Spartangear PT vklo 7 – Ensiapukoulutus ja mentaalivalmennusta

Olisi aika kertailla seitsemännen koulutusviikonlopun saldoa! Lauantaina pääsimme perehtymään hätäensiavun saloihin Petri Salmisen johdolla. Sunnuntain teemana oli puolestaan mentaalivalmennus osana elämäntapa- ja urheiluvalmennusta, kouluttajana Harri Gustafsberg. Erittäin mielenkiintoisen ja erilainen koulutusviikonloppu, tärkeää ja herättelevää asiaa!

Lähtötilanne lauantain ensiapukoulutukselle oli melko heikko, sillä viimeksi olen käsitellyt ensiapuun liittyviä seikkoja partioleirillä vuonna nakki ja papu. Ensiaputaidot ovat tärkeitä jokaiselle, sillä koskaan ei voi tietää milloin hätätilanne tulee omalle kohdalle. Tämän vuoksi koulutuspäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen: Nyt on paljon varmempi olo omista auttamistaidoista! Lauantain aikana kävimme läpi yleisimmät vaaratilanteet, mitä niissä tulee tehdä ja mitä ei missään nimessä tehdä. Mistä tunnistat sydänkohtauksen? Entä aivoverenvuodon? Käytännön osuudessa pääsimme lisäksi harjoittelemaan paineluelvyttämistä sekä kylkiasentoon kääntämistä parin kanssa. Tärkeimmäksi pointiksi nousi, ettei auttamista saa liiaksi pelätä, sillä nopealla reagoinnilla pelastetaan ihmishenkiä.
Kouluttajamme Petri oli myös aivan huikea persoona, nauroimme välillä ihan kippurassa hänen jutuilleen… Petri herätti myös minussa valtavan kunnioituksen: Hän on kouluttautunut usealla alalla varsinaiseksi moniosaajaksi, tekee vaativaa pelastustyötä ensihoitoyksikössä, pyörittää useita yrityksiä, omistaa mielettömän positiivisen asenteen, on perheellinen ja vielä treenaa kovaa! Aikamoinen tapaus. Ihan hirveästi kuvamateriaalia ei kyseisestä koulutuspäivästä ole, sillä diat sisälsivät melko paljon realistista materiaalia. Toisinsanottuna siis näin verikammoisena teki hieman pahaa. Yksi vinkki jäi mieleen: Käyttäkää pyöräilykypärää!

Sunnuntaina hypättiinkin sitten ihan erilaisen aihepiirin pariin. Perehdyimme Harri Gustafsbergin ohjaamana mentaalivalmennukseen. Kyseinen valmennuksen osa-alue on kiehtonut minua jo pitkään, joten odotin koulutuspäivää todella innolla! Pohdiskelimme muun muassa mielen vaikutusta elämäntapamuutoksen taustalla. Kuinka suuri osa mielen mukana pysymisellä onkaan pysyvien muutosten aikaansaamiseksi? Itse arvioisin että melkoisen suuri. Jos yritämme muuttaa liian paljon kerralla, teemme muutoksia joita emme oikeasti halua tai motivaatio muutokseen tulee muualta kuin itsestä, on turha odottaa uusien tapojen jäävän pysyviksi. Hyvällä valmentajalla tulee olla kyky valmentaa asiakasta paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti.
Luennon lisäksi kokeilimme myös käytännössä perusrentoutusharjoitusta hengityksen tahtiin. Harjoitus oli todella rentouttava, mutta samalla virkistävä breikki intensiiviseen opiskeluun! Käytännönharjoitteluna pääsimme myös todistamaan mielen vaikutusta painonnostossa. Kurssikaverimme Johanna oli koekaniinina, testiliikkeenä toimi penkkipunnerrus. Tietyillä hengityskaavoilla, keskittymisellä ja visualisoinnilla raudan sai tuntumaan kevyemmältä. Ero oli kuulemma todella selkeä!
Harri oli jälleen yksi todella asiantunteva kouluttaja, mistä näitä inspiroivia ihmisiä oikein ilmestyy? Otin hänet heti seurantaan facebookissa, todella mielenkiintoisia postauksia! Harrin luennoinnissa minua innosti erityisesti faktatieto: Mikään ei perustunut mututietoon vaan väitteiden pohjalla oli tiukan tieteellistä faktaa. Tiede ei ole ainoa tapa selittää asioita, mutta tällä hetkellä se on paras, Harria lainatakseni!

Tänään alkaisi viimeinen loppurutistus. Harjoitusasiakkaat, opetusnäytöt, teoriatentti, kuntotestit, nostokokeet ja bootcamp. Hiki tulee jo ajatuksestakin! Wish me luck, meitsi on kohta valmis PT! 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!