Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Yksi ameeban älykkyysosamäärän omaava täällä hei! Pikkuhiljaa alkaa raskauden eteneminen tuntua niin päässä kuin kropassakin. Ajattelin tulla kertomaan hieman kuulumisia menneiltä viikoilta, odotustunnelmia sekä ajatuksia tulevasta. Tästä lähtien vastuu on muuten lukijalla, nukuin nimittäin 5 tuntia viime yönä ja aivot tuntuvat kutistuneen herneeksi.

Miten menee?

Pääsääntöisesti on mennyt erittäin hyvin ja olenkin sanonut lähes koko raskauden ajan, että tämä raskaana oleminen on aika kivaa. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet jo selkeästi raskaammat (heheh) ja väsymys alkaa painaa. Kroppa valmistautuu tulevaan, nivelet löystyvät, selkää kolottaa päivä päivältä enemmän ja kaiken maailman kipuja ilmaantuu milloin mistäkin. Liian kovasta tohinasta, kuten vaikka hippusenkin liian pitkästä kävelylenkistä, keho muistuttelee paitsi selän juilintana myös lisääntyvinä harjoitussupistuksina. Nyt on selkästi jo aika hiljentää tahtia entisestään!

Olen kyllä erittäin kiitollinen, että olen saanut liikkua suhteellisen vapaasti ja nukkua pitkiä yöunia tähän asti. Salitreenit ovat vaihtuneet kotijumppaan ja pyöräilyt leppoisaan kävelyyn. Välillä se vähän syö naista, kun ei pääse kunnolla hikoilemaan ja haastamaan itseään. Silloin on hyvä muistuttaa itselleen raskauden olevan väliaikaista eikä tarkoituksena olekaan juuri nyt kehittyä huimasti. Kunhan vaan pääsee liikkeelle ja saa vähän ylläpidettyä kuntotasoa.

Yöunet ovatkin sitten olleet viimeisen viikon ihan puhdasta kökköä. Tämä toisaalta ei enää näillä viikoilla ole mitenkään tavatonta: Maha painaa, hyvää asentoa ei löydy, kuuma, kylmä, jano. Ja kun hyvä tyynyillä tuettu ja tarkkaan haettu asento löytyy, baby muljaa menemään karkottaen nukkumatin taas matkoihinsa. Toinen vaihtoehto on pissahätä, koska raskaus ja pissahätä ovat erottamaton pari. Tuleepahan harjoiteltua sitä pätkissä nukkumista ja valvomista sitten tulevaa varten!

rv35_2

Millaisin tunnelmin odotus etenee?

Tällä hetkellä fiilis on erittäin jees, lukuunottamatta univajetta ja hassun sumuista oloa. Jos mietitään fiilistä suhteessa tulevaan, on kysymys hieman monimutkaisempi. Tietysti sitä odottaa jo ihan valtavasti, että pikkuinen päättää tuolta masusta kuoriutua. Ei enää montaa viikkoa, niin hänen pitäisi olla jo tässä. Juuri tätä kirjoittaessa tulee ninjapotkusarjaa vatsasta läpi – taitaa tietää, että hänestä puhutaan!

Kyllä täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että jännittäähän tämä nyt ihan älyttömästi!  Olen myös melko kova murehtimaan, joten jatkuvasti huolehdin, että jos se nyt syntyykin etuajassa tai jos meneekin pitkäksi tai jos hänellä onkin joku vakava sairaus tai jos synnytys menee ketuiksi tai jos en osaakaan olla äiti. Olisi toisaalta kummallista, ettei tällainen yhtään jännittäisi: Kuitenkin olemme kohta tilanteessa, joka on meille täysin uusi ja opittavaa riittää enemmän kuin yliopisto-opinnoissa konsanaan. Paitsi että opinnoistakin mulla oli sentään jotain taustatietoa, vauvajutuista osasin nimetä ehkä tutin ja sen itse vauvan.

Luulin osaavani nimetä myös vaunut, mutta oh boy miten väärässä sitä voikaan olla. Siinähän on vaikka mitä vaunukoppaa, ratasosaa, runko-osaa, turvakaukaloa ja telakkaa, hyttysverkkoa, sadehuppua ja lämpöpussukkaa. Tai epäilisin näiden liittyvän samaan asiaan, ihan satavarma en tosiaan ole. Vaunuissa on äitien (ja isien?) kesken älytön kilpavarustelu ja vaunuja vertaillaan kuin autoja. Samaan tapaan vaunujen hinta myös romahtaa liikkeestä ulos kuskattaessa, ihan kuin autojenkin.

