Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Seuraava tarina sisältää jonkin verran tuskaa, verta, hikeä ja kyyneleitä pitkään tekstiin nidottuna. Jos siis olet näille asioille superherkkis tai sulla on kiire niin kannattaa ehkä jättää lukeminen väliin!

Tämä on tarina siitä, miten minusta ihan konkreettisesti tuli äiti: Miten lapsemme saapui maailmaan. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmiemme mukaisesti (koskapa menisi), mutta lopputulos oli mitä parhain. Olisi tosi hienoa kirjoittaa, miten synnytys alkoi spontaanisti, eteni nopeasti, kivunlievityksiä ei tarvittu ja vauvan voinnista ei ollut huolta. En valitettavasti voi mitään näistä omalla kohdallani sanoa todeksi. Aloitetaan siis ihan alusta, päivästä lasketun ajan jälkeen.

Synnytys – käynnistys, kipua ja huolta vauvasta

Kuten ehkä muistatkin, kärsin loppuraskaudessa hirvittävistä hermosäryistä. Tämän vuoksi minulle oli sovittu lasketun ajan jälkeiselle päivälle käynnistyskonsultaatio, josta oli määrä ensin soitella hoitajalle sairaalaan. Aamulla tilanne näytti siltä, ettei sovittua konsultaatiota voitaisikaan pitää, sillä sairaalassa oli liian täyttä. Romahdin, sillä en sietänyt ajatusta enää yhdestäkään päivästä sen kivun kanssa. Kuultuaan epätoivoni hoitaja lupasi soittaa uudelleen ja kertoa mikäli heiltä löytyisi tilaa myöhemmin.

Odotin soittoa kuin kuuta nousevaa – säpsähdin puhelimen soidessa ja sydän löi kurkussa. Voit lähteä tulemaan tänne. Ne olivat parhaat sanat vähään aikaan.

Olimme sairaalassa varttia vaille kahdelta. Lääkärin konsultoinnin jälkeen synnytys päädyttiin käynnistämään ballongilla selän tilanteen vuoksi. Normaalisti ballongin kanssa lähdetään vielä odottelemaan tilanteen edistymistä (= kohdunkaulan avautumista) kotiin, mutta lääkäri katsoi tapauksessani parhaaksi jäädä sairaalaan seurantaan. Hän nimittäin jo mietti selän leikkaamista asap.

Jo noin tunnin kuluttua ballongin laittamisesta supistukset alkoivat olla todella napakoita ja liikkuminen teki kipeää. Tässä vaiheessa pärjäsin vielä hienosti ilman kivunlievityksiä. Hengittelin syvään ja Niklas puristi akupainantapistettä peukalon ja etusormen välissä. Kätilö tuli tavalliseen tapaan laittamaan vauvan sydänäänten seurantaa varten piuhoja ja käyriä vatsalleni. Sykkeissä ei vikaa ja supistuksia tulee, mainiota!

Supistukset voimistuivat entisestään, mutta tilanne eteni avautumisen suhteen todella hitaasti. Ennen ballongin irtoamista ei kuitenkaan voitu tehdä kalvojen puhkaisua tai muitakaan toimenpiteitä, joten se oli pelkkää odotuspeliä siis. Illalla yhdeksän aikoihin kipu oli jo sitä luokkaa, että koin tarvitsevani kivunlievitystä. Sain käyttöön TENS-laitteen, joka antaa pieniä sähköshokkeja alaselkään. Laite oli todella hyvä ja sain hieman rentouduttua – ainakin hetkeksi.

Tässä välillä oli nimittäin huolestuttu vauvan sykkeistä. Ensin ne olivat jatkuvasti korkealla. Pian sykkeet putosivatkin liian matalalle jokaisella supistuksella, onneksi sitten nousten aina takaisin normaalitasolle supistuksen jälkeen. Lääkäri kuitenkin kielsi varmuuden vuoksi syömisen ja ohjeisti varautumaan sektion mahdollisuuteen. Sain juotavaksi jotain hirmuisen makeaa rypäle-marja-omenamehua, jotta olisi edes hieman energiaa koneessa koitosta varten. Synnytys vastaa rankkuudeltaan maratonia ja siltä se todella tuntuikin.

Synnytys eteni edelleen todella hitaasti. Kahdelta yöllä ballongi oli edelleen paikoillaan ja kipu niin kovaa, että jännitin jokaista lihasta tauotta. Tärisin kivusta ihan holtittomasti ja tilanteesta oli lepo kaukana. Keskustelimme hoitajan kanssa kivunlievityksestä ja päädyimme oksikodoni+rauhoittava komboon unen saamiseksi. Jos olet joskus saanut oksikodonia, tiedät varmasti miten hassunhauska olo siitä tulee. Minäkin olin hieman hihitellyt itsekseni ja kertonut miten haluan ennemmin katsella asioita kuin nukkua. Niklas kävi siinä sitten silittelemässä päätä ja suostuttelemassa minut unille. Nukuin lähes pari tuntia tässä välissä, kunnes ennen neljää huoneeseen hyökkäsi lauma ihmisiä. Vauvan sydänäänet olivat jälleen laskeneet ja vatsalla oleva käyrä ei oikein meinannut saada signaalia. Lääkäri päätyi asentamaan vauvan päähän sykemittarin ja mittaamaan laktaattiarvot. Samassa rytäkässä ballongikin irrotettiin, kalvot puhkaistiin ja lapsivedet menivät.

synnytys

Synnytyksen pelottavimmat hetket

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistusten tuottama kipu nousi ihan uudelle tasolle. En oikeastaan muista tapahtumien kulusta paljoakaan ja hukkasin ajantajuni. Muistan huudon, itkun ja oksentamisen.  En edes muista missä kohtaa alettiin keskustella kipupiikeistä ja puudutteista tai kuka niitä ehdotti. Muistan kuitenkin, että itkin isoon ääneen, kun TENS-laite, ainoa kivunlievitykseni, piti ottaa pois epiduraalikatetrin laittoa varten. Minua pelotti valtavasti se selkärankaani menevä neula, piikkikammoinen kun olen. Pelkäsin, etten pysty olemaan paikallani, sillä tärisin kivusta. Asiaa ei yhtään helpottanut hieman nuiva anestesialääkäri, joka isoon ääneen selosti jokaisen neulan liikkeen. Hyh. Tämä oli ehdottomasti kamalin ja traumaattisin osa synnytystä.

