Itsensä hyväksyvä ihminen säteilee ulospäin. En sano, etteikö epävarma ihminen olisi upea myös, mutta vasta kun on sinut itsensä kanssa pääsee puhkeamaan kunnolla kukkaan. Sain toiveen kirjoittaa omia ajatuksiani muihin vertailusta sekä itsensä kritisoinnista. Tästä postauksesta löydät siis omaa pohdintaani itsensä hyväksymisestä, itsekriittisyydestä sekä vertailusta erityisesti sosiaalisessa mediassa. En uskalla väittää näiden niksien toimivan kaikilla, mutta itse olen saanut oheisista ajatuksista apua.

Vertailu, naisten helmasynti

Jossain määrin uskon vertailun olevan normi: Kautta aikojen on verrattu keskenään uusia lypsyhameita, pellolta saatua satoa ja lehmien tuottamaa maitomäärää. Vertailu muuttuu haasteeksi, jos sitoo ihmisarvonsa vertailun lopputulokseen ja kokee huonommuutta. Vertailu on loputon suo. Aina löytää jostain maailman kolkasta jonkun, joka tekee asiat paremmin, jolla on kiiltävämmät hiukset, paremmat jutut ja suurempi kyykkytulos. Sosiaalinen media mahdollistaa tämän vertailun paremmin kuin koskaan ennen.

En ole tämän suhteen mikään edelläkävijä, vaan itselläkin tulee vertailtua välillä itseä toisiin. Kenelläpä ei? Ongelmaksi se siis muodostunee, kun vertailu tuottaa enemmänkin henkistä pahoinvointia kuin motivaatiota. Olen itse kokenut somen siivoamisen ja naistenlehtien välttämisen hyväksi tavaksi vähentää vertailua. Jos joku tyyppi somessa tuo minulle pahaa oloa, klikkaan itseni pois hänen seuraajalistoiltaan. Jos naistenlehtien joka lehdessä vaihtelevat kehoihanteet, ravinto-ohjeet, treenivinkit ja henkilöhaastattelut saavat minut murehtimaan omaa kehoa ja toimintatapoja, voi ne jättää lukematta. Kaikkea infotulvaa ei tietenkään voi sulkea pois, mutta voi valikoida minkä osan ottaa ajatuksiinsa.

Faktahan on se, että lehdissä ja sosiaalisessa mediassa kuten instagramissa kuvat ovat usein vahvasti käsiteltyjä. Harva haluaa tulla taltioiduksi kuviin silmäpusseissa, tukka hapsottaen ja selluliitit pyllyssä loistaen. Se ei silti tarkoita, etteikö näitä ”virheitä” koskaan olisi kyseisillä tyypeillä havaittavissa. Me ollaan ihmisiä kaikki ja inhimillinen ominaisuus on myös yrittää tuoda itsestään parhaat puolet esiin: Silotellaan pintaa meikillä, valitaan edustavat vaatteet, käännetään parempi poski kameraan, valkataan kuvista paras julkaistavaksi ja hiukan vielä kohennetaan ilmettä kuvankäsittelyllä. Tämä on ihan perusjuttuja varsinkin jos somella tienaa elantonsa. Tästä taustalla olevasta prosessista harvemmin kerrotaan kuvien yhteydessä, joten ei mikään ihme, että meillä tavallisilla tyypeillä välillä meinaa realismi unohtua kiiltokuvat silmissä kiiluen.

Itsekritiikki. Tässä minäkin kompastelen ajoittain, erityisesti omaa kehoani koskevissa asioissa. Olen joskus ollut sitä mieltä, ettei minusta löydy mitään hyvää, ei edes korvannipukan vertaa. Tämä kuulostaa jälkikäteen ajateltuna niin kamalalta, että ihan itkettää. On silti välillä tosi vaikea uskoa siihen, että olisi riittävän hyvä (koska perfektionistina voi aina parantaa). Yleensä sen mun liiallisen kritisoinnin huomaa ensimmäisenä oma mies, sitten vasta minä. Sisäinen puhe saattaa jatkua sisälläni pitkään, ennen kuin se on niin voimakasta, että näkyy jopa ulos asti. Olen toisinaan ihan todella julma ja armoton itselleni, enkä koskaan toista ihmistä tuomitsisi tai arvostelisi kuten itseäni. Olen itseni pahin arvostelija enkä usko olevani ainoa.

