Vegeleipäset – Kasvivoimaa x2

 
Uskon vahvasti siihen että keho kertoo mitä se tarvitsee.
Se ei ehkä huuda isoon ääneen että ”nyt tarvitsen lisää rasvaa!”
 mutta se tekee kantansa selväksi toista kautta.
Erilaiset mieliteot ja ruokahimot voivat olla merkkejä kehon tarpeista.
 
Minulla ainakin menee ruokailu täysin kausittain.
Viime aikoina on hirveästi tehnyt mieli kasviksia, kaikenlaisia ja monivärisiä.
Lisäksi hiilihydraattien tarve näkyy lisääntyneenä puuro-, banaani- ja riisikakkuhimotuksena.
Esimerkiksi valtaisa karkinhimo voi kertoa hiilihydraattivajauksesta.
Salmiakki puolestaan yhdistyy suoloihin, suklaa rasvaan.
Toki osa mieliteoista voi olla opittuja, eikä suklaanhimo automaattisesti tarkoita rasvavajetta.
 
Lihaa taas ei ole kauheasti tehnyt mieli.
Toisinaan iskee sellainen jauhelihapakkomielle että on tarve lähteä välittömästi kauppaan!
Ihmiskeho on mielenkiintoinen ja äärimmäisen monimutkainen koneisto.
Ehkä sen signaaleja kannattaisi kuunnella?
Olenkin tässä etsinyt vaihtoehtoja lihan kulutukselle.
Kanaa syön toki suhteellisen usein, kananmuniakin.
Riisiproteiinia käytän edelleen.
Pähkinöitä, siemeniä vanhaan tahtiin.
Ja kun se lihan kaipuu iskee niin sitten syön hyvällä halulla.
En jotenkin usko että totaalikieltäytyminen on avain mihinkään.
 
 
Törmäsin Prismassa kuljeskellessani tämmöiseen tuotteeseen.
Hampputofussa yhdistyy kaksi hyvää kasvikunnan proteiininlähdettä:
Hampunsiemenet ja soijapavut.
Proteiinin lisäksi tuotteesta saa tujusti hyviä rasvahappoja!
Maustamattomanahan kaikki tofu on aika karun makuista,
mutta maustamalla siitä varmasti selvitään!
 
 
Kokkaamaan päästessäni olin jo niin nälkäinen ettei millekään marinadeille jäänyt aikaa.
Päädyin sitten tekemään nopea vegeleipäset!
 
 
Pohjaksi käytin itsetehtyä kukkakaalirieskaa.
Päälle reipas kerros avokadoa levitteeksi – iho kiittää!

 
Leikkasin tofusta ohuita siivuja, jotka sitten paiston pannulla rapeiksi.
Maustoin paistopinnat kevyesti cayennepippurilla, suolalla ja mustapippurilla!

 
Leipäset saivat kaverikseen vielä tomaattia ja rucolaa.
Nopeaakin nopeampi välipala tai kevyt lounas!
 
 
Tykkäsin tosiaan kovasti noista hampunsiemenistä tuolla tofun joukossa, piristi suutuntumaa kivasti!

 
Miten te käytätte tofua?
Millä saatte siihen makua?
Terveisin tietämätön lihansyöjä.

4 thoughts on “Vegeleipäset – Kasvivoimaa x2

  1. Pakko kommentoida vielä tähänkin 😀 Olet aivan oikeassa, kehon viestejä on todella tärkeää kuunnella ja myös pysähtyä miettimään niiden syitä. Viime talvena yritin kerätä kovasti lihasmassaa ja mässäsin proteiiniakin sen mukaisesti, mutta jossain kohtaa keho teki stopin; se vähäkin eläinperäinen proteiini mitä käytin, alkoi ällöttää ja mieli halusi vain enemmän raikkaita kasviksia ja kuituisia hiilareita. Selkeä viesti siitä että oli aika muuttaa jotakin, ettei keho enää osannut tehdä mitään kaikella sillä prodella jota siihen tungettiin muutaman tunnin välein suuria määriä. Siirryin suosimaan lähes täysin (kohtuullisia määriä) kasviproteiinia ja se auttoi sillä hetkellä ja yhäkin. Kenties kroppa alkaa taas syksyn ja talven tullen himoitsemaan pitkään haudutettua lämmintä riistapataa tai lohta tai munakkaita, ja silloin aion niitä sille myös antaa.

