmuisesti pakaroita ja alavatsaa. Aluksi voi vaikka pitää kättä pakaran päällä, jotta huomaa sen salamyhkäisen aktivoitumisen. Mikäli pakarat tai alavatsa aktivoituvat, kevennä harjoitusta entisestään ja pyri kohdistamaan se pelkästään lantionpohjaan.

Poikittaisen vatsalihaksen aktivoinnin ja kevyet harjoitteet voi myös aloittaa ensimmäisten viikkojen aikana. Tästä linkistä löydät muutamia raskauden jälkeiseen aikaan sopivia harjoituksia ryhdin parantamiseen ja poikittaisen vatsalihaksen aktivointiin. Ainoastaan keskivartalon painetta lisäävää liikettä ei näistä kannata tehdä, ettei tahtomattaan kasvata erkaumaa. Lisäksi esimerkiksi lantionnostot saattavat sopia harjoittamaan lantion alueen kontrollia, tosin itselleni ne olivat vielä liian raskaita harjoituksia heti synnytyksen jälkeen keskivartalon tuenpuutteen vuoksi.

Täysin liikkumattomaksi ja sohvapotuksi ei kuitenkaan kannata ruveta. Kevyt liike ja arkiaktiivisuus auttaa palautumisessa! Esimerkiksi leppoinen vaunukävely on mahdollista aloittaa kun vointi sen sallii, tietysti vauvan lähtökohtia kunnioittaen. Kannattaa lähteä liikkeelle pienestä: Jo 10-15min happihyppely tekee mielelle hyvää ja laittaa hieman kropan nesteitä kiertämään! Vauvan kanssa tulee touhuttua myös yllättävän paljon lukuisen vaipanvaihtojen, pesujen ja pyykkivuorten merkeissä.

raskaus-liikunta-synnytys

Kehonhuollolla kivempaa arkea

Kehonhuolto on myös hyvä ottaa mukaan kiputilojen ehkäisemiseksi ja jumien avaamiseksi. Erityisesti niska-hartiaseutu on kovilla imettäessä, joten huoltotoimenpiteitä kannattaa painottaa sille alueelle. Niskaa, yläselkää ja rintaa voi huoltaa esimerkiksi hierontapallolla, kallonpohjaa rullailemalla foam rollerilla. Myös lonkankoukistajaa ja rintalihasta kannattaa venyttää vaikka päivittäin, sillä nämä lihakset kiristyvät paitsi imettäessä, myös raskausaikana. Jumit ovat saattaneet siis muodostua jo tuon edeltävän 9 kuukauden aikana. Ei ole myöskään mitenkään tavatonta, että synnytys saa erityisesti lantion alueen totaaliseen jumiin: Synnytys on (kirjaimellisesti) niin mieletön ponnistus, että pitkät selkälihakset, lonkankoukistajat, pakarat, takareidet ja etureidet saattavat olla pitkäänkin tiukan tuntuiset. Näitä voi huoltaa omatoimisesti venyttelemällä, pallolla, rullailemalla tai vaikka hieronnassa käymällä. Hieronta ainakin on ihana lepohetki äidille!

Suosittelen myös tsekkaamaan imetysergonomian kuntoon heti alusta lähtien. Jos puoli vuotta tai vuoden imettää huonoissa asennoissa, juminen niska on taattu. Pyri siis pitämään pää rangan jatkona. Vaihtele myös imetysasentoa päivän mittaan. Istumisen ergonomiasta ja niska-hartiaseudusta huolehtimalla voit tehdä imetystaipaleesta huomattavasti mukavampaa.

Koska siis voi lähteä kovemmin treenaamaan?

Kannattaa edetä hyvin maltillisesti jälkitarkastukseen asti eli noin 6-8 viikkoa synnytyksestä. Vaikka kaikki olisi siellä ok, on fiksua liikkua senkin jälkeen kevyemmin mieluiten pari kuukautta. Kannattaa ottaa treenilukkariin lempeitä lajeja, kuten pilatesta tai joogaa synnyttäneelle, vesijuoksua tai uintia, kävelylenkkejä asteittain nousevalla kestolla ja tempolla sekä lihaskuntoharjoitteita aluksi kehonpainolla tai kuminauhoilla.

On olemassa muutamia hälytysmerkkejä, jotka kertovat, ettei keho ole vielä valmis kovempaan treeniin. Tällöin on hyvä hiljentää tahtia ja kokeilla merkit aiheuttaneita harjoituksia myöhemmin uudelleen. Tällaisia hälytysmerkkejä ovat muun muassa:

  • Erkaumasta kertova pitkittäinen harju vatsalla
  • Pissa lirahtaa housuun liikkuessa
  • Alapäässä tuntuu painetta tai kipua

Entäs erkauma?

