Ruokahistoriani lapsuudesta tähän hetkeen

Samoin kuin kehitymme vuosien myötä ihmisinä, saattaa ruokavalio käydä läpi aikamoisen evoluution elämänkaaren aikana. Jos ajattelet lapsuuden lempiruokaasi nyt, millaisen reaktion se herättää? Entä mitä lapsiversio itsestäsi toteaisi tämän päivän lemppariherkuistasi? Pikku-Heidi varmaan irvistäisi, jos joutuisi kohtaamaan parsakaalin lautasellaan…

Miltä ruokahistoriani näyttää lapsuudesta tähän hetkeen?

Lapsuus

Olin muistaakseni melkoisen nirso lapsi. En pitänyt monistakaan ruoista sen lisäksi, että olin allerginen kalalle ja maidolle. Esimerkiksi broileriin minulla oli jotenkin jännä suhde: En jostain syystä tykännyt broilerin koipireisistä, koska niitä tarjoiltiin useimmiten silloin kun telkkarista tuli formulaa. Tämä taas yhdistyi pienessä päässä tylsyyteen, koska kaikki vain tuijottivat töllöä.

Kasviksista minulle kelpasi ehkä kurkku ja tuore porkkana. Tomaateista ei puhettakaan, paprikasta tuli outo tunne kurkkuun. Sipulista sen sijaan olen aina pitänyt, myös raakana. Toinen ihmettelyjä kerännyt makumieltymykseni oli homejuusto (maitoallergian väistyttyä).

Melko tyypillisesti olin myös perso makealle. Tykkäsin yli kaiken ällömakeista berliininmunkeista, jotka olivat suunnilleen oman pääni kokoisia. Niiden lisäksi mummin leipomat voisilmäpullat, äitin mustikkapiirakka, vaniljajäätelö sekä siirappi  tai hunaja suoraan purkista (!!) olivat herkkujani. Muistan kyllä odottaneeni karkkipäivien lauantai- tai irttaripussia myös suurella innolla.

Muuten tykkäsin ihan tavallisista ruoista. Lihapullista, perunoista, makaronilaatikosta, jauhelihakastikkeesta ja spagetista. Joskus meillä oli ranskalaisia ja nakkeja, se oli pienelle Heidille aina ilon päivä! Koulussa olin huono syömään, paitsi silloin kun oli pinaattilettuja. Elin oikeastaan ala-asteen sekä ylä-asteen alun näkkileivillä ja kuivalla ruisleivällä. Pahin ällötys oli hernekeitto, jota pakotettiin syömään, vaikka oksennus meinasi lentää. Sitä en syö vielä tänäkään päivänä…

IMG_20171020_120521

Nuoruus

Ennen syömishäiriötä

Muistaakseni jossain seitsemännen ja yhdeksännen luokan välissä vain hoksasin, että kasvikset ovat muuten tosi hyviä. Vaikkei ikinä uskoisi, tämä havainto lähti liikkeelle koulun ruokalan keitetystä parsakaalista. Se maistui mielestäni jotenkin tosi hyvältä, joten aloin kokeilla kasviksia ennakkoluulottomammin. Huomasin, että on niitä  kasviksia muitakin kuin kurkku ja porkkana.

Muutenkin aloin syödä enemmän oikeaa ruokaa, enkä elänyt koulupäiviä pelkillä näkkäreillä. Toisinaan kyllä kävi niinkin ja kävimme kaupasta hakemassa välitunnilla karkkia tai suolapähkinöitä. Tykkäsin erityisesti chupachups-tikkareista ja chilipähkinöistä. Jossain kohtaa oikein yritin juoda energiajuomia, varsin huonolla lopputuloksella: Ne maistuivat niin kamalalta, ettei koko tölkillinen edes mennyt alas!

Kun alkoi olla enemmän omaa rahaa, kävimme myös kavereiden kanssa Hesen ranskalaisilla. Muutenkin yhteiset illanistujaiset pyörivät aikalailla ruoan ja herkkujen ympärillä.

Syömishäiriön keskellä

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, syömishäiriöni alkoi varsin salakavalasti elämäntapojen terveellistämisenä: Kiinnitin huomiota ateriarytmiin, otin mukaan välipaloja, huolehdin proteiinin saannista ja jätin herkut pois. Syömiseni saattoi siis aluksi olla jopa runsaampaa ja monipuolisempaa. Muistan ainakin syöneeni rasvatonta jogurttia, paljon ruisleipää, täysjyväriisiä ja -pastaa, reilusti kasviksia, puuroa, hedelmiä ja broileria. Jossain kohtaa mittasuhteet ja terveyden tavoittelu kuitenkin vinksahtivat ja, noh, you know the story.

