Vegaaninen pannukakku, joka haastaa perinteiset banaaniletut (G, M, V)

En olisi koskaan ajatellut alkavani kehitellä vegaanista pannukakkureseptiä. En kokenut sille olevan tarvetta, sillä kananmunilla syntyy täydellisen pehmeä, kasassa pysyvä ja viljaton masulle sopiva pannukakku. Kuitenkin Ilonan todennäköisen kananmuna-allergian ja refluksin vuoksi olen nyt joutunut jättämään kananmunat pois omistakin ruokailuistani, sillä yksikin kananmuna aiheuttaa parin yön huudot.

Olin ensin vähän hukassa vegaanisten pannukakkujen kanssa; Miten saan ne pysymään kasassa? Miten koostumuksesta tulisi kuohkea eikä turhan tanakka? Miten saisin mukaan myös jotain proteiinipitoista nälkää pitämään? Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyikin yksi yllättävän simppeli ratkaisu.

Tämä pannukakku pitää sisällään salaisuuden. Se on kikhernejauho (eikä vissiin enää salaisuus). Kikhernejauho nimittäin sakeuttaa taikinan ja pitää pannukakun koossa ihan yhtä hyvin kuin kananmuna. Lisäksi se toimittaa samalla myös jauhon virkaa sisältäen sekä proteiinia että hiilihydraattia. Lisäsin mukaan mauksi myös lusikallisen vaniljaista riisiproteiinia, mutta resepti onnistuu vallan hyvin myös ilman sitä.

Kun olen pari päivää syönyt tätä herkkua välipalaa, mietin miksi edes tarvitsin tähän aiemmin kananmunia. Molemmissa versioissa lienee puolensa ja tällä hetkellä oma vaakakuppini kallistuu extrakuidun sekä kasviproteiinin puolelle!

Vegaaninen superhyvä pannukakku yhdelle herkkusuulle

1 iso banaani
0,75dl kikhernejauhoa
1rkl vaniljariisiproteiinia (tai +1rkl kikhernejauhoa + vaniljaa + 1tl hunajaa)
0,75-1dl mantelimaitoa
1/4tl kardemummaa
Öljyä paistamiseen

Survo banaani soseeksi haarukalla. Sekoita joukkoon kikhernejauho, proteiinijauhe, mantelimaito ja kardemumma. Nyt vaikea vaihe: Älä missään nimessä maista taikinaa! Se maistuu ihan raa’alle herneelle. Hyh. Lupaan kuitenkin, että kuumennuksen jälkeen lopputulos on vain pelkkää herkullisuutta ja kaukana palkokasvien mausta!

Kuumenna pannulla öljyä. Kaada taikina kuumalle pannulle ja pienennä lämpötilaa. Anna kypsyä miedolla lämmöllä, kunnes pannukakun pinta on kokonaan hyytynyt. Tarjoile esimerkiksi marjojen kanssa!

Täytyy vielä kertoa hauska pieni tarina tämän pannukakun taustalla. Laittelin tuttuun tapaan pannukakkutaikinan pannulle, kun Ilona alkoi kiukutella. Hetken päästä lopputuloksena naapurin mummo kolkutteli ovelle ja oli varma, että täällä palaa. Yritin siinä sitten piipittää, että ”mä vähän täällä paistan pannukakkua”. Pannukakku oli siis palanut pohjaan ja ihan mustaksi toiselta puolelta. Ei kannata tehdä montaa asiaa samaan aikaan!

Onko kikhernejauho sulle tuttu raaka-aine? Aiotko olla ennakkoluuloton ja kokeilla? 🙂

Lissää pannukakkuja:
Kaneli-omenapannukakut
Kardemummalätyt
Suklaa-banaanipannarit
Banaanittomat omenapannukakut

Hävikkiviikko – Miten vähentää ruokahävikkiä?

Joka kymmenes leipäpala, hedelmä tai vihannes päätyy roskiin. Siis kymmenen prosenttia näistä ruoista päätyy mätänemään roskikseen tai biojäteastiaan. Kuinka iso keko kasviksia tästä muodostuukaan vuoden tai kymmenen vuoden aikana? En uskalla edes ajatella.

hävikkiviikko

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ruokahävikistä ja antaa vinkkejä sen minimointiin. Tämän vuoden teemana on yhteisöllisyys; Miten voidaan yhdessä vähentää hävikkiä pienin teoin. Pienistäkin teoista syntyy nimittäin iso keko syömäkelpoista ruokaa, mikä tarkoittaa myös isoa tukkua säästettyä rahaa. Samalla voidaan pienentää ympäristön kuormaa.

Lompakko kiittää hävikin vähentämisestä. Keskimäärin heitämme pois 20-25kg ruokaa vuodessa. Se on paljon rahaa.

hävikkiviikko

Miten vähentää ruokahävikkiä?

Silmät auki niin kaupassa kuin kotona: Onko jokin ruoka menossa pahaksi? Mitä siitä voisi tehdä ennen sitä? Mustuneista banaaneista banaanilettuja, -leipää tai -kakkua. Hieman ylikypsät hedelmät pakkaseen paloina smoothieta varten. Nuhjuiset juurekset uuniin, päälle öljyä ja mausteita. Samojen uunijuuresten jämät voi hyödyntää seuraavana päivänä salaatissa. Parhaat päivänsä nähneet kasvikset ovat myös loistava pohja sosekeitolle. Hieman rupsahtanut pinaatti uppoaa helposti smoothien tai munakkaan joukkoon, samoin lehtikaali. Pari päivää vanha riisi tai perunat jalostuvat herkullisiksi paistinpannulla mausteiden kanssa. Myös frittata, shaksuka ja pyttipannu ovat helppoja tapoja hyödyntää viimeisetkin jämät kaappien pohjilta!

Tsekkaa päiväykset, mutta älä rohmua. Jos tietää kokkaavansa kanan tänään, voi hyvin ottaa paketin, jonka päiväykset ovat huomenna tai ylihuomenna sen sijaan, että kaivaisi pisimmälle yltävillä päiväyksillä varustetut paketit takarivistä. Tämä ei tietenkään vähinnä omaa hävikkiä mitenkään, mutta ehkä kaupassa vanhaksi menevien tuotteiden määrään vaikuttaisi, jos kaikki tekisivät samoin.

Hyödynnä kasvikset kauttaaltaan. Parsakaalin varret, kukkakaalin lehdet. Omenat voi syödä kuorineen, samoin päärynät. Perkaa säästeliäästi. Olen seurustellut kokin kanssa ja järkytyin kyllä valtavasti siitä hävikin määrästä, mikä tulee ihan vain kasviksia pilkkoessa…

Käytä aistejasi. En nyt missään tapauksessa suosittele syömään pilaantunutta ruokaa, vaan käyttämään maalaisjärkeä. Päiväysmerkinnät ovat keskiarvoja ja suosituksia, eikä ruoka mene automaattisesti pahaksi sillä sekunnilla, kun parasta ennen -päiväys kilahtaa mittariin. Tarkista ruoan aistinvarainen laatu: Katso, onko tuotteen koostumus tai väri muuttunut. Haista, onko tuotteeseen ilmaantunut omituista odööriä. Jos nämä vaikuttaisivat olevan ok, maista onko maku muuttunut. Pilaantuneen tuotteen tunnistaa usein hieman happamasta, kirpeästä, elttaantuneesta tai suojakaasumaisesta hajusta.