Ylläolevasta kappaleesta voi ehkä päätellä, että varsinaiset materiapuolen valmistelut ovat hyvässä käynnissä. Vaunut ovat matkalla kaikkine kummallisine lisäosineen, hoitoalusta, pikkuvaipat, amme, harsot ja muut tilpehöörit on hankittuna. Olen myös paljon tehnyt itse; Vaippakorin, pikkutöppöset ja pipon, nyt on menossa vaunulelu. Vaatteita olemme saaneet lahjaksi ja lainaan ihan kiitettävän kasan, mikä helpottaa budjetin näkökulmasta huomattavasti!

rv35_1

Millaisilla mietteillä tulevasta?

Viimeiset viikot kuluvatkin todennäkösesti enemmän henkiseen valmistautumiseen. Olen tässä jo huomannut kääntyväni hieman enemmän sisään päin ja päässäni pyörii paljon vauva-aiheisia teemoja. Millainen haluan olla äitinä? Millainen sitten todennäköisesti olen? Mitä jos en osaakaan huolehtia pienestä? Saanko ollenkaan omaa latautumisaikaa? Miten se arki lähtee rullaamaan, kun se todennäköisesti on niin erilaista mihin on totuttu? Ollaan toki paljon mietitty näitä aiheita yhdessä, samoin kuin parisuhteeseen tulevia muutoksia. Puhuminen ja kirjoittaminen useimmiten auttaa jäsentelemään ajatuksia selkeämmiksi kokonaisuuksiksi siellä omassa päässäkin.

Noh, näiden lisäksi se itse synnytys tässä tottakai mietityttää. Mulla on käytössä lääke, joka voi teoriassa ennenaikaistaa synnytystä hieman. Moni voi tässä kohtaa miettiä, että mitäs sitten käytät sellaista. Kuitenkin suurempi riski sekä itselleni, että vauvalle olis tulehduksen puhkeaminen suolistoon. Lääke siis on ja pysyy. Stressasin tästäkin asiasta jossakin kohtaa melko paljon, mutta näköjään turhaan, sillä vielä ei ole babyä näkynyt! Toki vielä muutaman viikon saisi masussa asustaa, että kaikki on varmasti valmista.
Pahin pelkoni synnytyksen osalta ei liity kipuun, vaan ennemminkin neuloihin ja sektioon. Pelkään ihan hulluna kaikenlaisia neuloja, joten ajatuskin piikistä selkäytimessäni yököttää. En siis mielelläni ota epiduraalia tai muita piikkimuotoisia kivunlievityksiä, ellei kipu sitten ole sietämättömissä rajoissa ja estä minua toimimasta.
Sektio puolestaan olisi se pelko nro uno. Ihan sen vuoksi, että se sisältää piikkejä, vatsalihasten ja lihaskalvojen katkaisun, pitkän toipumisajan sekä erossa olemisen juuri syntyneestä pikkuisesta. Jos siis voin tilanteen mitenkään välttää, niin kyllä kiitos.

Tavoitteena meillä on hoitaa vauvelia mahdollisimman tasapuolisesti ja siten, että molemmille jää myös sitä omaa tilaa edes vähän päivittäin. Kirjan lukemista, yksin tehty kävelylenkki, meditaatio tai treenituokio. Ollaan nimittäin molemmat sellaisia persoonia, että ilman omaa aikaa uuvahdus on aika nopeasti ovella. Yhteinen aika ois tietysti myös aika kova sana, mutta sen määrä riippuu todennäköisesti aika paljon tulokkaan luonteesta. Onko hän sellainen tasainen viilipytty vai yöt läpeensä huutava koliikkivauva? Sitä ei tosiaan ennakkoon voi tietää.

Meillä on myös vakaa päätös jatkaa kaikkien hyvinvointiin panostamista myös vauvan syntymän jälkeen. Vanhempien hyvinvointi kun muodostaa ison osan myös vauvan hyvinvoinnista. Oman ajan lisäksi tähän kuuluu tilanteeseen sopiva liikunta, todennäköisesti päiväunet, terveellisten ruokien suosiminen jaksamisen rajoissa, säännöllinen ja riittävä syöminen sekä runsas haliminen ja toisen kehuminen arjen keskellä. Vauva-arki osaa varmasti yllättää, mutta onneksi hyvinvointia tukevat valinnat tulevat osaksi jo selkärangasta! Hyvinvoinnin tavoittelu tulee siis olemaan osana arkeamme jatkossakin, se voi vaan hieman muuttaa muotoaan tilanteen mukaan. Tiedostan, että muutosta todennäköisesti tapahtuu myös tällä osa-alueella ja armollisuutta sekä itseä että kumppania kohtaan on hyvä hakea jo näin etukäteen.

rv35_4

En tiedä oliko tässä tekstissä edes mitään punaista lankaa. Jos oli, se hukkui jo aika monta riviä sitten. Mä taidan ruveta harjoittelemaan niiden päikkärien ottamista tässä sohvalla än-yy-tee-nyt!
Onko siellä ruudun takana muita raskausaivoja? Kommenttia ja ajatuksia saa toki heittää muutenkin, tulen niistä aina niin hyvälle tuulelle 🙂 On entistä ihanampaa kirjoitella, kun saa jotakin vastakaikua ja oppii tuntemaan tyyppejä siellä ruudun toisella puolen!

