Unelmien joulu

Minkälainen olisi sinun unelmiesi joulu? Mitä tekisit ja miltä sinusta tuntuisi? Mielestäni näin joulunpyhien alla on hyvä miettiä omia odotuksiaan ja toiveitaan tulevan joulun suhteen.

Minun unelmieni joulun keskeisin osa on tunnelma. Lämmin, rento ja rauhallinen. Aito välittäminen ja kiireettömyys. Aamusta asti taustalla soivat joululaulut tunnelmointia siivittämässä, kynttilöiden loistaessa.Perinteisesti joulua vietetään läheisten kanssa kotosalla yhteisen joululounaan merkeissä. Kenelläkään ei ole mihinkään kiire, ehtii rauhassa jutella ja vain olla. Telkkaristakin katsotaan lähinnä joulurauhanjulistus tai joku joululeffa, muuten saa telkku pysyä kiinni.

Jossain kohtaa päivää tuntuu hyvältä lähteä raikkaaseen (pakkas)keliin ulkoilemaan. Parasta on, jos lumi narskuu kengänpohjissa ja posket saavat napakan punan. Kävelyn jälkeen masuun mahtuukin aina hieman lisää äidin itse tekemää bataattilaatikkoa. Masu täynnä on jälleen keskittyä joululauluihin, tällä kertaa itse pianoa soittaen. Musiikkia soitetaan nurkassa kyhjöttävällä pianolla, joka on jälleen vuoden ympäri joutunut odottamaan seuraavaa soittokertaa. Pieni epävireisyys ei tosin liene haitaksi ruostuneen soittotaidon rinnalla.

Joulukuusen koristelu kuuluu meillä vahvasti jouluaaton puuhailuihin. Punaisia lasipalloja ja hopeista nauhaa, joulutähti kruunaamaan kokonaisuuden. Kynttilävalot tuovat lisää loistetta jo pimenevään iltaan. Seuraavaksi voikin siirtyä pipareiden koristelun pariin; Monenmoista koukeroa piirtyy sydämien, kuusipuiden ja possujen pinnalle. Ohessa voi myös napata suuhun muutaman lopputuotteen, joulutortun, suklaakonvehdin tai palan taatelikakkua glögin seurana.

Ja kun kello koittaa kuusi, on aika avata lahjat. Paketit jaetaan ensin jokaiselle, jonka jälkeen avataan lahja kerrallaan yksitellen. Katsellaan ja ihastellaan, keskustellaan saaduista paketeista. Tunnetaan suurta kiitollisuutta. Loppuilta kuluu usein lautapelejä pelaillen ja tunnelmoiden.

Unelmieni joulu on siis sellainen, kuin se on monena vuonna jo ollut. Rauhallinen, ihana ja täynnä tunnelmaa! Millaisista palikoista sinun unelmiesi joulu koostuu?

Kohtuus on taitolaji – RAJOITTAVA vs SALLIVA SYÖMINEN

Tänään jutellaan vähän enemmän mielen vaikutuksesta syömiseen: Miksi toinen ihminen voi voida tosi huonosti noudattaessaan tiukan terveellistä ruokavaliota ja miksi toiselle terveellinen syöminen ja kohtuus näyttäisi olevan helppoa? Ruokailu saattaa olla pääpiirteittäin ihan samanlaista, mutta erona on vain suhtautuminen ruokaan ja syömiseen.

dsc_1116.jpg

Rajoittavan syömiskäyttäytymisen tunnusmerkkejä ovat

  • ruokaan liittyvä ahdistus
  • ruokien jaottelu kiellettyihin ja sallittuihin
  • tarkat kellonajat ruokailulle ja tietyt ruoat tiettyyn aikaan
  • kiveen hakatut herkkupäivät tai ”cheat” päivät
  • kieltäytyminen ruoista, joita ei ole itse valmistanut
  • spontaanin syömisen vaikeus
  • ruokamorkkikset, jos on syönyt jotain poikkeavaa
  • nälkä- ja kylläisyyssignaalien laiminlyöminen

Olisi niin paljon helpompaa vaan sopia tietyt määrät ja kielletyt ruoat. Jatkaa sitä samaa kaavaa vuodesta toiseen. Syö tietyt turvalliset ruoat, kääntää katseen pois kun pöytään kannetaan kakkua ja kieltäytyy mummon leipomista pullista. Rajoittaa itseään, ettei vain repsahtaisi. Mutta totuuden nimissä, tuollainen rajoittava syöminen nimenomaan ohjaa övereihin ja repsahtamisiin.

Nimittäin kun sitten sattuu se hetki, että itselleen sallii ”ansaitun” herkun, voi pojat se on menoa. Vatsasta tulee pohjaton pyörre, herkkua on saatava lisää. Koska vain nyt ja tässä hetkessä saa, huomenna enää ei. Jos ei koskaan ole opetellut kohtuutta, ei sitä voi tuollaisessa tilanteessa, pitkän rajoittamisen jälkeen osata.

Mulla oli nimittäin tapana ajatella, että jos nyt syön herkkua, sitä täytyy syödä kunnolla. Koska huomenna ei enää saa ja tämä päivä on muutenkin jo pilalla. Se on erittäin höpsö ajatusmalli, sillä mitä se yksi suklaapala pilaisi? Ja miten muka se olisi vähemmän pilalla jos söisi sen koko levyn?