Pakasta. Pakasta. Pakasta. Melkein mitä vaan voi lyödä pakkaseen, jos pilaantuminen alkaa näyttää todennäköiseltä. Kasvikset kannattaa höyryttää tai kypsentää uunissa ja lihat paistaa ennen pakastamista, jotta rakenne ja maku säilyisi miellyttävänä.

Hyödynnä satokausikalenteria. Satokauden kasvikset ja hedelmät ovat parhaimmillaan. Ne tuntuvat säilyvänkin paremmin, eivätkä päädy kypsymisen odottelun jälkeen suoraan sinne biojätteeseen (hello puolimädät avokadot).

Säilytä ruoat oikein. Tässä ois muuten itsellä petraamista! Tiedätkö miten säilytät perunat tai tomaatit parhaiten? Tästä oli tosi hyvä juliste Hävikkiviikon sivuilla! Samoilta nettisivuilta löytyy myös tosi hyviä vinkkejä hävikin vähentämiseen.

hävikkiviikko

Miten hävikin minimointi näkyy meillä kotona?

Meillä on pitkään ollut suht hyvä tilanne hävikkiruoan suhteen: Se syödään, mitä ostetaan. Raskausaikana valitettavasti hävikki meinasi hiipiä kotiimme. En jaksanut kokata ja ruoka mitä kaapissa oli alkoi yht äkkiä ällöttää. Sitten alkoikin löytyä kaapin perältä homeisia parsakaaleja. Vauvan myötä tilanne hieman parani, mutta edelleen häpeäkseni pakko myöntää, että toisinaan meillä menee ruokaa vanhaksi. Tämä yleensä liittyy siihen, että olen suunnitellut kokkaavani jotain tiettyä ruokaa, mutta sitten iskee laiskuus ja univaje enkä vaan jaksakaan. Ja sitten booooom on kanapaketista mennyt päiväykset tai home luikerrellut paprikoiden sisään. Silloin aina harmittaa, mutta yritän olla ruoskimatta itseäni liiaksi.

Seuraavia askeleita ruokahävikin minimoimisessa voisivat itselläni siis olla ruoan oikean säilytystavan varmistaminen sekä ennakointi ruokien pilaantumisen suhteen. Mitä sä voisit muuttaa? Onko sulla lisää vinkkejä? 🙂

Makoisaa kasvisruokaa – Munakoiso-linssivuoka

Kokkailuprojektin myötä meidän keittiössämme on syöty enemmän ja enemmän kasvisruokaa. Tuntuu ihan hölmöltä edes enää nykypäivänä mainostaa, miten hyvää kasvisruoasta saa; Eiköhän sen ole kuullut jokainen? Väittäisin melkeinpä, että kasvisruoka on jopa parempaa, sillä raaka-aineissa itsessään on jo hurjasti makua!

Toisaalta monesti ennakkoluulot ja hassut olettamukset estävät maistamasta kasvisruokaa. Kasvisruoka ei täytä. Kyllä täyttää, jos se on hyvin koostettu eli mukana on riittävästi kuituja, proteiinipitoisia raaka-aineita sekä rasvaa. Ja tietty niitä kasviksia! Kasvisruoka ei maistu miltään. Maistuu se, kunhan oppii kokkaamaan sen maistuvasti ja lisäämään riittävästi mausteita: Yrttejä, pippureita, suolaa tai soijakastiketta, currytahnoja, tamarindia, kookosmaitoa tai kaurakermaa. Tosin tuoreiden kasvisten kanssa riittää usein ihan vaan öljy, suola ja pippuri. Kasvisruoka on tytöille. Phhhhh, please. Tämä uskomus on pikkuhiljaa todistettu vanhaksi, sillä niin urheilijat kuin varusmiehetkin jaksavat vegejen voimalla. Kasvisruoka on kallista. Ehkä, jos syö vain nyhtökauraa ja avokadoja. Pavut, linssit, täysjyvävilja, öljyt ja satokauden kasvikset taas eivät paljon kukkaroa kevennä

Munakoisolinssivuoka

Munakoisolinssivuoka

Se kasvisruokapropagandasta. Olen täysin realisti sen suhteen, ettei jokainen voi olla vegaani. En itsekään ole. Mutta lihansyönnin vähentämisestä hyötyvät ihan kaikki niin terveyden kuin ympäristönkin suhteen. Aina voi kokeilla ja aloittaa pienestä. Oheinen munakoisovuoka linsseillä on varsin matalan kynnyksen kasvisruokaa: Se on ihan superhelppo valmistaa, on edullista ja terveellistä sekä maistuu tietysti hyvältä!

Munakoiso-linssivuoka

2 munakoisoa
250g punaisia linssejä (raakapaino)
2prk tomaattimurskaa yrteillä
2-3dl vettä
1tl juustokuminaa
1tl yrttisekoitusta
½tl mustapippuria
(vegaanista) parmesania

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Lisää kattilaan huuhdellut linssit, tomaattimurska, vesi ja mausteet. Keittele kunnes linssit ovat lähes kypsiä (5-7min). Sillä välin voit pilkkoa munakoison noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado munakoisoviipaleita uuninkestävän vuoan pohjalle yhdeksi kerrokseksi. Lisää päälle kolmasosa linssikastikkeesta. Toista vielä kaksi kertaa. Raasta vuoan päälle makusi mukaan (vege)parmesaania ja törkkää vuoka uuniin 45-60 minuutiksi. Ruoka on valmis, kun munakoisot ovat täysin pehmeitä!

Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin ja vigerette-kastikkeen kanssa.

Munakoisolinssivuoka

Munakoisolinssivuoka

Ota ihmeessä resepti kokeiluun, tämä taisi jäädä meillä ihan vakkariksi! Maistuuko kasvisruoka sinulle? Onko sinulla lempireseptiä, jonka haluaisit laittaa jakoon? 🙂

Ps. Annalla oli ihan tosi hyvä artikkeli kasvissyönnin fiksusta toteuttamisesta sekä ohje kesäkurpitsalasagneen. Käy kurkkaamassa, jos on aikaa!

Raskaudesta palautuminen – Pilasiko raskaus vartaloni? Entäs raskauskilot?

Sehän kaikkia kiinnostaa: Miten nopeasti raskaudesta palautuu tai palautuuko ollenkaan? Jääkö keho epämääräisesti vialliseksi? Pilaako raskaus vartalon?

