Aamuhetki – Kuningattaren tuorepuuro

Joskus on vaan luksusta herätä tietäen, että aamupala odottaa keittiössä valmiina. Varsinkin, kun kyseessä on herkullinen ja kaunis aamiainen. Tämä ihanuus on vielä kivempaa ilman, että toisen täytyy nousta sitä aamupalaa etukäteen laittamaan, vaan herkuttelemaan voi istahtaa yhdessä!

Tuorepuuro

Tämä purkkiin pakattu tuorepuuro helpottaa älyttömästi kiireisiä aamuja olit sitten opiskelija, työssäkäyvä tai kotiäiti. Ja kyllä, kotiäideillä on myös kiireisiä aamuja – kiire tosin muodostuu vauvan syöttämisestä, vaipanvaihdosta ja nukuttamisesta. En tiedä onko tämä teille tuttu skenario, mutta täällä ainakin arkea: Nyt ois se oma hetki, saa laittaa ja syödä aamupalaa, niin boooom eikös se vauva olekin hereillä pirteänä kuin kofeiinipärinöissä oleva peipponen. Silloin on erittäin kätevää, että on jääkaapissa se tuorepuuropurnukka, jonka voi lusikoida napaan vaikka yhdellä kädellä.

Vaikka resepti onkin yksinkertainen, nopea valmistaa ja hyvin nopea myös syödä, ei se ole herkullisuudesta tippaakaan pois! Miehen ensimmäinen reaktio oli ilahtunut maiskahdus täähän maistuu ihan risifrutilta! Totta, enpä tullut ajatelleeksi! Yhdistelmä kermaisen täyteläistä tuorepuuroa sekä maukasta marjahilloa tuo tosiaan mukanaan risifruttimaisen vivahteen. Marjavalikoima mukailee perinteistä kuningatarhilloa eli tämä vitamiinipommi sisältää mansikkaa, mustikkaa ja vadelmaa. Lisäksi mukana on kuitu- ja omegapitoisia chiasiemeniä tuomassa hilloon hieman rakennetta. Tämä herkku siis yhdistää tasapainoisen ravintoainejakauman herkulliseen makuun eli kyse on jo aamupalojen aatelista!

Tuorepuuro

Tuorepuuro

Kuningattaren tuorepuuro (2lle)

2dl kaurahiutaleita
250g soijarahkaa
2dl kookosmaitoa
½tl vaniljatangon siemeniä
mansikoita, mustikoita, vadelmia ( noin 500g)
noin 0,5 dl chiasiemeniä

Tarjoiluun tuoreita mansikoita ja minttua tai sitruunamelissaa

Sekoita keskenään soijarahka, kookosmaito, kaurahiutaleet ja vaniljatangonsiemenet. Törkkää jääkaappiin.

Valmista chiahillo: Kuumenna marjat ja tilkka vettä kattilassa. Anna kiehahtaa ja lisää joukkoon chiasiemenet huolellisesti sekoitellen. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin. Annos on isohko eli tästä riittää hilloa useaan herkkupuuroon! Lisää chiahillosta voit lukea tästä linkistä!

Kokoa purkkiin kerroksittain tuorepuuroa ja chiahilloa. Koristele tuoreilla mansikoilla ja yrteillä. Nauti kiireettömästi tai kiireessä, kotona tai matkalla.

Tuorepuuro

Tuorepuuro
Itse tein tuorepuuron ja hillon illalla, mutta kokosin purnukan vasta aamulla. Varsinkin jos haluaa visuaalisesti nätin annoksen, kannattaa se toteuttaa näin. Jos arvostaa enemmän tuota kiireaamun helpotusta, voi sekä puuron että hillon lykätä illalla valmiiksi purkkiin. Mikään ei tosiaan estä syömästä tätä ihan tavalliselta lautaselta, herkulliselta se maistuu varmasti silloinkin!

Maistuis varmaan sullekin? 😉

Lissää tuorepuuroa:
Tuorepuuron palikkamalli – Miten valmistaa taatusti herkullista tuorepuuroa?

Synnytys – Miten lapsemme saapui maailmaan?

Seuraava tarina sisältää jonkin verran tuskaa, verta, hikeä ja kyyneleitä pitkään tekstiin nidottuna. Jos siis olet näille asioille superherkkis tai sulla on kiire niin kannattaa ehkä jättää lukeminen väliin!

Tämä on tarina siitä, miten minusta ihan konkreettisesti tuli äiti: Miten lapsemme saapui maailmaan. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmiemme mukaisesti (koskapa menisi), mutta lopputulos oli mitä parhain. Olisi tosi hienoa kirjoittaa, miten synnytys alkoi spontaanisti, eteni nopeasti, kivunlievityksiä ei tarvittu ja vauvan voinnista ei ollut huolta. En valitettavasti voi mitään näistä omalla kohdallani sanoa todeksi. Aloitetaan siis ihan alusta, päivästä lasketun ajan jälkeen.

Synnytys – käynnistys, kipua ja huolta vauvasta

Kuten ehkä muistatkin, kärsin loppuraskaudessa hirvittävistä hermosäryistä. Tämän vuoksi minulle oli sovittu lasketun ajan jälkeiselle päivälle käynnistyskonsultaatio, josta oli määrä ensin soitella hoitajalle sairaalaan. Aamulla tilanne näytti siltä, ettei sovittua konsultaatiota voitaisikaan pitää, sillä sairaalassa oli liian täyttä. Romahdin, sillä en sietänyt ajatusta enää yhdestäkään päivästä sen kivun kanssa. Kuultuaan epätoivoni hoitaja lupasi soittaa uudelleen ja kertoa mikäli heiltä löytyisi tilaa myöhemmin.

Odotin soittoa kuin kuuta nousevaa – säpsähdin puhelimen soidessa ja sydän löi kurkussa. Voit lähteä tulemaan tänne. Ne olivat parhaat sanat vähään aikaan.

Olimme sairaalassa varttia vaille kahdelta. Lääkärin konsultoinnin jälkeen synnytys päädyttiin käynnistämään ballongilla selän tilanteen vuoksi. Normaalisti ballongin kanssa lähdetään vielä odottelemaan tilanteen edistymistä (= kohdunkaulan avautumista) kotiin, mutta lääkäri katsoi tapauksessani parhaaksi jäädä sairaalaan seurantaan. Hän nimittäin jo mietti selän leikkaamista asap.