DSC_1120

Sallivan syömiskäyttäytymisen piirteitä puolestaan ovat

  • kaikki ruoka on sallittua
  • ruokailuun suhtaudutaan terveellä joustavuudella
  • ruokailu ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan
  • ruokaan ei liity suuria negatiivisia tai positiivisia tunteita
  • syödään kun on nälkä ja lopetetaan kun ei ole
  • herkkuja syödään satunnaisesti ja kohtuudella

Ei ole katastrofi, jos ateriat eivät mene kuten on suunniteltu tai jos välipalan sijaan joskus uppoaakin suklaapatukka.

Kohtuus on taitolaji: Sitä pitää opetella ja kehittää, ihan kuten mitä tahansa muutakin taitoa. Alussa saattaa tulla muutamia kömmähdyksia ja kohtuus lipsahtaa kohtuuttomuuden puolelle. Se on ihan okei ja on osa prosessia.

Mulla auttoi kohtuuden opettelussa hirveästi muutama ajatus.

  1. Ruoka ei tästä maailmasta lopu. Jos herkkua tekee vielä mieli tunnin päästä, saa sitä kyllä lisää. Useimmiten ei enää tee mieli.
  2. Jos otan palan suklaata tai vaikka jälkkäriannoksen ruokailun jälkeen, se ei pilaa mitään. Päivä jatkuu ihan normaalisti, eikä se vaadi mitään kompensaatiokeinoja.
  3. Ajattelen yleensä myös, että jos tunnen herkun nauttimisesta huonoa omatuntoa, se on oikeastaan tuplapaha! Stressi ja se ”epäterveellinen” herkku. Eihän siinä ole mitään järkeä stressata, varsinkaan jälkikäteen?

Minkälaisia ajatuksia heräsi tekstistä tai videosta? Onko kenties omakohtaista kokemusta rajoittavasta syömisestä? Mulla tosiaan on, enkä vaihtaisi enää mistään hinnasta takaisin siihen rajoittamiseen! Nyt on parempi ja vapaampi olla 🙂

Millainen sinä olet?

Jos sinun pitäisi kuvailla itseäsi ilman, että kerrot ammattiasi, ikääsi, kotipaikkakuntaasi tai harrastuksiasi, mitä vastaisit? Millä tavoin kuvailisit itseäsi? Millainen sinä olet?

Saattaa hetken lyödä tyhjää, ennen kuin tulee mitään mieleen. On myös kyse siitä, miten hyvin tunnet itsesi: Tunnetko sen todellisen minän vai vaan sen kuoren mikä luulet olevasi? Jos mieleesi tulee vain pintaa heijastelevia asioita, kuten edellä mainittu rimpsu, olet todennäköisesti määritellyt itsesi niiden kautta.
On hirveän helppoa sitoa se minuus johonkin ulkopuoliseen asiaan, kuten vaikka ammattiin tai harrastukseen. Kyllähän se luo muillekin erilaisia mielikuvia sen mukaan oletko poliisi, kirjastontäti, lakimies, jääkiekkoilija vai balleriina. Mutta kertooko se todella sinusta?

DSC_2372

Mäkin olen joskus liittänyt oman ihmisyyteni ja minuuteni siihen mitä teen: Vuoroin olen ollut ravitsemustieteilijä, salitreenaaja, tankotanssija ja personal trainer. Kun jokin näistä elämänvaiheista aina loppui, tuli minulle pieni eksistentiaalinen kriisi. Kuka minä olen, jos en olekaan ravitsemustieteilijä? Kunnes sitten aina löytyi jokin muu, mihin voi sitoa oman itsensä. Se on paitsi henkisesti todella rajoittavaa, myös kuluttavaa. Silloin asettaa itsensä vapaaehtoisesti johonkin boksiin, kapeaan lokeroon, jonka mukaan sitten elää ja ajattelee.

DSC_2364

Miten sitten voisi löytää sen oman todellisen minuutensa? Sitä on minunkin on pitänyt miettiä. Yksi asia on kuitenkin ehdoton oman itsensä löytämisen suhteen: Pysähdys. Täytyy pysähtyä, viettää aikaa yksin itsensä kanssa ja kuunnella. Arjessa helposti vaan puskeepuskeepuskee ja unohtaa samalla itsensä. Itsensä tunteminen ei tapahdu hetkessä, vaan kasautuu pienistä palikoista hetki kerrallaan. Vähän niinkuin tutustuisi uuteen ystävään, jota oppii kokoajan tuntemaan paremmin ja paremmin. Kun tajuat jossakin tilanteessa, että hei tästä mä oikeasti tykkään ihan *piiiip* paljon niin silloin oot taas askeleen lähempänä. Panosta niihin asioihin, jotka saavat sut eloon!

Kannattaa myös tiedostaa, että asiat joista tykkäät ja et tykkää muuttuvat vuosien kuluessa. Samoin minä muuttuu ja kasvaa. Jos sen sijaan haluaa perehtyä syvemmin omaan minuuteensa, suosittelen tutustumaan omiin arvoihin. Vinkkejä ja apukysymyksiä arvojen pohdiskeluun löydät tästä postauksesta.

