Aineenvaihdunta on suuri kokonaisuus. Voidaan puhua perusaineenvaihdunnasta, jolla tarkoitetaan elimistön energiankulutusta levossa. Voidaan puhua yksittäisten ravintoaineiden, kuten vaikka rasvan tai sokereiden aineenvaihdunnasta.
Lyhyesti määriteltynä aineenvaihdunta tarkoittaa elävässä organismissa tapahtuvien kemiallisten reaktioiden summaa. Nyt tarkastellaan erityisesti prosessia, jossa syödystä ravinnosta saadaan energiaa ja sitä käytetään solujen tarpeisiin.
🔍Mitä aineenvaihdunta ei ole?
Usein aineenvaihdunta ja kehon eritystoiminta menevät keskenään sekaisin. Aineenvaihdunnan nopeudella ja vessareissuilla ei ole toistensa kanssa juurikaan tekemistä, vaan aineenvaihdunnassa on kyse solutason tapahtumista.
🔍Miten aineenvaihdunta liittyy lihomiseen tai laihtumiseen?
Tässäpä tämä käykin mielenkiintoiseksi. Aineenvaihdunnassa on merkittäviä yksilöllisiä eroja, joihin vaikuttavat esimerkiksi paino, kehonkoostumus, aktiivisuus ja geenit. Osalla ihmisistä näyttäisi aineenvaihdunta käyvän hieman kovemmilla kierroksilla kuin toisilla.
🔍Minun aineenvaihduntani on jumissa!!
Aineenvaihdunta ei ”lopeta toimintaansa” tai ”ole jumissa”. Jos olet elossa, sinulla on toimiva aineenvaihdunta.Soluissa on jatkuvasti käynnissä aineenvaihduntaa: Rasvaa, proteiinia ja hiilihydraattia muodostetaan ja puretaan varastoista. Aineenvaihdunta ei siis koskaan lopu!
Aineenvaihdunnan hidastumisesta voisi esimerkkinä mainita pitkän tai rajun laihduttamisen tuoman perusaineenvaihdunnan alenemisen.
🔍Voiko aineenvaihduntaa nopeuttaa?
Sitruunavedet ja detoxhömpät kannattaa ainakin unohtaa. Sen sijaan liikunta aiheuttaa ainakin tilapäisen nousun aineenvaihdunnassa oli se sitten kevyttä tai raskasta harjoittelua.
Voimaharjoittelulla on etunsa, sillä lihasmassan kasvu nostaa aineenvaihduntaa pysyvästi: Lihassolujen kasvaessa ihan vain olemiseen tarvitaan enemmän energiaa!
🔍Syön aineenvaihduntani tehokkaaksi!
Ravitsemuksella ei voi merkittävästi vaikuttaa aineenvaihdunnan nopeuteen. Riittävä ja monipuolinen syöminen on tässäkin se tärkein tekijä. Jos joku siis tulee sanomaan, että X ja Y lisäravinne boostaavat aineenvaihduntaa… I call bs!
Tämä tapahtui vähän yllättäen. En osannut aavistaa muutosten tuulten puhaltavan. Eräänä aamuna vain huomasin, että aamupalakulhossani oli uusi tulokas: Mysli.
Olen virallisesti siirtynyt puurohulluudesta myslifanaatikoksi. Rakastan tosin edelleen myös puuroa, mutta aamuisin ei ole nyt tehnyt sitä mieli. Mysli sen sijaan – Raikasta, rapeaa, rouskuvaa. Siltä aamupalani nykyisin maistuu, tuntuu ja kuulostaa.
Paras juttu myslissä on tietysti sen nopeus ja helppous. Kun kerran pyöräyttää pellillisen, on sitä valmiina monen monta annosta. Tosin tällä myslinkulutustahdilla uutta pellillistä saa olla tekemässä jatkuvasti. Joululomalla taisin syödä pari pellillistä lähes yksinäni. I regret nothing.
Myslistä saa myös juuri sen makuista kuin itse haluaa. En itse välitä ihan supermakeasta, joten laitan reseptiin maltillisesti hunajaa. Herkkusuumpi voi helposti tuplata määrän. Ihan kokonaan en suosittele hunajaa (tai vegaanille agavesiirappia) hylkäämään tässä reseptissä, sillä se tuo mukavan paahteisen koostumuksen yhdessä öljyn kanssa.
Huijasin aiemmin. Paras juttu myslissä ei ole nopeus vaan tietysti sattumat! Niitä on tässä erittäin runsaasti: Täyteläisiä taateleita, tuttuja ja turvallisia rusinoita sekä herkullisia karpaloita. Lisäksi mukaan sukeltaa myös ihanasti pähkinöitä, jotka paahtuvat herkullisiksi uunin lämmössä. Nam.
Eiköhän aleta myslintekohommiin? Resepti on mukailtu Pirkka-lehden 12/2015 Joulumyslistä.
Sekoita kulhossa kaurahiutaleet sekä rouhitut pähkinät. Lisää joukkoon hunaja, rypsiöljy, kaneli ja kardemumma. Sekoita huolellisesti.
Paahda mysliä uunipellillä 175-asteessa noin 15 minuuttia. Itse laitoin hälytyksen 7 minuutin kohdalla, jolloin tarkistin myslin tilanteen ja kääntelin hieman. Tarkkaile tätä herkkua huolella, sillä se palaa herkästi!
Anna jäähtyä (tai sitten ei – mä söin lämpimänäkin heheh). Nauti esimerkiksi soijamaidon tai -jogurtin sekä hedelmien ja marjojen kanssa!
Nyt siihen otsikon kummalliseen loppuosaan: Sattumien summana päädyin aloittamaan opintojen viimeistelyä nyt tänä keväänä. Resursseja on siis jatkossa suunnattava enemmän opintoihin ja vauva-arkeen. Niin karulta kuin se tuntuukin, juuri nyt ei ole kauheasti aikaa kirjoitella tänne. Ei kuitenkaan huolta, en ole lopettamassa! Kirjoitan kun minulla on asiaa, mutta yritän olla ottamatta stressiä postausten tuottamisesta – sitä ressiä kun on elämässä tällä hetkellä ihan tarpeeksi! Tahti tulee siis hidastumaan täällä blogin puolella, mutta instagram päivittyy jatkossa(kin) lähes päivittäin. Suuntaan sinne jatkossa entistä monipuolisemmin myös blogin aihepiiriin kuuluvia postauksia, joten jos haluat tietää missä mennään, nappaa instagramista @heidikkin seurantaan! Postauksia pääsee katsomaan myös osoitteesta www.instagram.com/heidikkin, jos sinulla ei ole tiliä. Toivottavasti nähdään siellä <3
Meidän perheessä on taas sattunut ja tapahtunut, tuttuun tapaan. Kirjoitin pohdintaa tihkuvan, kuitenkin melko suoraviivaisen katsauksen tästä vuodesta.
Tammikuu
Tammikuu oli täynnä odotusta ja innostusta. Odotin jo kovasti huhtikuuta, eikä minulla ollut vielä aavistustakaan tulevan vuoden haasteista. Jäin töistä pois, sillä en uskonut valmentamisen olevan kovin fiksua sillä masupallolla. Näin jälkikäteen ajateltuna hyvä päätös, vaikka tällaiselle työholistille se olikin melko vaikea paikka.