Sain ensin spinaalin ja sen jälkeen katetri jätettiin paikalleen epiduraalitilaan. Synnytystä oli taustalla noin 16-17 tuntia tässä kohtaa. Kipu helpotti minuuteissa ja kropan valtasi pistelevä tunnottomuus. Join vettä ja mehua odotellen jatkoa. Spinaali vie kivun ihanasti pois, mutta kestää vain noin tunnin. Kipu alkoikin siis hiipiä takaisin entistä repivämpänä. En edelleenkään oikein tiedä ajankulusta tuossa vaiheessa, mutta sain jossain kohtaa annoksen epiduraalia. Vauvan laktaattiarvoja mitattiin edelleen ja ne näyttivät kohoavan pikkuhiljaa. Myös hänen päässään olevassa sykeanturissa oli jotakin häikkää eikä se saanut enää sykekäyrää piirrettyä näkyviin.

Huoli vauvan voinnista oli ihan hurjan suuri. Jossain kohtaa tuntui, että haluan vain luovuttaa: Että sama se kai on mennä sektioon kuitenkin, kun vauvan laktaattiarvot kohoavat – Ne kun kertovat hapenpuutteesta. Tiesin lääkäreiden kuitenkin tarkkailevan tilannetta kokoajan, joten sektiopäätös tulisi sieltä jos olisi tullakseen.

En muista missä kohtaa tämä tapahtui, mutta huone oli ihan täynnä ihmisiä. Ainakin seitsemän hoitajaa/lääkäriä/kätilöä ja minulla ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu. Lääkäri yritti repiä vauvan päässä kiinni olevia sykeantureita irti samalla kuin hoitajat virittelivät minulle tippaan jotain, säätivät vatsalla olevia antureita ja juttelivat keskenään. Vauvan laktaatit alkoivat olla hälyyttävän ylhäällä ja sykkeet alhaalla. Pian alkaisi tulla kiire syntyä tähän maailmaan.

Yllättävä käänne synnytyksen kulussa

Epiduraalin teho alkoi vedellä viimeisiään ja kipu yltyi yltymistään. Kätilö oli ensin sitä mieltä, ettei uutta annosta anneta vielä vaan odotellaan hetki. Edellisen kerran kun hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen, oli se avautunut noin 5-6cm. Kuitenkin kun hän näki sen kivun määrän, päätti hän antaa uuden epiduraalin. Onneksi antoi, sillä hetken päästä olisi saattanut olla jo liian myöhäistä.

Tilanteessa tapahtui nimittäin odottamaton käänne: Ensin niin hitaasti edennyt synnytys alkoi edetä ja vauhdilla. Noin 15-20 minuutissa kohdunkaula avautui täysin ja vauva lähti laskeutumaan alaspäin. Tunsin, kuinka vauva oikein hulahti alas ja painoi lantionpohjaa. Seuraavan kerran kätilön tilannetta tarkastaessa hän vain totesi näkevänsä jo hiukset ja että täähän syntyy pian. Noissa samaisissa hiuksissa oli se sykeanturi (tai oikeastaan kaksi) kiinni juuttuneena.

Yhtäkkiä oli aika ponnistaa. Olin tässä kohtaa jo äärettömän väsynyt, mutta toisaalta myös todella helpottunut. En hetkeäkään enää epäillyt, etteikö lapsi syntyisi alateitse. Kätilö ohjeisti jämptisti ottamaan kylkimakuulla polvitaipeen takaa kiinni, keskittämään voimansa ja pinnistämään kunnolla. En juuri tuntenut supistuksia hyvin ajoitetun epiduraalin takia, mutta pystyin katsomaan näytöltä milloin supistaa ja milloin pitää ponnistaa. Jossain se kaikki treeni kai näkyy, sillä meidän pieni palleroinen syntyi lopulta 12 minuutin ponnistamisen tuloksena klo 13.01. Tämä lyhyt ponnistusvaihe oli helpoin ja kivuttomin osa koko 22 tunnin synnytysrupeamassa.

Meidän vauvamme ei huutanut syntyessään. Hän vain tarkkaili ympäristöään silmät suurina. Onneksi pienen herättelyn jälkeen hän päästi ensimmäisen parkaisunsa – kaikki hyvin! Hapenpuute näkyi pienenä velttoutena, mutta tämä korjautui onneksi varsin nopeasti. Myöhemmin sain kuulla, että vauvan laktaattiarvot olivat lopussa nousseet reilusti. Jos synnytys ei siis olisikaan edennyt lopussa noin nopeasti, olisi hätäsektio ollut ainoa vaihtoehto.

synnytys

Ajatuksiani synnytyksestä jälkikäteen – kohtasivatko odotukset ja todellisuus?

Synnytys ei ollut sellainen kuin olin ajatellut. Oikeastaan ainoat asiat, jotka menivät kaavailemani mukaan olivat a) vauva syntyi alateitse ja b) käytin TENS-laitetta kivunlievitykseen niin kauan kuin pystyin. Haaveilin siitä, että voisin mahdollisimman pitkään mennä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja voisin liikkeen avulla lievittää kipua. Käynnistyksen tuottamat kivut olivat kuitenkin sitä luokkaa, etten siihen pystynyt – eikä olisi tarvinnutkaan. Lääkkeiden tuoman rentoutumisen ja hetken kivuttomuuden ansiosta synnytys todennäköisesti eteni niinkuin eteni: Avautuminen ja vauvan laskeutuminen on vaikeampaa, jos jännittää kivuissaan jokaista mahdollista lihasta.

Edelleenkin synnytys herättää minussa varsin voimakkaita ja ristiriitaisiakin tuntemuksia. Toisaalta avautumisvaihe oli ihan yhtä tuskaa alusta loppuun, mutta nopea ponnistusvaihe pelasti paljon. En usko, että mieleeni jäänyt kuva synnytyksestä olisi näinkään positiivinen ilman ponnistusvaiheen helppoutta. Selvisin urakasta vain muutamalla tikillä, mikä osittain selittyy varmasti paitsi ponnistuksen nopeudella, myös vauvamme pienellä koolla.

Vaikkei kokemus ollut millään tavalla miellyttävä, tekisin silti kaiken uudelleen tuon pienen palleroisen vuoksi. Ennemmin synnyttäisin vaikka kolme päivää putkeen, kuin ottaisin nuo synnytystä edeltäneet hermokivut takaisin! Synnytyskipu oli voimakkaampaa ja kovin erilaista, kuin olin ajatellut. Sitä oli kuitenkin helpompi kestää, sillä se loppuu jossain vaiheessa ja vauva syntyy. Kuten kätilö taisikin todeta, ei sinne kukaan ole vielä sisään jäänyt!

synnytys

Ihan mahtavaa, jos jaksoit lukea koko stoorin! Siitä tuli hieman pitkä, vaikka paljon jäi vielä sanomatta. Kuvat ovat hieman kakkaa laatua, koska hirveästi ei tullut kuvattua ja nekin vähäiset puhelimella. Omakohtaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheesta saa ehdottomasti jakaa, kuulisin mielelläni!

Aiheesta on tulossa vielä lisää postauksia muun muassa isin näkökulmasta tarkasteltuna sekä synnytyksestä palautumisen kannalta. Niitä odotellessa voi käydä lukaisemassa ajatuksiani synnytyksestä raskauden loppuvaiheilta!

