Mitä tapahtuu, kun työholisti jääkin kotiin?

Sitähän voisi olettaa tapahtuvan monenlaista. Itseni tuntien kuitenkin tiesin muutaman skenarion olevan ihan nurkan takana. Alkuvuodesta minulla nimittäin ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa: Työt kuntokeskuksessa tulivat päätökseensä joulukuussa, samoin kurssit yliopistolla. Tammikuussa odotti siis tyhjyys.

Työlleen elävänä ihmisenä tämä oli yllättävän hankala pala purtavaksi. Toki jonkin verran töitä on tiedossa ravintovalmennuksen sekä harjoitusohjelmien päivitysten parissa, mutta hyvin vähän verrattuna aiempaan. Mitä ihmettä teen kaikilla näillä tunneilla?

Lähipiirin neuvot painottuivat lähinnä rentoudu ennen huhtikuuta -linjalle, mutta ajatus kolmen kuukauden laiskottelusta ei juuri innostanut. Tämä on siis se mihin ajatukseni kotona olemisesta kiteytyy, laiskotteluun. Toteen kävivät siis molemmat ennustamani tilanteet. Ensimmäinen reaktioni oli ahdistus tulevasta, siitä ettei minulla ole mitään merkityksellistä tekemistä. Toinen reaktio oli aivan yhtä ennalta arvattava: Aloin haalia itselleni lisää tekemistä. Meneillään on veljeni valmennusprojekti, kirjaprojekti sekä verkkokurssiprojekti. Pianonsoiton opettelu -projekti sekä neulomisprojekti. Projektia projektin perään!

työholisti2

Ajattelen toisaalta myös kirjoittamisen erilaisiin sosiaalisiin medioihin osana hyvinvointialan yrittäjän työtä. Siinä mielessä teen siis edelleen töitä, paljonkin, mutta siitä ei vain makseta minulle palkkaa. Nyt on kuitenkin juuri hyvä hetki panostaa tähän osa-alueeseen, kun muu tekeminen on vähemmällä melko pitkään. Kiireen helpottaessa myös luovuus ja innostus kirjoittamisesta ovat nostaneet jälleen päätään: Kirjoittaminen tuntuu tosi hyvältä just nyt.

Olen joskus ennenkin sanonut, että olen todella rutiineja rakastava ihminen. Kun arjesta katoaa se viimeinenkin säännöllisyys, täytyy uudet rutiinit luoda itse. Olen  nyt reilun viikon ajan aloittanut jokaisen aamuni salilla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että treenaisin joka päivä: Olen käynyt salilla myös pelkästään venyttelemässä, hierontatuolissa tai palauttelevalla pyöräilyllä. Tekee erittäin hyvää päästä pois kotoa, eikä vaan jäädä homehtumaan sinne sohvanpohjalle. Kiusaus sohvannurkkaköllöttelyyn on nimittäin suuri, jos aamulla jää liian pitkäksi aikaa sinne juomaan teetä ja nauttimaan kauratyynyn lämmöstä.

Olen siis aikatauluttanut päivääni, vaikkei tarvetta aikatauluille välttämättä olisikaan. Itselleni tietynlainen kaavamaisuus ja toisto päivien välillä tekee hyvää. Edelleen tuntuu toisinaan kyllä siltä, etten tee tarpeeksi tai riittävän merkityksellisiä asioita. Minusta on toisaalta tuntunut siltä myös silloin, kun tein ympäripyöreitä työpäiviä. Ehkä tässä on siis oiva oppimisen ja oman mielen työstämisen paikka? Harvemmin asiat muuttuvat ja kehittyvät, jos aina tekee samaa ja viettää aikaa mukavuusalueella. Voi siis olla, että tämä tekemisen vähentäminen ja oman ”turhuuden” hyväksyminen on juuri se haaste mitä kaipaan tälle keväälle. Koska se jos mikä on kaukana minun mukavuusalueestani.

työholisti3

Voisin siis lopettaa uusien projektien haalimisen, keskittyä tähän hetkeen ja työstää ajatusmaailmaani. Ja jos ollaan rehellisiä, menee noidenkin projektien loppuun saattamisessa vielä hetki jos toinenkin!
Onko sulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai ajatusmallista? Haalitko säkin projektia projektin perään? Kerro mulle!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.