Synnytyksestä on nyt hiukan alle 4,5kk. Lyhyessä ajassa keho on käynyt älyttömän myllyn läpi, eikä voi sanoa, etteikö mielikin olisi ottanut hiukan osumaa. Katsokaa nyt, miten keho on muotoutunut tuon vajaan 5 kuukauden aikana. Hurjaa, eikö?

raskaus_palautuminen
Kuvat järjestyksessä vasemmalta oikealle. Päivä ennen synnytystä. 1 viikko synnytyksen jälkeen. 1kk synnytyksen jälkeen. 2,5kk synnytyksen jälkeen. 4,5kk synnytyksen jälkeen.

Kehon palautuminen ja raskauskilot

Minulla on edelleen erkaumaa jäljellä 2-3,5cm. Tämän taustalla lienevät suuri vatsa, todella löysä ja yliliikkuva kudostyyppi sekä selkäkipujen aiheuttama syväjumi. Kireä selkä nimittäin toimii tässä kuin köydenveto; Se vetää vatsalihasparkoja erilleen toisistaan, vaikka kuinka tekisi kuntoutusharjoituksia.

Onnekseni kuitenkin jännesauma on napakka ja hallitsen keskivartaloni jo hyvin. Kävin myös lantionpohjaan erikoistuneella fysioterapeutilla tsekkauttamassa tilanteen. Voimaa kuulemma on, erityisesti poikittaisessa vatsalihaksessa, mutta myös lantionpohjan lihaksissa. Hieman lisää hallintaa ja rentouttamista ei kuitenkaan olisi haitaksi. Vahvan coren ja lantionpohjan tuen vuoksi saan siis joka tapauksessa treenata salilla painojen kanssa. Edelleen mennään hippiäissarjassa, mutta sentään alkaa tuntua tekemiseltä! Salilla saan jo pikkuhiljaa tehdä kaikenlaista, kunhan keskivartaloon ei nouse harjannetta eikä selkään tule tuntemuksia. On aika siistiä tehdä kyykkyjä ja taljaliikkeitä kunnolla, vaikka jalat ja kädet tutisevatkin jo paljon pienemmillä kiloilla kuin aiemmin.

Varsinaisia raskauskiloja mulle ei oikein jäänyt. Laihduin imetyksen alussa vähän liikaakin, kun suuren kulutuksen yhdisti voimakkaisiin kipulääkkeisiin. Enemmänkin työtä siis lienee lihasmassan, -voiman ja -tuen palauttamisessa. Erityisesti sitä lihastukea olen nyt pyrkinyt rakentamaan paitsi coreen, myös keskimmäisiin pakaralihaksiin ja polvea tukeviin etureiden lihaksiin.  Nivelet ovat nimittäin ihan löperöt ja huomaan tarvitsevani paljon keskittymistä liikkeiden oikeaoppiseen tekniikkaan. Siinä missä aiemmin tekniikat tulivat takaraivosta kuin vettä vaan, nyt niitä täytyy haeskella ja opettaa kehoa oikeaan liikkeeseen.

Kyllä minua rehellisesti sanottuna aina hiukan jännittää käydä salilla. Mitä jos pilaan koko homman? Mitä jos huomaamattani teen liikkeitä, jotka suurentavat erkaumaa tai jotenkin mystisesti räjäyttävät lantionpohjan? Onneksi tätä palautumistani seuraamassa on kaksi ihanaa järjenääntä aka fysioterapeuttia. Kerta kerralta olen saanut enemmän vakuutteluita siitä, että kuntoutuminen etenee hyvin ja voin turvallisesti tehdä liikkeitä, joita olemme käyneet läpi.

raskaus_palautuminen

Yllättävä käänne palautumisessani – Mitä kehoni kaipaa eniten?

Raskaus teki tehtävänsä ryhdilleni ja kuljen ylävartalo kyyryssä. Selkääni on runtattu auki nyt toukokuusta asti ja edelleen se on kireä kuin ensikertalainen lääkiksen pääsykokeissa. Kuin viulun kieli. Syykin paljastui, kun fysioterapeutti tarkkaili minua hieman salilla: Minä jännitän ihan koko vartaloa ja ihan kaikissa liikkeissä. Ajattelisi jotenkin, ettei tarvitse jännittää leukoja, kun tekee polvenojennusta, mutta niin se minulla vain menee. Enkä edes itse huomaa! Lantionpohjafyssarikin kysyi minulta heti, olenko suorittajaihminen. Olenhan minä. Jännittyineisyys ja kyvyttömyys rentoutua kunnolla näkyvät paitsi psyykeessäni, nyt myös kehossani.

En siis oikein pääse eteenpäin ennen kuin osaan rentouttaa itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jumi on niin paha, etten pysty edes hengittämään kunnolla: Kylkikaaret eivät liiku, jolloin hengitys ohjautuu keuhkojen yläosaan. Kyllä, hengitys jää erittäin pinnalliseksi ja tästä seuraa niskajumia, hampaiden narskuttelua ja päänsärkyä. Jos ei hengitä kunnolla, keho on jatkuvassa stressitilassa.

Nyt olen siis opettelun edessä. Minun on pakko alkaa opetella uusia liikemalleja, joissa jännitys pysyy vain tarvittavissa paikoissa. Välillä salitreenit ovatkin kaikkein raskaimpia mielelle, kun on keskityttävä niin kovasti. Lisäksi harjoittelen hengittämistä ja rentoutumista. Uskokaa tai älkää, se on älyttömän vaikeaa, kun jatkuvasti olisi jotain tekemistä! Olen kuitenkin määrätietoinen asian suhteen ja aion opetella hallitun laiskottelun salat. Kuulostaapa haastavalta tehtävältä, heheh. No oikeasti se on minulle supervaikeaa.

raskaus_palautuminen

Fyysinen ja henkinen palautuminen

En aio valehdella, olihan se palautuva keho ja hormonihuuruinen mieli hieman shokki. Kaiken sen henkisen ja fyysisen kipuilun keskellä tunsin olevani hieman rikki. Selkäni oli rikki, lantio tuntui ontolta ja oudolta, oli tikkejä, pissaaminen sattui, vatsa pullotti eikä coressa ollut mitään hallintaa.

En silti ikinä haluaisi sanoa, että raskaus pilasi vartaloni. Olen monesti kertonut olevani itseni pahin kriitikko, mutta voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että olen jopa tyytyväisempi itseeni kuin ennen raskautta. Toki on enemmän pehmeää siellä täällä ja vatsanahka rutistuu hassun ryppyiseksi kumartuessa, mutta se ei haittaa.

Olen jotenkin löytänyt vihdoin sellaisen sisäisen rauhan asian kanssa. Tärkeintä on ihan aidosti se, että kehoni toimii ja pystyn liikkumaan. Tällä hetkellä päässäni vallitsee jännä itsensä hyväksymisen ja kehittymisen tarpeen tasapaino. Haluan kuntoutua, kohentaa kehon ryhtiä, avata jumeja, opetella kyykkyjä ja aktivoida selkää. En siksi, että olisi pakko näyttää samalta kuin ennen, vaan siksi, että olisi parempi olla. On ihan tosi ihanaa, että keho alkaa olla toiminnallisempi eikä liikkuminen tuo enää kipua. Samalla mieli on karaistunut, eikä yksi viikon flunssa liikuntataukoineen tunnu missään!