DSC_2376

Loman aikana ehdin taas hetkeksi pysähtyä, miettiä ja reflektoida. Hoksasin monta juttua:

  • Tykkään oikeasti vaaleanpunaisesta väristä edelleenkin. Viimeksi vaaleanpunainen vaihe taisi olla seiskaluokalla…
  • Itseäni eniten nyppivä asia on epäoikeudenmukaisuus. En voi sietää sitä, että joihinkin ihmisiin suhtaudutaan eri tavalla kuin toisiin. Sama pätee myös eläinten kohteluun, bisnesmaailman kieroiluun ja heikompien pompottamiseen.
  • Tykkään välillä olla spontaani. Vielä vuosi sitten olisin jyrkästi kiistänyt tämän piirteen olevan osa minua. Olenhan erittäin rutiineja rakastava ihminen. Kuitenkin sopiva määrä yllätyksellisiä asioita pitää arjen ja elämän mielenkiintoisena!
  • Arvostan äärettömästi ihmisiä, jotka toimivat omien arvojensa mukaan. En esimerkiksi pysty itse ajattelemaan, että tekisin työtä pelkästään rahan vuoksi. Mielestäni on hienoa, jos uskaltaa kulkea sitä itselleen tärkeää polkua.
  • Elän tunteella. Ihan täysin. Ihan sama, vaikka jonkun mielestä tällainen ”tunteilla käyminen” ei ole järkevää. Se on kuitenkin osa minua, enkä olisi samanlainen ilman sitä. Osittain näkisin myös tunteikkuuden ja empatian olevan lahjoja siinä työssä mitä teen.

Minuus on siis jatkuvasti päivittyvä palapeli, joka heijastelee sitä millainen olet. Tässä oli muutama palikka minusta. Haluaisinkin kuulla, että millainen just sinä olet? Jätä kommentti tuohon alapuolelle tai laita sähköpostia contact-välilehden kautta! 🙂

 

Välillä on hyvä päästää irti

Paineista. Puristavasta tunteesta ja vanteesta pään ympärillä. Sitä voikin huomata, että elämä rullaa kyllä ympärillä, vaikkei siitä niin kovin paineilisikaan. Elämä voi alkaa jopa maistua astetta paremmalta.

DSC_1821

Ajatuksista ja tunteista. Sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi ja tunteesi. Ne eivät määrittele sinua, vaan voit vapaasti päättää niiden kohtalosta.

Muiden odotuksista ja tarpeesta olla jotakin jollekin. Sinun ei tarvitse olla mitään tiettyä tai täyttää kenenkään odotuksia ja toivomuksia, mikäli ne ovat ristiriidassa sinun syvemmän kutsumuksesi kanssa.

Tavoitteista. Tiettyyn pisteeseen saakka tavoitteet ovat ihan jees juttu, mutta jos ne muuttuvat orjuuttaviksi ja omanarvon tunnetta heikentäviksi, on niistä aika luopua. Ainakin on hyvä tsekata tavoitteen realistisuus ja saavutettavuus.

Tavoista ja tottumuksista, jotka eivät enää palvele sinua. On turha toistaa itsellesi vahingollisia kaavoja. Kun niistä päästää irti, on tilaa uusille sinua huoltaville tavoille.

DSC_1825

Pakosta ja ”pitämisestä”. Sinun ei teoriassa ole pakko tehdä yhtään mitään. Mikään ei ole pakko. On tiettyjä asioita, joita on yleisesti ihan hyvä tehdä, kuten vaikka hampaiden pesu ja laskujen maksaminen, mutta pakollista on vain elämä ja kuolema. Ikuinen pitäisi-ajattelu ohjaa vain negatiiviseen ajatuskierteeseen, josta on vaikea päästä irti.

Peloista. Mitä hyvää pelot ja huolehtiminen ovat tuoneet elämääsi?
Itse pelkäsin kovasti, etten enää löydäkään motivaatiota liikkua. Että jäisin sohvaperunaksi. Linnoittautuisin kotiin ja eläisin Netflixille.
Pelko oli kuitenkin turhaa. Kun päästin ”pakosta” liikkua, aloin taas haluta liikkeelle. Vähän tanssimista siellä, reipasta kävelyä täällä, hyppelyä, venytyksiä, käsilläseisontaa. Sellaista liikettä, mitä ylirasittuneena ei jaksa. Silloin vain tule liikuttua spontaanisti.

DSC_1831

Leimoista ja menneisyyden mokista. Ne ovat ehkä osa sitä millainen sinä olet tänä päivänä, mutta ne eivät määrittele sinua. Kun päästää irti vanhoista töppäilyistä, on paljon helpompi hengittää.

Ennakkoluuloista ja -oletuksista. Kuinka paljon on järkeä tehdä päätelmiä tietämättä asiasta sen kummemmin? Mistä kaikesta voimmekaan jäädä paitsi ennakkoluulojemme takia? Elämästä tulee paljon jännempää ja vivahteikkaampaa kun hylkää turhat ennakkoluulot romukoppaan.

DSC_1836

Mistä sun voisi olla hyvä päästää irti tänään?

 

Epävarmuus varjostaa elämää – kehonkuvasta, sen vääristymisestä ja tapahtumista kaiken taustalla

Kirjoitinkin vatsan pömpötykseen liittyvän postauksen lopussa vatsan olevan se epävarmuustekijä nro1 jos ajattelen omaa vartaloani.  Tänään haluaisin pohtia asiaa hieman lisää. Miksi se vatsan pömpötys tai ulkomuoto sitten on niin iso juttu?