Jouduin hieman miettimään omaa arvomaailmaani uusiksi. Mitä haluan tehdä ja mikä on minulle tärkeää? Minkä perusteella arvotan itseni? Loppujen lopuksi tämä teki minulle todella hyvää ja nyt tiedän varmemmin mitä haluan.
Helmikuu
En olisi enää millään malttanut odottaa! Yritin täyttää päiväni kaikenlaisella puuhalla. Laitoimme kotia valmiiksi, kokosimme pinnasängyn ja siivosimme kaapeista ylimääräiset rojut. Pyörin ympäriinsä kodinhengettärenä, kokkasin ja leivoin pullaa. Neuloin vauvalle ja itselleni, kävelin pakkasessa upeissa maisemissa, olin mukana kirjoittamassa Anu Marinin Laihdutuskoodi -kirjaa ja tein paljon kehonhuoltoa sekä kotijumppia.
Jäin pois salilta helmikuun lopussa, sillä koin kuminauhojen vastuksen olevan riittävä haaste kutistuneille muskeleilleni. Siihen asti olin käynyt salilla lähinnä sosialisoinnin, hyötyliikunnan ja hierontatuolin vuoksi.
Maaliskuu
Kuukausi ennen synnytystä selkäni sanoi lopullisesti poks. Yhtenä päivänä en vain enää meinannut päästä sängystä ylös ja hermosärky sävytti jokaista päivää. Olo oli tukala, eivätkä vahvat kipulääkkeet ainakaan helpottaneet. Koitin kaikkea mahdollista: Liikettä, liikkumattomuutta, hierontaa, kehonhuoltoa, kipugeelejä, lääkkeitä. Lopulta mistään ei sitten ollut apua. Jääkylmä geelipussi auttoi pienen hetken vieden huomion pistelevään ihoon. Pari viikkoa pystyin vielä kävelemään jotenkuten, vaikka kipu olikin liikkeelle lähtiessä järkyttävää ja helpotti liikkuessa.
Koitin tehdä paljon ”hyödyllisiä” asioita ja koin huonoa omatuntoa kykenemättömyydestäni. Kävin paljon henkistä taistelua sen kanssa, etten pärjää yksin ja tarvitsen nyt apua. Toisina päivinä jaksoin uskoa seuraavan päivän olevan kivuton, toisina vaivuin omaan kipukuplaani.
Huhtikuu
Selkäsärkyni syveni ja lopulta en päässyt enää liikkumaan ollenkaan. Makoilin yläkroppa sohvalla ja polvet lattialla, sillä se oli ainut asento, missä kipu oli edes jotenkin siedettävää. Yritin etsiä apukeinoja, turhaan. Minuutit, tunnit ja päivät matelivat hitaammin kuin koskaan.
Lopulta synnytys päädyttiin käynnistämään, jotta selkää voitaisiin hoitaa ja lääkitä paremmin. Pitkän uurastuksen tuloksena maailmaan saapui ihana pieni tyttö ja meistä tuli perhe <3
Toukokuu
Opettelimme uutta elämää pienen palleroisen kanssa. Uusia rutiineja, uutta arkea. Paljon onnen tunteita, pienen ihmeen ihmettelyä sekä ylitsevuotavaa kiitollisuutta. Läsnä olivat kuitenkin myös riittämättömyyden tunne, voimakas pelko, väsymys sekä jännitys tulevasta. Tälle kuulle osui myös ensimmäinen äitienpäiväni! Muistan toukokuun olleen kuitenkin pääosin toiveikas: Kyllä me tästä selvitään.
Toukokuussa kävin myös ensimmäistä kertaa fysioterapiassa ja aloitin kuntouttamaan selkää. En tajunnut yhtään, minkälainen matka oli edessä. Kipua oli edelleen ihan joka päivä, enkä pystynyt seisomaan edes vaipan vaihdon ajan. Onneksi fyssarikseni osui parhaista parhain ja hierontapöydälle jää jumien lisäksi myös murheet.
Kesäkuu
Pääsin liikkeelle! Aloitin liikkumisen pyöräilyn ja vesijuoksun muodossa. Liike vaikutti selkääni heti positiivisesti ja kiputuntemukset vähenivät huomattavasti. Edelleenkään en voinut kävellä 10-15min pidempää aikaa, mutta edistys toi toivoa.
Kesäkuusta alkoivat isommat haasteet pikkuruisen kanssa. Hän huusi yöt ja päivät läpeensä. Huutoa, huutoa, ja huutoa. Välillä kuusikin tuntia yhtä soittoa. Lisäksi oli kummallista nieleskelyä, paljon puklailua sekä ihottumaa. Lääkärivisiitin jälkeen syyksi paljastui refluksi. Arkemme muuttui pumppaamisen, maidonsakeutusjauheen, huudon sekä jumppapallolla pomppimisen sekamelskaksi.
Samaan aikaan Niklas joutui jälleen sairaalaan sappitiehyen tulehduksen vuoksi. Tällä kertaa tilanne ei onneksi ollut niin vakava kuin viime vuonna ja selvittiin viidellä sairaalapäivällä. Selkäni puolestaan otti hieman takapakkia, kun olinkin yht äkkiä vauvanhoitovuorossa 24h vuorokaudessa. Onnekseni sain apuun läheisiä hädän ollessa suurin!
Heinäkuu
Ikimuistoinen hetki… Pääsin kuntosalille ensimmäistä kertaa alkuvuoden jälkeen! Vaikka moni sanoo, ettei vauva-arjen keskellä halua edes ajatella treenaamista, niin se on kyllä ollut minulle pelastus sekä henkisesti että fyysisesti. Heinäkuussa pystyin myös kävelemään hieman pidempiä matkoja kivutta. Lisääntynyt liikkuminen tarkoitti myös suurempaa ruokahalua, parempaa liikkuvuutta ja parempaa mieltä!
Lisäksi kokkailin myös makoisia kasvisruokareseptejä Reboot 2.0 verkkovalmennukseen. Projekti oli tosi antoisa ja pääsin toteuttamaan itseäni. Huomasin nauttivani tosi paljon ajan kanssa kokkailusta, reseptien ideoinnista ja valokuvaamisesta: Yksi hyvä syy jatkaa bloggaamista vauva-arjen haasteista huolimatta!
Elokuu
Vietimme vihdoin pikkuruisen nimijuhlaa, joka siirtyi kesäkuulta Niklaksen sairaalareissun vuoksi. Päivä oli ihana, tarjoilut makoisia ja lähellä tärkeitä ihmisiä. Maailman rakkain pieni pallero sai nimen Ilona!
Kävin itse magneettikuvauksessa selvittelemässä suolistoni kuntoa. Minulle pistettiin varjoainetta ja pohdiskelin imetyksen turvallisuutta. Päätimme siis kokeilla ensimmäistä kertaa korvikemaitoa ja lopputuloksena oli anafylaktinen shokki. Ambulanssireissun, antihistamiinien, adrenaliini- ja kortisonipiikkien, sairaalayön sekä kaiken huolen ja ihmetyksen jälkeen kotiin palasi väsynyt perhe ja erityisen väsähtänyt pikkuinen.
Tässä kohtaa liikkumisesta tuli itselle todellinen henkireikä. Oli ihanaa aina olla reilu tunti yksinään ja keskittyä siihen omaan tekemiseen. Nautin tällöin liikkumisesta todella paljon.