Onhan tämä aikamoinen ja opettavainen matka! Herättikö teksti ajatuksia? Miten sä olet palautunut, jos olet raskauden kokenut? 

Lue lissää:
Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen
Liikunta raskausaikana
Raskaus ja kehonkuva

Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

Minulle ei tuota mitään omatunnon tuskia jättää vauva isänsä kanssa. Olin jo kaksi viikkoa synnytyksestä pois kolmisen tuntia, kun kävin osaavalla fyssarilla hieman kauempana.

Käytän päivittäin aikaa omiin harrastuksiini, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Välillä se on 10 minuuttia, toisinaan tunti tai kaksikin.

Toivon salaa, että vauva nukkuisi hieman pidempään, jotta voisin rauhassa puuhastella omia juttujani. Silti hän yleensä herää 5, 10 tai viimeistään 20 minuutin päästä.

Manaan joskus ääneen vauvan kiukkuilua, vaikka ymmärränkin siihen olevan varmasti joku syy (jota en vain ole keksinyt vielä).

Meillä myös isi syöttää vauvaa, valvoo yöllä ja hyssyttelee kun on paha mieli. Ihan myös siksi, että äiti saa nukkua, syödä itsekin ja käydä liikkumassa.

aiti

Olenko itsekäs äiti?

Välillä mietin päässäni, että onko minussa jotain vikaa: Miksi en halua olla vauvassa kiinni 24/7? Olenko huono äiti? Vaikka vauva on täysin toivottu ja maailman rakkain, en silti tahdo omistaa koko elämääni vain hänelle.

Jokaisella on tietyt perustarpeet. Vauvan tarpeiden turvaaminen on tottakai ensisijainen tehtävä, mutta se ei tarkoita vanhempien tarpeiden totaalista unohtamista. Jokainen tarvitsee ruokaa, liikettä, lepoa, läheisyyttä. Tämän lisäksi myös omaa aikaa ja kivaa tekemistä.

Minulla on siis tarpeita. Olen nainen, yrittäjä, vaimo. En pelkästään äiti.  Tarvitsen omaa aikaa ihan joka päivä, jotta osaan nauttia vauva-arjesta. Aivan varmasti joillekin voi se lapsen kanssa oleminen olla päivän kohokohta ja itsellenikin se on sitä toisinaan. Tällä hetkellä arki on osittain niin raskasta, että siitä on vaikea nauttia. Meidän pieni ei ole helpoimmasta päästä: Hän nukkuu erittäin vähän päivisin, huutaa hereillä ollessaan refluksiaan, väsymystään ja epämukavaa oloa, ei viihdy juurikaan selällään tai vatsallaan sekä vaatii jatkuvasti viihdykettä. Ymmärrän tottakai tämän, onhan hänellä vielä hirmuisesti opeteltavaa tässä maailmassa ja kehittyvät aistit voivat pelottaa pientä mieltä.

Tämä tilanne on onneksi väliaikainen ja tulee helpottamaan pikkuisen kasvaessa. Jotta jaksan tällä hetkellä jatkuvaa huutoa, kiukuttelua ja vauvan kantamista, tarvitsen vastapainoksi omaa aikaa. Useimmiten tämä on joko treeniä tai työtä. Tunnen herkästi, etten ole saanut mitään aikaan, jos olen ”vain” ollut lapsen kanssa kotona. Päivän jälkeen pää on helposti ihan muussia, johon se pienikin oma hetki tuo helpotusta. Toki mulla on myös tuo rikkinäinen selkä, joka vaatii päivittäin liikettä ja kuntoutusta; Ilman liikettä en selviä edes perustoimista vauvan kanssa.

Terve itsekkyys

Olemalla terveellä tavalla itsekäs (huolehtimalla myös omista tarpeistaan) on mielestäni paras mahdollinen roolimalli lapselleen. Tiedän olevani jaksavampi ja enemmän läsnä, kun saan tehdä myös niitä omia juttuja vauva-arjen lomassa. Kun tulen salilta hikisenä tai hivutan kuulokkeet pois korvilta kirjoitussession jäljiltä, oikein palan halusta helliä vauvaa. Kun on hetken poissa ja mieli virkistyy, tuntuu se arkikin paljon helpommalta. Ja silloin voin aidosti sanoa olevani 100% läsnä lapselleni ja olevani siinä, koska haluan.

Terve itsekkyys opettaa myös lapselle, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos äiti tai isi aina vaan uhrautuu ja luopuu omasta ajastaan, opettaa hän saman mallin myös lapselle; Kuin olisi ok jatkuvasti tinkiä omista tarpeistaan muiden kustannuksella. Kompromisseja on tottakai tehtävä eikä arki millään voi jatkua samaan malliin kuin ennen lasta, mutta pointtina on tehdä se mitä pystyy oman hyvän olonsa eteen. Joskus se on 10 minuutin venyttely lapsen nukkuessa ja samalla pyykkien viikkaamisen skippaaminen. Toisinaan se voi olla tunnin salitreeni isin vahtiessa vauvaa.

aiti

Ylpeästi itsekäs – Vai sittenkin itsestään huolehtiva?

Omaa hyvinvointia ja jaksamista ei tarvitse uhrata lapsiarjen alttarilla. Jos se oma arki ei just nyt miellytä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Sen sijaan, että vain valittaisi arjen olevan p*skaa (kokeiltu), on hedelmällisempää tunnistaa ensin solmukohdat ja pyrkiä etsimään ratkaisuja. Ei sen tarvii oikeasti olla p*skaa koko ajan. Kun ideoita sujuvampaan arkeen on löytynyt, ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan uutta järjestelyä.

Se ei ole aina helppoa ja kuten sanottua, vaatii kompromisseja.  Jos itsestään huolehtiminen on itsekästä vauva-arjessa, sitten olen ylpeästi itsekäs. En kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa, jos pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus turvata koko perheen hyvinvointi. Kumpi on parempi vaihtoehto: Henkisesti pahoinvoiva äiti, jolla on täysi fokus vauvaan vai hyvinvoiva äiti ja toimimaan sumplittu arki, jossa vauva saa tarvitsemaansa huomiota muiltakin kuin äidiltä?

Mitä mieltä sä olet? Missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?
Lue myös:

Sairaalareissua, työprojektia ja kyykkyjä – Elokuun kuulumiset

Elokuu näyttäisi kuluvan hurjaa vauhtia! Tuntuu toisaalta, että aika ylipäänsä lentää tällä hetkellä. Vaikkei tavallaan ole mitään ihmeellistä tehtävää. Vain sitä tavallista arkea ja se on oikeastaan aika ihanaa.

Okei, huijasin vähän. On mulla muutama projekti menossa taas vaihteeksi. Koska en näköjään edelleenkään osaa vain olla, täytän vauvan jättämät (erittäin lyhyet) vapaahetken töihin ja itseni kuntouttamiseen. Isoin osa päivästä menee kuitenkin tuon pienen rakkauspalleron kanssa!

