Treeniajatus: Mitä jos tekisitkin vähän vähemmän?

On helppoa yksinkertaistaa asioita. Jos haluamme kehittyä treenaamisessa, nostaa painavampia painoja, hypätä pidemmälle, juosta kovempaa tai saada spagaatin, on meidän tehtävä sen eteen töitä. Mieleen saattaa nousta ajatus, että enemmän treeniä = enemmän tuloksia. Tämä kuitenkin harvemmin pitää paikkaansa!
Törmäsin Joni Jaakkolan blogipostauksia lukiessani mielenkiintoiseen ajatukseen minimiperiaatteesta. Alkuperäinen teksti oli ihan superhyvä, suosittelen lukemaan sen ajatuksella! Yksinkertaisuudessaan minimiperiaate menisi suunnilleen näin: ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen. Tätä ajatusmallia voi käyttää niin treeniin, työhön, ravintoon ja yleisesti elämäntapoihin liittyen. Treeniin sovellettuna tämä tarkoittaisi, että tulisi tehdä vähin mahdollinen määrä harjoittelua, jolla kehitystä tulee tasaisesti.

Vähäisin mahdollinen työ mitä tarvitaan toivottuun lopputulokseen. Nykypäivän hc-tapporääkki-bigger-is-better-faster-stronger-heavyweight -mentaliteettiin verrattuna tämä kuulostaa lähinnä kukkahattutätien keppijumpalta ja läpälässynläältä. Minimiperiaate on kuitenkin äärimmäisen fiksu lähestymismalli treenaamisen suhteen. Mietippä, jos aloittaisit 5 jakoisella saliohjelmalla ja kolmella aerobisella harjoituksella viikossa. Mitä sitten jos ja kun kehitys pysähtyy? Liiallinen intoilu johtaa pattitilanteeseen, jossa liikutaan valtavia määriä edistymisen ollessa keskinkertaista.
Jos taas aloitamme maltillisella määrällä, meillä on aina varaa lisätä harjoituksia. Tehdä harjoituksista tehokkaampia tai monipuolisempia. Kun kehitystahti hidastuu, meillä on aina ässä hihassamme. Täysin loogista, eikö?

Miksi siis tekisimme turhaa työtä? Toteuttamalla järkevää harjoitusohjelmaa on mahdollista nähdä tuloksia suhteellisen pienelläkin treenimäärällä. Kun harjoituksia on vain rajoitetusti, myös keskittymiskyky ja panostaminen yhteen harjoituskertaan ovat todennäköisesti paljon korkeammalla. Lisäksi vältymme siis mahdollisilta ylikuormitusvammoilta ja meillä jää aikaa myös muulle elämälle.Treenejä alkaa myös odottaa ihan eri tavalla! Keskittymiskyvyn aleneminen, treenihaluttomuus, heikkenevä suorituskyky ja jatkuva väsymys ovat merkkejä liian suuresta treenikuormasta. Tällöin tulisi automaattisesti keventää, kunnes treeni alkaa jälleen maistua. Harjoittelun pariin palaamisen yhteydessä olisi myös treeniohjelman uudelleenarvioinnin aika: Mitä jos tekisinkin vähän vähemmän?

Tunnistan itseni tuosta joka suuntaan sinkoilevasta sähköjäniksestä, jolle enemmän on aina enemmän. Olen kuitenkin pyrkinyt viemään harjoitteluani järkevämpään suuntaan pikkuhiljaa, mitä nyt pieniä takapakkeja välillä tulee. Suurena haasteena näkisin omalla kohdallani sen, että liikunta on mielestäni niin kovin kivaa. Olisi vaan kiva harrastaa jokaista mahdollista hauskan kuulloista lajia ja mieluusti kehittyä myös niissä jokaisessa. Yllättäen kaikki lempparilajini ovat vielä melko rankkoja lihaksille, jänteille, nivelille ja hermostolle. Toinen kompastuskivi on siis ollut kevyempi liikunta. Aina ei tarvitse mennä täysillä eikä edes kannata. Matalatehoisella liikunnalla on oma tärkeä paikkansa palautumisen ja peruskunnon kannalta. Ehkä voisin siis opetella tykkäämään näistä hyödyllisistä, mutta ei niin mielenkiintoisista liikuntamuodoista.

Ihan ekana voisin silti opetella ajatusmallin, jossa vähemmän onkin enemmän. Paitsi jos puhe on maapähkinävoista.
Minkälaisia ajatuksia postaus teissä herätti? Onko siellä muita more is more tyyppejä? 😀

2 thoughts on “Treeniajatus: Mitä jos tekisitkin vähän vähemmän?

  1. Mie luin tuon Joni Jaakkolan blogipostauksen, kun se ilmestyi. Se kolahti myös miulle. Täyttä asiaa, todellakin! Olen itse ollut more is more tyyppi, yhä edelleen ajoittain olen. Yritän omille urheilijoille usein sanoakin että vähemmän on enemmän, kun sen mitä tekee, tekee ajatuksella ja huolella. Voit tehdä sata vatsarutistusta ajattelematta asiaa tai voit tehdä vain 20 keskittyen ja pitäen huomion tekniikassa sekä oikeissa lihaksissa.

    Mutta tosiaan, kun on innostunut ja yhä innostuu helposti kaikesta liikuntaan liittyvästä, niin yksinkertaisesti on vaan vaikeaa olla paikallaan. I know the feeling 😀

  2. Yllättävän paljon mullekin on tuonut järkeä päähän nimenomaan se, että oon itse alkanut valmentaa/ohjata muita. Eihän sitä nyt voi sanoa toista ja tehdä itse päin vastoin 😀
    Tosi hyvä esimerkki vatsalihaksista! Olen nimittäin tässä keväällä ohjannut coretuntia ja kyllä sen näkee selkeästi, ketkä asiakkaista tekevät ajatuksella ja ketkä eivät…
    Hihih, mitäs me ikiliikkuja-innostujat 😀 hyvä tietää että siellä on toinen samanmoinen!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!