Paino hyvinvoinnin mittarina: Annatko vaa’an määrittää päivän fiiliksen?

On ihan tavallinen päivä. Olo on kiva ja tuntuu hyvältä omassa kropassa. Päätät hypätä vaa’alle. Mitä?! Plus 2kg? Olit niin varma, että paino olisi pudonnut tai edes samoissa lukemissa. Harmittaa. Hyvä fiilis on tiessään ja tilalle astuu morkkis sekä olisi pitänyt kieltäytyä siitä mummon leipomasta pullasta -ajatusketju. Pitäiskö alkaa taas laihduttaa?

Mitä ihmettä juuri tapahtui? Annoit painon, ulkoisen tekijän, määrittää mielialasi. Kaikki oli vallan hyvin, ennen kuin painolukema rävähti silmillesi vaa’an näytöltä. Mikään ei kuitenkaan konkreettisesti muuttunut noiden muutamien sekuntien aikana. Ainoastaan jokin mielessäsi muuttui. Paino on sinänsä kelju hyvinvoinnin mittari, että se saattaa ihan normaalilla vaihtelullaankin saada sinut voimaan huonommin – erityisesti henkisesti.

Paino ahdistaa todella monia naisia. Sen nousuihin ja laskuihin reagoidaan kuin kyse olisi vähintäänkin sijoitusrahaston kurssien romahtamisesta tai räjähdysmäisestä kasvusta – tietenkin kääntäen verrannollisesti. Sen alhaisemman painolukeman vuoksi ollaan usein valmiita laihduttamaan mitä kyseenalaisimmilla keinoilla ja rääkkäämään sekä kehoa että mieltä. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa naisista ajattelee ja järkeilee myös olevansa ihan sopivan kokoisia ja kelpaavansa sellaisena kuin ovat. Painosta ja kehonkuvasta ovat kirjoittaneet muun muassa ihanat Iida, Annika ja Eve.

Itsellenikin paino on menneisyydessä ollut jotenkin hurjan merkityksellinen juttu. Syömishäiriön myötä painon tarkkailu eteni ihan obsessiivisiin mittoihin ja muistan itkeneeni puolen kilon painonnousua. Raskausaikana seurasin jännityksellä omia fiiliksiäni painonnousun suhteen. Huijasin pahasti, jos väittäisin, ettei painonnousu hetkauttanut minua mihinkään tällä kertaa: Tuntuihan se pahalta, mutta osasin järkeillä tilanteen sitä vaativan. On kuitenkin hämmentävää, miten jopa raskaana oleville luodaan paineita mahdollisimman pienistä raskauskiloista ja niiden pudottamisesta pikavauhtiin. Nyt synnytyksen jälkeen on ihan vapauttavaa, etten edes tiedä tämän hetken painoani. Ja ensimmäistä kertaa ei oikeastaan edes kiinnosta.

Tänään Syömishäiriöliitto SYLI:n Älä laihduta – päivänä ajattelin sanoa muutaman sanasen painosta ja sen suhteesta hyvinvointiin.

paino

Paino hyvinvoinnin mittarina

Miksi ihmeessä painoa sitten käytetään hyvinvoinnin mittarina? Tottakai sillä on jotakin merkitystä terveyden kannalta: On aika aukottomasti osoitettu, että sairauksien riski kasvaa ylipainon kasvaessa. Kuitenkin tulee huomioida, että kyseessä on riskin kasvu. Ei siis suora yhteys, jonka mukaan yksioikoisesti ylipaino = sairaus. Ylipainoinen voi olla terveempi kuin normaalipainoinen tai hoikka, mikäli hänellä on terveemmät elämäntavat.

Vastatakseni kysymykseeni: Painoa käytetään mittarina terveys-sairaus-riskiakselilla, koska se on helppo, edullinen ja nopea tapa arvioida tilannetta. Tästä kuitenkin voi syntyä vaikka minkälaisia virhetulkintoja. Olemme varmaan kaikki kuulleet esimerkin, jossa urheilullista nuorta naista tai miestä kehotetaan laihduttamaan, koska BMI on yli 25? Lihasmassa on rasvamassaa tiheämpää, jolloin runsaasti lihasta omaavan henkilön paino on korkeampi kuin vähemmän lihaksikkaan henkilön. Tai mitä väliä edes mistä se viimeinen kilo koostuu: Eikö tuntuisikin jotenkin nurinkuriselta ajatella, että heti kun paino nousee tietyn pisteen yli, muuttuisimme jotenkin sairaiksi tai epäterveiksi?

