Uutta seurattavaa – Lemppariblogit ja instatilit

Olen aiemmin ollut blogien suurkuluttaja: Inspiraatiota, kauneutta, ajanvietettä ja ajatuksia samassa paketissa. Parhaat tekstit haastavat ajattelemaan eri tavalla, päästävät kurkkaamaan toisen ihmisen arkeen tai tuovat vertaistukea. Samalla lueskellessa voi itse rentoutua ja ottaa hetken iisisti. Tällaiselle introverttihaaveilijalle aika täydellinen kombo!

Vauvan myötä aikaa ja energiaa tekstien lueskeluun on ollut vähemmän, mutta muutama on kulkenut matkassa mukana. Instagramia tulee käytettyä ja selattua enemmän, sillä sen sisältö on nopealukuisempaa ja arjessa helpompi mahduttaa mukaan. Myös instan visuaalisuus houkuttaa itseäni, samoin stooreista välittyvä aitous ja elämänmakuisen arjen seuranta. Vaikka kirjoitettu teksti koukeroineen on itselleni todella lähellä sydäntä, myös videoita ja kuvia on kiva katsella.

Näin tiistain kunniaksi ajattelin vinkata muutamia omia suosikkeja sekä blogimaailmasta että instagramin syövereistä. Linkkaathan omat lempparisi kommentteihin, niin saadaan kaikki mukavasti uutta inspiraatiota!

Näitä blogeja luen

Ajatuksia & inspiraatiota

Life in between

Syvällisiä ajatuksia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, vegaaniudesta, mielen kiemuroista, tuotteliaisuudesta ja asenteesta. Ama on ihan huippu tyyppi muutenkin ja ihailen hänen omistautumistaan ekologisemmalle elämälle. Hän on myös toinen perustaja supersiistin Népra-urheiluvaatebrändin taustalla!

Elina Heidi Rinkeli

Syväluotaavia tekstejä kaunein lausein koristeltuna. Jään monesti pohtimaan kirjoituksia pidemmäksikin aikaa. Kirjoitustyylissä on nimittäin jotain, joka kolahtaa itseeni isosti! Blogissa on mielestäni tosi kauniisti kuvattu sitä oman itsen löytymistä ja minuuteen kasvamista.

Vauvoja, vertaistukea ja suoraa puhetta

En dag ska jag bli stor

Blogia kirjoittelee sydämellinen ja lämmin tyyppi, jonka esikoisbeibi on nyt kolmisen kuukautta vanha. Koen aika voimakasta samaistumisen tunnetta, sillä myöskään heidän alkutaipaleensa vauvan kanssa ei ole ollut mikään helpoin. Meidän luonteissa on myös aika paljon samaa, ex-suorittajat tässä terve! Tältä sivulta löytyy vauvajuttujen lisäksi kaikkea ihanaa, positiivisuutta, syvällisempää pohdintaa ja kurkistuksia arkeen.

Iidan matkassa

Tasapainoinen sekoitus herkullisia ja terveellisiä reseptejä, kannanottoja, deittailua, vauvajuttuja sekä äidiksi kasvamista. Iida kirjoittaa taitavasti, monia näkökulmia huomioiden, mikä tekee tekstistä kuin tekstistä mielenkiintoista. Voisin varmaan hänen kirjoittamanaan lukea vaikka autoista tai puutarhan hoidosta (jotka siis itselle maailman tylsimpiä aiheita), enkä edes huomaisi! Onneksi aiheet kuitenkin ovat lähellä sydäntä!

Mamma rimpuilee

Suoraa puhetta lapsiperheen arjesta. Laura on niiiin hauska! Jotenkin hänen kirjoitustyylinsä ja sarkastinen huumorinsa kolahtaa minuun isosti. Erityismaininta hauskimmista instagramstooreista ja podcastistä; Täyttä asiaa humoristisella twistillä.

Tyyliä & ekojuttuja

Fashionstatement

Ehkäpä ainoa puhtaasti tyyliblogi, jota seuraan! Itsehän en ole mikään fashionista, mutta yllättäen taas kirjoitustyyli vetää minut paikalle. Pidän myös blogin linjauksesta: Paljon ostetaan kirppikseltä, pyritään kuluttamisen vähentämiseen ja tehdään myös itse. Tällainen blogi on raikas tuulahdus kaupallisten kanavien seassa!

Tyhjä ajatus

Ekoesikuvani Saranda! Ihanan ja ajattelevaisen oloinen kirjoittaja, jolta löytyy ekovinkkien lisäksi päivää piristäviä hyvän mielen postauksia sekä kantaa ottavia ja ajatuksia herättäviä pohdintoja. Naisesta huokuu sellainen rauhallinen ja positivinen asenne! Hän muuten odottaa nyt esikoistaan, joten se tekee blogin seuraamisesta entistäkin mielenkiintoisempaa näin tuoreen äidin näkökulmasta.

Treeniä & ruokainspistä

Super fit me

Nana on yhtä energinen tapaus niin somessa kuin ihan oikeassakin elämässä! On mielestäni hienoa, miten hän jakaa esimerkiksi ilmaisia treenejä kaikkien saataville. Jaamme hyvin samantyylisen filosofian ruokailuun ja treeniin liittyen, mikä onkin minut alunperin hänen bloginsa äärelle johdattanutkin. Mielestäni blogin parasta antia ovat kohtuudesta ja stressistä kertovat postaukset!

Palasia arjestani

Arkiruokavinkkejä, ruokapäiväkirjoja, treenikuulumisia. Paljon toki muutakin. Erityisesti ruokapäiväkirjat ovat mielestäni kiinnostavia, sillä salainen paheeni on ihmisten syömisten kyylääminen; Ei missään tapauksessa paheksuvasti tai arvioiden, vaan mielenkiinnolla! On mielestäni innostavaa huomata, miten monella tavalla voi syödä terveellisesti.

Piia Pajunen

Oih, tuo fitnessmaailman järjen ääni! Piia suhtautuu tosi maanläheisesti, rennosti ja fiksusti treeni- ja ravintojuttuihin, varsinkin kun huomioi hänen olleen fitnessammatilainen. Arvostan sitä, että hän jakaa tätä asennetta ja tietotaitoa muille. Varsinkin, kun teksti on höystetty hänen ihanalla huumorillaan ja upealla kirjoitustyylillä!

Teresa Martikkala

Rautainen mimmi ja rautainen ammattitaito! Kollegan blogista on mielenkiintoista lukea asia-artikkeleja esimerkiksi voimaharjoittelusta, palautumisesta ja tekniikoiden merkityksestä, sillä olemme monissa asioissa hyvin samoilla linjoilla valmennuksen suhteen. Ei siis fiilistelyblogi, mutta tosi hyvä tietolähde, jos sellaista kaipaat!

Lemppari-instatilit TOP10

Olipa muuten vaikea valita vain kymmenen! Ihania instagramtilejä kun on pilvin pimein. Mä seuraan eniten sellaisia elämänmakuisia ja aitoja, positiivisia tyyppejä. Jos on jotain sanottavaa ruoasta, treenistä tai hyvinvoinnista yleensä, niin aina vaan plussaa! Omat suosikit eivät ole missään järjestyksessä. Klikkaa auki ja inspiroidu!

