Elämäni pahin kipu – Millaisia ajatuksia kipu herättää?

kipu

Kuvittele pahin mahdollinen kipu, jonka voisit koskaan kuvitella kohtaavasi. Kuvittele seuraavaksi kivun jatkuvan lähes taukoamatta useita päiviä, viikkoja, jopa kuukausia. Joka päivä herätessäsi uuteen päivään huomaat, että se kipu on edelleen läsnä. Minkälaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Ajattelin nyt oman kokemukseni kautta jakaa hieman kokemuksia kovasta kivusta ja hermosärystä. Tämän ei ole tarkoitus olla yhyy byhyy sattuu -tyylinen valitusvirsi (vaikka varmasti on se vähän sitäkin), vaan nimenomaan väylä itselleni käsitellä aihetta ja nostattaa ajatuksia ilmoille.

Millaista on hermosärky?

Hermosärkyä, kuten mitä tahansa muutakin kovaa kipua, on todella vaikea kuvailla. Se on vähän kuin kuvailisi jonkin sellaisen raaka-aineen makua, mitä toinen ei ole koskaan maistanut. On äärettömän vaikea sanoittaa kiputuntemus muille ymmärrettävään muotoon.

Oletko koskaan iskenyt kyynärpäätäsi kunnolla johonkin terävään kulmaan ja tuntenut voimakasta vihlovaa kipua kyynärpään lisäksi kyynärvarressa, sormissa ja jopa olkapäässä? Kyynärhermo otti osumaa ja hetken kipuilee, mutta sekin on jo erittäin epämiellyttävää! Tämä on hermosta johtuvaa kipua.

Jos halutaan päästä siihen olotilaan, mikä itselläni on tällä hetkellä, voit kuvitella seuraavaa: Kerro vihlova kyynärpääkipu 100 kertaiseksi. Kipu on kyynärpään sijaan alaselässä, hieman vasemmalla puolella. Se säteilee pakaran ja takareiden kautta aina pohkeeseen ja jalkapohjaan asti. Ohi vilahtavan hetken sijaan kipu on läsnä koko ajan.

Kipu myös aaltoilee; Hyvinä hetkinä kukaan ei välttämättä aavista, että sinuun sattuu taukoamatta. Huonompana hetkenä se ei varmasti jää epäselväksi, kun toinen lakoaa maahan nelinkontin, huutaa ja itkee. Tuntuu kuin jalkaa pitkin valuisi jotain kuumaa ja kirvelevää nestettä. Samalla silmissä mustenee, paniikki meinaa iskeä ja oksettaa.

Mitä hermokivulle voi tehdä?

Ihan ensimmäisenä tottakai täytyy selvittää, mistä kipu johtuu ja miksi hermoärsytys on syntynyt. Se ei aina ole näin rajua, vaan voi oireilla myös pelkkänä puutumisena ja pienenä vihlontana. Omalla kohdallani kyse lienee vanhan välilevynpullistuman ärtymisestä raskauden myötä tapahtuvan painopisteen muutoksen ja aktiivisuuden vähenemisen seurauksena. Hermokivun syyn selvittelyvaiheessa suosittelen ehdottomasti kääntymään asiansa osaavan lääkärin ja/tai fysioterapeutin puoleen, jotta lähtökohtaisesti aletaan hoitaa oikeaa asiaa.

Keinot ovat varsinkin näin raskaana ollessa hieman vähissä, erityisesti jos haluaisi hoitaa vaivaa muuten kuin lääkkeillä. Kipu on itselläni pahinta aamuisin sekä istumisen tai muun paikallaan olemisen jälkeen. Liike on lääkettä siis tässäkin asiassa. Harmi vain, että se liikkeelle lähteminen on tuskaista noin 40-60 minuuttia, jonka jälkeen enää vain joka toinen askel tekee kipeää. Liikkeen lisäksi itselläni ovat auttaneet kylmägeeli ja kylmäpussi sekä hakeutuminen mahdollisimman vähän selkää kuormittavaan asentoon: Raskaana ollessa tämä on joko kylkimakuu tai nelinkontinasento, ilman pallomahaa vatsallaan makaaminen. Ihan pahimman kipuaallon aikana mies on painanut etusormen ja peukalon välistä akupainantapistettä, mikä ainakin hieman siirtää huomiota muualle.