Toipumisen aikaan 

Vaikka olinkin näennäisesti parantunut, mielen työstäminen jatkui pitkään. Ruokaan liittyvät pelot olivat vallalla vielä vuosia normaalipainon saavuttamisen jälkeen. Muistan pelänneeni esimerkiksi vuohenjuustoa salaatissa ihan älyttömästi – oli minulle todella iso juttu käydä syömässä ulkona ja vielä juustoa! Muita pelkojani olivat muun muassa rasva leivän päällä, leipä ylipäänsä, ruoanvalmistuksessa käytetty öljy, sokeri kaikissa muodoissaan, liha, hiilihydraatit kaikissa muodoissaan…

Jossain kohtaa hölläsin tarkoituksella herkkujen suhteen; Kävin varmaan parin viikon ajan joka päivä syömässä tuoreen pullan koulun viereisessä kahvilassa. Kun huomasin, ettei tämä aiheuttanut katastrofia, vapautuivat syömiseen liittyvät pelot vaihe vaiheelta.

IMG_20171022_124626

Aikuisuus

(Tuntuu omituiselta kirjoittaa olevansa aikuinen! Missä se raja menee? Tässä tarkoitan kuitenkin lähinnä aikaani yliopistossa ja siitä eteen päin).

Yliopiston alku oli mulle vatsaoireiden aikaa. Crohnin tautini diagnosoitiin vasta yli puolen toista vuoden päästä, mutta oireet olivat olemassa jo opiskelua aloitellessa. Rajoittavaan syömiseen taipuvaisena reagoin paheneviin vatsaongelmiin mitenkäs muuten kuin rajoittamalla.

Kokeilin parin vuoden sisällä oikeastaan kaiken mahdollisen: Kasvisruokailun, paleon, viljattoman, munattoman, maidottoman, superfoodit ja purkkiruokailun. Diagnosoidut maito- ja vilja-allergiat saattoivat hieman vielä lisätä vettä myllyyn. Muistan jossain vaiheessa syöneeni välipalaksi broilerin fileetä ja omenaa luentojen välissä. Se oli elämää se! Kaiken varalta: Jos asia ei käy riittävän selkeästi ilmi, tämä oli sarkasmia.

Erilaiset ruokakokeilut toivat mukanaan paljon hyvää, kuten monipuolisemman ruoka-aineiden hyödyntämisen, uusien lemppariruokien löytämisen ja leivontainnostuksen. Kuitenkin ruokarajoitukset herättivät henkiin myös joitakin vanhoja peikkoja, esimerkiksi hiilihydraattien pelon. Aloin myös saada ”kohtauksia”, joiden aikana koin, etten hallinnut syömäni ruoan määrää. En sanoisi niillä ruokamäärillä sitä ahmimiseksi, vaan ennemminkin kyvyttömyydeksi lopettaa syöminen, vaikka olisi jo sopivan täysi olo. Nykyisen tietämykseni valossa uskon näiden johtuneen ihan puhtaasti liian matalasta hiilihydraattien ja energiansaannista.

IMG_20171106_104910

Nykyhetki

Tällä hetkellä syön hyvin pitkälti intuitiivisesti ja syömisiäni erityisemmin rajoittamatta. Vaikken kokenut rajoittavani hirveästi aiemmissakaan vaiheissa, on syömisen helppous noussut ihan uusille leveleille. Raskaus on voimistanut tätä piirrettä entisestään: Jos jotain ei tee mieli, en syö sitä. Jos taas jokin erityisesti himottaa, syön sen nautiskellen.

Välillä syön pelkkää kasvisruokaa, välillä mieli tekee burgeria, välillä taas kananmunaleipiä, välillä pelkkiä marjoja ja hedelmiä. Syöminen on joustava kokonaisuus, enkä noudata siinä mitään sääntöjä. Toki tietynlainen perusta, säännöllinen ateriarytmi, veden juonti, kasvisten syöminen joka aterialla, kuitupitoisten tuotteiden suosiminen ja proteiinin lähteiden sisällyttäminen aterioille tulee jo selkärangasta. Kun tämä perusta on kunnossa, voi kehoa kuunnellen hyvin tehdäkin poikkeuksia: Syödä pelkkiä hedelmiä välipalaksi, antaa ateriavälin venähtää jos ei ole nälkä ja valita vaaleaa höttöleipää tumman sijaan.