Jo noin tunnin kuluttua ballongin laittamisesta supistukset alkoivat olla todella napakoita ja liikkuminen teki kipeää. Tässä vaiheessa pärjäsin vielä hienosti ilman kivunlievityksiä. Hengittelin syvään ja Niklas puristi akupainantapistettä peukalon ja etusormen välissä. Kätilö tuli tavalliseen tapaan laittamaan vauvan sydänäänten seurantaa varten piuhoja ja käyriä vatsalleni. Sykkeissä ei vikaa ja supistuksia tulee, mainiota!

Supistukset voimistuivat entisestään, mutta tilanne eteni avautumisen suhteen todella hitaasti. Ennen ballongin irtoamista ei kuitenkaan voitu tehdä kalvojen puhkaisua tai muitakaan toimenpiteitä, joten se oli pelkkää odotuspeliä siis. Illalla yhdeksän aikoihin kipu oli jo sitä luokkaa, että koin tarvitsevani kivunlievitystä. Sain käyttöön TENS-laitteen, joka antaa pieniä sähköshokkeja alaselkään. Laite oli todella hyvä ja sain hieman rentouduttua – ainakin hetkeksi.

Tässä välillä oli nimittäin huolestuttu vauvan sykkeistä. Ensin ne olivat jatkuvasti korkealla. Pian sykkeet putosivatkin liian matalalle jokaisella supistuksella, onneksi sitten nousten aina takaisin normaalitasolle supistuksen jälkeen. Lääkäri kuitenkin kielsi varmuuden vuoksi syömisen ja ohjeisti varautumaan sektion mahdollisuuteen. Sain juotavaksi jotain hirmuisen makeaa rypäle-marja-omenamehua, jotta olisi edes hieman energiaa koneessa koitosta varten. Synnytys vastaa rankkuudeltaan maratonia ja siltä se todella tuntuikin.

Synnytys eteni edelleen todella hitaasti. Kahdelta yöllä ballongi oli edelleen paikoillaan ja kipu niin kovaa, että jännitin jokaista lihasta tauotta. Tärisin kivusta ihan holtittomasti ja tilanteesta oli lepo kaukana. Keskustelimme hoitajan kanssa kivunlievityksestä ja päädyimme oksikodoni+rauhoittava komboon unen saamiseksi. Jos olet joskus saanut oksikodonia, tiedät varmasti miten hassunhauska olo siitä tulee. Minäkin olin hieman hihitellyt itsekseni ja kertonut miten haluan ennemmin katsella asioita kuin nukkua. Niklas kävi siinä sitten silittelemässä päätä ja suostuttelemassa minut unille. Nukuin lähes pari tuntia tässä välissä, kunnes ennen neljää huoneeseen hyökkäsi lauma ihmisiä. Vauvan sydänäänet olivat jälleen laskeneet ja vatsalla oleva käyrä ei oikein meinannut saada signaalia. Lääkäri päätyi asentamaan vauvan päähän sykemittarin ja mittaamaan laktaattiarvot. Samassa rytäkässä ballongikin irrotettiin, kalvot puhkaistiin ja lapsivedet menivät.

synnytys

Synnytyksen pelottavimmat hetket

Kalvojen puhkaisun jälkeen supistusten tuottama kipu nousi ihan uudelle tasolle. En oikeastaan muista tapahtumien kulusta paljoakaan ja hukkasin ajantajuni. Muistan huudon, itkun ja oksentamisen.  En edes muista missä kohtaa alettiin keskustella kipupiikeistä ja puudutteista tai kuka niitä ehdotti. Muistan kuitenkin, että itkin isoon ääneen, kun TENS-laite, ainoa kivunlievitykseni, piti ottaa pois epiduraalikatetrin laittoa varten. Minua pelotti valtavasti se selkärankaani menevä neula, piikkikammoinen kun olen. Pelkäsin, etten pysty olemaan paikallani, sillä tärisin kivusta. Asiaa ei yhtään helpottanut hieman nuiva anestesialääkäri, joka isoon ääneen selosti jokaisen neulan liikkeen. Hyh. Tämä oli ehdottomasti kamalin ja traumaattisin osa synnytystä.

Sain ensin spinaalin ja sen jälkeen katetri jätettiin paikalleen epiduraalitilaan. Synnytystä oli taustalla noin 16-17 tuntia tässä kohtaa. Kipu helpotti minuuteissa ja kropan valtasi pistelevä tunnottomuus. Join vettä ja mehua odotellen jatkoa. Spinaali vie kivun ihanasti pois, mutta kestää vain noin tunnin. Kipu alkoikin siis hiipiä takaisin entistä repivämpänä. En edelleenkään oikein tiedä ajankulusta tuossa vaiheessa, mutta sain jossain kohtaa annoksen epiduraalia. Vauvan laktaattiarvoja mitattiin edelleen ja ne näyttivät kohoavan pikkuhiljaa. Myös hänen päässään olevassa sykeanturissa oli jotakin häikkää eikä se saanut enää sykekäyrää piirrettyä näkyviin.

Huoli vauvan voinnista oli ihan hurjan suuri. Jossain kohtaa tuntui, että haluan vain luovuttaa: Että sama se kai on mennä sektioon kuitenkin, kun vauvan laktaattiarvot kohoavat – Ne kun kertovat hapenpuutteesta. Tiesin lääkäreiden kuitenkin tarkkailevan tilannetta kokoajan, joten sektiopäätös tulisi sieltä jos olisi tullakseen.

En muista missä kohtaa tämä tapahtui, mutta huone oli ihan täynnä ihmisiä. Ainakin seitsemän hoitajaa/lääkäriä/kätilöä ja minulla ei ollut aavistustakaan mitä tapahtuu. Lääkäri yritti repiä vauvan päässä kiinni olevia sykeantureita irti samalla kuin hoitajat virittelivät minulle tippaan jotain, säätivät vatsalla olevia antureita ja juttelivat keskenään. Vauvan laktaatit alkoivat olla hälyyttävän ylhäällä ja sykkeet alhaalla. Pian alkaisi tulla kiire syntyä tähän maailmaan.

Yllättävä käänne synnytyksen kulussa

Epiduraalin teho alkoi vedellä viimeisiään ja kipu yltyi yltymistään. Kätilö oli ensin sitä mieltä, ettei uutta annosta anneta vielä vaan odotellaan hetki. Edellisen kerran kun hän tarkisti kohdunkaulan tilanteen, oli se avautunut noin 5-6cm. Kuitenkin kun hän näki sen kivun määrän, päätti hän antaa uuden epiduraalin. Onneksi antoi, sillä hetken päästä olisi saattanut olla jo liian myöhäistä.