Erkauma kuntoutuu useimmiten spontaanisti parissa kuukaudessa. Kaikilla näin ei kuitenkaan käy ja tuon ajanjakson jälkeen tarvitaan avustusta kuntoutusliikkein. Suosittelen lämpimästi käymään asiaan perehtyneellä äitiysfysioterapeutilla tarkistamassa erkauman tilanteen joka tapauksessa. Jälkitarkastus kun voi välillä olla mitä sattuu. Jos keskivartalo tuntuu omituiselta, siinä ei ole kontrollia tai huomaat erkauman vielä olevan vatsalihasten välissä, on fyssari oikea osoite.

Jos mietitään jo kunnon treeniä, on jälleen muutamia liikkeitä, joita tulisi välttää erkauman kuntoutumiseksi. Ne ovat yllättäen aika samanlaisia kuin raskauden aikana vältettävät liikkeet. Tällaisia liikkeitä ovat muun muassa vatsarutistukset, lankut ja raskaat nostot, kuten kyykyt ja maastavedot painoilla. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että lisää liikkeitä siinä järjestyksessä, missä niitä jäi pois raskausaikana: Jos viimeisinä kuukausina teit kuminauhajumppaa, aloita sillä. Viimeisenä lisätään ne liikkeet, jotka jäivät ensimmäisenä pois.

raskaus-liikunta-synnytys

Oma kokemukseni raskauden ja synnytyksen jälkeisestä liikunnasta

Selän vuoksi liikkumiseni on ollut varsin olematonta viimeiset kolme kuukautta. Kun edes kävely ei onnistu kunnolla, on turha elätellä toivoa sen kummemmasta treenistä. Olen siis kävellyt kivun sallimissa rajoissa (välillä liikaa ja se on kostautunut), pyöräillyt kevyesti tärinää välttäen, tehnyt selälle sopivia kuntoutusharjoitteita sekä kevyesti aktivoinut lantionpohjaa sekä syviä vatsalihaksia. Myös kehonhuolto on läsnä jokaisessa päivässä. Seuraavaksi kokeiluun lähtee vesijuoksu, ehkä jo viikon päästä mikäli saan lääkäristä vihreää valoa!

Mulle on viimein tässä kuuden viikon kohdalla iskostunut päähän, ettei oikeasti ole kiire. Liikaa hötkyilemällä voi saada aikaan lähinnä hallaa: keholla on mennyt 9kk mukautuessa kasvavaan vatsaan, joten sille pitää antaa aikaa myös palautua tästä. Ei se aina helppoa ole, kun mieli kovasti haluaisi jo treenata kunnolla. Tiedostan kuitenkin, ettei kroppani ole siinä pätkän vertaa valmis vielä hetkeen. Mä taidan kuulua siihen porukkaan, jonka palautuminen vie todennäköisesti vähän enemmän aikaa. Erkaumaa on vielä reilusti jäljellä, lantionpohjassa on tekemistä ja ryhti on ihan kuraa. Tämän ajan voin hyödyntää fysioterapiassa korjaten kehoni virheasentoja, parantaen ryhtiä, aktivoimalla syvää tukilihaksistoa ja lepuuttamalla niin kroppaa kuin pääkoppaakin.

En olisi uskonut sanovani näin, mutta ehtii sitä myöhemminkin. Toisaalta haluaisin jo kovasti liikkeelle, en malta odottaa! Minkälainen on sinun kokemuksesi raskaudesta ja synnytyksestä palautumisesta? 

Lissää luettavaa:

Isi hoitaa – Raskaus, synnytys ja vauva-arki isin näkökulmasta
Asiat, joita olen kaivannut raskausaikana
Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Herkkupäivä vai ei? Miten usein voi herkutella?

Tämä kysymys pompahtaa usein esiin lehtien sivuilla ja keskustelupalstoilla. Miten usein voi heittää herkkua napaan, jos haluaa olla terve, hyvinvoiva ja hyvässä kunnossa? Tähän kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, mielipiteitä sen sijaan tuhansittain. Mielipiteet jakautuvat useimmiten näihin kahteen kuppikuntaan: Syödään silloin kun mieli tekee vs sovittuna herkkupäivänä.

Herkkupäivä vai vähän silloin tällöin?

Herkkupäiviin liittyy monesti se sellainen rajoitusefekti: Kun rajaa herkuttelun tiettyyn päivään, se tarkoittaa että muina päivinä ei saa. Sekös on aivoille omiaan lisäämään mielitekoja, sillä kaikki kielletty houkuttelee hitsisti enemmän kuin sallittu. Tämä johtaa usein paitsi herkkuhimoihin viikolla, myös suurempaan irttarisäkkiin tai sipsipussiin viikonloppuna. Isompi kerta-annos taas johtaa useammin morkkiksiin ja niiden tuomalla ahdistuksella selätetään taas alkuviikon herkutteluhimot.

