Pysyvä elämäntapamuutos – Unohda ääripäät!

Jos pitäisi nimetä yksi eniten elämäntapamuutosta häiritsevä ajatusmalli, olisi se varmaankin tämä: Kaikki tai ei mitään. Joko ollaan dieetillä 110% tai heitetään koko homma pläskiksi. Ei ole normaalia välimuotoa, on vain ääripäitä.

Tällöin yksi pienikin ”lipsahdus” romuttaa koko projektin. Koska söin yhden palan suklaata, on sama syödä se koko levy. Koska unohdin aamulla kävellä portaat hissin sijaan niin sama se jatkaa tätä käytäntöä koko päivä. Koska eilen illalla menin myöhään nukkumaan, koska selasin puhelinta, on sitä ihan sama selata tänäänkin. Koska tänään skippasin treenin, on se sama skipata huomennakin. Usein tästä tulee aika paha mieli ja morkkis.

Mutta tiiätkö mitä? Se ei ole ihan sama. Sä voit aina muuttaa tilanteen kulkua. Sulla on vapaus valita mihin suuntaan etenet. Ei ole ihan sama syödä yhtä jätskipalloa tai litran pakettia. Yksi suklaapala tai vaikka kourallinen karkkia ei kaada mitään. Tämä tuntuu tässä loogiselta, mutta tilanteen ollessa päällä on vaikea nähdä selkeästi.

elämäntapamuutos

Elämäntapamuutos lähtee mielestä

Koetko aidosti sallivasi herkuttelun tai vapaamman syömisen itsellesi?
Näetkö poikkeavan syömisen tai liikunnan skippaamisen ”repsahduksena” tai epäonnistumisena?
Soimaatko itseäsi tavoitteidesi täyttymättömyydestä? Ovatko tavoitteesi realistiset?
Pyritkö täydellisyyteen?

Pohdi hetki yllä olevia kysymyksiä. Jos tunnistat itsessäsi kaikki tai ei mitään -ajatusmallin, voi olla hyvä miettiä omaa suhtautumistaan syömiseen, liikkumiseen ja elämään ylipäänsä. Elämässä ei oikeasti ole repsahduksia tai mitään täydellistä kaavaa, jonka mukaan pitäisi suorittaa. Moni sanoo, ettei heillä ole itsekuria elämäntapamuutokseen, mutta se kertoo lähinnä lähestymistavasta: Jos uusi elämä vaatii tolkuttomasti kuria, ei se ole kestävällä pohjalla. Liian tiukat dieetit ja elämäntapamuutokset ohjaavat skenarioon, jossa yksi karkki tai pulla on suuri epäonnistuminen. Tiiätkö mitä? Ei se ole. Elämäntapojen ja elämän opettelussa ei ole epäonnistumisia tai repsahduksia, on vain oppimisia.

elämäntapamuutos

Tämä aihe tuli itseasiassa mieleeni tehdessäni selän kuntoutusharjoituksia. Olin kiirepäivänä onnistunut skippaamaan jo kolme harjoituskertaa, mikä tuntui selässäni aika pahalta. Siinä heräsin miettimään, että yksikin kerta on ihan konkreettisesti kotiin päin. Oli se sitten treeni, portaiden nousu, kohtuuteen päätetty herkuttelukerta tai kuntoutusharjoitus.

Keho ei tiedä missä kohtaa vuorokausi vaihtuu uuteen päivään, josta voi taas yrittää tehdä oppikirjasuoritteen. Elämä on lopulta kuitenkin yhtä jatkumoa, jossa sinun valinnoillasi on merkitystä. Mitä jos ajattelisit huomenna sitten sijaan mitä voisin tehdä jo tänään?

elämäntapamuutos

Mä olen itse ollut joskus todella todella ääripäiden ihminen. Sittemmin olen onneksi löytänyt sen kultaisen keskitien. Onko tämä kaikki tai ei mitään -ajattelumalli sulle tuttu?

Lissää elämäntapamuutoksesta:

Uskomusten työstämisellä kohti onnistunutta elämäntapamuutosta
Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Herkkupäivä vai ei? Miten usein voi herkutella?

Tämä kysymys pompahtaa usein esiin lehtien sivuilla ja keskustelupalstoilla. Miten usein voi heittää herkkua napaan, jos haluaa olla terve, hyvinvoiva ja hyvässä kunnossa? Tähän kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, mielipiteitä sen sijaan tuhansittain. Mielipiteet jakautuvat useimmiten näihin kahteen kuppikuntaan: Syödään silloin kun mieli tekee vs sovittuna herkkupäivänä.

Herkkupäivä vai vähän silloin tällöin?

Herkkupäiviin liittyy monesti se sellainen rajoitusefekti: Kun rajaa herkuttelun tiettyyn päivään, se tarkoittaa että muina päivinä ei saa. Sekös on aivoille omiaan lisäämään mielitekoja, sillä kaikki kielletty houkuttelee hitsisti enemmän kuin sallittu. Tämä johtaa usein paitsi herkkuhimoihin viikolla, myös suurempaan irttarisäkkiin tai sipsipussiin viikonloppuna. Isompi kerta-annos taas johtaa useammin morkkiksiin ja niiden tuomalla ahdistuksella selätetään taas alkuviikon herkutteluhimot.

Jos sen sijaan, että patoaisi herkuttelufiilistään viikonloppuun, söisikin juuri sen eniten mieltä kutkuttelevan herkun just nyt? Annoskoko on todennäköisesti maltillisempi ja herkkua ei enää tee mieli. Tämä tosin edellyttää, että ateriarytmi ja ruokailuiden energiamäärä ovat pääpiirteittäin kohdallaan. Jos nimittäin lähtee energiavajeisena mutustelemaan jätskiä suoraan purkista, voi olla aika varma lopputuloksesta: Syöminen ei lopu, ennen kuin pohja näkyy. Riittävä syöminen on muutenkin avain paitsi painonhallintaan, myös syömisen intuitiivisuuteen ja kehon nälkäviestien oikeaan tulkintaan.

Kumpi on parempi tapa? Tämäkin riippuu ihan ihmisestä. Itse toteutan enemmän silloin kun siltä tuntuu -taktiikkaa, sillä näen herkkupäivissä ja rajoittamisessa omat haasteensa. Voin siis syödä suklaata tai jätskiä ihan yhtä hyvin tiistai-aamuna kuin lauantai-illan herkkuna. Suklaa onkin itseasiassa mun herkku numero yksi. Melkein aina herkkuja valitessani päädyn johonkin suklaiseen, koska se tuo itselleni eniten nautintoa. Syön suklaata yleensä 0-2 palaa päivittäin, koska miksipä ei? Tämä sopii minulle!

Ja hei joillekin voi sopia se herkkupäiväkin tosi hyvin! Silloin mieliteot eivät vaivaa viikolla eikä herkuttelu tuo negatiivisia tuntemuksia henkisesti tai fyysisesti. Jos taas herkkupäivän jälkeen on paha olo ja morkkis, voisi kokeilla sallivampaa suhtautumista herkkujen syömiseen. Kontrollista luopuminen voi toki aluksi tuntua pelottavalta ja jopa ahdistavalta, mutta harvoin mikään hyvä tulee ilman pientä ponnistelua eikö vaan?

herkkupäivä

Mikä on herkku?

