Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

aiti

Minulle ei tuota mitään omatunnon tuskia jättää vauva isänsä kanssa. Olin jo kaksi viikkoa synnytyksestä pois kolmisen tuntia, kun kävin osaavalla fyssarilla hieman kauempana.

Käytän päivittäin aikaa omiin harrastuksiini, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Välillä se on 10 minuuttia, toisinaan tunti tai kaksikin.

Toivon salaa, että vauva nukkuisi hieman pidempään, jotta voisin rauhassa puuhastella omia juttujani. Silti hän yleensä herää 5, 10 tai viimeistään 20 minuutin päästä.

Manaan joskus ääneen vauvan kiukkuilua, vaikka ymmärränkin siihen olevan varmasti joku syy (jota en vain ole keksinyt vielä).

Meillä myös isi syöttää vauvaa, valvoo yöllä ja hyssyttelee kun on paha mieli. Ihan myös siksi, että äiti saa nukkua, syödä itsekin ja käydä liikkumassa.

aiti

Olenko itsekäs äiti?

Välillä mietin päässäni, että onko minussa jotain vikaa: Miksi en halua olla vauvassa kiinni 24/7? Olenko huono äiti? Vaikka vauva on täysin toivottu ja maailman rakkain, en silti tahdo omistaa koko elämääni vain hänelle.

Jokaisella on tietyt perustarpeet. Vauvan tarpeiden turvaaminen on tottakai ensisijainen tehtävä, mutta se ei tarkoita vanhempien tarpeiden totaalista unohtamista. Jokainen tarvitsee ruokaa, liikettä, lepoa, läheisyyttä. Tämän lisäksi myös omaa aikaa ja kivaa tekemistä.

Minulla on siis tarpeita. Olen nainen, yrittäjä, vaimo. En pelkästään äiti.  Tarvitsen omaa aikaa ihan joka päivä, jotta osaan nauttia vauva-arjesta. Aivan varmasti joillekin voi se lapsen kanssa oleminen olla päivän kohokohta ja itsellenikin se on sitä toisinaan. Tällä hetkellä arki on osittain niin raskasta, että siitä on vaikea nauttia. Meidän pieni ei ole helpoimmasta päästä: Hän nukkuu erittäin vähän päivisin, huutaa hereillä ollessaan refluksiaan, väsymystään ja epämukavaa oloa, ei viihdy juurikaan selällään tai vatsallaan sekä vaatii jatkuvasti viihdykettä. Ymmärrän tottakai tämän, onhan hänellä vielä hirmuisesti opeteltavaa tässä maailmassa ja kehittyvät aistit voivat pelottaa pientä mieltä.

Tämä tilanne on onneksi väliaikainen ja tulee helpottamaan pikkuisen kasvaessa. Jotta jaksan tällä hetkellä jatkuvaa huutoa, kiukuttelua ja vauvan kantamista, tarvitsen vastapainoksi omaa aikaa. Useimmiten tämä on joko treeniä tai työtä. Tunnen herkästi, etten ole saanut mitään aikaan, jos olen ”vain” ollut lapsen kanssa kotona. Päivän jälkeen pää on helposti ihan muussia, johon se pienikin oma hetki tuo helpotusta. Toki mulla on myös tuo rikkinäinen selkä, joka vaatii päivittäin liikettä ja kuntoutusta; Ilman liikettä en selviä edes perustoimista vauvan kanssa.

Terve itsekkyys

Olemalla terveellä tavalla itsekäs (huolehtimalla myös omista tarpeistaan) on mielestäni paras mahdollinen roolimalli lapselleen. Tiedän olevani jaksavampi ja enemmän läsnä, kun saan tehdä myös niitä omia juttuja vauva-arjen lomassa. Kun tulen salilta hikisenä tai hivutan kuulokkeet pois korvilta kirjoitussession jäljiltä, oikein palan halusta helliä vauvaa. Kun on hetken poissa ja mieli virkistyy, tuntuu se arkikin paljon helpommalta. Ja silloin voin aidosti sanoa olevani 100% läsnä lapselleni ja olevani siinä, koska haluan.

Terve itsekkyys opettaa myös lapselle, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos äiti tai isi aina vaan uhrautuu ja luopuu omasta ajastaan, opettaa hän saman mallin myös lapselle; Kuin olisi ok jatkuvasti tinkiä omista tarpeistaan muiden kustannuksella. Kompromisseja on tottakai tehtävä eikä arki millään voi jatkua samaan malliin kuin ennen lasta, mutta pointtina on tehdä se mitä pystyy oman hyvän olonsa eteen. Joskus se on 10 minuutin venyttely lapsen nukkuessa ja samalla pyykkien viikkaamisen skippaaminen. Toisinaan se voi olla tunnin salitreeni isin vahtiessa vauvaa.

aiti

Ylpeästi itsekäs – Vai sittenkin itsestään huolehtiva?