Syyskuu
Syyskuussa Ilona toipui edelleen allergisesta reaktiosta ja nukkuminen oli hyvin vaikeaa. Lisäksi kasvu hidastui uhkaavasti, joten saimme ohjeeksi aloittaa kiinteitä ruokia. Sehän ei sitten mennyt ihan kuin strömsössä, vaan allergioita näytti olevan lähes kaikelle. Päällimmäisenä mieleen jäi toivottomuus ja pelko, ettei lapseni pärjää jollain kesäkurpitsalla.
Oma palautumiseni otti harppauksia syksyä kohden ja yhtenä päivänä huomasin selän olevan kivuton. Se oli mieleenpainuva hetki, sillä en ollut päässyt ennen sitä edes suihkuun ilman kipua. Seisoin siinä valuvan veden alla ja saatoin päästää muutaman kyyneleen. En voinut uskoa, että kipu alkoi olla poissa.
Lokakuu
Pikkuinen täytti puoli vuotta, itse neljännes vuosisadan. Niklaskin täytti edellisessä kuussa 30 vuotta, mutta yllätysjuhlat järjestettiin vasta lokakuun puolella. Paljon oli siis aihetta juhlaan ja arkikin alkoi tuntui helpommalta. Tässä kohdin olimme saaneet Ilonalle sopimaan jo kuutisen ruokaa ja ravitsemusterapeutin ohjeistuksella jatkoimme altistuksia. Pohdiskelimmekin jälkeenpäin, että mahdollisesti maitoaltistus tuhosi suoliston pinnan ja siten tarjottujen ruoka-aineiden proteiineja on voinut päästä verenkiertoon. Tämä siis näyttäytyi allergianomaisena tilana, vaikkei varsinaista allergiaa kaikkiin oireita aiheuttaneisiin ruokiin ollutkaan. Tämän teorian varjolla siis voisimme olettaa, ettei neidillä juuri olisi maidon, kananmunan ja viljojen lisäksi muita allergioita!
Unet muuttuivat kuitenkin entistäkin hullummiksi: Heräilimme jatkuvasti, noin 45min-60min välein. Neiti ei varsinaisesti kiukunnut öisin, hän vain heräsi leikkimään ja syömään, eikä osannut enää nukahtaa uudelleen. Myös uusilla taidoilla, kuten konttaamisella ja seisomaan nousemisella saattoi olla jotain tekemistä tämän kanssa…
Marraskuu
Unettomat yöt jatkuvat Kinnusen perheessä. Aloimme kaikki olla jo ihan tosi väsyneitä parin kuukauden valvomisen jälkeen. Me vanhemmat myös hieman epätoivoisia, sillä tuntui, ettei mitään ollut tehtävissä. Teimme niin tai näin, neiti heräsi öisin vaatimaan maitoa ja juttuseuraa. Ja niin hän tekee edelleen.
Marraskuusta ei juurikaan jäänyt mitään erityistä mielikuvaa. Päällimmäisenä mielessä on vain väsymys ja harmaa keli. Kuitenkin jos oikein katsoo, oli siellä paljon kaikkea ihanaa ja positiivista: Ilona sai paljon uusia ruokia, tapasin uusia ja vanhoja ystäviä, selkäni alkoi toimia ja core palautua, sain ”äidin vapaapäivän” sisältäen hemmottelua ja hyvää ruokaa…
Joulukuu
Joulukuu oli meillä sekä kiireen että rauhan kuukausi. Alkukuu meni varsin vauhdikkaissa merkeissä Niklaksen kiireisemmän työjakson sekä vauhdikkaasti liikkuvan pikkuneidin kanssa. Viikot tuntuivat hurahtavan hetkessä, ihan yht äkkiä oli taas perjantai-ilta. Toisaalta jouluun pääsimme rauhoittumaan omassa kodissa ja sen jälkeen vierailemaan molempien perheiden luona. Joulu oli ihana. Sen oikein kruunasivat pikkuisen ensimmäiset sanat: äiti ja isi <3
Näin loppuvuonna on ollut enemmän aikaa pohtia tätä matkaa: Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että rakas vauva on jo kahdeksan kuukautta. Välillä myös mietin, että olenko ollut tarpeeksi läsnä, tarpeeksi rakastava, tarpeeksi äidillinen, tarpeeksi… tarpeeksi! Minä en nauttinut äitiydestä ja vauva-arjesta heti. Kipu, haasteet ja vastoinkäymiset, uusi rooli ja riittämättömyyden tunne veivät osan siitä äitiyden ilosta pois. Poden siitä myös hieman huonoa omatuntoa, sillä tätä aikaa ei saa takaisin. Nyt vasta viime kuukaudet olen oikeasti nauttinut meidän arjesta suurelta osin, vaikka toki niitä kuoppia on tällekin tienpätkälle osunut. Nyt tosin tiedän, että ne ovat tosiaan vain niitä kuoppia. Eivät suuria rotkoja tai jyrkänteitä, vaikka ne siltä sillä hetkellä tuntuisivatkin.
Kaiken tänä vuonna tapahtuneen jälkeen nyt on hyvä ja olo on onnellinen. Otan innolla vastaan uuden vuoden ja uudet kujeet. Haluan toivottaa myös sulle ihanaa uutta vuotta 2019! Mikä oli paras juttu sun vuodessa? 🙂
Kynttilöistä, joululauluista ja läheisistä. Rauhasta, yhdessä olosta ja levosta.
Näistä koostuu meidän joulu tänäkin vuonna. Erityisen iloinen olen lumisesta maisemasta, se nimittäin tuo joulufiiliksen! On ihanaa, kun vuoteen on siunattu tällainen hetki levolle ja yhdessäololle. Mä aion möllöttää sohvalla miehen kainalossa, syödä olan takaa bataattilaatikkoa ja riisipuuroa, käydä tekemässä pari kiireetöntä reeniä, toivottavasti myös nukkua hetken sekä pelata lautapelejä porukalla!
Mistä sun joulu on tehty? Ihanaa ja rentouttavaa joulua! <3
Miten treenaaminen mahtuu kuvioihin, kun stressi on kova ja päätä puristaa? Monesti tuntuisi, että on helpompi vain hikoilla stressi ulos kunnon rääkin kautta. Kehon kannalta on kuitenkin fiksumpaa vaihtaa stressaavan ajanjakson ajaksi liikkuminen kevyempään ja huoltavampaan harjoitteluun. Miksi? Jatka lukemista!
Mitä on stressi?
Mietin pitkään, miten määrittelisin stressin. Ei muuten ole ihan pala kakkua! Tämän vuoksi käännyin itseäni viisaampien puoleen eli toisin sanoen googlasin mitä Terveyskirjasto aiheesta sanoo. Löysin sieltä tämän määritelmän, joka kiteyttää omat pohdintani täydellisesti:
”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Monet tutkijat uskovat, että miltei mikä tahansa myönteinen tai kielteinen muutos voi vaikuttaa yksilöön stressaavasti. Mikään ärsyke ei sinänsä stressaa, vaan reaktio riippuu paljon yksilön vastustus- ja sietokyvystä, erityisesti näkökulmista ja asenteista.”