@meidansuuriseikkailu

Nyt on sun vuoro laittaa omat suosikkiblogit ja -instatilit jakoon! Ois myös mahtavaa, jos kertoisit miksi tykkäät just niistä 🙂 Huippua viikkoa teille, toivottavasti löytyy uutta seurailtavaa!

Hiilarikammo – Mihin tarvitsemme hiilihydraatteja?

Hiilarikammo. Se tuntuu olevan yksi aikamme ruokatrendeistä. Olen itsekin kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota somen esimerkin seurauksena. Onko tälle hiilihydraattien, tuttavallisemmin hiilarien, välttelylle kuitenkaan mitään perustetta?

Mihin tarvitsemme hiilihydraatteja?

Hiilihydraatit ovat elimistömme pääasiallinen polttoaine eli energiaa tuotetaan ensisijaisesti niistä. Esimerkiksi punasolut eivät voi käyttää energiakseen muuta, kuin glukoosia. Myös aivot käyttävät ensisijaisesti glukoosia, samoin lihakset kovatehoisen harjoittelun yhteydessä. Glukoosia saamme ravinnon tärkkelysten pilkkoutuessa ruoansulatuksessamme tai nauttiessamme sokeripitoisia ruokia. Myös rasvoja käytetään energianlähteenä: Käytössämme ovat sekä elimistön rasvavarastot, että ravinnosta saatu rasva. Proteiini ei ole ensisijaisesti energianlähde, mutta myös sitä voidaan polttaa energiaksi tarvittaessa. Tämä on vain elimistöllemme työläämpää.

Ne hiilihydraatit, jotka eivät mene suoraan energiantuottoon, varastoituvat kehoon glykogeeniksi. Glykogeenin varastopaikat ovat maksa ja tättädäää, lihakset. Jos siis haluat nostaa tehokkaasti punttia ja juosta kovaa, tarvitset tätä siivittämään hiilihydraatteja. Tuntuisi aika hassulta, että elimistössä olisi hiilihydraattivarasto, jos hiilihydraatit olisivat meille vahingollisia tai jotenkin pahaksi? Ylenmääräisellä proteiinilla tai rasvalla ei muuten ole muuta varastopaikkaa kuin rasvakudos. On siis turha kammota hiilareita ainakin lihomisen pelossa, sillä ylimääräinen menee herkästi glykogeenivarastoihin, ainakin jos liikutaan suht aktiivisesti. Tämä yleensä boostaa suorituskykyä erittäin kivasti, jolloin jaksaa taas liikkuakin tehokkaammin!

Kovatehoinen liikkuminen vaatii hiilihydraatteja. Piste. Tämä käy ihan selväksi, jos tuntee edes vähän ihmisen kehon toimintaa. Voi tosin tuntua vaikkapa ketoosissa siltä, että kyllähän tää treeni kulkee! Kyse on kuitenkin subjektiivisesta näkemyksestä, silä objektiivisesti tarkasteltuna henkilö voisi saada paljon parempiakin tuloksia. Kun siis lisätään sopivasti hiilihydraatteja mukaan, kulkee harjoittelu usein vielä paremmin. Harjoittelun sakkaamista ei aina välttämättä huomaa ennen kuin on päässyt tilanteesta pois.

Energiatasapaino ja laatu tärkeimpiä

Lopulta lihomisessa ja laihtumisessa on aina kyse energiatasapainosta, ei yksittäisistä makroravinteista. Karppauksen (paljon rasvaa, vähän hiilihydraatteja) teho perustuu monella rasvan kylläisyyttä lisäävään vaikutukseen, jonka vuoksi energiansaanti lopulta pienenee, vaikka syötäisiin energiapitoisia ruoka-aineita. Nopeat hiilihydraatit puolestaan eivät juuri pidä nälkää, vaan vatsa voi kurnia tunnin sisällä syömisestä. Tällöin voi tulla syöneeksi energiankulutustaan enemmän. Kuitenkin jos painottaa ruokailuissaan laadukkaita hiilihydraatteja, ei erityisen hiilihydraattipitoinenkaan ruokavalio ole sen lihottavampi.

Laadukkaita hiilihydraatteja ovat esimerkiksi kasvikset, hedelmät, marjat, bataatti, peruna, riisi, kvinoa sekä täysjyväviljaiset puurot, leivät ja pastat. Ihan ekana on hyvä tsekata omista ruokailuista, saako täyteen 500g, mieluiten 800g kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä. Tämä muodostaa pohjan niin terveelliselle syömiselle, kuin laadukkaiden hiilihydraattien saannille. Näiden lisäksi sitten oman kulutuksen mukaan täysjyväviljavalmisteita sekä tärkkelyspitoisia juureksia. Suosittelisin siis hiilihydraattien rajoittamisen sijaan hiilihydraattitietoisuutta.

Nopeita(kaan) hiilihydraatteja ei kannata kuitenkaan kokonaan tuomita, sillä myös niille on paikkansa erityisesti aktiivisesti liikkuvan ruokavaliossa. Nopeat hiilihydraatit täyttävät glykogeenivarastoja nopeammin, kuin kuitupitoiset kaverinsa. Kovan harjoituksen jälkeen nautittu annos nopeammin imeytyvää hiilaria auttaa siis palautumaan tehokkaammin. Nopeisiin hiilihydraatteihin lukeutuvat esimerkiksi valkoinen pasta ja riisi, banaani, palkkarien maltodekstriini tai dekstroosi, sokeroidut tuotteet, kuivatut hedelmät ja vaalea leipä. Teoriassa siis paras aika sokeriselle herkuttelulle on kovan treenin jälkeen (kannattaa kuitenkin varoa ajatusta, että herkut pitäisi jotenkin ”ansaita”)! Pääpainon tulisi kuitenkin olla enemmän kallellaan kuitupitoisempiin hiilihydraatinlähteisiin.

Monesti sanotaan hiilihydraattien sietokyvyn olevan yksilöllistä. Tämäkin on varmasti jossain määrin totta, mutta nostaisin tarkasteluun myös tottumisen. Jos on vuosikausia totuttanut elimistöään käyttämään energianlähteenään rasvaa, ei se silloin käytä hiilihydraatteja niin tehokkaasti energiaksi. Silloin ne hiilihydraatit päätyvät todennäköisemmin kylkiin, kun niitä nautitaan. Ihmisen keho on hieno koneisto, joka sopeutuu sille määriteltyihin olosuhteisiin. Jos tällainen rasvadieettiin sopeutunut ihminen alkaisi käyttää systemaattisesti enemmän ja enemmän hiilihydraatteja, hän todennäköisesti sopeutuisi myös tähän.