Siihen on oikeastaan vaikea sanoa yksiselitteistä vastausta. Lähestulkoon aina isompien epävarmuuksien taustalla on jokin tapahtuma lapsuudessa, nuoruudessa tai vaikka aikuisiälläkin.  Emmehän me vauvana tai pikkulapsena ajattele kehonosiemme olevan epäkelpoja? Se on opittua se.
Emme välttämättä ajattele sen tapahtuman vaikuttavan, mutta se vaikuttaa silti salakavalasti ajatuksiimme joka päivä. Se voi olla myös hautautunut syvälle mielen sopukoihin niin ettet edes muista sen tapahtuman olemassaoloa.

DSC_1700

Kunnes eräänä päivänä hoksaat. Tuttu täti lapsuudessa vertaili sinun masuasi toisen tytön masuun. Ja pohti vielä miksi sinun masusi on tuollainen pömppömaha. Pienen tytön oli sitä kovin vaihea ymmärtää, mutta siitä hetkestä lähtien hän on ajatteli, että pömppömaha on ikävä asia. Hän halusi sen pois. Teki vatsalihaksia ja kertoi äidillekin, että pömppömahan pitäisi lähteä. Niin se kehonkuva lähtee vinksahtamaan.

Tällainen jatkuu helposti aikuisiällekin, varsinkin jos vastaan sattuu henkilöitä, jotka vahvistavat näitä lapsuudessa opittuja mielleyhtymiä. Kun kuulee läheiseltä ihmiseltä, miten sitä näyttää niin pönäkältä, ei sitä voi muuta kuin ajatella olevansa viallinen. Epäkelpo. Ja että pömppövatsan kadotus korjaisi tämän tilanteen. Kehonkuva jatkaa kieroon kasvuaan.

DSC_1693

Pohjimmiltaan kyse on siis omien ajatusten lisäksi myös muiden hyväksynnästä. Ajatuksesta, ettei kelpaa tällaisena vaan pitää olla jotain muuta. Tämä iskostunut ajatus voi liittyä mihin vain, esimerkiksi siihen että täytyy saada hirveästi aikaan, olla hyvä opiskeluissa, liikkua 5 kertaa viikossa, täytyy olla pyöreä pakara tai ei saa olla selluliittia. Pohjimmiltaan se on kuitenkin pelkoa, ettei kelpaa.

Se on tosi helppo selittää itselleen, että haluan vain olla tietynlainen. Se on se tavoite mitä haluan saavuttaa. Silloin voisi esittää itselleen kysymyksen: Miksi?

Miksi minä haluan, ettei minulla saa olla selluliittia?
Miksi haluan saada pelkkiä kymppejä?
Miksi haluan olla tuottelias?
Miksi haluan olla sporttinen ja treenaava?
Miksi haluan, että minulla on litteä vatsa?

Tästä voi jatkaa eteen päin ja miettiä, että mitä väliä asioilla on? Mitä väliä sillä on jos minulla on selluliittia tai vatsa pömpöttää? Minkälainen merkitys sillä on isossa kuvassa? Estääkö se sinua saavuttamasta mitä haluat? Annatko sen estää sinua saavuttamasta mitä haluat?

DSC_1711

Vastaus ei aina ole sitä mitä haluat kuulla, mutta se auttaa eteenpäin. Kun ymmärtää syyn ja tapahtuman kaiken sen epävarmuuden taustalla, voi alkaa työstää asiaa. Pyytää anteeksi siltä sisäiseltä pieneltä tytöltä ja kertoa, ettei pömppövatsassa ole mitään pahaa.

Tämä on nyt varmaan vähän itsestään selvä ja höntti kysymys, mutta onko sinulla epävarmuuksia oman kehosi suhteen? Miten olet lähtenyt niitä työstämään? Arvostan kommenttejanne ja ajatuksianne! Ihanaa ja armollista päivää juuri sinulle! <3

Pitääkö liikunta-alalla olla FIT?

Postaus on julkaistu aiemmassa blogissani heinäkuussa 2016.

Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni jo tovin. Välillä kokenut hirveää painetta ja alemmuutta, välillä taas saanut jopa pientä lisäbuustia omaan tekemiseen. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen olen muodostanut oman mielipiteeni. Pitääkö liikunta-alan ammattilaisen olla FIT?

Omasta mielestäni kyllä ja ei.

Aluksi voisi olla hyvä määritellä mitä fit sitten tarkoittaa. Sana tuo mieleen monenlaisia mielleyhtymiä. Itse liittäisin sen enemmänkin terveyteen ja hyvinvointiin: Ihminen joka on fit suosii terveellisiä elämäntapoja. Liikkuu reippaasti ja on perushyvässä kunnossa, syö pääsääntöisesti terveellisesti, nukkuu yönsä hyvin, pyrkii hallitsemaan stressitasojaan ja tekemään elämässä itselleen mielekkäitä juttuja. Tällainen laaja-alaisempi hyvinvointi näkyy usein myös ulospäin hyväkuntoisena ulkokuorena.

Asiantuntemuksen lisäksi liikunta-alan ammatilaisen kunto on kuitenkin jonkinlainen valintakriteeri. Asiantuntijan tulisi mielestäni olla motivaation ja inspiraation lähde asiakkaalle. Kuka oikeasti ottaa ohjeita vastaan, jos personal trainer ei itse näytä elinvoimaiselta? Tai valmentajalta joka ei itse jaksa nostaa edes levytankoa? Nyt puhutaan kuitenkin tietyn tason hyväkuntoisuudesta ja siitä, että elää kuten opettaa. Terve, energinen ja hymyilevä habitus kumpuaa omista päivittäisistä valinnoista, mikä varmasti välittyy asiakkaallekin. Ollakseen fit ei tarvitse olla kireä kuin viulunkieli, ei henkisesti eikä fyysisesti.