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Perhepiknikillä – Yksi kirsikkapuu ja kesän eka jätski

piknik

Kävimme eilen Hanamin kunniaksi Roihuvuoren kirsikkapuistossa tavoitteenamme lähinnä nähdä vaaleanpunaisena kukkivat puut. Valitettavasti kukat olivat ehtineet jo tipahtaa puista eikä vaaleanpunaisesta kukkamerestä ollut tietoakaan. Olisin niin halunnut ottaa kuvia Geisha-suklaamainoksen hengessä! Yhden pienen valkoisen ja kukkivan kirsikkapuun tosin löysimme kuvaa varten.

Vaikkei vaaleanpunaisuutta ympäröivästä maisemasta löytynytkään, oli tunnelma välillämme melko hattarainen. Vietimme yhdessä ensimmäistä perhepiknikkiämme: Makoilimme vierekkäin auringossa (vauva tottakai varjossa), söimme salaattia ja hurjan hyvää hieman sulanutta jäätelöä sekä kävelimme rauhassa katsellen paikkoja. Aurinko lämmitti ihanasti farkkutakin selkämystä ja paljaita sääriä. Ei edes ehtinyt kauheasti harmittaa meidän huono ajoituksemme, sillä kaunista japanilaistyylisessä puistossa oli jokatapauksessa, vaikkemme kukinta-aikaan osuneetkaan paikalle.

Ihana kiireettömyys

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta tuntui, että nyt ei ole mihinkään kiire. Vaikkei vauvan kanssa aikatauluja juuri ole muutenkaan, on helposti läsnä sellainen jatkuva kiireen tunne: Jos en nyt äkkiä tee tätä hommaa, se jää tekemättä. Havahduin evässalaattia popsiessani siihen miten hirmuisella tahdilla yritin vetää ruokaa kitusiini. Pureskelu, nielaisu, pureskelu, nielaisu. Välillä taisin nielaista jotain puremattakin. Samalla tavalla taisi toimia mieskin, sillä hyvä kun ehti yhden suullisen jätskiä syödä, oli toinen jo lähestymässä ammollaan olevaa kitaa.  Kun hoksasimme tämän ja pohdimme hieman toimintamme syytä, rauhoittui fiiliskin paljon. Ei ole kiire, ihanaa!

Olen todennut, että on ihan supertärkeää mennä ja tehdä asioita myös vauvan kanssa. Ainakin itselleni. Jos ei vauvaa ota mukaan, voi sitten rauhassa elellä yksinään neljän seinän sisällä ekat kuukaudet. Mun päälle on tehnyt niin hyvää käydä välillä kahvittelemassa, kaupoilla ja nyt tuolla piknikillä. Vauva ei ole mikään este, tosin suunnittelua se vaunujen kanssa liikuskelu hieman vaatii. Meidän muru ei aina oikein viihdy yksinään vaunuissa vaan hänellä on tarve olla sylissä ja katsella maailmaa. Tämän kun yhdistää siihen, että beibi on nälkäinen vähän joka toinen hetki, on tiedossa hieman kanssamatkustajien hermoja raastavaa huutoa sekä suunnittelemattomia imetystaukoja milloin missäkin. Kiitos kärsivällisyydestänne ja anteeksi.

piknik

Kuitenkin kokonaisuudessaan reissu meni hyvin – ja sen jälkeen oli taas entistä mukavampi palata kotiin! Alan ehkä löytää jonkinlaista touchia tähän kotiäititouhuun. Mitähän kivaa keksisin ensi viikolle?

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä onkaan? Saa vinkata tännekin päin! Ja hei kokeilkaa tuota piparminttu-suklaajädeä. Se on taivaallista!

Arjen pikaruokaa – mausteinen Quornwokki (G, M)

Näin lapsiperhearjen keskellä ruoanlaitto muuttaa hieman muotoaan. Kokkailulle ei ole samalla tavalla enää aikaa, eikä oikeastaan energiaakaan. Ruokailuvälit venyvät helposti, jos käsillä ei ole jotakin nopeasti valmistuvaa. Kiusaus välipalatyyppiseen syömiseen ja valmisruokiin kasvaa varsin suureksi. Vaihtoehtona on siis olla nälkäinen ja kiukkuinen tai syödä vähän mitä sattuu eteen ilmestymään. Ei hyvä, jos aikoo säilyä pidemmän päälle terveenä ja hyvinvoivana!

Olen varma, etten ole tämän haasteen edessä yksin. On kiireen aiheuttaja sitten vaativa työ, perhearki, hektinen opiskelijaelämä tai näiden kolmen kombo, on tarve nopeille ja terveellisille resepteille. Sen vuoksi ajattelin aloittaa uuden blogisarjan nimeltä Arjen pikaruokaa.

Arkiruoka

Arjen pikaruokaa -reseptit sisältävät reilusti makuja ja annoskoot eivät ole luokkaa kaksi parsaa ristissä. Ruokaa tulee ainakin parin aterian edestä kahdelle henkilölle. Resepteissä ei laiminlyödä proteiinia, hiilihydraattia eikä rasvaa ja ne sisältävät riittävästi energiaa vauhdikkaankin arjen ylläpitämiseksi.

Arjen pikaruokaa -reseptisarjassa mennään sieltä missä aita on nopein ylittää, kuitenkaan liikaa terveellisyydestä tinkimättä.

Ensimmäisenä reseptinä jaan teille eilen kokkailemani herkullisen Quornwokin ohjeen. Makua haetaan chilin lisäksi valkosipulista, inkivääristä ja soijakastikkeesta. Kasvisten suhteen hiukan oikaistaan ja napataan pakkasesta valmis wokkivihannessekoitus. Riisinuudelitkin kypsyvät minuuteissa. Resepti on nopeudessaan vailla vertaa – Tämä pikaruoka valmistuu vartissa pannulta pöytään!

Arkiruoka

Quornwokki riisinuudeleilla

(4-5 annosta)
2pss Quorn-paloja (pakaste)
2 chiliä
1 valkosipulin kynsi
Rypsiöljyä
Iso kourallinen cashewpähkinöitä
Iso purkillinen ananasta (+500g)
2 isoa lorausta soijakastiketta 
1tl inkivääriä jauhettuna

Riisinuudeleita
Wok-vihanneksia (pakaste)

Kuumenna pannulla suht reilusti öljyä. Lisää pilkottu chili ja valkosipuli. Kuullota hetki, jotta maut pääsevät valloilleen!  Lisää chilin ja valkosipulin joukkoon Quorn-kuutiot. Jos haluat nopeuttaa kypsymistä, voi kuutiot ottaa sulamaan pöydälle ennen valmistusta. Kun Quorn on sulanut, lisää pannulle murskatut pähkinät, ananas ja soijakastike. Ripottele päälle inkivääri ja hämmennä sekaisin. Samalla voit heittää wokkikasvikset erilliselle pannulle kypsymään ja keittää veden riisinuudeleita varten. Lisää riisinuudelit kuumuuden kestävään astiaan ja kaada kuuma vesi päälle.
Kasaa lautaselle riisinuudelit, kasvikset ja mausteiset Quornit. Syö hyvällä ruokahalulla ja huolellisesti pureskellen mahdollisesta kiireestä huolimatta!

