Aamuhetki päältä kaunihimpi

Aamupala01

Jos nyt katselisi pelkästään kuvia, voisi tämän ajatella olevan ihanan idyllinen alku aamulle. Todellisuudessa herkullisesta ulkomuodostaan huolimatta smoothiessa oli *krhmmm* vähän kehiteltävää ja se jäi muutamaa lusikallista lukuun ottamatta syömättä. Se pääsi kuitenkin miehen smoothien ainesosaksi myöhemmin eli ruokaa ei lentänyt roskiin!

Olen myös kehittänyt addiktion omenoihin. Tämä on sinänsä hankalampi homma, koska saan niistä tällä hetkellä allergista ihottumaa ja vatsakipuja. Silti ne tuntuvat olevan välillä ainoa ruoka, jota haluaisin syödä. Julma maailma. Ainakin tämä osa aamupalasta oli oikein maistuva, jos haluaa keskittyä positiiviseen!

Lisäksi noin makeasta aamupalasta tulee nykyisin paha olo. Piti oikein ripotella suolaa suuhun, että sain sen ällötyksen tunteen loppumaan. Tarvitsen siis aamuihini tasapainoisen kattauksen erilaisia makuja, mieluiten sinne suolaiseen päin painottuen.

 

Aamupala02

Onneksi jokaisen illan jälkeen seuraa uusi aamu ja mahdollisuus paremmille aamupalakokeiluille! Mitä löytyi tänään sun aamupalalautaselta?

One thought on “Aamuhetki päältä kaunihimpi

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!