Meillä on siis stressi, epätasapainotila haasteiden ja niihin sopeutumisen välillä. Se voidaan jakaa henkiseen ja fyysiseen stressiin. Henkisen stressin lähteitä voivat olla esimerkiksi suuri työkuorma, tiukat aikataulut, haasteet parisuhteessa tai muissa ihmissuhteissa, läheisten tai itsen sairastuminen, uusi työpaikka, naimisiin meneminen, lapsen saaminen, valmistuminen, gradu… Lista jatkuisi loputtomasti! Fyysistä stressiä puolestaan ovat esimerkiksi univaje, liian kova fyysinen harjoittelu tai liian vähäinen palautuminen ja liian vähäinen syöminen. Jako on kuitenkin käytännössä varsin keinotekoinen, sillä keho toimii kokonaisuutena – Mielen käänteet vaikuttavat kehoon esimerkiksi nostamalla sykettä ja kehon asennot voivat vaikuttaa mielialaan. Tämä kahtiajako on kuitenkin tärkeä seikka stressikuormituksen ymmärtämisen kannalta.
Huom! Stressi ei missään tapauksessa itsessään ole negatiivinen asia. Me tarvitsemme lyhytkestoista stressiä, jotta yltäisimme parhaaseen mahdolliseen suoritukseen sitä vaadittaessa. Stressi muuttuu haitalliseksi kun se jatkuu pitkään, eikä kierroksia lasketa missään vaiheessa. Tässä tekstissä en siis puhu yhden tentin tai yksittäisen tiukan työpäivän aiheuttamasta stressistä, vaan pidemmän aikavälin stressikuormituksesta.
Miksi ei kannata treenata kovaa stressaantuneena?
Stressitilanteessa kova fyysinen kuormitus vain lisää kehon kuormaa. Keho ei tiedä mikä sen kuormituksen lähde on, sille se on stressi kuin stressi.
Kuvitellaanpa, että stressikuorma on kuin vettä, jota kaadetaan ämpäriin. Ämpäri kuvastaa tässä ihmisen voimavaroja. Kun stressikuorma kasvaa ja kasvaa, ämpäri täyttyy pikkuhiljaa. Pienistä stressitekijöistä kasvaa pikkuhiljaa iso kuorma ja jossain välissä ämpäri läikkyy yli. Fyysisiä oireita liiallisesta stressikuormasta ovat henkiset oireet, kuten väsymys, ahdistus ja masentuneisuus, vaikeus tehdä päätöksiä ja muistaa asioita. Lisäksi voi ilmaantua univaikeuksia ja fyysisiä oireita, kuten sydämentykytystä, pahoinvointia, vatsakipua, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, hikoilua ja päänsärkyä. Jotta vältyttäisiin radikaaleimmilta oireilta, tulee kuormaa helpottaa jostain päästä. Henkisiin stressitekijöihin ei aina voi vaikuttaa, mutta omaa harjoitteluaan voi järkevöittää aina.
Palautuminen kovasta harjoittelusta on usein huonoa stressikuorman alaisena. Jos et palaudu harjoittelusta, et kehity. Tältäkin näkökulmalta katsottuna kovassa treenaamisessa ei ole mitään mieltä stressaantuneena. Mikäli tuntuu vaikealta tai ylitsepääsemättömältä pitää harjoittelusta taukoa viikko tai pari, kannattaa miettiä onko oma suhtautuminen treeniin täysin terveellä pohjalla. Omaa kehoaan ei ole mitään järkeä rääkätä enempää kun se kuitenkin on jo hälyytystilassa stressin vuoksi.
Mitä sitten voisi tehdä?
Liikunta tekee keholle valtavasti hyvää myös stressaantuneena, kunhan valitsee fiksun tavan liikkua. Se voi itseasiassa helpottaa stressin kokemusta! Itse suosisin enemmänkin liikettä kuin treeniä stressaavan ajanjakson aikana. Keho pysyy vetreämpänä ja mieli saa uutta energiaa hektisinäkin hetkinä!
Suositeltavaa on kevyt liike, kuten kävely, rauhallinen pyöräily, leppoisat joogamuodot, dynaaminen tai staattinen venyttely, arkiliikunta, vesijuoksu… Toisaalta myös hölkkäily voi sopia, jos juoksu on itselle tuttu laji ja tietää missä kuormittavan harjoituksen raja menee. Valitse sellainen liikuntamuoto, joka tuntuu kaikista kivoimmalta ja tuo hyvän fiiliksen!
Huoltavissa harjoitteissa kannattaa kiinnittää huomiota alueisiin, jotka monesti kiristyvät stressitilanteissa; Stressaantunut ihminen usein nostaa huomaamattaan hartiat korviin sekä jännittää vatsaa ja leukaperiä. Mikäli työkuorma on stressin syy, liittyy mukaan usein myös hieman etukumara asento ja paljon istumista. Tällöin niska-hartiaseutu, rintalihakset, purentalihakset, vatsan ja istumatyössä lonkankoukistaja kaipaavat huoltoa. Jumeihin täsmäapuna toimivat venyttely, rullailu sekä hieronta joko ammattilaisen tekemänä tai omatoimisesti esimerkiksi pallolla. Lisäksi apua voi olla erilaisista rentoutusharjoituksista, kuten jännitys-rentoutusmenetelmästä.
Usein myös hengitys muuttuu pinnallisemmaksi ja nopeammaksi stressitilanteissa. Tähän voi löytyä apua esimerkiksi edellä mainitusta joogasta tai venyttelystä, mutta myös erillisistä hengitysharjoituksista. Myös päätä kannattaa ehdottomasti huoltaa, jotta se jaksaa ottaa stressin vastaan. Esimerkiksi meditointi (tai ihan vain hengitysharjoitus, jos meditaatio aiheuttaa sulle jo sanana ärsytystä) auttaa laskemaan kierroksia ja keskittymään tähän hetkeen. Toisaalta säännöllinen meditointi myös tehostaa aivotyöskentelyä, joten se voi auttaa toimimaan tehokkaammin stressikuorman allakin!
Oma kokemukseni stressaantuneena harjoittelusta
Öhhh, miten niin onko mulla kokemusta tästä? Todellakin on. Jälleen saa huomata olleensa joskus tosi tyhmä. Ekan kerran överitreenasin lukiossa ylioppilaskirjoitusten aikaan, jolloin myös selkäni ensimmäisen kerran hajosi. Tämän jälkeen olen useita kertoja ajanut itseni loppuun treenin ja henkisen kuormituksen yhdistelmällä, ihan ylikuntoon asti. Hiki on ollut mulle terapeutti, eikä itselläni ole ollut muuta keinoa käsitellä stressin tuomia tuntemuksia. Nykyisin tiedän ja onneksi myös toteutan lempeämpiä keinoja stressin purkamiseksi: Kevyt liikunta, juttelu puolisolle, kirjoittaminen, lukeminen ja hengittely auttavat huomattavasti paremmin kuin kova treeni.
Hikijumppa voi tuntua sillä hetkellä hyvältä (ahh ne endorfiinit), mutta nopeammin pääsee stressittömämpään arkeen kiinni, kun malttaa oikeasti laskea kierroksia kunnolla.
Heitäppä kommentteihin sun parhaat vinkit stressitasojen laskemiseksi! Mikä toimii sulla? 🙂
Aamufiilistely on ollut mun juttu ihan tosi pitkään. Sellainen kahvin hidas nautiskelu, aamupala, sen asettelu ja rentoutuminen. Asennoituminen uuteen päivään. Olen edelleenkin sitä mieltä, että aamun kulku määrittelee varsin paljon tulevasta päivästä.