Tottakai on olemassa vaikka mitä lääkkeitä, joiden pitäisi ainakin lieventää olotilaa. Panadolit ja buranat ovat ihan leluja tässä tilanteessa. Raskaana ollessa on varsin minimaalisesti vaihtoehtoja, joten lääkityksenä käytetään sitä turvallisinta: Panacodia. Kyseessä on yhdistelmälääke, joka sisältää parasetamolin lisäksi pienen annoksen kodeiinia, joka metaboloituu elimistössä morfiiniksi. Opioideissa on se kiva juttu, että yhtään herkemmällä tyypillä menee pää sekaisin, oksettaa, väsyttää… Mulla myös silmien takana tuntuu tosi hassulta!

Mikään näistä edellä mainituista keinoista ei poista kipua. Ne vain korkeintaan leikkaavat kivulta sen pahimman terän, jolloin saan syötyä ja nukuttuakin. Hyvänä päivänä saan istuttua pallolla ja kirjoitettua ajatuksiani ylös: Se tapahtuu selkään kaulahuivilla köytetyn kylmäpussin voimin.

Huom! Nämä ovat vain subjektiivisia kokemuksia, eivät siis virallisia hoito-ohjeita. Jos epäilet itselläsi hermo-oireita, suuntaa kipin kapin lääkäriin!

Millaisia ajatuksia kipu herättää?

Aivan järjetön avuttomuuden tunne. Inhoan sitä yli kaiken, sillä rakastan itsenäisyyttäni ja vapautta päättää itse. Mies joutuu tällä hetkellä pukemaan minulle sukat, housut ja kengät. Hän joutuu välillä hoitamaan kotona kaiken aamupalan tekemistä myöten, sillä minä makaan sängyssä tai lattialla. En pysty auttamaan kotitöissä tai edes lähtemään ulos ilman apua.

Heräsin kipukohtauksen jälkeen miettimään myös hetkessä olemista; Kun sattuu niin älyttömästi, ei pysty ajattelemaan yhtään mitään muuta. Siinä tilanteessa on pakko olla läsnä, halusi tai ei. Tuntuu kuin päässä ei liikkuisi mitään. Sitä vain keskittyy selviämään juuri tästä hetkestä, eikä millään muulla ole väliä. Ehkä tämän tuntemuksen takia jotkut ihmiset satuttavat itseään tarkoituksella?

Olen tosi paljon myös miettinyt tulevaa, ehkä pelokkainkin ajatuksin. Jatkuuko tämä kipu ikuisesti? Mitä jos tämä ei menekään ohi vaan jää pysyväksi? Miten ihmeessä sitten pärjään vauvan kanssa, jos en pärjää edes yksin?

Tämä kuulostaa jo ehkä vähän pahalta, mutta joinakin päivinä en oikeasti jaksaisi nousta aamulla sängystä. Tuntuu erittäin masentavalta herätä uuteen päivään, kun vastassa on väistämättä se järjetön (vai järjen vievä?) kipu. Hetken aikaa sitä jaksaa ajatella toiveikkaasti, että ehkä tänään onkin se päivä kun helpottaa. Kuitenkin kuluvien päivien ja viikkojen myötä se toivokin alkaa lässähtää.

Olenko jo nyt huono äiti, kun käytän lääkkeitä enkä selviä ilman? Tämä on ollut kantavana teemana tosin koko raskauden, eikä liity vain kipulääkkeisiin. Koen hieman huonoa omatuntoa siitä, etten pysty tällä hetkellä lääkkettömään elämään. Pelkään aiheuttavani haittaa pikkuiselle.

Seuraava ajatus on hieman absurdi, mutta vilahtaa päässäni säännöllisesti: Voisiko jalan vain leikata irti? Voin kuvitella miten mielipuolena lääkäri pitäisi, kun esittäisin toiveen tästä hoitomuodosta… En tietenkään ole tosissani. Tässä on vain yksi hyvä esimerkki siitä, minkälaisia hassuuksia omissa ajatuksissa se jatkuva kipu voi aiheuttaa.

Olen paljon miettinyt myös kivun kokemista. Olenko vain heikko, kun en kestä ja jaksa tätä? Olisiko tällainen kipu jollekin siedettävää ja minä valitan turhasta? Kipuhan on aina subjektiivista, yksilön kokemus.

Minusta tuntuu myös, että olen ihan hyödytön. Olen aiemminkin kamppaillut paljon asian kanssa. Jos en saa mitään aikaan, koen itseni huonoksi ja turhaksi. Yllättävän tiukassa istuu ajatus, että oma arvokkuus tulisi jotenkin ansaita saavuttamalla asioita. Ihmisarvon ei pitäisi olla sidonnainen saavutuksiin.