Kuten olen kirjoitellut aiemmin, painoon vaikuttaa todella moni tekijä eikä se ole stabiili suure. Se heittelee jatkuvasti elämäntapojen puitteissa suuntaan tai toiseen. Painon äkillisen nousun syistä voit lukea täältä. Kun ymmärtää painon heittelyn syitä paremmin, on se myös helpompi hyväksyä: Jos kyseessä on kerran muuttuva tekijä, miksi annan sen vaikuttaa niinkin voimakkaasti hyvinvointiini?

paino

Miten sinä voit?

Seuraavaksi aion jatkaa kliseellä, mutta se nyt vain sattuu olemaan totta. Paino on vain numero.  Oma kokemuksesi hyvinvoinnista on paljon tärkeämpää kuin yksikään luku. Hyvinvointia voi kokea ihan missä tahansa painossa, muodossa tai koossa. Huomaisitko ilman vaakaa painosi muuttuneen hieman? Hyvin todennäköisesti et.

Jos kerran paino ei ole hyvä hyvinvoinnin ja terveyden mittari, mikä olisi? Hyvinvointia on käsitteenä hankala arvioida, sillä se on niin voimakkaasti sidottu yksilön kokemukseen. Vain sinä voit määrittää milloin juuri sinulla on hyvä olla. On paljon muitakin keinoja arvioida hyvinvointia kuin paino. Itse näkisin ennemmin mielekkääksi arvioida hyvinvointia lisäävien tapojen toteutumista arjessa kuin yhtä yksittäistä lukuarvoa. Lisäksi havainnointia voi kohdistaa omaan mieleen ja ajatuksiin: Mitä ajatuksesi kertovat hyvinvoinnistasi?

Hyvinvoinnin tsekkauslista

• Syötkö päivittäin värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään 500g?
• Juotko 2l vettä päivässä?
• Nukutko 7-9h yössä?
• Liikutko jollakin tavalla (treeni, hyötyliikunta) vähintään 60min/10 000 askelta päivässä?
• Koetko päivittäin tai lähes päivittäin arkesi ja työsi/opiskelusi mielekkääksi?
• Onko mielialasi pääsääntöisesti positiivisen puoleinen?
• Puhutko itsellesi kannustavasti ja rohkaisevasti?
• Oletko arjessa pääsääntöisesti energinen ja jaksat hyvin?

Oheisia kysymyksiä pohtimalla voit arvioida hyvinvointisi tilaa. Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole luoda paineita tai olettaa näiden tekijöiden olevan kaikilla samanlaisia. On vain todennäköisempää olla hyvinvoiva, jos vastaa näihin kysymyksiin kyllä. On kuitenkin myös ihan mahdollista kokea huonoa oloa näistä huolimatta ja silloin kannattaakin jutella asiasta joko ystävälle tai ammattilaiselle.

paino

Oletko sinä huomannut painon vaikuttavan mielialaasi positiivisesti tai negatiivisesti?

”Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivomme, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on. – Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Älä laihduta -päivänä keskustellaan hyvinvoinnista ja terveydestä, joiden lähtökohtana ja päämääränä ei ole laihtuminen. Älä laihduta -päivä viestii, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Älä laihduta -päivänä julistetaan painorauha.” Syömishäiriöliitto SYLI.

Epätäydellinen

Arjessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on hyvin helppo hairahtua uskomaan, että muiden elämä olisi jotenkin täydellistä. Ettei heillä ole samalla tavalla vastoinkäymisiä tai haasteita. On upean valkoista hymyä, vaivatonta peiliselfietä, huolellisesti aseteltuja smoothiekulhoja ja aina hyvin sujuneita treenejä.

Näillä ihmisillä on kuitenkin myös se oma elämä siellä ruudun toisella puolen. On sairauksia, onnettomuuksia, arjen kömmähdyksiä, sydänsuruja, vaikeita tunteita ja motivaatiopulaa. Työttömyyttä, persaukisuutta, ympäripyöreitä työpäiviä, rakoilevia parisuhteita. Sotkuinen koti, likaisia astioita ja pyykkivuori. Epäkohteliasta käytöstä, rumia sanoja, häpeää ja hymyn katoamista. On epätäydellisyyttä, jota et ehkä voi nähdä tai jota et vain ole huomannut.