Ulkokuori ei kuitenkaan määritä osaamista. Tulisi ottaa huomioon minkälaisia tuloksia valmentaja on saanut asiakkailleen. Tietotaitoa saattaa olla vaikka kuinka, mutta se ei vaan pääse käytäntöön omalla kohdalla. Myös liikunta-alan ammattilaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin: Heidänkin elämässään tulee eteen mutkia ja kiemuroita, jotka vaikeuttavat terveellisten elämäntapojen noudattamista. Tosin entistäkin esimerkillisemmän ammattilaisen tunnistaa siitä, että kiireen ja arjen pyörityksen keskelläkin oman hyvinvoinnin edistäminen ei painu unholaan. Vaikka oma ulkomuoto pääsisikin vähän repsahtamaan, ei se silti vie pois kaikkea sitä osaamista, mikä valmentajan pääkoppaan on tallentuneena.

Jos sinulla on jokin tietty ulkonäköön liittyvä tavoite, voi sopivan ammattilaisen löytämisessä käyttää avuksi myös ulkonäkökriteerejä. Mikäli tavoitteenasi on saada kilometrin kokoinen hauis, kannattaa etsiä valmentajaa, joka on onnistunut tekemään itselleen ja asiakkailleen haluamiasi tuloksia. Jos sen sijaan haluat parantaa kyykyn, maastavedon ja penkkipunnerruksen yhteistulosta uusiin sfääreihin, ei valmentajan ulkonäöllä ole merkitystä. Tällöin valmentajan ja tämän asiakkaiden voimatasojen kehitys on paljon huomionarvoisempi seikka.

Joten kyllä, liikunta-alan ihmisen tulee tietyssä määrin olla fit. Itse ainakin haluan toimia terveenä roolimallina muille sekä omalla esimerkilläni kannustaa ihmisiä terveellisempiin elämäntapoihin. Mikäli fittiyden mieltää vain alhaiseksi rasvaprosentiksi ja suuriksi muskeleiksi, niin siinä tapauksessa ei tarvitse! Olkavarren ympärysmitta ei välttämättä, muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta kerro valmentajan tietotaidosta yhtään sen enempää kuin kengän numero.

Mitä sinä olet mieltä? Olisiko timmi valmentaja uskottavampi? Vai onko ulkokuorella merkitystä? Kerro minulle mielipiteesi! 🙂

BACK ON TRACK! Mitä tapahtuu jos ei käy salilla kolmeen viikkoon?

Kolme viikkoa hujahti hurjan nopeasti ja eilen oli ekan salitreenin aika! Jipii! Miltä ensimmäinen treeni tuntui, millaisia ajatuksia ja tunteita treenitauko herätti, millaisia muutoksia salitauko aiheuttaa ja mikä on fiilis kropassa nyt? Vastaukset löytyvät tästä postauksesta!

DSC_1520Miltä tuntuu nyt?

 

Vautsivau, kiitos hyvältä! Salitreeni kulki oikeastaan kuin rasvattu, joten fiilikset ovat katossa. Olen hurjan onnellinen treenitauon päättymisestä ja tästä ajattelin jatkaa hyvin maltillisesti kuormaa lisäten. Eilinen treeni sisälsi pääosin vain 2 sarjaa per liike, mutta jalat ovat tänään kyllä ihan muussia: Portaiden laskeutuminen, istuminen ja oikeastaan mikä vaan liike tuottaa tuskaa, ihan parasta!

Treenitauko – uhka vai mahdollisuus?

Mä näkisin, että jos on hippusenkaan ylirasituksen oireita ilmassa, treenitauko on suurensuuri mahdollisuus. Keho saa vihdoin lepoa: Lihakset, jänteet, nivelet ja hermosto palautuvat. Mieli saa siinä sivussa myös kevennystä. Siihen ei välttämättä se yksi kevyempi treeniviikko riitä, vaan toisinaan 2-3 viikkoa keventelyä voi olla ihan paikallaan!

DSC_1554Millaisia muutoksia treenitauko sai aikaan?

Nyt täytyy kyllä sanoa, etten huomaa erityisiä muutoksia. Tai siis täytyy täsmentää, en huomaa erityisiä ulkoisia muutoksia kehossani. En juurikaan seuraa painoani, mutta väittäisin sen pysyneen suht samoissa lukemissa. Lihaspaineet tietysti tipahtavat parin viikon aikana varsin hyvin, mutta palautuvat kyllä treenaamisen makuun pääsemisen jälkeen.

Huomaan selkeän eron jaksamisessani, sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Mieli tuntuu huomattavasti kirkkaammalta, jaksan olla positiivisempi ja energiaa riittää. Sain myös erittäin hyviä oivalluksia omista ajatusmalleistani, jotka ovat ohjanneet minua täydellisyyden tavoitteluun ja suorittamiseen. En myöskään enää väsy kauppareissusta tai portaiden noususta, mikä oli ihan arkipäivää ennen treenitaukoa. Näiden suhteen muutos oli siis valtava!

Mikä oli haastavinta treenitauossa?

