Suhteeni syömiseen – Intuitiivinen syöminen syömishäiriön jälkeen

intuitiivinen_syominen

Sain postaustoiveen kirjoittaa omasta suhteestani ruokaan ja syömiseen. Miten ruokasuhteeni on muuttunut syömishäiriön jälkeen ja sen myötä? Onko mulla ruokapelkoja tai ahdistaako syöminen? Onko edelleen olemassa kieltoja vai syönkö vapaasti? Olikin ihan mielenkiintoinen tehtävä siirtyä pois sieltä omalta katsantokannalta ja arvioida omaa ruokasuhdettaan objektiivisemmin ammattilaisen näkökulmasta.

Rajoittavan sijaan intuitiivinen ote

Sanoisin ruokasuhteeni olevan tällä hetkellä äärimmäisen normaali. En koe syömisen olevan mitenkään erityisen vaikeaa tai mikään iso juttu. Se ei määrittele minua enkä minä kontrolloi sitä liikaa. Voin syödä mitä vain, pois lukien itselleni tai vauvalle sopimattomat ruoka-aineet. Olen vahvasti sitä mieltä, että saan joka päivä syödä ihanaa, terveellistä ja maistuvaa ruokaa.

Toisin on ollut ennen. Syömishäiriön jälkeen ruokasuhteeni oli pitkään häiriintynyt, enkä osannut käyttää maalaisjärkeäni terveellisten valintojen skaalaamiseen. Olin millintarkka ja tiukkapipoinen ihan kaikesta. Ruokaan ei saanut laittaa teelusikallista sokeria makua pehmentämään, ei teehen hunajaa tai broilerin päälle kastiketta. Kaiken piti aina olla täysjyväistä ja nopeammin imeytyviä hiilareita sai syödä vain treenin jälkeen. Jos piti mitata desi puurohiutaleita, se oli desi eikä yhtään enempää. Mietin ruokaa usein tunteja ennen tulevaa ruoka-aikaa. Vahdin, kuinka paljon muut käyttivät paistamisessa öljyä, jotta pystyin sitten määrittelemään itselleni ”sopivan” annoskoon. Ja tämä oli siis varsinaisen syömishäiriökauden jälkeen…

Hauskaa sinänsä, etten tuolloinkaan kokenut rajoittavuutta vaikeaksi tai haasteeksi: Olin vain päättänyt kieltäytyä kaikesta, mikä sisältää mielestäni jotain liian ”epäterveellistä”. Tätähän osa ympäröivistä ihmisistä jopa ihannoi ja taivastelee sitä itsekurin määrää. Ei siinä oikeasti ollut mitään hienoa, ihannoitavaa tai haluamisen arvoista. Kyse on nipottamisesta ja pikkuriikkisten lillukan varsien korottamisesta ihan liian keskeisiksi syömistä määrittäviksi kriteereiksi. Kukaan ei oikeasti sairastu tai liho, jos syö joskus hiukan sokeria puurossa tai runsaammassa öljyssä käristettyä ruokaa. Häiriintynyt suhde ruokaan vaan kertoo, että olet epäonnistunut, huono ja pian myös lihava, jos syöt muuta kuin vihreitä kasviksia ja proteiinia.

intuitiivinen_syominen

Intuitiivinen suhde syömiseen

Nykyisin en koe, että minun tarvitsee rajoittaa itseltäni mitään. En laske ruokailuistani minkäänlaisia suureita. En punnitse tai mittaa. Syön sen verran, että mahassa tuntuu hyvältä: Otan lisää, jos jää nälkä ja jätän lautasen reunalle, jos alkaa tuntua tukalalta. Tämä voi olla toisena päivänä enemmän, toisena vähemmän. En ahdistu poikkeavista syömisistä tai pyri kompensoimaan runsaampia ruokamääriä. En syö kello kaulassa kolmen tunnin välein, vaan silloin kun on nälkä. En erityisemmin mieti makrojakaumia tai vitamiineja arjessani: Kun syö terveellisiä ruokia tarpeeksi, saa kyllä kaiken tarvitsemansa. En määritä ruoan määrää liikkumisen kautta ja kiellä itseltäni hiilareita, jos en ole treenannut. En mieti syömistä tai seuraavaa ruokaa jatkuvasti. Tää kaikki on ihan peruskauraa, eiks jeh?