Katsomme aina itseämme liian läheltä – kohtaamamme haasteet vaikuttavat suurilta, epäkohdat ulkonäössämme valtavilta ja omat persoonalliset vajavaisuutemme anteeksiantamattomilta. Kuitenkin jos tiedostaisimme myös muiden kamppailevan näiden ihan samojen haasteiden kanssa, olisimmeko itseämme kohtaan niin julmia?

aurinko3

Minä en ole mikään superihminen. Näen itsessäni paljon kehitettävää ja suurin osa näistä on ihan todellisia epätäydellisyyksiä. Se on kuitenkin ok olla epätäydellinen ja vähän rikkinäinenkin. Tärkeintä itselleni on aitous ja sen vuoksi haluaisinkin jakaa kanssanne 10 asiaa, jotka tekevät minusta epätäydellisen (ja samalla juuri minut).

Kärsimättömyys & huono epäonnistumisen sietokyky

Olen luonteeltani hyvin kärsimätön. Tämä näkyy erityisesti, kun koen olevani jossakin huono. Ensimmäisenä tulee mieleen golfin opettelu. Taannuin ihan lapsen tasolle ja heittelin mailaa pitkin viheriötä – koska en vain osannut.

Vinot alahampaat & purentakisko

Olen saanut eniten kehuja hymystäni ja hampaistani. Ne ovat todellisuudessa hieman vinot ja alaetuhampaat menevät päällekkäin. Lisäksi puren hampaita voimakkaasti yhteen öisin, mistä aiheutuu voimakas niskajännitys ja päänsärky. Käytän siis purentakiskoa, näytän mursulta ja puhun sössöttäen pitkin iltaa.

Somen selaaminen

Vaikka olen tästä puhunut paljon aiemmin, olen välillä ihan sysihuono irtautumaan puhelimesta. Olen kyllä onnistunut sitä vähentämään, mutta toisinaan tulee pidettyä somenselausmaratoneja – aina niskakramppiin asti. Not good.

Laiskuus

Joissakin asioissa olen oikeasti laiska. Olen tähän mennessä syyttänyt kiireistä arkea ja priorisointia, mutta siinä kohtaa kun siivous ei kiinnostele edes äitiyslomalla, voidaan vaan puhua laiskuudesta. Meillä ei siis siivota mitenkään erityisen säännöllisesti, vaan silloin kun tilanne näyttää hälyyttävältä. Saatan toisinaan ruokakuvia varten siivota jonkin tietyn alueen pöydästä… En myöskään silitä vaatteitani.

Epätasainen iho

Mulla on selluliittia, arpia, laikkuja ja kuivaa ihoa. Olen ollut aika meneväinen lapsi ja kaikennäköisiä vekkejä löytyy. Lisäksi mulla on atooppinen iho kaikkine hienouksineen. Nämä ovat olleet mulle pitkään jotenkin vaikeita sietää itsessäni, mutta vuosien mittaan sekin on hieman helpottunut.

Minulla on monia sairauksia

Sen lisäksi että olen moniallerginen ja atoopikko, mulla on parantumaton suolistosairaus. Crohnin tauti -diagnoosin olen saanut jo vuosia sitten ja olen sen kanssa oppinut elämään. Lisäksi omistan lukuisia epämääräisiä roskakoppadiagnooseja ja epäilyjä, kuten ”Crohnin tautiin eli regionaaliseen enteriittiin liittyvä määrittelemätön nivelsairausepäily” sekä epäily TOS-oireyhtymästä.

Motivoituminen asioihin, joista en pidä

Oh boy. Siinäpä vasta asia, jossa en erityisemmin loista. Tämä näkyy tuossa siivoamisessa erittäin hyvin, mutta myös roskisten viemisessä, aerobisessa treenissä, ihan minkä tahansa asian alkeiden opettelussa, kynsilakan poistamisessa, hedelmien kuorimisessa, käsitöiden lankojen päättelyssä…

Syön toisinaan liikaa, myös herkkuja

Onko edes olemassa joku, joka ei koskaan syö liikaa? Yleensä skenaario ilmenee, kun ruoka on hyvää, sitä on paljon ja keskityn samalla johonkin muuhun. Ja tietty silloin kun on jo syömisen aloittaessa liian nälkä.