Omaa hyvinvointia ja jaksamista ei tarvitse uhrata lapsiarjen alttarilla. Jos se oma arki ei just nyt miellytä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Sen sijaan, että vain valittaisi arjen olevan p*skaa (kokeiltu), on hedelmällisempää tunnistaa ensin solmukohdat ja pyrkiä etsimään ratkaisuja. Ei sen tarvii oikeasti olla p*skaa koko ajan. Kun ideoita sujuvampaan arkeen on löytynyt, ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan uutta järjestelyä.

Se ei ole aina helppoa ja kuten sanottua, vaatii kompromisseja.  Jos itsestään huolehtiminen on itsekästä vauva-arjessa, sitten olen ylpeästi itsekäs. En kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa, jos pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus turvata koko perheen hyvinvointi. Kumpi on parempi vaihtoehto: Henkisesti pahoinvoiva äiti, jolla on täysi fokus vauvaan vai hyvinvoiva äiti ja toimimaan sumplittu arki, jossa vauva saa tarvitsemaansa huomiota muiltakin kuin äidiltä?

Mitä mieltä sä olet? Missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?
Lue myös:

9 thoughts on “Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

  1. Ihan super hyvä teksti etkä todellakaan ole itsekäs äiti, vaan erittäin järkevä itsestään huolehtiva nainen ja äiti, joka näyttää hyvää esimerkkiä tyttärelleen <3 Oon ihan samoilla linjoilla, että omaa aikaa ja omia juttuja tarvitsee myös vauva-arjessa! <3

    1. Voi kiitos Karoliina! Mua itseasiassa jännitti vähän julkaista tämä teksti, kun pelkäsin vähän vastaanottoa 😅 oot itse näyttämässä tosi hyvää esimerkkiä paitsi teidän tytöille, myös meille muille äideille 💛

  2. Oot kyllä niin tervejärkinen ja maanläheinen tyyppi! Itse kävin eilen ensimmäistä kertaa neljä viikkoa synnytyksen jälkeen yksin salilla! Ah sitä fiilistä. Olin salilla näin aluksi puoli tuntia, kun mies meni sillä välin autoajelulle pikkuisen kanssa. Yleensä vauva nukkuu aina tyytyväisenä autossa, mutta nyt huusi kuin syötävä, kun oli johonkin herännyt.. Tottakai tuli huono äiti -fiilis kun olin ollut pois ja vauva itkee. Eli tämä kirjoitus tuli juuri oikeaan aikaan, kiitos. 🙂 On tärkeää muistaa olevansa edelleen muutakin kuin ”vain” äiti. 🙂

    1. Ihana kuulla, että teksti tuli oikeaan aikaan! 😊 Tämä kuulostaa kliseiseltä, mutta jossain määrin vauvat itkevät aina – jostain kuulin, että keskiverto on 1,5h päivässä 😅 on vaan hyvä, että otit hiukan omaa aikaa – puoli tuntia on erittäin maltillinen määrä 💕 nimenomaan, me ollaan paljon muutakin, vaikka se äitiys tällä hetkellä kiilaa vähän ykköseksi 🙏🏻

  3. Ihana kirjoitus, kiitos! Kolahti aihe kyllä niin omiin pohdintoihin. Olenkin miettinyt, miksi äitejä ikäänkuin välillä jopa syyllistetään oman ajan ottamisesta, sillä mielestäni asia on juuri niinkuin sanoit, sitä jaksaa olla enemmän läsnäoleva vanhempi lapselleen, kun lataa välillä omatkin akkunsa, eikä paina puoliteholla menemään. Olipa kerrassaan kiva löytää samoja ajatuksia!

    1. I feel you! Mä oon myös miettinyt tuota syyllistämistä tosi paljon – isää taas ei tunnuta ruoskittavan ollenkaan, jos hän työpäivän jälkeen vielä suuntaa salille. Sehän on vaan itsestään huolehtimista? 😅 Levännyt ja akkujaan ladannut vanhempi on paremmin läsnä, eikä vaan selaa puhelinta lapsen vieressä. Se jos mikä on tärkeää 💛 kiitos kun kommentoit!

    1. Voi ihana Jossu 😍 Kävin lukemassa ja voin todellakin samaistua sun ajatuksiin. Niinhän se menee, ettei voi auttaa muita ennen kuin pitää itsestään huolta 🧡 kiitos kun linkkasit ja kommentoit! 🙏🏻😌

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.