Yksi isoimmista muutoksista lienee syömisen helppous: Syömiseen liittyvistä asioista ei tarvitse tehdä mitään ongelmaa tai edes pikkiriikkistä haastetta. Syömistä ei tarvitse miettiä eikä vatvoa, vaan voi keskittyä muuhun elämään. Koen, että intuitiivinen syöminen on parasta, mitä itselleni olen ruokapuolen suhteen voinut tehdä. En edes tiennyt, että syöminen voi olla näin helppoa!

Herkuttelu. Koska tää aihe kaikkia aina kuitenkin kutkuttelee. Herkuttelua minä harrastan ja mielestäni ihan päivittäin. Pyrin laittamaan kaikesta ruoastani niin hyvää, että se on itsessään herkuttelua. Elämä on liian lyhyt tylsälle, mauttomalle ja monotoniselle ruoalle. Syön myös lähes päivittäin tummaa suklaata ja muitakin perinteisiä herkkuja silloin kun niitä mieli tekee. En pelkää sokeria, rasvaa tai mitään muutakaan epäterveelliseksi miellettyä, vaikkein niitä päivittäin lautaselleni valitsisikaan. Omatunto ei enää soimaa epäonnistujaksi yhden tai kahdenkaan nautitun mutakakkupalan kohdalla. Elämä on nimittäin liian lyhyt myös mutakakusta kieltäytymiseen.

intuitiivinen_syominen

On toki jotain juttuja, joita en oikeastaan koskaan syö. Tällaisia ovat muun muassa vehnä, maito, kala, irtokarkit, varsiselleri, hernekeitto, kermakakku, keksit ja suurin osa sienistä. Näitä en syö, koska olen joko allerginen tai en yksinkertaisesti pidä niistä. Miksi väkisin syödä jotain ruokaa tai ”herkkua”, jos siitä ei oikeasti tykkää? Ihan sama kuinka terveellistä varsiselleri olisi, ei vaan pysty. Hrrr.

En todellakaan syö täydellisesti. Syön joskus ihan ähkyyn (vihaan sitä tunnetta) ja toisinaan vahingossa liian vähän. Paikkaan energiavajetta suklaalla ja maapähkinävoilla, vaikka sen voisi tehdä fiksumminkin. Välillä testaan minulle sopimattomia ruokia vain huomatakseni, ettei edelleenkään toimi. En aina jaksa kokata ja silloin päädyn kuluttamaan leipää tai puuroa massiivisissa mittakaavoissa. ”Salaattini” on toisinaan puolikas kurkku ja pari porkkanaa lautasen reunalla. Varsinkin äidin ruokapatojen äärellä uppoaa santsikierros jos toinenkin. Ja kaikki tämä on ok osa sitä normaalia syömistä, kunhan se ei ole jatkuvaa.

intuitiivinen_syominen

Millaista ruokaa haluan syödä?

Haluan syödä ruokaa, joka pitää minut terveenä ja jaksavana. Jonka voimin jaksan hassutella, kantaa vauvaa, treenata, levätä, ajatella ja kirjoittaa. Ruokaa, joka tuo hyvän olon sekä mahaan että mieleen. Joka ravitsee kehon lisäksi myös makunystyrät. Ruokaa, joka ei ole tunteidensäätelyn väline. Joka ei saa liian suurta painoarvoa elämässä. Haluan syödä ruokaa, joka on niin hyvää, että kikatuttaa!