Olen taipuvainen ahdistukseen

Ahdistun hyvin helposti. Liiallisesta kiireestä, suurista ihmismääristä, stressistä ja suurista tunteista. Toisinaan jo yksi riittävän tunnelatautunut ajatus voi laukaista ahdistuskierteen. Pari viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, koska päädyin ajattelemaan, että mitä jos joutuisin elämään ilman Niklasta. Itkin holtittomasti, pelkäsin kuolevani ja hyperventiloin niin pitkään, että taju lähti.  Jep.

Ryhti

Tämä on aina ennen ollut vahvuuksiani ja nyt raskausaikana ryhtini on suoraan sanottuna ihan pyllystä! Raskausajan muutokset kääntävät ryhdin herkästi etukumaraan ja tähän kun yhdistää koneella kököttämisen… Lopputulos ei ole hyvä. Onneksi tämä on mahdollista saada kuosiin myöhemmin!

aurinko2

Pointti ei ole se, että yritettäisiin tehdä itsestämme virheettömiä ja täydellisiä. Häivyttää epäkohdat pois. Ei! Pointtina on saada eniten irti siitä juuri sulle valikoituneesta cocktailista ja valjastaa epätäydellisyydet eduiksi. Sun uniikeiksi piirteiksi. Tärkeää olisi siis tunnistaa, mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka voit halutessasi muuttaa ja mitkä puolestaan olisi kannattavampaa hyväksyä osaksi itseä.

Näitähän keksisi vaikka kuinka, kun rupesi ajan kanssa miettimään! Tarkoituksenani ei ole nyt mollata itseäni ja kerätä mitään säälipisteitä. Suurimman osan listan asioista olen jo hyväksynyt ja osaa työstän vielä. Halusin nostaa esille sen, että ruudun takana on ihminen. Niin itseni, kuin muidenkin kohdalla.
Tuleeko mieleen mitään, mitä haluaisit itsestäsi jakaa?

Katsomme maailmaa erilaisten linssien läpi

En muista tarkalleen, koska havahduin ihmisten erilaisiin näkökulmiin ja värittyneisiin maailmankuviin. Erityisesti nuorempana sitä jotenkin automaattisesti oletti sen oman katsantokantansa olevan ainoa oikea, ehkä jopa ainoa olemassa oleva. Näin vanhemmiten on kuitenkin käynyt melko selväksi, että me ihmiset ajattelemme asioista hyvinkin eri tavoin ja tarkkailemme maailmaa erilaisten linssien sävyttämänä.

Elämäntapahtumien kokeminen määrittyy pitkälti niistä omista linsseistä: Samat asiat voivat näyttää täysin erilaisilta eri näkökulmista tarkasteltuna. Oli kyse sitten pienistä tai suurista asioista, näkökulma määrittelee reaktiomme.

Esimerkiksi kokemus musiikista tai tietystä kappaleesta voi olla hyvinkin erilainen riippuen henkilöstä. Minulla ja miehelläni tilanne on juuri tällainen. Musiikki on meille molemmille tärkeää ja ihana kokemus, mutta erilaisista syistä. Mies kuulee musiikista sanat ja sanoman. Minä taas kuulen sävelen, rytmin ja vivahteet, en sanoja. Tämä selittää muun muassa sen, että minä saatan tykätä kappaleesta, jossa on kamalat sanat, joita toinen ei voi sietää.

Linssiemme kehittymiseen vaikuttavat paitsi elämän varrelle osuneet iloiset ja epäonniset tapahtumat, myös esimerkiksi omat arvot, kasvatus ja ihmissuhteet sekä persoonallisuus.  Linssit voivat myös vaihtaa väriä iän myötä. Itse olen ollut varsin optimistinen nuorempana ja koen olevani edelleenkin tietyissä asioissa. Sen sijaan itseeni kohdistuvat asiat näen varsin pessimistisen näkökulman kautta: Kuvittelen useimmiten pahimpia mahdollisia skenaarioita ja olen onnellinen, jos niin ei tapahdukaan. Tällä lienee yhteys moniin pettymyksiin niin oman terveyden kuin ihmissuhteidenkin osalta.