Viimeiseen viikkoon on mahtunut myös ikäviäkin tapahtumia ja yllättäviä käänteitä. Kaiken tämän vuoksi täälläkin on ollut hieman hiljaisempaa. Sen takia ajattelin hieman valottaa viime viikkojen meininkejä tänne blogin puolelle – ihan vaan, jotta pääsette taas kartalle!

Lievästi kaoottista arkea

Ilonan muuttuvat vaiheet ovat ajaa meidät hieman hulluiksi ajoittain. Välillä näyttäisi muodostuneen jonkinlainen rutiinintynkä, joka pienen riemastuksen hetken jälkeen häviää taas kuin pieru saharaan.

Hetken aikaa Ilona jo nukkui ensimmäiset päiväunet kävelylenkillä vaunuissa. Nyt jo pelkkä vaunujen näkeminen aiheuttaa kiljuntaa. Ja nythän muuten kiljutaan kaikesta; Ilosta, surusta, kiukusta, pissavaipasta, äidin naamasta ja tutista.

Ilona on ollut ihan tosi levoton – ja ilmeisesti se on melko yleinen vaihe tässä neljän kuukauden iässä (miten mun vauva voi olla ihan pian jo 4kk?). Paras paikka olisi sylissä ja tissi suussa, muuten ei voi nukkua tai olla nätisti. Yhdistin tänään kuitenkin tämän käytöksen ja kuolaamisen muutamaan hassunhauskaan punoittavaan pampulaan vauvan suussa. Niinpä, hän tekee hampaita.

Reseptiprojekti – vegeruokaa ja visuaalista ilmettä

Olen viimeisen kuukauden viettänyt lähes kaiken ”ylimääräisen” aikani kokkaillen, kuvaillen ja kirjoittaen reseptiikkaa parin upean leidin verkkovalmennukseen: Annan ja Annetten ReBoot 2.0 starttailee syyskuussa! Tämä on ollut niin siisti projekti! On ollut supermielenkiintoista yhdistellä (vege)reseptien ideointia, valokuvausta ja visuaalisen reseptivihkosen luomista. Tällaista voisin hyvin tehdä jatkossakin työkseni. Reseptinhaluiset ihmiset, ottakkee yhteyttä!

Fysioterapiaa ja kyykkyjä

Ei ehkä yllätä, että käyn edelleen fysioterapiassa. Edelleen on hirveästi tekemistä kireyksien, erkauman ja virheasentojen kanssa, mutta homma etenee koko ajan. Olen tosi tyytyväinen jo tämän hetken tilanteeseen, sillä voin liikkua ilman kipua. Se on mahtava tunne! Treeniohjelmaan on pikkuhiljaa palauteltu kyykkyjä, mistä olen erityisen innoissani. Tällä hetkellä harjoittelen kyykkyä hieman pystymmässä asennossa kahvakuulavastuksella. Tuntuu, etteivät ne takakyykyt enää olekaan kilometrin päässä vaan pienen loikan tuolla puolen!

Haluaisin pukeutua ”kunnollisiin vaatteisiin”

Tiedän. Ei olisi ehkä ihan heti uskonut, että kyllästyisin jumppavaatteisiin. Näin on kuitenkin käynyt ja nyt toivoisin voivani käyttää välillä ihan fiksuja normaalien ihmisten vaatteita. Ongelmana vaan vähän on, ettei kaapissani ole juurikaan istuvia vaatteita: Olen sen verran eri muotoinen kuin ennen raskautta, etteivät olemassa olevat vaatteet näytä kovin hyvältä. Vaatekaappi on siis hyvin rajallinen, kun ottaa huomioon, ettei niitä istuvia vaatteira kauheasti ollut ennen raskauttakaan.

Nyt sitten mietin miten pulman ratkaisisin. Odotanko, miten kroppa muokkautuu? En haluaisi kuitenkaan ottaa asiasta paineita ja vain odottaa kehon muuttumista. Pitäisikö siis ostaa uusia vaatteita? En haluaisi kuluttaa kuitenkaan turhaan, kun minulla teoriassa on vaatteita. Pitäisikö siis ostaa kirpparilta käytettynä? Siihenkin menee kuitenkin aikaa, että löytää sopivia vaatteita vanhojen villapaitojen heinäsuovasta. Selkeästi täytyy pohtia tätä aihetta lisää! Saa nähdä kuljenko reikäisissä trikoissa vielä joulunakin.

Korvike ja sairaalareissu

Otsikossa se tulikin esitettyä lyhyesti ja ytimekkäästi: Jouduimme perjantaina ambulanssilla sairaalaan, sillä Ilona sai allergisen reaktion korvikkeesta. Kävin itse magneettikuvauksessa perjantaiaamuna, joten halusimme testata korviketta pidentämään väliä imetyksen ja varjoaineen välillä. Muutamassa minuutissa Ilonan iholle alkoi ilmestyä nokkosihottumaa, koko keho ja suunympärys muuttuivat punaisiksi, huulet ja korvat turposivat. Soitimme tietysti äkkiä ambulanssin ja lähdimme päivystykseen. Sairaalassa onneksi tilanne rauhoittui parin lääkekierroksen jälkeen, mutta kylläpä säikäytti! Oli ihan kamalaa katsoa, kun oman lapsen olo on niin kurja ja itkukin rohisee. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Rakkaus kirjoihin ja kerrontaan

Olen jälleen löytänyt vanhan rakkauteni kirjoihin. Lapsena olin kunnon lukutoukka ja selätin aina muutaman kirjan viikossa kera suklaalevyn. Luin kaikkea fantasiakirjoista tietosanakirjaan. Viime vuosina olen lukenut lähinnä pelkästään ammattikirjallisuutta – Kirjoja liittyen ravitsemukseen, psykologiaan tai valmentamiseen. Tykkään kuitenkin älyttömästi siitä fiiliksestä, mikä tulee fiktiivisistä kirjoista ja niiden kerronnasta. Yksityiskohdat ja tarinan kehittyminen ovat kiehtovia.

Kirjoista puheenollen, Anun uusi kirja ”Laihdutuskoodi” (jossa olin mukana asiantuntijakirjoittajana) ilmestyi juuri! En malta odottaa, että saan sen käsiini. Tuntuu todella hassulta, että nyt mun kirjoittamaa tekstiä löytyy painettuna kirjasta! Luen kirjan heti kannesta kanteen. Tosin sekin menee sitten taas ammattikirjallisuuden piikkiin. Onneksi rakastan myös informatiivisten kirjojen lukemista.