Pelkäsin jo hiukan etukäteen, että miten perheen pienin tulee vaikuttamaan tähän kuvioon. Miltä näyttääkään aamupala ja aamuhetki yli puolivuotiaan kanssa? Noh, edelleen juon kahvini hyvin hitaasti. Tosin lähinnä siksi, etten kerkeä ottaa kuin hörpyn, kunnes on taas noustava pelastamaan pieni palleroinen jumista pyykkitelineen alta tai estettävä häntä syömästä vaunujen renkaita.
Aamupala – päivän vaikein ateria
Melko usein aamujamme värittää kiireisyys – tai ainakin kiireen tuntu. Nousemme pikkuisen kanssa useimmiten kahdestaan, sillä isi jatkaa vielä hetken unia yöllisten nukutusrumbien jäljiltä. Neiti ei ole ollenkaan nälkäinen aamulla (toisin kuin äitinsä), joten aamupala on toisinaan hieman tahtojen taistelua. Voinette tässä maalailla päähänne mielikuvan, jossa erittäin nälkäinen äiti yrittää saada ei yhtään nälkäistä vauvaa syömään tai edes kiinnostumaan ruoasta sen verran, että saisi itse istua puuron ajaksi alas. Prosessia ovat hieman helpottaneet täytettävät smoothiepussit, jolloin pientä ei tarvitse syöttää lusikalla. Silti yhden ruokailukerran aikana pikkuneiti on useimmiten heittänyt kaiken tarjottavan lattialle, yrittänyt kiivetä alas syöttötuolista 200 kertaa ja lopuksi iskee kiukku, jolloin pitäisi päästä leikkimään heti.
Hyvinä aamuina saattaa löytyä aikaa vähän entisen kaltaisille aamuille. Tällöin bebé mutustaa tyytyväisenä smoothieta syöttötuolissaan katsellen kiinnostuneena, mitä se äiti laittaakaan puuron päälle. Voin oikeasti miettiä jotakin niinkin ”turhaa” kuin persimonien asettelua tai kahvimaidon vaahdottamista. Aamupala saa silloin kauniimman muodon. Samalla saatan ehkä saada napattua kuvan tai kaksi, jos olen oikein vikkelä.
Tilanne päätyy usein nimittäin aamun alusta huolimatta samaan skenarioon: Syön puuroa olohuoneen sohvalla ja välillä ponkaisen pystyyn viihdyttämään pientä. Kahvi haalenee kupissa ja pinnalle vaahdotettu maito lässähtää. En kuitenkaan enää haikaile samaa kiireettömyyttä jokaiseen aamuun. Tämä on yksi vaihe elämässäni. Tulee varmasti taas aika, jolloin ehdin halutessani taas nautiskella hitaasti aamupalan eri makuvivahteista, koostumuksista ja visuaalisesti kauneudesta. Jos aamu kerran määrittelee päivän, on senkin oltava meidän perheessä vauhdikas.
Aamupala koostui tänäkin aamuna kaurapuurosta, jonka seassa oli riisiproteiinijauhetta sekä mantelimaitoa. Päälle koristeeksi (ja mauksi) päätyi kotimaisia vadelmia, mustikoita ja karpaloita, makeaa persimonia, täyteläistä mantelivoita sekä pala extratummaa suklaata. Kahvin joukkoon lorahti kunnolla kauramaitoa. Vaikken saanutkaan istua rauhassa tätä syömässä, oli maku herkullinen <3
Voiko herkän vatsan omaava saada kasvisruokailun edes osaksi ruokaympyräänsä? Mielestäni voi, kunhan kasvisruokailu toteutetaan fiksusti ja maltilla. Kokosin alle muutaman pointin sekä yhden herkkureseptin!
”Valitse taistelusi”
Usein ”herkkävatsaisuus” johtuu niin kutsutusta ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS), jossa suolisto reagoi voimakkaammin suolistokaasujen tuottamaan suolen seinämän venytykseen. Olen IBS:stä ja siihen liittyvästä FODMAP-ruokavaliosta täällä.
Palkokasvit kuuluvat siis FODMAP-hiilihydraatteihin, samoin kuin monet kasvikset ja hedelmät. Kyse on tässäkin asiassa tasapainosta: Voi olla tietty määrä FODMAP-hiilihydraatteja, minkä vatsasi sietää. Päivän aikana kertyy pieniä määriä sieltä täältä ja toleranssin ylittyessä oireita ilmenee. Lisäksi toisille tietyt ruoat eivät sovi pienissäkään määrissä. Itselleni esimerkiksi valkosipuli on nykyisin tällainen paholainen.
Jos siis kasvisruoka tuottaa haasteita, ei samalle aterialle kannata ympätä isoa kasaa kaaleja, sipulia ja omenoita tai muita omaa masua kiusaavaa. Karsi toisin sanoen häiriötekijät sillä aikaa, kun testailet erilaisia kasviproteiineja.
Lisää määrää asteittain
Ihan mikä tahansa mitä et normaalisti syö ja kerralla lisäät määrän tappiin, tulee ärsyttämään suolistoa. Masu rakastaa rutiineja, joten uusi ruoka kannattaa ajaa sisään pikkuhiljaa. Mä ainakin teen tosi usein sen virheen, että teen supermegahyvää kasvisruokaa (humble brag) ja sitten syön sitä neljällä aterialla putkeen… Olisi siis fiksumpaa laittaa isommat annokset vegeruokaa vaikka pakkaseen tai syöttää puolisolle tai ystäville, sen sijaan että ylikuormittaa masunsa kerralla.
Aloita siis pienestä määrästä: Lisää vaikka kasviproteiinia eläinperäisen proteiinin kaveriksi yhdelle aterialle. Tästä voi sitten edetä kasvavalla määrällä kohti yhtä täysin vegeproteiinilla höystettyä ateriaa. Pikkuhiljaa saattaa huomata voivansa syödä vaikka kasvisaterian päivittäin!
Lempeää vatsalle
Totutteluvaiheessa voi kokeilla syödä pääosin kypsennettyä ruokaa, esimerkiksi patoja, uunikasviksia ja sosekeittoja. Kypsät kasvikset sulavat raakoja helpommin, joten masu voi keskittyä sille haasteellisempien palkokasvien sulattamiseen.
Ja ei, ei tarvitse ikuisesti elää linssisopalla, mutta totutteluvaiheessa kaikki lempeys omaa masua kohtaan kannattaa ottaa käyttöön.
Selvitä mikä sopii juuri sinulle
Usein unohtuu, että palkokasvien ja muiden vegeproteiinien välillä on eroja. Itselläni esimerkiksi kikherneet ovat tavallisesti sopineet hyvin, kun taas kidneypavut ja tofu ovat masun kauhistus! Kokeilemalla löytyy varmasti yksi tai kaksi sopivaa proteiininlähdettä, joilla voi sitten rikastuttaa omaa ruokavaliota.
Parhaiten usealle herkkävatsaiselle ovat käyneet erilaiset vegevalmisteet, sillä vastoin yleisiä ennakkoluuloja ruoan prosessointi usein tekee siitä usein helpommin sulavaa. Tämä siis edellyttäen, ettei kyseisissä tuotteissa ole muuta masun päälle käyvää! Näitä tuotteitahan nykyisin on moneen lähtöön: Härkis, nyhtökaura ja -herne, tempeh, kauramuru, soijatuotteet, kauratuotteet… Toiset taas kokevat parhaiten sopiviksi juuri perus linssit, pavut ja herneet. Paras siis kokeilla itse!
