Kookosta ja kauraa

Olen löytänyt pari uutta suosikkia kasvimaitojen valikoimasta! Käytän näitä pikkuisen eri tarkoituksiin, molemmille on löytynyt paikkansa. Uudet sopivat tuotteet ilahduttavat aina, sillä niillä saa pientä vaihtelua makumaailmaan. Nämä ovat siis myös masun hyväksymiä uutuuksia!

Alpron kookos-riisijuoma on ihanan raikasta! Kookosmaito pelkiltään on toisinaan pikkuisen tuhdin makuista, joten laimeampi versio on ainakin omaan makuuni miellyttävämpi. Juoma on myös täydennetty D- ja B12 -vitamiineilla sekä kalsiumilla, mikä tekee tuotteesta oivan lisän maidottomaan ruokavalioon. Mielestäni kookos-riisijuoma sopii oikein täydellisesti puuron joukkoon. Juoma on kevyesti makea, vaikkei lisättyä sokeria sisälläkään. Puuroon pieni makeus ja hento kookoksen maku istuvat kuin nenä päähän, tykkään!

Muistatteko kun sanoin että rasvaton maito kahvissa on pyhäinhäväistys? No mielipide on edelleen melkoisen sama. Kokeiltuani tuota Oatlyn iKAFFE -juomaa, ei paluuta peruskauramaitoon taida enää olla. Uusi kahviin tarkoitettu juoma sisältää jonkin verran enemmän rasvaa (no okei, tuplat) ja maistuu sen vuoksi ihanan täyteläiseltä. Bonuksena tietysti parempi vaahdottuvuus: Sain vaahdotettua purkin pohjalle jääneet maidonjämät ihan vaan ravistamalla! Kauramaitocappuchino, anyone?
 

Ootteko kokeilleet näitä juomia? Onko teillä jotain kasvi/kahvimaito lemppareita/mielipiteitä? Onko joku herkkujuoma, jota mun tulisi ehdottomasti maistaa? 🙂
Viettäkäähän rauhallinen ja kahvintäyteinen sunnuntai!

8 thoughts on “Kookosta ja kauraa

  1. Tuollaista ”täyteläisempää” kauramaitoa en oo huomannutkaan! Toisaalta en ole hetkeen käynyt kasvimaitohyllyllä, koska olen tehnyt maitoni viime aikoina itse. Varsinkin kauramaidon tekeminen on niin simppeliä, että tuntuu taloudellisemmalta sekoitella itse. Desi-puolitoista hiutaleita vartiksi blenderiin pienen vesimäärän kanssa, joskus heitän pari taatelia ja suolaripauksen mukaan, sitten sekoitus ja siivilän läpi. Lisää vettä (yhteensä ~8dl) uusi sekoitus ja siivilöinti, täyteläistä ja valmista nopeasti 🙂

  2. Oi, miksi mä en ole huomannut, että on tuollainenkin kookosjuoma, jossa ei ole lisättyä sokeria, mutta vitamiinit ja kalsiumtäydennys löytyy. Pakko päästä asap kauppaan hakemaan ja kokeilemaan! Mä kokeilin GoGreenin kookosjuomaa, mutta petyin, kun tajusin kotona, että hetkinen, tässähän ei ole ollenkaan täydennyksiä (tyhmää, kun käytän kasvimaitoja maidon korvikkeena nimenomaan saadakseni jostain kalsiumia). Tavallisimmin mulla on käytössä Rainbow'n riisijuoma ja Alpron sokeriton mantelijuoma, toisinaan myös Alpron sokeriton soijajuoma. Lemppari maun puolesta (plus siksi, ettei siinä ole turhia sakeuttamisaineita yms.) olisi Oatlyn kaurajuoma, mutta mulla on joku juttu kauran kanssa (aiheuttaa hengitysteiden limaisuutta ja isoina määrinä ärsyttää suolistoa), joten yritän rajoittaa sen käytön 1-2 kulholliseen Oatlyn kaurajogurttia (on muuten ihanaa, kannattaa kokeilla) päivässä ja käyttää kasvimaitoina muita vaihtoehtoja.

