Työhyvinvointia – Vai pahoinvointia?

Näin toipuvana suorittajana ja perfektionistina herään aina välillä miettimään järkevää työkuormaa suhteessa hyvinvointiin. Viimeksi keväällä vedin työkuorman ihan yli ja päästäisin emävaleen jos väittäisin, ettei se vaikuttanut hyvinvointiini negatiivisesti. Onko järkeä tehdä niin paljon töitä, ettei ehdi tai jaksa pitää huolta hyvinvoinnistaan?

Vai olisiko fiksumpaa tehdä vähän vähemmän duunia, elää hieman pienemmillä tuloilla ja keskittyä elämään hyvää elämää?

 

Työt1

 

En tietenkään tarkoita, että elämän tulisi olla vain selviytymistä tai nipin napin pärjäämistä. Tottakai ihminen tarvitsee tietyn perustoimeentulon, jotta rahahuolet ja murehtiminen eivät vie kapasiteettia onnellisuudesta. Tarkoitan tällä enemmänkin normaalituloisia ihmisiä, jotka uuvuttavat itsensä työssä. Tällöin voi aina miettiä, että onko työstä saatava palkka oikeassa suhteessa työmäärään ja sen kuormittavuuteen? Silloin voi joko a) etsiä työn, josta saatava korvaus on kohtuullinen suhteessa työhön tai b) tehdä vähemmän työtä ja pärjätä vähemmällä.

Suuret missiot ja intohimoinen suhtautuminen omaan duuniin voivat joskus vaatia kovia työmääriä. Välillä tuntuu kuitenkin, että siitä on tullut uusi normaali. Että tavan tallaajakin on niin uupunut työkuorman alla, ettei jaksa kuin maata työpäivän jälkeen?

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitin oheen listauksen, mitkä omasta mielestäni ovat tärkeitä tekijöitä hyvinvointia tukevan työelämän kannalta!

Hyvinvointia tukevan työelämän abc:


Tee työtä josta oikeasti tykkäät. Voi olla, ettet ole vielä siellä, mutta ole edes matkalla sinne. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi duunissa, joka vie kaiken elämänilosi, energiasi, aikasi ja mielenterveytesi.

Tee työtä, joka on arvomaailmasi mukaista. Mikään ei ole kuluttavampaa kuin puurtaa jonkin sellaisen eteen, mikä sotii omia arvojasi vastaan.

Tee työtä kohtuudella. Aikaa tulisi olla läheisille, omalle ajalle, liikkumiselle, terveelliselle syömiselle ja levolle. Jos sitä ei ole nyt, varaudu siihen että niille täytyy ottaa aikaa myöhemmin – reilusti. On nimittäin paljon helpompi ennaltaehkäistä ja ylläpitää kuin aloittaa nollasta.

Tee työtä jaksoittain. Tauota, tauota, tauota. Työteho ei ole enää juuri mitään parin tunnin ruudun tuijottelun jälkeen. Hengähdä hetki, nosta katse näytöltä, venytä vähän, kävele. Kaikissa töissä ei tätä mahdollisuutta ole ja sellaiset työvuorot ovatkin erittäin kuluttavia. Tällaisten työpäivien suhteen kohtuus on erittäin hyvä ohjenuora.

Tee työtä sen verran kuin tarvitsee. Mieti realistisesti, millaisilla tuloilla tulet toimeen ja miten jää ehkä hieman säästöön. Tarvitsetko sen enempää?

Työ4

Hetkelliset spurtit työelämässä ovat toki normaaleja ja ihan ok, mutta kolmatta/kuudetta kuukautta/vuotta jatkuva ”kyllä tää tästä ensi viikolla helpottaa”-vaihe ei palvele ketään. Ei työnantajaa eikä työntekijää. Ensinnäkään siksi, ettei se todellisuudessa tule helpottamaan. Toiseksi, ehdit saada pääsi ja kroppasi varsin jumiin stressaamalla niitä pitkäjaksoisesti yhtä soittoa.

Ja hei yrittäjät: levätkää. Ei ole niin väliä, vastaatteko sähköpostiin illalla vai aamulla. Erota työaika ja vapaa-aika selkeästi toisistaan = työt hoidetaan työajalla. Tavoitettavissa ei tarvitse olla 24/7.

Työ3

Itse kyllä tunnistan tekeväni helposti liikaa, sillä osa työstä yrittäjänä on ns näkymätöntä; Se ei näy suoraan palkkapussissa, mutta se voi näkyä siellä tulevaisuudessa. Varsinkin näin alussa pohjatyötä on tehtävänä paljon ja helposti ottaa itselleen liikaa tehtävää ja paineita. Tähän kun yhdistää käytännön valmennustyön, opinnot ja täydennyskoulutukset…Onneksi nyt alan pikkuhiljaa saada otetta siitä kohtuudesta.
Toipuva suorittaja kiittää ja kuittaa! Minkälaisia ajatuksia aihe teissä herättää? Mikä on sinusta hyvä määrä työtä ja missä menee liiallisuuden raja?