Tottakai kun puhutaan herkuttelusta, täytyy myös määritellä mitä sillä herkulla tarkoitetaan. Ensisijaisesti olen tässä puhunut niin sanotusti  ”epäterveellisemmistä” herkuista, jotka sisältävät reilummin sokeria, rasvaa tai vaaleaa viljaa. Herkuttelun ei kuitenkaan tarvitse rajoittua siihen: Minä ainakin koen syöväni joka päivä niin hyvää ruokaa, että sitä voisi kutsua herkutteluksi. Tällaista herkuttelua saa ja kannattaakin sisällyttää  jokaiseen päivään, sillä mitä  enemmän lisäät ruokailuusi kaikkea terveellistä hyvää, sitä vähemmän jää tilaa muulle.

Tosin jos ainoa herkku mitä itselleen sallii on proteiinijätski, porkkanat ja taatelit, voi miettiä rehellisesti onko se oma suhtautuminen herkkuihin terveellä pohjalla. Kyse ei ole siitä, etteikö noista nimenomaisista voisi nauttia tosi paljon, mutta sen valinnan täytyy tulla halusta valita juuri tämä ruoka. Ei pelosta sokeria, viljaa, rasvaa tai mitään muutakaan kohtaan. Itselleen on helppo selittää, että tämä on oma valintani ja tämä on se mistä tykkään. Onko oikeasti vai haluaisitko sittenkin edes välillä maistaa jotain muutakin? Tähän tiedät vastauksen vain ja ainoastaan sinä itse. Mä ainakin uskottelin itselleni syömishäiriön aikaan, etten edes tykkää mistään herkuista. Totta joo, etten tykkää kovin makeasta, muttei se tarkoita, että kaikki herkuttelu pitäisi olla jotain sellerimehua.

Jos nyt tälle linjalle lähdetään, voidaan toki miettiä myös kuka herkuttelee, missä, minkä verran ja kenen kanssa? Mikä on henkilön tavoite? On eriasia vetää se jätskipurkki yksin kotona kuin syödä pallo tai kaksi kaverin kanssa auringossa hengaillen. Kirjoittelin epäterveellisyydestä ja sen monimutkaisesta määrittelystä tässä tekstissä enemmän. Kaikki on aina suhteellista!

herkkupäivä

Näin niinkuin tiivistettynä vastaus otsikon kysymykseen: En tiedä, sun täytyy kokeilla mikä itselle toimii! Toisille toimii kerta viikkoon, toisille vähän joka päivä. Myös se mitä syöt ja minkä verran vaikuttaa aika oleellisesti siihen, miten usein voi herkutella sen vaikuttamatta negatiivisesti terveyteen, kehoon tai mielialaan. Kokeilemalla ja erehtymällä se selviää!

Just äsken meni itseasiassa alas pala mandariini-inkiväärisuklaata aamukahvin kera, hahah! Minkälainen on sun suhde herkkuihin? Herkkupäivä vai vapaampaa fiilistelyä? 🙂

Hyvinvointia huhtikuuhun – Uuden tavan opettelun ABC ja helppo keino tavoitteen seurantaan!

Ahhh, huhtikuu ja kevätaurinko! Vielä ehtii hyvin tehdä uuden kuukauden vaihtumisen kunniaksi lupauksen uuden tavan aloittamisesta! Kuten olen ”muutaman” kerran saattanut mainita, itse uskon hyvinvoinnin koostuvan pienistä tavoista ja päivittäisistä valinnoista. Lisäämällä uuden tavan parin-kolmen kuukauden välein edellisten jatkoksi olet vuodessa saanut 4-6 hyvinvointiasi rikastuttavaa asiaa elämääsi! Mikä olisikaan parempi aika aloittaa jotain uutta kuin kevään kynnyksellä ja auringonvalon lisääntyessä?

Tavan ei tosiaan tarvitse, eikä kannatakaan olla suurensuuri – tärkeää on vain, että se toistuu joka päivä muuttuen automaattiseksi jossain vaiheessa. On myös hyvä miettiä, mistä tavasta olisi juuri sinulle eniten hyötyä vähimmällä vaivalla: Jos lyhyt aamukävely tuntuu heti omalta jutulta, ehdottomasti voit lisätä sen päivittäisiin rutiineihisi. Jos kuitenkin ajatuskin sängyn lämmöstä nousemisesta puistattaa, valitse itsellesi helpommin lähestyttävä tapa, kuten ison vesilasillisen juominen joka aamu.

On myös ymmärrettävä, että määrittelet tapasi ja muutoskohteesi itse. Sinulla on vapaus valita. En näe mitään järkeä siinä, että minä kerron mitä sinun tulee muuttaa tai mitä sinun tulee tavoitella. Jos tapa ei lähde sinusta, on todennäköisempää, ettei se jää pysyväksi osaksi elämääsi. Kun määrittelet itsellesi uutta tapaa, ota kuitenkin huomioon muutama seikka, jotka saavat tavan jämähtämään arkeesi!

Uuden tavan opettelun abc

  1. Tavan on hyvä olla positiivissävytteinen. Ei siis pois jostain, vaan ennemminkin jotain lisää. Ennemmin siis ”Lisään jokaiselle aterialle kourallisen kasviksia” kuin ”En syö enää karkkia”.
  2. Tavan on hyvä olla realistinen. ”Treenaan päivittäin kaksi tuntia” ei ole järkevä tapa pidemmällä aikavälillä, mikäli meinaa säilyä terveenä ja hyvinvoivana. Sen sijaan ”Olen aktiivinen kaksi tuntia päivässä” on jo huomattavasti fiksumpi tapa.
  3. Tavan on hyvä olla ennemmin liian maltillinen kuin mahtipontinen. Liian kunnianhimoisen tavoitteen asettanut väsähtää nopeasti eikä tapa tunnu juurtuvan arkiseen elämään. Parempi siis ”Teen päivittäin 3minuuttia hengitysharjoituksia” kuin ”Istun joka päivä tunnin lootusasennossa kuunnellen chakroja ja hymisten ommmmmia”.
  4. Vain yksi uusi tapa kerrallaan. Jos lisäilet uusia tapoja holtittomasti, et kohta itsekään tiedä, mitkä rutiinisi ovat. Lisäksi tästä sillisopasta hyvin pieni osa, jos mikään jää käytäntöön pidemmäksi aikaa. Valitse siis vain yksi uusi tapa kuukautta tai paria kohden sekä pyri ylläpitämään edellistä opeteltua tapaa.

Tapa

Mites sitten, jos se uusi tapa aina unohtuu?

Heheh, olen itse kokenut tämän saman monta kertaa aiemmin. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun hammaslääkärin patistamana (=pelottelemana) opettelin lankaamaan hampaat joka ikinen ilta. Saattoi mennä hyvin vaikka viikon putkeen, mutta kun yhtenä iltana unohti, oli se helpompi unohtaa seuraavanakin. Siitä alkoi siis uusi alamäki kohti hammaskiveä ja ientulehdusta.