Oma pää! Kun on jatkuvasti tottunut touhottamaan, on hidastaminen yllättävän vaikeaa. Mieli kertoo noin 297 tarinaa, miksi olisi hyvä lähteä liikkeelle/järjestää/organisoida/suorittaa nyt. Ja joka ikisen kerran täytyy kaivaa esille järkiperustelu nyt ei vielä ole aika, tiedät sen itsekin.

Toinen puoli päästä yrittää sanoa, että ihana relata ja nyt saadaan kroppa kerralla kuntoon! Toinen puoli taas pelottelee lihomisella, kunnon ja voimatasojen tippumisella sekä vähenevällä motivaatiolla liikkumista kohtaan. Mitä jos en tauon jälkeen enää haluakaan liikkua?

Onneksi pelot osoittautuivat turhaksi ja mitään pahaa ei tapahtunut. Näin jälkikäteen järjellä ajateltuna, miksi olisi tapahtunut? Pelot ovat välillä irrationaalisia.

Mikä oli kivointa treenitauossa?

Tähän on vain yksi oikea vastaus: Vähemmän pyykkiä.

DSC_1514Mitä tehdä treenitauon/kevyen viikon aikana?

Mulla meni monta päivää ihan vaan maatessa ja koomatessa, ainakin ensimmäisen viikon aikana. Tein työt, menin kotiin ja makasin sohvalla. Jos kroppa on niin väsynyt, voi olla tosiaan ihan hyvä vain lepäillä. Mulla meinaa välillä mieli käydä hirveillä kierroksilla fyysisestä väsymyksestä huolimatta, joten koin tärkeäksi hidastaa myös sillä puolella. Lepäilyn lisäksi siis venyttelin, meditoin, kävin kahvilla ja kaupoilla sekä istuskelin luonnossa.

Kun aloin olla vähän enemmän palautunut eli tuntui taas olevan virtaa, energiaa ja intoa, kävin pidemmillä kävelyillä ja tein kevyttä joogaa. Edelleen hyvin tarkkaan kehoa kuunnellen. Lisäksi aloin antaa myös mielelle enemmän haasteita: Suunnittelin ja kirjoitin blogitekstejä, ideoin ja pohdin, kuvasin kehonhuoltovideoita, editoin materiaalia. Yritin myös mielessäni vääntää suunnitelmaa vastaavan tilanteen ehkäisemiseksi.

Treenitauon aikana tein siis niitä juttuja, jotka muuten jäävät helposti vähän turhan vähälle. Tavoitteena olisi pitää nämä kehoa ja mieltä eheyttävät rutiinit mukana menossa myös treenien astuessa kuvioihin! Jos siis summataan mitä kolmen viikon treenitauko sai aikaan, luettelisin ensimmäisenä paremman mielialan, kevyemmät askeleet ja kaikonneen väsymyksen. Suosittelen kokeilemaan treenitaukoa tai kevennystä, mikäli kokonaiskuormitus elämässäsi on ollut pitkään suurta, treenitehot ovat tipahtaneet tai mieliala ihan viemärissä treenien jälkeen!

Palautuminen on siis hyvässä vauhdissa! Vielä täytyy olla aikalailla tuntosarvet pystyssä, sillä mahdollisuus väsymyksen, kiukutuksen ja palautumattomuuden palaamiseen on olemassa. Rauhassa, kehoa kuunnellen eteenpäin <3

Mitä sun viikonloppusuunnitelmat pitävät sisällään? Mä ajattelin rullailla ja joogailla näitä pökkelöjalkoja auki sekä kokkailla ihanaa herkkusafkaa! Lepohetken voisi myös siirtää tuonne aurinkoon, mikäli sää on suosiollinen 🙂

Mielihyvävelka – Miten laittaa piste napostelulle?

Ootko koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, että sun tekisi kovasti mieli jotain tiettyä ruokaa X? Olkoon se nyt vaikka smoothieta. Järkeilet kuitenkin, että nyt olisi parempi syödä jotain ruokaa Y, vaikkapa munakasta. Kokoat annoksen munakkaasta ja vihreistä kasviksista. Ruoka on hyvää ja maha on periaatteessa täysi, mutta jotain tekisi vielä mieli. Kasaat lautaselle vielä riisikakkuja ja lisää rehuja, jos se vaikka olisikin nälkää. Lisäät mukaan myös banaanin, jotta makeannälkä lähtisi. Mutta ei, edelleen tekee mieli ”vähän jotain”.

Ja sitten lopulta tilanne etenee siihen, että tulee syötyä munakassetti vegeillä, riisikakut, banaani ja lisäksi se smoothie. Tai ainakin ajattelet smoothieta seuraavat pari tuntia, kunnes se on vaan pakko tehdä, että sen saa pois ajatuksista. Vaikka olisi alunperin ollut ihan tyytyväinen pelkästään siihen smoothieenkin. Jälkeen jää ikäänkuin mielihyvä velka, sillä mieli hakee edelleen sitä nautintoa, jota olisi alunperin halunnut.

DSC_1232

Mulle on käynyt näin melko usein – ainakin ennen. Ero nykyiseen piileekin siinä, että pyrin kuuntelemaan kropan ja mielen viestejä. Kun jo alunperin valitsee sen mitä tekee mieli, ei tule vedettyä övereitä tai valittua isoa kasaa ruokaa korvikkeeksi.
Tätä voisi kutsua hienolla termillä myös intuitiiviseksi syömiseksi. Siinä piilee kuitenkin yksi seikka, joka tulisi huomioida ennen kuin lähtee täysin kuuntelemaan mielihaluja: Pohjan täytyy olla kunnossa.