6 thoughts on “Työhyvinvointia – Vai pahoinvointia?

  1. Hyvä kirjoitus! Tärkeitä pointteja, jotka helposti monilla aivan hukassa. Mie tein 5 vuotta työtä, joka ei ollut miun juttu. Koska en kokenut saavani työstä mitään, koitin järjestää vapaa-ajan täyteen kaikkea tekemistä. Lopputuloksena täydellinen uupuminen. En suosittele kellekään! Tosin omalla kohdallani uupuminen ja sitä seurannut totaali ”pysähdys” tulivat tarpeeseen, koska pinnan alla oli paljon muutakin vuosien saatossa kertynyttä pahaa oloa, jota tajusin vasta sitten alkaa selvittelemään ammattiavun kanssa.

    1. Hei Viivi, kiva kun tulit kommentoimaan! 🙂 Ymmärrän kyllä täysin tuon, että kun työ ei anna mitään, keskittyy tunkemaan vapaa-ajan täyteen kaikkea kivaa ja merkityksellistä. Jos sen sijaan olisi työ, josta saa sitä oikeaa merkityksen tunnetta ja jopa joskus olisi *jaiks* kivaa, ei ole tarvettakaan täyttää koko arkeaan tekemisellä.
      Kuten totesitkin, toisinaan uupuminen ja pysähdys voivat olla varsinaisia siunauksia ja kaikelle on kyllä syynsä. Monesti tuollainen kiireen luominen ja arjen täyttäminen voivat olla myös pakokeinoja – mulle ne ainakin olivat. Silloin ei ehdi/jaksa miettiä kaikkea sitä mikä vaivaa. Onneksi siis meille molemmille on tullut pysäyttäviä hetkiä, jolloin on tullut ehkä työstettyä niitä vaikeimpia asioita! Olen onnellinen siitä, että olet löytänyt avun <3
      Kiitos kommentistasi!

  2. Kiitos tekstistäsi Heidi! Tämä tuli kyllä todella sopivaan saumaan. Teen opiskelujen ohessa töitä kaupassa, joka ei ole tosiaan kutsumusammattini, mutta väliaikaisena työnä ihan okei. Suorittaja asuu minussaki, enkä osaa sanoa ei, joten tulos on sen mukainen. Tuntisopimukseni paukkuu reilusti yli joka viikko, opiskelut yritän hoitaa kunnialla ja liikkua ja syödäkin pitäisi. Kun vielä täytyisi aikaa jäädä myös muulle elämälle, niin mun päivissä pitäisi olla enemmän kuin 24 tuntia. Kyllä liiallisuutta varmasti on, jos ei saa enää nukutuksi, kotihommat kasaantuu ajanpuutteen vuoksi, eikä tunnu palautuvansa normaalisti. Kumpa tästä yhteiskunnasta saisi tämän suoritusmentaliteetin pois tai edes inhimmilliselle ja terveelliselle tasolle.
    Onnea muuten tulevasta perheenlisäyksestä! <3

    1. Hei Oona! Ensinnäkin suuret kiitokset onnitteluista ja siitä, että käytit rajallista aikaasi kommentointiin! <3 Olen iloinen, jos teksti antoi ajattelemisen aihetta.
      Tunnollisena tyyppinä on aika vaikeaa päästä yli siitä kierteestä: Työt haluaa hoitaa kunnialla, opiskelut kunnialla, treenit kunnialla ja lopulta onkin sitten ihan loppu. Mikä voisi olla yksi pieni teko, joka edistäisi sun hyvinvointia työn suhteen? Oisko olemassa joku keino, millä voisit rajata tuntimäärää tiettyyn aikaan viikossa? Jos vaikka saisit vähän lisätilaa hengittää, nukkua ja palautua 🙂
      Mä huomasin silloin pahimpina aikoina, että blenderikin homehtui tiskipöydälle, kun en vaan yksinkertaisesti ehtinyt tiskata sitä… Eihän nuo uniongelmat ja palautumisen haasteet normaaleilta kuulosta. Suosittelen pientä kevennystä 🙂 onneksi kohta on joulu!
      Olen kyllä samaa mieltä siinä, että se miten asioista puhutaan ja mihin kannustetaan täällä Suomessa, ruokkii aika hienosti suorittajakeskeisiä persoonia, jos siihen on yhtään taipumusta. Mitä tälle voisi tehdä, en kyllä oikein osaa sanoa: Miten sen muutoksen saisi aikaan? Onhan nyt jo vähän ilmassa "hyvinvointitrendiä" eli hyggeilyä? Jospa se olisi muutoksen alku?
      Tulipas paljon pohdintaa! Tsemppiä sun tilanteeseen ja tulevaan talveen! <3

  3. Loistava teksti taas kerran :-). Tunnustan olevani myös ”toipuva suorittaja ja perfektionisti”. Rima on tullut huimasti alas siitä, missä se oli vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Silti sitä huomaa aina välillä, että suorittamismentaliteetti nostaa päätään. Varmaan osittain siksi, että yhteiskunnassa arvostetaan suorittamista ja toisaalta, koska ainakin tiettyyn rajaan saakka hyvistä suorituksista saa mielihyvää.