Olen nyt tutustunut bujoilun eli bullet journaloinnin myötä tapojen seuraamiseen tarkoitettuun habit tracker -menetelmään. Kuulosti nyt jotenkin superhienolta, mutta yksinkertaisimmillaan tähän tarvitset vain kynän ja paperia. Ideana on piirtää koko kuukauden päivät ruudukoksi ja merkitä jokaisen päivän kohdalle, toteutuiko tapa vai ei. Simppeli ja erittäin havainnollistava keino seurata tavan toteutumista päivittäin, viikoittain ja kuukausittain.

Itselläni siis tällä hetkellä uutena tapana on päivittäinen 20 minuutin meditointi. Olen jo aiemmin meditoinut suunnilleen kymmenisen minuuttia lähes päivittäin. Nousu 10 minuutista 20 minuuttiin voi tuntua hurjalta, mutta se sujuu varsin kivuttomasti tehdessäni 2x10min ohjattuja meditaatioita. Ylläpidettävänä tapana puolestaan on päivittäinen 60min ulkoilu: Sen ei välttämättä tarvitse olla kävelyä sen tunnin verran, vaan tavoitteena on olla ulkona ja saada raitista ilmaa!

Mikä voisi olla se sun uusi hyvinvointia edistävä tapasi? Lisäinspistä voit hakea esimerkiksi näistä postauksista:

Mikä on sinun hyvinvointitapasi nro 1?
Tapojen voima
Tavoista ja tottumuksesta

Jos jokin ketuttaa, muuta se heti

Toisinaan me ihmisolennot olemme vähän kummallisia. Meille tulee kielteisiä tuntemuksia, jotka jokin tekijä ympäristössämme tai itsessämme laukaisee. Valaistuneet yksilöt osaavat ehkä havainnoida näitä tuntemuksia ja antaa niiden mennä. Toiset taas jäävät siihen ärsytykseen, kiukkuun ja harmitukseen. Taidan itse kuulua näihin jälkimmäisiin henkilöihin. Jos sua ei koskaan ärsytä mikään, olet ehkä tämän tekstin yläpuolella!

Tämä tuli mieleeni taas kerran ihan tavallisessa arjen tilanteessa. Pesin pyykkiä. Pesuaine on meillä ollut vessan kaapin alahyllyllä. Se lienee saanut hieman kosteutta, koska sitä pulveria on hieman vaikea saada ulos purkista. Sen lisäksi, että selkään sattuu joka kerta kun kurottaa kohti pesuainepurkkia, on pyykkipulveria pitkin poikin lattiaa. Lattia täytyy siis aina pestä puhtaaksi pesuaineesta. Ärsyttävää.

Sen sijaan, että aina laittaisin pesuainepurkin samalle paikalle odottamaan katastrofia, voisin siirtää sen korkeammalle ja ehkä uuteen astiaan? Näin välttyisin ärsytykseltä jokaikisellä pyykinpesukerralla.

Ratkaisu on oikeastaan älyttömän helppo – miksi sitä pitää lykätä?

Näin tapahtuu  kuitenkin helposti ja homma pitkittyy. Vaikein kohta lienee sen ärsyttävän toistuvan asian huomioiminen siinä hetkessä. Toki sen varmasti muistaa, että sssaaaaakeli taas tätä pulveria on taas kaikkialla, mutta huomioitko todella tapahtuman vaikutuksen itseesi? Varsinkin jos näitä pieniä ärsytyksen aiheita ilmenee useita, voi niillä olla huomattava vaikutus mielialaan!

Yksi keino havainnoida tilannetta on miettiä omaa ajankäyttöä: Mihin kaikkeen viikon aikana käytät aikaa ja energiaa? Silloin voi ehkä muistaa, että hitsiläinen siivosin sen vessan lattian kolme kertaa tällä viikolla ja joka kerta harmitti.

Jos jokin ketuttaa, muuta se heti

Helpoin hetki tehdä muutos on nyt. Jos aina vaan laittaa sen pulveripurkin samalle paikalle, ei sitä kyllä muista siirtää ennen seuraavaa pyykinpesukertaa. Se ei myöskään siirry itsestään. Ei enää vitkastella, vaan siirrytään tuumasta toimeen!

Ärsyttävä henkilö somessa? – Lopeta seuraaminen
Ärsyttävä kommentoija FB-ryhmässä tai seinälläsi – Estä henkilö
Nojatuolin jalka aina törmäyskurssilla varpaasi kanssa? – Siirrä nojatuolia
Sähköhammasharjasta akku loppu? – Ota tavaksi laittaa hammasharja laturiin iltaisin
Salilla soitetaan ärsyttävää musiikkia? – Omat kuulokkeet ja musat korville
Ärsyttää suunnitella omia treenejä? – Palkkaa valmentaja
Klikkiotsikot herättävät harmitusta? – Älä lue klikkiuutisia
Kiukuttaa, kun aina unohdat ostaa jotain kauppareissulta? – Tee kauppalappu
Ärsyttää kun imuri ei korjaa kaikkia roskia? – Vaihda pölypussi
Pöydille jäävä pikkusälä häiritsee? – Laita tavarat heti käytön jälkeen paikoilleen
Vastaantulijoiden naama ärsyttää? – Laita laput silmille tai pistä simmut kiinni

Viimeinen saattoi ehkä olla vitsi… Alkoi tuntua hassulta keksiä niin paljon asioita, jotka teoriassa voisivat ärsyttää! Edellä mainituissa esimerkeissä kyseessä on loppupeleissä paljon positiivisista pienistä tavoista: Aina ärsyttävän pikkuasian ilmetessä, pyrin muuttamaan sen. Ärsytyksen kohteita voi myös ennakoida ja ennalta ehkäistä opettelemalla kauppalappujen kirjoittamista, tavaroiden laittamista paikoilleen ja hammasharjan lataamista päivittäin. Tämä kuitenkin vaatii tilanteiden tiedostamista!

ärsytys2

Toki on olemassa tilanteita, joihin emme voi vaikuttaa ollenkaan tai emme voi vaikuttaa juuri sillä hetkellä. Esimerkiksi muiden ihmisten mielipiteisiin tai käytökseen ei meidän teoillamme aina ole suurta vaikutusta – parempi siis purra huulta. Näihin asioihin on oiva harjoitella sitä zen-munkkimaista hyväksyvää lähestymistapaa. Tämän tekstin tarkoituksena on ennemminkin kannustaa ajattelemaan niitä pieniä asioita, jotka ehkä huomaamattakin tekevät arjesta ärsyttävämpää ja ovat muutettavissa.

Ärsyttävätkö pikkuasiat toisinaan sinuakin? Vai olenko yksin tämän raskauden eskaloiman ärsytykseni kanssa? 😀

Uskomusten työstämisellä kohti onnistunutta elämäntapamuutosta

Oletko koskaan miettinyt, miten omat uskomuksesi vaikuttavat tulkintaasi elämästä ja itsestäsi? Et ehkä ole niin tehnyt, koska uskomuksia ei useimmiten ole tapana kyseenalaistaa. Niillä on kuitenkin merkittävä vaikutus sinuun, tiedostit ne tai et.

