On the road

Ihan nyt näin lähestyvän muuttopäivän ( ja 6 tunnin automatkan…) kunniaksi ajattelin esitellä vähän eväsvinkkejä ja perusperiaatteita terveelliseen syömiseen matkalla.

Mun lempparieväs on varmaankin rahka/jogurtti johon on sekoitettu jäisiä marjoja. Koska marjat lisätään jäisinä, välipala säilyy tosi hyvin vaikka ei olisikaan mahdollisuutta kylmäsäilytykseen 🙂

Myös hedelmät&pähkinät ovat hyviä eväitä. Pähkinöiden ansiosta nälkä pysyy kauemmin loitolla ja saa niistä hyviä rasvahappojakin.
Suolaista evästä kaipaavalle sopivat vaikka napostelukasvikset, hummus ja raejuusto.
Kannattaa siis satsata proteiiniin ja kasviksiin/hedelmiin.
Lisäksi mukana kannattaa pitää vesipulloa, jotta välttyy nestehukalta matkan aikana.
 
Isommilla aterioilla (=huoltoasemilla) noudatan yleensä seuraavia periaatteita:
  • Annoksessa olevat perunat/ranskalaiset/riisin voi yleensä vaihtaa lämpimiin kasviksiin tai salaattiin. Useimmissa paikoissa tämä onnistuu helposti kunhan vain pyytää!
  • Lämpimiä kastikkeita ja salaatinkastikkeita annostellaan yleensä aterioihin reilulla kädellä. Kastikkeetkin saa halutessaan erilliseen kippoon, josta niitä voi sitten lisätä oman maun mukaan.
  •  Jos huoltoasemalta ei saa lämmintä ruokaa, kannattaa valita mahdollisimman kuitupitoista leipää/ruisleipää, Hesen salaattia tai käydä marketin puolella ostamassa täydennystä eväsvarastoihin.
  •  
    Tällasilla eväillä pitäis ainakin hetken aikaa jaksaa 🙂
     
 
 

Tiesithän, että kommenttisi piristää päivääni hurjasti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.