Tasapaino. Se on se sana, joka kuvaa syömistäni tänä päivänä. Kaikki ruoka on sallittua kohtuullisissa määrin, eikä ole olemassa jaottelua kiellettyihin ja sallittuihin ruokiin. Tämä on tärkeä ajatus ja oivallus myös itselleni: Vietin vuosia sellaisessa välitilassa, jossa olin muka salliva, mutta kuitenkin hieman kontrolloin syömistä ja ahdistuin poikkeamista. Jos ei sisäistä ajatusta ei siitä, että kaikki on oikeasti sallittua, tulee helposti vedettyä övereitä ja seurauksena on vain morkkis. Tämä on se kuuluisa noidankehä: Ajatellaan, että joidenkin ruokien saantia tulee kontrolloida –> tiukka kontrolli pettää jossakin vaiheessa –> huono omatunto –> entistä tiukempi kontrolli. Keskeisessä osassa tasapainon saavuttamisessa ei siis välttämättä olekaan ruoka, vaan oma ajatusmaailma ja sen tarkkailu.

Mulla on edelleen muutama ruoka, joita en koskaan syö: Irtokarkit, vehnä, kala, etanat. Ensimmäiset kolme kuuluvat listaan allergiaa-aiheuttavat ruoka-aineet, joista tulee kamala olo (tai kuolema). Etanat taas ovat vaan ällöjä. En tiedä sitten onko tämä rajoittunutta, mutta mielestäni ei!

DSC_1245

Jos koet samankaltaisuuksia omassa ruokahistoriassasi, niin avaappa sanainen arkkusi! Näistä olisi mielenkiintoista keskustella 🙂 Jos taas salliva syömisote kiinnostaa, käy kurkkaamassa alla olevan linkin teksti aiheesta!

Kohtuus on taitolaji – RAJOITTAVA vs SALLIVA SYÖMINEN

5 thoughts on “Ruokahistoriani lapsuudesta tähän hetkeen

  1. Nyt osui ja upposi ja kuulosti toisinaan hyvinkin tutulta. Itse en lapsuudesta niinkään muista muuta kuin että ihan perus hyvä olen ollut syömään ja erityisesti myös makean perään. Muuten on hämärässä muistikuvat aina peruskoulun päättymiseen asti.
    Lukiossa muistan, että välillä tuli skipattua koulun lounas ja käytiin hakemassa juurikin viereisetä pikaketjusta hampparit tai lähikaupan patongit. Karkit alkoivat myös kuulua enemmän päivittäisiin ruokailuihin kun oli itse niin ”vanha” päättämään asioistaan. Lukiovuoteen mahtuu itellä varmaan 10 kilon heitot kun vanhetessa alkoi ruoan ravinteikkuus kiinnostaa enemmän (alkoholi oli myös tullut mukaan kuvioihin lukion alussa mikä näkyi kyllä kropassa) ja sekin tuli vietyä vähän liian ääripäähän.

    No mutta kuitenkin ikä tuo selkeästi rentoutta omiin asenteisiin, vaikka kuinka luuli joskus olevansa vapaa kontrolloinnista. Tällä hetkellä elän ”vapaammin” kuin koskaan ja esim leivät, toisinaan jopa sokeri, kuuluvat päivän ruokailuun. Jännä kuitenkin että itselläni toistaiseksi kuitenkin rennompi syöminen liittyy juurikin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta kuinka vaikeaa se onkaan ostaa itselleen, ja vain itselleen, jokin herkku ja syödä se yksin. ehkä joku päivä. Joskus tuli oltua todella kontrolloija esimerkiksi ateriaväleihin, mutta onneksi niistäkin aletaan pikkuhiljaa pääsemään rennompaan suuntaan. Vaikka asia ei ole naurun asia, silti itseään naurattaa kuinka kontrolloija on joskus ollut ja miten paljon se on kuluttanut.. Esimerkiksi joskus kun päätti olla ilman maitotuotteita, kontrolli-minä ei sallinut maitotuotteiden syöntiä (lukuunottamatta sosiaalisia tilanteita). Viime viikolla kuitenkin päätin, että nyt kotiutan sen raejuuston ja syön sen, ja tadaa mitään ”pahaa” ei tapahtunut. Ainoastaan olin ylpeä suorituksestani, sillä tosiaan ”kielsin” itseltäni maitotuotteiden käytön varmaan juurikin pariksi vuodeksi. oivoi. Ehkä tämä on sitä oman minän ja ruokavalion kehitystä