Arkiruoka

Minkälaisille arjen pikaruokaresepteille sinulla olisi kysyntää? Ainakin muutama vegepainotteinen resepti on tuloillaan niiden basickanojen lisäksi! 🙂

Lissää arkiruokaa:
VEGAANINEN AVOKADOPASTA – terveellinen ja nopea arkiruoka
Arkiruokaa: Itämaisia makuelämyksiä
Nopeaa kasvisruokaa – Härkispallerot & bataattimuussi

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Varmaan jokainen meistä on joskus yrittänyt muuttaa jotakin negatiiviseksi kokemaansa tapaa, mutta päätynyt lopulta takaisin aloituspisteeseen. Itse ainakin yritin noin 1001 kertaa vähentää kahvinjuontia vain huomatakseni, että hupsis taas meni pannullinen. Onneksi raskaus hoiti tämän vieroituksen puolestani, sillä muuten olisin edelleen tämän(kin) tapani orja.

Jokaisella nämä muutosta kaipaavat tavat ja niiden haitallisuuden kokemus ovat omanlaisiaan. Joku voi kokea iltaisin telkkarin katselun tai puhelimen selaamisen huonona tapanaan, koska se vaikuttaa negatiivisesti hänen yöuniinsa. Toinen taas kokee kyseiset aktiviteetit äärimmäisen rentouttavana toimintana ja nukahtaa sänkyyn kuin uppotukki.

Ihan ekana täytyy tietysti tunnistaa se oma huono tapa, jonka haluaisi muuttaa. Se harvemmin on kovin vaikeaa, sillä jokaisella on useimmiten ”se yksi pahe”. Voisi hyvin myös pohtia, onko tätä tapaa tarpeen muuttaa? Kai ihmisellä pahe jos toinenkin saa olla; Jos irtokarkit ovat se sun lempparijuttu maailmassa ja niitä menee sitten kerralla paljon, niin so be it. Tapa vaatii muutosta siinä kohtaa kun a) itse koet sen ongelmaksi b) siitä on sinulle merkittävää terveydellistä haittaa. En edes aloita tuosta mun entisestä kahvinkulutuksestani…

tapa

Tapa – miksi sen muuttaminen on niin vaikeaa?

Usein tapojen muuttamisen tiellä on muutama kompastuskivi, joihin koko muutos saattaa kosahtaa ennen kuin alkoikaan. Kun nämä seikat ottaa huomioon jo alussa, on tavan muuttaminen todennäköisesti huomattavasti helpompaa!

-Tunnista uskomukset tapojen taustalla – Ihmisillä on todella monia itselleenkin tunnistamattomia uskomuksia, jotka huomaamattamme ohjaavat ajatuksiamme ja toimintaamme. Tavan muuttamiseen kietoutunut uskomus voi koskea esimerkiksi tupakointia: Tupakoinnin lopettaminen on todella vaikeaa, tulee kamalat vieroitusoireet. En sitä paitsi koskaan ole tavannut ketään tupakoinnin onnistuneesti lopettanutta. Jos lähtötilanteessa ajatusmalli on tämä, ei siitä kovin pitkälle usein ponnisteta. Minkälaisia uskomuksia löydät itseltäsi, jotka voisivat haastaa tavanmuutosprosessiasi?

-Keskity lisäämään positiivista negatiivisen vähentämisen sijaan. Virheellisesti usein keskitytään karsimaan negatiivista, jolloin mielesi kuulee lähinnä ”en saa tehdä sitä” tai ”en saa syödä tätä”. Haluaisitko sinä tällaisesta jatkuvan tilanteen, pysyvän tavan? Ei se mitään, en minäkään. Kyse on siis tavoitteen asettelusta: Sen sijaan, että päätät en syö herkkuja voit muotoilla tavoitteen muotoon keskityn säännölliseen ateriarytmiin. Silloin saat lisää positiivista arkeesi, etkä vain vie jotain pois.

-Varaudu etukäteen. Muutokset ja sattumukset elämässä otettava huomioon jo tapamuutosta suunnitellessa. Jos tapahtuu X niin teen Y. Jos unohdan sen välipalan kotiin, käyn lounastauolla pikaisesti kaupassa. Jos yöunet jäävät vähiin, paikkaan tilannetta päikkäreillä. Jos liikunnalle ei näytä olevan aikaa, jään bussista aiemmalla pysäkillä ja kävelen portaat. Kun huomioit mahdolliset skenarioit jo etukäteen, kantaa tapojen muutos todennäköisemmin sen prässin läpi, jota elämäksikin kutsutaan. Siten olet varautunut tulevaan, eikä sormi mene suuhun yllättävässäkään tilanteessa.

-Anna tavan muuttamiselle aikaa. Tässä yksi täysin hypoteettinen (krhhmm) esimerkikki arjesta. Kun pieni (ihana!) vauva tulee taloon, voivat vanhempien tavat kauniisti sanottuna hieman levahtaa käsiin. Vaikka on jo vuosia harjannut hampaat aamuin illoin, meinaa tämäkin hyvä tapa unohtua elämänmullistuksen keskellä. Mietihän nyt tilannetta; Olet vuosia jankannut päähäsi hampaiden harjausta, mutta uuden tilanteen tullen se unohtuu.  Kuinka kauan oletkaan harjoittanut terveellisempiä elämäntapoja? Menee aikaa ennen kuin valinnat tulevat selkärangasta. Kun elämään tuodaan iso kasa uutta opeteltavaa, on suuri riski, että vanhatkin tavat alkavat rakoilla. Ota siis ihan rauhassa aikaa uuden tavan opetteluun, jotta ne olemassa olevat tavat pysyvät perässä!

tapa

Onko sinulla ”huonoa” tapaa, jonka haluaisit muuttaa? Mitä konkreettista voisit tehdä sen eteen jo tänään? 🙂

Lissää lukemista tavoista!

Perusta kuntoon – Mikä on sinun hyvinvointitapasi nro 1?
Tavoista ja tottumuksesta
Hyvinvointia huhtikuuhun – Uuden tavan opettelun ABC ja helppo keino tavoitteen seurantaan!

Paino hyvinvoinnin mittarina: Annatko vaa’an määrittää päivän fiiliksen?