Ykkösjuttu omalle mahalleni on Quorn, joka ei ärsytä suolistoa ollenkaan! Se ei tosin ole täysin kasviperäinen, sillä se sisältää kananmunaa ja on siten toistaiseksi pois omista ruokailuistani. Myös nyhtöherne ja nyhtökaura ovat aiemmin olleet sopivia, samoin härkäpapurouhe. Soijatuotteista parhaiten itselleni sopivat soijarouhe sekä maustamaton soijarahka tai -jogurtti. Lisäksi herneproteiinirouhe on ollut helppo sulattaa!
Ihan jokapäiväisessä käytössä itselläni on Foodinin riisiproteiinijauhe joko maustamattomana tai vaniljan makuisena. Vatsalle lempeä keino saada lisää proteiinia aamu- ja välipaloille!
Kasvisruoka ei ole sama kuin palkokasvit
On hyvä muistaa myös, että kasviperäinen proteiini ei ole = palkokasvit. Myös täysjyväviljat, pähkinät ja siemenet sisältävät hyvin ruokavaliota täydentävää proteiinia. Viljoista voi pysytellä perinteisissä kaurassa, rukiissa, vehnässä, ohrassa ja riisissä tai kokeilla vaikka hirssiä, kvinoaa, tattaria, teffiä tai maissia. Viimeisinä mainitut sopivat usein herkkävatsaisille hyvin kauran lisäksi sekä käyvät myös gluteenittomaan ruokavalioon. Pähkinöissäkin on varaa mistä valita: Pekaani, parapähkinä, manteli, cashew, maapähkinä (joka ei oikeastaan ole pähkinä), pistaasi, hasselpähkinä, saksanpähkinä… Myös pähkinät voivat suurina määrinä sulaa huonosti tiiviin rakenteensa vuoksi, mutta tätä voi hieman helpottaa käsittelyllä!
Käsittele helpommin sulavaksi
Ruoan prosessointia voi tehdä myös itse! Esimerkiksi palkokasvien liottaminen ja keittäminen tavallista pidempään vähentää niissä esiintyvien FODMAP-hiilihydraattien määrää, jolloin herkkä suolisto säikähtää niistä hieman vähemmän. Mikäli käyttää valmiiksi keitettyjä papuja, herneitä tai linssejä, ne kannattaa huuhdella huolellisesti. Säilöntäliemeen nimittäin liukenee osa palkokasvin sisältämästä GOS-yhdisteestä, joka kuuluu edellä mainittuihin FODMAP-hiilihydraatteihin. Toisin sanoen, huuhtomalla voit ehkä saada palkokasvit sopimaan itsellesi paremmin!
Pähkinöistä ja siemenistä saa helpommin sulavia esimerkiksi liottamalla, paahtamalla ja soseuttamalla. Liotettuja pähkinöitä voi käyttää esimerkiksi tämän cashewmajoneesin valmistamiseen sekä raaka- tai tuorepuuroihin. Paahdettuja pähkinöitä voi hyvin lisäillä salaattien ja keittojen päälle, syödä sellaisenaan tai surauttaa pähkinävoiksi. Sitä paitsi ne maistuvat ihan vaarallisen hyviltä paahdettuna!
Pieru kuuluu elämään
Nostetaanpa kissa pöydälle: Ihminen tuottaa suolistokaasua normaalitilassaankin noin puolisen litraa päivässä. Hetkellisesti tämä kaasunmuodostus voi lisääntyä ja masu turpoilla enemmän. Tämä on normaalia ja kuuluu totutteluvaiheeseen. Ihan jokaista prööttiä tai vatsan pyöristymistä iltaa kohden ei kannata siis ylianalysoida. Jos sen sijaan tulee voimakasta vatsakipua tai ripulia, voi olla syytä lykätä kokeilua, pienentää annosta tai kokeilla toisenlaista kasviproteiinia.
Oletko valmis kokeilemaan? Seuraavaksi jakoon oppien mukaista reseptiä!
Tällä kertaa ajattelin kirjoitella teille myös reseptin, jolla valmistuu simppeli ja suht vatsaystävällinen kasvisruoka. Mikäli punajuuri ei kuulu lemppareihisi, voit vapaasti vaihtaa sen mihin tahansa paremmin maistuviin juureksiin. Tämän aterian ydin on erilaisissa mausteissa, jotka tekevät muuten hyvin perusraaka-aineista erityisen maittavia. Makeanpehmeät punajuuret, raikkaan inkiväärinen kvinoa ja mausteiset rapsakat kikherneet ovat herkullinen kombo!
Pilko punajuuret isoiksi lohkoiksi. Sekoita keskenään öljy, juokseva hunaja, suola, yrtit ja mustapippuri. Lorauta öljyseos punajuurten joukkoon ja sekoita huolellisesti. Paista 200-asteisessa uunissa kiertoilmalla 45-60min kunnes punajuuret ovat ihanan pehmoisia!
Inkiväärinen kvinoa
3dl kvinoaa
6dl vettä
peukalon pään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
puolikkaan sitruunan mehu
Huuhtele kvinoa huolellisesti kylmällä ja kuumalla vedellä siivilässä. Lisää kvinoa kiehuvaan veteen. Pilko sillä välin inkivääri hienoksi silpuksi. Lisää inkivääri ja sitruunamehu kvinoan joukkoon. Anna poreilla miedolla lämmöllä noin 20min tai kunnes kaikki neste on imeytynyt.
Taidan joka kerta näitä kuulumispostauksia kirjoittaessani olla sitä mieltä, että aika vain rientää eteenpäin. Tuntuu ihan kuin pikkupalleroinen olisi syntynyt pari viikkoa sitten, vaikka ollaan tässä perhe-elämää porskuteltu eteen päin jo seitsemän kuukauden ajan. Seitsemän?!
Ruokailu ja paino – Ylä- ja alamäkiä
Pikkuinen on sanan mukaisesti pieni ja siro, nyt jo onnellisesti takaisin omalla käyrällään. Painonnousun kanssa oli kiinteiden aloituksen aikaan melkoisia haasteita, eikä kuukaudessa tullut välttämättä grammaakaan lisää painoa. Sitähän pitäisi siis tulla noin puoli kiloa kuussa minimissään. Nyt kuitenkin paino pyörii taas siellä -2 ja -4 käyrän välimaastossa, mikä pikkumurulle on näyttänyt olevan luontaista. Pituuttakin tulee hitaasti, mutta varmasti!
Ruokia olemme saaneet hänelle lisättyä jo hurjan monta, ainakin verrattuna aikaisempaan tilanteeseen. Kesäkurpitsan lisäksi on löytynyt hirssi, rypsiöljy, mustikka, omena (ainakin itsetehtynä soseena), kalkkuna, broileri, riisi, maissi, vadelma, persimon, kurkku, palsternakka, avokado, banaani. Näistä saakin jo aika monipuolisesti koostettua ruokailuja. Pitkään meni ilman mitään reaktioita ruoasta, kunnes kokeilimme kananmunaa – Parin päivän sisällä nousi samanlaista ihottumaa, kuin ihan parin kuukauden ikäisenä oli. Lisäksi vauva alkoi kitistä enemmän, röyhtäillä isosti samalla vaikuttaen kipeältä sekä oksennella ruokailujen välillä. Jätetään siis ainakin hetkeksi munat syömättä!