Voisimme hyödyntää arjessamme enemmänkin sitä ymmärrystä siitä, että tiirailemme maailmaa niin erilaisista näkökulmista. Kun joku joskus suuttuu mitättömän pienestä asiasta. Kun toinen näkee ihanan auringonpaisteen sijasta ulkona liian kirkkaan tai lumisohjoisen kelin. Kun peilistä näkyykin kauneuden sijaan epäkohtia ja virheitä. Kun toinen keskittyy kaikkeen siihen positiiviseen mitä näkee ja unohtaa ne negatiiviset.

Lähtökohtaisesti kuitenkin oletamme, että muiden linssit ovat samankaltaiset kuin omamme. Vähintäänkin yritämme vääntää toisen näkökulmaa sopimaan omaamme. Jokaisessa perspektiivissä on kuitenkin etunsa – Miten tylsää olisikaan, jos kaikki katselisimme maailmaa samalla tavalla? Monta syvällistä ja avartavaa keskustelua jäisi käymättä. Sen sijaan, että koitamme sovittaa omaa linssiämme väkisin muiden silmään, voisimme oppia heidän näkökulmastaan ja he meidän.

Tulipas taas vähän syvällisempää pohdiskelua vaihteeksi! Miten sinä näet tämän asian? Oletko tietoinen omiin näkökulmiisi vaikuttavista tekijöistä?

Et ehkä tarvitse uusia kenkiä, vaan enemmän itsearvostusta

Päässäni ovat melko paljon pyörineet viime aikoina itsetunto, kehonkuva ja suhde omaan itseen. Osittain varmasti raskauden ja menneisyyden kokemuksien vuoksi, mutta myös kirjaprojektiin liittyen. Luen tällä hetkellä Cynthia M. Bulikin kirjaa Nainen peilissä, joka käsittelee naisten ulkonäköpaineita ja itsetuntoa. Kirja on tähän mennessä ollut pääosin erittäin hyvä ja auttaa kyseenalaistamaan syväänkin juurtuneita ajatusmalleja.

Yksi ajatus on noussut esille toistuvasti jo kirjan alussa: Naiset näyttäisivät purkavan itsetuntonsa haasteita ulkonäkönsä paranteluun ja kuluttamiseen. Ajatus liittyy voimakkaasti siihen, ettemme olisi riittävän hyviä ihan tällaisenaan, vaan meidän täytyy kohentaa itseämme tullaksemme kelpaaviksi. Itsetunto on sidottu kehon muotoihin ja ulkoiseen olemukseen. Toisin sanoen ratkaisemme haasteet kenkä- ja korukokoelman uusimisella sen sijaan, että käsittelisimme oikeasti alla piilevää syytä – riittämättömyyden tunnetta ja itsearvostuksen puutetta.

Ihan kokonaan en kirjassa esitettyä ajatusmaailmaa allekirjoittaisi: Uskon nykymaailmassa yhä useamman tiedostavan median ja ympäristön luomat ulkonäkö- ja kulutuspaineet sekä kiinnittävän näihin huomiota. Kirja antaa jotenkin ymmärtää, että jokainen tyttö on kasvatettu hiljaiseksi lampaaksi, joka ei uskalla kertoa mielipiteitään ja ilmaisee itseään vain näyttämällä nätiltä sekä kokee ikuista painetta olla vieläkin nätimpi.

Mielestäni ongelmaksi tilanne muuttuu, jos lapsille ja nuorille viestitään voimakkaasti Olisit parempi, jos olisit toisenlainen. Tottahan se on, että tyttöjä rohkaistaan usein pienestä pitäen olemaan kiinnostuneita vaatteista, meikeistä ja prinsessaleikeistä. Sanavalmius, itsensä älyllinen ilmaiseminen ja prinsessan vaatteet eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois. Olisi mahtavaa, jos lapselle saisi kehittyä terve itsetunto ihan juuri sellaisena kuin hän on – ilman vaatimusta tietynlaisesta käytöksestä tai ulkomuodosta. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset näkyvät usein itsearvostuksessa vielä vuosien päästäkin.

pikkumyy2 (2)

Tuleeko sulle koskaan sellainen olo, että olisi kyllä kiva ostaa jotain? Ei oikein edes osaa sanoa, että mitä, kunhan vaan jotain. Sitten päätyykin ostamaan jotain vähän väärän värisiä euron kynsilakkoja tarjouksesta. Ei oikeastaan sitä mitä tarvitsit, vaan sitä mitä nyt sattui tulemaan vastaan. Been there, done that.