Tilanteessa tapahtui nimittäin odottamaton käänne: Ensin niin hitaasti edennyt synnytys alkoi edetä ja vauhdilla. Noin 15-20 minuutissa kohdunkaula avautui täysin ja vauva lähti laskeutumaan alaspäin. Tunsin, kuinka vauva oikein hulahti alas ja painoi lantionpohjaa. Seuraavan kerran kätilön tilannetta tarkastaessa hän vain totesi näkevänsä jo hiukset ja että täähän syntyy pian. Noissa samaisissa hiuksissa oli se sykeanturi (tai oikeastaan kaksi) kiinni juuttuneena.

Yhtäkkiä oli aika ponnistaa. Olin tässä kohtaa jo äärettömän väsynyt, mutta toisaalta myös todella helpottunut. En hetkeäkään enää epäillyt, etteikö lapsi syntyisi alateitse. Kätilö ohjeisti jämptisti ottamaan kylkimakuulla polvitaipeen takaa kiinni, keskittämään voimansa ja pinnistämään kunnolla. En juuri tuntenut supistuksia hyvin ajoitetun epiduraalin takia, mutta pystyin katsomaan näytöltä milloin supistaa ja milloin pitää ponnistaa. Jossain se kaikki treeni kai näkyy, sillä meidän pieni palleroinen syntyi lopulta 12 minuutin ponnistamisen tuloksena klo 13.01. Tämä lyhyt ponnistusvaihe oli helpoin ja kivuttomin osa koko 22 tunnin synnytysrupeamassa.

Meidän vauvamme ei huutanut syntyessään. Hän vain tarkkaili ympäristöään silmät suurina. Onneksi pienen herättelyn jälkeen hän päästi ensimmäisen parkaisunsa – kaikki hyvin! Hapenpuute näkyi pienenä velttoutena, mutta tämä korjautui onneksi varsin nopeasti. Myöhemmin sain kuulla, että vauvan laktaattiarvot olivat lopussa nousseet reilusti. Jos synnytys ei siis olisikaan edennyt lopussa noin nopeasti, olisi hätäsektio ollut ainoa vaihtoehto.

synnytys

Ajatuksiani synnytyksestä jälkikäteen – kohtasivatko odotukset ja todellisuus?

Synnytys ei ollut sellainen kuin olin ajatellut. Oikeastaan ainoat asiat, jotka menivät kaavailemani mukaan olivat a) vauva syntyi alateitse ja b) käytin TENS-laitetta kivunlievitykseen niin kauan kuin pystyin. Haaveilin siitä, että voisin mahdollisimman pitkään mennä ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja voisin liikkeen avulla lievittää kipua. Käynnistyksen tuottamat kivut olivat kuitenkin sitä luokkaa, etten siihen pystynyt – eikä olisi tarvinnutkaan. Lääkkeiden tuoman rentoutumisen ja hetken kivuttomuuden ansiosta synnytys todennäköisesti eteni niinkuin eteni: Avautuminen ja vauvan laskeutuminen on vaikeampaa, jos jännittää kivuissaan jokaista mahdollista lihasta.

Edelleenkin synnytys herättää minussa varsin voimakkaita ja ristiriitaisiakin tuntemuksia. Toisaalta avautumisvaihe oli ihan yhtä tuskaa alusta loppuun, mutta nopea ponnistusvaihe pelasti paljon. En usko, että mieleeni jäänyt kuva synnytyksestä olisi näinkään positiivinen ilman ponnistusvaiheen helppoutta. Selvisin urakasta vain muutamalla tikillä, mikä osittain selittyy varmasti paitsi ponnistuksen nopeudella, myös vauvamme pienellä koolla.

Vaikkei kokemus ollut millään tavalla miellyttävä, tekisin silti kaiken uudelleen tuon pienen palleroisen vuoksi. Ennemmin synnyttäisin vaikka kolme päivää putkeen, kuin ottaisin nuo synnytystä edeltäneet hermokivut takaisin! Synnytyskipu oli voimakkaampaa ja kovin erilaista, kuin olin ajatellut. Sitä oli kuitenkin helpompi kestää, sillä se loppuu jossain vaiheessa ja vauva syntyy. Kuten kätilö taisikin todeta, ei sinne kukaan ole vielä sisään jäänyt!

synnytys

Ihan mahtavaa, jos jaksoit lukea koko stoorin! Siitä tuli hieman pitkä, vaikka paljon jäi vielä sanomatta. Kuvat ovat hieman kakkaa laatua, koska hirveästi ei tullut kuvattua ja nekin vähäiset puhelimella. Omakohtaisia kokemuksia tai ajatuksia aiheesta saa ehdottomasti jakaa, kuulisin mielelläni!

Aiheesta on tulossa vielä lisää postauksia muun muassa isin näkökulmasta tarkasteltuna sekä synnytyksestä palautumisen kannalta. Niitä odotellessa voi käydä lukaisemassa ajatuksiani synnytyksestä raskauden loppuvaiheilta!

Raskausviikko 35 – Sekalaisia tunteita, kilpavarustelua ja mietteitä tulevasta

Perhepiknikillä – Yksi kirsikkapuu ja kesän eka jätski

piknik

Kävimme eilen Hanamin kunniaksi Roihuvuoren kirsikkapuistossa tavoitteenamme lähinnä nähdä vaaleanpunaisena kukkivat puut. Valitettavasti kukat olivat ehtineet jo tipahtaa puista eikä vaaleanpunaisesta kukkamerestä ollut tietoakaan. Olisin niin halunnut ottaa kuvia Geisha-suklaamainoksen hengessä! Yhden pienen valkoisen ja kukkivan kirsikkapuun tosin löysimme kuvaa varten.

Vaikkei vaaleanpunaisuutta ympäröivästä maisemasta löytynytkään, oli tunnelma välillämme melko hattarainen. Vietimme yhdessä ensimmäistä perhepiknikkiämme: Makoilimme vierekkäin auringossa (vauva tottakai varjossa), söimme salaattia ja hurjan hyvää hieman sulanutta jäätelöä sekä kävelimme rauhassa katsellen paikkoja. Aurinko lämmitti ihanasti farkkutakin selkämystä ja paljaita sääriä. Ei edes ehtinyt kauheasti harmittaa meidän huono ajoituksemme, sillä kaunista japanilaistyylisessä puistossa oli jokatapauksessa, vaikkemme kukinta-aikaan osuneetkaan paikalle.