Kiitollisuus. Tämä on tunteista ja ajatuksista päällimmäisenä aina, kun vähänkään avaan kivusta suuni tai edes ajattelen hieman syvällisemmin. Kaikki ne tsempit ja jaksamisen toivotukset auttavat todella, kun itsestä tuntuisi ettei enää jaksa. Ympärilläni on upeita ihmisiä, jotka jaksavat kysyä kuulumisia, tukevat ja kannustavat. Eniten kiitollisuutta koen tietysti tuosta rakkaasta miehestä, joka on vierellä jokaisena päivänä. En edes voi ymmärtää, miten hänellä riittää kärsivällisyys, ymmärrys ja empatia päivästä toiseen! Sanokaa mitä sanotte, rakkaus parantaa <3

Haluaisin ensisijaisesti blogillani levittää positiivisuutta ja inspiraatiota, mutta tällä hetkellä arkeni ei ole sitä. Ensisijainen arvo itselleni kuitenkin on aitous: Tätä tämä mun elämäni on tällä hetkellä. Tämä kirjoitus ehkä vähän selittää, miksi somessani on näkynyt vähän vähemmän treenipainotteista settiä tai ihanan seesteisiä aamiaiskuvia. Aamut ovat nimittäin muuttuneet päivän parhaista hetkistä painajaismaisiksi: Ne ovat vain pakollinen paha ja symboloivat sitä älytöntä päivittäistä kipua. En oikeasti osaa kuvitella tämän pahempaa kipua, enkä millään usko edes tulevan synnytyksen peittoavan tätä kokemusta. Jos ei muuta, niin olen ainakin nostattanut kipukynnystäni valmiiksi synnytystä varten…

Oletko koskaan kärsinyt hermosärystä?

Lue myös aiemmasta välilevynpullistumastani:
Kuulumisia vai sittenkin sairauskertomus?

13 thoughts on “Elämäni pahin kipu – Millaisia ajatuksia kipu herättää?

  1. Itse en kärsi hermokivusta, joten sinänsä en varmaan tiedä puoliakaan sun tuntemuksista, mutta osaltaan pystyn samaistumaan. Oon viimeiset pari kuukautta kärsinyt vatsan kiputiloista, tai oikeastaan kiputilasta, mikä ei vaan mene pois. Mun onneksi pystyn kuitenkin sen ohella tekemään asioita, mutta kyllä se vaan suoraan sanottuna vituttaa niin saatanasti koko ajan ja häiritsee olemista. Oon myös älyttömän kiukkuinen ja poikki koko ajan. Mies tukee mua sen minkä pystyy, mutta ei se ymmärrä kuinka kamalaa se on olla kipeä koko ajan. Tutkimuksia tehdään koko ajan ja liuta lääkkeitä löytyy kaapista, mutta ei tunnu asiat selviävän tai lääkkeet auttavan. Oon sellainen ihminen etten helposti näytä jos olen kipeä ja töissäkin yritän sinnitellä aina sinne viimeiseen asti, vaikka järkevämpää olis varmaan levätä. Oon niin lopen uupunut tähän tilanteeseen ja tätä on kuitenkin kestänyt (vain) pari kuukautta. Ja vaikka itekin oon kipeä, ei sitä millään voi ymmärtää niiden tuskaa jotka on vielä kipeämpiä ja olleet jo pidemmän aikaa. Ei sitä vaan tiedä jos ei sitä itse oo kokenut. Älyttömät tsempit sulle ja muillekin voimakkaista ja pitkäkestoisista kiputiloista kärsiville.

    1. Ihan kamalaa, että joudut kokemaan päivittäistä vatsakipua! Suolistosairautta sairastavana sekin on tuttua. Vatsan kipu on myös tosi lamaannuttavaa, koska se vaikuttaa vähän kaikkeen ja on jatkuvasti ikävä olla. Hyvä, että tilannetta kuitenkin tutkitaan ja mies on sun tukena 💛 olen tosiaan sitä mieltä, ettei kovaa ja jatkuvaa kipua oikein voi edes ymmärtää, jos ei sitä ole itse kokenut jossain muodossaan.
      Älä menetä toivoa, asia selviää kyllä! Valitettavasti se voi vaatia pitkiä hermoja ja lukuisia tutkimuksia. Mulla meni pari vuotta, ennen kuin syy vatsakipuihin ja kaiken maailman suolisto-oireisiin selvisi! Onko sulla tehty gastro- ja kolonoskopiat? Jos on oikein kamala olo, niin sairaslomalle vain mars!
      Onneksi itselläkään tämä pahin kipu ei ole kestänyt valtavan kauan. Suurta kunnioitusta tunnen kyllä niitä kohtaan, jotka jaksavat olla positiivisia kroonisista kivuista huolimatta!
      Kiitos tsempeistä ja tarinasi jakamisesta! <3