Uskomuksella tarkoitetaan mielipidettä, jota ei enää kyseenalaisteta, koska olemme alkaneet pitää sitä totena. Uskomuksia ovat esimerkiksi…

…en ole kaunis
…en koskaan saa laihdutettua
…minulla ei ole itsekuria
…olen laiska ja saamaton
…olen ikuinen herkkuperse
…terveellinen ruoka on pahaa (klik!)
…kaikki liikunta on epämiellyttävää

Nämä ovat esimerkkejä kielteisistä uskomuksista. On olemassa myös positiivisia uskomuksia, kuten ”Voin oppia terveelliset elämäntavat”. Tällaiset uskomukset voimauttavat, kielteiset puolestaan herkästi lamaannuttavat ja estävät toimimasta. Ne ovat vähän kuin lasit, joiden läpi näemme maailman: Uskomukset määrittelevät miten suhtaudumme haasteisiin ja mitkä asiat ylipäänsä miellämme haasteiksi.

Emme useimmiten tunnista uskomuksia muissa emmekä itsessämme. Ne voivat olla niin syvälle juurtuneita, että ajattelemme niiden olevan osa persoonaamme. Voimme myös kutsua uskomuksiamme aivan toisilla nimillä: Ne voivat olla faktoja, pelkoja, ennakkoluuloja, kriisejä. Omien uskomusten kohtaaminen voi myös vaatia paljon uskallusta käydä läpi hankaliakin tunteita, viedä siten aikaa ja vaatia paljon tukea.

Elämäntapamuutos2

Uskoit sitten onnistuvasi tai epäonnistuvasi, olet oikeassa

Elämäntapamuutoksissa taustalla olevat uskomukset voivat helposti muodostua pullonkaulaksi etenemiselle. Yllä mainitut kielteiset uskomukset vaikuttavat hurjasti mahdollisuuteemme onnistua. Jos uskomme jo etukäteen, että kaikki liikunta on ikävää eikä itsekuria löydy, vaikuttaa se väistämättä liikunnan kokemiseen ja kykyyn sietää eteen tulevia haasteita. Itsekurin tarpeesta elämäntapamuutoksessa voidaankin jutella joku toinen kerta, sillä sekään ei ole mitenkään yksiselitteistä!

On myös tärkeää miettiä, mistä lähtökohdista elämäntapamuutos lähtee liikkeelle: Miksi haluamme muuttua? Halu muutokseen nimittäin perustuu usein uskomukseen, että jokin olisi paremmin muututtuamme. Epämääräinen ”kaikki olisi paremmin 5kg kevyempänä” ei ole vastaus. Mikä konkreettisesti olisi paremmin elämäntapojen kohenemisen myötä?

Usein todetaan, että muuttuminen on vaikeaa. Tätä korostetaan valmentajien, terveydenhuoltoalan ammattilaisten ja oman elämänsä sometrainerien toimesta. Entä jos sekin on vain uskomus? Ei tietenkään voi olettaa elämäntapamuutoksen olevan pelkkää iloa ja vaaleanpunaista hattaraa – eteen tulee varmasti myös haasteita ja niihin on hyvä varautua etukäteen. Onko kuitenkin tarpeen vahvistaa näitä uskomuksia, joiden mukaan muuttuminen on tosi vaikeaa? Voisiko se olla helppoa, jos mielen saa oikeille raiteille? Siinäpä vasta ajatuspähkinä, johon ei välttämättä ole yhtä yksiselitteistä vastausta.

Elämäntapamuutos3

Vaa’an kaksi kuppia

Oletetaan, että olemme bonganneet elämäntapamuutosta häiritsevän uskomuksen omasta ajattelustamme. Haluaisimme tietysti tämän muuttaa, jotta elämäntapojemme muokkaaminen sujuisi sutjakkaammin. Onko se tosiaan mahdollista?

Voidaan ajatella vanhanaikaisen kaksi kuppia sisältävän vaa’an symboloivan uskomusten muutosta. Vasemmalla puolella on vanha kulunut uskomus ja oikealla tuore uskomus, jonks haluaisit istuttaa päähäsi. Esimerkiksi ”Olen ikuinen herkkuperse” vs ”Opin kyllä syömään herkkuja kohtuudella”.

Vaakakupissa aina painavampi uskomus ohjaa päätöksiä. Teemme tuhansia pieniä valintoja, tiedostettuja ja tiedostamattomia, päivittäin ja ajan mittaan näillä on suuri merkitys.  Suurin osa päätöksistämme on siis hyvä olla sellaisia, jotka ohjaavat toimintaamme haluttuun suuntaan. Uskomukset ovat aina siellä taustalla ja saattavat vaikuttaa toimintaamme, huomaamme sitä tai emme.

Elämän aikana kerätyt havainnot tukevat uskomuksiamme, lisäävät painoa vasemman puoleiseen kuppiin, ja sen vuoksi niiden muuttamisessa voi toisinaan olla haasteita. Maailma nähdään uskomuksen kautta, joilloin huomio kiinnittyy uskomustamme tukeviin yksityiskohtiin. Mieli on täynnä tätä omaa uskomusta puolustavaa materiaalia ja se vaikuttaa silloin erittäin loogiselta. Uskomus vahvistuu siis entisestään. Jätämme helposti myös huomiotta uskomustemme kanssa ristiriitaiset huomiot, usein tiedostamatta. Näkemyksemme ei siis saa kilpailijaa eikä uskomuksemme tunnu olevan ristiriidassa ympäristön kanssa.

Uskomusten muuttaminen tarkoittaisi siis painopisteen siirtämistä vasemmalta oikealle: Vanhasta uskomuksesta kohti uutta. Tämän voi toteuttaa joko keventämällä vasenta vaakakuppia, lisäämällä oikeaan vaakakuppiin tai tekemällä molempia samaan aikaan. Tämä voi olla pitkä tai lyhyt prosessi. Joskus uskomusten muuttaminen vie vuosia, toisinaan taas yksi hetki tai oikea lause voi riittää.

Teksti sai inspiraationsa Saku Tuomisen ja Annamari Heikkilän teoksesta Uskon(ko), joka kertoo erilasista uskomuksista, niiden tunnistamisesta ja muuttamisesta.
Uskomuksia on kaikkialla ja aihe on huomattavasti elämäntapamuutosta laajempi: On uskomuksia omasta itsestä, äitiydestä, perheestä, omasta ammatillisestä pätevyydestä, puolisosta, valtiosta… Aihe synnyttää hyvää pohdintaa, kun lähtee miettimään omia uskomuksia hieman syvemmin!
Tunnistatko itsessäsi uskomuksia terveyteen tai hyvinvointiin liittyen?

Raskausajan painonnousu

Mietin ensin, etten edes ota kantaa koko asiaan. Kuitenkin huomatessani niin monen painivan painonnousuun liittyvien ajatusten kanssa, oli minun pakko nostaa aihetta esille.

Olemme kaikki erilaisia

Raskauskilot jakavat mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, ettei painoa tarvitse kerryttää ihan minimiä enempää. Toiset taas uskovat kahden edestä syömiseen ja sen myötä kertyviin kiloihin. Näitä kahta äärimielipidettä yhdistää kuitenkin eräs tekijä: Suurinta osaa odottajista painonnousu ahdistaa.