Ihana kiireettömyys

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan musta tuntui, että nyt ei ole mihinkään kiire. Vaikkei vauvan kanssa aikatauluja juuri ole muutenkaan, on helposti läsnä sellainen jatkuva kiireen tunne: Jos en nyt äkkiä tee tätä hommaa, se jää tekemättä. Havahduin evässalaattia popsiessani siihen miten hirmuisella tahdilla yritin vetää ruokaa kitusiini. Pureskelu, nielaisu, pureskelu, nielaisu. Välillä taisin nielaista jotain puremattakin. Samalla tavalla taisi toimia mieskin, sillä hyvä kun ehti yhden suullisen jätskiä syödä, oli toinen jo lähestymässä ammollaan olevaa kitaa.  Kun hoksasimme tämän ja pohdimme hieman toimintamme syytä, rauhoittui fiiliskin paljon. Ei ole kiire, ihanaa!

Olen todennut, että on ihan supertärkeää mennä ja tehdä asioita myös vauvan kanssa. Ainakin itselleni. Jos ei vauvaa ota mukaan, voi sitten rauhassa elellä yksinään neljän seinän sisällä ekat kuukaudet. Mun päälle on tehnyt niin hyvää käydä välillä kahvittelemassa, kaupoilla ja nyt tuolla piknikillä. Vauva ei ole mikään este, tosin suunnittelua se vaunujen kanssa liikuskelu hieman vaatii. Meidän muru ei aina oikein viihdy yksinään vaunuissa vaan hänellä on tarve olla sylissä ja katsella maailmaa. Tämän kun yhdistää siihen, että beibi on nälkäinen vähän joka toinen hetki, on tiedossa hieman kanssamatkustajien hermoja raastavaa huutoa sekä suunnittelemattomia imetystaukoja milloin missäkin. Kiitos kärsivällisyydestänne ja anteeksi.

piknik

Kuitenkin kokonaisuudessaan reissu meni hyvin – ja sen jälkeen oli taas entistä mukavampi palata kotiin! Alan ehkä löytää jonkinlaista touchia tähän kotiäititouhuun. Mitähän kivaa keksisin ensi viikolle?

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä onkaan? Saa vinkata tännekin päin! Ja hei kokeilkaa tuota piparminttu-suklaajädeä. Se on taivaallista!

Arjen pikaruokaa – mausteinen Quornwokki (G, M)

Näin lapsiperhearjen keskellä ruoanlaitto muuttaa hieman muotoaan. Kokkailulle ei ole samalla tavalla enää aikaa, eikä oikeastaan energiaakaan. Ruokailuvälit venyvät helposti, jos käsillä ei ole jotakin nopeasti valmistuvaa. Kiusaus välipalatyyppiseen syömiseen ja valmisruokiin kasvaa varsin suureksi. Vaihtoehtona on siis olla nälkäinen ja kiukkuinen tai syödä vähän mitä sattuu eteen ilmestymään. Ei hyvä, jos aikoo säilyä pidemmän päälle terveenä ja hyvinvoivana!

Olen varma, etten ole tämän haasteen edessä yksin. On kiireen aiheuttaja sitten vaativa työ, perhearki, hektinen opiskelijaelämä tai näiden kolmen kombo, on tarve nopeille ja terveellisille resepteille. Sen vuoksi ajattelin aloittaa uuden blogisarjan nimeltä Arjen pikaruokaa.

Arkiruoka

Arjen pikaruokaa -reseptit sisältävät reilusti makuja ja annoskoot eivät ole luokkaa kaksi parsaa ristissä. Ruokaa tulee ainakin parin aterian edestä kahdelle henkilölle. Resepteissä ei laiminlyödä proteiinia, hiilihydraattia eikä rasvaa ja ne sisältävät riittävästi energiaa vauhdikkaankin arjen ylläpitämiseksi.

Arjen pikaruokaa -reseptisarjassa mennään sieltä missä aita on nopein ylittää, kuitenkaan liikaa terveellisyydestä tinkimättä.

Ensimmäisenä reseptinä jaan teille eilen kokkailemani herkullisen Quornwokin ohjeen. Makua haetaan chilin lisäksi valkosipulista, inkivääristä ja soijakastikkeesta. Kasvisten suhteen hiukan oikaistaan ja napataan pakkasesta valmis wokkivihannessekoitus. Riisinuudelitkin kypsyvät minuuteissa. Resepti on nopeudessaan vailla vertaa – Tämä pikaruoka valmistuu vartissa pannulta pöytään!

Arkiruoka

Quornwokki riisinuudeleilla

(4-5 annosta)
2pss Quorn-paloja (pakaste)
2 chiliä
1 valkosipulin kynsi
Rypsiöljyä
Iso kourallinen cashewpähkinöitä
Iso purkillinen ananasta (+500g)
2 isoa lorausta soijakastiketta 
1tl inkivääriä jauhettuna

Riisinuudeleita
Wok-vihanneksia (pakaste)

Kuumenna pannulla suht reilusti öljyä. Lisää pilkottu chili ja valkosipuli. Kuullota hetki, jotta maut pääsevät valloilleen!  Lisää chilin ja valkosipulin joukkoon Quorn-kuutiot. Jos haluat nopeuttaa kypsymistä, voi kuutiot ottaa sulamaan pöydälle ennen valmistusta. Kun Quorn on sulanut, lisää pannulle murskatut pähkinät, ananas ja soijakastike. Ripottele päälle inkivääri ja hämmennä sekaisin. Samalla voit heittää wokkikasvikset erilliselle pannulle kypsymään ja keittää veden riisinuudeleita varten. Lisää riisinuudelit kuumuuden kestävään astiaan ja kaada kuuma vesi päälle.
Kasaa lautaselle riisinuudelit, kasvikset ja mausteiset Quornit. Syö hyvällä ruokahalulla ja huolellisesti pureskellen mahdollisesta kiireestä huolimatta!

Arkiruoka

Minkälaisille arjen pikaruokaresepteille sinulla olisi kysyntää? Ainakin muutama vegepainotteinen resepti on tuloillaan niiden basickanojen lisäksi! 🙂

Lissää arkiruokaa:
VEGAANINEN AVOKADOPASTA – terveellinen ja nopea arkiruoka
Arkiruokaa: Itämaisia makuelämyksiä
Nopeaa kasvisruokaa – Härkispallerot & bataattimuussi

Nyt olen äiti – Äitienpäivä ja ajatuksia äitiydestä

Eilen vietin ihka ensimmäistä äitienpäivääni äidin roolissa. Perinteiseen tapaan aamupala tarjoiltiin minulle sänkyyn valkovuokkokimpun kera. Johan se aamupala maistuikin parhaalta vähään aikaan! Lisäksi minua lahjottiin lempparikukillani, kalloilla ja orkideoilla. Sain myös vapauden ”tehdä mitä vaan”, koska on äitienpäivä. Päädyin sohvan nurkkaan virkkaamaan samalla kun mies siivosi kämppää kuntoon. Puolen päivän jälkeen saimme nimittäin vieraiksemme miehen siskon perheineen.