Oma kokemukseni hiilarikammosta

Olen joskus vuosia sitten syönyt melkoisen vähähiilihydraattisesti, yhdistettynä kovatehoiseen liikuntaan tottakai. En sitä silloin oikein ymmärtänyt, mutta treenitehoni olivat todella huonot. Vähän kuin olisi ajanut autoa jarru pohjassa. Kun sitten jossain kohtaa ymmärsin lisätä hiilihydraatteja, oli energiaa aivan hurjasti enemmän – kuin olisi ottanut sen käsijarrun pois pohjasta. Oman kokemukseni mukaan myös mielialani oli tuolloin paljon huonompi, kärsin enemmän makeanhimosta ja väsyin helposti sekä henkisestä että fyysisestä kuormituksesta. Palautuminen oli myös aika surkeaa!

Imetys toi itselleni vielä lisää varmuutta, ettei hiilihydraateissa ole mitään kammottavaa. Imettäminen kuluttaa ihan älyttömästi energiaa ja sitä onkin tankattava maidon riittävyyden turvaamiseksi. Olenkin huomannut tässä mielenkiintoisen ilmiön: Mitä enemmän syön hiilihydraatteja, sitä enemmän minulla lähtee paino laskuun. Olen siis joutunut oikein lisäämällä lisäämään mukaan esimerkiksi kuivahedelmiä, öljyjä, pähkinöitä ja avokadoa, jotta paino ei menisi syöksykierteen lailla alaspäin. Syön vähintään 2 isoa puuroa, useita banaaneja, monta kourallista kuivahedelmiä, reilusti juureksia, keitettyä hirssiä ja itsetehtyä leipää päivittäin. Lisättyäni hiilihydraattien määrää entisestään alkoi myös saliharjoittelu kulkea aivan superisti paremmin. Lihavaa tämä ”hiilarien mussuttaminen” ei ole minusta vieläkään tehnyt, joten ainakin omassa päässäni tämä myytti on täysin kumottu!

Oletko itse kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota? Kerro ihmeessä kokemuksia ja ajatuksia aiheeseen liittyen!

Lissää hiilareista:

Ihmiskoe: Miten hiilihydraattien lisääminen vaikuttaa kehoon ja mieleen?

Banaanileipä rusinoilla ja pekaanipähkinöillä – Imetysdieetin pelastaja

Imetysdieetti. Noniin, nyt pulautin (heheh pun intended) sen ulos. Tähän asti olen yrittänyt välttää ajattelemasta tätä ruokapuljaamista dieettinä, mutta nyt se alkaa siltä uhkaavasti näyttää. Meidän pieni näyttäisi olevan aika laajasti allerginen ja monet ruoat aiheuttavat oireilua jo pienissäkin määrin – Toisin sanoen äidinmaidon kautta. Tämän vuoksi olen katsonut fiksuimmaksi säästää pientä raasua ja karsia nämä ongelmalliset ruoat pois myös omista ruokailuistani toistaiseksi.

Olen siis ihan tietoinen nykysuosituksesta olla välttämättä mitään imettävän äidin ruokavaliossa. En kuitenkaan näe meidän kohdalla mitään muuta vaihtoehtoa, enkä todellakaan tekisi tätä, jos ei olisi ihan pakko. Inhoan yli kaiken oman ruokailuni rajoittamista, kieltolistoja ja ”sallittuja” ruokia. Tämä on väliaikasta ja ruokavalio todennäköisesti laajenee pikkuhiljaa, kun pieni alkaa sietää paremmin erilaisia ruokia ja opimme yhdessä, mitkä raaka-aineet allergisoivat pahimmin.

Opettelen siis tällä hetkellä kokkailemaan niistä aineksista, joita minulla on käytössä. On hyvinkin mahdollista, että lista tästä vielä kapenee, jos meidän pienelle ei meinaa löytyä tasapainoa oireiden ja syömisten suhteen. Tähän mennessä kokeilluista kiinteistä ruoista hänelle on käynyt vain kesäkurpitsa, mikä kertonee jo jotain.

Pois ruokailuista ovat tällä hetkellä vehnä, ohra, kaura, ruis, riisi, tattari, maissi, peruna, bataatti, porkkana, kukkakaali, omena, päärynä, suklaa, kahvi (ainakin kofeiinillinen), kookos, maapähkinä, palkokasvit, soija, nauta, maito, kananmuna, kala. Tiedän, tämä lista kuulostaa masentavalta. Osa on omia allergioitani ja osa bebén. Onneksi jää vielä jäljelle jotain syötävääkin!

Koska suurin herkkuni suklaa on kiellettyjen listalla (nyyh), piti minun kehitellä jotain muuta herkkua piristämään univajeista ja stressin sävyttämää arkeani. Näköjään syön tunteisiini, mutta I don’t care, menköön tämän kerran. Tähän tarpeeseen syntyi tämä herkullinen banaanileipä rusina- ja pekaanipähkinäsattumilla.

Resepti on gluteeniton, maidoton, soijaton, munaton ja lähestulkoon kaiketon. Leivontaan on tässä käytetty hirssijauhoja ja hiutaleita, joiden pähkinäistä ominaismakua pekaanipähkinät korostavat. Makeudesta vastaa tuttuun tapaan kypsä banaani sekä tällä kertaa myös ropsaus rusinoita. Toimii muuten aivan superhyvin pullankorvikkeena!

Banaanileipä rusinoilla ja pekaanipähkinöillä

3 banaania
2dl hirssihiutaleita
1,5dl hirssijauhoa
Kourallinen pekaanipähkinöitä
Kourallinen rusinoita
0,5tl kardemummaa
0,5tl kanelia
2rkl rypsiöljyä

Koristeluun pekaanipähkinöitä

Muussaa banaani haarukalla. Sekoita joukkoon hirssihiutaleet, jauhot, rusinat, mausteet ja öljy. Rouhi pekaanipähkinät ja kippaa seokseen. Kaada taikina silikoniseen leipävuokaan ja tasoittele suunnilleen tasaiseksi. Koristele pinta pekaanipähkinöillä – Nyt saa käyttää omaa luovuutta!

Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarkkaile kuitenkin, ettei banaanileipä kuivahda. Liian pitkä paistoaika voi nimittäin tehdä leivästä käntyn. Nauti lämpimänä joko tuoreeltaan tai mikron kautta. Esimerkiksi mantelivoi sopii tämän leivän kylkeen kuin nenä päähän!

Hetki voi mennä, että taas opin tekemään ruoasta maistuvaa, mutta periksi ei anneta! Minähän en tylsää ja mautonta ruokaa syö. Onko sulla kokemusta imetysdieetistä? Ja hei tää banaanileipä sopii kyllä ihan tavalliseenkin arkeen, ei tarvii imettää tai olla millään dieetillä!

Lissää banaanileipiä:

Kielen mennessään vievä banaanileipä (G, Ve)
Banana bread – not so sweet edition

Käytän liikaa puhelinta! Viikonloppu ilman kännykkää

Kerroin edellisen viikon perjantaina instagramissa, että ajattelin viettää viikonlopun ilman sosiaalista mediaa. Samalla päätin myös mielessäni, että käyttäisin puhelinta mahdollisimman vähän muutenkin. Mulla on nimittäin omituinen tapa kuljettaa puhelinta kädessäni, vaikken tarvitsisi sitä mihinkään. Olen joskus lukenut, että jo puhelimen näkeminen vaikuttaa keskittymiskykyyn ja kykyyn olla läsnä. Tästä puhelimen kanniskelusta haluan siis eroon ja äkkiä!