Jollain tasolla pystyn siis samaistumaan kirjan väitteeseen. Varsinkin nuorempana tykkäsin hirveästi ostella kaikkea ja mitä halvemmalla sain ison kasan vaatteita, sen parempi. En miettinyt vaatteiden alkuperää tai käyttöikää. Tärkeämpää itselleni oli se hetkellinen tunne, illuusio uudesta ja paremmasta minusta: Paikkasin tyhjiötä ja heikkoa itsetuntoa ostelemalla.

Olen käsitellyt omat itsetuntopeikkoni moneen kertaan ja päässyt osittain niiden juurille. Pääsyy lienee perfektionistinen suorittajaluonteeni sekä kolhut kaveririntamalla. Kotipuolella olen onnekseni aina saanut tukea ja kannustusta, enkä tiedä missä jamassa itsetuntoni olisi, jos sielläkin olisi ollut haasteita.
En nyt sano, että kaikki ostaminen on väärin, mutta nykymaailman kulutustahdilla olisi erittäin fiksua kiinnittää huomiota omiin ostopäätöksiinsä. Nykyisin kyseenalaistan tarkkaan omat ostokseni, sillä tiedostan etten aina haluamisestani huolimatta tarvitse kyseistä vaatekappaletta, laukkua, kenkäparia, meikkituotetta tai korua. Ostan harvemmin, laatua ja vain sellaisia asioita, jotka todella iskevät. Minulla ei ole enää  niin voimakasta tarvetta arvottaa itseäni omistamieni vaatteiden ja ulkokuoren perusteella. 

Jos siis sen sijaan, että ajattelematta ostaisimme jokaiseen tunnereaktioon uuden paidan, pureutuisimmekin itse ongelmaan? Tunteiden käsittelyn paikkaaminen kuluttamisella on nimittäin vain laastari: Ostamisesta saatu mielihyvä on väliaikaista, sillä pian täytyy ostaa lisää sen säilyttämiseksi. Jo pelkästään se, että tiedostaa taustalla jylläävän tunteen, voi auttaa helpottamaan oloa ja välttämään hutiostokset.

Myös kyseenalaistaminen voi auttaa: Miksi haluaisin ostaa tämän liian kalliin ripsientaivutuslaitteen? Onko kyse oikeasta tarpeesta vai siitä millaiseksi haluaisin tuntea itseni? Ostaessamme tavaraa, ostamme usein mielikuvia: Tällä laitteella saan upean taipuisat ripset, joilla sitten hurmaan sen unelmieni miehen. Jos ripseni olisivat yhtä hienot kuin tässä kuvassa, näyttäisin varmasti pirteämmältä töissä ja saisin enemmän asiakkaita. Harvemminhan kukaan toisessa ihastuu ripsiin tai asiakkuus perustuu ammattilaisen ulkonäköön. Nämä ovat kuitenkin keinoja selittää itselleen ostotarpeen olevan todellinen.

Jos tunnistaa itsessään ja ostokäyttäytymisessään vastaavia piirteitä, saattaa se olla signaali itsetunnon kehittämisen tarpeesta. Terve itsetunto ja itsearvostus eivät ole sidoksissa vaatteiden tyylikkyyteen, hiusmalliin tai brändikelloon, vaan ne ovat lähtöisin paljon syvemmältä. Omaa suhdetta itseensä on mahdollista kehittää ja muokata, vaikka olisikin omaksunut tietynlaisen katsantokannan sekä selviytymiskeinon tunteiden käsittelyyn. Työtähän se vaatii, mutta mikäpä saavuttamisen arvoinen ei vaatisi?

Samaistuitko? Vai et? Oli näkökantasi millainen tahansa, kommentoi se kommettiboksiin! Olen tällä hetkellä kiinnostunut itsetuntoasioiden lisäksi myös entistä enemmän kestävän kehityksen mukaisesta elämisestä – Kiinnostaako sellainen aihepiiri ruudun sillä puolen?