Yhdessä ihastelimme nukkuvaa (ja toisinaan kiljuvaa) vauvaa, söimme maailman herkullisinta bataatti-linssicurrya ja kävimme ulkona nauttimassa auringosta. Muut kävelivät ja minä heiluin pyörällä mukana matkassa. Keli oli maailman kaunein!

Loppuilta menikin vauvan nojatuolina, sillä tällä hetkellä syli tuntuu olevan ainoa paikka, jossa hän viihtyy. Sain siinä rauhassa pohdiskella ja jäsennellä ajatuksiani kuluneesta päivästä sekä äitiydestä ylipäänsä.

äiti

Nyt olen äiti – Ajatuksia äitiydestä

Tuntui samalla upealta ja samalla erittäin epätodelliselta olla nyt äiti. Kaikki se odotus on nyt takana päin ja meidän pieni vauvamme on täällä.

Vaikka raskaus kestääkin sen yhdeksän kuukautta, en silti koe valmistautuneeni tarpeeksi äidin rooliin. Tämä ehkä johtuu siitä, että ajattelen päässäni Äitien olevan ikään kuin oma lajinsa – ihan erilaisia kuin minä. Äidit ovat vastuuntuntoisia, hyviä elämänhallinnassa ja multitäskingissä, laittavat lapsensa tarpeet edelle ja ehkä myös muuttuvat ihmisinä.

Äitiys varmasti kasvattaa enemmän, kuin mikään muu kokemus maailmassa. En silti halua hukata itseäni tämän kasvamisen myötä. Persoona toki muuttuu iän karttuessa muutenkin, mutta vanhemmuus tuo siihen vielä uusia sävyjä. Tällä hetkellä olen paikoitellen hieman hukassa, sillä asiat joista todella elämässäni nautin eivät juuri nyt ole mahdollisia. Minkälainen ihminen olen, jos en voi tehdä itselleni mielekkäitä asioita ja olen ”vain” äiti?

Mikä on äidin tehtävä? Tähän on varmasti miljoona oikeaa vastausta, mutta itse kiteyttäisin sen näin: Äidin tehtävä on olla tukena ja turvana, opettaa lapselle tästä maailmasta ja ohjata eteenpäin elämän polulla. Pitää huolta ja rakastaa. Rohkaista lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi ja kannustaa tavoittelemaan sitä mistä haaveilee. Tällaisen mallin olen saanut itse kotoa ja haluan sitä viedä eteenpäin myös omalle lapselleni.

Äitiys vaatii paljon, mutta samalla se myös antaa. Ihan huomaamattaan sitä saa itse kaikenlaisia hienoja ominaisuuksia. Kärsivällisyys, suunnitelmallisuus ja laskelmointikyky kasvavat äidiksi tulemisen myötä. Äitinä katselee maailmaa enemmän lapsen silmin, näkee paitsi vaarat ja pelot, myös elämän hienoudet. Ymmärrys muita, varsinkin vanhempia kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti. Jos kaikki kohtelisivat muita ja itseään samalla lempeydellä kuin äiti lastaan, voisi maailma olla erilainen paikka.

Mietin paljon sitä, osaanko olla oikeanlainen äiti. Mitä enemmän pohdin, sitä vakuuttuneempi olen kuitenkin siitä, että tapoja olla hyvä äiti on ihan just niin monta kuin on äitejäkin. Että kasvan omalaisekseni äidiksi yhdessä lapseni kanssa. En ehkä ole se perinteisen pullantuoksuinen mama, sillä kaipaan kovasti omaa aikaa, töiden tekemistä ja liikkumista. Toisaalta onko sillä niin väliä? Jos saan tehdä niitä itselleni merkityksellisiä asioita (joihin äitiys toki myös lukeutuu), olen parempi äiti niinä vauvan kanssa vietettyinä hetkinä.

äiti

Nyt saa heittää ilmoille omia ajatuksia ja muistoja äitiydestä! Lukisin mielelläni teidänkin pohdintaanne aiheesta 🙂

Lissää perhejuttuja!
Ystävänpäiväspesiaali – 10 faktaa parisuhteestamme
Raskauden puoliväli – fiilikset, yllätykset ja kuulumiset

Miksi huonoja tapoja on niin vaikea muuttaa? 4 vinkkiä parempaan muutokseen

Varmaan jokainen meistä on joskus yrittänyt muuttaa jotakin negatiiviseksi kokemaansa tapaa, mutta päätynyt lopulta takaisin aloituspisteeseen. Itse ainakin yritin noin 1001 kertaa vähentää kahvinjuontia vain huomatakseni, että hupsis taas meni pannullinen. Onneksi raskaus hoiti tämän vieroituksen puolestani, sillä muuten olisin edelleen tämän(kin) tapani orja.

Jokaisella nämä muutosta kaipaavat tavat ja niiden haitallisuuden kokemus ovat omanlaisiaan. Joku voi kokea iltaisin telkkarin katselun tai puhelimen selaamisen huonona tapanaan, koska se vaikuttaa negatiivisesti hänen yöuniinsa. Toinen taas kokee kyseiset aktiviteetit äärimmäisen rentouttavana toimintana ja nukahtaa sänkyyn kuin uppotukki.

Ihan ekana täytyy tietysti tunnistaa se oma huono tapa, jonka haluaisi muuttaa. Se harvemmin on kovin vaikeaa, sillä jokaisella on useimmiten ”se yksi pahe”. Voisi hyvin myös pohtia, onko tätä tapaa tarpeen muuttaa? Kai ihmisellä pahe jos toinenkin saa olla; Jos irtokarkit ovat se sun lempparijuttu maailmassa ja niitä menee sitten kerralla paljon, niin so be it. Tapa vaatii muutosta siinä kohtaa kun a) itse koet sen ongelmaksi b) siitä on sinulle merkittävää terveydellistä haittaa. En edes aloita tuosta mun entisestä kahvinkulutuksestani…

tapa

Tapa – miksi sen muuttaminen on niin vaikeaa?