Älyttömät määrät ruutua

Normaalisti käytän puhelinta aivan älyttömän paljon. Toki mukana on paljon muutakin, kuin päämäärätöntä somen selailua, mutta silti! Pienen beibin äidille on kaikkein nopeinta räpsäistä kuvat puhelimella, kirjoittaa idea ylös käsillä olevaan kännykkään ja lapsen nukkuessa rinnalla naputtaa postausta blogisovelluksella. Tavallaan tällainen kaiken digitalisaatio on hienoa tekniikan kehitystä ja erittäin kätevää, mutta toisaalta kaipaan sitä läsnäoloa ja ”riippumattomuutta” puhelimesta. En normaalistikaan pidä puhelintani koskaan äänellisellä, en käytä muistutuksia lähes missään palvelussa ja kirjaudun aina ulos esimerkiksi instagramista kuvan postaamisen jälkeen. Silti parannettavaa puhelimella roikkumisen suhteen olisi vielä paljon.

Mihin kaikkeen normaalisti käytän puhelinta:

Instagram (feedi, storyt, kommentit)
Facebook (allergiaryhmä, huhtikuisten vauvaryhmä, blogin Facebook-sivut)
Snapseed (kuvien muokkaus)
Wordpress (blogin kirjoittaminen päikkäriaikana, kommentit)
Kamera
Muistio (ajatukset ja ideat ylös)
Viestit ja puhelut
Kello
Deezer (musiikin kuuntelu)
BookBeat (äänikirjan kuuntelu)
Daylio (päiväkirjamainen sovellus fiilisten seuraamiseen)
Kalenteri (Miehen kanssa jaettu Google-kalenteri)

Mihin nyt käytin puhelinta:

Whatsapp-ryhmä miehen yllärisynttäreistä
Musiikin kuuntelu
Äänikirjan kuuntelu
Muistio

Aika hurja vähennys tapahtui siis viikonlopun puhelinaktiivisuudessa! Voisiko osan tästä siirtää myös arkeen?

Viikonlopun kulku

Perjantaina jätin puhelimen yöunille siinä seitsemän maissa. Yritän muutenkin olla selaamatta puhelinta kauheasti iltaisin (viime aikoina olen onnistunut siinä aika huonosti), joten tämä ei tuottanut suurta tuskaa. Tosin postasin juuri uuden kuvan ja tekstin ennen kuin oli aika sulkea luuri. Hiukan vaan teki mieli käydä kurkkimassa kommentteja ja viestejä!

Lauantaina aamu lähti ihan yllätävän hyvin käyntiin, enkä edes ajatellut puhelimen olemassaoloa. Kävelyllä tosin automaattisesti hapuilin puhelinta taskusta ottaakseni kuvan ihanasta maisemasta. Kuvan ottamisen sijaan pyrin sitten taltioimaan hetken mieleeni mahdollisimman hyvin. Kävelimme päivän aikana pari pidempää lenkkiä ja iltapäivällä Niklaksen työkaveri tuli katsomaan Ilonaa. Eipä siinä puhelimia tarvittu! Leikittelin hetken ajatuksella lankapuhelimesta ja filmikamerasta, mutta instagram ei toistaiseksi hyväksy paperikuvia.

Sunnuntaina puhelin alkoi jo oikeasti poltella. Kaikki meni hyvin niin kauan, kun oli jotain tekemistä, mutta tylsyyden uhatessa teki mieli kaivaa puhelin kätköistä viihdyttämään. En osaa tylsistyä! Tekemistä onneksi piisasi miehen yllätyssynttäreiden ja sukulaisten tapaamisen merkeissä.

Automaatio vai addiktio?

Pohdin viikonlopun aikana paljon sitä, miksi kannan puhelinta koko ajan mukana ja piipahtelen somessa ihan vaan kurkkimassa. Olenko addiktoitunut someen? Varmaan jossain määrin kyllä. Toisaalta myös yksinkertaisesti pidän kauniista kuvista, ajatuksia herättävistä teksteistä ja jutteluista kommenttien välityksellä. Tiedostan nyt kuitenkin paremmin, että myös mun aivot tarvitsevat lepoa jatkuvasta stimulaatiosta. Vaikka tiedostan tämän, on välillä vaikea irrottaa katsetta ruudusta ja vain olla. Koska se stimulaatio on addiktoivaa.

Paljon on varmasti kyse myös automaatiosta. Olen tottunut käyttämään puhelinta tietyissä tilanteissa ja sen vuoksi klikkaan itseni ilman suurempia ajattelematta someen. Rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että vahingossa avasin Facebookin mennessäni liukuportaita alas ruokakauppaan. Heti kun näin kertyneet ilmoitukset, tajusin klikata itseni myös pois.

Vaikeinta olikin siis tottumuksen vastustaminen; kommentteihin vastaaminen kävellessä tai välipalaa lusikoidessa, kivan paikan tai hauskan tilanteen taltioiminen storyyn, kellon tsekkaaminen ruudulta, vapaahetken koittaessa Fb-ilmoitusten tsekkaus.

Fear of missing out. Sekin mua ehkä vähän vaivaa. Mitä jos somessa tapahtuu jotain ihan tosi tärkeää, johon mun pitäisi reagoida? Mitä jos jään ulkopuolelle? Noh, tässähän voisi sitten kysyä itseltään, että koskas viimeksi on tapahtunut jotain supertärkeää somemaaimassa? Eivät ne postaukset mihinkään sieltä katoa, ehtii niitä myöhemminkin lukea.

Olotila ilman kännykkää

Sain nauttia ihan uskomattomasta seesteisyydestä ja kiireettömyyden tunteesta. Jotenkin tuntui hurjan vapauttavalta vaan rehellisesti antaa sen puhelimen olla, eikä tarvinnut yhtään miettiä pitäisikö postata, laittaa stooria, kommentoida… Tunnollisena luonteena otan ehkä hiukan liikaakin paineita päivittämisestä ja tämä tietysti luonnollisesti luo stressiä. Kun tuo paine poistuu, olokin kevenee!

Olin paremmin ja enemmän läsnä. Koen myös mielialani olleen parempi, kun ei jatkuvasti ollut sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain muuta. Toisaalta hetkinä, jolloin se puhelin muistui mieleen, piti oikeasti pitää näppinsä ja uteliaisuutensa kurissa, ettei löytäisi itseään vähän vaan kurkkaamasta lemppari-instagrammaajien stooreja.

Kaiken kaikkiaan olotila oli tasaisen hyvä. Varsinkin lauantain jälkeen oli pitkästä aikaa edes hieman levännyt olo, vaikka unet olivatkin yhtä sirkusta. Sanoisin onnellisuuteni lisääntyneen viikonlopun aikana.

Mitenkäs jatkossa?