On melko helppoa syödä intuitiivisesti, kun perusteet ovat hanskassa. Ruokailurytmi on säännöllinen, terveellistä perusruokaa tulee riittävästi ja monipuolisesti, vettä menee ainakin se litra päivässä, herkut eivät ole jalustalle nostettuja eivätkä toisaalta demonisoituja. Lienee selvää, että puolen päivän paaston jälkeen aika monen ei tee mieli sitä mikä olisi fiksua kehon kannalta, vaan valinnat kallistuvat burgereihin, sipsikaljalinjaan ja nopeisiin sokereihin. Toisaalta jos herkkuihin (tämän sanan määrittelystä voi olla montaa mieltä, ei mennä siihen nyt!) ei ole normaalia suhdetta, voi olla aika turmiollista vain ”syödä mitä mieli tekee”.

Kannustaisinkin kaikkia napostelusta ja ”vähän jotain” -syömisestä kärsiville panostamaan perusteiden jälkeen siihen, että syöt omasta mielestäsi hyvänmakuista ruokaa fiiliksen mukaan. Terveellinen ruoka voi olla TODELLA herkullista ja maistuvaa, kunhan vähän käyttää mielikuvitusta.

DSC_1250

Mun kaikki napostelut ja mieliteot loppuivat, kun aloin panostaa arkiruoan maittavuuteen. Ruoan määrä ei ole enää vuosiin ollut ongelma, vaihtelevuus ja tylsyys ehkä ennemminkin. Kerran kuussa kuiva salaatti + riisikakkusetti kyllä menee, mutta huomaan heti sen aterianjälkeisissä mieliteoissa. En enää suostu syömään tylsää ruokaa. Mun ruoassa täytyy olla makua, värejä, rouskuvan rapeaa, pehmeää ja mehukasta.

Salaatista saa hurjan mielenkiintoisen lisäämällä mausteeksi sitruunaa tai viinietikkaa sekä pippuria, sekä koostumukseksi pehmeyttä avokadosta ja rouskuvuutta kuivatuista karpaloista. Lisään melko usein hedelmiä tai bataattia suolaisen ruoan kaveriksi. Myös erilaiset tahnat ja dipit, kuten punajuurihummus ja salsakastike, ovat nousseet vakkareiksi meidän ruokapöydässämme. Mieheni kokkailee usein tomaattipohjaisia kastikkeita, joihin tulee reippaasti yrttejä ja mausteita. Kermaisemmissa ruoissa olemme käyttäneet kaura- tai kookoskermaa. Sovellan jatkuvasti vanhoja reseptejä, keksin uusia ja leivon terveellisempiä herkkuja. Kaikki nämä keinot lisäävät makua & ravintoaineita ruokiin terveellisyydestä tinkimättä! Terveellinen ruoka ei tosiaan ole vain parsakaalia ja kanaa.
Mulle itseasiassa on tullut pieni ällötys parsakaalia kohtaan, kun söin sitä yhteen aikaan joka päivä. Nyt ei enää pysty, lehtikaali voittaa mennen tullen!

En voi edes kuvailla, miten paljon helpommaksi terveellinen syöminen on muuttunut, kun siitä ruoasta tekee oikeasti maistuvaa. Kyllähän sitä varmasti tykkää ihan mistä tahansa syömisestä, kun masu tulee täyteen. Itselleni se ei riitä. Haluan oikeasti todella nauttia syömisestä, eikä kana-riisisetti toimi siihen. Nälkä lähtee, mutta mieliteko jää. Mielihyvävelka on ja pysyy.

Jätski1
Vaikeinta on aloittaminen. Tavat ja tottumukset ohjaavat meitä arjessa hyvin pitkälle: Jos olemme tottuneet syömään vähän makeaa jokaisen aterian päälle, niin tottakai sitä myös tekee mieli jokaisen aterian jälkeen. Kyse ei siis välttämättä ole pelkästään mieliteosta, vaan myös opitusta tavasta. Haastaisinkin sinut siis haastamaan omia tapojasi!

  • Kokeile muuttaa ateriat enemmän itseäsi miellyttäviksi. Se voi olla liraus öljyä ja sitruunaa, hedelmää salaatin kylkeen, kanan vaihtaminen kalaan tai parsakaalin skippaaminen porkkanan kustannuksella. Saat itse päättää!
  • Kiinnitä huomio tapakäyttäytymiseen. Kun huomaat olevasi käsi karkkikulholla, voit kysyä itseltäsi, että tekeekö sinun oikeasti mieli? Vai siksi, että se on siinä saatavilla?
  • Voit myös kokeilla päästää irti halusta syödä, jos huomaat ettei mieliteko ole todellinen. Jo syömisen halun havainnointi vie eteenpäin. Minulla auttaa se, että huomioin ääneen ”Haluaisin taas syödä, vaikkei minulla ole nälkä. Ei mulla kyllä oikeastaan tee mieli”.
  • Keksi sijaistekemistä. Kun ajatukset suuntaa pois 10-20min, napostelutarve vähenee. Napostelun himossa usein lakkaan kynnet, koska silloin on muuta ajateltavaa eikä kosteilla kynsillä voi napsia ruokaa. win-win.

