Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Vauva

Viimein viime tiistaina pitkä odotuksemme palkittiin ja pikkuruinen palleroisemme syntyi. Tänään vauva on jo kuusi päivää vanha. Näihin päiviin on mahtunut jos jonkinmoista tuntemusta äärilaidoista toiseen; Onnea, helpotusta, hämmennystä, ahdistusta, huolta, pelkoa ja ylitsevuotavaa rakkautta. Vaikka olenkin tällainen herkkistyyppi, yllätyin itsekin tunteiden heilahtelusta ja voimakkuudesta.

Synnytyksestä ajattelin kirjoitella vielä ihan erikseen myöhemmin, sillä olihan se kaikessa rankkuudessaan ja pelottavuudessaan upea tapahtuma. Kaikki ei omalla kohdallani mennyt ihan nappiin, joskin lopputulos oli se toivottu eli onnistunut alatiesynnytys ja ihana terve tyttövauva. Ei sitä turhaan verrata maratonin juoksemiseen! Vaikka synnytys ei itsessään olisikaan ihanaa, on syntymä aina suuri ja ihana ihme <3

Vauva

On erittäin vaikea edes yrittää kuvailla kaikkea tapahtunutta sanoilla ja kuvilla. Yleensä osaan aika hyvin jäsennellä ajatukseni ruotuun ja syöttää ne tekstin muotoon – Nyt kuitenkin pääni on täynnä mitä erilaisimpia ajatuksia ja tunteita iloisessa sekamelskassa. Samaan aikaan olen niin täynnä rakkautta pikkutyyppiä kohtaan, mutta samalla myös huolehdin jokaisesta hengenvedosta ja naarmusta.

Törmäsin sattumalta runoon, joka kuvaili meidän perheemme fiiliksiä erittäin osuvasti. Koska en itse tällä hetkellä osaa sanoittaa tuntemuksiani, annan runon tehdä sen puolestani!

Runo vauvalle

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Katsomme salaisuutta,
vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin,
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmille auenneille,
taivaita avautuu.
Unista kertova meille,
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta,
kuka voi aavistaa?

Runo täältä!

Vauva

Sama koti, ihan toisenlainen arki

Arki on täynnä uuden opettelua ja oivalluksia. Tämä on tietysti erittäin palkitsevaa, mutta myös melkoisen uuvuttavaa. Vauva ei osaa puhua ja hyvin vähän ilmaisee itseään muutenkaan. Hän on kuitenkin täysin riippuvainen minusta. Mistä tiedän mitä hän tarvitsee? Osaanko minä? Tällaista se varmaan on olla tuore äiti.

Tällä hetkellä päiviemme kulun määrittelee vauva. Hän sanelee vuorokausirytmin, öiset heräämiset, ruokailuajat sekä vaipanvaihtohetket. Se tuntuu tällä hetkellä erittäin ihanalta! Vauvan nukkuessa olemme lähinnä levänneet, laittaneet ruokaa sekä suunnitelleet tulevan arjen kiemuroita. Itse yritän myös sovittaa mukaan selkä- ja lantionpohjajumppaa, jotta pääsisin joskus pois kotinurkistakin!

Olen muuten tällä hetkellä lähinnä kävelevä maitokone. Totesinkin miehelle hieman itseironisesti, että hän voisi sanoa Rakas sinusta on tullut lehmä. Vauva ainakin vaikuttaa tyytyväiseltä tällaiseen buffetruokailuun ja onpa tästä ollut itsellenikin positiivisia vaikutuksia. Ruokahaluni on nimittäin palannut ja palautuminen lähtenyt sen myötä todella hyvin käyntiin! On se naisen keho ihmeellinen kapistus, kun ensin venyy äärimmilleen ja sitten palautuu pikkuhiljaa takaisin.

Olen tosiaan kirjoittamassa postaukset raskaudesta ja synnytyksestä isin näkökulmasta, raskaudesta palautumisesta ja omasta synnytyskokemuksesta. Olisiko jotain muuta aiheita vauva- ja perheteeman ympärillä, jotka kiinnostaisivat? 🙂 Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole muuttua vauvablogiksi, vaan postaukset aiheista tipahtelevat blogiin tasaisin väliajoin.

Vauva

Postaustahti saattaa varsinkin aluksi näin pikkuruisen tuhisijan kanssa hieman vaimentua, mutta en aio teitä unohtaa! Jos päähäsi putkahtaa ihan mikä tahansa postaus-, resepti- tai videotoive, olen täällä korvat pystyssä 🙂 Ihanaa ja rentoa tulevaa viikkoa!

7 thoughts on “Hän on täällä! Vauva tuli taloon

  1. Niin söpö!! <3

    Ja kaikki reseptijutut kiinnostaa, esim. Erilaisia reseptejä mihin sais hyödynnettyä kikhernejauhoa, samoin kaikki ravitsemukseen liittyvät postaukset 🙂

    1. Hän on maailman suloisin! <3

      Kiitos postaustoiveista! Mulla onkin ollut pitkään suunnitelmissa testailla kikhernejauhoja letuissa, joten ehkä saan tästä potkua pyllylle 😀

  2. Hän on kyllä suloinen! Kovasti Onnea pikkuisen syntymän johdosta!! 🙂

    Itseäni kiinnostaisi tietää miten sille kamalalle hermokivulle kävi? Hävisikö se synnytyksen myötä? 😯

    1. Hän on ihana! <3 kiitos hurjasti onnitteluista 🙂

      Hermokipu ei jäänyt synnytyssaliin, valitettavasti. Tilanne on hiukan helpottanut vatsan painon hävittyä, mutta edelleen kipu on jokapäiväistä. Lääkärissä kävin tänään, ja kyllähän tämä pullistumalta vaikuttaa. Sriraavaksi magneettiin ja fyssarille hiomaan jatkosuunnitelmia 🙂

  3. Niin suloinen! Hurjasti onnea! Postaustoiveena päivä vauvan kanssa, millaisia rutiineja teille on jo muodostunut, kuinka pian aloitte ulkoilemaan ja entäpä oletko aloittanut jo liikuntaa/kehonhuoltoa synnytyksen jälkeen?

    1. Voi kiitos Kaisa! 😊 Ja ihanaa, että sulla oli postaustoiveita ❤️ Rutiineista on (vielä) vaikea kirjoittaa kun vauvalla ei näytä olevan yhtään mitään rytmiä 😅 sen sijaan liikunnasta/kehonhuollosta sekä ulkoilusta voin hyvin kirjoittaa jo piankin!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.