Kehosta, mielestä ja kehonkuvasta

Olen viimeaikoina törmännyt pieneen ristiriitaan. Nimittäin oma kehonkuvani ja muiden näkemys minun kropastani eivät oikein kohtaa. Olen viimeaikoina saanut jonkun verran kommenttia kehooni liittyen. Vielä hauskemmaksi homman tekee kommenttienkin erilaisuus. Tämän ristiriitaisuuden herättämiä ajatuksia ajattelin nyt puida teidän kanssanne!

Teksti sisältää siis paljon minun ajatuksiani ja fiiliksiäni. Kuvituksenakin mä, minä ja meitsi. Joten jos tänään ei ole oikea fiilis minäminäminunkroppa-voittoisen tekstin tuumailulle, skippaa suosiolla tämä postaus!

Olen aina ollut tosi pieni ja sirorakenteinen. Tiedättekö, sellainen ettei kaupasta meinaa löytyä tarpeeksi pieniä vaatteita? Sellainen, jolle pienestä asti on tuputettu lisää ruokaa, jotta jotain vähän tarttuisi kylkiin?
Olen tässä lyhyen ajan sisään kuullut monet kerrat olevani jotenkin skrode. Suurin osa kommenteista on ollut ihan ohimennen heitettyjä, ei millään muotoa negatiivissävytteisiä. Välillä taas olen kuullut täysin vieraiden ihmisten puhuvan (ilmeisen leveän) selän takana rumista ja miehekkäistä lihaksista. Ilkeät ja arvostelevat kommentit menevät suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ilman sen tarkempaa analyysiä. Itseäni alkoi kuitenkin mietityttää muiden näkemän kuvan ja oman kehonkuvani välillä.
Ajattelen nimittäin edelleenkin olevani suhteellisen pikkuinen. En tosiaan samassa mittakaavassa kuin ennen, mutta aika tirpana kuitenkin. Joo no on sinne ehkä joku lihas tullut jonnekin, mutta en silti kutsuisi itseäni lihaksikkaaksi.
Mieli on siitä jännä, että se tottuu näkemäänsä ja siihen mitä sille kerrotaan. Olin vuosia se kaikkein pienin ja sain kyllä myös kuulla siitä. Olenko siis vain jumiutunut siihen mini-ihmisen rooliin?

Totta kai tiedostan kasvaneeni paljon. En mahdu vanhoihin vaatteisiin ja joudun poimimaan vaatekaupassa entistä suuremmilla kokolapuilla varustettuja vaatteita. Paidat repeilevät selästä ja housut eivät nouse pyllyn yli. Alkuun tuo vaatteiden äkillinen ”kutistuminen” tuntui aivan todella pahalta. Olin tottunut aina kaupassa nappaamaan sen pienimmän mahdollisimman koon. Nyt joudun vähän arpomaan vaatteiden mallista riippuen, että minkäs kokoinen olen tänään. Välillä on vaatekaupoilla tullut tosi paha mieli, kun mikään vaate ei tunnu istuvan. Kasvua on siis vaadittu myös henkisellä puolella, jotta olen hyväksynyt kropan uuden koon.

Tiedostan kyllä muutoksen mutta en vain useimmiten näe sitä itse peilistä. Sen vuoksi kommentit leveistä harteista tai hienoista olkapäistä tuntuvat vähän hassuilta. Mitä, minullako?
Yksi ohimennen heitetyistä lausahduksista kuului jotenkin näin: ”se on hienoa että oot sinut sen kanssa että oot vähän tommonen skrode”. Totta kai olen sinut sen kanssa jos en itse näe ja tajua sitä! Olisiko minun vain aika päästää irti pienen tyypin leimasta? Koska minä en tosiaankaan tavoittele pikkuriikkisyyttä, sen enempää kuin suurta lihasmassaakaan. Kumpikaan ei tee minua yhtään sen onnellisemmaksi.
Haluan olla terve, vahva ja viihtyä omassa kropassani. Tällä hetkellä olen lähestulkoon tavoitteessani, mitä nyt terveys välillä reistailee. Treenit kulkevat, ruoka maistuu, jaksaminen on ihan uudella tasolla verrattuna entiseen, pystyn oppimaan uusia temppuja, suorituskyky vain kasvaa. Mulla on tosi hyvä olla juuri tässä kehossa. Eikö se kuitenkin ole kaikkein tärkeintä?
Ehkä mieleni saa jossain vaiheessa kehon kehityksestä kiinni ja päätyy samalle tasolle. Eli jonain päivänä herään ja peilistä näkyy lihaskimppu? Heheh niin varmaan joo.
Siihen asti ajattelin suhtautua kroppaan kohdistuviin kommentteihin välinpitämättömyydellä ja lievällä huvittuneisuudella. Ja ilkeileville sutkautuksille ajattelin haistattaa pitkät.

Tosta ylläolevasta kuvasta välittyy hyvin, miten paljon tykkäänkään tuosta peilin edessä poseeraamisesta 😀 Onko siellä kokemuksia kehonkuvan ja todellisuuden ristiriidasta? Mikäli haluatte jakaa omia kokemuksianne, kommenttiboksi on vapaa. Samoin sähköpostiin voi kirjoitella omia fiiliksiä, jos ei halua kaikille kertoa!

8 thoughts on “Kehosta, mielestä ja kehonkuvasta

  1. Oot niin upee! En keksi mitään parempaakaan sanottavaa, musta tossa sanassa tiivistyy sekä sun ulkonäkö että asenne hyvin.

  2. Vitsi et oot miusta ainaki upeen näköinen 😉 Ihana lihaserottuvuus…. 😉 Musta se vaan on kaikista tärkeintä, että viihtyy siinä omassa kropassa 🙂 <3

  3. Pyydän tulevaisuudessakin anteeksi jos joskus heitän että syö pari Fazerin sinistä niin kylkipidot onnistuu tangolla paremmin, kun on jotain kyljessä mihin se tanko survoa : D Kertoo enemmän siitä, että mun suurin haave ois voida syödä Fazerin sinistä useammin kuin kerran kuussa ilman että lihoisin B) Eli näissä kroppakommeneissa lienee aina taustalla kommentoijan huono suhde omaan kroppaan. #keittiöfilosofiaa

  4. Heheh, voi Maiju en mä sun kommentteja pahalla ottaisikaan! Vitsit on asia erikseen 😀
    Kyllä sitä Fazua voi silloin tällöin syödä ilman että se näkyy yhtään missään, trust me! Mutta ihan hyvä pointti noiden kommenttien alkuperästä. Voi olla niin tai voi olla näin, jonkun mielestä aina väärin päin!
    #keittiöfilosofiaa

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!