Nimijuhlat, vihdoinkin

Mahtui joukkoon muuten hieman juhlaakin, kun Ilonan nimijuhlat viimein pidettiin! Tarjoilut olivat priimaa ja söin monta palaa kakkua. Ja sain hyvän syyn pukea Ilonalle ihanat röyhelöpyllyhousut! Oli kerrassaan ihana päivä, vaikka vanhempia väsy painoikin. Onneksi oli mukana monta ihanaa syliä pikkurakkaalle <3

Tästä postauksesta tuli hiukan sillisoppaa, mutta sellaista se arki on ollut. Värikästä, hiukan sekavaa, mutta pääosin silti aika ihanaa! Mitä sun arkeen kuuluu? 🙂

Miksi en enää lue naistenlehtiä?

En nyt ole kertomassa sinulle, että sinun ei koskaan kannata lukea naistenlehtiä. Tässä on kyse siitä, miksi minä en niitä lue ja miksi lehtien sanomaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Olen itse ollut naistenlehtien suurkuluttaja ja vasta myöhemmin ymmärsin niiden haitallisuuden omalle psyykeelleni.

Sillisalaattitreeniä ja ristiriitaisia ohjeita

Lehdissä on vallalla valtava ristiriitaisuus. Yhdessä numerossa ylistetään karppausta ja triatlonia, seuraavassa kehutaan hiit-treeniä ja hiilareita. Maito on pahaksi, samoin vilja. Seuraavalla sivulla kuitenkin voi olla kermainen pastaresepti. Monet lehdet myös korostavat vanhoja stereotypioita, kuten ”naiset rakastavat suklaata” ja ovat ”hiilarihiiriä”. Kun jotain asiaa toistetaan riittävän pitkään, tulee siitä lukijalle totta. Lehdet ovat siis mukana muokkaamassa suhdettamme syömiseen. Samaan aikaan ruoka-aineita siis demonisoidaan, mutta nostetaan jalustalle. Helposti seurauksena on sellainen tuuliviiri-ilmiö, jossa ruokaympyrä vaihtuu kuukauden välein, kun lehdessä sanottiin perunan ja koisokasvisten olevan sittenkin pahasta niiden 1001 muun ruoan ohessa.

Samassa lehdessä voi olla ohjeet rasvanpolttojumppaan, kirjoitus siitä miten kuuluisi treenata maratonille sekä lihasmassankasvatuksen abc. Tottakai halutaan tarjota kaikille kaikkea ja jokaiselle jotakin, mutta usein lukijalle jää kuva, että näitä kaikkia pitäisi toteuttaa juuri nyt. Tällöin treenistä tulee sillisoppaa, päädytään tekemään liikaa ja liian pitkään eikä kehitystä tapahdu oikein millään osa-alueella.

Lehtiä lukiessa lähdekritiikin tulisi olla myös kohdillaan: Kirjoittajat eivät usein ole artikkelissa käsiteltävän aiheen asiantuntijoita. Heidän työnsä on kirjoittaa myyvää tekstiä. Vaikka mukana olisikin haastateltavana jonkin alan asiantuntija, ei sekään aina takaa artikkelin olevan laadukas; Asiantuntija voi olla itseoppinut ja toimittaja vahingossa tai tahallaan hieman värittää sanomaa. Ohjeet mitä lehdestä saa voivat olla ihan puutaheinää.

On varmasti olemassa hyviä artikkeleita, hyviä kirjoittajia ja hyviä lehtiä. Näiden bongaaminen vaatii usein kuitenkin valikoivuutta ja sadan huonomman artikkelin suodattamista p*skasiivilän läpi. Itse en ole enää valmis ottamaan päähäni tätä huonoa ja potentiaalisesti haitallista informaatiota, vaan valitsen tarkkaan mitä luen. Seuraan jonkin verran blogeja ja näissä huonon sisällön karsiminen omista silmistään on helppoa: Lopettaa vain kyseisen blogistin seuraamisen tai jättää artikkelin lukemisen kesken. Voihan sen artikkelin kesken jättää myös lehteä lukiessa, mutta kuinka iso osa maksullisesta lehdestä jäisi lukematta?

Naistenlehti

Osta, osta, osta!

Kulutuskeskeisyys. Tökkii. Isosti. Kun selailee uudenkarheita kiiltäväpintaisia sivuja ja niille painettuja kuvia vaatteista, treenikamoista, kauneudenhoitotuotteista, asusteista ja vempeleistä, tulee valtava tarve ostaa. Kauniit kuvat ovat myyviä jo itsessään, mutta hyvin perustellaan myös, miksi juuri sinä tarvitset juuri tämän tuotteen juuri nyt. Vaikka sinulla olisi vastaava tavara jo kaapinpohjalla lojumassa.

Kyllä, lehtien on tarkoitus myydä. Myyvät tekstit ja tavaroiden sijoittelu ovat osa bisnestä, jolla markkinoidaan tuotteita ja lehti saa rahukkelia. Puhumattakaan ihan perinteisistä mainoksista. Tämä on ihan normaalia ja hyväksyttävää, sillä jollain tavalla täytyy työntekijöille maksaa palkkaa myyntitulojen lisäksi. Kuitenkaan itse en omaa mitään ostohalujen välttämisen supervoimaa, joten kestävämpään kuluttamiseen tähtäävänä olen usein nähnyt parhaaksi jättää lehdet kauppaan.

Ulkonäkökeskeisyys ja kauneusihanteet

Useissa lehdissä on myös omaan makuuni liian suuri fokus painonpudottamiseen ja ulkonäköön. Mitähän se tekee mielelle, jos jatkuvasti lukee tuoreimmista lehdistä kesäkiloista, painonpudotusnikseistä sekä kehon muokkaamisesta? Tiedostan tottakai olevani ehkä keskivertoa alttiimpi kaikenlaiselle painopuheelle, mutta en usko liiallisen painoon ja kiloihin keskittymisen tekevän hyvää kenellekään. Naisten tyytymättömyys itseensä myy enemmän lehtiä kuin mikään muu. Pahimpia ovat ”kehotrendien” esille tuominen: Toisinaan kauniina nähdään iso pylly, toisinaan pyöreät olkapäät, seuraavaksi taas korostuu hoikkuus. Tuntuu ihan nurinkuriselta, että keho voisi olla vääränlainen, koska jokin sen osa on liian pieni tai suuri.

Edelleenkin, myös tänä kehopositiivisuuden aikakautena, lehdissä näkyy usein vain tietyntyylisiä vartaloita ja kauneusihanteita. Ottamatta kantaa sen enempää kehopositiivisuustrendiin, olisi mielestäni mahtavaa, jos lehtien sivuilla näkyisi vartaloiden koko kirjo. Me ihmiset olemme vertailuun taipuvaisia, joten hyvin helpolla tulee asetettua itsensä ja lehden kuvaamat tyypit vierekkäin verrattavaksi. Jos ihanne on yksi ja ainoa lehden sivuilla esiintyvä muoto, joutuu aina vain pettymään itseensä.