Vertaistukiryhmät ovat täynnä vertailua eri tahtiin nousevista elopainoista. Vertailussa unohtuu kuitenkin se fakta, että jokainen raskaus on yksilöllinen ja painonnousu tapahtuu eri tahtia. Toisille painoa kertyy alusta asti, toisille puolestaan humpsahtaa kiloja viimeisillä viikoilla. Raskauden kulku itsessään vaikuttaa suuresti kilojen kertymiseen. Vuodelevossa vietetty raskausaika ei ole verrannollinen aktiivisuustasonsa säilyttäneen tyypin raskauteen. Voimakas pahoinvointi voi saada inhoamaan terveellisiä ruokia ja energiavajeinen kroppa pyrkii paikkaamaan tilannetta roskaruoalla. Jos ei yksinkertaisesti mene alas muu kuin ranskalaiset ja sokerijogurtti, kai se on pakko niillä sitten elää?

Monesti raskausaikana murehdituttaa sen oman väliaikaisen ulkomuodon lisäksi raskauden jälkeinen palautuminen. Usein pelottaa jo valmiiksi, miten niihin omiin mittoihin sitten pääseekään. Tämä on ihan inhimillistä, enkä voi sanoa etteikö itseäkin vähän jännittäisi näin esikoisen odottajana. Mielestäni äitiä ei voi syyllistää tällaisista mietteistä: Oma keho on käynyt läpi valtavan muutoksen ja mieli haikailee entiseen. Ei se ole pinnallista tai turhaa. Oman kehon kokeminen vaikuttaa hyvinvointiin aina jossain määrin, halusimme tai emme.

Olemme varmasti törmänneet sanontaan hyvinvoiva äiti = hyvinvoiva vauva. Henkinen hyvinvointi on varsin merkittävä osa kokonaisvaltaista hyvää oloa: Jos äiti tuntee olonsa huonoksi nahoissaan, heijastuu se jossain määrin myös vauvaan. Sen vuoksi omaa suhdetta kehoon ja sen muutoksiin on hyvä työstää jo raskausaikana. Olen kirjoittanut raskaudesta ja kehonkuvasta erikseen tässä postauksessa.

Suositeltava painonnousu

Monesti myös tilannetta voivotellessa unohtuu, että sen painon tosiaan kuuluu nousta raskauden aikana. Suositeltava painonnousu riippuu muun muassa lähtöpainosta ja on yllättäen yksilöllistä. Kuitenkin nyrkkisääntönä voisi pitää, että normaalipainoiselle naiselle olisi suositeltavaa 12,2-16,2 kilon painonnousu koko raskauden aikana. Paino ei suinkaan koostu pelkästään lisääntyvästä rasvakudoksesta ja vauvasta, vaan myös lisääntynyt verimäärä, kertynyt neste ja kohtulihas painavat vaa’alla yhtälailla. Ohessa Liikkuvan äidin hyvinvointi -kirjasta poimimiani keskimääräisiä painonnousun osatekijöitä.

Sikiö 3500g
Lapsivesi 900g
Istukka 500g
Kohtu 1000g
Rintakudos 1000g
Veriplasman määrä 1500g
Solujen ulkoinen neste 1800g
Äidin rasvakudos 2000-6000g
= 12,2-16,2 kg

Tavallaan 15-20 kiloa voi tuntua suurelta määrältä, mutta kun näkee palasteltuna mihin kaikki tuo paino menee, on se ehkä hieman helpompi sulattaa. Varsinkin treeneistä innostuneille äideille muistutuksena, että vaikka rasvakudoksen määrälle onkin annettu vaihteluväli, täytyisi sitä rasvaa edes jonkin verran tulla. Se on äidin energiavarasto imettämiseen ja vauva-arjesta selviytymiseen.

Kroppa on sitä paitsi varsin fiksu. Raskauden aikana erittyvä hormonicocktail nimittäin priorisoi rasvan kertymistä. Jos et siis syö tarpeeksi ruokaa, syöt todennäköisemmin lihasmassaasi pikkuhiljaa. Samoin käy helposti myös imettäessä, mikäli varastorasvaa ei ole ja energiansaanti jää syystä tai toisesta niukaksi. Tämä huolestuttaa hieman itseäni, sillä surkean ruokahalun vuoksi kilojen kertyminen on ollut varsin maltillista tähän hetkeen asti.

Ylenmääräiselle rasvan kerryttämiselle ei kuitenkaan ole tarvetta. Valitettava fakta lienee, että suurin osa naisten ylipainosta on lähtöisin raskaudesta ja siitä jääneistä kiloista. Tässä taustalla on toki useita tekijöitä, kuten valtava elämänmuutos, oman ajan väheneminen, katkonaiset yöt sekä puhtaasti prioriteettien siirtyminen itsestä muualle. Toki edelleen raskauksia on erilaisia ja jos sattuu haastavampi odotusaika, voi kiloja kertyä enemmän. Tämä saattaa odottavaa äitiä totta kai harmittaa, mutta tilanne on silloin vain parempi hyväksyä kuin keskittyä murehtimaan. Asiaa vastaan kamppaileminen usein vain lisää pahaa oloa. Riittää kun teet parhaasi.

raskausmaha3

Oma painonnousuni raskaana

Toisinaan pahoinvointi ja väsymys saa kilot tippumaan. Näin kävi omalla kohdallani. Alun voimakas paha olo ja oksentelu veivät 3 kiloa mennessään. Noiden menetettyjen kilojen takaisin saamiseen meni pitkään ja aloin olla lähtöpainossa vasta viikon 24 tienoilla. Silloin murehdin, että saahan vauva varmasti tarpeeksi energiaa kasvuun. Paino pompsahti sitten joulun aikaan 2,5kg kiloa kerralla ja sen jälkeen on noussut tasaisemmin vielä 2-3 kiloa.

Kokonaisuudessaan painoa on siis tullut 5-6 kiloa lähtöpainoon viikolle 34 mennessä. Ruokahaluni on ollut suoraan sanottuna aika pyllystä, eikä kasvava maha ja ahtaalle joutunut suolisto kauheasti auta asiaa… Aiempaa vähäisempi ruokahalu yhdistettynä vauvan voimakkaaseen kasvuun alkoi viedä voimia varsin tehokkaasti, mikä näkyi erityisesti treeneissä ja halussa liikkua. Tiedostan menettäneeni lihasmassaa jonkin verran eli todellinen painonnousu lienee tuota ylempää arviota suurempaa.

Olen varsin ristiriitaisissa tunnelmissa mitä tulee omaan fiilikseen painonnousua kohtaan. Toisina päivinä olo on kuin jollakin megaluokan manaatilla. On hämmentävää, kun joka paikka levenee, pyöristyy, kipuilee tai muuten vain tuntuu omituiselta. Esimerkiksi eilen oli surkea muutaman itkun päivä. Myös tuleva arki ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen mietityttää. Kuitenkin on paljon myös erittäin hyviä päiviä, jolloin en ajattele painoa, ulkomuotoa ja palautumista tai ajattelen niistä jopa positiivisesti!