Lisäksi olen itse saanut hiukan lisäiltyä omaan ruokavaliooni aiemmin poissuljettuja ruokia. Riisi on tuonut ison helpotuksen, sillä siitä saa varsin helposti ja nopeasti energiaa. Perunoita voi syödä ainakin silloin tällöin ilman ongelmia, samoin porkkanaa. Kauraa ehdin jo testailla tovin, mutta valitettavasti oma allergiani näyttäisi tämän välttämisjakson jälkeen taas aktivoituneen: Maha menee sekaisin ja nielua alkaa kutitella kauran syömisen jälkeen. Pitäydyn siis ainakin hetken vielä hirssi- ja riisipuurossa! Myös kvinoa on osoittautunut vatsakipua tuottavaksi, vaikka alkuun kieltäydyinkin sitä uskomasta.
Ja hei, mä oon juonut kahvia kohtuudella sekä syönyt vähän suklaata ja maapähkinävoita! Parhautta <3
Liikkuminen – Beibi ja äiti jumppaa
Kuukauden sisällä on tapahtunut ihan hirveästi. Pikkuneiti on oppinut sekä konttaamaan, nousemaan tukea vasten seisomaan sekä kävelemään tukea vasten. Hiukan ennen puolivuotispäivää hän oppi myös istumaan ilman tukea. Ihan tosi hurjaa! Meidän täytyy käyttää hänellä tuollaista hassua pehmokypärää, sillä vauva muksahtelee alas milloin mistäkin, eikä ihan jokaista kolhua ehdi millään estämään. Tunnen kyllä suurta ylpeyttä tuosta pikkuisesta, joka niin ahkerasti harjoittelee, epäonnistuu ja yrittää herkeämättä uudelleen. Hän haluaisi vain seistä, vaikka heti ekana aamulla! Onneksemme hän on nyt alkanut opetella seisomasta laskeutumista eli ehkä jatkossa on vähemmän kaatumisia tiedossa…
Minäkin olen päässyt varsin hyvin treenin makuun. Edelleen vasemman jalan ja selän kireydet hieman rajoittavat menoa, mutta eteenpäin liikutaan koko ajan! Erkauma on ottanut varsin hyvän hyppäyksen kiinni päin ja treenipainoissa on tapahtunut tasaista nousua. Välillä turhaudun isosti tähän prosessin hitauteen ja siihen, etten voi edelleenkään tehdä kaikkea mitä haluaisin. Silloin yritän muistuttaa itseäni siitä mistä lähdettiin; Järjettömästä hermosärystä, liikuntakyvyttömyydestä ja yli 5cm erkaumasta. Nykyisin arkiliikkuminen on täysin kivutonta, voin käydä viikottain salilla monta kertaa ja erkaumaakin on jäljellä alle 2cm navan kohdalla. Laittaa kyllä mielen kiitolliseksi ja asiat perspektiiviin. Sitä paitsi, liikkumisen suhteen pitää vain olla kärsivällinen: Eihän siitä ole kuin vasta 7kk, kun vauva putkahti mahastani ulos!
Myös yhdessä pikkuisen kanssa tulee liikettä harjoiteltua: Teen taukojumpaksi kyykkyjä vauva sylissä (hän tykkää hurjasti), tanssitaan, käydään pitkillä kävelyillä sekä spurttaillaan mäkiä. Tästä neidistä taitaa tulla samanlainen ikiliikkuja kuin äidistään!
Nukkuminen – Toivon pilkahduksia
Noh. Nukkuminen ei edelleenkään ole meidän vahvuus. Pieniä toivonpilkahduksia on näkynyt päivisin, sillä vauva on alkanut nukahdella rattaisiin todella helposti. Välillä hän on saattanut vetäistä jopa parin-kolmen tunnin unoset! Hänet on myös toisinaan saanut siirrettyä omaan sänkyyn tai rattaisiin nukkumaan, vaikka olisikin nukahtanut syliin. Totta kai edelleen on myös niitä päiviä, kun hän herää 10 minuutin kuluttua kiukkuamaan, mutta vähemmän kuin aiemmin.
Yöt ovatkin sitten ihan eri juttu. Jos mahdollista, olemme nukkuneet vielä aiempaa huonommin. Liikkumaan oppiminen, flunssa ja hampaat ovat aika unentappava yhdistelmä, jos multa kysytään. Vauva on heräillyt syömään tai pyörimään 45min-90min välein varmaan viimeisen kuukauden. Meillä oli jo suht hyvä jakso, jolloin nukuimme 3-5h pätkän alkuyöstä, mutta nyt se on muisto vain. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, että kyllä tämä tästä pian korjautuu. Aloitimme jo vähentämään yösyöttöjä, sillä pikkumurulla ei oikein aamupäivisin uppoa mikään kiinteä, kun hän syö öisin niin paljon. Nyt maistui aamupala oikein mainiosti! Kun siis päiviin saa lisää energiaa, niin eivätköhän ne yöheräilytkin sieltä vähene.
Yleinen fiilis?
Jos tätä olisi kysytty 2 kuukautta sitten, olisin saattanut vastata p*ska. Nyt alkaa pikkuhiljaa kuitenkin tuntua, että hei kyllä me handlataan tämä homma. Että kyllä se elämä sieltä kliseisesti voittaa ja me aletaan nukkua sekä syödä kuin ihmiset. Eihän tämän olotilan saavuttamiseen mennytkään kuin seitsemän kuukautta…
Kärsin vielä reilu kuukausi takaperin väsymyksestä (ylläri), ihmeellisestä reisien hapotuksesta, hengästymisestä, sydämen tykyttelyistä ja mielialan madaltumisesta. En uskonut sekuntiakaan, että olotila voisi johtua pelkästä väsymyksestä, vaan kävin mittauttamassa ferritiinin. Vaikkei se ollutkaan alle viitearvon, oirekuvan perusteella aloitettiin rautakuuri. Nyt vajaan 4 viikkoa sitä syöneenä olo on aivan toinen. Levottomat jalat vaivaavat vielä öisin ja ylämäessä hengästyttää, mutta mielialaoireet sekä sydämen tykyttelyt ovat poissa. Tämäkin ehkä selittänee, että olotila on ollut parempi ja vähemmän väsynyt viimeisen kuukauden aikana, vaikka olemme nukkuneetkin vähemmän.
Nyt kun on päässyt alkuun tässä äitihommassa, niin se alkaa pikkuhiljaa luistaa ja syntyy rutiineja. Lisäksi pystyy nauttimaan ihan eri tavalla ja voinkin ihan oikeasti sanoa nauttineeni viimeisestä parista viikosta kunnolla. Onhan se hieman vaikea myöntää, etten tosiaan nauttinut täysin rinnoin ensimmäisistä kuukausista. Meillä oli tosi vaikeaa. Haasteita on toki edelleen, mutta auttaa ihan tosi paljon, että pikkupalleroinen on nykyisin niin iloinen, meneväinen ja hassu tapaus! Päivisin hän jo viihtyy itsekseen leikkien hetken aikaa, jokeltelee hauskasti mämmämmämämää, näyttää kieltä ja viilettää pitkin asuntoa. Pienen kehitystä on niin ihana katsoa!
Mitä just sulle kuuluu? 🙂 Valaise mun arkea sun kuulumisilla!