Naistenlehti

Oma kokemukseni ja lehtien vastuu

Alttiille henkilölle erityisesti kuntoiluun keskittyvien lehtien ohjeet voivat olla jopa vaarallisia. Itselleni kehittyi syömishäiriön ympärille pahemman luokan treenilehtiaddiktio. Otin kirjaimellisesti ihan jokaisen ohjeen, joka oli lehden sivuille painettu. Luin lehtiä joka aamu tarkistaakseni, että osaan varmasti elää tulevan päivän täydellisesti. Olin varma, että myös laihduttajille suunnatut ohjeet koskivat minua. Jos noudattaisin niitä, en ainakaan lihoisi. Yhdessä lehdessä oli esitetty ateriasuunnitelma, jossa lounaaksi oli pari viipaletta leipää ja jotakin päällisiä. Kuitenkin edellisessä numerossa oli käsitelty paleota ja leipä oli nounou. Loogisesti siis olin varma, että kyllähän ne päälliset pelkästään riittävät. Surullista, mutta tämä tarina on tosi.

Lehtien lukemisen vaikutus määräytyy paljon myös sen perusteella, millainen lukija on persoonana. Parhaassa tapauksessa lehdistä voi saada hurjasti motivaatiota, innostusta ja inspiraatiota. Jos osaa pitää itsensä erossa vertailusta ja suodattaa itselle sopimattoman materiaalin pois, niin mahtavaa: Onhan sitä tuoretta lehteä kiva selailla kahvikupposen kanssa! Metsään mennään, kun tekstit otetaan liian kirjaimellisesti ja luotetaan joka sanaan kuin absoluuttiseen totuuteen. Lehtien tulisi tunnistaa oma vastuunsa niin ihmisten terveyden kuin kuluttamisenkin näkökulmasta: Sanoilla voi olla valtavan paljon painoarvoa.

Oletko huomannut naistenlehtien vaikuttavan ajatusmaailmaasi? Miten? Olisi kiva keskustella aiheesta lisää 🙂

Aamuhetki ja pannukakut – Miten ihanaa onkaan olla kotona!

Miksi onkaan niin ihanaa olla kotona? Sitä mietin aamulla seuranani nämä pannukakut ja kahvi.

banaanipannukakku

pannukakut
Rutiinit. Aamulla vesihörppyä kera vitamiinien ja pellavansiemenöljyn. Puuro valmistuu hujauksessa tottuneella ranneliikkeellä, kun tarvikkeet ovat tutuilla paikoilla. Reissussa rutiinit helposti pirstaloituvat ja terveelliset elämäntavat ovat vaikeampia.

Oma sänky. Ahhhh. Ostimme uuden sängyn vuosi sitten, enkä ole hetkeäkään katunut rahanmenoa. Once you go Tempur, you never go back.

Sallitut sotkut. Tiedättekö, kun majailee toisten nurkissa sitä alkaa kuin pakotettuna elää siistimmin. En mä ainakaan halua kylvää tiskivuoria ympäriinsä muiden vaivoiksi. Toinen vaihtoehto on tietysti sotkea ja potea huonoa omaatuntoa. Kotona pyykkipinot ja levälleen jäävät toimistotarvikkeet eivät ole niin justiinsa; En nyt erityisemmin niitä rakasta, mutten myöskään koe omatunnontuskia.

Tuttu kävelylenkki. Yhden meidän vakkarikävelyreittimme varrella on pieni silta, joka on maailman paras vauvan nukuttamiseen. Rullailua röpelöisellä lautasillalla edestakaisin ja boooom vauva on unessa! Sen jälkeen voi turvallisesti kärrytellä pienen lenkin unien aikana.

Aamupalakolistelut ja pannukakut. Kun saa herätä kilistelemään ja kolistelemaan juuri silloin kun (vauva) haluaa. Kun voi olla ihan rennosti just niin kuin haluaa. Kun voi paistaa pannukakkuja vaikka aamu viideltä ja syödä niitä reikäisessä teepaidassa ilman housuja.

pannukakut

pannukakut
Oli myös kiva huomata, ettei kämppä löyhkännyt kovin pahasti ja ollut (ihan kokonaan) banaanikärpästen vallassa. Unohdimme nimittäin viedä roskikset ennen lähtöämme mummolaan ja päädyimmekin olemaan 2,5 viikkoa matkalla. Olen myös surkea kukkaäiti, sillä ruukkukasvit olivat kastelematta sellaiset kolme viikkoa. Hups. Elossa näyttäisivät olevan silti!

Pannukakut olivat muuten hyviä! Kyseessä ovat ihan perus banaanipannukakut kaurahiutaleilla höystettynä, lisukkeena kookosjogurttia sekoitettuna soijarahkaan.
Ihanaa elokuun alkua! Onko muita kotihiiriä?

Lissää aamuhetkiä:

Aamuhetki – Hiljaisuuden luksusta
Aamuhetki – Kuningattaren tuorepuuro

Kukoista hyväksymällä itsesi – Hyvästi vertailu ja itsekriittisyys

Itsensä hyväksyvä ihminen säteilee ulospäin. En sano, etteikö epävarma ihminen olisi upea myös, mutta vasta kun on sinut itsensä kanssa pääsee puhkeamaan kunnolla kukkaan. Sain toiveen kirjoittaa omia ajatuksiani muihin vertailusta sekä itsensä kritisoinnista. Tästä postauksesta löydät siis omaa pohdintaani itsensä hyväksymisestä, itsekriittisyydestä sekä vertailusta erityisesti sosiaalisessa mediassa. En uskalla väittää näiden niksien toimivan kaikilla, mutta itse olen saanut oheisista ajatuksista apua.

Vertailu, naisten helmasynti

Jossain määrin uskon vertailun olevan normi: Kautta aikojen on verrattu keskenään uusia lypsyhameita, pellolta saatua satoa ja lehmien tuottamaa maitomäärää. Vertailu muuttuu haasteeksi, jos sitoo ihmisarvonsa vertailun lopputulokseen ja kokee huonommuutta. Vertailu on loputon suo. Aina löytää jostain maailman kolkasta jonkun, joka tekee asiat paremmin, jolla on kiiltävämmät hiukset, paremmat jutut ja suurempi kyykkytulos. Sosiaalinen media mahdollistaa tämän vertailun paremmin kuin koskaan ennen.

En ole tämän suhteen mikään edelläkävijä, vaan itselläkin tulee vertailtua välillä itseä toisiin. Kenelläpä ei? Ongelmaksi se siis muodostunee, kun vertailu tuottaa enemmänkin henkistä pahoinvointia kuin motivaatiota. Olen itse kokenut somen siivoamisen ja naistenlehtien välttämisen hyväksi tavaksi vähentää vertailua. Jos joku tyyppi somessa tuo minulle pahaa oloa, klikkaan itseni pois hänen seuraajalistoiltaan. Jos naistenlehtien joka lehdessä vaihtelevat kehoihanteet, ravinto-ohjeet, treenivinkit ja henkilöhaastattelut saavat minut murehtimaan omaa kehoa ja toimintatapoja, voi ne jättää lukematta. Kaikkea infotulvaa ei tietenkään voi sulkea pois, mutta voi valikoida minkä osan ottaa ajatuksiinsa.