Miten hyväksyä raskauden aikainen painonnousu?

Tähän ei liene olemassa yhtä mallivastausta. Kertoisin kyllä teille, jos jonkin äärettömän hyvän ratkaisun keksisin. Kuitenkin on olemassa ainakin muutamia keinoja ja harjoituksia, joita voi kokeilla!

  1. Ajattele tilanteen väliaikaisuutta. Yhdeksän kuukautta + palautumiseen menevät kuukaudet ovat ihan todella lyhyt aika elämän mittakaavassa. Yksi pieni kärpäsen kakka.
  2. Ajattele mitä hyvää saatkaan aikaan. Sinä rakennat pientä ihmettä. Kaikki mitä teet ja ajattelet vaikuttaa myös häneen.
  3. Ajattele mistä painonnousu koostuu. Vaikka saattaisit tuntea itsesi valtavaksi ja kömpelöksi, suurin osa painosta on tosiaan kaikkea muuta kuin kertynyttä rasvaa.
  4. Keksi itsestäsi kolme eri kehua joka päivä viikon ajan. Kehut voivat liittyä ulkonäköön, luonteenpiirteisiin, päivän tapahtumiin, ihan mihin vain! Kirjoita ylös joko puhelimeen tai kännykkään.
  5. Tee parhaasi. Syö mahdollisuuksien mukaan järkevästi ja terveellisesti nälkää kuunnellen. Liiku jollakin mieleisellä tavalla, jos keho sen sallii. Panosta uneen ja lepoon.
  6. Ajattele, että tilanteet muuttuvat. Muutos on väistämätöntä ja sitä tapahtuu jatkuvasti. Et ole enää tänään sama kuin olit eilen. Kuulostaa varmasti hurjalta, mutta kun tiedostat muutoksen olevan välttämätöntä, on se helpompi hyväksyä ja sitä vastaan ei tule kamppailtua niin kovasti.

raskausmaha4

Aiheesta voisin näköjään kirjoittaa vaikka ikuisesti, koska päästään jälleen lähelle lemppariaihettani eli kehonkuvaa ja itsetuntoa. Vähän täytyy kuitenkin rajata, ettei postauksesta tule kilometrimittaista. Yllä olevasta listasta kohdat 4 ja 5 käyvät muuten ihan kelle vaan osaksi henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tukemista! Kokeile <3

Seuraathan blogia jo Facebookissa, Instagramissa tai Bloglovinissa?

Epätäydellinen

Arjessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on hyvin helppo hairahtua uskomaan, että muiden elämä olisi jotenkin täydellistä. Ettei heillä ole samalla tavalla vastoinkäymisiä tai haasteita. On upean valkoista hymyä, vaivatonta peiliselfietä, huolellisesti aseteltuja smoothiekulhoja ja aina hyvin sujuneita treenejä.

Näillä ihmisillä on kuitenkin myös se oma elämä siellä ruudun toisella puolen. On sairauksia, onnettomuuksia, arjen kömmähdyksiä, sydänsuruja, vaikeita tunteita ja motivaatiopulaa. Työttömyyttä, persaukisuutta, ympäripyöreitä työpäiviä, rakoilevia parisuhteita. Sotkuinen koti, likaisia astioita ja pyykkivuori. Epäkohteliasta käytöstä, rumia sanoja, häpeää ja hymyn katoamista. On epätäydellisyyttä, jota et ehkä voi nähdä tai jota et vain ole huomannut.

Katsomme aina itseämme liian läheltä – kohtaamamme haasteet vaikuttavat suurilta, epäkohdat ulkonäössämme valtavilta ja omat persoonalliset vajavaisuutemme anteeksiantamattomilta. Kuitenkin jos tiedostaisimme myös muiden kamppailevan näiden ihan samojen haasteiden kanssa, olisimmeko itseämme kohtaan niin julmia?

aurinko3

Minä en ole mikään superihminen. Näen itsessäni paljon kehitettävää ja suurin osa näistä on ihan todellisia epätäydellisyyksiä. Se on kuitenkin ok olla epätäydellinen ja vähän rikkinäinenkin. Tärkeintä itselleni on aitous ja sen vuoksi haluaisinkin jakaa kanssanne 10 asiaa, jotka tekevät minusta epätäydellisen (ja samalla juuri minut).

Kärsimättömyys & huono epäonnistumisen sietokyky

Olen luonteeltani hyvin kärsimätön. Tämä näkyy erityisesti, kun koen olevani jossakin huono. Ensimmäisenä tulee mieleen golfin opettelu. Taannuin ihan lapsen tasolle ja heittelin mailaa pitkin viheriötä – koska en vain osannut.

Vinot alahampaat & purentakisko

Olen saanut eniten kehuja hymystäni ja hampaistani. Ne ovat todellisuudessa hieman vinot ja alaetuhampaat menevät päällekkäin. Lisäksi puren hampaita voimakkaasti yhteen öisin, mistä aiheutuu voimakas niskajännitys ja päänsärky. Käytän siis purentakiskoa, näytän mursulta ja puhun sössöttäen pitkin iltaa.

Somen selaaminen

Vaikka olen tästä puhunut paljon aiemmin, olen välillä ihan sysihuono irtautumaan puhelimesta. Olen kyllä onnistunut sitä vähentämään, mutta toisinaan tulee pidettyä somenselausmaratoneja – aina niskakramppiin asti. Not good.

Laiskuus

Joissakin asioissa olen oikeasti laiska. Olen tähän mennessä syyttänyt kiireistä arkea ja priorisointia, mutta siinä kohtaa kun siivous ei kiinnostele edes äitiyslomalla, voidaan vaan puhua laiskuudesta. Meillä ei siis siivota mitenkään erityisen säännöllisesti, vaan silloin kun tilanne näyttää hälyyttävältä. Saatan toisinaan ruokakuvia varten siivota jonkin tietyn alueen pöydästä… En myöskään silitä vaatteitani.

Epätasainen iho

Mulla on selluliittia, arpia, laikkuja ja kuivaa ihoa. Olen ollut aika meneväinen lapsi ja kaikennäköisiä vekkejä löytyy. Lisäksi mulla on atooppinen iho kaikkine hienouksineen. Nämä ovat olleet mulle pitkään jotenkin vaikeita sietää itsessäni, mutta vuosien mittaan sekin on hieman helpottunut.

Minulla on monia sairauksia

Sen lisäksi että olen moniallerginen ja atoopikko, mulla on parantumaton suolistosairaus. Crohnin tauti -diagnoosin olen saanut jo vuosia sitten ja olen sen kanssa oppinut elämään. Lisäksi omistan lukuisia epämääräisiä roskakoppadiagnooseja ja epäilyjä, kuten ”Crohnin tautiin eli regionaaliseen enteriittiin liittyvä määrittelemätön nivelsairausepäily” sekä epäily TOS-oireyhtymästä.

