Uusi koti, samat vanhat kujeet

Niinhän siinä kävi, että päädyin taas muuttamaan!
Olen tämän alkuviikon siis lähinnä pakannut, kantanut, nostellut, purkanut, siivonnut, järjestellyt ja kiivennyt portaita. Ihan hirveästi ei ole enää tuon rumban jälkeen jäänyt energiaa muuhun. Tosin mielestäni tämä muutto oli huomattavasti helpompi kuin edellinen. Ei tullut yhtään sellaista muuttostressiä, vaan fiilis oli kauttaaltaan tasaisen hyvä. Oikeastaan jopa odottava, innostunut! Muuttoa helpotti olennaisesti sekin fakta, että olin valmistautunut hyvin: Pakannut etukäteen suurimman osan tavaroista, hakenut avaimen, miettinyt kuljetukseen liittyvät systeemit. Muuttopäivänä homma oli siis vain toteusta vaille valmis.

Kuitenkin koko muuton ajan päässäni pyöri ajatus: Miten ihmisellä voi olla näin paljon tavaraa? Olen pärjännyt viimeiset kuukaudet puolet pienemmällä tavaramäärällä. Miksi yleensä haalitaan näin paljon asioita? Tarvitseeko minun omistaa paljon materiaa, jotta voisin hyvin?
Viime aikoina suurimmat kiitoksen ja onnen aiheeni ovat liittyneet abstrakteihin asioihin: Kohtaamisiin&keskusteluihin, ystävyyteen, oppimiseen, terveyden pilkahduksiin ja yhdessä tekemiseen. Onnellisuus ei tule materiasta.
Olenkin tässä päättänyt viedä paljon tavaroita kirppikselle. Paljon tavaraa myös jää vielä itselleni, en minä ihan asketismiin kuitenkaan taivu. On kuitenkin hyvä tiedostaa että vähemmälläkin pärjää. Samalla tulee ehkä myös pohdittua uusien tavaroiden ostamista toisesta näkökulmasta!

Tänään sain kuin sainkin aseteltua viimeisetkin tavaravuoren rippeet kaappeihin. Ja nimenomaan aseteltua: Ei tarvinnut tunkea, ahtaa tai väkisin työntää kamoja kaappiin. Täällä on kaappitilaa, miten virkistävää! Talon kaapistot ovat melko vanhat ja sen myötä todella syvät. Ne nielevät aivan uskomattoman määrän tavaraa. Huoneen yleisilme selkiytyy huomattavasti kun koko omaisuutta ei tarvitse säilyttää esillä.
Huijasin ehkä hieman, kun sanoin purkaneeni ihan kaikki tavarat. Vielä olisi yksi suuri laatikko. Kyseinen laatikko on täynnä kirjoja. Se kuitenkin painaa niin paljon, etten uskalla lähteä sitä nostamaan. Lisäksi pohdimmekin kämppikseni kanssa jonkun hienon kirjahyllyn ostamista olohuoneeseen. Hyvä syy siis säilyttää kirjoja vielä tovin verran siellä laatikossa! Ja tosiaan siirryin kämppiselämiseen. Sain kokeilla tätä asumismuotoa jo pari kuukautta rakkaiden ystävien luona punkatessa. Jos ette ole koskaan asuneet kämppiksen kanssa, suosittelen kokeilemaan. Mutta yksi vinkki: Valitkaa hyvä tyyppi!

Yöt ovat olleet tosi vaikeita ja vähäunisia. Tämä on toisaalta minulle tuttu ilmiö, sillä aina uudessa paikassa menee pari viikkoa totutellessa. En saa unta kovin helposti vieraissa paikoissa. Vaikka päivisin tuntuu jo oikein kotoisalta, yöllä tiedän etten ole vielä kotiutunut tänne. Yleensä parin viikon sisällä nukahtaminen helpottuu ja heräily vähenee. Kun nukun sikeästi, voin alkaa kutsua tätä kämppää kodiksi.
Aamupalat ja kahvit ovat kyllä maistuneet todella hyvältä valoisassa ja tilavassa keittiössä. Istuen pehmeällä rahilla, villasukat jalassa.

Voi että kun tykkään noista ikkunalaudoista! Ja tästä kaikesta valoisuudesta!
Haluatteko kuvia lopputuloksesta eli järjestellystä asunnosta? Mitään sisustusblogia tästä ei kyllä tule, vaikka sisustaminen mukavaa puuhaa onkin.

6 thoughts on “Uusi koti, samat vanhat kujeet

  1. Muutin itsekin pari päivää sitten ja samoja asioita olen pyöritellyt: mihin tätä kaikkea tavaraa tarvitsee? En edes omista hirvittävän paljoa mitään, mutta senkin määrän tarpeellisuutta alkoi taas muuton aikana kyseenalaistamaan.

    Onnea uuteen asuntoon ja toivottavasti ne unetkin sieltä taas löytyvät! 🙂

  2. aa sun tarttis oikeesti nähdä se tavarataivas-leffa, tykkäisit varmana 🙂 se on aika inspiroiva!
    onnea uuteen kotiin ♥ kyllä ne unosetkin taas palailee sieltä!

  3. Muutto on kyllä oivallinen tilaisuus katsastaa tavaransa läpi! Viimeistään kantovaiheessa alkaa kyseenalaistaa kaiken sen omaisuuden tarpeellisuutta :')

    Kiitos kovasti, eiköhän se tästä pikkuhiljaa helpota!

  4. Kiitos Pipsa! Tsemppiä urakkaan, onneksi siinäkin lopussa kiitos seisoo 🙂 ja jollain tavalla on ihan palkitsevaa käydä tavaransa (ja elämänsä) läpi ja siivota nurkat kunnolla!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!