    Teen tällä hetkellä kahta työtä (lähinnä turvatakseni selustan, että on nykyisen sijaisuuden jälkeen toivottavasti ainakin jotain työtä tarjolla suhteellisen pian). Jaksaakseni tätä järjestelyä olen priorisoinut pois mm. opiskelun (vaikka olisi niin mielenkiintoista täydennyskouluttautua) ja olen aika tiukka siitä, että iltaisin mennään ajoissa nukkumaan myös viikonloppuisin. Fiksu syöminen ja liikunta ovat mielestäni niin tärkeitä, että niistä en karsi, mutta mitään hienoja ruokalajeja en väkerrä, vaan kokkaan erittäin nopeasti valmistuvia ja yksinkertaisia ruokia. Tietysti myös se helpottaa, että kun asuu yksin, ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään. Aika tiukasti ”järkevää” elämää pitää siis viettää, että jaksaa. En kuitenkaan näe monen työn tai ylipitkien viikkojen tekemistä oikeasti minään suositeltavana ratkaisuna varsinkaan, jos elämässä on vielä vaikka perhettä, lemmikkejä tai muuta energiaa vaativaa.

    Töissä tulee usein tavattua potilaita, jotka ovat ihan loppu liiallisen työteon takia (usein siihen on taloudellisia syitä). Tulee mieleen, että onko se omakotitalo tai mitä kukin havitteleekaan sen arvoista, että terveys romahtaa. Minusta ei, mutta kukin tekee toki omat valintansa ja aina ei tietysti ole valinnanvaraa.

    Liiaallisuuden raja töiden kanssa menee mielestäni siinä, jos ei jaksa töiden lisäksi elämässä mitään muuta. Tai jos ei ole aikaa/jaksamista huolehtia omasta hyvinvoinnista. Tai jos alkaa tulla merkkejä uupumisesta, kuten univaikeuksia, mielialan laskua jne. Sopivasti töitä voi myös olla ihan se minimimäärä, joka riittää tyydyttävään elintasoon. Minusta on ihan ok, jos arvottaa elämässä vaikkapa vapaa-ajan, perheen tai harrastukset paljon korkeammalle kuin työn. Jos taas työ on intohimo, jota tekee enemmän muun kuin rahan vuoksi, niin sitten on fiksua seurata omaa jaksamista, ettei vedä överiksi. Huippumielenkiintoista työtäkin voi tehdä liikaa.

    Tulipa vuodatus ;-). Huomaa ehkä, että olen pohtinut tätä aihetta jonkin verran viime aikoina.

    1. Ensinnäkin kiitos paljon pitkästä ja ajatuksella kirjoitetusta kommentista 🙂 siitä kyllä näkee, että aihe on ollut ajatuksissa ja hyvä niin!

      Tosi hienoa kuulla, että sun kriteerit ovat hieman kohtuullistuneet viime vuosina. En usko että suorittamistaipumuksesta pääsee koskaan kunnolla eroon, mutta sen voi kääntää voimavaraksi suuntaamalla sen tekemisen itselle merkityksellisiin asioihin. Hyvä kun muuten nostit esille tuon, että kivoista ja huippumielenkiintoisista asioista voi myös uupua. Itse ainakin teen niin älyttömän mielenkiintoista työtä, että raha on toissijainen juttu. Kuitenkin se oma jaksaminen meinaa välillä hiipua, kun tekeminen ei oikeastaan koskaan lopu. Oman fiiliksen, mielentilan ja jaksamisen seuraaminen lienee siis fiksu valinta! 🙂

      Hurjalta kyllä kuulostaa tuo kaksi työtä – mutta toisaalta ymmärrän aivan mainiosti, ettei halua tippua niin sanotusti tyhjän päälle. Kunhan tosiaan muistaa pitää myös itsestään huolen, priorisoida tärkeimmät asiat ja tarkkailla olotilaa. Mielestäni tiivistit tosi hyvin, että milloin työ vie liikaa aikaa ja energiaa elämässä!

      Hyvää pohdintaa myös siitä, että on olemassa niin erilaisia elämäntilanteita ja toisaalta myös erilaisia persoonallisuuksia. Toiset tuntuvat sietävän stressiä aivan eri tavalla kuin toiset. Itsekin näen todella usein töissä tilanteita, joissa asiakas haluaisi tehdä elämäntapamuutoksen, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole resursseja tämän hetken hektisessä arjessa, koska työ vie itkun partaalle hullun väsymyksen vuoksi.

      Kiitos ajatuksia herättelevästä kommentista! 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.