DSC_1074

Kannustan tosiaan alun jälkeen syömään fiiliksen mukaan. Jos jotain tekee kovasti mieli, sen voi syödä. Itsekin söin viikonloppuna muun muassa riisijätskiä mansikoilla sekä appelsiini-suklaamuffinssia. Näkisin tärkeänä kuitenkin, ettei herkkua vedä tyhjään mahaan. Nälkään syöty sokerinen herkku nimittäin vain lisää mielihyväyhteyttä – seuraavan kerran nälän yltyessä tekee entistä enemmän mieli namia. Lisäksi aterian päätteeksi syöty herkku myös nostaa verensokeria maltillisemmin, kuin tyhjään mahaan syöty ja annoskokokin pysyy kohtuullisempana.

Samalla kun opit pois tavoista ja tottumuksista, jotka mahdollistavat napostelua, myös tarve napostelulle vähenee maittavamman ruoan myötä. Sitä paitsi elämä on paljon kivempaa, kun syö joka päivä älyttömän hyvää ruokaa 😉

Onko sulla kokemusta napostelusta tai ”vähän jotain” -syömisestä? Kuulisin mielelläni kokemuksia tai keinoja, jolla sinä selätit napostelun! 🙂

Smoothie & Me time

En tiedä välittyykö se blogista tai videoistani, mutta olen aika hyvin yksin viihtyvä tyyppi. Olen rennoimmillani yksin. Minulla on hyvä olla yksin. Introvertiksikin voisi kutsua, toisin sanoen.

DSC_1140

Kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi ihmisistä. Päin vastoin, tykkään kyllä olla ihmisten kanssa ja olen mielestäni ihan sosiaalinenkin kun sille päälle satun. Ero ekstrovertimpiin ihmisiin tuleekin esille helpoiten siinä, miten lataudun. Tarvitsen sitä yksin olemista ihan joka päivä. Joskus riittää, että istun bussissa musiikit korvilla ja kävelen tanssahdellen töihin. Joskus tarvitsen lähes kokonaisen päivän vain omien ajatusteni kanssa.

Toisinaan, kun olen ollut todella paljon ihmisten seurassa, väsyn erittäin voimakkaasti. Saatan myös saada ahdistusoireita, kuulen äänet voimakkaammin, tunnen tunteet voimakkaammin, aistiärsykkeet voimistuvat. Välillä tunnen koko ajan paidan ja sen saumat iholla; Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta on pidemmän päälle todella ärsyttävää kun tiedostat jatkuvasti sen paidan olemassaolon!

Tietysti olisi ihan fiksua ottaa sitä omaa aikaa jo ennen kuin tilanne menee noin pahaksi. Aina se ei vain ole mahdollista töiden ja vapaa-ajan menojen suhteen. Nykyisin yritän aina ennen isoja juhlia tai pitkää työputkea latautua mahdollisimman hyvin, jotta jaksan olla sosiaalinen ilman väkisin yrittämistä. En oikein osaa olla muuta kuin olen, joten se varmasti näkyy päällepäin, jos sosiaalisuuskiintiöni on täynnä. Levänneenä ihmisten kanssa on sen sijaan kiva olla!

DSC_1141.JPG

Stressaavien ja sosiaalisuusylikuormittavien päivien jälkeen kaipaan usein pidempiä jaksoja yksin. Sellaista totaalista Me time -meininkiä. Parhaiten minulle toimivat kävelyt, luonnossa oleilu, lukeminen sekä ihan vaan ajattelu ja suunnittelu. Minulle on jotenkin tosi tärkeää saada ajatukseni kasaan, että olo tuntuu omanlaiselta ja ajatukset minun eikä jonkun muun ajatuksilta.

Eilen koko aamu oli omaa aikaa. Toki tein vähän töitä ja koulujuttuja, mutta onneksi aikaa löytyy myös sohvalla makoilulle, pohdiskelulle ja smoothielle. Ennen kuin mennään tämän hetken lempparismoothiereseptiin, suosittelisin just sulle välillä ottamaan aikaa ihan vaan itselle. Vaikka olisitkin menevämpää sorttia, on välillä hyvä vain olla ja miettiä, järjestellä päätä. Siitä saa aivan uudella tavalla virtaa!

DSC_1146.JPG

Kuvissa näkyvä ihanan pinkki smoothie on tämän hetken lempparini, ei kysymystäkään. Vähän aikaa sitten en oikein osannut vielä nauttia smoothiesta, jotenkin niissä ei ollut mitään erikoista, joka olisi houkutellut syömään. Tämä yksilö houkutteli minut puolelleen raikkaudellaan ja täyttävyydellään! Katsotaan, josko säkin tykkäisit?

Lempparismoothie (n 6dl smoothieta)

2dl mantelimaitoa
1 iso banaani
2-3dl jäisiä marjoja (mustaherukkaa, mustikkaa, karpaloa)
1 iso lusikallinen maapähkinävoita
1 mitallinen proteiinijauhetta (valkuaisproteiini)
Ceylonkanelia
+vettä halutun koostumuksen saavuttamiseen

Kaada mantelimaito korkeaan astiaan, lisää banaani, maapähkinävoi ja jäiset marjat. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää proteiinijauhe ja kaneli. Jatka soseuttamista kunnes smoothie on tasaista ja hieman kuohkeutuu. Nauti heti!

DSC_1143.JPG

Nauti lempparismoothie sohvalla pohdiskelujen lomassa!

~Heidi K.