Usein tapojen muuttamisen tiellä on muutama kompastuskivi, joihin koko muutos saattaa kosahtaa ennen kuin alkoikaan. Kun nämä seikat ottaa huomioon jo alussa, on tavan muuttaminen todennäköisesti huomattavasti helpompaa!

-Tunnista uskomukset tapojen taustalla – Ihmisillä on todella monia itselleenkin tunnistamattomia uskomuksia, jotka huomaamattamme ohjaavat ajatuksiamme ja toimintaamme. Tavan muuttamiseen kietoutunut uskomus voi koskea esimerkiksi tupakointia: Tupakoinnin lopettaminen on todella vaikeaa, tulee kamalat vieroitusoireet. En sitä paitsi koskaan ole tavannut ketään tupakoinnin onnistuneesti lopettanutta. Jos lähtötilanteessa ajatusmalli on tämä, ei siitä kovin pitkälle usein ponnisteta. Minkälaisia uskomuksia löydät itseltäsi, jotka voisivat haastaa tavanmuutosprosessiasi?

-Keskity lisäämään positiivista negatiivisen vähentämisen sijaan. Virheellisesti usein keskitytään karsimaan negatiivista, jolloin mielesi kuulee lähinnä ”en saa tehdä sitä” tai ”en saa syödä tätä”. Haluaisitko sinä tällaisesta jatkuvan tilanteen, pysyvän tavan? Ei se mitään, en minäkään. Kyse on siis tavoitteen asettelusta: Sen sijaan, että päätät en syö herkkuja voit muotoilla tavoitteen muotoon keskityn säännölliseen ateriarytmiin. Silloin saat lisää positiivista arkeesi, etkä vain vie jotain pois.

-Varaudu etukäteen. Muutokset ja sattumukset elämässä otettava huomioon jo tapamuutosta suunnitellessa. Jos tapahtuu X niin teen Y. Jos unohdan sen välipalan kotiin, käyn lounastauolla pikaisesti kaupassa. Jos yöunet jäävät vähiin, paikkaan tilannetta päikkäreillä. Jos liikunnalle ei näytä olevan aikaa, jään bussista aiemmalla pysäkillä ja kävelen portaat. Kun huomioit mahdolliset skenarioit jo etukäteen, kantaa tapojen muutos todennäköisemmin sen prässin läpi, jota elämäksikin kutsutaan. Siten olet varautunut tulevaan, eikä sormi mene suuhun yllättävässäkään tilanteessa.

-Anna tavan muuttamiselle aikaa. Tässä yksi täysin hypoteettinen (krhhmm) esimerkikki arjesta. Kun pieni (ihana!) vauva tulee taloon, voivat vanhempien tavat kauniisti sanottuna hieman levahtaa käsiin. Vaikka on jo vuosia harjannut hampaat aamuin illoin, meinaa tämäkin hyvä tapa unohtua elämänmullistuksen keskellä. Mietihän nyt tilannetta; Olet vuosia jankannut päähäsi hampaiden harjausta, mutta uuden tilanteen tullen se unohtuu.  Kuinka kauan oletkaan harjoittanut terveellisempiä elämäntapoja? Menee aikaa ennen kuin valinnat tulevat selkärangasta. Kun elämään tuodaan iso kasa uutta opeteltavaa, on suuri riski, että vanhatkin tavat alkavat rakoilla. Ota siis ihan rauhassa aikaa uuden tavan opetteluun, jotta ne olemassa olevat tavat pysyvät perässä!

tapa

Onko sinulla ”huonoa” tapaa, jonka haluaisit muuttaa? Mitä konkreettista voisit tehdä sen eteen jo tänään? 🙂

Lissää lukemista tavoista!

Perusta kuntoon – Mikä on sinun hyvinvointitapasi nro 1?
Tavoista ja tottumuksesta
Hyvinvointia huhtikuuhun – Uuden tavan opettelun ABC ja helppo keino tavoitteen seurantaan!

Herkuttelua arkeen – Porkkanakakkupuuro (G, M)

Juuri kun pääsin sanomasta, etten enää raasta kesäkurpitsaa puuroon, raastin sinne porkkanaa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään niukistelupuuro vaan aikamoinen herkku! Tämä puuro nimittäin maistuu porkkanakakulta tai vähintäänkin porkkanakakkutaikinalta.

Puuron salaisuus piilee porkkanan lisäksi makua tuovissa mausteissa – inkiväärissä, kanelissa, kardemummassa ja ripauksessa suolaa. Niissä ihan samaisissa kuin kippaisit mukaan herkulliseen porkkanakakkuun.

Avain pehmeääkin pehmeämpään koostumukseen löytyy mukaan vatkatuista kananmunista. Voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta maistuu taivaalliselta. Kananmuna kypsyy sekoitellessa ja tuo mukanaan taikinamaisen rakenteen. Munattomat ihmiset (tää kuulosti niin paljon paremmalta mun päässä) voivat korvata kananmunat esimerkiksi hyvänmakuisella proteiinijauheella ja ripauksella psylliumia!

Kuten mun reseptit yleensäkin, on resepti luontaisesti vähemmän makea. That’s the way I like it! Makeanhimotukseen voi kuitenkin mainiosti lisäillä mukaan esimerkiksi hunajaa, superkypsää banskua tai taateleita.

Valmiina syömään? Vain muutama minuutti, niin tämä lautasellinen voi olla sun edessä!

Porkkanakakkupuuro

Porkkanakakkupuuro

1,5dl kaurahiutaleita
2 pientä porkkanaa
2dl kauramaitoa
2-3dl vettä
½tl kanelia, kardemummaa ja inkivääriä
ripaus suolaa
2 kananmunaa

Tarjoiluun maapähkinävoita ja marjoja

Mittaa kattilaan vesi ja kauramaito. Heitä sekaan kaurahiutaleet, raastettu porkkana ja mausteet. Keittele puuro jähmeäksi. Lisää tämän jälkeen joukkoon kananmunat reilusti vatkaten, kunnes kananmuna näyttää kypsyneeltä ja puuron koostumus taikinaiselta. Nauti esimerkiksi maapähkinävoin ja marjojen kanssa!

Ootko sä kokeillut kakkupuuroa ennen? Jos sulla on joku lemppari herkkupuuroresepti tai spesiaalit puuron päälliset, niin heitähän ihmeessä jakoon! 🙂

Lissee puuroa!