On ihan tavallinen päivä. Olo on kiva ja tuntuu hyvältä omassa kropassa. Päätät hypätä vaa’alle. Mitä?! Plus 2kg? Olit niin varma, että paino olisi pudonnut tai edes samoissa lukemissa. Harmittaa. Hyvä fiilis on tiessään ja tilalle astuu morkkis sekä olisi pitänyt kieltäytyä siitä mummon leipomasta pullasta -ajatusketju. Pitäiskö alkaa taas laihduttaa?

Mitä ihmettä juuri tapahtui? Annoit painon, ulkoisen tekijän, määrittää mielialasi. Kaikki oli vallan hyvin, ennen kuin painolukema rävähti silmillesi vaa’an näytöltä. Mikään ei kuitenkaan konkreettisesti muuttunut noiden muutamien sekuntien aikana. Ainoastaan jokin mielessäsi muuttui. Paino on sinänsä kelju hyvinvoinnin mittari, että se saattaa ihan normaalilla vaihtelullaankin saada sinut voimaan huonommin – erityisesti henkisesti.

Paino ahdistaa todella monia naisia. Sen nousuihin ja laskuihin reagoidaan kuin kyse olisi vähintäänkin sijoitusrahaston kurssien romahtamisesta tai räjähdysmäisestä kasvusta – tietenkin kääntäen verrannollisesti. Sen alhaisemman painolukeman vuoksi ollaan usein valmiita laihduttamaan mitä kyseenalaisimmilla keinoilla ja rääkkäämään sekä kehoa että mieltä. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa naisista ajattelee ja järkeilee myös olevansa ihan sopivan kokoisia ja kelpaavansa sellaisena kuin ovat. Painosta ja kehonkuvasta ovat kirjoittaneet muun muassa ihanat Iida, Annika ja Eve.

Itsellenikin paino on menneisyydessä ollut jotenkin hurjan merkityksellinen juttu. Syömishäiriön myötä painon tarkkailu eteni ihan obsessiivisiin mittoihin ja muistan itkeneeni puolen kilon painonnousua. Raskausaikana seurasin jännityksellä omia fiiliksiäni painonnousun suhteen. Huijasin pahasti, jos väittäisin, ettei painonnousu hetkauttanut minua mihinkään tällä kertaa: Tuntuihan se pahalta, mutta osasin järkeillä tilanteen sitä vaativan. On kuitenkin hämmentävää, miten jopa raskaana oleville luodaan paineita mahdollisimman pienistä raskauskiloista ja niiden pudottamisesta pikavauhtiin. Nyt synnytyksen jälkeen on ihan vapauttavaa, etten edes tiedä tämän hetken painoani. Ja ensimmäistä kertaa ei oikeastaan edes kiinnosta.

Tänään Syömishäiriöliitto SYLI:n Älä laihduta – päivänä ajattelin sanoa muutaman sanasen painosta ja sen suhteesta hyvinvointiin.

paino

Paino hyvinvoinnin mittarina

Miksi ihmeessä painoa sitten käytetään hyvinvoinnin mittarina? Tottakai sillä on jotakin merkitystä terveyden kannalta: On aika aukottomasti osoitettu, että sairauksien riski kasvaa ylipainon kasvaessa. Kuitenkin tulee huomioida, että kyseessä on riskin kasvu. Ei siis suora yhteys, jonka mukaan yksioikoisesti ylipaino = sairaus. Ylipainoinen voi olla terveempi kuin normaalipainoinen tai hoikka, mikäli hänellä on terveemmät elämäntavat.

Vastatakseni kysymykseeni: Painoa käytetään mittarina terveys-sairaus-riskiakselilla, koska se on helppo, edullinen ja nopea tapa arvioida tilannetta. Tästä kuitenkin voi syntyä vaikka minkälaisia virhetulkintoja. Olemme varmaan kaikki kuulleet esimerkin, jossa urheilullista nuorta naista tai miestä kehotetaan laihduttamaan, koska BMI on yli 25? Lihasmassa on rasvamassaa tiheämpää, jolloin runsaasti lihasta omaavan henkilön paino on korkeampi kuin vähemmän lihaksikkaan henkilön. Tai mitä väliä edes mistä se viimeinen kilo koostuu: Eikö tuntuisikin jotenkin nurinkuriselta ajatella, että heti kun paino nousee tietyn pisteen yli, muuttuisimme jotenkin sairaiksi tai epäterveiksi?

Kuten olen kirjoitellut aiemmin, painoon vaikuttaa todella moni tekijä eikä se ole stabiili suure. Se heittelee jatkuvasti elämäntapojen puitteissa suuntaan tai toiseen. Painon äkillisen nousun syistä voit lukea täältä. Kun ymmärtää painon heittelyn syitä paremmin, on se myös helpompi hyväksyä: Jos kyseessä on kerran muuttuva tekijä, miksi annan sen vaikuttaa niinkin voimakkaasti hyvinvointiini?

paino

Miten sinä voit?

Seuraavaksi aion jatkaa kliseellä, mutta se nyt vain sattuu olemaan totta. Paino on vain numero.  Oma kokemuksesi hyvinvoinnista on paljon tärkeämpää kuin yksikään luku. Hyvinvointia voi kokea ihan missä tahansa painossa, muodossa tai koossa. Huomaisitko ilman vaakaa painosi muuttuneen hieman? Hyvin todennäköisesti et.

Jos kerran paino ei ole hyvä hyvinvoinnin ja terveyden mittari, mikä olisi? Hyvinvointia on käsitteenä hankala arvioida, sillä se on niin voimakkaasti sidottu yksilön kokemukseen. Vain sinä voit määrittää milloin juuri sinulla on hyvä olla. On paljon muitakin keinoja arvioida hyvinvointia kuin paino. Itse näkisin ennemmin mielekkääksi arvioida hyvinvointia lisäävien tapojen toteutumista arjessa kuin yhtä yksittäistä lukuarvoa. Lisäksi havainnointia voi kohdistaa omaan mieleen ja ajatuksiin: Mitä ajatuksesi kertovat hyvinvoinnistasi?

Hyvinvoinnin tsekkauslista

• Syötkö päivittäin värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään 500g?
• Juotko 2l vettä päivässä?
• Nukutko 7-9h yössä?
• Liikutko jollakin tavalla (treeni, hyötyliikunta) vähintään 60min/10 000 askelta päivässä?
• Koetko päivittäin tai lähes päivittäin arkesi ja työsi/opiskelusi mielekkääksi?
• Onko mielialasi pääsääntöisesti positiivisen puoleinen?
• Puhutko itsellesi kannustavasti ja rohkaisevasti?
• Oletko arjessa pääsääntöisesti energinen ja jaksat hyvin?