    Olennaista kehon kuuntelussa on ehkä se, että ennen kuin sitä voi kunnolla oppia ymmärtämään ja tulkitsemaan, tulisi vieroittaa se ”itseaiheutetuista” tai omaksutuista riippuvuuksista. Jos joka päivä tekee mieli irttareita aina vain uudestaan ja uudestaan, kyseessä on tottakai sokerikoukku. Tai jos iltaisin on pakko saada vetää lempisarjaa katsellessa tietty setti rasvaista lohturuokaa, se on ennemminkin tottumus kuin tarve. Työnteko itsensä kouluttamisessa hyväksi kehonkuuntelijaksi kyllä todella maksaa vaivan – sen jälkeen ei yksinkertaisesti ole tapojensa orja ja saa syödä oikeastaan aina mitä halajaakin. Himotuksen kohteet vain voivat näyttää hyvin erilaiselta kuin ennen 😉

    Jopas tuli romaani! Tofusta vielä sen verran, että sitä on mielestäni todella vaikeaa maustaa itse ja maustamattomana se ei todella useimmille putoa. Itse tykkään kyllä soijan ja tofun ominaismausta ja saatan vetää pehmeää tofua hieman kuin maitorahkaa esim. hedelmien kanssa. Parasta tofuantia ovat kuitenkin valmiiksi marinoidut tofut joita valitettavasti peruskaupat eivät juurikaan tarjoa. Erityiskauppojen myymät ihanasti maustetut Taifun-merkin tofutuotteet ovat suurta herkkuani, marketista ostan vain maustamatonta luomua ja lisään sitä muuten mausteisiin ruokiin. Intialaiset curryt, etniset wokit ja välimerellisesti täytetyt leivät ovat hyviä paikkoja tofulle. Toivottavasti koet onnistuneita kokeiluja! 🙂

  2. Sulla on kyllä fiksuja ajatuksia, kiitos paljon tästä kommentista! Maratonviestit ovat vain kivoja 😉 Tosiaan oman kehon tunteminen ja kuuntelu on niin tärkeää, että se opettelun vaiva kannattaa nähdä! Se maksaa itsensä takaisin myöhemmin elämässä 🙂 Mun kokemukset tuon hiilihydraatti/proteiiniasian kanssa ovat lähestulkoon samanlaiset! Proteiinin tärkeyttä kuulutetaan kaikkialla, mutta oikeastihan sitä kertyy melkeinpä huomaamatta ihan tarpeeksi. Itselläni liiallinen proteiinin mättäminen johti ilmeisesti liian vähäiseen hiilihydraatin saantiin, mikä väistämättä näkyi treenitehoissa. Nyt kun syö tasapainoisesti kaikkea, niin kyllä kroppa toimii ja mieli on pirteä 🙂

    Kiitti myös tofuvinkeistä! Mulla vain on noita allergioita sen verran, etten useinpia maustettuja tofuja voi käyttää, kun ne sisältävät esimerkiksi vehnää. Täytyypä ehkä kuitenkin käydä tsekkaamassa nuo Taifun -tuotteet!

  3. Oih, tofu se on niin hyvää! Kannattaa ehdottomasti kokeilla Jalotofun savumarinoitua tofua, sitä voi vaikka leikata juustohöylällä leivänpäälliseksi. Tofun marinoimisessa kannattaa kauttaa reilusti mausteita, itse laitan pohjaksi noin puoli desiä soijakastiketta sekä kunnon lorauksen oliiviöljyä. Lempparini on biryanilla ja sitruuna-korianteri-pippuri maustesekoituksella itsemarinoidut tofut 🙂

  4. Voi kiitos vinkeistä! Täytyypä ostaa soijakastiketta kun seuraavaksi kipaisen kauppaan 🙂 Mielestäni tuo savutofu taisi sisältää vehnää, eli sitä en harmikseni voi syödä… Mutta tuo sinun marinadisi kuullostaa kokeilemisen arvoiselta 🙂

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.