Raikas alku aamulle

Ahh, aamiainen. Lemppariaiheeni nyt ja aina. Voisin puhua aamuista, aamupaloista, aamujen tunnelmasta ja aamuihmisyydestä varmaan loputtomiin! Mutta säästän teidät paasaukselta, sillä minulla on tällä kertaa ihana pieni aamupalaresepti jaettavaksi!

Chiasiemenet ovat tulleet tässä blogissa tutuiksi jo monen monta kertaa aiemminkin. Nuo pikkuruiset palluraiset ovat ravinteikkaita, proteiinipitoisia ja sisältävät hyviä rasvoja. Niistä valmistuu myös herkullista puddingia, josta tässäkin reseptissä on kyse!
Chiasiemenille on asetettu maksimikäyttösuositus, kaksi ruokalusikallista päivässä. Tämä lienee lähinnä jokin keinotekoinen turvaraja, sillä chiasiemen on vielä länsimaissa niin tuntematon elintarvike. Omalla kohdallani siementen käyttöä onkin enemmän rajoittanut niiden korkea hinta. Pussillinen pikkusiemeniä maksaa, noh, paljon opiskelijan kukkarolle.
Koska olen edelleen aika tarkan markan euron tyttö, keksin tähän yllättävän toimivan ratkaisun: Korvasin puolet chiasiemenistä halvemmilla pellavansiemenillä! Nämä siemenet ovat ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia: Geeliytyvät nesteessä, sisältävät pehmeitä omega-3-rasvahappoja ja sisältävät paljon masua helliviä kuituja. Pellavansiemenet ovat lisäksi kotimaisia, mistä aina iso plussa. Niiden kohdalla täytyy kuitenkin myös pitää tuo parin ruokalusikallisen päivittäinen käyttöraja, sillä pellavansiemenet sisältävät suhteellisen runsaasti maaperästä peräisin olevaa kadmiumia. Kun reseptiin laittaa puolet molempia siemeniä, ei tämmöisistäkään asioista tarvitse murehtia!

Budjetti pudding aka Pellava-chiavanukas
1 reilu ruokalusikallinen pellavansiemeniä
1 reilu ruokalusikallinen chiansiemeniä
2 ruokalusikallista paksua kookosmaitoa
noin desi kauramaitoa
1/4 teelusikallinen vaniljajauhetta
Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa.
Työnnä jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Nauti aamulla haluamiesi lisuhärpäkkeiden kera!

Makupariksi chia kaipaa mielestäni jotain kermaista. Kookosmaito on jo aika klassikko, joten siihen päädyin jälleen kerran. Koska vanukas itsessään on melko tuhdin makuinen, kaipasi se mielestäni seurakseen jotain raikasta. Päädyin herkulliseen, juuri sopivan kypsään mangoon ja makeaan banaaniin. Yhdistelmä oli itselleni ehkä turhankin imelä, joten lisäsin päälle vielä kirpsakoita mustaherukoita!

Tämä toimii muuten loistavasti pienenä suupalana ennen aamutreeniä. Testasin ihan itte! Toisaalta puddingi on oikein hyvä vaihtoehto kiireisiin aamuihin tai kannellisessa purkissa mukaan otettavaksi evääksi. Koska valmistus tapahtuu illalla, voi iltavirkkukin viettää aamulla sen tovin pidempään vällyjen alla! Aamuvirkku voi taas aamiaisen valmistamisen sijaan keskittyä fiilistelemään aamun tunnelmia.
Mitä mieltä te olette chiavanukkaista? Miellyttääkö sammakonkutumainen koostumus? 😀

3 thoughts on “Raikas alku aamulle

  1. Kerran yritin tuota chia-vanukasta tehdä ja taisin laittaa vähän liikaa nestettä kun koostumus ei ollut ihan tuo 😀 En ole sen jälkeen jaksanut kokeilla. Pellavansiemeniä käytän iltaisin jogurtin seassa, hyviä! Voisinpa kaivaa chia-siemeneni esille (punnitse&säästästä ostin sellaisen ihan muutaman ruokalusikallisen kokoisen pussin, kätevää!) ja kokeilla tuollaista vanukasta uudestaan, toivottavasti paremmin tuloksin. 😀

  2. Joo no semmoinen liru chiavanukas ei ole kovin herkullista 😀 Kokeilehan uudelleen, jospa tällä kertaa tulisi kivempi koostumus! Pellavansiemenet ovat kyllä hyviä myös sellaisenaan juuri jogurtin kanssa 🙂
    Kiva kun kommentoit Miina!

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.