Oheisia kysymyksiä pohtimalla voit arvioida hyvinvointisi tilaa. Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole luoda paineita tai olettaa näiden tekijöiden olevan kaikilla samanlaisia. On vain todennäköisempää olla hyvinvoiva, jos vastaa näihin kysymyksiin kyllä. On kuitenkin myös ihan mahdollista kokea huonoa oloa näistä huolimatta ja silloin kannattaakin jutella asiasta joko ystävälle tai ammattilaiselle.

paino

Oletko sinä huomannut painon vaikuttavan mielialaasi positiivisesti tai negatiivisesti?

”Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivomme, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on. – Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Älä laihduta -päivänä keskustellaan hyvinvoinnista ja terveydestä, joiden lähtökohtana ja päämääränä ei ole laihtuminen. Älä laihduta -päivä viestii, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Älä laihduta -päivänä julistetaan painorauha.” Syömishäiriöliitto SYLI.

Aamuhetki – Viimeinen rauhallinen aamu?

aamu aamu

Soseutan smoothieen mansikoita, soijarahkaa ja basilikaa. Sipaisen kauraleivälle maapähkinävoita ja viipaloin päälle banaania. Sirottelen kanelia koristeeksi. Toinen leipä päällystyy avokadolla kuin itsekseen. Kruunaan vielä kokonaisuuden mustapippurilla. Kaadan smoothien lasiin ja tipautan päälle söpön pienen basilikalehdykän koristeeksi. Vedenkeitin porisee, teesiivilä kilahtaa mukiin. Keittiön valtaa Tiikerin päiväunen tuoksu.

Istahdan syömään. Aurinko pilkahtaa esiin pilven takaa. Maistelen kauraleipiä vuorotellen, koska suolaisen ja makean yhdistelmä on jotain taivaallista. Hörppään välissä ison kulauksen teetä. Syön smoothien tapani mukaan lusikalla. Hieman tipahtaa myös yöpaidalle, pyöreän pallomahani päälle. Niin, kohta pallo ei ole enää siinä smoothiestopparina. Tänään on laskettu aika ja sekös herättää ajatuksia tähän aamuun.

aamuaamu

Onko tämä aamuhetki viimeinen rauhallinen aamu vähään aikaan?

Onko huomenna jo kaikki toisin? Sitähän ei voi tietää. Ajatus näiden valoisten aamun aloitusten ja rauhoittumisen menettämisestä tuntuu kieltämättä hieman ikävältä: Ainakin siis tiedän nauttivani aikaisista ja rauhallisista kotiaamuista todella. Voihan tietysti tapahtua niinkin, että aamuhetkien harvinaistuttua niistä tulee entistäkin ihanampia ja ainutlaatuisempia. Harvinaista herkkua, kuten munkit ja sima vappuna, mämmi pääsiäisenä tai sekametelisoppa jouluna.

Ehkä en osaa edes kaivata näitä basilikan asetteluun kuluneita hetkiä? Uudet aamurutiinimme ovat vielä hämärän peitossa. Mitä nyt olen ymmärtänyt varsin monen tuoreen vanhemman puheista, eivät leipien asettelu, mustapippurirouhaisut ja kanelitupsahdukset ehkä ole ensimmäisenä mielessä. Prioriteetit muuttuvat ja se on erittäin ookoo.

Ehkä aamuhetket toteutuvat jatkossakin, vain eri muodossa kuin tällä hetkellä? Aamuihini on pikkuhiljaa hiipinyt lisää ihmisiä – ensin aviomies, seuraavaksi vauva. Jälkimmäinen tosin lienee hieman vaativampi tapaus, jonka tarpeet menevät omiemme edelle. Näin etukäteen ajateltuna ei tuntuisi ihan mahdottomalta saada homma toimimaan siten, että aamu olisi edes toisinaan pyhitetty rennolle aamupalastelulle ja teen juomiselle. Tämä kuitenkin konkretisoitunee, kun tulokkaan luonne selviää ja pääsemme uuteen arkeen kiinni.

Aamu on suurimman osan elämästäni ollut päivän parasta aikaa – miksei se voisi olla sitä myös vauvan kanssa?

aamu

Tämän aamun aamuhetki oli yksi rentouttavimmista pitkään aikaan. Olisin siis ehkä jopa valmis luopumaan näistä hetkeksi, sillä tästä aamusta jäi hyvä fiilis! Millainen on sinulle täydellinen aamupala ja aamuhetki?

Muita aamuhetkiä:
Aamupalahetki kuvina
Aamuhetki päältä kaunihimpi
Aamuhetki ja väsymyskrapula

Asiat, joita olen kaivannut raskausaikana

Raskaus tuo mukanaan väistämättä erilaisia suosituksia ja rajoituksia. Nämä koskevat niin ruokaa, liikkumista kuin ihan käytännön elämääkin. Itsellänikin on muutama juttu, joita kaipaan ihan hurjasti ”entisestä elämästäni”! Onneksi raskaus on rajallinen ja lopulta hyvin lyhyt ajanjakso, jonka lopussa saa parhaan mahdollisen palkinnon. Kokosin alle listan pienistä ja suurista asioista, joita olen ikävöinyt eniten raskausaikanani!

raskaus

Raskaus – Mitä olen kaivannut 9kk aikana?

Inkivääri – Oh my, miten kamala ikävä mulla onkaan inkiväärikarkkeja, tujun inkiväärisiä sosekeittoja ja inkivääriteetä! Inkivääriä ei suositella suuremmissa määrin, mutta maustekäytössä se on ok. Herkkuni kuivatut inkiväärit eivät kuitenkaan mene tähän kategoriaan… Onneksi ne odottelevat tuolla sairaalakassissa sopivaa hetkeä onnelliselle jälleen näkemiselle!

Vatsamakuu – Alkuraskaudessa tämä tietysti vielä onnistuu, mutta masun alkaessa pilkistellä paidan helman alta ei enää tulisi mieleenkään mennä sen päälle köllimään. Vatsamakuu on varsinkin selkäkipuisena ihan paras asento, joten odotan synnytyksen jälkeisiä vatsamakuusessioita innolla! Pienet ilot ja silleen.

Treenihiki – Hikoilu on supertärkeää mun mielenterveydelle. Fiilis kivan hikisen treenin jälkeen on aina ihan mieletön ja sillä jaksaa taas pitkälle eteenpäin. Mulla loppui treenihikoilu jossain vaiheessa raskautta, sillä harjoitukset kävivät niin kevyiksi. No ehkä vähän kainalot kostuivat, muttei mitään verrattuna tahattomaan yöhikoiluun, jossa herää yöpaita kauttaaltaan märkänä. Kuitenkin haluaisin taas pian sellaisen tulin juuri saunasta -hikilookin treenin seuraksena!