Tuorepuuron palikkamalli – Miten valmistaa taatusti herkullista tuorepuuroa?
Arkiaamuista luksusta: Mustikkapiirakkapuuro
Palauttava punttipuuro

Paino hyvinvoinnin mittarina: Annatko vaa’an määrittää päivän fiiliksen?

On ihan tavallinen päivä. Olo on kiva ja tuntuu hyvältä omassa kropassa. Päätät hypätä vaa’alle. Mitä?! Plus 2kg? Olit niin varma, että paino olisi pudonnut tai edes samoissa lukemissa. Harmittaa. Hyvä fiilis on tiessään ja tilalle astuu morkkis sekä olisi pitänyt kieltäytyä siitä mummon leipomasta pullasta -ajatusketju. Pitäiskö alkaa taas laihduttaa?

Mitä ihmettä juuri tapahtui? Annoit painon, ulkoisen tekijän, määrittää mielialasi. Kaikki oli vallan hyvin, ennen kuin painolukema rävähti silmillesi vaa’an näytöltä. Mikään ei kuitenkaan konkreettisesti muuttunut noiden muutamien sekuntien aikana. Ainoastaan jokin mielessäsi muuttui. Paino on sinänsä kelju hyvinvoinnin mittari, että se saattaa ihan normaalilla vaihtelullaankin saada sinut voimaan huonommin – erityisesti henkisesti.

Paino ahdistaa todella monia naisia. Sen nousuihin ja laskuihin reagoidaan kuin kyse olisi vähintäänkin sijoitusrahaston kurssien romahtamisesta tai räjähdysmäisestä kasvusta – tietenkin kääntäen verrannollisesti. Sen alhaisemman painolukeman vuoksi ollaan usein valmiita laihduttamaan mitä kyseenalaisimmilla keinoilla ja rääkkäämään sekä kehoa että mieltä. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa naisista ajattelee ja järkeilee myös olevansa ihan sopivan kokoisia ja kelpaavansa sellaisena kuin ovat. Painosta ja kehonkuvasta ovat kirjoittaneet muun muassa ihanat Iida, Annika ja Eve.

Itsellenikin paino on menneisyydessä ollut jotenkin hurjan merkityksellinen juttu. Syömishäiriön myötä painon tarkkailu eteni ihan obsessiivisiin mittoihin ja muistan itkeneeni puolen kilon painonnousua. Raskausaikana seurasin jännityksellä omia fiiliksiäni painonnousun suhteen. Huijasin pahasti, jos väittäisin, ettei painonnousu hetkauttanut minua mihinkään tällä kertaa: Tuntuihan se pahalta, mutta osasin järkeillä tilanteen sitä vaativan. On kuitenkin hämmentävää, miten jopa raskaana oleville luodaan paineita mahdollisimman pienistä raskauskiloista ja niiden pudottamisesta pikavauhtiin. Nyt synnytyksen jälkeen on ihan vapauttavaa, etten edes tiedä tämän hetken painoani. Ja ensimmäistä kertaa ei oikeastaan edes kiinnosta.

Tänään Syömishäiriöliitto SYLI:n Älä laihduta – päivänä ajattelin sanoa muutaman sanasen painosta ja sen suhteesta hyvinvointiin.

paino

Paino hyvinvoinnin mittarina

Miksi ihmeessä painoa sitten käytetään hyvinvoinnin mittarina? Tottakai sillä on jotakin merkitystä terveyden kannalta: On aika aukottomasti osoitettu, että sairauksien riski kasvaa ylipainon kasvaessa. Kuitenkin tulee huomioida, että kyseessä on riskin kasvu. Ei siis suora yhteys, jonka mukaan yksioikoisesti ylipaino = sairaus. Ylipainoinen voi olla terveempi kuin normaalipainoinen tai hoikka, mikäli hänellä on terveemmät elämäntavat.

Vastatakseni kysymykseeni: Painoa käytetään mittarina terveys-sairaus-riskiakselilla, koska se on helppo, edullinen ja nopea tapa arvioida tilannetta. Tästä kuitenkin voi syntyä vaikka minkälaisia virhetulkintoja. Olemme varmaan kaikki kuulleet esimerkin, jossa urheilullista nuorta naista tai miestä kehotetaan laihduttamaan, koska BMI on yli 25? Lihasmassa on rasvamassaa tiheämpää, jolloin runsaasti lihasta omaavan henkilön paino on korkeampi kuin vähemmän lihaksikkaan henkilön. Tai mitä väliä edes mistä se viimeinen kilo koostuu: Eikö tuntuisikin jotenkin nurinkuriselta ajatella, että heti kun paino nousee tietyn pisteen yli, muuttuisimme jotenkin sairaiksi tai epäterveiksi?

Kuten olen kirjoitellut aiemmin, painoon vaikuttaa todella moni tekijä eikä se ole stabiili suure. Se heittelee jatkuvasti elämäntapojen puitteissa suuntaan tai toiseen. Painon äkillisen nousun syistä voit lukea täältä. Kun ymmärtää painon heittelyn syitä paremmin, on se myös helpompi hyväksyä: Jos kyseessä on kerran muuttuva tekijä, miksi annan sen vaikuttaa niinkin voimakkaasti hyvinvointiini?

paino

Miten sinä voit?

Seuraavaksi aion jatkaa kliseellä, mutta se nyt vain sattuu olemaan totta. Paino on vain numero.  Oma kokemuksesi hyvinvoinnista on paljon tärkeämpää kuin yksikään luku. Hyvinvointia voi kokea ihan missä tahansa painossa, muodossa tai koossa. Huomaisitko ilman vaakaa painosi muuttuneen hieman? Hyvin todennäköisesti et.

Jos kerran paino ei ole hyvä hyvinvoinnin ja terveyden mittari, mikä olisi? Hyvinvointia on käsitteenä hankala arvioida, sillä se on niin voimakkaasti sidottu yksilön kokemukseen. Vain sinä voit määrittää milloin juuri sinulla on hyvä olla. On paljon muitakin keinoja arvioida hyvinvointia kuin paino. Itse näkisin ennemmin mielekkääksi arvioida hyvinvointia lisäävien tapojen toteutumista arjessa kuin yhtä yksittäistä lukuarvoa. Lisäksi havainnointia voi kohdistaa omaan mieleen ja ajatuksiin: Mitä ajatuksesi kertovat hyvinvoinnistasi?