Vertailusta ja kritiikistä itsearvostukseen

Ei varmasti ole olemassa one size fits all -ratkaisua.  Mä itse koitan kehittyä ihan ekana näiden kriittisten ajatusten tunnistamisessa: Ei oikein voi vaikuttaa sisäiseen puheeseen, jota ei tunnista. Kun tunnistaa itsekriittiset ajatusmallit, voi ne kyseenalaistaa: Onko todella näin vai onko se taas itsekriittisyys joka puhuu? Sanoisinko näin puolisolleni tai parhaalle ystävälleni? Lopulta vaaditaan kuitenkin toimintaa, sillä pelkkä ajatuksissa pyöriminen ei riitä. Miten voisin kannustaa ja rohkaista itseäni kritiikin sijaan?

Itseä auttaa hirveästi ajatus, että kukaan muu ei ole minä. Tällöin kenenkään muun tavoitteet tai tavat toimia eivät istu täydellisesti minun arkeeni. Minä olen minä, sinä olet sinä ja se on meidän vahvuutemme: Olemme erilaisia. Toki inspiroitua voi toisten tavoista ja toimista, mutta suoraan toisen elämää ei kannata yrittää jäljitellä.

Erilaisuudessa piilee vahvuus. Jokaisella on ne omat uniikit parhaat puolensa ja yksi askel itselläni vertailun selättämisessä on ollut niiden omien hyvien puolien tunnistaminen ja tunnustaminen. Mulla on mennyt ihan tosi monta vuotta, että olen uskaltanut sanoa olevani hyvä jossain. Eiväthän muut ajattele, että olen itsekäs ja omahyväinen? On toisaalta ollut aika terapeuttista keksiä itsestään positiivisia asioita. Aluksi voi tuntua, ettei niitä vaan millään löydy. Silloin voi hyvin pyytää itselle läheisiltä ja turvallisilta ihmisiltä apua; Heillä on varmasti pitkä lista asioita, joissa sinä loistat ja olet hyvä! Siinä kohtaa täytyy olla myös valmis hyväksymään ne kehut tai ainakin antaa mahdollisuus. Mitä jos tuo toinen onkin oikeassa ja nuo todella ovat ominaisuuksiani? Onko mahdollista, että oma näkemykseni onkin vääristynyt?

Voiko some jopa auttaa?

Puhun tietysti vain omasta kokemuksestani, mutta osittain sosiaalinen media on myös auttanut minua olemaan vähemmän itsekriittinen ja oma itseni. Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta antakaahan kun selitän: Mitä enemmän olen ollut oma itseni ja antanut persoonastani someen, sitä enemmän olen saanut vastakaikua ja vertaistukea.

En olisi koskaan uskonut puhuvani videolle Youtubeen tai avautuvani instastoryyn. En meinannut aluksi uskaltaa edes laittaa itsestäni kuvia blogiin tai muuallekaan someen. Mun yksi isoimmista haasteista on ollut yritys olla joku täydellinen superihminen – eikä sellaisia ihan oikeasti ole olemassa. Kun olen uhmannut tätä tarvettani olla täydellinen ja tehnyt itsestäni haavoittuvamman, on minut palkittu uusilla ihanilla samanhenkisillä tyypeillä sekä hyvillä ja merkityksellisillä keskusteluilla. Tämä on entisestään kannustanut jakamaan omia haasteitani ja toisaalta positiivisen palautteen myötä vahvistanut ajatusta, että itsessäni on myös hyvää.

On siis osittain somen ansiota, että uskallan nykyisin hassutella sekä olla oma epätäydellinen itseni myös muussa elämässä. Sosiaalisen median pohjalle ei tietenkään voi rakentaa itsearvostustaan (se työ täytyy tehdä ihan itse omassa päässä), mutta olen itse äärimmäisen kiitollinen niistä tyypeistä siellä ruudun takana, jotka ovat osaltaan auttaneet minua eteenpäin.

Haastan sinut – Kehu itseäsi!

Kiitos upeasta postausideasta, teki itsellekin äärimmäisen hyvää pohtia tätä! Nyt haluaisinkin ottaa loppuu pienen itsekehuketjun: Jaa muutama asia, joissa olet hyvä tai mistä tykkäät itsessäsi! Mä aloitan ja te toivottavasti jatkatte, etten vaikuta ihan tyhmältä…

Mielestäni osaan hyvin kirjoittaa ja välittää tunnetiloja sekä ajatuksia tekstin välityksellä. Tykkään mun vallattomista kiharoista sekä vihreistä silmistä. Olen hyvä kuuntelija ja varsin empaattinen tyyppi. Nyt kun uskallan enemmän ilmaista itseäni, olen aika hauska enkä ota itseäni niin vakavasti.

Oma tyyli paras tyyli. Olet kaikkein puoleensa vetävin, luontevin ja mielenkiintoisin versio itsestäsi, kun olet juuri oma itsesi <3 Nyt on sun vuoro, laita omakehu haisemaan!