Olen elämässäni rajoittanut itseäni niin paljon ja hartaasti, että nykyisin keskityn siihen, mitä kaikkea ihanaa voinkaan ruokailuuni lisätä. Lisää kasviksia. Lisää väriä. Lisää energiaa. Lisää makua. Lisää erilaisia koostumuksia ja elämyksiä. Ei ottaa pois, vaan lisätä <3

Jos luettelemani peruskaurat tuntuivat etäisiltä ja jopa utopistisilta, suosittelen lämpimästi tsekkaamaan postaukseni rajoittavasta ja sallivasta syömiskäyttäytymisestä ja miettimään omaa suhdetta ruokaan uudelleen. Onko tämä todella se asia, mihin haluat käyttää päivittäin paljon energiaasi ja voimavarojasi? Vai olisiko elämässä kuitenkin paljon muutakin mietittävää ja koettavaa?

Lissää aiheesta:
Syödäkö vai eikö syödä? Intuitiivisen syömisen taito
Saako leipää syödä? Terveellisen syömisen kulmakivet
Ruokahistoriani lapsuudesta tähän hetkeen

12 thoughts on “Suhteeni syömiseen – Intuitiivinen syöminen syömishäiriön jälkeen

  1. Ihana ja todella hyvä postaus.❤ Tunnistan täysin samat piirteet omasta menneisyydestä – tomaattikastike jossa teelusikallinen sokeri sai ahdistumaan, muiden kokkausta oli kytättävä ja Desi oli _DESI_… Onneksi ne ovat kaukana takana.
    Nyt tavoitteellisti treenaavana punnitsen osan ruuista jotta syön TARPEEKSI. Mutta en kanna ruokavaakaa mukanani, en koe siitä ahdistusta, voin syödä ruokaa jossa on kastike tai jonka ravintosisältöä en tiedä ja voinsyödä niitä ”epäpuhtaitakin” asioita. Ja hei, maapähkinävoi ja suklaa on parhaita energiavajeen paikkaajia, niitä menee täälläkin;)!

    Lily.fi/blogit/hannas-steps-and-trainings

    1. Hei Hanna, kiitos kun kommentoit! Surullista, että niin monella on kokemuksia vastaavasta ehdottomuudesta. Onneksi olet päässyt siitä loukusta väljemmille vesille <3
      Kuulostaa ihan fiksulta tuo, että vaikka joskus punnitsetkin ruokiasi, et kanniskele vaakaa kaikkialle mukanasi ja ahdistu syömisestä. Kastikkeet ja "epäpuhtaat" asiat tuovat ruokavalioon yllättävän paljon lisää sisältöä ja makua! Onneksi tosiaan on olemassa maapähkinävoi ja suklaa, muuten olisin imetyksen tuoman kulutuksen takia pelkkä kuiva korppu 😀

      Ihanaa sunnuntaita Hanna!

  2. Mä tunnistin entisen syömishäiriö-minäni tekstistä heti. Öljyä ei saanut käyttää pannulla ja jos jotain piti paistaa öljyn kanssa, öljy piti mitata teelusikalla. Pähkinöitä sai syödä päivässä vain seitsemän- jos tuli yksikin ylimääräinen alkoi ahdistamaan. Kun muu perhe teki yhdessä pitsaa minä menin itkien juoksulenkille, etten vain sortuisi. Onneksi olen nyt terve, syömishäiriön takia olen jäänyt paljon paitsi kaikesta hyvästä ja sosiaalisista tilanteista.

    1. Hei Elina! Harmillista, että sulla on samanlaisia kokemuksia kuin minulla. Toisaalta erittäin hienoa, että olet tervehtynyt, se on iso voitto! 🙂 Mulla oli noissa pähkinöissä ihan sama juttu, ne piti laskea tarkkaan; Olisiko annokseni ollut 4 mantelia? Mistäköhän sekin sääntö ilmestyi?
      Onhan se totta, ettei syömishäiriön takia menetettyjä kokemuksia saa takaisin. Onneksi elämässä on vielä vuosia jäljellä, joten kokemukset voi ottaa takaisin korkojen kera <3

      Ihanaa päivää sinulle Elina!