Jatkossa ajattelin pistää puhelimen kiinni joka perjantai ja antaa sen uinua sunnuntaiaamuun asti. Hieman lyhennän viikottaista somepaastoa, sillä sunnuntai on yleensä itselleni ”työpäivä”, jolloin teen blogihommia enemmän. Sen verran hyvä olo kännykättömyydestä kuitenkin tuli, että haluan sen viikottaisiin rutiineihini!

Ootko sä kokeillut somepaastoa? Ja hei, kuka muu ei oikein osaa käyttää sanaa kännykkä? Mä puhun aina puhelimesta, oli siinä johto tai ei!

Lissää luettavaa:

Ajatukset,tunteet ja some toiminnan taustalla

Vegaaninen pannukakku, joka haastaa perinteiset banaaniletut (G, M, V)

En olisi koskaan ajatellut alkavani kehitellä vegaanista pannukakkureseptiä. En kokenut sille olevan tarvetta, sillä kananmunilla syntyy täydellisen pehmeä, kasassa pysyvä ja viljaton masulle sopiva pannukakku. Kuitenkin Ilonan todennäköisen kananmuna-allergian ja refluksin vuoksi olen nyt joutunut jättämään kananmunat pois omistakin ruokailuistani, sillä yksikin kananmuna aiheuttaa parin yön huudot.

Olin ensin vähän hukassa vegaanisten pannukakkujen kanssa; Miten saan ne pysymään kasassa? Miten koostumuksesta tulisi kuohkea eikä turhan tanakka? Miten saisin mukaan myös jotain proteiinipitoista nälkää pitämään? Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyikin yksi yllättävän simppeli ratkaisu.

Tämä pannukakku pitää sisällään salaisuuden. Se on kikhernejauho (eikä vissiin enää salaisuus). Kikhernejauho nimittäin sakeuttaa taikinan ja pitää pannukakun koossa ihan yhtä hyvin kuin kananmuna. Lisäksi se toimittaa samalla myös jauhon virkaa sisältäen sekä proteiinia että hiilihydraattia. Lisäsin mukaan mauksi myös lusikallisen vaniljaista riisiproteiinia, mutta resepti onnistuu vallan hyvin myös ilman sitä.

Kun olen pari päivää syönyt tätä herkkua välipalaa, mietin miksi edes tarvitsin tähän aiemmin kananmunia. Molemmissa versioissa lienee puolensa ja tällä hetkellä oma vaakakuppini kallistuu extrakuidun sekä kasviproteiinin puolelle!

Vegaaninen superhyvä pannukakku yhdelle herkkusuulle

1 iso banaani
0,75dl kikhernejauhoa
1rkl vaniljariisiproteiinia (tai +1rkl kikhernejauhoa + vaniljaa + 1tl hunajaa)
0,75-1dl mantelimaitoa
1/4tl kardemummaa
Öljyä paistamiseen

Survo banaani soseeksi haarukalla. Sekoita joukkoon kikhernejauho, proteiinijauhe, mantelimaito ja kardemumma. Nyt vaikea vaihe: Älä missään nimessä maista taikinaa! Se maistuu ihan raa’alle herneelle. Hyh. Lupaan kuitenkin, että kuumennuksen jälkeen lopputulos on vain pelkkää herkullisuutta ja kaukana palkokasvien mausta!

Kuumenna pannulla öljyä. Kaada taikina kuumalle pannulle ja pienennä lämpötilaa. Anna kypsyä miedolla lämmöllä, kunnes pannukakun pinta on kokonaan hyytynyt. Tarjoile esimerkiksi marjojen kanssa!

Täytyy vielä kertoa hauska pieni tarina tämän pannukakun taustalla. Laittelin tuttuun tapaan pannukakkutaikinan pannulle, kun Ilona alkoi kiukutella. Hetken päästä lopputuloksena naapurin mummo kolkutteli ovelle ja oli varma, että täällä palaa. Yritin siinä sitten piipittää, että ”mä vähän täällä paistan pannukakkua”. Pannukakku oli siis palanut pohjaan ja ihan mustaksi toiselta puolelta. Ei kannata tehdä montaa asiaa samaan aikaan!

Onko kikhernejauho sulle tuttu raaka-aine? Aiotko olla ennakkoluuloton ja kokeilla? 🙂

Lissää pannukakkuja:
Kaneli-omenapannukakut
Kardemummalätyt
Suklaa-banaanipannarit
Banaanittomat omenapannukakut

Hävikkiviikko – Miten vähentää ruokahävikkiä?

Joka kymmenes leipäpala, hedelmä tai vihannes päätyy roskiin. Siis kymmenen prosenttia näistä ruoista päätyy mätänemään roskikseen tai biojäteastiaan. Kuinka iso keko kasviksia tästä muodostuukaan vuoden tai kymmenen vuoden aikana? En uskalla edes ajatella.

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ruokahävikistä ja antaa vinkkejä sen minimointiin. Tämän vuoden teemana on yhteisöllisyys; Miten voidaan yhdessä vähentää hävikkiä pienin teoin. Pienistäkin teoista syntyy nimittäin iso keko syömäkelpoista ruokaa, mikä tarkoittaa myös isoa tukkua säästettyä rahaa. Samalla voidaan pienentää ympäristön kuormaa.

Lompakko kiittää hävikin vähentämisestä. Keskimäärin heitämme pois 20-25kg ruokaa vuodessa. Se on paljon rahaa.

Miten vähentää ruokahävikkiä?

Silmät auki niin kaupassa kuin kotona: Onko jokin ruoka menossa pahaksi? Mitä siitä voisi tehdä ennen sitä? Mustuneista banaaneista banaanilettuja, -leipää tai -kakkua. Hieman ylikypsät hedelmät pakkaseen paloina smoothieta varten. Nuhjuiset juurekset uuniin, päälle öljyä ja mausteita. Samojen uunijuuresten jämät voi hyödyntää seuraavana päivänä salaatissa. Parhaat päivänsä nähneet kasvikset ovat myös loistava pohja sosekeitolle. Hieman rupsahtanut pinaatti uppoaa helposti smoothien tai munakkaan joukkoon, samoin lehtikaali. Pari päivää vanha riisi tai perunat jalostuvat herkullisiksi paistinpannulla mausteiden kanssa. Myös frittata, shaksuka ja pyttipannu ovat helppoja tapoja hyödyntää viimeisetkin jämät kaappien pohjilta!

Tsekkaa päiväykset, mutta älä rohmua. Jos tietää kokkaavansa kanan tänään, voi hyvin ottaa paketin, jonka päiväykset ovat huomenna tai ylihuomenna sen sijaan, että kaivaisi pisimmälle yltävillä päiväyksillä varustetut paketit takarivistä. Tämä ei tietenkään vähinnä omaa hävikkiä mitenkään, mutta ehkä kaupassa vanhaksi menevien tuotteiden määrään vaikuttaisi, jos kaikki tekisivät samoin.

