Kohtuus on taitolaji – RAJOITTAVA vs SALLIVA SYÖMINEN

Tänään jutellaan vähän enemmän mielen vaikutuksesta syömiseen: Miksi toinen ihminen voi voida tosi huonosti noudattaessaan tiukan terveellistä ruokavaliota ja miksi toiselle terveellinen syöminen ja kohtuus näyttäisi olevan helppoa? Ruokailu saattaa olla pääpiirteittäin ihan samanlaista, mutta erona on vain suhtautuminen ruokaan ja syömiseen.

dsc_1116.jpg

Rajoittavan syömiskäyttäytymisen tunnusmerkkejä ovat

  • ruokaan liittyvä ahdistus
  • ruokien jaottelu kiellettyihin ja sallittuihin
  • tarkat kellonajat ruokailulle ja tietyt ruoat tiettyyn aikaan
  • kiveen hakatut herkkupäivät tai ”cheat” päivät
  • kieltäytyminen ruoista, joita ei ole itse valmistanut
  • spontaanin syömisen vaikeus
  • ruokamorkkikset, jos on syönyt jotain poikkeavaa
  • nälkä- ja kylläisyyssignaalien laiminlyöminen

Olisi niin paljon helpompaa vaan sopia tietyt määrät ja kielletyt ruoat. Jatkaa sitä samaa kaavaa vuodesta toiseen. Syö tietyt turvalliset ruoat, kääntää katseen pois kun pöytään kannetaan kakkua ja kieltäytyy mummon leipomista pullista. Rajoittaa itseään, ettei vain repsahtaisi. Mutta totuuden nimissä, tuollainen rajoittava syöminen nimenomaan ohjaa övereihin ja repsahtamisiin.

Nimittäin kun sitten sattuu se hetki, että itselleen sallii ”ansaitun” herkun, voi pojat se on menoa. Vatsasta tulee pohjaton pyörre, herkkua on saatava lisää. Koska vain nyt ja tässä hetkessä saa, huomenna enää ei. Jos ei koskaan ole opetellut kohtuutta, ei sitä voi tuollaisessa tilanteessa, pitkän rajoittamisen jälkeen osata.

Mulla oli nimittäin tapana ajatella, että jos nyt syön herkkua, sitä täytyy syödä kunnolla. Koska huomenna ei enää saa ja tämä päivä on muutenkin jo pilalla. Se on erittäin höpsö ajatusmalli, sillä mitä se yksi suklaapala pilaisi? Ja miten muka se olisi vähemmän pilalla jos söisi sen koko levyn?

DSC_1120

Sallivan syömiskäyttäytymisen piirteitä puolestaan ovat

  • kaikki ruoka on sallittua
  • ruokailuun suhtaudutaan terveellä joustavuudella
  • ruokailu ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan
  • ruokaan ei liity suuria negatiivisia tai positiivisia tunteita
  • syödään kun on nälkä ja lopetetaan kun ei ole
  • herkkuja syödään satunnaisesti ja kohtuudella

Ei ole katastrofi, jos ateriat eivät mene kuten on suunniteltu tai jos välipalan sijaan joskus uppoaakin suklaapatukka.

Kohtuus on taitolaji: Sitä pitää opetella ja kehittää, ihan kuten mitä tahansa muutakin taitoa. Alussa saattaa tulla muutamia kömmähdyksia ja kohtuus lipsahtaa kohtuuttomuuden puolelle. Se on ihan okei ja on osa prosessia.

Mulla auttoi kohtuuden opettelussa hirveästi muutama ajatus.

  1. Ruoka ei tästä maailmasta lopu. Jos herkkua tekee vielä mieli tunnin päästä, saa sitä kyllä lisää. Useimmiten ei enää tee mieli.
  2. Jos otan palan suklaata tai vaikka jälkkäriannoksen ruokailun jälkeen, se ei pilaa mitään. Päivä jatkuu ihan normaalisti, eikä se vaadi mitään kompensaatiokeinoja.
  3. Ajattelen yleensä myös, että jos tunnen herkun nauttimisesta huonoa omatuntoa, se on oikeastaan tuplapaha! Stressi ja se ”epäterveellinen” herkku. Eihän siinä ole mitään järkeä stressata, varsinkaan jälkikäteen?

Minkälaisia ajatuksia heräsi tekstistä tai videosta? Onko kenties omakohtaista kokemusta rajoittavasta syömisestä? Mulla tosiaan on, enkä vaihtaisi enää mistään hinnasta takaisin siihen rajoittamiseen! Nyt on parempi ja vapaampi olla 🙂