Kahvi – Alkuraskaudesta kahvi alkoi yllättäen ällöttää. Puolet jäi juomatta kuppiin, kunnes sitten pystyin ottamaan enää yhden hörpyn. Pian en sitäkään, kun jo miehen kahvin haju alkoi oksettaa. Ikävöin aluksi kahvihetkiä ihan superpaljon, sillä kuten kaikki kahvikissat tietävät, tee ei vaan ole sama juttu! Kahvittelu on ollut mulle aina sellainen sallittu tauko ja rentoutumisen hetki, jota en oikein osaa ilman ottaa. Olen kuitenkin miettinyt nyt, haluanko edes ottaa kahvia osaksi rutiinejani enää raskauden jälkeen, sillä olen nukkunut ilman kofeiinitankkausta ihan mielettömän paljon paremmin! Jää siis nähtäväksi, palaako kahvinkeitin lomaltaan kaapista vai jääkö sinne pölyttymään!

Kontrolli – Lievästi kontrollifriikkinä ja perfektionistisena ihmisenä raskaus on välillä laittanut mut koville. Jossain kohtaa oli vain myönnettävä, ettei se kontrolli omasta kehosta (ja mielestä) ollut enää täysin itsellä. Hormonihuurut ovat jotain aika uskomatonta, eikä sitä oikein voikaan uskoa ennen kuin itse kokee. Ennen ehkä itsekin naureskelin ajatukselle, mutta siinä kohtaa kun on saman minuutin aikana itkenyt, nauranut ja kiukunnut hysteerisesti eikä itsekään tiedä miksi, on pakko alkaa uskoa. Tähän kun lisää kehossa tapahtuvat väistämättömät muutokset ja huolen pienestä, iskee helposti tunne siitä, ettei voi itse vaikuttaa tilanteeseen. En nyt voi sanoa kaipaavani kontrollia, mutta on toisaalta kiva tunne, kun voi itse päättää omasta kehostaan ja mielestään.

Omat vaatteet – Siinä kohtaa, kun on yli puoli vuotta käyttänyt vuorotellen äitiyslegginsejä, sukkahousuja ja lökäreitä tekisi oikeasti mieli pukeutua vähän johonkin muuhunkin. Näiden lisäksi käytössä ovat olleet lähinnä Niklaksen vanhat t-paidat, omat isommat villapaidat ja topit sekä muutamat mekot. Suurimman osan kuluneesta vuodesta olen näyttänyt aika pellosta repäistyltä. En kuitenkaan halunnut ostaa näin lyhyelle ajanjaksolle vaatteita, joita en kuitenkaan käyttäisi myöhemmin. Ennemmin panostan sitten laadukkaisiin ja pitkäikäisiin vaatteisiin raskausajan jälkeen, niiden vaatekaapissa jo roikkuvien vaatteiden lisäksi. Miten odotankaan tätä vaatekaapin laajenemista!

Ruokahalu – Voi että kun haluaisin taas pystyä syömään kunnolla! Mulle oikeastaan koko raskaus on ollut huonon ruokahalun aikaa, poikkeuksena ainoastaan kyläilyt kotikotona äidin ruokapatojen ääressä. Aina kun elämässäni on ajanjakso, jolloin en pysty syystä tai toisesta liikkumaan, katoaa ruokahalu tyystin. On todella turhauttavaa yrittää syödä, jos ei vaan maistu eikä nälkä tule. Varsinkin kun tietää, että riittävä ruokamäärä olisi tärkeää sekä itselle että vauvalle. Ihanaa, että tähänkin on kohta tulossa muutos, sillä imetyksen ja liikkumisen yhdistelmän luulisi herättävän ruokahalun taas talviuniltaan!

Kävely normaalilla tahdilla – Juuri tällä hetkellä kävely ei oikein onnistu edes lähikauppaan ja takaisin, mutta sitä ennenkin oli se aikamoista lyllertämistä. Hidasta vaappumista, minkä seurauksena jokaiseen matkaan sai varata ainakin tupla-ajan. Kävely on mulle sellaista yksin toteutettavaa terapiaa ja ajatteluaikaa, joten sitä todellakin on ikävä!

Siemenet – Huoh! Siemenet kuuluvat raskausaikana rajoitettaviin ruoka-aineisiin, sillä ne sisältävät raskasmetalleja. Pieniä määriä voi syödä, jos esimerkiksi leivän seassa sattuu olemaan. Olen noin sata kertaa innostunut jostain siemenleivästä tai chiavanukkaasta vain tajutakseni, etten voikaan syödä sitä. En tykkää näistä rajoitteista, jotka eivät johdu allergioista tai masuongelmista, buu! Tällainen rajoittaminen ei tosiaan ole mua varten. Valitettavasti tämä rajoite tulee jatkumaan vielä pitkään, sillä siemeniä ei suositella yhtään sen enempää myöskään imetysaikana…

Vapaus – Ehkä ihan kaikkein eniten on ikävä vapautta. On ihanaa, että pian sen saa takaisin! Tietysti se pieni vauvendaali sitoo paljon varsinkin alussa, mutta en nyt tarkoitakaan, että haluaisin lähteä patikoimaan alpeille tai hypätä benjihyppyä. Pointtini on siinä, ettei tarvitse enää jatkuvasti varoa mahaa. Voin taas alkaa tehdä asioita myös itselleni. Kuntouttaa keskivartaloa, seistä käsilläni ja jossain kohtaa myös treenata kunnolla. Voin lähteä yksin ulos. Pääsen itse valitsemaan kaupasta raaka-aineet päivälliselle. Se tuntuu erittäin hienolta ajatukselta!

raskaus

Näitähän voisi varmasti keksiä vaikka kuinka! Toisaalta varmasti tulee myös ikävä tuota massua, kun raskausajasta on hetki ehtinyt vierähtää. Tuleeko sulle mieleen asioita, joita olet kaivannut raskausaikana? 🙂

Muita raskausaiheisia tekstejäni:
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset
Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta
Raskaus ja kehonkuva
Päivä raskaana kanssani

 

Kohtuus on tylsää + Sinnepäin kaneli-omenapannukakut

Kohtuus ei myy. Täytyy olla mielipiteitä, herättää tunteita. Mielipiteet myyvät. Olen kuullut ja lukenut nämä lauseet monen monituisia kertoja. Varsinkin nyt viimeaikoina olen törmännyt vastaaviin ajatuksiin useasti, kun olen kehittänyt blogia enemmän eteenpäin ja opiskellut aiheesta lisää. Blogivalmentajien yksi keskeinen sanoma on, että tulee olla mielipiteitä. Tulee kärjistää ja kirjoittaa kärkkäästi, synnyttää lukijassa tunnereaktio.