…siinäpä vasta kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Tapoja on monia, mutta yhteinen seikka lienee, ettei se terveellisen ruoan valitseminen ole aina se helpoin ratkaisu. Kokosin alle muutaman pointin, jotka itse koen merkityksellisiksi hyvän olon ja jaksamisen kannalta vauva-arjen tiimellyksessä.
Terveellisesti syöminen = riittävästi ravintoa
Terveellinen ei ole sama asia kuin kevyt. Vauvan kanssa puuhailu voi olla varsin kuluttavaa hommaa, varsinkin jos imetys on mukana kuvioissa. Liian vähäinen tai kevyt syömimen johtaa usein siihen makeannälkään iltapäivällä tai viimeistään illalla. Iltahämärissä napsittu lohtusuklaalevy palkintona rankasta päivästä ei siis ole mitenkään yllättävä seuraus, vaan ennemminkin looginen jatkumo.
Syö siis tarpeeksi, että jaksat. Jos jää nälkä, ota lisää. Perinteinen lautasmalli toimii ihan fiksuna pohjana syömisille: neljännes proteiinipitoista ruokaa, neljännes täysjyväistä hiilihydraatinlähdettä ja puolet rehuja. Itse nappaan usein vielä jälkiruoaksi pikkunälkään hedelmän, joka vie kätevästi viimeisetkin makeanhimot.
Suunnittele, suunnittele, suunnittele
Ennakointi. Se lienee yksi ihan ykkösjuttu. Nälkä tulee varmasti jossain kohtaa ja silloin olisi parasta joko a) olla ruokaa valmiina kaapissa tai b) olla raaka-aineet ja selvät sävelet mitä kokataan. Jos nälän jo iskettyä rupeaa pohtimaan päivän menua, hakee ainekset huutavan lapsen kera kaupasta, sitten kokkaa ja sitten vasta syö, ehtii nälkä kasvaa valtavan suureksi. Valtavan suuri nälkä taas johtaa usein hallitsemattomaan syömiseen sekä energiapitoisen ruoan kaipuuseen. Itse huomaan suklaalevyn huutavan nimeäni.
Kannattaa siis omistaa hetki ruokien suunnittelulle. Olen sysisurkea preppaamaan ruokia mitenkään systemaattisesti, mutta yritän suosia joko nopeita reseptejä tai kokata hiukan enemmän kerralla. Kaikenlaiset padat, keitot, wokit, munakkaat ja salaatit ovat nopeita kyhätä kasaan vaikka sitten vasemmalla kädellä (heheh). Viikonloppuisin voi puolison avustuksella kokata suuren kattilallisen ruokaa, josta voi sitten pakastaa valmiita annoksia katastrofipäivien varalle. Kyllä, niitä päiviä on meillä kaikilla.
Jos on yhtään suunnitelmallisempi tapaus kuin minä, voi selkeän ruokalistan suunnittelu viikon ajalle olla hyvä idea: Maanantaina lohta ja perunamuussia, tiistaina ja keskiviikkona sosekeittoa, torstaina… ja niin edelleen. Tämän tyylisessä suunnitelmallisuudessa säästää paitsi aikaa ja rahaa, myös paljon ”mitä syötäisiin” pohdintaa sekä hermoja. Terveellinen ruokailu lähtee muutenkin ruokakaupasta: Kun jaksaa kaupassa keskittyä ja noukkia koriin mahdollisimman paljon kasviksia eri väreissä, päästään jo pitkälle.
Nopeita reseptejä arkeen voisivat olla esimerkiksi:
Kun aika on rajallista, täytyy ne omat rajalliset resurssit suunnata oikeasti merkityksellisiin asioihin. Sen sijaan, että hifisteltäisiin lisäravinteilla tai mietittäisiin grammamääriä, olisi järkevää panostaa kokonaiskuvaan. Panostus asioihin, jotka on helppo toteuttaa omassa arjessa, kantaa usein pisimmälle. Kun kumminkin syödään, niin voi siinä samalla pitää huolta ainakin kasviksista ja veden juonnista. Voi keksiä vaikka muistisäännön, jossa aina juodaan lasi vettä, kun kuljetaan keittiön ohi. Kasvikset voivat olla vaikka sitten porkkanaa, kurkkua, paprikaa ja tomaattia pilkottuna lautasen reunalle. Ei kannata ajatella liian monimutkaisesti, vaan pysyä perusasioissa.
Tee terveellisen valinnan tekeminen mahdollisimman helpoksi
Ehkä tärkein vinkki kaikista! Terveellisistä vaihtoehdoista ei hirveästi ole hyötyä siellä kaapin perällä tai kaupan vihannestiskiin jätettynä. Tee siis terveellisen ruoan valitsemisesta mahdollisimman helppoa: Oikaise pakastekasviksilla, valmiiksi pilkotuilla juureksilla tai salaattipusseilla. Valmistele etukäteen suuret määrät kasviksia, proteiininlähteitä ja lisää kylkeen aterialle leipää, kvinoaa, pastaa, riisinuudelia, juureksia tai riisiä. Älä osta vierasvaraherkkuja kaappiin odottelemaan iltapäivän väsymystä ja itsekurin pettämistä; Vauvaa katsomaan tulevat vieraat osaavat varmasti arvostaa myös freesimpää hedelmistä ja pähkinöistä koostuvaa kahvipöytää! Täytä kaapit sen sijaan terveellisellä ja värikkäällä ruoalla, koska sitä mitä on kaapissa, tulee myös syötyä. Terveysherkut, kuten vaikka nämä laku-suklaapallot, voivat toimia hyvänä lisänä, jos liiallinen herkuttelu on haaste.
Taklaa väsymys
Väsymyksestä ei vauva-arjessa välttämättä ihan heti pääse, mutta uni kannattaa priorisoida mahdollisimman korkealle. Väsyneenä tekee nimittäin usein huonompia valintoja ja elimistö himoitsee nopeita hiilihydraatteja sekä rasvaa. Hallitse väsymystä esimerkiksi päiväunilla, ulkoilulla valoisaan aikaan, lepäämällä mahdollisimman paljon, vähentämällä kofeiinipitoisia juomia (jotta lepo oikeasti virkistää), menemällä aikaisemmin nukkumaan ja neuvottelemalla puolison kanssa vauvayövuorojen hoidosta.
Terveellinen syöminen tavaksi
Olisin itse varmasti syönyt paljon yksipuolisemmin ja tehnyt ei niin hyviä valintoja, jos terveellinen syöminen ei olisi jo syvälle juurtunut tapa. Tavan muodostuminen ottaa aikaa, joten olethan itsellesi armollinen vauva-arjen pyörityksessä? Aina ei välttämättä voi tehdä täydellistä valintaa ja välillä menee suoraan sanottuna p*rseelleen, mutta se on ok! Seuraavalla aterialla voi taas aloittaa puhtaalta pöydältä.
Todellista luksusta on välillä kävellä valmiiseen pöytään joko ravintolassa tai isovanhempien luona. Mun lemppareita on buffetit, koska samalla rahalla saa paljon enemmän syötävää 😀 Oliko postauksessa sinulle uusia näkökulmia aiheeseen? Kerro toki sun lempparivinkit kiireiseen (vauva)arkeen meille muillekin!
Ps. Karoliina Candy on the Run -blogista kirjoitti juuri eilen tästä samasta aiheesta: Kyseinen teksti kannattaa ehdottomasti myös lukea, pääset siihen tästä !
