Miten tehdä unelmista totta?

Oletteko koskaan miettineet mihin tarvitaan unelmia?
Mielestäni ne ovat loistavia kannustimia. Miten sitä muuten elämässä pyrkisi minnekään? Totta kai asioiden edistäjänä voi toimia raha, valta, sosiaalinen hyväksyntä, you name it. Niistä ei kuitenkaan saa samanlaista paloa tekemiseen, kuin unelmien tavoittelusta saa.
Ovatko unelmat vain haaveilua, toteutumattomaksi tarkoitettua höttöä? Eivät ainakaan minulle. Kyllä minullakin on ollut aikoja, jolloin uskoin etten voisi koskaan saavuttaa asioita joita haluan. En oikeastaan edes uskaltanut unelmoida, tuntui että olisin pyytänyt liikaa jo pelkällä ajatuksella.

Olen viime vuosina saavuttanut todella monta pitkään unelmoimaani juttua. Pääsin opiskelemaan ravitsemustiedettä, alaa josta olin haaveillut jo vuosia. Perustin juuri myös oman toiminimen ravitsemusluentoja sekä yksilöllistä neuvontaa varten. Ensimmäinen luento on jo pidetty ja pitkäaikainen haave toteutettu.
Käänsin rakkaan harrastukseni tankotanssin työksi ja saan sen vuoksi tehdä päivittäin työtä jota rakastan. Olin unelmoinut liikunnanohjauksesta jo ennen tuota työtä. Hain itseasiassa Vierumäelle liikunnanohjaajan amk-tutkintoon ravitsemustieteen ohella. Silloin ei pääsykokeissa onnistanut, mutta uskon että kaikelle on tarkoituksensa. En olisi tuolloin ollut vielä valmis ohjaamaan muita. Näin vuosien kuluttua olen kasvanut ihmisenä, oppinut huikean paljon liikunnasta ja sen vaikutuksista kehossa sekä löytänyt vielä kaupan päälle sen oman lajini.
Syksyllä sain laajentaa ohjaamisrepertuaariani korkeakoululiikunnan ohjaajariveissä. Olen ohjannut erilaisia kehonhuoltotunteja ja Street dancea. Voin liikunnanohjaajan työssäni konkreettisesti nähdä miten autan ihmisiä oppimaan lisää omasta kehostaan, joko ihan käytännössä uusien tanssiaskelien muodossa tai syvemmin mielen tasolla. Kehonhuoltotunneilla käynyt vanhempi asiakas oli saanut pitkään vaivanneet olkapäävaivansa kuriin käymällä tunneillani kerran viikossa. Tämän parempaa palautetta ei ohjaaja voisi saada!
Olen aina halunnut tehdä työtä, jolla on itselleni suuri merkitys. Ryhmäliikunnan ohjaamisen lisäksi haluaisin jatkossa tehdä myös yksilöllisempää ohjaustyötä. Eräs suuri unelma onkin toteutumassa keväällä, kun kouluttaudun toiminnallisen harjoittelun personal traineriksi. Tästä matkasta tulen varmasti kertomaan lisää, voin sanoa että en malta pysyä housuissani! Jo pitkään olen tiennyt haluavani olla hyvinvointialan moniosaaja. Tämä koulutus on jälleen yksi askel sitä kohti.

Olenkin tässä pohtinut oman kokemukseni, mitä unelmien toteuttaminen vaatii. Listasin teille alle 6 omaa ajatustani aiheesta.

Konkreettisuus
Muotoile unelmasi mahdollisimman käsin kosketeltavaan muotoon. Mitä haluat saavuttaa? Milloin? Mitä voisit tehdä sen eteen tänään? Unelman voi vaikka kirjoittaa paperille ja tehdä siitä sitä kautta todellisemman. Unohda myös konditionaali haluaisin tekisin sanoisin voisin olisin. Jos olet varma tavoitteestasi, tee se näkyväksi ja kuuluvaksi: Minusta tulee liikunta-alan ammattilainen. Minä menen opiskelemaan ravitsemustiedettä. Minä haluan ohjata ryhmäliikuntaa.

Rohkeus
Unelmien saavuttamiseen tarvitaan yleensä ainakin ripaus rohkeutta. Vaikka tavanomainen, tuttu ja turvallinen saattaa houkuttaa, joskus täytyy vaan heittäytyä. Kuten vaikka muuttaa toiselle puolelle Suomea unelmien opiskelupaikan perässä. Tai perustaa toiminimi vaikka yritysasioissa menee (vielä) sormi suuhun. Tai pitää välivuosi niistä unelmaopinnoista voidakseen järjestää aikaa myös toisten haaveiden täyttymiseen.

Luottamus
Omaan intuitioon kannattaa yleensä luottaa. Tuleeko hyvältä kuullostavasta työtarjouksesta huono fiilis? Eikö opiskeluala tunnukaan omalta jutulta? Uusi treeniohjelma saa aikaan kylmiä väreitä? Vaikka oikealta tuntuva ratkaisu veisi hetkellisesti umpikujaan, yleensä löytyy myös kiertotie kunhan vain jaksaa etsiä. Toisten polku on pidempi ja mutkaisempi harha-askelineen, mutta se ei tarkoita etteikö voisi vielä löytää perille!

Sinnikkyys 
Unelmiensa eteen tulee olla valmis tekemään työtä. Muokkaa arjestasi tavoitteitasi tukevaa. Mieti myös pieniä välitavoitteita matkalle. Mistä tiedät olevasi lähempänä unelman toteutumista? Mitä voisit kehittää, mikä sujuu jo hyvin? Varaudu myös pettymyksiin, takapakkeihin ja alamäkiin. Pienet askeleet oikeaan suuntaan johtavat kyllä jossain vaiheessa oikealle tielle. Alussa päivät voivat olla pitkiä ja hetkittäin saattaa jopa epäillä koko unelmaa. Mutta mikäli tietää tarpeeksi vahvasti mitä haluaa, se toimii kannustimena vaikeampienkin aikojen yli!