Hyödynnä kasvikset kauttaaltaan. Parsakaalin varret, kukkakaalin lehdet. Omenat voi syödä kuorineen, samoin päärynät. Perkaa säästeliäästi. Olen seurustellut kokin kanssa ja järkytyin kyllä valtavasti siitä hävikin määrästä, mikä tulee ihan vain kasviksia pilkkoessa…

Käytä aistejasi. En nyt missään tapauksessa suosittele syömään pilaantunutta ruokaa, vaan käyttämään maalaisjärkeä. Päiväysmerkinnät ovat keskiarvoja ja suosituksia, eikä ruoka mene automaattisesti pahaksi sillä sekunnilla, kun parasta ennen -päiväys kilahtaa mittariin. Tarkista ruoan aistinvarainen laatu: Katso, onko tuotteen koostumus tai väri muuttunut. Haista, onko tuotteeseen ilmaantunut omituista odööriä. Jos nämä vaikuttaisivat olevan ok, maista onko maku muuttunut. Pilaantuneen tuotteen tunnistaa usein hieman happamasta, kirpeästä, elttaantuneesta tai suojakaasumaisesta hajusta.

Pakasta. Pakasta. Pakasta. Melkein mitä vaan voi lyödä pakkaseen, jos pilaantuminen alkaa näyttää todennäköiseltä. Kasvikset kannattaa höyryttää tai kypsentää uunissa ja lihat paistaa ennen pakastamista, jotta rakenne ja maku säilyisi miellyttävänä.

Hyödynnä satokausikalenteria. Satokauden kasvikset ja hedelmät ovat parhaimmillaan. Ne tuntuvat säilyvänkin paremmin, eivätkä päädy kypsymisen odottelun jälkeen suoraan sinne biojätteeseen (hello puolimädät avokadot).

Säilytä ruoat oikein. Tässä ois muuten itsellä petraamista! Tiedätkö miten säilytät perunat tai tomaatit parhaiten? Tästä oli tosi hyvä juliste Hävikkiviikon sivuilla! Samoilta nettisivuilta löytyy myös tosi hyviä vinkkejä hävikin vähentämiseen.

Miten hävikin minimointi näkyy meillä kotona?

Meillä on pitkään ollut suht hyvä tilanne hävikkiruoan suhteen: Se syödään, mitä ostetaan. Raskausaikana valitettavasti hävikki meinasi hiipiä kotiimme. En jaksanut kokata ja ruoka mitä kaapissa oli alkoi yht äkkiä ällöttää. Sitten alkoikin löytyä kaapin perältä homeisia parsakaaleja. Vauvan myötä tilanne hieman parani, mutta edelleen häpeäkseni pakko myöntää, että toisinaan meillä menee ruokaa vanhaksi. Tämä yleensä liittyy siihen, että olen suunnitellut kokkaavani jotain tiettyä ruokaa, mutta sitten iskee laiskuus ja univaje enkä vaan jaksakaan. Ja sitten booooom on kanapaketista mennyt päiväykset tai home luikerrellut paprikoiden sisään. Silloin aina harmittaa, mutta yritän olla ruoskimatta itseäni liiaksi.

Seuraavia askeleita ruokahävikin minimoimisessa voisivat itselläni siis olla ruoan oikean säilytystavan varmistaminen sekä ennakointi ruokien pilaantumisen suhteen. Mitä sä voisit muuttaa? Onko sulla lisää vinkkejä? 🙂

Makoisaa kasvisruokaa – Munakoiso-linssivuoka

Kokkailuprojektin myötä meidän keittiössämme on syöty enemmän ja enemmän kasvisruokaa. Tuntuu ihan hölmöltä edes enää nykypäivänä mainostaa, miten hyvää kasvisruoasta saa; Eiköhän sen ole kuullut jokainen? Väittäisin melkeinpä, että kasvisruoka on jopa parempaa, sillä raaka-aineissa itsessään on jo hurjasti makua!

Toisaalta monesti ennakkoluulot ja hassut olettamukset estävät maistamasta kasvisruokaa. Kasvisruoka ei täytä. Kyllä täyttää, jos se on hyvin koostettu eli mukana on riittävästi kuituja, proteiinipitoisia raaka-aineita sekä rasvaa. Ja tietty niitä kasviksia! Kasvisruoka ei maistu miltään. Maistuu se, kunhan oppii kokkaamaan sen maistuvasti ja lisäämään riittävästi mausteita: Yrttejä, pippureita, suolaa tai soijakastiketta, currytahnoja, tamarindia, kookosmaitoa tai kaurakermaa. Tosin tuoreiden kasvisten kanssa riittää usein ihan vaan öljy, suola ja pippuri. Kasvisruoka on tytöille. Phhhhh, please. Tämä uskomus on pikkuhiljaa todistettu vanhaksi, sillä niin urheilijat kuin varusmiehetkin jaksavat vegejen voimalla. Kasvisruoka on kallista. Ehkä, jos syö vain nyhtökauraa ja avokadoja. Pavut, linssit, täysjyvävilja, öljyt ja satokauden kasvikset taas eivät paljon kukkaroa kevennä

Se kasvisruokapropagandasta. Olen täysin realisti sen suhteen, ettei jokainen voi olla vegaani. En itsekään ole. Mutta lihansyönnin vähentämisestä hyötyvät ihan kaikki niin terveyden kuin ympäristönkin suhteen. Aina voi kokeilla ja aloittaa pienestä. Oheinen munakoisovuoka linsseillä on varsin matalan kynnyksen kasvisruokaa: Se on ihan superhelppo valmistaa, on edullista ja terveellistä sekä maistuu tietysti hyvältä!

Munakoiso-linssivuoka

2 munakoisoa
250g punaisia linssejä (raakapaino)
2prk tomaattimurskaa yrteillä
2-3dl vettä
1tl juustokuminaa
1tl yrttisekoitusta
½tl mustapippuria
(vegaanista) parmesania

Kuumenna uuni 200-asteeseen. Lisää kattilaan huuhdellut linssit, tomaattimurska, vesi ja mausteet. Keittele kunnes linssit ovat lähes kypsiä (5-7min). Sillä välin voit pilkkoa munakoison noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado munakoisoviipaleita uuninkestävän vuoan pohjalle yhdeksi kerrokseksi. Lisää päälle kolmasosa linssikastikkeesta. Toista vielä kaksi kertaa. Raasta vuoan päälle makusi mukaan (vege)parmesaania ja törkkää vuoka uuniin 45-60 minuutiksi. Ruoka on valmis, kun munakoisot ovat täysin pehmeitä!

Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin ja vigerette-kastikkeen kanssa.

Ota ihmeessä resepti kokeiluun, tämä taisi jäädä meillä ihan vakkariksi! Maistuuko kasvisruoka sinulle? Onko sinulla lempireseptiä, jonka haluaisit laittaa jakoon? 🙂

Ps. Annalla oli ihan tosi hyvä artikkeli kasvissyönnin fiksusta toteuttamisesta sekä ohje kesäkurpitsalasagneen. Käy kurkkaamassa, jos on aikaa!

Raskaudesta palautuminen – Pilasiko raskaus vartaloni? Entäs raskauskilot?