Faktahan on se, että lehdissä ja sosiaalisessa mediassa kuten instagramissa kuvat ovat usein vahvasti käsiteltyjä. Harva haluaa tulla taltioiduksi kuviin silmäpusseissa, tukka hapsottaen ja selluliitit pyllyssä loistaen. Se ei silti tarkoita, etteikö näitä ”virheitä” koskaan olisi kyseisillä tyypeillä havaittavissa. Me ollaan ihmisiä kaikki ja inhimillinen ominaisuus on myös yrittää tuoda itsestään parhaat puolet esiin: Silotellaan pintaa meikillä, valitaan edustavat vaatteet, käännetään parempi poski kameraan, valkataan kuvista paras julkaistavaksi ja hiukan vielä kohennetaan ilmettä kuvankäsittelyllä. Tämä on ihan perusjuttuja varsinkin jos somella tienaa elantonsa. Tästä taustalla olevasta prosessista harvemmin kerrotaan kuvien yhteydessä, joten ei mikään ihme, että meillä tavallisilla tyypeillä välillä meinaa realismi unohtua kiiltokuvat silmissä kiiluen.

Itsekritiikki. Tässä minäkin kompastelen ajoittain, erityisesti omaa kehoani koskevissa asioissa. Olen joskus ollut sitä mieltä, ettei minusta löydy mitään hyvää, ei edes korvannipukan vertaa. Tämä kuulostaa jälkikäteen ajateltuna niin kamalalta, että ihan itkettää. On silti välillä tosi vaikea uskoa siihen, että olisi riittävän hyvä (koska perfektionistina voi aina parantaa). Yleensä sen mun liiallisen kritisoinnin huomaa ensimmäisenä oma mies, sitten vasta minä. Sisäinen puhe saattaa jatkua sisälläni pitkään, ennen kuin se on niin voimakasta, että näkyy jopa ulos asti. Olen toisinaan ihan todella julma ja armoton itselleni, enkä koskaan toista ihmistä tuomitsisi tai arvostelisi kuten itseäni. Olen itseni pahin arvostelija enkä usko olevani ainoa.

Itsekriittisyys

Vertailusta ja kritiikistä itsearvostukseen

Ei varmasti ole olemassa one size fits all -ratkaisua.  Mä itse koitan kehittyä ihan ekana näiden kriittisten ajatusten tunnistamisessa: Ei oikein voi vaikuttaa sisäiseen puheeseen, jota ei tunnista. Kun tunnistaa itsekriittiset ajatusmallit, voi ne kyseenalaistaa: Onko todella näin vai onko se taas itsekriittisyys joka puhuu? Sanoisinko näin puolisolleni tai parhaalle ystävälleni? Lopulta vaaditaan kuitenkin toimintaa, sillä pelkkä ajatuksissa pyöriminen ei riitä. Miten voisin kannustaa ja rohkaista itseäni kritiikin sijaan?

Itseä auttaa hirveästi ajatus, että kukaan muu ei ole minä. Tällöin kenenkään muun tavoitteet tai tavat toimia eivät istu täydellisesti minun arkeeni. Minä olen minä, sinä olet sinä ja se on meidän vahvuutemme: Olemme erilaisia. Toki inspiroitua voi toisten tavoista ja toimista, mutta suoraan toisen elämää ei kannata yrittää jäljitellä.

Erilaisuudessa piilee vahvuus. Jokaisella on ne omat uniikit parhaat puolensa ja yksi askel itselläni vertailun selättämisessä on ollut niiden omien hyvien puolien tunnistaminen ja tunnustaminen. Mulla on mennyt ihan tosi monta vuotta, että olen uskaltanut sanoa olevani hyvä jossain. Eiväthän muut ajattele, että olen itsekäs ja omahyväinen? On toisaalta ollut aika terapeuttista keksiä itsestään positiivisia asioita. Aluksi voi tuntua, ettei niitä vaan millään löydy. Silloin voi hyvin pyytää itselle läheisiltä ja turvallisilta ihmisiltä apua; Heillä on varmasti pitkä lista asioita, joissa sinä loistat ja olet hyvä! Siinä kohtaa täytyy olla myös valmis hyväksymään ne kehut tai ainakin antaa mahdollisuus. Mitä jos tuo toinen onkin oikeassa ja nuo todella ovat ominaisuuksiani? Onko mahdollista, että oma näkemykseni onkin vääristynyt?

Voiko some jopa auttaa?

Puhun tietysti vain omasta kokemuksestani, mutta osittain sosiaalinen media on myös auttanut minua olemaan vähemmän itsekriittinen ja oma itseni. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta antakaahan kun selitän: Mitä enemmän olen ollut oma itseni ja antanut persoonastani someen, sitä enemmän olen saanut vastakaikua ja vertaistukea.

En olisi koskaan uskonut puhuvani videolle Youtubeen tai avautuvani instastoryyn. En meinannut aluksi uskaltaa edes laittaa itsestäni kuvia blogiin tai muuallekaan someen. Mun yksi isoimmista haasteista on ollut yritys olla joku täydellinen superihminen – eikä sellaisia ihan oikeasti ole olemassa. Kun olen uhmannut tätä tarvettani olla täydellinen ja tehnyt itsestäni haavoittuvamman, on minut palkittu uusilla ihanilla samanhenkisillä tyypeillä sekä hyvillä ja merkityksellisillä keskusteluilla. Tämä on entisestään kannustanut jakamaan omia haasteitani ja toisaalta positiivisen palautteen myötä vahvistanut ajatusta, että itsessäni on myös hyvää.

On siis osittain somen ansiota, että uskallan nykyisin hassutella sekä olla oma epätäydellinen itseni myös muussa elämässä. Sosiaalisen median pohjalle ei tietenkään voi rakentaa itsearvostustaan (se työ täytyy tehdä ihan itse omassa päässä), mutta olen itse äärimmäisen kiitollinen niistä tyypeistä siellä ruudun takana, jotka ovat osaltaan auttaneet minua eteenpäin.

Itsekriittisyys

Haastan sinut – Kehu itseäsi!

Kiitos upeasta postausideasta, teki itsellekin äärimmäisen hyvää pohtia tätä! Nyt haluaisinkin ottaa loppuu pienen itsekehuketjun: Jaa muutama asia, joissa olet hyvä tai mistä tykkäät itsessäsi! Mä aloitan ja te toivottavasti jatkatte, etten vaikuta ihan tyhmältä…

Mielestäni osaan hyvin kirjoittaa ja välittää tunnetiloja sekä ajatuksia tekstin välityksellä. Tykkään mun vallattomista kiharoista sekä vihreistä silmistä. Olen hyvä kuuntelija ja varsin empaattinen tyyppi. Nyt kun uskallan enemmän ilmaista itseäni, olen aika hauska enkä ota itseäni niin vakavasti.

Oma tyyli paras tyyli. Olet kaikkein puoleensa vetävin, luontevin ja mielenkiintoisin versio itsestäsi, kun olet juuri oma itsesi <3 Nyt on sun vuoro, laita omakehu haisemaan!