Itseensä uskominen
Yksi tärkeimmistä jutuista! Oli unelma sitten pieni tai suuri, usko omaan näkemykseesi. Usko siihen, että kovalla työllä (ja pienellä onnen kantamoisella) voit päästä sinne minne haluat. Mieti kaikkia niitä juttuja, joissa olet jo onnistunut. Mikään ei ole unelmia rikkovampaa kuin negatiivinen sisäinen puhe ja enpystyenosaaeitästäkuitenkaantulemitään. Ei voi koskaan onnistua jos ei edes yritä!

Sitten kun -ajattelun hylkääminen. Elämä on tässä ja nyt. Vaikket ole vielä saavuttanut unelmaasi, nauti matkasta sitä kohti. Siitä innostuksesta kun oletkin taas hippusen lähempänä. Ota vastaan pettymyksen kokemukses, tiedät nyt ainakin mitä et halua. Vaali onnen murusta kun tiedätkin taas hieman selkeämmin mitä haluat. Kun keksit jälleen yhden helpottavan väliaskeleen tai löydät uuden suunnan.

Vaikka käytin tässä postauksessa esimerkkinä työhön ja koulutukseen liittyviä unelmia, pätevät nuo samat ajatukset myös muiden haaveiden toteuttamiseen. Oli se sitten 100kg maastaveto tai muu urheilutavoite, parempi terveydentila, säännöllinen ja terveellisempi syöminen, laihtuminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, uuden taidon opettelu, mitä tahansa.
Nykyisin olen todella kova haaveilija, varsinainen taivaanrannanmaalari. Itselläni on yhtenä haaveena tuottaa laadukkaampaa sisältöä blogiin ja saada postaustahtia jälleen säännöllisemmäksi. Konkreettisesti aion tätä edistää hommaamalla itselleni kameran, järjestämällä alkuvuoden työt järkevämmin ja lisäämällä tätä kautta vapaa-aikaa! Haluan oppia valokuvaamisesta paljon lisää ja tuoda valokuvaamisen jälleen luontevaksi osaksi arkea.
Millaisia jo toteutuneita tai toteutumattomia unelmia teillä on? Heräsikö ajatuksia aiheesta?Pakko ei ole kertoa, mutta tykkään lukea teidän kommenttejanne 🙂

4 thoughts on “Miten tehdä unelmista totta?

  1. Pakko tulla kommentoimaan, oon ihan fiiliksissä kun löysin blogiisi! Joskus aiemmin päätynyt selaileen ja muistan jämähtäneeni koneen ääreen naurettavan pitkäksi ajaksi ainoastaan selaileen tätä blogia. 😀 Onneksi löytyi taas, nyt jää ehdottomasti seurantaankin! Loistavia ruoka-ideoita ja reseptejä, mielenkiintoisia juttuja ja aiheita ja vieläpä hyvin kirjoitettuna. Kiitos näistä siis ja toivottavasti jatkat kirjoittelua. 🙂 Tämä unelma-aiheinen postaus sattui jotenkin vielä sopivasti ja kolahti, samankaltaisia juttuja täälläkin mietitty ja toteutettukin 😉 Etenkin ”Ei voi koskaan onnistua jos ei edes yritä”-lausahdusta pyrin levittämään(ja toteuttamaan) itsekin. 🙂

    Niin ja toivottavasti selkä paranemaan päin? Tsemit!

  2. Voi vitsit miten ihanasti kirjoiteltu! On ollut vähän kökkö päivä tähän mennessä, joten todellakin piristit mun päivää 🙂
    Huikeeta että oot päässyt unelmien pohdiskelussa jo toteuttamisen tasolle! Kyllähän ne sieltä pikkuhiljaa toteutuu kun uskaltaa yrittää ja laittaa ne toteutumaan 😉
    Selkä on mitä on, osittain kökkö vieläkin…Riippuu päivästä. Kiitos paljon tsempeistä ja kommentoinnista <3 tervetuloa takaisin lueskelemaan :)

  3. Heipsan!

    Harvoin tulee pysähdyttyä lukemaan ihmisten blogeja. Mutta sun blogissa näyttää olevan hienoa sisältöä, ja tämän kirjoituksen luinkin viimeiseen pisteeseen saakka.

    Täytyy sanoa, että sulla on asenne kohdallaan, ja puhut täyttä asiaa. Todella hyviä näkemyksiä. Jatka samaan malliin, ja pidä toi asenne! =) Tulet vielä saavuttamaan suurimmat ja hulluimmat haaveesi tuolla menolla. Komppaan samoja periaatteita mitä luettelit, ja koitan niitä noudattaa.

    Tämänhetkiset saavutukset mitä olet päässyt toteuttamaan, on varmasti ollut kovan työn takana, ja olet ihan varmasti paikkasi ansainnut. Teksti oli myös todella hyvin kirjoitettu! Tsemppiä, palaan vielä varmasti lukemaan toisen pätkän. 🙂

    Yst terveisin Vesa

  4. Et tiedäkään miten hyvälle tuulelle tulin sun kommentista! En ensinnäkään tiennyt että mulla on yhtään mieslukijaa 😀
    Olen myös tosi otettu kaikista noista näteistä sanoista ja kannustuksesta. Eli kiitos, kiitoskiitoskiitos paljon Vesa!
    Toivon sulle reippaasti onnea ja haaveita saavutettavaksi 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.