Sehän kaikkia kiinnostaa: Miten nopeasti raskaudesta palautuu tai palautuuko ollenkaan? Jääkö keho epämääräisesti vialliseksi? Pilaako raskaus vartalon?

Synnytyksestä on nyt hiukan alle 4,5kk. Lyhyessä ajassa keho on käynyt älyttömän myllyn läpi, eikä voi sanoa, etteikö mielikin olisi ottanut hiukan osumaa. Katsokaa nyt, miten keho on muotoutunut tuon vajaan 5 kuukauden aikana. Hurjaa, eikö?

raskaus_palautuminen — Kuvat järjestyksessä vasemmalta oikealle. Päivä ennen synnytystä. 1 viikko synnytyksen jälkeen. 1kk synnytyksen jälkeen. 2,5kk synnytyksen jälkeen. 4,5kk synnytyksen jälkeen.

Kehon palautuminen ja raskauskilot

Minulla on edelleen erkaumaa jäljellä 2-3,5cm. Tämän taustalla lienevät suuri vatsa, todella löysä ja yliliikkuva kudostyyppi sekä selkäkipujen aiheuttama syväjumi. Kireä selkä nimittäin toimii tässä kuin köydenveto; Se vetää vatsalihasparkoja erilleen toisistaan, vaikka kuinka tekisi kuntoutusharjoituksia.

Onnekseni kuitenkin jännesauma on napakka ja hallitsen keskivartaloni jo hyvin. Kävin myös lantionpohjaan erikoistuneella fysioterapeutilla tsekkauttamassa tilanteen. Voimaa kuulemma on, erityisesti poikittaisessa vatsalihaksessa, mutta myös lantionpohjan lihaksissa. Hieman lisää hallintaa ja rentouttamista ei kuitenkaan olisi haitaksi. Vahvan coren ja lantionpohjan tuen vuoksi saan siis joka tapauksessa treenata salilla painojen kanssa. Edelleen mennään hippiäissarjassa, mutta sentään alkaa tuntua tekemiseltä! Salilla saan jo pikkuhiljaa tehdä kaikenlaista, kunhan keskivartaloon ei nouse harjannetta eikä selkään tule tuntemuksia. On aika siistiä tehdä kyykkyjä ja taljaliikkeitä kunnolla, vaikka jalat ja kädet tutisevatkin jo paljon pienemmillä kiloilla kuin aiemmin.

Varsinaisia raskauskiloja mulle ei oikein jäänyt. Laihduin imetyksen alussa vähän liikaakin, kun suuren kulutuksen yhdisti voimakkaisiin kipulääkkeisiin. Enemmänkin työtä siis lienee lihasmassan, -voiman ja -tuen palauttamisessa. Erityisesti sitä lihastukea olen nyt pyrkinyt rakentamaan paitsi coreen, myös keskimmäisiin pakaralihaksiin ja polvea tukeviin etureiden lihaksiin. Nivelet ovat nimittäin ihan löperöt ja huomaan tarvitsevani paljon keskittymistä liikkeiden oikeaoppiseen tekniikkaan. Siinä missä aiemmin tekniikat tulivat takaraivosta kuin vettä vaan, nyt niitä täytyy haeskella ja opettaa kehoa oikeaan liikkeeseen.

Kyllä minua rehellisesti sanottuna aina hiukan jännittää käydä salilla. Mitä jos pilaan koko homman? Mitä jos huomaamattani teen liikkeitä, jotka suurentavat erkaumaa tai jotenkin mystisesti räjäyttävät lantionpohjan? Onneksi tätä palautumistani seuraamassa on kaksi ihanaa järjenääntä aka fysioterapeuttia. Kerta kerralta olen saanut enemmän vakuutteluita siitä, että kuntoutuminen etenee hyvin ja voin turvallisesti tehdä liikkeitä, joita olemme käyneet läpi.

Yllättävä käänne palautumisessani – Mitä kehoni kaipaa eniten?

Raskaus teki tehtävänsä ryhdilleni ja kuljen ylävartalo kyyryssä. Selkääni on runtattu auki nyt toukokuusta asti ja edelleen se on kireä kuin ensikertalainen lääkiksen pääsykokeissa. Kuin viulun kieli. Syykin paljastui, kun fysioterapeutti tarkkaili minua hieman salilla: Minä jännitän ihan koko vartaloa ja ihan kaikissa liikkeissä. Ajattelisi jotenkin, ettei tarvitse jännittää leukoja, kun tekee polvenojennusta, mutta niin se minulla vain menee. Enkä edes itse huomaa! Lantionpohjafyssarikin kysyi minulta heti, olenko suorittajaihminen. Olenhan minä. Jännittyineisyys ja kyvyttömyys rentoutua kunnolla näkyvät paitsi psyykeessäni, nyt myös kehossani.

En siis oikein pääse eteenpäin ennen kuin osaan rentouttaa itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jumi on niin paha, etten pysty edes hengittämään kunnolla: Kylkikaaret eivät liiku, jolloin hengitys ohjautuu keuhkojen yläosaan. Kyllä, hengitys jää erittäin pinnalliseksi ja tästä seuraa niskajumia, hampaiden narskuttelua ja päänsärkyä. Jos ei hengitä kunnolla, keho on jatkuvassa stressitilassa.

Nyt olen siis opettelun edessä. Minun on pakko alkaa opetella uusia liikemalleja, joissa jännitys pysyy vain tarvittavissa paikoissa. Välillä salitreenit ovatkin kaikkein raskaimpia mielelle, kun on keskityttävä niin kovasti. Lisäksi harjoittelen hengittämistä ja rentoutumista. Uskokaa tai älkää, se on älyttömän vaikeaa, kun jatkuvasti olisi jotain tekemistä! Olen kuitenkin määrätietoinen asian suhteen ja aion opetella hallitun laiskottelun salat. Kuulostaapa haastavalta tehtävältä, heheh. No oikeasti se on minulle supervaikeaa.

Fyysinen ja henkinen palautuminen

En aio valehdella, olihan se palautuva keho ja hormonihuuruinen mieli hieman shokki. Kaiken sen henkisen ja fyysisen kipuilun keskellä tunsin olevani hieman rikki. Selkäni oli rikki, lantio tuntui ontolta ja oudolta, oli tikkejä, pissaaminen sattui, vatsa pullotti eikä coressa ollut mitään hallintaa.

En silti ikinä haluaisi sanoa, että raskaus pilasi vartaloni. Olen monesti kertonut olevani itseni pahin kriitikko, mutta voin täysin rehellisesti käsi sydämellä sanoa, että olen jopa tyytyväisempi itseeni kuin ennen raskautta. Toki on enemmän pehmeää siellä täällä ja vatsanahka rutistuu hassun ryppyiseksi kumartuessa, mutta se ei haittaa.