  3. Ihanaa! Todella huikeaa aina lukea, kuinka syömishäröilyn jälkeen voi löytää sen kultaisen keskitien, järjen ja kohtuuden. Mustavalkoisuus on ajattelutavastasi kaukana ja siihen pyrin itsekin. Maailma ei kaadu jos noudattaa mielitekojaan ja ei pidä kiinni 100% puhtaasta syömisestä. Keho on viisas, pitää osata luottaa siihen, että se kertoo mitä se on vailla. Emme voi päättää, että ”nyt keho saat pärjätä xxxxKcal:lla ja tällä makrojakaumalla, enempää ei heru, tämän on riitettävä”. Ei se mene niin. Joustavuus on sitä terveyttä, niin kropalle kuin mielelle. Olen niin iloinen puolestasi! Hyvää viikonloppua! <3

    1. Hei Nella! Kiitos kommentoinnista – ihana huomata tekstin herättäneen sinussa ajatuksia 🙂 Tosi hyvin tiivistetty tuo ”Joustavuus on sitä terveyttä, niin kropalle kuin mielelle”. Voin aidosti uskoa sinun olevan iloinen puolestani! Jatkossa voimme olla iloisia myös sinun edistymisestäsi 🙂

      Lempeää sunnuntaita ja aurinkoa päivääsi! <3

    1. Kiitoksia paljon! Olen kiitollinen, että ajatukset löysivät niitä tarvitsevan luo. Aina kun puhutaan terveestä tai normaalista, täytyy myös miettiä mitä se todella on – kuka määrittelee normaalin? Hyvä kuitenkin, että tiedostat ruokasuhteessasi olevan potentiaalisesti kehittämisen varaa. Tällöin sinun on mahdollista ottaa askeleita oikeaan suuntaan 🙂

      Aurinkoista päivää!

  4. Hienoa, että olet päässyt tasapainoon syömisen suhteen. Sinulla on terve suhtautuminen ruokaan. Kaikilla, ei ole yhtä terve suhtautuminen, vaikka olisikin parantunut syömishäiriöstä. Tosi hienosti avasit suhtautumistasi ruokaan. 🙂

    1. Hei Maisa! Lämmin kiitos kommentistasi 🙂 Ihana kuulla, että ajatusmaailma välittyi ruudun sille puolen. Olen kyllä tietoinen alaa opiskelevana, että kaikkien syömishäiriötä sairastaneiden suhde ruokaan ei tervehdy samaan tapaan. Tämä on osittain seurausta syömishäiriöiden vajavaisesta hoitopolusta suomessa – Ainakin itse koin, että keskittyminen painottui liikaa normaalipainon saavuttamiseen, eikä sairastumiseen johtaneisiin syihin. Olen niitä itse joutunut työstämään todella paljon, osaa työstän edelleen 🙂

      Ihanaa päivää sinulle!

  5. Aivan todella hyvä kirjoitus, kiitos! Tämä auttaa tsemppaamaan, että parantuminen on mahdollista. Itse taistelen syömishäiriön kanssa vielä paljon, mutta tämän tapainen ajatusmaailma on kuitenkin se, minkä toivon itselleni myös ajan kanssa saavan.

    1. Kiitos Viivi! Mieltäni lämmittää kovasti, että omista kokemuksistani voi joku toinenkin saada tsemppiä 🙂 Mä todella uskon, että syömishäiriöstä voi parantua kokonaan. Hurjasti tsemppiä sinulle kamppailuun, olet voiton puolella kun tiedostat tämän katalan sairauden! Jos siltä tuntuu, mulle voi aina laittaa sähköpostia 🙂

      Aurinkoa päivääsi!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.