Motivoituminen asioihin, joista en pidä

Oh boy. Siinäpä vasta asia, jossa en erityisemmin loista. Tämä näkyy tuossa siivoamisessa erittäin hyvin, mutta myös roskisten viemisessä, aerobisessa treenissä, ihan minkä tahansa asian alkeiden opettelussa, kynsilakan poistamisessa, hedelmien kuorimisessa, käsitöiden lankojen päättelyssä…

Syön toisinaan liikaa, myös herkkuja

Onko edes olemassa joku, joka ei koskaan syö liikaa? Yleensä skenaario ilmenee, kun ruoka on hyvää, sitä on paljon ja keskityn samalla johonkin muuhun. Ja tietty silloin kun on jo syömisen aloittaessa liian nälkä.

Olen taipuvainen ahdistukseen

Ahdistun hyvin helposti. Liiallisesta kiireestä, suurista ihmismääristä, stressistä ja suurista tunteista. Toisinaan jo yksi riittävän tunnelatautunut ajatus voi laukaista ahdistuskierteen. Pari viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, koska päädyin ajattelemaan, että mitä jos joutuisin elämään ilman Niklasta. Itkin holtittomasti, pelkäsin kuolevani ja hyperventiloin niin pitkään, että taju lähti.  Jep.

Ryhti

Tämä on aina ennen ollut vahvuuksiani ja nyt raskausaikana ryhtini on suoraan sanottuna ihan pyllystä! Raskausajan muutokset kääntävät ryhdin herkästi etukumaraan ja tähän kun yhdistää koneella kököttämisen… Lopputulos ei ole hyvä. Onneksi tämä on mahdollista saada kuosiin myöhemmin!

aurinko2

Pointti ei ole se, että yritettäisiin tehdä itsestämme virheettömiä ja täydellisiä. Häivyttää epäkohdat pois. Ei! Pointtina on saada eniten irti siitä juuri sulle valikoituneesta cocktailista ja valjastaa epätäydellisyydet eduiksi. Sun uniikeiksi piirteiksi. Tärkeää olisi siis tunnistaa, mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka voit halutessasi muuttaa ja mitkä puolestaan olisi kannattavampaa hyväksyä osaksi itseä.

Näitähän keksisi vaikka kuinka, kun rupesi ajan kanssa miettimään! Tarkoituksenani ei ole nyt mollata itseäni ja kerätä mitään säälipisteitä. Suurimman osan listan asioista olen jo hyväksynyt ja osaa työstän vielä. Halusin nostaa esille sen, että ruudun takana on ihminen. Niin itseni, kuin muidenkin kohdalla.
Tuleeko mieleen mitään, mitä haluaisit itsestäsi jakaa?

Mitä on aito positiivisuus?

Minkälaisen mielikuvan herättää termi ”positiivinen ihminen”? Auringon kanssa kilpaa hymyilevä ikuinen optimisti, joka kääntää rikkoutuneet astiat ja polveen asti ulottuvan loskankin voitoksi? Usein tuntuu, että positiivisuudella tarkoitetaan juuri ylläkuvatun kaltaista tilannetta. Tottakai joku voi olla luonnostaan erittäin optimistisuuteen taipuvainen, mikä on hienoa! Kuitenkin varsin moni voi samaistua ajatukseen, että se loska enemmänkin harmittaa, samoin lattialle läsähtänyt lautanen. Emmekö me muut sitten ole positiivisia ihmisiä?

Mielestäni positiivisuus on laajempi käsite kuin vain henkilön mieliala. Toinen voi kyllä olla useimmiten yhtä hymyä, mutta ei se välttämättä kerro hänen elämänasenteestaan juuta eikä jaata. Ihan jokaisella meistä on haastavia tilanteita, harmitusta ja suoraan sanottuna p*skoja päiviä. Positiivinen asenne ei tarkoita negatiivisten tuntemusten ja tapahtumien lakaisemista maton alle. Positiivinenkin ihminen voi harmistua, itkeä, kiukuta olkkarin lattialla tai potkia ärsytyksessään pikkukiviä kävelyllä.

Mikä sitten erottaakaan positiivarin ja peruspessimistin?

  • Positiivinen ihminen nousee negatiivisten tunteiden alhosta nopeammin. Hänellä on myös yleisesti toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen ja elämään kaikkine haasteineen.
  • Negatiivisten tunteiden käsittely ja ilmaisu on erilaista. Positiivari kyllä tiedostaa erilaiset tunnetilansa, hyväksyy ne ja pyrkii tekemään asialle jotain, jos mahdollista. Peruspessimisti puolestaan päätyy valittamaan, joko ääneen tai pään sisällä sekä vellomaan ikävässä olossa.
  • Positiivinen tyyppi näkee ennemmin mahdollisuuksia kuin haasteita ja ongelmia. Se ei tarkoita, että hän eläisi vaaleanpunaisessa hattaramaailmassa tiedostamatta mahdollisia probleemia – Hän tietoisesti (joissain tapauksissa myös tiedostamatta) päättää keskittyä mahdollisuuksiin, varautuen samalla tuleviin haasteisiin.
  • Kökkeröiden päivien määrä vaihtelee radikaalisti. Negatiivisemmalla tyypillä niitä saattaa olla valtaosa viikonpäivistä, kun taas positiivari saattaa paahtaa monta viikkoa ilman erityisen huonoja päiviä.

Positiivisuus ei myöskään ole mustavalkoista. Ei ihminen ole joko täysin positiivinen tai täysin negatiivinen. On olemassa kaikenlaisia välimuotoja, monenlaisia harmaan sävyjä mustan ja valkoisen välissä. Positiivisuutta voisi siis ajatella janana: Opettelemalla voit tulla positiivisemmaksi pikkuhiljaa, askel askeleelta omaan tahtiin.

Positiivisuuden opettelu on teoriassa varsin helppoa, käytännössä vaikeaa. Hankalan ja ärsyttävän tilanteen tullen voi miettiä, että jospa reagoisin tähän toisin. Onko tilanne todella niin paha, kuin miltä se mielessäni juuri nyt vaikuttaa? Voit myös etsimällä etsiä hyviä puolia päällisin puolin ikävästä asiasta. Tällöin täytyy kuitenkin muistaa, että positiivisuudestakin on helppo tehdä päälle liimattua pintaa. Sisälle patoutuneet negatiiviset tunteet täytyy jossain välissä käsitellä, sillä ne aiheuttavat sinne jumahtaessaan hurjat määrät pahaa oloa. Oman juurtuneen ajattelumallin, tunteiden käsittelyn ja reagointityylin muutos vaatii aikaa, joten olethan itsellesi armollinen!

Voisikin siis hyvin sanoa, että positiivinen tyyppi on huippuhyvä käsittelemään negatiiviset tunteensa ja kääntämään ne toiveikkuudeksi sekä etsimään mahdollisuuksia haastavistakin tilanteista. Aika mainio ominaisuus, sanoisin.

Mä olin pitkään se tyyppi, joka aina kielsi negatiiviset tunteensa – Olin aina iloinen, hyvällä tuulella, mikään ei haitannut tai harmittanut. Sanomattakin selvää, että ne elämän negatiiviset tunteet jäivät muhimaan sinne mieleen käsittelemättä melko huonoin seurauksin. Negatiivisten tunteiden salliminen oli yksi avain siihen, että minusta tuli aidosti positiivisempi ihminen!
Kallistutko tällä hetkellä enemmän positiivisen vai negatiivisen puolelle mielenmaisemaltasi?