7 thoughts on “Kohtuus on taitolaji – RAJOITTAVA vs SALLIVA SYÖMINEN

  1. Moikka!
    Tämä oli hyvä muistutus itselle ja jollain tavalla myös ”isku vasten kasvoja”, sillä nyt tuli konkreettisesti ajateltua omaa suhtautumista syömiseen. En kuitenkaan koe että olisin asian kanssa liian neuroottinen mutta se raja noiden kahden tyypin välillä on itselläni todella häilyvä. Suunnittelen melko paljon etukäteen päivien ruokailut niin sisällöltään kuin kellonajoiltaankin, mutta toisaalta onhan se hyväkin asia että pitää huolta tasaisesta energiansaannista, jos tosiaan syö riittävästi. Aikoinaan olin paljon neuroottisempi ruokailujeni suhteen ja tosiaan oli vaikea syödä muiden valmistamaa ruokaa esimerkiksi ja kieltäydyttyä tuli useasti. En koskaan ole syömishäiriötä varsinaisesti kuitenkaan sairastanu, mutta jonkin näköistä häiriökäyttäytymistä olen mielestäni kokenut. Nyt koen suhtautuvani rennommin asiaan, mutta edelleen huomaan ajoittain ajautuvani liika analysointiin asian suhteen ja tietynlainen spontaanisuus edelleen puuttuu vaikka koenkin että nykyään nautinkin esimerkiksi extempore ravintokäynneistä vaikka en sitä olisi ”päivälle suunnitellut”. Tuohon ”kellottamiseen” sorrun kuitenkin useasti ja mieleeni on iskostunut se 2-4h välinen ruokailu, minkä vuoksi esimerkiksi maistelu tai tietynlainen napostelu on haastavaa (kuulostaapa erittäin tyhmältä kun itse kirjottaa tämän..) ja sen takia oman kropan kuuntelu jää taka-alalle. Ehkä joku päivä pääsen tästäkin tavasta eroon vielä.. Huomaan myös, että kun arkisin tulee syötyä hyvin ja puhtaasti, lähtee syöminen helposti lapasesta sitten kun menee esimerkiksi iltaa viettämään johonkin, missä on tarjoilua ja tulee helposti napsittua asioita vaikka ei tee mieli, mutta ”koska nyt saa”. Tämäpä oli hyvä kirjoittaa omia asioita vaikka ne eivät niin positiivisia ollutkaan kaikki ja näin ollen pohtia omaa käyttäytymistään. Ja vaikka tästä voi päätellä että kamppailen asian kanssa paljon, niin en itse koe sitä kuitenkaan niin häiritseväksi kuin tästä kommentista voi ymmärtää. Koen että ”sallittuja” ja ”ei sallittuja” ei oikeastaan ole ja tulee syötyä enemmän juurikin spontaanisisesti varsinkin varsinaisia ruoka-annoksia ja hyväksyn että joskus täytyy valita juurikin se toiseksi tai kolmanneksi paras vaihtoehto, eikä maailma siihen kaadu 🙂 Tiettyjä asioita joutuu vielä työstämään, mutta pikku hiljaa eteenpäin 🙂

    1. Tosi hyvää pohdiskelua aiheesta J! Kuten itsekin totesit, raja on melko häilyvä ja sitä on tosi vaikea sekä itsen, että muiden huomata milloin menee turhan neuroottisuuden puolelle.
      Kaikille meille on varmaan jossain vaiheessa tullut vedettyä övereitä ja kieltäydyttyä tarpeettomasti. Sekin on toisaalta elämää. Ehkä tärkeintä on juuri tuo mitä sanoit lopussa: Ettei se häiritse sinua ja pystyt suhtautumaan joustavuudella elämän pieniin yllätyksiin. Toki kehitettävää on varmasti meillä kaikilla, mutta ylipäänsä hieno asia, että tiedostat tämän kehityskohdan itsessäsi ja voit objektiivisesti tarkkailla asiaa! 🙂
      Ja hei, voin niin samaistua! Tuo ”napostelu” ja ruokien maistaminen oli mulle älyttömän pitkään jotenkin tosi vaikeaa, vaikka se hassulta kuulostaakin. Edelleenkään en oikeastaan maista kokkauksiani etukäteen, mutta satunnaisesti tulee kyllä heitettyä suuhun joku kuivahedelmä tai suklaapala ihan siksi, että ne nyt sattuivat silmiin. It’s alla about balance 🙂
      Kiiiiiitos kun kommentoit! <3 ja anteeksi kun kesti vastata, tämä tappoflunssa vei vuodelepoon viikoksi 😀

  2. Mulla on tosi samalaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin sulla tästä aiheesta. Nykyään syön paljon vähemmän herkuiksi yleisesti määriteltyjä asioita (mutta enemmän muuta ruokaa) kuin aikaan, jolloin rajoitin syömistäni. Ei vaan ole enää sellaisia himoja herkutteluun kuin aikoinaan. Kohtuudessa pysyminen ei myöskään ole vaikeaa silloin kun niitä herkkuja syö. Nälkä ja kylläisyys toimii ja kuuntelen niitä. Äärimmäisen vapauttavaa. Vaati kylläkin paljon töitä oman ajatusmaailman ja toimintatapojen muuttamisen kanssa, mutta sanoisin, että ehdottomasti kaiken työn ja tuskan arvoista.

    Hyvä postaus, kuten sun jutut yleensä :-).

    1. Kiitos paljon kivasta kommentista Leijis! 🙂
      Oon ihan 100% samaa mieltä! Se että syö riittävästi ihan tavallista ruokaa + maustaa sitä satunnaisesti kivoilla herkuilla = paras resepti kohtuuteen 🙂 Erityisen vapauttavaa se on pitkään syömisten kanssa kamppailleelle. Työtähän se toki teettää, siitä ei mihinkään pääse, mutta on todellakin kaiken sen pohdinnan ja uskaltamisen arvoista! 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.