Olen jotenkin löytänyt vihdoin sellaisen sisäisen rauhan asian kanssa. Tärkeintä on ihan aidosti se, että kehoni toimii ja pystyn liikkumaan. Tällä hetkellä päässäni vallitsee jännä itsensä hyväksymisen ja kehittymisen tarpeen tasapaino. Haluan kuntoutua, kohentaa kehon ryhtiä, avata jumeja, opetella kyykkyjä ja aktivoida selkää. En siksi, että olisi pakko näyttää samalta kuin ennen, vaan siksi, että olisi parempi olla. On ihan tosi ihanaa, että keho alkaa olla toiminnallisempi eikä liikkuminen tuo enää kipua. Samalla mieli on karaistunut, eikä yksi viikon flunssa liikuntataukoineen tunnu missään!

Onhan tämä aikamoinen ja opettavainen matka! Herättikö teksti ajatuksia? Miten sä olet palautunut, jos olet raskauden kokenut?

Lue lissää:
Liikunnan aloittaminen raskauden ja synnytyksen jälkeen
Liikunta raskausaikana
Raskaus ja kehonkuva

Itsekäs äiti ja ylpeä siitä

Minulle ei tuota mitään omatunnon tuskia jättää vauva isänsä kanssa. Olin jo kaksi viikkoa synnytyksestä pois kolmisen tuntia, kun kävin osaavalla fyssarilla hieman kauempana.

Käytän päivittäin aikaa omiin harrastuksiini, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Välillä se on 10 minuuttia, toisinaan tunti tai kaksikin.

Toivon salaa, että vauva nukkuisi hieman pidempään, jotta voisin rauhassa puuhastella omia juttujani. Silti hän yleensä herää 5, 10 tai viimeistään 20 minuutin päästä.

Manaan joskus ääneen vauvan kiukkuilua, vaikka ymmärränkin siihen olevan varmasti joku syy (jota en vain ole keksinyt vielä).

Meillä myös isi syöttää vauvaa, valvoo yöllä ja hyssyttelee kun on paha mieli. Ihan myös siksi, että äiti saa nukkua, syödä itsekin ja käydä liikkumassa.

aiti

Olenko itsekäs äiti?

Välillä mietin päässäni, että onko minussa jotain vikaa: Miksi en halua olla vauvassa kiinni 24/7? Olenko huono äiti? Vaikka vauva on täysin toivottu ja maailman rakkain, en silti tahdo omistaa koko elämääni vain hänelle.

Jokaisella on tietyt perustarpeet. Vauvan tarpeiden turvaaminen on tottakai ensisijainen tehtävä, mutta se ei tarkoita vanhempien tarpeiden totaalista unohtamista. Jokainen tarvitsee ruokaa, liikettä, lepoa, läheisyyttä. Tämän lisäksi myös omaa aikaa ja kivaa tekemistä.

Minulla on siis tarpeita. Olen nainen, yrittäjä, vaimo. En pelkästään äiti. Tarvitsen omaa aikaa ihan joka päivä, jotta osaan nauttia vauva-arjesta. Aivan varmasti joillekin voi se lapsen kanssa oleminen olla päivän kohokohta ja itsellenikin se on sitä toisinaan. Tällä hetkellä arki on osittain niin raskasta, että siitä on vaikea nauttia. Meidän pieni ei ole helpoimmasta päästä: Hän nukkuu erittäin vähän päivisin, huutaa hereillä ollessaan refluksiaan, väsymystään ja epämukavaa oloa, ei viihdy juurikaan selällään tai vatsallaan sekä vaatii jatkuvasti viihdykettä. Ymmärrän tottakai tämän, onhan hänellä vielä hirmuisesti opeteltavaa tässä maailmassa ja kehittyvät aistit voivat pelottaa pientä mieltä.

Tämä tilanne on onneksi väliaikainen ja tulee helpottamaan pikkuisen kasvaessa. Jotta jaksan tällä hetkellä jatkuvaa huutoa, kiukuttelua ja vauvan kantamista, tarvitsen vastapainoksi omaa aikaa. Useimmiten tämä on joko treeniä tai työtä. Tunnen herkästi, etten ole saanut mitään aikaan, jos olen ”vain” ollut lapsen kanssa kotona. Päivän jälkeen pää on helposti ihan muussia, johon se pienikin oma hetki tuo helpotusta. Toki mulla on myös tuo rikkinäinen selkä, joka vaatii päivittäin liikettä ja kuntoutusta; Ilman liikettä en selviä edes perustoimista vauvan kanssa.

Terve itsekkyys

Olemalla terveellä tavalla itsekäs (huolehtimalla myös omista tarpeistaan) on mielestäni paras mahdollinen roolimalli lapselleen. Tiedän olevani jaksavampi ja enemmän läsnä, kun saan tehdä myös niitä omia juttuja vauva-arjen lomassa. Kun tulen salilta hikisenä tai hivutan kuulokkeet pois korvilta kirjoitussession jäljiltä, oikein palan halusta helliä vauvaa. Kun on hetken poissa ja mieli virkistyy, tuntuu se arkikin paljon helpommalta. Ja silloin voin aidosti sanoa olevani 100% läsnä lapselleni ja olevani siinä, koska haluan.

Terve itsekkyys opettaa myös lapselle, että on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos äiti tai isi aina vaan uhrautuu ja luopuu omasta ajastaan, opettaa hän saman mallin myös lapselle; Kuin olisi ok jatkuvasti tinkiä omista tarpeistaan muiden kustannuksella. Kompromisseja on tottakai tehtävä eikä arki millään voi jatkua samaan malliin kuin ennen lasta, mutta pointtina on tehdä se mitä pystyy oman hyvän olonsa eteen. Joskus se on 10 minuutin venyttely lapsen nukkuessa ja samalla pyykkien viikkaamisen skippaaminen. Toisinaan se voi olla tunnin salitreeni isin vahtiessa vauvaa.

aiti

Ylpeästi itsekäs – Vai sittenkin itsestään huolehtiva?

Omaa hyvinvointia ja jaksamista ei tarvitse uhrata lapsiarjen alttarilla. Jos se oma arki ei just nyt miellytä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Sen sijaan, että vain valittaisi arjen olevan p*skaa (kokeiltu), on hedelmällisempää tunnistaa ensin solmukohdat ja pyrkiä etsimään ratkaisuja. Ei sen tarvii oikeasti olla p*skaa koko ajan. Kun ideoita sujuvampaan arkeen on löytynyt, ei kun tuumasta toimeen ja kokeilemaan uutta järjestelyä.

Se ei ole aina helppoa ja kuten sanottua, vaatii kompromisseja. Jos itsestään huolehtiminen on itsekästä vauva-arjessa, sitten olen ylpeästi itsekäs. En kuitenkaan näe muuta vaihtoehtoa, jos pidemmällä tähtäimellä on tarkoitus turvata koko perheen hyvinvointi. Kumpi on parempi vaihtoehto: Henkisesti pahoinvoiva äiti, jolla on täysi fokus vauvaan vai hyvinvoiva äiti ja toimimaan sumplittu arki, jossa vauva saa tarvitsemaansa huomiota muiltakin kuin äidiltä?

Mitä mieltä sä olet? Missä menee raja itsestä huolehtimisen ja itsekkyyden välillä?

Lue myös:

Elokuun kuulumiset
Miten arki sujuu?