Lue myös:
Raskausajan painonnousu
Päivä raskaana kanssani
Hyvinvointi raskausaikana

 

2 thoughts on “Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

  1. Ehkä voin helpottaa tuota sektiopelkoa hieman kertomalla, että itse jouduin ensimmäisessä synnytyksessä kiireelliseen sektioon ja toivuin siitä ennätysajassa (ainakin omasta mielestäni). Tottakai sektion jälkeen on 8 viikon (?) nostokielto, joka kannattaa ottaa tosissaan, mutta itse olin siinä 6 viikon toipumisen jälkeen valmis jo hölkkälenkille. Sektion vuoksi jouduin vauvasta eroon noin puoleksi tunniksi, jonka aikana hän oli isänsä hellässä huomassa.

    Kuulostaa tosi hyvältä, että olette etukäteen miettineet mitä kumpikin tarvitsee, jotta jaksaa vauva-arkea ja miettineet miten se onnistuu. Yhden asian tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa ja se on uni. Tankatkaa päikkäreitä niin paljon kuin mahdollista, koska (valitettavasti) vauvavuoden valvominen voi kestää joskus hyvinkin pitkään, esimerkiksi kolme vuotta… Mitä nopeammin hyväksyy elämän todennäköisesti jonkun aikaa pyörivän uniasioiden ympärillä, sitä helpommaksi asian tekee itselleen. Peukut kuitenkin pystyyn, että teille saapuu hyväuninen tapaus!

    Yksi juttu vielä mikä tuli mieleen – vauvanhoidossa, nukkumisjärjestelyissä ym. kuunnelkaa vain itseänne ja omaa lastanne. Olen huomannut, että mietin aivan liikaa ”jos nyt teen näin niin tottuuko lapsi siihen ikiajoiksi” koska joku kasvatusopas tai viisaampi ihminen niin sanoo. Tekemällä vaistoaan ja oman lapsensa tarpeita vastaan ajaa itsensä piippuun aika nopeasti – trust me I know. Mutta todella tärkeää on myös tiedostaa omat tarpeensa, esimerkiksi omasta ajasta, koska myös antamalla kaiken ja enemmän on aika nopeasti finaalissa.

    Tulipas sekava väsymysraskausaivokommentti…. joka tapauksessa, tsemppiä vikoihin viikkoihin ja kohta alkavaan vauva-arkeen! 💛

    1. Heippahei!
      Tosi kiva kun tulit kertomaan kokemuksesi onnistuneesta sektiosta – Tosiaan pelkoa lieventää hieman kuulla positiivisia kertomuksia itse leikkauksesta ja palautumisesta 🙂 Nostelukielto taitaa tosiaan olla jotain 8 viikon tietämillä, tosin olen yrittänyt aktiivisesti olla ottamatta selvää sektiosta 😀 Ihanan nopeasti olet kyllä ollut takaisin lenkkeilykunnossa, vautsi!

      Unen huomiointi on muuten varmasti ihan yksi tärkeimpiä juttuja. Olemme me sitäkin pohtineet, ei näköjään vaan tähän postaukseen tullut kirjoitettua! Mä kovasti toivon, että alkuraskaudessa oppimani päiväunien taito säilyy myös synnytyksen jälkeen – Olen normaalisti nimittäin ihan onnettoman huono nukkumaan päivällä! Huih, 3 vuotta vähillä unilla kuulostaa aika hurjalta! Täytyy tosiaan valmistautua myös siihen, ettei baby ole välttämättä mikään unelmanukkuja. Jo asian tiedostaminen varmasti auttaa suhtautumaan tilanteeseen paremmin, jos näin on 🙂

      Olen kyllä välillä ollut hyvin hämmentynyt kaikista (erilaisista) ohjeista, joita tulee sieltä täältä. Parhaiten homma taitaa kuitenkin lähteä liikkeelle, kun keskittyy itsensä ja lapsensa kuunteluun, juuri niinkuin sanoitkin. Huippuhyvä neuvo siis! Näyttäisi tulleen kokemuksen kautta?

      Ei edes ollut sekava kommentti vaan oikein selkeä ja hyödyllinen! Kiitos <3 Tsemppiä sinullekin ja mukavaa kevättä! Ja anteeksi, että vastaaminen kesti, jostain syystä kommenttisi oli päätynyt spämmi-kansioon...

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.