    Minulla ei mitään allergioita ole, eikä äkkiseltään suuria inhokkeja ole. Paitsi karvasmanteli mikä tuli nyt laskiaisena huomattua….. 😀 Pystyn kyllä syömään jonkin verran vaikka en siitä niin pitäisikään, paitsi tuota karvasmantelia. Lemppareita ehkä taas voisi olla jotkut herkkuleivät/burgerit sekä persimon! NAM.

    Ja ainiin, banaanileipääsi tuli testattua ja hyvää tuli! Maistoin heti uunituoreeltaan ja olin vähän ”pettynyt” koska odotin niin paljon. Mutta seuraavana päivänä kun leipä oli jääkaapissa ollut yön niin ai että miten hyvää! 😀 kokeiluun menee toistekkin 🙂

    1. Moikkamoi J! Hauskaa, että tunnistit itsesi ja ruokailusi kehityksen postauksesta. Tosi kiva kuulla, etten ole ainoa, jolla kehitys on ollut jotain tämän suuntaista 🙂

      Lukioaika kuulosti tutulta! Tosin itselläni tämä vaihe ajoittui yläasteelle ja lukio oli syömishäiriön kulta-aikaa. Jännästi sitä on taipuvainen ääripäihin, vaikka tietää kyllä sen fiksuimman linjan olevan siinä keskellä ja kohtuudessa.

      On tosi vaikea havainnoida omia ajatuksiaan ja tekemisiään objektiivisesti – vaikka kuinka ajattelisi ettei kontrolloi, on se monesti siihen taipuvaisella ihmisellä aina olemassa jossain määrin. MAHTAVAA kuulla, että syöt nykyisin rennommin kuin koskaan! Olen ylpeä siitä, että ostit sen raejuustopurkin ja huomasit ettei tapahtunut mitään kauheaa, jes! Siten se homma etenee, palanen kerrallaan.

      Monesti sosiaaliset tilanteet ovat helpoimpia vapaamman syömisen osalta: Kun muutkin syövät, harvemmin tulee itselle huonoa omatuntoa ja kontrollifiiliksiä. Mikä voisi olla sellainen herkku, joka on niin ”turvallinen” jo, että voisit ostaa sitä jopa kotiin?

      Ihanaa, ettei ole allergioita <3 Karvasmanteli on vähän mielenkiintoisen makuista, ihan ihan pieninä määrinä se menee, mutta isommin ei. Ahh burgerit… ja persimonit ovat myös herkkua! Mä oon myös tykästynyt kuivattuun mangoon, ihan superherkkua 🙂

      Kiva kuulla, että päädyit kokeilemaan banskuleipää! Se on aina paha, kun maalailee odotuksia tekstillä… Toisinaan joku pettyy. Onneksi banskuleipä maistui herkulta sitten jääkaappihengailun jälkeen! Sillä tavalla nuo hippileipomukset ovat yleensä parhaita 🙂

      Mukavaa viikonloppua sinulle J! Ihan mahtavaa kun kommentoit, tulee aina tosi hyvä mieli <3

  2. Jotain samakaltaisuuksia löytyy omasta syömishistoriastani, vaikka ei ihan yksi yhteen menekään. Koska olisin muuten tukkinut kommenttiboksisi, päätin tehdä mieluummin postauksen aiheesta myös omaan blogiini.
    Sun postaukset on muuten aina niin ihania ja loistavaa, että olet löytänyt tasapainoisen suhteen ruokaan ja syömiseen :-).

    1. Hahah, täytyypä käydä lukaisemassa postauksesi! Mun kommenttiboksin saa aina tukkia halutessaan, tuun niin mielettömän iloiseksi, jos joku näkee vaivaa kommentin kirjoittamiseen <3
      Kiitos muutenkin ihanista sanoista! Olen itsekin enemmän kuin onnellinen, että tuo tasapaino on vuosien hapuilun jälkeen löytynyt 🙏🏻

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.