Jos sen sijaan, että patoaisi herkuttelufiilistään viikonloppuun, söisikin juuri sen eniten mieltä kutkuttelevan herkun just nyt? Annoskoko on todennäköisesti maltillisempi ja herkkua ei enää tee mieli. Tämä tosin edellyttää, että ateriarytmi ja ruokailuiden energiamäärä ovat pääpiirteittäin kohdallaan. Jos nimittäin lähtee energiavajeisena mutustelemaan jätskiä suoraan purkista, voi olla aika varma lopputuloksesta: Syöminen ei lopu, ennen kuin pohja näkyy. Riittävä syöminen on muutenkin avain paitsi painonhallintaan, myös syömisen intuitiivisuuteen ja kehon nälkäviestien oikeaan tulkintaan.

Kumpi on parempi tapa? Tämäkin riippuu ihan ihmisestä. Itse toteutan enemmän silloin kun siltä tuntuu -taktiikkaa, sillä näen herkkupäivissä ja rajoittamisessa omat haasteensa. Voin siis syödä suklaata tai jätskiä ihan yhtä hyvin tiistai-aamuna kuin lauantai-illan herkkuna. Suklaa onkin itseasiassa mun herkku numero yksi. Melkein aina herkkuja valitessani päädyn johonkin suklaiseen, koska se tuo itselleni eniten nautintoa. Syön suklaata yleensä 0-2 palaa päivittäin, koska miksipä ei? Tämä sopii minulle!

Ja hei joillekin voi sopia se herkkupäiväkin tosi hyvin! Silloin mieliteot eivät vaivaa viikolla eikä herkuttelu tuo negatiivisia tuntemuksia henkisesti tai fyysisesti. Jos taas herkkupäivän jälkeen on paha olo ja morkkis, voisi kokeilla sallivampaa suhtautumista herkkujen syömiseen. Kontrollista luopuminen voi toki aluksi tuntua pelottavalta ja jopa ahdistavalta, mutta harvoin mikään hyvä tulee ilman pientä ponnistelua eikö vaan?

herkkupäivä

Mikä on herkku?

Tottakai kun puhutaan herkuttelusta, täytyy myös määritellä mitä sillä herkulla tarkoitetaan. Ensisijaisesti olen tässä puhunut niin sanotusti  ”epäterveellisemmistä” herkuista, jotka sisältävät reilummin sokeria, rasvaa tai vaaleaa viljaa. Herkuttelun ei kuitenkaan tarvitse rajoittua siihen: Minä ainakin koen syöväni joka päivä niin hyvää ruokaa, että sitä voisi kutsua herkutteluksi. Tällaista herkuttelua saa ja kannattaakin sisällyttää  jokaiseen päivään, sillä mitä  enemmän lisäät ruokailuusi kaikkea terveellistä hyvää, sitä vähemmän jää tilaa muulle.

Tosin jos ainoa herkku mitä itselleen sallii on proteiinijätski, porkkanat ja taatelit, voi miettiä rehellisesti onko se oma suhtautuminen herkkuihin terveellä pohjalla. Kyse ei ole siitä, etteikö noista nimenomaisista voisi nauttia tosi paljon, mutta sen valinnan täytyy tulla halusta valita juuri tämä ruoka. Ei pelosta sokeria, viljaa, rasvaa tai mitään muutakaan kohtaan. Itselleen on helppo selittää, että tämä on oma valintani ja tämä on se mistä tykkään. Onko oikeasti vai haluaisitko sittenkin edes välillä maistaa jotain muutakin? Tähän tiedät vastauksen vain ja ainoastaan sinä itse. Mä ainakin uskottelin itselleni syömishäiriön aikaan, etten edes tykkää mistään herkuista. Totta joo, etten tykkää kovin makeasta, muttei se tarkoita, että kaikki herkuttelu pitäisi olla jotain sellerimehua.

Jos nyt tälle linjalle lähdetään, voidaan toki miettiä myös kuka herkuttelee, missä, minkä verran ja kenen kanssa? Mikä on henkilön tavoite? On eriasia vetää se jätskipurkki yksin kotona kuin syödä pallo tai kaksi kaverin kanssa auringossa hengaillen. Kirjoittelin epäterveellisyydestä ja sen monimutkaisesta määrittelystä tässä tekstissä enemmän. Kaikki on aina suhteellista!

herkkupäivä

Näin niinkuin tiivistettynä vastaus otsikon kysymykseen: En tiedä, sun täytyy kokeilla mikä itselle toimii! Toisille toimii kerta viikkoon, toisille vähän joka päivä. Myös se mitä syöt ja minkä verran vaikuttaa aika oleellisesti siihen, miten usein voi herkutella sen vaikuttamatta negatiivisesti terveyteen, kehoon tai mielialaan. Kokeilemalla ja erehtymällä se selviää!

Just äsken meni itseasiassa alas pala mandariini-inkiväärisuklaata aamukahvin kera, hahah! Minkälainen on sun suhde herkkuihin? Herkkupäivä vai vapaampaa fiilistelyä? 🙂