Hyvinvoinnin tsekkauslista

• Syötkö päivittäin värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja vähintään 500g?
• Juotko 2l vettä päivässä?
• Nukutko 7-9h yössä?
• Liikutko jollakin tavalla (treeni, hyötyliikunta) vähintään 60min/10 000 askelta päivässä?
• Koetko päivittäin tai lähes päivittäin arkesi ja työsi/opiskelusi mielekkääksi?
• Onko mielialasi pääsääntöisesti positiivisen puoleinen?
• Puhutko itsellesi kannustavasti ja rohkaisevasti?
• Oletko arjessa pääsääntöisesti energinen ja jaksat hyvin?

Oheisia kysymyksiä pohtimalla voit arvioida hyvinvointisi tilaa. Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole luoda paineita tai olettaa näiden tekijöiden olevan kaikilla samanlaisia. On vain todennäköisempää olla hyvinvoiva, jos vastaa näihin kysymyksiin kyllä. On kuitenkin myös ihan mahdollista kokea huonoa oloa näistä huolimatta ja silloin kannattaakin jutella asiasta joko ystävälle tai ammattilaiselle.

paino

Oletko sinä huomannut painon vaikuttavan mielialaasi positiivisesti tai negatiivisesti?

”Kansainvälisen Älä laihduta -päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Toivomme, että edes yhtenä päivänä vuodessa jokainen voi ja saa hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on. – Ei ole olemassa yhtä oikeaa kehonmuotoa ylitse muiden.

Älä laihduta -päivänä keskustellaan hyvinvoinnista ja terveydestä, joiden lähtökohtana ja päämääränä ei ole laihtuminen. Älä laihduta -päivä viestii, että ihminen voi elää terveellisesti ja olla terve koosta riippumatta. Älä laihduta -päivänä julistetaan painorauha.” Syömishäiriöliitto SYLI.

Hän on täällä! Vauva tuli taloon

Viimein viime tiistaina pitkä odotuksemme palkittiin ja pikkuruinen palleroisemme syntyi. Tänään vauva on jo kuusi päivää vanha. Näihin päiviin on mahtunut jos jonkinmoista tuntemusta äärilaidoista toiseen; Onnea, helpotusta, hämmennystä, ahdistusta, huolta, pelkoa ja ylitsevuotavaa rakkautta. Vaikka olenkin tällainen herkkistyyppi, yllätyin itsekin tunteiden heilahtelusta ja voimakkuudesta.

Synnytyksestä ajattelin kirjoitella vielä ihan erikseen myöhemmin, sillä olihan se kaikessa rankkuudessaan ja pelottavuudessaan upea tapahtuma. Kaikki ei omalla kohdallani mennyt ihan nappiin, joskin lopputulos oli se toivottu eli onnistunut alatiesynnytys ja ihana terve tyttövauva. Ei sitä turhaan verrata maratonin juoksemiseen! Vaikka synnytys ei itsessään olisikaan ihanaa, on syntymä aina suuri ja ihana ihme <3

Vauva

On erittäin vaikea edes yrittää kuvailla kaikkea tapahtunutta sanoilla ja kuvilla. Yleensä osaan aika hyvin jäsennellä ajatukseni ruotuun ja syöttää ne tekstin muotoon – Nyt kuitenkin pääni on täynnä mitä erilaisimpia ajatuksia ja tunteita iloisessa sekamelskassa. Samaan aikaan olen niin täynnä rakkautta pikkutyyppiä kohtaan, mutta samalla myös huolehdin jokaisesta hengenvedosta ja naarmusta.

Törmäsin sattumalta runoon, joka kuvaili meidän perheemme fiiliksiä erittäin osuvasti. Koska en itse tällä hetkellä osaa sanoittaa tuntemuksiani, annan runon tehdä sen puolestani!

Runo vauvalle

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Katsomme salaisuutta,
vuoteessa uinuvaa.

Kaikki on aivan toisin,
kuin koskaan ollut on.
Kuinka sen kuvata voisin?
Ilo on pohjaton.

Silmille auenneille,
taivaita avautuu.
Unista kertova meille,
kerran on suppusuu.

Kaikki on ihmettä uutta,
kaikki on valoisaa.
Ilomme valtavuutta,
kuka voi aavistaa?

Runo täältä!

Vauva

Sama koti, ihan toisenlainen arki

Arki on täynnä uuden opettelua ja oivalluksia. Tämä on tietysti erittäin palkitsevaa, mutta myös melkoisen uuvuttavaa. Vauva ei osaa puhua ja hyvin vähän ilmaisee itseään muutenkaan. Hän on kuitenkin täysin riippuvainen minusta. Mistä tiedän mitä hän tarvitsee? Osaanko minä? Tällaista se varmaan on olla tuore äiti.

Tällä hetkellä päiviemme kulun määrittelee vauva. Hän sanelee vuorokausirytmin, öiset heräämiset, ruokailuajat sekä vaipanvaihtohetket. Se tuntuu tällä hetkellä erittäin ihanalta! Vauvan nukkuessa olemme lähinnä levänneet, laittaneet ruokaa sekä suunnitelleet tulevan arjen kiemuroita. Itse yritän myös sovittaa mukaan selkä- ja lantionpohjajumppaa, jotta pääsisin joskus pois kotinurkistakin!

Olen muuten tällä hetkellä lähinnä kävelevä maitokone. Totesinkin miehelle hieman itseironisesti, että hän voisi sanoa Rakas sinusta on tullut lehmä. Vauva ainakin vaikuttaa tyytyväiseltä tällaiseen buffetruokailuun ja onpa tästä ollut itsellenikin positiivisia vaikutuksia. Ruokahaluni on nimittäin palannut ja palautuminen lähtenyt sen myötä todella hyvin käyntiin! On se naisen keho ihmeellinen kapistus, kun ensin venyy äärimmilleen ja sitten palautuu pikkuhiljaa takaisin.

Olen tosiaan kirjoittamassa postaukset raskaudesta ja synnytyksestä isin näkökulmasta, raskaudesta palautumisesta ja omasta synnytyskokemuksesta. Olisiko jotain muuta aiheita vauva- ja perheteeman ympärillä, jotka kiinnostaisivat? 🙂 Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole muuttua vauvablogiksi, vaan postaukset aiheista tipahtelevat blogiin tasaisin väliajoin.

Vauva

Postaustahti saattaa varsinkin aluksi näin pikkuruisen tuhisijan kanssa hieman vaimentua, mutta en aio teitä unohtaa! Jos päähäsi putkahtaa ihan mikä tahansa postaus-, resepti- tai videotoive, olen täällä korvat pystyssä 🙂 Ihanaa ja rentoa tulevaa viikkoa!