Välillä on hyvä päästää irti

Paineista. Puristavasta tunteesta ja vanteesta pään ympärillä. Sitä voikin huomata, että elämä rullaa kyllä ympärillä, vaikkei siitä niin kovin paineilisikaan. Elämä voi alkaa jopa maistua astetta paremmalta.

DSC_1821

Ajatuksista ja tunteista. Sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi ja tunteesi. Ne eivät määrittele sinua, vaan voit vapaasti päättää niiden kohtalosta.

Muiden odotuksista ja tarpeesta olla jotakin jollekin. Sinun ei tarvitse olla mitään tiettyä tai täyttää kenenkään odotuksia ja toivomuksia, mikäli ne ovat ristiriidassa sinun syvemmän kutsumuksesi kanssa.

Tavoitteista. Tiettyyn pisteeseen saakka tavoitteet ovat ihan jees juttu, mutta jos ne muuttuvat orjuuttaviksi ja omanarvon tunnetta heikentäviksi, on niistä aika luopua. Ainakin on hyvä tsekata tavoitteen realistisuus ja saavutettavuus.

Tavoista ja tottumuksista, jotka eivät enää palvele sinua. On turha toistaa itsellesi vahingollisia kaavoja. Kun niistä päästää irti, on tilaa uusille sinua huoltaville tavoille.

DSC_1825

Pakosta ja ”pitämisestä”. Sinun ei teoriassa ole pakko tehdä yhtään mitään. Mikään ei ole pakko. On tiettyjä asioita, joita on yleisesti ihan hyvä tehdä, kuten vaikka hampaiden pesu ja laskujen maksaminen, mutta pakollista on vain elämä ja kuolema. Ikuinen pitäisi-ajattelu ohjaa vain negatiiviseen ajatuskierteeseen, josta on vaikea päästä irti.

Peloista. Mitä hyvää pelot ja huolehtiminen ovat tuoneet elämääsi?
Itse pelkäsin kovasti, etten enää löydäkään motivaatiota liikkua. Että jäisin sohvaperunaksi. Linnoittautuisin kotiin ja eläisin Netflixille.
Pelko oli kuitenkin turhaa. Kun päästin ”pakosta” liikkua, aloin taas haluta liikkeelle. Vähän tanssimista siellä, reipasta kävelyä täällä, hyppelyä, venytyksiä, käsilläseisontaa. Sellaista liikettä, mitä ylirasittuneena ei jaksa. Silloin vain tule liikuttua spontaanisti.

DSC_1831

Leimoista ja menneisyyden mokista. Ne ovat ehkä osa sitä millainen sinä olet tänä päivänä, mutta ne eivät määrittele sinua. Kun päästää irti vanhoista töppäilyistä, on paljon helpompi hengittää.

Ennakkoluuloista ja -oletuksista. Kuinka paljon on järkeä tehdä päätelmiä tietämättä asiasta sen kummemmin? Mistä kaikesta voimmekaan jäädä paitsi ennakkoluulojemme takia? Elämästä tulee paljon jännempää ja vivahteikkaampaa kun hylkää turhat ennakkoluulot romukoppaan.

DSC_1836

Mistä sun voisi olla hyvä päästää irti tänään?

 

4 thoughts on “Välillä on hyvä päästää irti

  1. Mä rakastan näitä sun juttuja! Lukiessa rupee tosissaan ajattelee asioita. 🙂

    Jos jostain haluisin päästää irti, niin muiden odotuksista ja siitä mitä musta ajatellaan. Löydän itteni usein pohtimasta mitä muut ajattelee mun tekemisistä, sanoista, valinnoista jne…. Hyvä esimerkki tästä on mun tyyli/pukeutuminen: oon aina ollu poikatyttö ja mulle sanotaan usein että mun pitäis olla naisellisempi. Yritin kyllä, mutta sitten heräsin miettimään miks tungen itteäni muottiin, jossa oleminen on tosi epämukavaa. Ja vaan siks että JOKU MUU sanoo niin!?! Osaan kyllä pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla, mutta treenipöksyistä en luovu!!! 😉 Ja olen kyllä omalla tavallani naisellinen…

    1. No niin, jos tämä nyt kymmenennellä kirjoituskerralla tulisi läpi 😀

      Ensinnäkin tosi ihana kuulla, että tekstit uppoavat ja saa ajateltavaa! <3

      Sillä ei oikeasti ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat! Jos teetkin muiden odotusten vastaisesti, mikä on pahin juttu mitä voi tapahtua? 🙂
      Jos joku kommentoi toisen pukeutumista, niin se kyllä kertoo ennemmin kommentoijan itsevarmuudesta ja ajatusmaailmasta. Naisellisuus on siitä jännä, että se ei ole ulkonäkö-, pukeutumis- tai käyttäytymiskysymys. Sitä on tosi vaikea määritellä ja jokaisella taitaakin olla sille oma määritelmänsä. Se, että tykkäät pukeutua poikatyttömäisesti, ei kerro mitään sun naisellisuudesta 🙂

      Muottiin ahtautuminen vie aina pois sitä sun omaa ainutlaatuista sinää. Miksi olla joku muu, kun voi olla ihana oma itsensä? <3

  2. Mun olisi hyvä päästää irti ajatuksesta, että jotain on tehtävä, etten tuota pettymystä muille ja samalla itselle. Se on tosi kuluttavaa, vie yöunet ja saa vatsan kipeäksi. Jos vaan eläisin ja tekisin päätöksiä, olisi se helpompaa kuin miettiä jälkikäteen että teinkö oikein jonkun muun mielestä. Enpä tiedä, ilmaisinko itseni kovinkaan selkeästi. 😀

    1. Moikkamoi! Tosi ikävää, että luot itsellesi noin suuria paineita. Toisaalta hienoa, että olet tiedostanut tämän tavan, sen kuluttavuuden ja harmin jota se tuo. Vain siten voi asiaan tulla muutos! 🙂
      Jälkikäteen murehtiminen ei auta ketään – Ei sinua, eikä muitakaan. Parasta vaan tehdä itsen mukaan parhaita ratkasuja (tietysti yleiset normit ja lait huomioiden). Sä teet kyllä parhaasi ja se riittää 🙂
      Ilmaisit oikein selkeästi! Ymmärsin hyvin sen mitä haet takaa, sillä itsellä joskus saattanut olla vastaavaa haastetta elämässä 🙂
      Kiva kun kommentoit! <3

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.