Säästäväinen syyskuu

 
Olen tässä kaikessa hiljaisuudessa aloitellut säästäväisen syyskuun.
Tai no säästäväisemmän.
Ja tarkoitan nyt nimenomaan ruokakuluja, ne kun ovat itselleni suuri menoerä.
Tämän kuun ajan tarkkailen vähän enemmän mihin sitä rahaa uppoaa, vertailen kilohintoja, jätän turhimpia asioita ostamatta.
Nälässä ei tosiaan kituutella, syödä pitää jotta jaksaa.
Vähän niitä turhia kuluja vain karsitaan.
Kerään kuitit myös talteen ja kirjaan ylös loppusumman kuukauden päätteeksi.
Siitä seuraa sitten viiltävää analyysiä myöhemmin 😉
 
Olen jo nyt tehnyt huomion, että kyllä se menojen tarkkailu automaattisesti pienentää kulutusta.
En minä ainakaan ehdoin tahdoin halua kirjata ylös kuluttaneeni monen monta euroa viikossa pelkkään kahviin.
Ainejärjestön huoneella voipi keitellä perushyvät suodatinkahvit!
Ei mitään gourmeeta mutta kelpaa.
 
Olen tietysti myös hyödyntänyt opiskelijahintaista ruokailua aina kun olen voinut.
Salaattilinjaston lounas maksaa 2,60€.
Eli kahden ison kahvin verran. Lounaasta.
Not bad!
 
 
 
Tosiaan kalliiden tuotteiden käyttöä pyrin rajoittamaan tai ostan niitä vain alennuksesta.
Onni on iso pakastin <3
Sinne sujahtavat niin alennuslihat kuin isukin poimimat mustikat.
Lisäksi kasviproteiininlähteiden, kuten linssien, papujen ja tofun lisääminen säästää niin kukkaroa kuin ympäristöäkin. Kananmunatkaan eivät ole kalliita.
Mikäli haluaa leikkeleitä, niitäkin löytää usein -30% tarralla varustettuna
 ja kolmen/neljän päivän käyttöajalla.
Myös esimerkiksi pähkinöitä kulutan hippusen aiempaa vähemmän
 ja ostan sieltä mistä halvimmalla saa!
Pirkan cashewpähkinät pikkupusseissa taitavat olla sieltä edullisimmasta päästä.
Myöskin auringonkukansiemenet ovat halpoja.
 
Lisäksi kauden kasvisten suosiminen on vain plussaa.
Tällä hetkellä kannattaa satsata juureksiin, kaaliin ja kotimaisiin omppuihin!
Sekä tietty voi painella metsään poimimaan niitä vihoviimeisiä marjoja 🙂
Kaurapuurolla muuten paikkaa kätevästi aamu- ja iltapalan pilkkahintaan.
Itse tekemällä saa myös halvalla leipää, mikäli jaksaa nähdä vaivaa ja uhrata aikaa.
Pakastekasvisten kilohintoja kannattaa myös syynätä:
Toisinaan ne tulevat jopa kalliimmiksi kuin tuoreet vastineensa!
 
Onko kenelläkään muulla menossa säästökuukausi?
Mikä on sinun lempparisäästövinkkisi? 🙂

6 thoughts on “Säästäväinen syyskuu

  1. Yritän elää säästeliäämmin aina silloin tällöin (etenkin kun tilipussin pohja alkaa näkyä!). Miulla rahaa tuhlaantuu usein kaupassa kiireessä ostettuihin välipaloihin. Eihän se yksi proteiinipatukka tai kirsikkatomaattirasia paljoa maksa, mutta jos niitä tuleekin ostettua useita viikossa ja en edes uskalla laskea kuinka monta kuukaudessa. Rahaa palaa tavallaan vähän turhaan, kun voisi syödä jotain halvempaakin. Usein eväiden tekeminen ei vain innosta ihan joka päivä, koska raahailen jo nykyään mukana parhaina päivinä töihin kaikki ruuat, jotka about 7-17 välillä syön 😉

    Itsetehdyt leivät, sämpylät ja rieskat ovat kyllä helppoja, halpoja ja lisäksi oikein herkullisia. Tavallista leipää ei juuri tulekaan ostettua. Itse suosin myös aina niitä vahanneksia, hedelmiä ja juureksi, mitkä kulloinkin ovat kausituotteita ja siksi edullisia. Kesäkurpitsa on nyt ollut aika kova sana ihan jokapaikassa: puuroon, munakkaaseen, leipiin, salaattiin, jne.

  2. Käsi pystyyn täällä, mäkin aloitin juuri (tänään Prismassa…) säästökauden! Ostin muunmuassa porkkanoita, kaalta (0,49 e/kg, aika sopuhinta!), papuja ja maitorahkaa. Ystävältä sain monta kiloa ihania oman puun omenoita ja toiselta jättimäisen kesäkurpitsan, joten niistä saan myös hyvää pöytään.

    Sinun säästämisfilosofiasi kuulostaa järkevältä, ei anna tarvitse tinkiä ruoan laadusta jos haluaa säästää. Pitää vain tehdä fiksuja valintoja ja samalla myös tiedostaa, että laadukas ruoka säästää pidemmällä tähtäimellä lääkärilaskussa (+ parantaa elämänlaatua, jaksamisesta, makuaistia, kulinaristia elämyksiä jne.) 🙂

    Hyvä cashew-pähkinävinkki muuten, konkreettiset konstit ovat parhaita! Pitääkin suunnata seuraavaksi K-kauppaan…

  3. Tuo on kyllä totta, kiirevälipalat tulevat kalliiksi! Omallakin kohdalla olen huomannut tämän ilmiön 🙂 joskus se eväiden kantaminen vaan maistuu puulta.

    Olinkin ihan unohtanut kesäkurpitsapuuron! Pakko tehdä taas pitkästä aikaa 😉 kiitos muutenkin vinkeistä ja kommentista Viivi! 🙂

  4. Kaali on kyllä tällä hetkellä huippuhalpaa! Ja erityisen monipuolistakin se on 🙂 ihania ystäviä sinulla kun lahjoittavat omaa satoaan!
    Mielestäni sellainen ”syön kuukauden nuudelia ja tonnikalaa” tyyppinen säästäminen ei palvele ketään. Laadukasta ruokaa, vähän vain säästöruuvia kiristäen 🙂 pysyy mieli hyvänä ja kukkaro kiittää!
    Joo muistaakseni pirkka cashewt oli reilun 13€ kilolta pikkupusseissa kun isot sallisen pussit ovat lähemmäs 18€/kg 🙂

  5. Kaikki mitä saa ilmaiseksi kannattaa kyllä ehdottomasti hyödyntää! Mahtavaa, käyn lukaisemassa tuon sun postauksen kun ehdin seuraavan kerran koneelle 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.