    Olen myös harkinnut, että pitäis hankkia kunnon blenderi ja kokeilla itse vaikka seesami- tai hamppumaitoa, mutten ole vielä saanut aikaiseksi.

  3. Joo toi on joku uutuus, ei oo ollut markkinoilla kauaa!
    Jännä etten ole ennen edes ajatellut kauramaidon tekemistä itse 😀 täytyy kokeilla joku kerta kun on aikaa, tällä hetkellä se purkin ostaminen on vähän helpompi ja nopeampi vaihtoehto! Kiitti vinkistä 🙂

  4. Joo ainakin keskustan K-kaupasta löytyy noita!
    Mäkin oon aiemmin kokeillut tuota GoGreenin versiota, mutta mun mielestä siinä oli jotenkin liian liru maku ja tosiaan ravintoainetäydennykset uupuivat. Mäkin käytin aiemmin mantelimaitoa, mutta jotenkin se alkoi maistua mun suussa ihan puiselta 😀 Ikävä kuulla että sulla on kauran kanssa tuommoinen ongelma, höhh! Yleensähän kaura on aika lempeä ja sopii melkein kaikille?
    Mä oon tota kaurajogurttia syönytkin, nykyisin menee jo ilman mitään lisukkeitakin! Aiemmin en siis saanut alas kun ominaismaku oli mielestäni kamala 😀 niin se makuaisti vaan tottuu!
    Hamppumaitoa mäkin oon joskus kokeillut, siitä tuli ihan hyvää! Kannattaa vaan tosiaan siivilöidä tosi huolella, ettei sinne jää niitä hitusia joukkoon 🙂

    Kiitos pitkästä kommentista 🙂

  5. Juu, muakin ärsyttää tää kauraongelma, koska kaura olis ihanaa ja tervellistä. Mutta pakko se vaan on uskoa, koska kokeilin jopa luomu puhdaskauralla ja ihan sama reaktio. Kaurapuuro ja -leipä tulee kirjaimellisesti puurona läpi (joo, ällöä) :-3. Mut onneks toi kaurajogurtti sentään käy, jos ei liikaa syö. Mun mielestä se oli kanssa alkuun pahaa, mutta nyt rakastan sitä varsinkin hamppuproteiini ja pähkinöiden kanssa sekoitettuna <3. Kaikkeen tosiaan tottuu.

    Hih, sori kun tukin sun kommenttiboksin näillä maratonkommenteilla ;-).

  6. Voisiko siis olla että oot ihan allerginen kauralle? Kuullostais vähän sen tyyppiseltä reaktiolta…
    Kaurajogurtti + hamppuproteiini + piparkakkumauste on mulla aika vakio, niiiin hyvää! <3
    Ei haittaa yhtään maratonkommentit, niitä on vaan kiva lukea 🙂

  7. Alpron kookosriisi-juoma on kyllä kasvimaidoista yks omista lemppareista. Tuo ihanan kermaisuuden ja kookoksisen vivahteen chia-vaukkaisiin ja puuroihin. :p Tuohon täyteläisempään kauramaitoon en ookkaan törmännyt! Täytyypä ostaa testiin, sillä ollaan mietitty mikä vois korvata miehen tavallisen kahvimaidon. Ja tuo vois kyllä toimia. 🙂

  8. Hei Laura! Meillä lienee siis samanlaiset makumieltymykset 😛 chiavanukkaaseen ajattelinkin kokeilla tuota kookosjuomaa, kiitos muistutuksesta! Joo toi on tosiaan uutuustuote, jos ei vielä löydy hyllystä niin kannattaa kysäistä kaupasta josko voisivat hankkia valikoimiin 🙂 ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen, toivottavasti miehelle maistuu!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.