En vain voi sille mitään, mutta omien ajatusteni tahallinen kärjistäminen ja teroittaminen haiskahtaa omaan nenääni väkinäiseltä lukijoiden kalastelulta. Kuin minulla olisi iso kalastusverkko, jonka heitän vastentahtoisesti pyristelevien skandaalia odottavien lukijakokelaiden päälle. Inhoan klikkiotsikoita, joiden tarkoituksena on vain herättää nopea tunnereaktio ja saada klikkaamaan. Sehän on lähestulkoon manipulointia! Toki mukana lipuu aina myös oikeasti blogin aihealueista kiinnostuneita tyyppejä eli sinänsä ymmärrän tämänkin strategian osana blogin lukijamäärän kasvattamista. Tarkoituksenani ei ole mitenkään alentaa teitä lukijoita, päin vastoin! Uskon, että kyllä te huomaatte millaisella mielellä teksti otsikoineen on kirjoitettu – kalastelu haiskahtaa ruudun sillekin puolelle.

Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi mielipiteitä. Ehei! Olisihan minulla vaikka minkälaista mielipidettä hyvinvointiin, terveyteen, liikkumiseen, kosmetiikkaan, nukkumiseen, vanhemmuuteen, kodinhoitoon, yrittäjyyteen, työelämään, ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyen. Ymmärrän kuitenkin monenlaisia näkökulmia ja tilanteita ja olen valmis muuttamaan mielipidettäni riittävän hyvän perustelun osuessa kohdalle. En yksinkertaisesti näe tarvetta asioiden voimakkaalle kärjistämiselle, kategorisoinnille ja ylenmääräiselle somessa öyhöttämiselle.

Olenkin tässä miettinyt, että kiinnostavatko ajatukseni ja reseptini enää samalla tavalla, kun en ole obsessiivinen tai fanaattinen mistään? Onko minusta tullut tylsä, kun en hifistele millään jauheilla tai vietä aamujani raastamalla kesäkurpitsaa puuroon? Kun en kuluta elämästäni suurta osaa miettien ruokaa tai treeniä? Kun en enää usko minkään hyvinvoinnin osa-alueen olevan Se Absoluuttinen Totuus™, vaan pyrin elämään siinä keskitiellä?

Pannukakku

Kohtuus ja sallivuus osana hyvinvointia tukevaa syömistä

Mitä enemmän opin ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista, sitä enemmän myös tiedostan näiden asioiden olevan kaikkea muuta kuin mustavalkoisia. Voisin tottakai esittää mielipiteen terveellisistä tai epäterveellisistä tavoista toimia, mutta aina tulisi tällöinkin tietää kenelle, milloin, miksi? Ei ole olemassa sitä absoluuttista totuutta, vaan se on aina monen tekijän summa. En juurikaan siis esitä kärkkäitä mielipiteitä ravinnosta, treenistä tai hyvinvoinnista ylipäänsä, koska a) en usko ihmisten lopulta niistä hyötyvän ja b) en itse usko tällaisen absoluuttisuuden olemassa oloon.

Toki varmasti saisin enemmän lukijoita esittelemällä jonkin ”yksinkertaisen ja takuuvarman tavan olla terve, hyvinvoiva ja timmi välttämällä vain näitä ruoka-aineita” -tyylisen ratkaisun. Mutta tämä ei ole se filosofia, mitä edustan. Uskon vahvasti, että samaan lopputulokseen tai jopa parempaan voidaan päästä kohtuudella ja sallivalla ajattelulla. Ja pannukakuilla.

Pannukakku

Sinne päin -ruokabloggaaja ja pannukakut

Olen miettinyt myös näitä pannukakkuja. Olen nykyisin myös siitä vähän huono ruokabloggaaja, että harvemmin muistan tarkkaan mitata ainesosia ja annan reseptin lukijalle hirmuisesti vapauksia muokkailuun. Hyvään ja varsin makoisaan lopputulokseen kun pääsee monenlaista reittiä ja ilman gramman tarkkaa ohjetta. Kokkailu on tällaisella fiilispohjalla paljon innostavampaa!

On myös erittäin vapauttavaa tajuta, etten oikeastaan tiedä, oliko näissä pannareissa sokeria vai ei! Suattaapi olla että on, suattaapi olla ettei ole. Käytin kyseisessä reseptissä nimittäin äitini tekemää omenasosetta, josta olivat merkinnät jääneet purkin päältä pois. Se saattoi siis yhtä hyvin olla sokerillista tai sokeritonta versiota. Kuitenkin tämä on enemmän kuin ok, sillä syön sokeria harvoin ja määrä olisi erittäin maltillinen. Kohtuus ja sallivuus tekevät syömisestä niin paljon helpompaa!

Kaiken lisäksi näistä pannukakuista tuli ihan tosi hyviä! Lähes puolueettoman miesihmisen mielipide oli ytimekkyydessään tiivistettävissä sanaan nam. Tässä teille siis mahdollisesti sokerittomat ja erittäin maistuvat sinnepäin pannukakut, olkaa hyvät!

Pannukakku

Kaneli-omenapannukakut (2lle)

1,25-1,5dl omenasosetta
4 kananmunaa
3rkl mantelijauhetta
0,5dl kaurahiutaleita 
1tl psylliumia
1tl kanelia

+ rasvafilosofiasi mukaista paistorasvaa

Tarjoiluun maapähkinävoikastiketta (1rkl maapähkinävoita + 2rkl soijajogurttia + 0,5-1tl hunajaa) sekä kirpeitä marjoja

Sekoittele ainekset keskenään kulhossa. Voit halutessasi soseuttaa koko komeuden sauvasekoittimella, mutta pakko ei oo! Jos taikina näyttää löysältä, voit lisätä hiukan kaurahiutaleiden määrää. Kuumenna valitsemaasi rasvaa lettupannun koloissa. Paista lettuja ennemmin hieman miedommalla lämmöllä pidempään, sillä näin ne pysyvät paremmin kasassa. Samalla vältyt ulkoa palaneilta ja sisältä löllöiltä testiversioilta. Hyvältä ne pannukakut kuitenkin maistuivat, vaikka pinta olikin astetta paahteisempi.

Voit halutessasi multitäskätä ja pyöräyttää maapähkinäkastikkeen paistamisen lomassa: Sekoita keskenään maapähkinävoi, soijajogurtti ja hunaja. Valmis!
Kun olet paistellut kaikki letut valmiiksi, kokoa ne korkeisiin pinoihin. Tiputtele päälle maapähkinävoikastike ja marjat. Nautiskele kiireettä, mieluiten hyvässä seurassa!

Pannukakku

Olihan tässäkin tekstissä loppujen lopuksi aika paljon mielipiteitä! Mitä mieltä sinä olet: Onko kohtuus tylsää? Häiritseekö kärjistys ja lukijoiden kalastelu?

Lue lisää aiheesta:
Kohtuus on taitolaji – RAJOITTAVA vs SALLIVA SYÖMINEN
Ehdottomuudesta sallivuuteen
Miksi epäterveellinen = hyvää ja terveellinen = pahaa?