      1. Gastroskopiaan on onneksi aika varattuna, tuntuu vaan niin pitkältä odottavan aika, varsinkin kun paria aikaisempaa tutkimusta on odotettu myös pitkään ja sitten sieltä ei olekaan löytynyt mitään selittävää ja sellaista mitä voisi hoitaa. Tuntuu että monen lääkärin asenne on nykyään se että annetaan sairaslomaa ja laitetaan kotiin. Mikä ei millään tavalla poista ongelmaa tai auta sen ratkaisussa. Onhan se toki välillä paikallaan se sairasloma, mutta eipä ne asiat parane kotona makaamalla vaan asioille pitäisi tehdä jotain. Kaduttaa ettei mullakaan oo muutakuin tapaturmavakuutus, muuten olisinkin marssinut yksityiselle jo aikoja sitten. Mutta kyllä mä silti jaksan uskoa että tämä selviää ja helpottaa, eipä sitä muuten jaksaisi :).

      2. Onhan se mikä tahansa aika aina pitkä odotella kipujen kanssa! Varsinkin kun on epävarmaa, muuttuuko tilanne tutkimusten jälkeen miksikään. Omasta kokemuksesta suosittelen olemaan riittävän jääräpäinen, mulla tehtiin muistaakseni gastroskopia, kolonoskopia ja kaksi endoskopiaa ennen diagnoosia.
        Eipä se makaaminen tosiaan vatsakipua vie mihinkään. Ainoastaan jos kyseessä on joki stressiperäinen häiriö, voi se lepo tehdä terää! Ja tietty vatsakrampeissa yms. Toivon koko sydämestäni, että saat apua tilanteeseen ❤️

  2. Aina hädän hetkellä on hyvä muistaa, että kipu ei ole ikuista, vaikka hetkessä siltä tuntuisi, ja jälleen voi jatkaa kiitollisena elämää. Hierojana voin vain kuvitella tuskasi. Ja jos välilevyn pullistuma on oireen aiheuttaja, ei hierontakaan akutteihin kipuihin sovi, mutta esimerkiksi asentoteippauksella tms voisi saada kipua huijattua?

    Oletko kokeillut vyöhyketerapiaa? Monet raksaana olevat naiset ovat saaneet sieltä avun, kannattaa antaa mahdollisuus. Jaksamista ja voimia, pian pahin on varmasti ohi!

    1. Niinhän se menee, vaikka välillä tuntuu ettei tämä koskaan helpota! Olen kuitenkin selättänyt hermosäryn jo kertaalleen, joten miksi en uudelleen 🙂
      Tosi kiva, että tulit jakamaan vinkkiä, kiitos ❤️ konsultoin aiheesta naprapaattia ja hän oli myös teippauksen kannalla mahdollisesti! Olen lähtökohtaisesti aika skeptinen vyöhyketerapiaa/vaihtoehtohoitoja kohtaan, mutta et tosiaan ole ensimmäinen joka tätä ehdottaa! Pistän siis korvan taakse 😉
      Kiitos hurjasti kommentista ja tsempeistä! ❤️

  3. Hei,
    Itsellä oli kuopuksen raskaudessa 5 kuukaudesta eteenpäin aivan hirveät liitoskivut. En pystynyt kunnolla kävelemään ja koko ajan tuntui, että vauva tipahtaa kohta ulos. Kokeilin akupunktioita ja osteopatiaa. Niistä oli hieman apua.

    Sitten sairastuin vuosi sitten MS-tautiin ja sen myötä minulla on jokainen päivä hermokipuja pitkin kroppaa. Olen joutunut niiden vuoksi jopa yhden perjantai makaamaan päivystyksessä kun omat hermosärkykipulääkkeet eivät riittäneet. Usein, minulla jämähtää hermokipu varpaan kynnen alle ja ai-jai se sattuu eli symppaan sinun kipujasi!
    Tsemppiä ja valoisaa kevättä!