Et ehkä tarvitse uusia kenkiä, vaan enemmän itsearvostusta

Päässäni ovat melko paljon pyörineet viime aikoina itsetunto, kehonkuva ja suhde omaan itseen. Osittain varmasti raskauden ja menneisyyden kokemuksien vuoksi, mutta myös kirjaprojektiin liittyen. Luen tällä hetkellä Cynthia M. Bulikin kirjaa Nainen peilissä, joka käsittelee naisten ulkonäköpaineita ja itsetuntoa. Kirja on tähän mennessä ollut pääosin erittäin hyvä ja auttaa kyseenalaistamaan syväänkin juurtuneita ajatusmalleja.

Yksi ajatus on noussut esille toistuvasti jo kirjan alussa: Naiset näyttäisivät purkavan itsetuntonsa haasteita ulkonäkönsä paranteluun ja kuluttamiseen. Ajatus liittyy voimakkaasti siihen, ettemme olisi riittävän hyviä ihan tällaisenaan, vaan meidän täytyy kohentaa itseämme tullaksemme kelpaaviksi. Itsetunto on sidottu kehon muotoihin ja ulkoiseen olemukseen. Toisin sanoen ratkaisemme haasteet kenkä- ja korukokoelman uusimisella sen sijaan, että käsittelisimme oikeasti alla piilevää syytä – riittämättömyyden tunnetta ja itsearvostuksen puutetta.

Ihan kokonaan en kirjassa esitettyä ajatusmaailmaa allekirjoittaisi: Uskon nykymaailmassa yhä useamman tiedostavan median ja ympäristön luomat ulkonäkö- ja kulutuspaineet sekä kiinnittävän näihin huomiota. Kirja antaa jotenkin ymmärtää, että jokainen tyttö on kasvatettu hiljaiseksi lampaaksi, joka ei uskalla kertoa mielipiteitään ja ilmaisee itseään vain näyttämällä nätiltä sekä kokee ikuista painetta olla vieläkin nätimpi.

Mielestäni ongelmaksi tilanne muuttuu, jos lapsille ja nuorille viestitään voimakkaasti Olisit parempi, jos olisit toisenlainen. Tottahan se on, että tyttöjä rohkaistaan usein pienestä pitäen olemaan kiinnostuneita vaatteista, meikeistä ja prinsessaleikeistä. Sanavalmius, itsensä älyllinen ilmaiseminen ja prinsessan vaatteet eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Olisi mahtavaa, jos lapselle saisi kehittyä terve itsetunto ihan juuri sellaisena kuin hän on – ilman vaatimusta tietynlaisesta käytöksestä tai ulkomuodosta. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset näkyvät usein itsearvostuksessa vielä vuosien päästäkin.

pikkumyy2 (2)

Tuleeko sulle koskaan sellainen olo, että olisi kyllä kiva ostaa jotain? Ei oikein edes osaa sanoa, että mitä, kunhan vaan jotain. Sitten päätyykin ostamaan jotain vähän väärän värisiä euron kynsilakkoja tarjouksesta. Ei oikeastaan sitä mitä tarvitsit, vaan sitä mitä nyt sattui tulemaan vastaan. Been there, done that.

Jollain tasolla pystyn siis samaistumaan kirjan väitteeseen. Varsinkin nuorempana tykkäsin hirveästi ostella kaikkea ja mitä halvemmalla sain ison kasan vaatteita, sen parempi. En miettinyt vaatteiden alkuperää tai käyttöikää. Tärkeämpää itselleni oli se hetkellinen tunne, illuusio uudesta ja paremmasta minusta: Paikkasin tyhjiötä ja heikkoa itsetuntoa ostelemalla.

Olen käsitellyt omat itsetuntopeikkoni moneen kertaan ja päässyt osittain niiden juurille. Pääsyy lienee perfektionistinen suorittajaluonteeni sekä kolhut kaveririntamalla. Kotipuolella olen onnekseni aina saanut tukea ja kannustusta, enkä tiedä missä jamassa itsetuntoni olisi, jos sielläkin olisi ollut haasteita.
En nyt sano, että kaikki ostaminen on väärin, mutta nykymaailman kulutustahdilla olisi erittäin fiksua kiinnittää huomiota omiin ostopäätöksiinsä. Nykyisin kyseenalaistan tarkkaan omat ostokseni, sillä tiedostan etten aina haluamisestani huolimatta tarvitse kyseistä vaatekappaletta, laukkua, kenkäparia, meikkituotetta tai korua. Ostan harvemmin, laatua ja vain sellaisia asioita, jotka todella iskevät. Minulla ei ole enää  niin voimakasta tarvetta arvottaa itseäni omistamieni vaatteiden ja ulkokuoren perusteella. 

Jos siis sen sijaan, että ajattelematta ostaisimme jokaiseen tunnereaktioon uuden paidan, pureutuisimmekin itse ongelmaan? Tunteiden käsittelyn paikkaaminen kuluttamisella on nimittäin vain laastari: Ostamisesta saatu mielihyvä on väliaikaista, sillä pian täytyy ostaa lisää sen säilyttämiseksi. Jo pelkästään se, että tiedostaa taustalla jylläävän tunteen, voi auttaa helpottamaan oloa ja välttämään hutiostokset.

Myös kyseenalaistaminen voi auttaa: Miksi haluaisin ostaa tämän liian kalliin ripsientaivutuslaitteen? Onko kyse oikeasta tarpeesta vai siitä millaiseksi haluaisin tuntea itseni? Ostaessamme tavaraa, ostamme usein mielikuvia: Tällä laitteella saan upean taipuisat ripset, joilla sitten hurmaan sen unelmieni miehen. Jos ripseni olisivat yhtä hienot kuin tässä kuvassa, näyttäisin varmasti pirteämmältä töissä ja saisin enemmän asiakkaita. Harvemminhan kukaan toisessa ihastuu ripsiin tai asiakkuus perustuu ammattilaisen ulkonäköön. Nämä ovat kuitenkin keinoja selittää itselleen ostotarpeen olevan todellinen.

Jos tunnistaa itsessään ja ostokäyttäytymisessään vastaavia piirteitä, saattaa se olla signaali itsetunnon kehittämisen tarpeesta. Terve itsetunto ja itsearvostus eivät ole sidoksissa vaatteiden tyylikkyyteen, hiusmalliin tai brändikelloon, vaan ne ovat lähtöisin paljon syvemmältä. Omaa suhdetta itseensä on mahdollista kehittää ja muokata, vaikka olisikin omaksunut tietynlaisen katsantokannan sekä selviytymiskeinon tunteiden käsittelyyn. Työtähän se vaatii, mutta mikäpä saavuttamisen arvoinen ei vaatisi?

Samaistuitko? Vai et? Oli näkökantasi millainen tahansa, kommentoi se kommettiboksiin! Olen tällä hetkellä kiinnostunut itsetuntoasioiden lisäksi myös entistä enemmän kestävän kehityksen mukaisesta elämisestä – Kiinnostaako sellainen aihepiiri ruudun sillä puolen?