    1. Hei Maria! Ensinnäkin ihan kamala kuulla päivittäisistä kivuistasi: Olet kyllä vahva, kun selviät niiden kanssa! 💪🏻 Hermokipu varpaankynnen alla kuulostaa järkyttävän epämiellyttävältä…

      Eipä kyllä herätä kateutta nuo sun raskauden aikaiset liitoskivutkaan! Mä sain sentään olla sen reilut 7kk ilman erityisiä kiputuntemuksia juuri missään. Kiitos myös akupunktio ja osteopatiavinkeistä, olenkin menossa tiistaina naprapaatille mikäli beibi ei synny ennen sitä 😊

      Tsemppiä sinulle hurjasti arkeen ja kipujen kanssa kamppailuun ❤️

  4. Arvostan tekstiesi aitoutta ja uskon, että moni muukin tekee niin. Ei kenenkään elämä ole täydellistä ja pelkkää auringonpaistetta. Ei se, että kerrot vaikeammista hetkistä/asioista tarkoita, etteikö blogisi olisi edelleen inspiroiva ja positiivinen. Luulen jopa, että jos jatkuvasti esittää somessa vain sitä valoisaa puolta, niin osa voi kokea sen ahdistavaksi ja paineita aiheuttavaksi. Miten tuollakin aina menee niin hyvin? Eikö sillä ole ikinä huonoja päiviä tai vaikeuksia? Miksi minun elämässäni asiat ovat niin paljon epätäydellisemmin? Pieni inhimillisyys ja vaikeuksista kertominen on minusta vain plussaa, kun miettii, millaisia suorituspaineita monilla (varsinkin nuorilla) on. Haluan myös sanoa, että olet aivan yhtä arvokas, vaikket saisi yhtään mitään aikaan. Koska ihmisarvo ei ole suorituksista kiinni, vaikka perfektionistisesta suorittajaluonteesta voi siltä tuntua. Olet ihana, hyvä ja arvokas ihan vain, koska olet sinä.

    Mulla ei ole kokemusta hermokivusta, mutta kroonisesta kivusta kyllä. Yli puoli vuotta kroonisen migreenin kanssa (20-30 pv/kk) herätti paljon samanlaisia ajatuksia kuin mitä kuvaat. Avuttomuus, pelko siitä, ettei se koskaan lopu…jopa halu hakata koko pää irti. Mua ainakin helpotti paljon, kun kerroin asiasta avoimesti esimerkiksi työkavereille ja kirjoitin siitä. Kerran kävin vertaistukiryhmässäkin. Eihän se kipua poista, mutta antaa kuitenkin jonkinlaista apua.

    Olet varmaan oikeassa siinä, ettei kipua voi koskaan kuvata sanallisesti niin, että joku sitä kokematon täysin tajuaa. Joka tapauksessa lahjakkaana kirjoittajana tuot tuntemuksiasi esille sillä tavalla, että ne tuntuvat eläviltä ja pystyn ainakin tällaisena empaattisena ihmisenä eläytymään, vaikken ihan täysin voikaan ehkä ymmärtää.

    Toivon sydämestäni, että tilanteesi helpottaa ja löydät toimivaa apua. Ehkä synnytys tuo jeesiä, jos raskaus nimeomaan on provosoinut kivut pintaan? Älä nyt ainakaan kasvata taakkaasi kokemalla olevasi huono äiti, kun tarvitset lääkkeitä. Varmasti ovat lääkärit arvoineet, etteivät anna sinulle mitään, mistä voisi olla suurempaa haittaa kuin hyötyä tilanteessasi.

    <3

    1. Et tiedäkään miten hyvä fiilis minulle tuli kommentistasi! Vaikka tavallaan sitä osaa järkeillä asiat itsekseen päässään samalla tavalla, tuntuu se hyvältä kun joku sanoo ne ”ääneen”. Kiitos siis hurjasti ❤️

      Krooninen migreeni on varmasti sellainen kipukokemus, jota ei toivoisi kenellekään! Itse olen kärsinyt nuorempana toistuvista migreenikohtauksista, mutta en osaa kuvitellakaan millaista se olisi jokapäiväisenä. Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Kirjoittaminen ja asiasta puhuminen tuntuvat auttaneen minuakin 😊

      Kiitos kaikesta empatiasta, joka kommentistasi välittyy! Uskon vahvasti, että tilanne lähtee synnytyksen jälkeen ainakin parempaan suuntaan, jos ei nyt parane kokonaan ❤️ luotan kyllä lääkäreiden arvioihin lääkkeistä, mutta toisinaan tieto (mitä ei edes kannattaisi lukea) lisää tuskaa!

      Aurinkoista tulevaa viikkoa sinulle ja lämmin kiitos vielä! 😊

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.